Kuka on paras "Tosi Uskovainen"?

Ainakin kiivaimmat - ja uskon että monet muutkin - uskovaiset ovat tarkkoja moraalista. (Muiden moraalintarkkailu vain ei ole haitallista.) Kuulemme kuinka meille kerrotaan siitä, että uskovaisuus tarkoittaa parempaa moraalisempaa elämää. Koska he sanovat näin, se ei voi olla pelkkää kritiikitöntä itsetyytyväisyyttä, joka tehdään itseylpeyden ja ryhmähengen saattelemana. Sen täytyy perustua kriittiseen ja objektiiviseen analyysiin. Muutenhan kyseessä ei olisi lainkaan perusteltu näkemys.

Siispä katsomme, minkälaiset ihmiset ovat parhaita uskovaisia. Tiedämme sen siitä, että heitä ja heidän kaltaisiaan nostetaan aktiivisesti esiin. Tietynlaiset uskovaiset kantavat selvästi paljon uskottavuutta muiden kristittyjen toimesta, niin paljon että heille annetaan enemmän ääni- ja vaikutusvaltaa sekä julistustilanteita.

He ovat yleensä entisiä huumeidenkäyttäjiä ja/tai rikollisia. He ovat olleet aikaisemmin sekaantuneet spiritismiin. He ovat käyneet vankilassa ja eläneet omien sanojensa mukaan huonoa elämää. (Ainakin minua pelottaisi näiden juttujen pohjalta edes mennä "Tosi Uskovaisten" kokoontumispaikkoihin, koska ei koskaan tiedä mikä LSD -tä vedellyt tyyppi siinä vieressä istuu.)

Johon voi lisäksi kuulua sitten mitä tahansa mitä uskovaiset pitävät moraalittomana, kuten ateismin. Ateismista ja pahuudesta kääntyminen samanaikaisesti on plussaa. Sehän osoittaa paitsi sen, että henkilö on syvällisesti analysoinut molemmat puolet ja että pahuus kumpuaa ateismista. (Ja he esittävät tätä ilman sarkasmin sävyä äänessään.)

Kuka siis olisi paras uskovainen?

Luultavasti Hitler, joka olisi kaikki hirveydet tehtyään ja sodan hävittyään sanonut "minä otan Jeesuksen sydämeeni" ja liittynyt johonkin herännäislahkoon. Sen seurauksena häntä olisi kannettu riemusaatossa. Toki hän itse oikein ryöpyttäisi pahoja ja moraalittomia tekojaan julkisuudessa, mässäilisi niillä. Mutta hän olisi ollut selvästi voittaja. Hän olisi paras uskovainen.

Siksi, jos aiot olla kunnon uskovainen, sinun on ensin hankittava arvostusta. Respectiä saat vaikka eroamalla seurakunnastasi ja ampumalla minua päähän. Sitten voit katua tekoasi ja palata palvottuna sankarina takaisin seurakuntasi syleilyyn.

Tietenkin, jos sinulla ei ole luonnetta siihen, voit toki tehdä kuten kaikki muutkin, eli valehdella eli "Kertoa hyviä tarinoita". Voit siksi hyvillä mielin väittää ennen edustaneesi kaikkea sitä mitä nykyään vihaat. Tarinaasi ei tarkasteta.

If a vegetarian eats vegetables, what does a humanitarian eat?

Lihansyöntiä pidetään pahana, koska lihaa syövä ihminen toimii kuten peto. Siis kuten susi ja kaikki muut eläimet, kuten oravat ja minkit, jotka syövät lihaa. Ihminen tappaa huvikseen, kuten minkki, joka teurastaa "varastoon" yli oman tarpeensa. Ihmiset teurastavat lihan epäeettisesti, kuten karhut ja leijonat, jotka raatelevat ja repivät. Mutta silti, jostain syystä, lihaa syövät ihmiset eivät ole luonnollisia ja ihminen, joka teurastaa eläimen, asettuu tämän yläpuolelle ja käyttää tätä hyväkseen vaikka molemmat ovat eläimiä. Ainoastaan luomalla jonkin keinotekoisen rajan, jonka mukaan ihmisen elämä on arvokkaampi kuin pupun.

Itse en näe mitään eroa kasvissyönnin suhteen ; Kasvissyönti ei ole sen eettisempänä kuin lihansyöntiäkään tai sekaruokavalio. Kasvit ovat elollisia olentoja. Ainut ero on siinä, että ne ovat esimerkiksi sikaa huomattavasti avuttomampia ja äänettömiä. Ne on vain helpompi saada kiinni. Niitä voidaan kohdella julmasti, eivätkä kasvit edes pysty ilmaisemaan kärsimystään.

Toisin sanoen: Kasvissyönti perustuu siihen että ihminen luo jonkin keinotekoisen rajan, jossa toisen elämä on arvokkaampi kuin toisen. Kasvissyönti on yhtä paljon reilumpaa, kuin on lyödä avutonta ja puolustuskyvytöntä vauvaa, sen sijaan että löisi raavasta ja taistoissaan karaistunutta spurgua.

Esimerkiksi porkkanat kiskotaan väkisin maasta ja raastetaan julmasti vain meidän itsekkäiden ihmisten ruuaksi! Porkkana vieläpä laitetaan jääkaappiin kitumaan moneksi viikoksi ennen kuin se lopetetaan laittamalla kiehuvaan veteen.

Ihmisten pitäisi syödä vain kiviä - kunhan ovat ensin tarkistaneet että siinä ei ole bakteereita.

Tiedän olevani absoluuttisen oikeassa!

Vertailua

Pandan Peukalossa oli aika yksinkertaisella tavalla hyvä viesti. Siinä kerrottiin että tavallinenkin ihminen voi tunnistaa selvän humpuukin tieteestä vertaamalla sitä minkälaisia asioita humpuukin kannattajat tekevät ja mitä tiedemiehet tekevät. Itse käänsin muutaman kysymyksen, joita kysymällä ja ihan itse miettimällä voi päätellä monenlaista.

*Harjoittaako tieteentekijät menettelyä, jossa he valitsevat kouluttamattoman maallikkokuulijakunnan joille he valittavat siitä kuinka heitä ei kuunnella vakavasti?
*Kuluttaako tieteitä tekevä instituutti valtaosan budjetistaan tutkimusten teon sijasta maallikoille suunnattujen kirjojen tekemisiin?
*Onko tieteiden pääkanava paikallislehtien yleisöosastot (tai kolumnit) ja muut ruohonjuuritason toimijat?
*Julkaisevatko tieteet eniten kirjoja populaaripainoissa ja väittävät tämän jälkeen että ne on vertaisarvioitu?
*Tarvitseeko oikea tiede kehittyäkseen paljon juristeja, jotka keksivät miten idealle saadaan paljon kansansuosiota ilman että rikotaan lakia?
*Alkavatko tiedevallankumoukset aina siten, että ensin kirjoitetaan aiheesta oppikirja kouluihin ja vasta sen jälkeen mennään tiedemaailmaan?
*Päätetäänkö tieteiden tieteellisyys useinkin oikeudessa?
*Kuuluttavatko useatkin tieteet sitä, että heidän vastustajansa ovat moraalisesti heikoilla ja että jo senkin vuoksi se pitäisi hylätä, jotta ihmiset saataisiin "oikealle polulle"?
*Kaataako useakin tiede koko vallitsevan tiedekäsityksen, aina perusfilosofiasta ja tutkimusmetodeista lähtien, vai koskevatko ne pikemminkin vain yhtä, kapeammin rajattua, osa -aluetta, kuten fysiikkaa?
*Hylkääkö tiede useinkin itsensä tutkimisen tärkeyden ja keskittyy sen sijaan ainoastaan kritisoimaan vastustajia?
*Kuluttavatko he valtavasti rahaa julkiseen PR:ään, ja siihen että nimeä saataisiin laajasti esille?
*Tarkoittaako tieteen vallankumous ja uuden paradigman suosio todellakin sitä, että sillä on maallikoiden laaja kannatus?

Ei Helvetti!

1:Jumala ei halua että kukaan joutuisi Helvettiin.
2:Jumala määrää ketkä joutuvat Helvettiin
Johtopäätös: Kukaan ei joudu Helvettiin.

1: Jumala on tuomari, joka päättää tuonpuoleisesta kohtalosta täysin tahtonsa ja toiveidensa mukaan.
2: Ne jotka eivät ole ottaneet Jumalaa sydämeensä, joutuvat Helvettiin.
Johtopäätös: Jumala tahtoo ja toivoo että ne jotka eivät ole ottaneet Jumalaa sydämeensä (kuten ateistit) joutuvat Helvettiin.

Vauvat ja moraali.

Mika Sipura kertoi blogissaan siitä kuinka vauvat suosivat auttajia. Tämän seurauksena näyttää siltä, että ihmisillä on synnynnäinen taipumus suosia hyvää. Käyttäytymismalleja, joita ei ole opittu vaan jotka ovat synnynnäisiä. Ja jotka ovat vieläpä tulkittavissa "hyvyyttä tukeviksi", eikä suoranaisesti pelkästään puhtaaksi itsekkyydeksi.

Sillä kävi niin että kun 6-10 kk ikäisille tuttelinkuluttajille näytettiin isosilmäistä pyöreää puupalikkaa, joka kulki ylöspäin, ja kohtasi matkalla alas töniviä sinisiä neliöitä ja keltaisia kolmioita jotka auttoivat eteenpäin. Pikku pampersmallistonesittelijämme eivät halunneet leikkiä "ilkeiden" kanssa, vaan valitsivat lelukseen yleensä sen "auttajan".

Tälläinen tutkimus saa kohteekseen aina kritiikkiä siitä, miten tuo ei "selitä moraalia". Kuinka moraalin olemassaoloon ei saa ottaa kantaa. Toisaalta evoluutiokriitikot yleensä tivaavat evolutiivista selitystä moraaliin suunnattomalla innolla ja suu ihmetyksestä ympäripyöreänä.

Olen ajatellut niin, että tosiasiassa tälläinen tutkimus ei ota kantaa siihen, mikä on moraali tai mikä on oikein. Mutta vastaa silti evoluutiokriitikoiden ivaan. Sillä jotta maailmassa pitäisi olla jotain selitettävää, se pitää jollain tavalla havaita, jotta sitä voidaan väittää olevaksi. Ja moraali näkyy päällepäin käytöksenä, tiettyjen asioiden suosimisena ja toisten karttamisena. Ja tälläisiin kysymyksiin evoluutio näyttää minusta vastaavan. Jopa ihan hyvin.

Ehkä käytännön moraalitilanteita ei ratkaista evoluutioteoriaa lukemalla, mutta valitsemamme toimintatavat voidaan silti ymmärtää hyvin sen kautta. Sipura kommenteissaan painottaa sukulaisvalintaa, joka selittää miksi korrelaatio siitä, miten vapaaehtoisesti välitämme enemmän siinä järjestyksessä kuin valitsemme. Vaikka voisimme periaateessa rakastaa missä järjestyksessä vain. Siksi omat lapset ovat tärkeitä, suku keskimääräistä ihmistä läheisempi, "saman kansalaisuuden edustajat" keskimäärin rakkaampia kuin muiden maiden edustajat, ihmiskunta tärkeämoää kuin eläimet ja eläimet rakkaampia kuin bakteerit, ja suurinta vihaa tunnetaan tietysti alieneja kohtaan.

Silti yksilö valitsee itse, vapaasti, mutta "valintaprosessi on silti painotettu. Sama koskee tietysti montaa muutakin asiaa.

Jäätäjä jäätää - järkijää.

Cool Cash aiheutti ongelmia briteille. Pelin ideana oli raaputtaa annettua lukua kylmemmät luvut esiin. Monet britit eivät ymmärtäneet sitä, että kun numerot muuttuvat "pakkasasteiksi", ne käyttäytyvät niin, että -8 onkin pienempi kuin -7. He osasivat vain sen, että 8 on suurempi kuin 7. Ei siinä mitään, jos muutama olisi sekaantunut laskuissaan, mutta tämä oli niin yleistä, että kyseinen peli piti vetää markkinoilta!

Ei ihme, että kaikenlaisille jutuille löytyy suosiota...

Katso ja anna aivojesi huijata sinua!

Newsweek esitti artikkelin "The Ghosts We Think We See". Siinä kerrotaan, että ihmiset uskovat helposti kummituksiin. Syynä on aivojemme normaali toiminta. Tämän vuoksi meidät saadaan melko helposti näkemään kaikenlaisia kummituksia. (Jopa niin hyvin, että kummitusvideoiden tekijöiden tarvitsee vain "antaa katsojan itse päättää", eli antaa intuitioidensa johdatella. Ja korostaa tätä leikkimällä hieman zoomilla ja ympyröillä.)

Syynä on se, että me näemme järjestystä sielläkin missä sitä ei ole. Aivomme jäsentävät todellisuutta niinkin, että satunnainen data näyttää kuvioita.Aivomme kuvittaa meille ympäristömme. Emme ole luonnostaan niin rationaalisia, kuin itsellemme uskottelemme.

Tämä väitteen tueksi Newsweekin artikkeli tarjoaa mm. tilastotietoa siitä että ainoastaan 7% Amerikkalaisista EI usko telepatiaan, déjà vu:hun, kummituksiin, entisiin elämiin tai yliluonnollisiin ilmiöihin. Artikkeli ehdottaa jopa että sellaisetkin viattomat juhlat, kuten Halloween, joiden ei edes väitetä olevan totta, voivat vaikuttaa.

Huvittavana seurauksena tästä on tietysti se, että urheilijoilla on taikauskoisia näkemyksiä. Ja oletpa sinäkin varmaan joskus kironnut tietokoneelle, autolle tai säälle. Samoin koemme joskus että joku katsoo, vaikka ketään ei näy - ja mielemme peräti tallentaa tälläiset "merkityksellisinä". Samoin mielemme hakee "vahvistuksia", mutta ei niinkään vertaile dataa. Jos ajattelet ystävääsi, kun puhelin soi ja hän soittaa, koet että tämä oli jotenkin merkityksellistä. Kaikki ne kerrat kun ajattelet ystävääsi ja puhelin ei soi ja ne kerrat kun puhelin soi, mutta et ajatellut ystävääsi, unohdetaan.

Artikkelin mukaan syynä on dopamiini. Se saa sinut näkemään haamuja suttuisessa kuvassa ja kuulemaan sanoja hurinassa. Se saa olemattomat yön möröt rapistelemaan pusikoihin. Se myös tekee meistä helposti erilaisten huuhaaveikkojen saaliita.

Parempaa kuin julistuksen kuunteleminen, osa LXXIV

Lämpimän jään teko

Salainen Agenda 007

Jos ateisti väittelee vaikka vain ihan tavallistenkin uskovaisten kanssa, tulee jossain vaiheessa tilanne, jossa "motiiveja tentataan". Eli ateistilta kysytään, miksi hän väittelee. Etenkin, jos ateisti on "voittoisa", eli pärjää väittelyissä melko hyvin, tästä puolesta aletaan kovasti kiinnostumaan.

Ilmeisesti eniten sen vuoksi, että saataisiin tyyppi lähtemään.

Ateistihan ei kykene vastaamaan "oikein" tässä tilanteessa. Uskova haluaa propagandavoiton, ja kävi miten kävi, hän saa sen;
1: Uskovaisten tavoitteena on löytää jokin syy ateistille, jolloin tämä ei "väittele puhtaasti". Jos ateisti esimerkiksi vihaa julistustoimintaa tai sitä että lapsille valehdellaan evoluutiosta, tämä "saastaa" hänen näkemyksensä; Hän ei puhukaan objektiivisesti, vaan seuraa vain "omaa uskontoaan". Tällöin ateistin keskustelu tiivistyy jonkinlaiseksi ristiretkeksi kristinuskoa vastaan, ja uskovainen kokee saavansa jonkinlaisen "vainopisteen" ja tätä kautta väittelyvoiton.
2: Ateistilla ei ole mitään varsinaista syytä, jolloin ateisti osoittaa sitä kuinka hänen maailmankuvansa on iloton, nihilistinen. Kuinka "millään ei ole mitään väliä". Tämän pohjalta uskova sanoo, että "ateismissa ei ole mitään sisältöä tai sanomaa" tai että ateismi ei ole edes aate, vaan ainoastaan uskonnon vastustamista, jonka seurauksena ainoastaan moraali murenee.

Uskovaisille vastaavaa ei tietenkään voi soveltaa, koska he ovat "oikealla asialla". He myöntävät jopa olevansa ylpeitä siitä että heillä on agenda. Heidän sitoutumisensa asiaan ei ole este, vaan etu. Ja jos he sanovat että heillä ei ole aatetta, se kertoo heidän uskonveljilleen että he ovat "objektiivisia ja teräviä tarkkailijoita, jotka puolueettomasti tarkkailevat", ja ovat tietysti sattumalta aina uskovaisten puolella. Selvästi tässä keskustelussa toinen osapuoli saa isompia vapauksia. Vaikka en ymmärrä miksi.

Minä sen sijaan ymmärrän hyvin miksi ateistit toimivat. Ja miksi toimivat juuri siten kuin toimivat. Heilläkin on agenda. Mutta se ei tarkoita että he olisivat "pahalla asialla" tai väärässä. Martin Luther King näki rasismia, ja oli siitä vihainen. Hänellä oli agenda, hän oli subjektiivinen koska oli musta. Tämä ei estänyt hänen toimiaan olemasta moraalisia, vaikka hänkin kävi taistoaan nimenomaan uskonnollissävytteistä oikeistoa vastaan. Samoin Harry Houdini otti nokkiinsa siitä että meediot huijasivat ihmisten surulla ja läheisten kuolemalla ja keräsivät voitot toisen herkällä hetkellä. Hän alkoi paljastamaan siksi meedioita. Hänellä oli agenda. Tämä ei estänyt häntä olemasta looginen, tieteellinen - ja oikeassa.

Ateisti ei myöskään voi "sille tielle lähdettyään" vai poistua paikalta, koska vähänkin väittelyitä foorumeilla seurannut tietää, että poistuminen mihin tahansa hetkeen tulkitaan että "pelästyi, otti häntänsä koipien väliin ja luikki tuli hännän alla pakoon, koska ei kyennyt vastaamaan tuohon asiaan!!!!!". Koska joku on tietysti juuri silloin kirjoittanut jotain, joka hänestä oli "musertavaa". Kuten tapahtuu joka ikinen päivä. Väittelyyn lähtenyt ateisti joutuu siksi toistamaan itseään ja jäämään foorumeille vääntämään samoista iänikuisista aiheista, aivan vain sen vuoksi että jos keskustelu jonkun kanssa edistyykin hetken, tämä jossain vaiheessa käy uskonnollisessa kokouksessa tai lukee Pekka Reinikaista, ja unohtaa kaiken. Palaa takaisin jo käytyjen väittelyjen kaluttuihin juttuihin. Jotka on jo aikaisemmin osoitettu vääriksi ja joissa hän on myöntynyt. Ja lisäksi paikalle ilmaantuu uusia, jotka esittävät ne samat väsyneet jutut.

Siksi minulla ei ole mitään intoa osallistua moiseen.

On mukavaa asua Euroopassa.

Jos ette usko, lukekaa Euroopan neuvoston päätöslauselma 1580. (Uskon että moni kreaatti kutsuu tätä "paatoslauselmaksi".)

Minusta koko lauselma on tärkeä ja se tulisi lukea alusta loppuun.

Siinä kerrotaan, että kreationismia vastustettaessa ei vastusteta uskonnonvapautta, vaan ainoastaan uskontoa joka väittää olevansa tiedettä. Lauselmassa ei pyritä luomaan tieteelle etuasemaa sortaa uskoa, vaan estää uskoa sortamasta tiedettä.

Lauselmalla pyritään myös estämään sitä että kreationistit eivät vahingoita lapsia syöttämällä heille "kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä" -asennetta, joka voi tuntua reilulta, mutta on itse asiassa vaarallista.

EU ei kuitenkaan kiellä kreationismin opettamista. Se kannattaa yksilön vapautta ja kulttuurin ja uskonnon opetusta. Kreationistien ideat voidaan siksi esittää kulttuurillisessa ja uskonnollisessa opetuksessa, mutta niille ei vain voida antaa tieteellistä uskottavutta.

EU on siis hyvä. Vaikka äänestinkin aikanani EU:seen liittymistä vastaan. Ehkä silloin sirkutti suomen yleisin lintu: Muutosvastarinta.

Entä jos

Kuoltuamme joudumme taivaaseen ja siellä meille näytettäisiinkin videolta meidän elämämme. Eikä tässä videossa näytettäisi pelkästään pahoja tekojamme, vaan myös ne teot, jotka Jumala oli iloksemme tarkoittanut elämään, ja jotka hylkäsimme "syntinä".

Sillä, jos elämäkin on kerran lahja, eikä siitä saisi tämän vuoksi luopua esimerkiksi itsemurhan kautta, ei tälläinen Jumalan lahjojen dumppaaminen taatusti ole hyvää toimintaa. Kun pahat teot ovat muiden lahjojen turmelemista, joka vertautuu ehkä johonkin aborttiin, tälläinen yksisilmäinen oman elämän köyhdyttäminen ja ilon kieltäminen on rinnastettavissa itsemurhaan.

Tai oikeastaan, voimme jättää sen "Entä jos":sin pois. Dumpata sen taivaan ja nauhan ja ainoastaan toimia. Se on kuin CMX:n "Minne paha haudattiin" -kappaleessa sanotaan : "Tahdon elää, tahdon kuolla, niin kuin olisi paikka tuolla, hämärätaipaleen takana tuolla, tähtien välissä mahdoton saavuttaa". Se voidaan ymmärtää kahdella tavalla.

Eikä elämän kannalta ole itse asiassa lainkaan merkitystä, kummin se on. Ateistin, joka korostaan sanoja "niin kuin" ja "mahdoton saavuttaa", ei kannata tuhota muiden ainutkertaista elämää, eikä taatusti jättää myöskään hyviä asioita ottamatta. Ja uskova, joka korostaa sanoja "paikka tuolla". Se taisi tulla jo sanotuksi.

Viikkogallup:Hihhuleimmän käytöksen hakeminen

Tällä viikolla kysely oli haastava. Monesta huonosta piti valita kaikista huonoin..

Verta pakkiin.

Jehovat kävivät kylässä. Puhuimme verestä.


Muistutin heitä heidän suhteestaan lapsikasteeseen; Jehovan Todistajistahan lapsikaste on epäeettistä. Heidän tapansa on indoktrinoida lapsi, ja antaa hänen aikuisena "vapaaehtoisesti"
päättää eroaako perheestään vai liittyykö Jehovan Todistajien seuraan. He kuitenkin pitävät tätä aikuisen valintana. Uskonvalinnat tulee tehdä ymmärryksessä, eikä niitä voi tehdä toisen puolesta. Kerroin tietysti että olen täysin samaa mieltä tästä asiasta. Vertasin sitä siihen, kuin elokuvakerhoon liitettäisiin jo vastasyntyneenä, ja hän saisi erota siitä vasta kun täyttää 18 -vuotta. Naurettavaahan se olisi.

Sitten nostin veriasiaa jälleen esille. He ovat päättäneet lapsiensa puolesta tämän vakaumusasioista. Ovat päättäneet että lapselle ei saa antaa verensiirtoa. Verioppi kuitenkin kuuluu heidän uskontonsa dogmeihin, joten lapset selvästi sidotaan uskontoon ja sen normeihin vaikka heidän sitoutumisensa niihin katsotaan arvolliseksi vasta myöhemmin.

He kertoivat, että verihoidot eivät tehoa. He kertoivat, että ensiapuvaunuissa ei ole verensiirtopusseja. En tiedä onko tämä totta, mutta elän käsityksessä että valtaosa verensiirtotuotteista todellakin käytetään leikkaussalissa. Veretöntä veitsenkäyttöä ei ole keksitty. Jehovan todistajat kertoivat myös, kuinka jos verta on vähän, elimistö tuottaa verta tehokkaammin ja paikkaa näin vajeen. Myönsin että tämä on varmasti totta, mutta että elimistö ei ala miksikään tehotuotantovälineeksi; Verenhukkaan ei olla kuolemassa esim parin päivän päästä, vaan nimenomaan siellä missä ihminen on eniten auki. Eli leikkauspöydällä. Kysyin heiltä, että mitä materian säilymislaki sanoisi sellaisesta "instant -verentuotannosta"? Mistä keho ylipäätään saisi materiaaleja.

He kertoivat että korvaavia menetelmiä on käytössä. Myönsin tämän. Otin jopa esiin uudehkon Tieteen Kuvalehden (16/2007). Siinä kun oli kannessa uusia verivalmisteita. Verensiirrolle on kehitetty uusia tehokkaita hoitokeinoja.

Kaivelin esiin jopa sivua 39, jossa on taulukossa yhteenveto uusista metodeista. Ne perustuvat pääosin ihmisen hemoglobiiniin. Löytyy sieltä tietysti naudan hemoglobiiniakin. Näiden käyttö on Jehovan Todistajien mukaan "sydämen asia". Lisäksi tuotteita tehdään PFC:hen, tämä sitoo niin hyvin happea(2x sen mitä ilmakehässä), että rotta kykenee hengittämään sitä. Myös muuntogeenisiä kolibakteereita käytetään. Jehovan Todistajat olivat tietysti iloisia, kun myönsin tämän. Sitten sanoin, että "tottakai, nyt on hienoja menetelmiä". Mutta onko niitä ollut aina? Koko Jehovan Todistajien olemassaolon ajan? Ei. Nämä ovat uusia menetelmiä. Eli turvallisuus ja lääketieteellinen tarpeellisuus eivät ole ne asiat, jotka Jehovan Todistajilla ratkaisisivat. Heidän kantansa ratkaisee nimenomaan ja vain Raamattu. Koska se on kielletty, niin vaikka verensiirto kohentaisi ulkonäköä, silottaisi rypyt, kolminkertaistaisi elinajan, parantaisi potenssia ja lihottaisi kukkaroa, he jättäisivät sen silti käyttämättä.

Verensiirtokielto ei siksi ole lainkaan lääketieteellinen asia, vaan Raamatun asia. Eihän länsimaissa lääketieteellisesti vaarattomia mutta ravintoarvoltaan korkeita verilettujakaan syödä Todistajien kinkereillä. Kerroin että minusta näyttää että kysymys on nimenomaan Jehovan kannasta. Se että verensiirtoa ei tarvita on Toditajien kannalta vain "mukava bonus". Jehovan Todistajat eivät pelkää kuolemaa, kun puolustavat uskoaan. (Joku voisi sanoa, että moni Jehovan Todistaja kuolee kurjan ja turhan kuoleman joka ei tee elämää paremmaksi. Osa tosin voisi ilkeämielisesti sanoa, että hehän tekevät maailman paremmaksi kuolemalla pois. Mutta korostan, että minä en ole sitä mieltä.) He myönsivät tietenkin tämän.

Sitten kysyin että miksi Jehovan Todistajat olivat kieltäneet lapsiltaan verensiirron? Eiväthän lapset vielä olleet päättäneet asiasta. Sanoin että tuo vaikuttaa minusta ihan "lapsikasteelta". Toinen Todistaja sanoi, että verensiirto on hieman eri asia, koska Raamatun mukaan elämä on veressä. Ilmeisesti sielua siirtyy verensiirron yhteydessä ja lapsen pelastus vaarantuu. Kysyin että mitenkä käy niille lapsille nyt, kun he eivät ole ehtineet liittyä lainkaan Jehovan Todistajiin -lapsikasteen puuttumisen vuoksi. He kertoivat, että viimeisessä herätyksessä "saatetaan nostaa" myös niitä jotka eivät ikinä ole kuulleetkaan Jehovasta tai jotka eivät muuten ole voineet häneen vielä liittyä.

(He ovat käsittääkseni jojotelleet tuolla opillaan, koska jotkut ovat vinoilleet heille siitä, että "Jehova pelastaa Todistajat ja ne jotka eivät ole ikinä kuulleet Jehovasta. Kun he tulevat oven taakse, eikä ihminen sitten käänny, ovat Todistajat itse asiassa tuominneet ihmisen tuhoon. Siksi tähän kohtaan saadaan eri vastauksia aina tilanteen mukaan.)

Minä sanoin seuraavaksi, että olen "reesus positiivinen". Kerroin heille että rh -tekijä on veriryhmään liittyvä asia. Jos äiti on Rh-negatiivinen ja sikiö Rh-positiivinen, on mahdollista, että lapsi aiheuttaa sen, että äiti alkaa kehittämään vasta-ainetta. Sen seurauksena tulevat rh+ lapset voivat saada hemolyyttisen taudin, joka pahimmillaan johtaa lapsen kuolemaan. Tätä hoidetaan verensiirrolla. Jehova on siis tuominnut minut jo suoralta käsin kuolemaan.

He lupasivat auliisti vastata kysymyksiini, mutta että heillä ei ollut riittävästi materiaalia mukanaan.

Sovelletut Luomistieteet?

Kaikkihan me tiedämme, että luomistieteellä ei ole tutkimusta. Se vain kritisoi evoluutiota, eikä sillä siksi ole lainkaan mallia. Se sanoo vain GODDIDIT, eikä siksitaatusti kykene soveltamaan yhtään mitään. Mutta olette väärässä. Arvovaltainen taho, jolla on hieno ja virallisen kuuloinen nimi Institute of Applied Creation Science, tarjoaa Kristityille Jeesuksen Hengen imijöille joita tiede pelottaa luomistieteestä puhtaasti älyllisesti kiinnostuneille juuri tälläistä uutta hienoa tiedettä!

He ovat selvästi kriittisiä tutkimuksessaan, koska torhyvat fossiilien ajoitusmenetelmän, joka perustuu Raamatun tarkkaan lukemiseen. Vaikka luvassa oli +- puolen tunnin mittaustarkkuus sekä tutkimuksen, jossa bakteereihin yritetään vaikuttaa rukouksella.

Sen sijaan tutkimusohjelma sisältää mm. tavan erottaa saatanallisia viestejä musiikkikappaleista, sekä kampanjan, jossa ihmisiä parannetaan homoseksuaalisuudesta behaviöristisellä ehdollistamisella ja kehittyneellä heteroseksuaalisella matematiikalla.

Valitettavaa, että tämä on "somethingawful.com". Se on siis vitsi. Tosiasiassa kreationisteilla ei ole mitään soveltavaa tiedettä. Paitsi vitseissä.

Elämä on kuin saarna?

Kaikki kiukkuiset kristityt jotka kannattavat Raamattua ja julistavat uskoaan erilaisilla keskustelualueilla. Eihän se vielä tapa. He itsekin myöntävät, että he eivät ole täydellisiä ja erehtymättömiä. Että uskovainenkin voi tehdä virheitä. Eli jos ateisti tekee virheen, se johtuu hänen vakaumuksestaan, mutta jos uskovainen tekee virheen, se johtuu siitä että hän on erehtyväinen.)

Mutta he eivät silti onnistu pelastautumaan. He eivät selvästikään imitoi Jeesusta jokapäiväisessä elämässä. Minusta he voisivat harkita jotain muuta uskontoa. Sellaista, joka olisi lähempänä sitä mihin he todella uskovat, eikä sitä jota he niin kovasti teeskenteelvät. Koska muuten saatat tulla hieman hulluksi. Tavalla joka näkyy ulospäin.

Eli minulla on vain yksi toive näille kiukkuisille Jeesussaarnaajille ja "biblethumbereille"; Jos ette voi elää kuten julistatte, olkaa niin itsetietoisia ja omanarvontunteisia, että alkakaa saarnaamaan kuten elätte.

Luonnontieteen kritisoijat.

Sitä kuulee aika usein luonnontieteen haukkumista. Jostain syystä kuitenkin:
1: Käytämme ennemmin junia kuin lentäviä mattoja. Vaikka olisimme kuinka itämaisesti uskovaisia.
2: Syömme aspiriinia, vaikka olisimme uskovaisia jotka luotamme käsilläparantamiseen ja vihaamme "naturalismia", joka tuon aspiriinin on kokeellisilla metodeillaan testannut.
3: Suutumme, jos ostamme "naturalistiseen tieteeseen" perustuvaa teknologiaa, kuten kännykänakkuja, ja ne eivät toimikaan.
4: Jos kännykän akku räjähtää, emme syytä tästä pahoja henkiä, vaan haluamme "naturalistisen" syyn, kemiallisen reaktiosarjan.
5: Pidämme parempana selityksena autojen toiminnalle "naturalistista metodia", kuin "henkivoimia" - vaikka toisaalta kutsumme kaikesta huolimatta autoamme nimeltä tai vähintäänkin kiroilemme sille jos siinä on vika.
6: Uskaltaudumme astumaan lentokoneeseen, vaikka sen pysyminen ilmassa nojautuu "naturalistiseen" tieteeseen.
7: Jopa silloin, kun Mikki Hiiri ratkaisee ongelmia, ja tukeutuu "järkisyihin", se tarkoittaa yliluonnollisen eliminoimista. Samaa tapahtuu arkielämässämmekin.
8: Jos syy on siinä, että "peer -rewiev" -lehdet eivät uskalla laittaa "hienoa tiedettänne" paperiin, syynä ei ole naturalismi vaan kunnioituskysymykset. Tai sitten se, että "te" teette paskaa tiedettä, jonka laittaminen lehteen toki aikaansaa moitetta ja haukkuja tiedemaailmasta. ("Vainokortti" on sitä paitsi pelkkää herjaamista, eikä sellaiseen sorru järkevä ihminen ilman *Todella raskaita* todisteita siitä, että tiedettä on torjuttu väärin syin.)

Jokainen, jonka mielestä luonnontiede on vain "arvovallalla valittu menetelmä", ja sen tekijät vain "auktoriteettiasemaansa ylläpitäviä", sanoo, jos heidän valitsemansa tie käydään loppuun asti, että he eivät luota sen tuottamiin tuloksiin. voisi minun puolestani elää sanojensa mukaisesti. Eli mennä uhmaamaan niitä halveksimiaan "naturalistisia teorioita". Hyppimään kallioilta ja juomaan lääketieteen testien tappavaksi luokiteltua "myrkkyä".

Kukaan ei tee tätä. Miksi? Koska se olisi tyhmää ; Heillä on hyvä perustelu olla tekemättä näin. Ja syyn tälle antoi "n_______".

Puhumme yhä sydämestä.

Vaikka tieteellä on valtava vaikutus siihen miten maailmamme näen, meidän ympäristössämme on silti paljon erilaisia harhauskoja. Ja kuoltuaankin nämä harhauskot jäävät raatoina elämään. Kielenkäyttöömme. Esimerkiksi vaikka tiede on osoittanut välittäjäaineiden ja aivojen merkityksen ajattelemisessa ja tunteissa, sanomme silti kuinka suru rikkoo sydämemme tai että joku ystävällinen tyyppi on sydämellinen ihminen. Emme sano että jonkun lähtö romahdutti serotoniinitasomme. (Paitsi jos olemme taiteilijoita.) Syynä tähän on tietysti se, että uskoimme ennen että tunteet ja luonne ovat sydämessä.

Samoin tietysti aurinko nousee joka aamu ja laskee iltaisin. Hitot aurinko mihinkään länteen silti laske, kuten maan pyörimisliikkeen tuntijat myöntävätkin. (Ainakin siihen asti kunnes joku suhteellisuuteoriamies tulee kertomaan että "riippuu siitä mistä kontekstista katsotaan.")

Vanhat myytit ja virheet jäävät puheisiimme jäänteinä. (Käsittääkseni tästä voidaan yhdistää asioita jopa siihen kiistanalaiseen naistutkimukseen, jossa katsotaan miten maskuliinista kielemme on. Ehkä se todellakin kaivavat esiin teologisesti korrektejen tasa-arvomielipiteidemme takaa joitain merkkejä vähintään siitä, minkälaisia näkemyksiä meillä on menneisyydessä ollut naiseudesta ja mieheydestä. Enkä yhtään ihmettele, jos sieltä löytyy "naisvihaa", riittää kun katsoo minkälaisen kuvan naiseudesta ja mieheydestä saa Raamatusta ja miettii, miten kauan kyseinen kirja on maamme kulttuuriin ja näkemyksiin pyrkinyt vaikuttamaan..)

Siksi on oikeastaan aika erikoista sanoa että Raamatussa olevat maininnat auringon kulusta olisivat jotenkin samanlaisia. Siksi esimerkiksi jakeen

"Teidän maanne on ulottuva eteläisestä autiomaasta Libanoniin ja Suureenmereen, johon aurinko laskee. Se käsittää myös koko heettiläisten maan suureen Eufratvirtaan saakka."
~Joosua 1:4

kirjaimellisesti tulkittua versiota uskovaiselle tarjotessa, tämä kertoo että se on vain kielikuva samaan tapaan kuin nykyäänkin puhumme auringon laskemisesta. Ja se mereen laskeminenkin voi heistä olla aivan samanlainen, sen kielikuva ei vain enää elä nykyään.

Minusta tässä tulkinnassa on kuitenkin olennainen ero : Puhumme kielessämme auringon laskusta, koska siihen on uskottu tuhansia vuosia sitten. Raamatussa se on siksi, että siihen on uskottu tuhansia vuosia sitten, eli silloin kun Raamattua on kirjoitettu. Raamatun tekstiä ei ole uutistenluvun tapaan taatusti kirjoitettu kielikuvana, vaan on esillä vakavasti otettu mahdollisuus, että se on esitetty kirjaimellisena totuutena, sinä totuutena joka tuon aikaisessa kulttuurissa oli.

Eli puhumme auringon noususta, koska siihen uskottiin Raamatun kirjoittamisen aikaan, ja Raamatussa puhutaan auringon noususta, koska siihen uskottiin Raamatun kirjoittamisen aikana.

Tavallisen erilaista kuunneltavaa.

Tänään aiheena on CMX. Aikamme legenda ja sankari.

Matti


Puuvertaus


Ruoste


Minne paha haudattiin


Kauneus pettää


Vapaus johtaa kansaa

Hyvät tarinat.

Saastaisessa huoneessa kommentoi nimimerkki "risto". Hän kertoi että

"Humanismia on kaikenlainen ihmisjärkeily kuten psykologia. Kyllä ongelmien ratkaisuksi pitäisi Raamattu ja rukous riittää.

Aloitin avoimen yliopiston opiskelut ja siellä humanismin henki koittaa painottaa, että viittaukset pitää tehdä oikein.

Tosiuskova ei lähdeviitteisiin sorru, vaan mitä parempi juttu, niin sitä enemmän se Kristusta kirkastaa."

Toisin sanoen hän sanoi että Hyvä tarina edistää Jeesusta, riippumatta siitä voidaanko tarinaa lainkaan todentaa. Tai "hiiteen referenssit, juttu on niin hyvä että sen on oltava Totta". riston oikea vakaumus jäi ainakin minulle salaisuudeksi, muutenkin hänen vakaumustaan on vaikea huomata. Ehkä se johtuu siitä että hän ei itsekään tiedä. Tai sitten hän vain on fiksu. Hän voi joko olla "oikea uskovainen" tai "satiirikko". Olipa hän kumpi tahansa, yhden syyn kartoituksen vaikeuteen tiedämmekin. Mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole väliä; riston kommentti nosti kuitenkin esiin oikean ilmiön. Edustipa hän mitä tahansa.

Roolipelaajana tietenkin hyväksyn ja pidän erilaisista tarinoista. Teenhän minä harrastuksekseni jonkinlaisia tarinapohjia joissa on liikkumavaraa / osallistun muiden tekemiin vastaaviin. Joskus näillä peleillä on jopa sanoma. Ja joskus pelaajat rakentavat sanoman itse. - tai romuttavat sen tavoitellun sanoman.

Esimerkiksi eräässä pelissäni oli sanoma ahneudesta, jonka ydinsanoma kulminoitui vasta "briiffauksessa", eli loppukeskustelussa kun peli oli jo päättynyt. (Jotkut pitävät sellaisista. Minä pidän.) Tässä länkkäripelissä metsästettiin aarretta sirpaleisen tiedon pohjalta "mallia hyvät pahat ja rumat". Tavoitteet oli asetettu ristiin sillä tavalla, että jokainen olisi voinut saada osansa, paitsi tiedosta, myös saaliista. Peli olisi voinut ratketa sitenkin, että kaikki olisivat istuneet avoimin kortein pöydän ääreen. Mutta tietenkin pelaajat eivät pettäneet luottamustani. Seuraus: 7 hahmosta 5 kuoli, ja rahatkin räjähtivät. Yksi kuolleista hahmoista (joka oli peräti se harmittomin hahmo) kohtasi ennen tuhoaan viiltelyä, uhkailua, häntä ammuttiin ja hänet yritettiin salamurhata tarkkuuskiväärillä. Toinen taas olisi kuollut myrkytykseen, jos ei olisi räjähtänyt dynamiitilla. Peli oli erittäin väkivaltainen. Kun se oli ohi ja hahmot sekä näiden tavoitteet tulivat "julkisiksi" pääsin virnistelemään.

Tarinat ovat siis tärkeitä. Tottakai. Mutta on eri asia väittää että tarina on hyvä, kuin että se on totta. Pelimme opetus oli moraalinen, mutta ei se silti tarkoita että se olisi totta.

Mutta "tiettyjen uskovaisten" maailmassa tarinan totuudenmukaisuus ja sen toivottavuus tai "Julistuksellinen hyöty" ratkaisevat. Malliesimerkki tästä on tietysti Markus Hirsilän "Herra tekee ihmeitä ilman määrää". Uskovaisten avomielinen "toivomuksemme on tosiasiamme" -asenne käy sivujen 8-9 olevasta listasta, joilla he kieltäytyivät antamasta ihmeiksi väittämilleen lääketieteellisille asioille todisteet. (Jännittävää; Aina silloin kun käsittelemme heidän juttujaan, on oltava avoimia. Kun taas käsitellään siitä, mistä he eivät pidä, "kriittinen ajattelu" onkin hyve. Erikoista.) Suluissa on omia kommenttejani näihin lausuntoihin. Huomattavaa on, että ihmiset ovat itse ensin lähettäneet Hirsilälle ihmeparantumiskertomuksiaan. Niiden esilletuominen ei siis ole Jumalanpilkkaa, mutta todisteiden vaatiminen on?

1) Jumala ei halua eikä tahdo, että lääketieteellisiä dokumentteja
päätyy tutkijan silmien eteen (Miksi? Jos ihme on todellinen ja tapahtunut, on sen dokumentointi asian todistamista.)
2) lojaalius Suurta Parantajaa kohtaan estää parantunutta, (Parantunut selvästi vähintään epäilee että parantuminen ei kestä kriittistä tarkastelua.)
3) parantunut on saanut Herralta määräyksen vaieta asiasta, (Jumala itse epäilee samaa / ei halua että paranemisia käytetään Psacalin vaa-an tapaiseen "kääntymiseen hyödyn vuoksi". Tosin tämä tulkinta murentaa koko ihmeparanemisiin vetoamisen ylipäätään. Oudolta kuulostaa Jumala, joka arvostaa paranemiskertomuksien käyttöä vain silloin kun niille ei esitetä todisteita.)
4) parantuneen läheiset eivät anna hänen lähettää dokumentteja, (Hekin epäilevät että paraneminen ei täytä aidon ihmeen vaatimuksia vaan on selitettävissä "perinteisellä lääketieteellä".)
5) epäuskoiset eivät uskoisi kuitenkaan ja pelkän suun todistuksen on riitettävä. Dokumenttien tiedusteleminen on osoitus epäuskosta, (Epäuskoiset joutuisivat vähintään selittelemään miksi tuollainen dokumentoitu juttu on tapahtunut. Nyt sen sijaan koko tapahtuman aitous saa kyseenalaisen leiman, kun tapahtumaa kyllä julistetaan, mutta ei sitten suostuta "tosipaikan tullen" antamaan sille todisteita. Koska kuka tahansa voi periaatteessa väittää mitä tahansa. Esimerkiksi saadakseen henkilökohtaista arvovaltaa Seurakunnassa. Uskovaisetkaan eivät ole erehtymättömiä ja täysin synnittömiä ihmisiä. Kysely siis kertoo ehkä epäuskosta, mutta se voi olla vain tervettä "väärän profeetan" pelkoa, jossa ei epäillä Jumalaa, vaan hänen nimissään toimivaa ihmistä.)
6) epäusko estää ihmeiden tapahtumisen, (Ihmeethän olivat jo tapahtuneet. Miten on mahdollista että tulevaisuudessa tapahtuva jonkun toisen epäusko jotenkin estää menneisyydessä jo konkretisoituneen ihmeen. Vai aikaansaisiko todistusaineiston tarkkailu sen, että parantunut itsekin epäilisi että paranemiselle olisi jokin muu syy? Jos näin on, olisiko syytä vakaasti harkita että levitteleekö tälläistä "mahdollisesti niin luonnollista että parantujakin voi epäillä" -juttua eteenpäin?)
7) epäuskon tähden jo parantuneet sairastuvat, sairastuisivat tai
ovat jo sairastuneet uudelleen, (Tämä ei muuttaisi tapahtunutta ihmettä epäaidoksi. Mitä menetettävää tässä tapauksessa sitten enää voi olla? Paitsi se, että se alunperinkin levitelty parantumistarina olikin placeboa, eikä aitoa parantumista ollut itse asiassa lainkaan tapahtunut?)
8) kysyjän omat motiivit ovat arveluttavat, kuten oman kilven kiillotus, tarve kumota kaikki todisteet tai riepotella julkisuudessa parantuneita ihmisiä, (Miten tämä eroaa tilanteesta jossa "uskaliaasti väitteitään esittänyt" puoskari alkaisi haukkumaan todisteiden vaatijaa? Lisäksi ihmetyttää miten ihmeessä noista paranemisista sitten julistetaan niin julkisesti, esimerkiksi kadulla ja kokoontumisissa minullekin. Eikä tätä vastusteta, vaikka kyseessä on "julkisuudessa riepottelu"? Vai onko "julkisuudessa riepottelu" paha asia vain jos se tehdään sellaisessa mielessä, että todistusaineistoon myös tutustutaan ja ehditään syventyä?)
9) lääkäreillä ei ole tapana kirjoittaa terveen papereita kenellekään, (mutta koetulokset ovat silti tallella. Minullakin on kansiossa jopa verikokeiden tuloksia. Niistä näkee mm. että hemoglobiinini on terveellä tasolla. Ja Hirsilän kokeeseenkin jotkut lähettivät dokumentteja tautien parantumisista.)
10) parantunutta hoitanut lääkäri ei usko ihmeisiin ja kieltäytyi siksi kirjoittamasta lääkärintodistusta parantumisesta, (Lääkärikään ei enää usko paranemiseen. Vääräuskoinen lääkäri ei aatteensa vuoksi kirjoita todistusta, jota ei kohdan 9 mukaan ole tapana kirjoittaa? Ainakin minä olen saanut koetulokset pyytämällä. Miksipä sitä tarvitsee motivaatiota kysyä. Tulokset ovat sinulle itsellesi julkisia. Jos lääkäri kieltäytyy, oikea tapa on haastaa lääkäri oikeuteen, ei suinkaan sanoa "oho, en saa lääkärintodistusta".)
11) ei Jeesuksenkaan aikana lääkärintodistuksia kyselty, (Joo. Ja juuri siksi Raamattu onkin monien mielestä epäuskottava. Ehkä uskovaisten kannattaisi ottaa opikseen?)
12) ihmeparantumiskertomusten tutkiminen on Herran voidellun vastustamista, mikä taas kielii jumalanpelon puutteesta, (Minä kun olen kuullut paljon kääntymiskertomuksia Armeijakaverinikin kertoi nähneensä omin silmin muutaman. Ja oli sillä jotain lehtiäkin, jossa niistä kerrottiin. Onko tälläinen ihmekertomusten etsiminen jotenkin syntistä heti, jos niitä samalla kykenee tukemaan lääkärin dokumenteilla? Vai johtuuko "vastustaminen" siitä että dokumentit ovatkin puutteellisia, ei -ihmettäsisältäviä.)
13) Jumala ei salli itseään pilkata. (Paranemiskertomusten listaaminen muuttuu heti jumalanpilkaksi, jos siinä etsitään vain "isoja ihmeitä, jotka on dokumentoitu"? Eli vain jos julistuksen tekstiä ei voi erottaa valehtelusta ja tarinankerronnasta, se on Jumalan kunniaa korottavaa?)

Yleisvaikutelmana minulle jäi se, että "sanansaattajan" kritisointi yhdistettiin "Jumalan kritisointiin". Minusta tämä on erittäin tavallista, mutta silti väärin. Kun koko jutun lukee ajatuksella, huomaa helposti että Hirsilän järjestely oli lähtökohdiltaan uskovaismyönteinen; Jos ihmeet olivat todellisia, sai sekä Jumala kunniaa että sanansaattaja luotettavuutta. Parantuneen tarina oli tosi, eikä hän ollut puhunut palturia. Sen sijaan jos ihmeitä ei olisi tapahtunut, ei se olisi Hirsilän mukaan todiste Jumalaa vastaan (sivu 6)

"Näin ollen sellaiset vaivat, joiden tiedetään parantuvan usein tai toisinaan luonnollisesti itsestään ilman rukousta tai parantamistoimintaa, eivät ole ihmeitä siinä merkityksessä kuin mitä olemme etsimässä. Tämä ei tietenkään poista Jumalan mahdollista osuutta parantumisessa, mutta kyse ei myöskään ole todistettavissa olevasta ihmeestä. Tavoitteenamme on, että kun toteamme parantumisen ihmeeksi niin se myös varmasti olisi sellainen. Vaatimuksenamme ei siis ollut ihmeen tapahtuminen pyynnöstä silmiemme edessä, vaan jo tapahtuneen ihmeen dokumentoiminen."

Eli järjestelyssä ei testattu Jumalaa, vaan itse asiassa sitä valehdellaanko hänen nimissään. Jumalanpilkkaajien ja väärien profeettojen tunnistaminen on siis syntiä? Ja minä kun luulin että se olisi peräti tärkeää..

Mutta kuten huomaamme ; "Humanismin henki" ehkä tuhoaa hyvät tarinat. Mutta vain, jos tarinoita väittää tosiasioiksi, eivätkä ne olekaan vakaalla pohjalla. Sillä humanismin henki kutsuu tälläisiä katteettomia "TosiTarinointeja" yksinkertaisella ja tutulla nimellä "Valehtelu".

Kaverini on hippi.

Tapasin sattumalta vanhan kaverin menneisyydestä. (Ensimmäinen ajatus oli että olipa hän vanhentunut. Mutta sitten muistin, että itse kukin on.) Hän kertoi olevansa kiinnostunut fenomenologiasta ja mistä lie henkisistä asioista. Monta hienoa termiä vilahti. Kertoi että hän kannatti "tietoisuutta". Hän asetti tietoisuuden korkeimmaksi lähtökohdaksi ja ainoaksi tieksi Totuuteen.

Yritin kysellä mitä tietoisuus oli, mutta sain irti vain mitä se ei ollut. Hänestä tietoisuus oli sitä kun ihmisen ego lasketaan pois. Ilmeisesti hän kannattaa siis yksilönmielipiteiden arvon vähentämistä minimiin. Tai ainakin mahdollisimman vähiin. Kysyin että onko tämä jotain "objektiivisuutta joka saavutetaan kun subjektiivisuutta vähennetään". Sellaistahan se oli.

Tässä vaiheessa tilanne muuttui mielenkiintoiseksi, kiinnostuin että millä keinoin tälläinen voidaan saavuttaa. Itsehän painiskelen jatkuvasti sen kanssa että minun "intuitiivisesti oikeat tulokset" eroavat niistä mikä oikeasti on. Teen siksi virheitä, jos vain annan periksi "järjen äänelle" ja siirryn "tunteen, arvaamisen ja näppituntuman varaan".

Kaveri kertoi. Tajuntaa laajentavat psykoaktiiviset aineet.

Ihmettelin että mitä. Hän kertoi että jos olisin ikinä kokeillut niitä, tietäisin. Niistä saa kuulemma sellaisen "huippukokemuksen" ja varmuuden. Sitä vaan tietää ja osaa katsoa oikein. Ja että hän oli tietysti kokenut sellaisia.

Kerroin että en koe tuota perustelua kovin fiksuksi, koska toisaalta sitä vastustetaan yksilön omaa käsitystä ja tavoitellaan jotain yksilövapaata totuutta, ja samanaikaisesti sitä sitten perustellaan äärimmäisen subjektiivisella tavalla. Kaveri loukkaantui hieman, johon kuittasin että "Egosta pyritään eroon, mutta selvästi tuossa sinun perustelussa on jonkinlaista omanarvontuntoa mukana".

Kerroin että juttu maistui liikaa uskonnolta. Että "kun uskot, koet ja tiedät sen jälkeen". Sama näyttää pätevän myös "tajuntaa laajentaviin" aineisiin. Joko hippien "tajunnan laajennus" maistuu uskonnolta tai sitten uskonto maistuu sieniltä.

Ehkä se on "molempi parempi". Ainakin minä yritän olla turvautumatta kummankaan käyttämiseen.

Me kaikki itse asiassa tiesimme tämän!

Jeanna Bryner uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan "moraalinen ylemmyydentunne" voi johtaa siihen että henkilö rationalisoi huonoa käytöstä. (Itse olen melko varma että se on myös toisin päin. Surkean käytöksen rationalisointi johtaa siihen että henkilö kokee olevansa muita parempi. No, Käkätyksestä on joka tapauksessa jälleen kysymys.)

Tässä käsitellään "moraalisen identiteetin" ihmisiä. He poikkevat "tavallisista"/"muista" ihmisistä siten, että kun normaaleilta ihmisiltä pyydetään kuvausta, he kertovat siitä mitä he harrastavat ja tekevät. ("Olen roolipelaaja".) Mutta osa ihmisistä määrittelee itsensä muuten. ("olen välittävä ja lainkuuliainen ihminen".) Ihmiset voidaan siis karkeasti jakaa "tekemisihmisiin" ja "moraalisuusihmisiin". (Itse en tiedä, kumpaan kuulun. Luulen että olen hieman sekoitus kumpaakin luokkaa. Hyvässä ja pahassa.)

Tutkimuksissa havaittiin että nämä "moraalisesti valveutuneet" ihmiset eivät olekaan yhteiskuntamme hyväntekijöitä, vaan heidän ylemmyydentuntonsa johtaa epäeettiseen toimintaan, kuten huijaamiseen. Moraalisesti korkeimmista voikin tulla "parhaita" huijareita;

Tutkimuksessa havaittiin että ihmiset jotka kuvasivat itseään sanoilla "rehellinen" ja "antelias" ryhtyivät myös muita helpommin vapaaehtoistyöhön ja muihin sosiaalisesti vastuullisiin tehtäviin. Tämä tarkoittaa sitä, että ateistikin voi olla tälläinen "moraalisen identiteetin" henkilö. Mutta että nämä ihmiset hakeutuvat tietynlaisiin töihin. Ja väitän että uskonnolliset "moraalisen identiteetin" tyypit hakeutuvat "tietynlaisiin töihin" (joita en nyt sano nimeltä.)
Tämähän on mainiota. Moraaliset tyypit tekee sosiaalista työtä ja vapaaehtoistyötä.

Mutta sitten tullaan siihen ongelmaosuuteen. Kun eletään elämässä, moraalittoman ja moraalisen käytöksen ero muuttuu liukuvaksi. "Moraalisen identiteetin" tyypit voivat rationalisoida esimerkiksi kokeessa huijaamisen sillä että se on keino jolla he toteuttavat lääkäriunelmansa, jotta he pääsevät auttamaan ihmisiä. Huijaaminen muuttuukin "sallituksi".

Tutkimuksen tulos olikin tältä osin selvä:

"In the new study, detailed in the November issue of the Journal of Applied Psychology, researchers find that when this line between right and wrong is ambiguous among people who think of themselves as having high moral standards, the do-gooders can become the worst of cheaters."

Kokeen katsotaan selittävän sen "epäyhtenäisyyden"(lue "tekopyhyyden") monien tälläisten ihmisten sanojen ja tekojen välillä sellaisten ihmisten, kuin huijari-televangelista Jim Bakkerin tai Ted Haggardin, teoissa.

Kokeessa testattiin huijaamista ja moraalista identiteettiä. He, jotka kokivat itsensä moraalisiksi, saivat keskimäärin hyvät tulokset: He huijasivat keskimääräistä vähemmän. Mutta toisaalta ehdottomasti pahimmat huijarit löytyivät samasta luokasta. Jos huijaus tuntui pahalta, he eivät tehneet sitä lainkaan. Mutta jos he keksivät tavan rationalisoida toimintansa he huijasivat sumeilematta.

Löydetty sääntö sanoi että kun kohdataan moraalinen päätös, he joilla on vahva moraalinen identiteetti valitsevat itse kohtalonsa ja tämän jälkeen heidän luonteensa johtaa heidät ajamaan tätä asiaa aivan loppuun asti. Jos vastaan tulee ongelmia tai väliaikaista pahantekoa, se ei haittaa, koska moraalinen lopputulos oikeuttaa teon. Vaikeudet tai pahuus matkan varrella ei ole este. Se on korkeintaan hidaste. Siksi moraalinen tyyppi menee "ääripäihin".

"So it makes sense that this principle would help explain what makes the greatest of saints and the foulest of hypocrites."

Siksi ihmiskunnan "moraaliset tyypit" menevät tekemään paljon hyvää vapaaehtoisesti. Ja siksi jotkut "Jumalan lapset" vaikuttavat Helvetistä karanneilta. Ja ilmeisesti samasta syystä yleinen argumentti on tyyppiä "Ateismi vie tarkoituksen joten ateisti voi tehdä ihan mitä tahansa, vaikka tappaa." He todellakin voivat puhua "vain omasta puolestaan". Mutta sen he kyllä tekevät loppuun asti.

Mutta on syytä muistaa myös että tällä Helvetillä on kääntöpuoli:

"If you can recruit people with a moral identity and then train them appropriately, you'll get some of the best behavior you can imagine"

Kyyhkyjen rukous.

Mieleeni tuli eräs koe. (valitettavasti en löytänyt sille lähdettä.) Se oli sitä kauheaa behaviörismiä. Sen ideana oli se, että kyyhkyjä palkittiin satunnaisesti. Niillä oli häkissä vipuja ja muuta, joiden painaminen ei vaikuttanut itse ruuan tulemiseen mitenkään. Sapuska tuli sattumalta. Mitä koejärjestelyn pulut tekivät? Ne alkoivat jonkin ajan kuluttua käyttäytymään erikoisesti. Ei, ne eivät suinkaan vajonneet angstiin, kun "millään mitä teen ei ole mitään merkitystä". Päinvastoin, ne alkoivat käyttäytymään erikoisesti. Jos ne olivat kääntyneet tai tehneet jotain juuri ennen kuin ne viimeksi olivat saaneet ruokaa, ne yrittivät toistaa liikettä. Ne tekivät liikkeitä korostetusti ja koko ajan. Eli siinä, missä "paina nappia saat jyviä" -pulut nokkivat silloin kun heillä oli nälkä ja tarve, nuo "angstimaan pulut" tekivät temppuja koko ajan.

Ehkä tämä onkin rukousten tarkoitus. Koska rukouksella ei ole käytännön vaikutusta, eli ne toteutuvat vain sattumalta, uskovaiset ovat pakottautuneet rukoilemaan koko ajan. Ulospäin touhu näyttää yhtä täysjärkiseltä kuin pulujen. Ja syy molempien käytökseen voi olla sama.

Syynä vastaamattomuuteen voi tietenkin olla sekin, että Jumalalla on suunnitelma sille miten maailma toimii ja tästä poikkeamisen vaatiminen olisi aika itsekästä. Ja toisaalta Jumala voi olla kuin psykiatri, jonka ei tarvitsekaan tehdä mitään. Riittää että hän kuuntelee. Tältä kohden rukous ei tosin ole Jumalalle, vaan enimmäkseen rukoilijalle itselleen.

Tai voi se syy olla tuokin:

Tehkää kuten minä teen!

Tämä on tuore esimerkki siitä, miten katujulistajat toimivat nykypäivänä. He eivät todellakaan ole aina täysin asiallisia, eivätkä todellakaan ole mitään "ei riittää" -ihmisiä.

Olin menossa töihin. Minulla oli kiire. Näin lapunjakajan. Huomasin että hän katsoi minua, joten katsoin takaisin ja otin askelia hieman eri suuntaan. Hän astui eteeni. Kerroin kyseiselle naishenkilölle tasaisen rauhallisella, suorastaan ystävällisellä äänellä, että "Olet juuri nyt puhumassa mahdollisimman väärälle ihmiselle". Jättikö hän minut rauhaan?

Ei.

Hänen piti ryhtyä argumentoimaan, hän aloitti tietysti utelemalla "uskotko sinä vai et". Kun en vastannut, hän sanoi "olipa kummin vain, luulen että olet niin oikea ihminen kuin vain voi olla".

Esitin hänelle vastakysymyksen, edelleen täysin rauhallisella äänensävyllä:
"Tiedätkö, miksi teitä julistajia kohdellaan niin usein ilkeästi; No minäpä kerron: Se johtuu siitä, että te ette selvästi ole kykeneviä ymmärtämään kohteliasta kieltäytymistä. Ei hätää, sinä voit jatkaa puuhaasi aivan rauhassa, olen vain tästä lähtien sekä sinua että jokaikistä kollegaasi kohtaan mahdollisimman ilkeä vastaisuudessa, jotta ei enää tule mitään väärinkäsityksiä."

Julistaja kertoi miettivänsä asiaa luultavasti koko illan. Etenkin sitä, miksi olisin mahdollisimman väärä ihminen.

Toivottavasti hän miettii muutakin osuutta ja ottaa opikseen.

Miksi? Kuinka? Mitä?

Kielilläpuhuminen.

Kielilläpuhumisessa uskova saa Pyhää Henkeä, ja alkaa ronkottamaan ihmeellistä sekamelskaa. Se ei siis todellakaan ole sellaista kielilläpuhumista, jossa alkaisit puhumaan ruotsia tai jotain muuta vaikeaa kieltä, jota et muuten osaisi. (Sori, Helluntailaiset et al. eivät pääse ruotsin kokeista läpi sen helpommin kuin muutkaan.) Sekalaisia tavuja.

Itse olen kielilläpuhumiseen törmännyt vain kerran, silloin siinä ei ollut tulkitsijaa, joten sekamelska jäi sekamelskaksi. (Minullahan on vain kielilläkirjoittamisen taito.)

Aiheeseen kannattaa tutustua hieman, helpointa on tietysti katsoa ääntä ja kuvaa YouTubessa. Siellä on säännöllisesti Sana&Ylistyksen kielilläpuhumispätkiä, mutta valitettavasti ne poistuvat sieltä todella nopeasti, joten jokainen joutuu hakemaan näitä videoita itsenäisesti. Niitä katsoessa sitä kokee kyllä kovasti riemua. Myös elokuvassa Borat on kohtaus, jossa henkilöt kielilläpuhuvat ryhmässä Boratille niin että sylki lentää.

Laiskat/lukutoukat voivat sen sijaan käydä Saastainen huone -blogissa ottamassa selviää hieman siitä, mistä on kyse.

Tärkeä asia on se "kääntäjä". Saastaisessa huoneessakin kommenteista jää ainakin minulle sellainen kuva, että tulkatut ovat jotenkin luotettavampia. En ymmärrä miten tälläinen kääntäjä voisi tehdä siitä luotettavamman; Hänellehän riittää että hän sanoo siihen jotain kristillispohjaista, joka tulee hänelle mieleen (hänhän voi kokea tämän kuvitteluprosessin jopa "taivaallisena inspiraationa"). Jos kielilläpuhuja ei itse ymmärrä mitä siansaksaa hän puhuu, ja tätä siansaksaa tulkitsee sitten yksi tyyppi. Kuka tarkistaa että tulkkaus on tosi?

Itse asiassa olen varma siitä että tulkkauksesta voitaisiin tehdä koejärjestely. Käytän kaksoissokkokoetta koejärjestelyn pohjalla. Koe menisi seuraavasti;

Meillä olisi:

1: Skeptikko/skeptikoita, joka vain tuottavat siansaksaa.
2: Aitoja kielilläpuhujia. Sana&Ylistyksen nauhatkin kelpaavat hätätilassa.
3: Tulkitsijoita. Useita tulkitsijoita.
4: Skeptikoita, jotka pelkästään kääntävät siansaksaa.

Ensin ottaisimme nauhoille kielilläpuhumista, jota tuottaisivat sekä skeptikot että kielilläpuhujat. Tulkitsijoille sen sijaan tulisi kaksi hommaa (eivät voi olla vaikeita, koska voivat jopa "vaihtaa rooleja" tilaisuuksissa. Jos "systeemi ei toimi jos joku testaa", on kyseessä se että ilmiö ei ole todistettu, eli voimme täysin turvallisin ja hyvin mielin sanoa että kielilläpuhumisen lahjasta ei ole todisteita.)

A: Heidän tulisi erottaa skeptikoiden sekoilut aidosta kielilläpuhumisesesta. Se, miten hyvin he onnistuisivat, kertoisi siitä kuinka luotettavia heidän käännöstaitonsa voi olla. Mekin erotamme suomen ja ruotsin toisistamme todella hyvin. Jos väitämme osaavamme suomea, osaamme todella hyvin karsia ruotsinkieliset tai satunnaiset mongerrukset pois. Suomea kaksi tuntia opiskellut Intialainenkin onnistuu varmasti tunnistamaan hieman paremmin kuin satunnaisesti valitusti.
B: Heidän tulisi kääntää tekstit. Tietenkin siten, että he saisivat nauhat eri järjestyksessä, ja sitten heidän tulisi antaa niille käännökset. Jos he todella osaavat kääntää, ei olisi vaikeaa tuottaa hyvin samanlaisia tuloksia, vaikka kielilläpuhumiset olisikin jaettu kuin korttipakan kortit sekaisin eivätkä kääntäjät olisi ennalta tututstuneet materiaaliin eivätkä kokeen aikana ole toistensa kanssa missään tekemisissä, edes katsekontaktissa.
C: Vertailukohdiksi ateistit pistettäisiin tunnistamaan aitoja feikeistä ja kääntämään kielilläpuhumisia. Ja se määrä, jonka uskovaisten tekstit ovat samankaltaisempia, kuin ateistikoeryhmän, juuri sen verran heidän käännöstyöllään olisi enemmän uskottavuutta. Koska sekä ateisteille että kieliltäkääntäjille kerrotaan koeasettelusta, molemmat yrittävät parhaansa, ja jutuista tulee vertailukelpoisia.

Tässä ovat ehdot siitä, että hyväksyisin kielilläpuhumisen oikeaksi. Toki jos tulokset olisivat huonoja, tässä ei pilkattaisi Jumalaa, vaan ainoastaan osoitettaisiin että käännösprosessi ei ole luotettava. Tässä ei koetella Jumalaa, vaan hänen seuraajiensa kredibiliteettiä.

Viikkogallup: Vierailijan Jumalakäsitykset

Tämän viikon gallupissa katselin sitä, minkälaiset Jumalakäsitykset ovat vallalla. Yllätyin, koska perinteisin Jumala, siis Jumala joka on aktiivinen ja jolla on tunteita(kuten "Rakkaus", joka on oltava jotta voi kokea sitä ihmisiä kohtaan) sai yllättävän vähän ääniä.

Kir(k)on uusi kampanja.

Kirkon uusi homokampanja herätti ihmetystä. En ymmärtänyt että mitä se kirkko nyt oikein aikoo ajaa takaa. Mielikuva homomiehistä jäi homomiesten tasolle.

Mutta uskovainen nimimerkki "SciurusVulgaris" avasi silmäni. Ymmärsin mitä kirkko todennäköisesti ajaa takaa.

"Ymmärtääkseni onkin tarkoitus olla hämärä ja epäselvä. Toisaalta sen voi tulkita niin, että homot miettivät, että hinaisiko Jeesus vai ei, toisaalta taas kysymys voi olla katsojalle, mitä Jeesus tekisi Kirkkoa repivän homokiistan kanssa? Kuvan tarkoitus on herättää keskustelua."

Ongelmani tässä ovat tietenkin selvät: Olen väärää ikäluokkaa. Joudun siis puhumaan omasta puolestani, enkä muiden voikaan. Ja olen väärän ikäinen. Mutta silti aion sanoa oman sanani. Niin asiaankuulumaton ja väärässä kontekstissa kuin se onkin.

Tässä kohden joudumme hyppäämään mielikuvituksen siiville, koska minun syyni olla kuulumatta valtionkirkkoon on se, että en usko Jumalaan. Piste. Ainut syy. Mutta jos olisin uskovainen, en silti välttämättä kuuluisi kirkkoon. Liittyminen kirkkoon vaatisi minusta jo jotain kirkosta. Tässä on mielestäni kysymys siitä, mitä kirkko on. Sillä on tehtävä. Ja minun mielestäni se (jos olisin uskovainen) on kliseinen; "Tiede kertoo miten asiat ovat, kirkko miten niiden pitäisi olla". Päällekkäiset "Magisteriat" siis kummittelevat. Kirkon tarkoitus on siis olla moraaliisiin valintoihin ohjaava ja tukeva laitos. (Ei siis ehkä moraalin lähde tai sen määrääjä, mutta kenties ohjaaja. Moraalin autossa kirkko ei siis ehkä olisi "ratti" vaan "ohjaustehostin".)

Ja tässä asiassa kirkko epäonnistuu mielestäni surkeasti. Ja tätä mieltä lienee sekä se sekulaari uskova, jonka mielestä kirkosta naisvihaavat pastorit pitäisi heittää hiiteen. Samoin kuin se "perinteisesti uskova", jonka mielestä kirkko on pahuuden pesä, kun se naispappeja taloonsa kuitenkin päästää. Tältä kannalta se, että "kirkko yrittää olla kaikkien puolella" johtaa minusta siihen että se itse asiassa kääntyy kaikkia vastaan.

Ihmiset hakevat kirkolta apua moraalisiin valintoihin, mutta se tarjoaa vain rituaaleja, koska ei uskalla tarttua toimeen. Tietenkin, seurauksena olisi "kannattajamäärän romahdus". (Kirkossa joskus satunnaisenakin -jopa ateistinakin- käyneenä se tuskin tarkoittaisi "kävijämäärän romahdusta", se tuskin enää on mahdollistakaan ilman että papit jäävät pitämään rokuleita.) Mutta se taitaa olla edessä joka tapauksessa. Kirkko joka ei kykene ottamaan kantaa moraaliasioihin on kuin tiede, joka ei kykene selittämään luonnonilmiöistä.

Siksi kampanja, jossa kirkko haluaa herättää keskustelua siitä, miten homokiistan kanssa pitäisi toimia, avainsana pitäisi olla "toimia". Sillä nyt minulle jäi sellainen henki, että kirkko "lakaisee ongelmaa maton alle". Eli silloin kun pitäisi astua toimeen, ja ottaa rohkeasti kantaa ja toimia sen mukaisesti (olipa se sitten mikä tahansa) se ainoastaan "herättää keskustelua". Eli ostaa itselleen lisäaikaa, jotta sen ei taaskaan tarvitsisi tehdä mitään. (Ja mikä olikaan alkuperäinen ongelma? Ilmeisesti kirkko tarvitsee uuden kampanjan heti vanhan perään..)

Jos kirkon tehtävänä on tehdä "markkinatutkimus", eli kartoitaa mitkä kohderyhmät kannattavat sitä, tai mitä heidän tavoittelemansa kohderyhmät haluavat, ei kannattaisi vain herättää yleistä keskustelua. Asian kun saa selvitettyä: Esimerkiksi vartin googlaus paljasti minulle seuraavia firmoja Taloustutkimus OY ja IROResearch. Ne kartoittelevat näitä asioita bisneksenä. Jos kirkon tavoitteena on selvittää mitä jokin kohderyhmä haluaa, kannattaisi ottaa asiantuntijoihin yhteyttä. Voisi nimittäin tehota tiedonhankintana pelkkänä äänekkyyden nostoa kovemmin. Samalla voisi selvitä vaikkapa se, että sauvakävely papin kanssa ei ehkä ole se ihq ja hoteista coolein "nuorisotrendi". (Tosin tämä tulos on jo minullekin selvä, joten sitä varten tuskin kannattaa ammattilaisia palkata.)

Mutta jos kirkon ainoana tarkoituksena on olla selvittämättä toiveita ja vain "herättää keskustelua", se erehtyy. Kirkon tulisi "juttelun" sijasta toimia. Sen ei pidä hakea "kiinnostusta aiheesta" silloin kun sen tulisi päättää ja toimia. Silloin se astuu minusta pahasti hihhuloinnin tielle; Sillä sitähän kaikki hihhulit haluavat: huomiota, "keskustelua", niille kriittinenkin keskustelu tuo näkyvyyttä, jolloin puhumalla asiasta kriittisestikin ajat heidän asiaansa.

Tietenkin kirkolla on vaikea tilanne, se joutuu valitsemaan "kiihkeiden" ja "laimeiden" väliltä.
Jäsenkato on joka tapauksessa edessä, mutta ehkä parempi "pelastaa osa" kuin "menettää kaikki". Ja minusta tässä ei ole edes mitään valintaa, koska:
1: Hihhuleita on reippaasti vähemmän.
2: Ylipäätään valitseminen "normaalejen" ja niiden kesken "jotka omasta mielestään pelastuvat ja tämän vuoksi kuluttavat elämänsä kiusaamalla eri tavoin ajattelevia" ei ole mikään valinta. Jos hihhulit menevät taivaaseen, goddamit minä valitsen Helvetin riemumielin. (Tai ehkä se helvetti onkin väärin ymmärretty asia; Kaikki pelastuvat samaan paikkaan, ja jos et ole hihhuli, elämäsi on täyttä helvettiä.)

Mutta jos kirkosta valitseminen tuntuu vaikealta, "kun kaikki on samanarvoisia", siirrän puheenaiheen siihen miten "kuvitteellisen uskovaisen minun" saisi liittymään kirkon piiriin;
Minusta kirkko on työpaikka ja maassamme oleva instituutio. Jos minun työpaikallani joku ei suostu tekemään töitä naisten kanssa, hän saa luultavasti aivan vapaasti pitää mielipiteensä ja etsiä aivan rauhassa toisen työpaikan. Miksi kirkolle pitäisi olla eri lait? Jos minun työpaikallani puhe menisi "ymmärtämisjutteluksi", jossa korostetaan näkökantaa, että "ymmärräthän, ollaan armeliaita koska todennäköisesti samalle tuomitsijalle joudutaan", tilanne muuttuu todellakin sellaiseksi. Ja työpaikkani tapauksessa se tuomitsija on Helsingin kihlakunnanoikeus.

Jos joku viittaa tässä kohden uskonnolliseen perinteeseen, kerron hänelle että emme me hyväksy mitä tahansa kauheuksia uskonnollisen perinteen nimissä. Tälläiset ihmiset voivat minusta myös pitää aivan rauhassa mielipiteensä, ja olla kiukkuisia. He saavat myös mielestäni aivan rauhassa muuttaa sellaiseen maahan ja sellaiseen seurakuntaan, jossa heidän moraalittomuuksiaan hyväksytään. Jos sellaisia kerran löytävät.

Anthony Flew

Anthony Flew oli melko kuuluisa ateisti, joka kääntyi uskomaan Intelligent Designiin. Tietenkin asiasta suitsutettiin. Monien ateistejen ensiajatus oli epäusko -hih hih- koska Flewin kääntymyksestä oli jo aiemmin liikkeellä myös urbaani legenda. Flewn väitettiin kääntyneen, mutta kääntymystulkinta johtui lähinnä huonosta journalismintekotavasta. Tämä väärintulkinta oli vuonna 2001.

Mutta kääntyminen vuonna 2004 oli totta. Tai no, ainakin todennäköinen. Ja kääntymistä mainostettiin kovaan ääneen.

Kääntymyksestään huolimatta hän kannattaa yhä eugeniikkaa. (Mikä ei ole kreationismin, ÄS:än eikä muunkaan vastaavan alan kohdalla suinkaan ainutlaatuista.) Tämä tekee varmasti hyvää ID -piirien harrastamalle "moraalisuuspropagandalle". Selvästi sekä ateisti että teisti voi olla eugeniikan ystävä. (En siis väitä että ID:läiset olisivat automaattisesti moraalittomia, vaan että "kyllä heistä niitäkin löytyy".)

Minulle riittää että minä en ole. (Ja että kaikki muun väittäjät syyllistyvät herjaukseen.)

Uusi ulkoasu

Moni onkin varmasti jo huomannut uudistuneen blogiotsakkeeni. Vanha tekstiversio muuttui grafiikallisempaan muotoon. Samalla tajusin kuitenkin, että en ole itse asiassa lainkaan kertonut miksi blogini nimi on se mikä se on.

Kaikki alkoi siitä, kun seikkailin aikani kuluksi verkossa. Luin erilaisia blogeja. Sitten tuli mieleen että voisin tehdä sellaisen. Sitten ajattelin, että ei minulla kuitenkaan riittäisi tekstiä kirjoittaa mitään. Eikä sanottavaakaan. Eikä aikaa. Eikä voimavaroja. Asia kuitenkin jäi jollain lailla kytemään. Mietiskelin, että "tuosta voisi bloggailla". Kun näitä päiviä alkoi olemaan paljon, tajusin että voisin perustaa jonkinlaisen blogin. Jos tekstiä ei sitten riitä, aina voi lopettaa. Ei päiväkirjaakaan ei kukaan pakota tekemään tiettyä tahtia.

Lisäksi törmäsin Montaignen sitaattiin, jossa hän kertoi, että hänen ystävänsä kertoivat hänelle usein hauskoja ja älykkäiti juttuja ja lainauksia, joita Montaigne oli kuulemma kirjoittanut teoksissaan. Montaigne itse tosin oli unohtanut ne. Ajattelin että jos mieli unohtaa, on sitten eläkkeellä jotain jota lukea aikansa kuluksi. Ja jota ystävät sitten lainaavat. (Rippunen ylpeyttä. Tunnustan.)

Sitten aloin miettimään blogeille nimiä. Minulla oli pari ajatusta.
Ensimmäinen oli "Athos". (Jonka otsikkoteksti voisi olla nykyisin vaikka tuollainen)
Sen nimi tulee tietysti siitä että "Athos" rimmaa sopivasti sanan "atheism" kanssa. Athos on tietysti myös muskettisoturi, joka taisteli uskonnollisia kardinaalin miehiä vastaan. Athos -idea oli kuitenkin liian säihkyvä minun malliini. En kyennyt yhdistämään itseäni kovin sankarilliseen tai säihkyvään malliin. Lisäksi en tuntenut olevani kovinkaan "sanan säilän mestari". Muskettisoturi ilman terävää miekkaa on vitsi. Siksi nimi jäi. Ei siinä oikeastaan muuta vikaa ollut.

Sitten rupesin miettimään hieman enemmän. Päädyin blogin nimeen "tuulimyllykirjeet". (Sen otsikkoteksti voisi olla vaikka seuraava)

Homma tietysti viittasi Cervantesin mainioon Don Quijoteen. Ja tietysti Urho Kekkosen myllykirjeisiin. Ja kyseessä oli samalla sanaleikki, jossa kaksi toisiinsa muuten liittymätöntä yhdyssanaa olisi liitetty yhteen. Tässä viittasin siihen, että kuten Don Quijotessakin hänen apurinsa Sancho Panza on toki Don Quijoten puolella, mutta pitää tätä silti hulluna. Tällä ajattelin korostavani suhtautumistapaani ns. "skeptikoihin". Nimi olisi rinnastanut huuhaamiehet tuulimyllyyn ja skeptikot Don Quijoteen. Näin nimi olisi antanut ymmärtää, että katson hommaa taustalta, kenties hieman huvittuneesti, kenties hieman harmaita hiuksia saaden. Hommaa tietysti korosti se, että Kekkonen kirjoitteli kuuluisat ”myllykirjeet”, kun hän halusi puuttua asioiden kulkuun - eli silloin kun "saatanan tunarit" eivät osanneet. Mikä tietysti tarkoitti sitä että olisin periaatteessa valmis myös puolustamaan kantaani, tietenkin Kekkosmaisesti kiroillen. Kekkonen on lisäksi Suomalainen ja Don Quijote ulkomaalainen, jolloin voin korostaa katsovani ulkomaan asioita suomalaisen silmin. Olen edelleen sitä mieltä, että ajatus oli aika mainio ja sopisi blogin henkeen. Ja totta puhuen tämän blogin nimi on viittä vajaasti tämä. Ehkä tämä nykyinen on kuitenkin parempi, koska tämä on kuitenkin aika "sofistikoitunut" juttu. Ehkä liian hieno ja osuva nimi blogille. Niin hyvä, että ei enää sopisi tälle blogille. (Ristiriitaista, eh?)

Mutta paahtoleipä -nimeen päädyin seuraavista syistä;
1: Paahtoleipä, johon on painettuna Jeesuksen kuva on eräänlainen "uskonnollinen symboli", uskonnollisuuden ikoni. Kun syön joka päivä sellaisen, kerron uskonnollisen "ikonisuuden" olevan minulle vain sitä varten että tuhoan sitä. En siis syö uskovaisia aamupalakseni, heidän pelleilyjään sen sijaan saatan ahmiakin. En siis vastusta uskontoa sinänsä, vaan ainoastaan näitä "ikoneja", jotka kuitenkin ovat pohjimmiltaan hihhulointia. En siis pure Jeesusta, se olisikin mahdotonta, koska tahoa joka on joko olematon tai immateriaalinen henkiolento, on paha purra. mutta mikään mahti maailmassa ei estä minua puremasta jotain sattumalta palanutta leivänkannikkaa. - Etenkään, jos siinä on päällä hilloa!
2: Paahtoleivässä on aivan hitunen mässäilyä, mutta ei paljon. Tällä asennoitumisella halusin korostaa sitä, että paahtoleipä itse asiassa on "hieman enemmän", kuin mitä kristityt pyytävät. Kun pyydän jokapäiväistä paahtoleipää, kerron vaativani hieman enemmän. Mutta en niin paljoa että menisi mässäilyn puolelle. Tämä rinnastuu siihen, että uskonto "ei aivan riitä täyttämään vaatimuksiani", jotka koskevat milloin mitäkin. Yleensä tämä on moraalia ja elämäniloa. Uskonto kun tuntuu hieman samanlaiselta, kuin terveyskampanjat. Lupaavat pidentää elämää, mutta kaikesta elämän elämisen arvoiseksi tekevistä asioista pitäisi samalla luopua. :)
3: Siinä missä Athos ja Tuulimyllykirjeet sisältävät vihjeitä väkivallasta - lähinnä miekkojen ja taistelun kautta - paahtoleipä on pohjimmiltaan aika passiivinen ja jokapäiväinen asia. Tällä halusin korostaa maanläheisyyttä.
4: Viittasin paahtoleivällä myös omaan ihovaivaani. Vitiligo polttaa epätasaisesti, joten paahtoleipä voisi olla eräänlainen haukkumanimi itselleni. Tällä näkemyksellä osoitan että olen kuitenkin aina valmis pilkkaamaan myös itseäni, hieman herkemmissäkin asioissa. Samalla kun nimimerkki on paahtoleipä, kerron tavallaan myös että asetan itseni joka päivä periaatteessa myös muiden syötäväksi.
5: Paahtoleipään sai liitettyä sanaleikin Jeesuksen mallirukoukseen. Hieman huonoa huumoria, joka kertoo siitä että olen aina valmis heittämään hieman huonoa huumoria, joka liittyy jotenkin pyhiin asioihin. Tässä korostan sitä että mikään asia ei ole niin pyhä, ettei sille voisi hieman nauraa, tai ainakin vääntää vitsiä. Ettei aina tarvitsisi itkua ja hammasta vääntää.
6: Paahtoleipä on "toast", joka tarkoittaa englannin kielellä paitsi paahtoleipää, myös alkoholipitoista maljaa. (Okei, tosi pimeä yhteys, jota ei voisi tajuta ellen sitä kertoisi)
7: Satuin löytämään kuvan, jossa paahtoleivässä on mainio ilme. Tämä oli se ratkaiseva tekijä.

Ja siksi lopullinen blogin otsikkokuva on seuraava:

Jumalaa vastaan? Jos tarkoitatte Jumalalla Teitä, niin KYLLÄ!

Netistä löytyi aika tilanteeseen sopiva kuva. Obscured evolutionist laittoi sen foorumille. Siinä uskovaiset ihmiset vihaisesti osoittavat mieltään moni asioita vastaan. Monet vastustettavista asioista olivat ihan OK. Mutta monet niistä, kuten rock and rollin, homojen, ihmisten jotka katsovat enemmän TV:tä kuin rukoilevat, Juutalaiset jotka ovat Saatanan synagogasta, tietokonefriikkien, "party animalien", "kapinallisten naisten", ihmisten jotka puhuvat enemmän lemmikeilleen kuin Jumalalle ja mormonejen vastustaminen (kaikki nämä on napattu siitä kiihkoilijan mielenosoituskyltistä. Kyseessä ei siis ole mikään herjaus, vaan lähteistetty mielipiteiden todellinen laita.) kuulostaa jo pahasti yliampuvalta. Yksi hyvä ei oikeuta kahteen pahaan.

Jos noiden ja vastaavien kanssa eri mieltä oleminen tarkoittaa sitä, että on:
täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta, pidän sitä suositeltavana ominaisuutena, ja kannan nuo moitteet ilolla.

Sillä tiedän, että kannan moitteet korkeamman moraalin ja ihmisarvoisen elämän edestä.

Samoin kun puheen aiheeksi otetaan esimerkiksi julistaja Leo Meller, Wikipedian mukaan hän syyllistyi kirjanpito- ja rahankeräysrikoksiin. Mutta se ei ole tärkeää. (Tai on, jos puhutaan Patmos -säätiön ja Herran seuraajien moraalista, jonka pitäisi olla yliluonnollisen korkea, koska usko muuttaa ihmisen paremmaksi tavalla ja teholla johon mikään muu ei voi kyetä.) Mutta tärkeämpää on hänen tuotantonsa. Se sisältää seuraavanlaisia teoksia:

*Ufot ja maailmanloppu (1973)
*Harmagedon! viimeinen sukupolvi elää nyt (1978)
*Koska Lähi-itä räjähtää? profeetallis-strateginen katsaus 80-luvun tilanteeseen maailmankohtalojen sydänpisteessä (1980)
*Suomen kautta Israeliin profetioita Neuvostoliiton juutalaisista (1983)
*Vapaamuurarien salaiset opit (1995)
*5 minuuttia keskiyöhön miten lähellä Herran tulemus Irakin merkin jälkeen? (2003)
*Eu: peto ja sen ratsastajat - mitä ja mihin Lipponen?
*Profeetat ennustavat Venäjän hyökkäävän - koskettaako Googin sota Suomea?
*Haastavatko hopeatorvet Jumalan vuorella Googin sotaan syksyllä 2007?

Näiden katkelmien valossa Meller vaikuttaa malliesimerkiltä nimeltä mainitsemattomasta ihmistyypistä. (Minkä: Lukija saa päättää) Ja tämän saman luokituksen leimaan luonnollisesti myös hänen seuraajiinsa.

Jos "saatanallisuus", "pseudoskeptisyys", "yliskeptisyys" ja "humanistinen naturalismiin maailmankuvallinen sitoutuminen" ja "pahana ja moraalittomana ihmisenä synissä rypeminen" on sitä, ettei usko mukisematta ilmeiseen huuhaa-ainekseen, pidän sitä tavoiteltavana ominaisuutena, ja sellaiseksi kutsumista imarteluna. En vain valitettavasti mitenkään kykene ottamaan kovin vakavasti ketään, joka pitää sen paremmin Raamattua, Mormonin kirjaa, Kalevalaa, Wagnerin oopperoita tai la Fontainen faabeleita kirjaimellisena totuutena. Saatikaan, jos sekoittaa UFOja ja homojen tai tietokonefriikkien vastustamista samaan syssyyn.

On se mahtavaa, kun on ahkera ja viestit pullollaan lähteitä.

Kandan kuuluisimmaksi ID -kreationistiksi tituleerattu Denyse O'Leary on aktiivinen. Hän pitää blogia, ja hänen blogiviestinsä viittaavat paljon muihin blogiviesteihin. Tämä tarkoittaa tietysti sitä että hän viittaa muihin artikkeleihin.

Tämähän on mahtava tapa. Lähteistäminen auttaa osoittamaan että asia on juurikin noin. Kun minä viittaan johonkin uutiseen, ihmiset voivat mennä ja katsoa mistä se tieto on tullut.

Lisäksi Denyse O'Leary pitää useaa blogia ja on jäsenenä lisäksi muissakin. Hänellä riittää sisältöä niihin kaikkiin. (Joka jo tämänkin aikaa blogia pitäneenä vaatii sisällönhankkimista jopa yllättävän paljon aikana.) Eihän se haittaa, että on luova ja ahkera.

Mutta kuinka jännittävää; Hänen artikkelinsa vilisevät viittauksia hänen toisen bloginsa toisiin viesteihin, jotka sisältävät linkkejä toisiin hänen omiin blogiviesteihin.

Eli toisin sanoen Denyse O'Leary lähteistää itse itsensä. Se on sama, kuin jos minä pitäisin useaa blogia, ja keksisin yhteen niistä jonkin tapahtuman, ja toisessa blogissa viittaisin siihen ja väittäisin että se on jotekin varmempaa tietoa.

Voivoi kun voi voi olla kallista!

Vanhemmat ihmiset ja sitäkin nuoremmat luultavasti muistavat, kuinka EU -direktiivien mukaan kasvirasvalevitteiden kutsuminen voi -nimellä on väärin. EU oikein lainsäädännön voimin pisti valion vaihtamaan "voimariini" -nimen, koska se oli sen mielestä harhaanjohtamista. Nyt Keiju - jonka olen aina ajatellut nimenomaan korostavan brandissaan sen keveyttä, joka ainakin minun mielessäni tuo yhtymän nimenomaan kasvirasvoihin - on pistänyt tuollaisen tarran pakettinsa kylkeen.

Että oikein "voita".

Sus siunatkoon

Olen aina elänyt käsityksessä että sukuni jäsenet ovat olleet aina aika huomaamattomia olentoja, joita ei lehtien palstoille tai kuuluisuuksiksi joudu. Heihin ei löydy viittauksia historiankirjoista, vaikka aiheena olisi Suomen historia. Kun esimerkiksi luin erään paikallisen alueen historiaa käsittelevän kirjan, sukuni jäsenten nimet loistivat poissaolollaan. Vaikka kyseessä oli kansalaissota. He eivät siis ainakaan tulleet teloitetuiksi, joskaan eivät mitään sankareitakaan olleet.

Kuitenkin sitten luin yhden kirjan, jossa löytyi peräti kaksi melko varmaa mainintaa sukuni jäsenistä. Tosin kyseessä ei ole se pohjanmaan haara, vaan se itäsuomalainen, savolainen, haara.

Kirja oli dosentti Antti Lappalaisen "Suden jäljet" -kirjassa. Siinä Lappalainen kertoo susien tappamista ihmisistä. Aineistona kirkonkirjat, jota tuetaan sitten lehtien ja muiden vastaavien tietolähteitten kirjoilla. Kirjassa on paljon susien uhreja. Suurin osa hyökkäyksistä ja kuolonuhreista johtui rabieksesta, susi oli sairas. Mutta osassa oli selvät merkit siitä että susi ei ole ollut sairas. (Tosin kirjassa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita. "Susi-Iita" selvisi hengissä, vaikka hänen kimppuunsa hyökkäsi terve susi. Jos susi olisi ollut sairas Iitalle olisi käynyt huonosti.) Uhreja oli kirjan lopussa listattuna 5 sivun verran. (156-160) Kirja ei kuitenkaan lietso "susivihaa", se moittii susivastustajien harrastamaa salametsästystä. (Eräässä itäsuomalaisessa kylässä eräs mies rehvasteli, että aina jos susi tulee vastaan, hän tappaa. Ja jos on pantasusi, leikkaa pannan poikki ja heittää ensimmäisen Venäjän rekan lavalle. Tosin auki jäi se, kuinka paljon viinalla ja rehvastelulla oli osuutta lausuntoon. Teot eivät ehkä ole totta, mutta susivihasta se silti kertoo.) Mutta toisaalta moittii myös susia puolustavia aktivisteja siitä että he väittävät että terveen suden ei tiedetä Suomessa tappaneen ketään.

Ensimmäinen suvun jäsen oli vuodelta 1652. Yhteys ei ole varma, koska sukututkimustamme ei ole tehty niin pitkälle. Mutta sukunimi ja yhteys pieneen paikkakuntaan antaa minusta jännittävän pikku lisänsä. Hän oli "noitamies" Lauri Hannunpoika Kapainen, jota syytettiin - ja joka jopa tunnusti - noituneensa sudet, jotka olivat Jääsken pitäjässä riehuneet ja tappaneet 18 lasta. Kirjassa esitetään että Kapaista asetettiin syytteeseen luultavasti siksi että hänessä oli saamelaista sukujuurta. Antti Lappalaisen mukaan häntä ei kuitenkaan löydetä noituutta käsittelevistä väitöskirjoista. Hänen teloittamisensa on kuitenkin varmaa. Huhtikuun 10. 1652 pyöveli kuittasi hopeataalareita. "Kaulan katkaisu ja polttaminen 2:16:-". Varmasti ansaittu rangaistus. Tunnustukset ja kaikki! Kirjassa ei mainita ketään muuta susinoituudesta teloitettua, joten suvussani lienee Suomen mittapuussa erittäin harvinaine beastmaster, joka tietysti puuttuu noituutta käsittelevistä väitöskirjoista siksi, että kyseessä on eri classi. :)

Toinen kirjassa mainittu hahmo oli Ignoi Vornanen. Petojen metsästäjä. Hänet tiedän sukuni jäseneksi, joskaan en ole niin vanha että olisin hänet itse tavannut. Mutta kuitenkin olen kuullut hänen nimensä mainittavan sellaisen suusta joka hänet on tavannut. Hän tuli kuuluisaksi, koska Turussa oli susiongelmaa (vuonna 1880). Ignoin nimi nousi ratkaisuvaihtoehtoja etsittäessä esiin, koska hän oli "tappanut 69 karhua sekä susia ja ilveksiä sadoittain." (Ignoi oli tuolloin noin 50 -vuotias.) Tämä ei ollut kehuskelua, sillä hän oli tunnettu metsämies, mm. metsästysyhdistys palkitsi hänet ansiomerkillä. Turun seudun "susienkarkoittamiskomitean" huomio tietysti kiinnittyi "näin mahtavaan metsästäjään." Niinpä Ignoin matka Turkuun maksettiin ja takaisin luvattiin. Valtio lupasi lisäksi korvata 300mk jokaisesta sudesta ja 200mk jokaisesta ilveksestä jonka hän tappoi. Turun susikomitea antoi Vornasen pojille, Petrille ja Jyrille uudet kiväärit, kun selvisi että nämäkin olivat lähdössä mukaan.

Retki tietysti epäonnistui, ainuttakaan sutta ei kaatunut. Lisäksi Ignorin koirat söivät susiongelmasta kärsineillä paikoilla haaskoja, joihin ovelat paikalliset olivat kätkeneet myrkkyä. Ignoi ja hänen poikansa saivat vain 4 ilveksestä rahat, 23 ilvestä he kuitenkin tappoivat. 14 niistä tapettiin sillä alueella, josta palkkoita oltiin luvattu. Loput, kiistanalaiset ilvekset (10 kpl) tapettiin sellaisen kylän alueella, jonka tapporahat maksettiin vain oman pitäjän alueella. Silloiset 2000mk vastasi jotain 9360 euroa, joten ei ihme että susimies nosti äläkän. Ignoi voitti ne myöhemmin käräjöimällä, mutta ei ehtinyt iloita voitostaan, koska kuoli itse juuri hieman aikaisemmin.

Minun sukuni on siis pelehtinut petojen kanssa. Ei ihme, että minusta tuli näin susi.

Valehtelijan luku.

Oletteko te huomanneet, miten monet julistajat kertovat että he ovat olleet aikaisemmin ateisteja; Lukekaa esimerkiksi keskustelupalstoja. Menkää katujulistajien luo. Katsokaa. Kyselkää. Miltei kaikki heistä kertovat että he ovat olleet aikaisemmin "ateisteja". Nyt he ovat tietysti löytäneet Onnen Jeesuksessa!

Ota heistä otos, Anna heille aikaa. Kysele. Anna heille aikaa. Palkinnoksi saat lopulta "apologiaa". laske heidän puheistaan tilasto. Vertaa sitä siihen, miten paljon ateisteja väestöryhmässämme on keskimäärin (mielellään asuinalueellasi). Onko Todella uskottavaa, että juuri ateistit kääntyvät kaikista helpoiten kaikista kiihkoisimpiin uskontoihin? Ja vieläpä siten, että koko ajan ovat "tunteneet sydämessään että Jeesus on tosi" ja ovat vielä mahdollisesti samalla uskoneet spiritismiin ja kohdanneensa tässä vaarallisessa pelissä demonejakin? Sillä näitä me kuulemme. Ja näissä ei pitäisi olla yhtään Julistajanlisää, koska muistaakseni Kristityillä oli peräti jokin sääntökin koskien tätä. (ai niin, ei itse asiassa ole. Se käsky koskee "väärän valan antamista lähimmäisestä". Se on eri asia kuin laajempi käsite "älä valehtele". Toki kaikki väärät valat lähimmäisestä ovat valehtelua, mutta kaikki valheet eivät ole vääriä valoja lähimmäisestä.)

Kun nostat eroavan määrän, joka taatusti on huomattavasti suurempi kuin alueen ateistejen taajuus, saat aikaan luvun. Se on valehtelijan luku. Voit vaikka huutaa sen kovaan ääneen kadulla. Jos siis olet numerologiaan hassahtanut.

Ainakin minusta, vaikka en toki "aukottomasti" asiaa todistanutkaan, on aika vahvat viitteet siihen, että näissä tarinoissa on enemmistö ns. "julistajan lisää". He liioittelevat, jotta tarina olisi parempi.

Ja mikä minut kirvoitti tähän?

100 tekstiviestipalstalla jo vuosia kreationistisia tekstiviestejä lähetellyt nimim. "biologi" esitti 12. marraskuuta esiintyneessä viestissä, joka alkoi sanoilla "Kunnia Jumalalle:" myös sanat "olen itse ateisti". Tämä sattui pari päivää sen jälkeen, kun tuolla anonyymi mainitsi "ateistidarwinistista" ja Jeesuksen puolesta valehtelusta.

Ehdotus päivän toimeksi.

Verkossa on peli. Se opettaa englantia. Siinä pärjää myös tuurilla ja pelkällä härkäpäisyydellä. Miinuspisteitä ei lasketa, ja oikeaan arvaa aika usein ihan sattumaltakin. Ja ehkä jopa opit samalla englantia, ainakin että sanat tarkoittavat samaa, vaikka sisältö jäisikin täysin auki. Ja Suomalaiset pärjäävät huonommin kuin ruotsalaiset.

Okei, se on ihan tyhmä peli.

Pelaa silti!

Junalauta.

Minulla oli muita suunnitelmia, mutta tämä oli niin hauska tapaus, että siitä oli pakko kirjoittaa. Tälläistä ei joka päivä näe, eikä koe.

Tänään yksi juna jätti vuoronsa tulematta. Syynä tälläiseen on yleensä sään aiheuttamat ongelmat, hirvikolari tai itsemurha tai muu tekninen vaikeus. Harva tälläisestä pitää. Junaa tarvitaan esimerkiksi sellaisiin turhuuksiin, kuin "työmatkat". Työpaikoilla ei pidetä myöhästelyistä.

Eräs asiakas kuitenkin oli tavanomaista äkäisempi. Hän kritisoi VR:ää kondyktöörille. Kun tätä oli jatkunut aikansa, kondyktööri sai päälle jonkinlaisen "Dr.House" -vaihteen. Sitä oli ilo seurata vierestä.

Kondyktööri muun muassa huomautti, että se ei ole hänen vikansa, jos joku toinen juna jättää vuoronsa väliin. Kun asiakas tästä nokkaantui, ja viittasi siihen, että kondyktöörin asenne ei ole sopivaa asiakaspalvelutyöhön, ja omaan kokemukseensa asiakaspalvelusta, kondyktööri huomautti kuinka asiakkaan omassa asenteessa kenties on jotain korjattavaa. Kyseli myös kiinnostuneesti valittajan työpaikkaa, koska hän olisi kovasti "kiinnostunut tulemaan katsomaan ja kommentoimaan sitä, kuinka Teidän työpaikallanne hommat sujuu".

Olen aivan varma, että kondyktööri saa vihaista palautetta. Mutta kerrankin oli tilanne niin, että harmitti se että joutui jäämään ennen pääteasemaa pois junasta.

Roolipelit, mihin minusta ollaan tultu ja miten.

Seuraavassa jutussa käsittelen hieman roolipelejä. Koko juttu on lähinnä omaa, täysin epätieteellistä, pohdintaa, joka on syntynyt lähinnä oman perstuntuman kautta. Tämä ei ole Totuus. Tämä on vuosia epätasaisen aktiivisesti pelailleen ihmisen muistelu, joiden vuosiluvuille on haettu vahvistus Wikipedia -artikkeleista. En ole asian ekspertti, tai muu asiantuntija. Kirjoittelen "jotenkin perusteltuja näkemyksiä", en "hyvin perusteltua uskomusta". Saati sitten jotain "100% varmaa vedenpitävää faktaa". Mutta en myöskään kiistä pitkää perstuntumaa. Paljon huonoja vitsejä ja halpaa olutta ja kylmää pizzaa on tullut kulutettua loppuun pelaamisen merkeissä.

Rajanvedon vaikeus.

Wikipedia esittelee vanhat sotastrategiaa harjoittavat pelit roolipelie esi-isinä. Kieltämättä onkin totta, että sotastrategiapelien ja roolipelien väliin rajanvetäminen on erittäin vaikeaa. (Ei. En ole niin vanha että olisin pelannut vanhoja sotastrategiapelejä armeija -aikanani...) Ylipäätään roolipelien määrittely on erittäin monimutkaista. Moni esimerkiksi pitää MTG -korttipelejä roolipeleinä. Tällöin MTG -korttipelien kaltaiset pelit, kuten Pokemonkorteilla pelaajat tai "DualMasterit" - vai mitä niitä nyt onkaan - kuuluvat myös roolipelin sisälle. Paitsi että ei kaikista. Sama tietysti koskee myös

tietokoneroolipelejä. Moni pitää ROGUELIKE -pelejä roolipelinä. Osa ei. (syistä joihin myöhemmin tartun). Samoin erilaiset rakennuspelit, kuten Warcraft katsotaan usein jonkinlaisiksi roolipeleiksi. Toisaalta siinä tapauksessa Sim Citykin voisi olla roolipeli. Paitsi että osa vetää rajan tähänkin. Samoin monenlaiset figuuripelit ovat monista roolipelejä. Minusta ne ovat kuitenkin lähinnä "proppausta" eli välineurheilua. Ne ovat tulkintani mukaan nimenomaan niitä vanhoja "sotastrategiapelejä", joista roolipelit ovat kehittyneet. Molemmat ovat toki kulkeneet omia teitään, joten epäpyhä mielipiteeni on se, että figuuripelit ovat roolipeli yhtä paljon kuin simpanssi on ihminen.

Voin jo kuulla kuinka noin moni roolipelaajista ärähtää. Mutta sori. TietokoneRPG:t ovat minusta ainoastaan "roolipelinkaltaista toimintaa", josta puuttuu sen olennaisin piirre; "Eläytyvä Sosiaalisuus". Jos normaalisti "elämä on laiffii", ja "nörtit on nolifereitä", ovat roolipelit jonkinlaista "puolielämää" (vältän tekijänoikeudellisista syistä sanaa "half life".)

Moni näkee, että "eläytyminen" ja "hahmon kehittäminen" ovat roolipelin edellytykset. Itse lisään "sosiaalisuuden", koska olen sellainen ihminen.

Mutta kaksi on varmaa. Roolipelejä ovat:
1: Pöytäroolipelit
2: Larppaus.
Kaikesta muusta tapellaan, verisesti.

Tosin esimerkiksi Larppaamisen rajat ovat ainakin minulle täysin epäselvät. Teatterin vastaan tulee Commedia dell'arte, jossa esitykset perustuivat sterotyyppisiin hahmoihin, joilla oli tarkat ennaltamäärätyt suhteet toisiinsa, jossa maskeeraus on puolittaista ja jossa juonikuvio oli sovittu, mutta repliikit olivat improvisaatiota. Toisella puolella vastaan taas tulee Survivors, jossa ihmiset ryhtyvät Robinson Crusoeiksi vieraaseen porukkaan ja muodostavat identiteetin, joka ei välttämättä ole sama kuin "arkiminä".

Näillä jaotteluongelmilla ei kuitenkaan ole suuresti merkitystä sillä tarkkuudella, jolla asiaa läpi käyn. Suurpiirteisen ei tarvitse välittää, että kirveen terässä on klommoja ja että se läheltä katsoen näyttää epäselvältä. Hänelle riittää se, että terä on enimmäkseen hyvä ja että takana on riittävästi metallin tuomaa massaa ja käden tuomaa liikevoimaa. Tässä ei silputa sipulia, tässä kaadetaan puuta. Tai vähintään mesotaan näyttävän näköisesti lannevaatteessa.

Olipa niin tai näin, tämän olen ottanut lähtökohdaksi. Roolipeleillä käsittelen tätä kahta ydinaluetta. Itse asiassa; Katson että roolipelit ovat jotain, josta siirtyy elementtejä tietokonepeleihin. Ja siirtymän hetkellä roolipeli ilmiönä vaatii "uusia strategioita" selvitäkseen.

Alku aina kankeaa, lopussa - kenties - seisoo.

Roolipelejä olisi varmasti ilman Gary Gygaxia. Mutta niistä ei voida puhua, ilman että kyseisen hepun nimi nousee esiin. (If you can't type his name, you are not "real" roleplayer.) Hän kehitteli Chainmailia ja D&D:tä, joissa oli mielestäni ne keskeiset piirteet, jotka erottivat roolipelit erikseen "figuista".

Nämä olivat:
1: Hahmokeskeisyys; Pelissä on tilanteita, joissa keskitytään henkilöön.
2: Juoni; Pelissä ei ole vain irrallisia taisteluita, vaan niillä on jotain laajempaa kaarta.

Toki varhaisimmat säännöt olivat nykymittapuulla katsoen säälittäviä. Niiden hahmot olivat todella karrikatyyrisiä (mikä ei aina ole heikkous, karrikatyyri helpottaa pelaamista, etenkin sellaisen aloittelemista) Ensimmäisessä D&D:ssä muun muassa "kääpiö" oli ammatti. Rotua ja ammattia ei siis eroteltu. Karrikatyyrisyys lähenteli siis jo "roturasismia".

Lisäksi, vaikka kuinka hahmojen yksilöllisyys oli hieno Garyn keksintö, se ei vielä tarkoittanut että koko "yksilöllisyyden" sisältö olisi käytetty hyväksi. Luolien kolunta+taistelu olivat ne asiat, joihin keskityttiin. (Jopa uusin ADD vie hahmon sisäisen luonteen ja monipuolisuuden aivan eri asteelle.)

Mutta ne menestyivät, koska no. Se nyt oli kuitenkin parasta, mitä oli tarjolla. 1970 -luvun lopulla ei todellakaan ollut tietokoneita. Ja jokainen, joka on pelannut vanhoja pelejä, voi vain ihmetellä, miten joku PONG on voinut koskaan ikinä missään olla suosittu. Syynä oli se, että silloin kun oli PONG, sen kanssa kilpailemassa ei ollut Half Lifea.

Dungeon Crawling - Kammottava uhka

Sitten roolipeleille/roolipelleille tuli merkittävä ongelma. Sen nimi oli Rogue. Sitä seurasi "Dungeon Crawlingin" laaja kirjo, joka on mielestäni huipentunut Angbandiin. Ja ADOMiin. Ne eivät olisi olleet olemassa ilman Rogueta. Se oli kova juttu. (Se oli vuosi 1980. Myös Paholaisen
Asianajaja -bloggaaja syntyi. Minulla ei ollut mitään tekemistä Roguen eikä P.A.n syntymiseen. Mutta kyseessä on selvästi samantapainen ennusmerkki, kuin se että jonkun syntymäpäivänä naapurikylän vuohi synnyttää kaksipäisen kilin. "Enteitä!".) Ne olivat juuri kuten ensimmäiset pöytäroolipelit. Olennaiset osat koko sen aikaisista roolipelistä, eli sen mekaniikka, tiivistettiin toimivaksi kokonaisuudeksi melkoisen tehokkaasti. Se jopa vetosi roolipelaajien yhteen "perusvaistoon". Se on, yllätys yllätys: "Paska grafiikka". Roolipelaaja -tai ainakin minä- on tottunut, suorastaan viehtynyt, niiden askeettisesta ulkonäköstä; kuten "pen&paperissa"kin, pelaaja näki tapahtumat lähinnä mielikuvituksensa avulla. (Tämän vuoksi dungeon crawling pärjää nykyäänkin. Tosin Half Lifen grafiikallisuus vetoaa. Mutta eri aspektiin.) Dungeon Crawlingeja kokeillut tietää niiden perusluonteeseen kuuluvan asian; Ne ovat jostain syystä melko addiktoivia. Kun nykyajan hienoon grafiikkaan tottunut näkee tämän, hän voi ehkä osittain nähdä jotain siitä, miksi D&D ja Chainmail pärjäsivät aikanaan.

Mutta roolipelien oli selviydyttävä (omasta alalajistaan);
Jos pelitilanteen voi korvata algoritmilla, on syytä keksiä jotain uutta. Roolipelaajat ovat kuitenkin enimmäkseen nörttejä. (Ooh, mikä paljastus.) He syövät pizzansa yksin ja kylminä tietokoneen ääressä, jos voivat. (Koska silloin kukaan ei yritä varastaa sitä kun silmä välttää.) Niinpä sen oli jossain asiassa voitettava dungeon crawling. Se oli - minusta "tietysti" - yhteisöllisyys. Juonta ja persoonaa on vaikea muuttaa tietokoneohjelmaksi. Kaljaa ryystävät röyhtäilevät kaverit muuttuivat tärkeiksi (olivat ne toki sitä koko ajan. Ja olivat ne mukana ennen "dungeon crawlingejakin". Vaikka ne ruojat varastivat ruokaa jo tuolloin.)

Siksi kaikki roolipelit kehittyivät hahmon luonnetta ja juonta paremmin tukeviksi. Strategisuus oli tietenkin yhä mukana, mutta pelkästään sen varaan ei voinut rakentaa. Koska muuten tulee kammottava tietokoneroolipeli, joka syö. (Tietokonepelit tulivat sitten grafiikallisemmiksi, koska se on se puoli, johon tietokone pystyy paremmin kuin ihmisen kuvailukyky. Näin ne hieman irtautuivat toisistaan, lajiutuivat eri suuntiin.)

LARP

Syntyi ainakin minun hieman kammoamani LARPpaus. Siinä ihminen laittoi ämpärin päähän ja sanoi sitä kypäräksi. Se lisäsi eläytymistä, vähensi pöytäpeleissä olevaa "ei sinun pitäisi tietää tuota" -ongelmaa (hahmo ei ole ollut paikalla kun jotain on tapahtunut, mutta tietää silti, koska GM oli liian komentamaan laumaa nörttejä nostamaan ahteriaan toiseen huoneeseen.), korottivat vihdoin hahmojen sosiaaliset taidot 1 -lähinnä ulkonäön kanssa korreloivaan - numeerista arvoa korkeammalle. (hyvä asia) Ja palelua pusikossa. Ja proppaamiskilpailuja. (huonoja asioita, joskin kyllä me pöytäpelaajatkin ostellaan noppia yli oman tarpeen.) En pidä sen tuloaikaa Suomessa, 1980 -luvun lopussa, sattumana. Näen sen nimenomaan sitä kautta, että hahmon eläytymistä haluttiin viedä uusille ulottuvuuksille. (Toki se olisi voitu tehdä myös muulloin ja toisista syin.) Kaikkea tunnetta ei yksinkertaisesti voi pöydän ääressä saavuttaa. (Mutta näänää - pen&paper voi tehdä sen ilman palelua, siten että olosuhteisiin liittyy halpa kalja!) Samalla peliin tuli enemmän "inhimillisyyttä". Vanhoista roolipeleistä tutut heerokset saivat melkomoisia rajoitteita. Larpeissa yliluonnolliset tapahtumat eivät ole niin keskeisiä - lähinnä käytännön toteutuksen vuoksi. Toki erilaisia kekseliäitä keinoja näidenkin esittämiseen on.

Indie

Roolipeleillä on aina ollut pienet markkinat, joten sillä ei kovin helposti elä. Siksi "vaihtoehtoiset pelit" ovat usein halvalla tehtyjä jointtiprojekteja, joista ei kannata odottaa rahaa tulopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että Ammattilaiset isolla A:lla ovat vähissä. Alalla pärjää jokunen iso tekijä, kuten "Wizards of the Co(a)st", jotka ovat peleiltään taatun vanhaleimaisia, siistin riskittömästi rahaa tuottavia laitoksia. (Joka ei BTW ole automaattisesti mitään vika tai ongelma joka vaatii korjaamista. Kaupallisuus tässä tapauksessa pyrkii miellyttämään mahdollisimman monia joten se on eräänlaista demokratiaa!) mutta muutoin ala on luovien, mutta hullujen osa-aikaisten Toisaalta on syntynyt todella erkoisia Esimerkiksi Ropeconissa vieraillut Emily Care Boss on tuottanut aika erikoisia pelejä, joissa tapahtuma käsittelee "oneshottina" deittailua. Hahmon kehityselementti jää tässä puuttumaan, moni ei ehkä tätä edes laskisi roolipeliksi. Esimerkiksi Forgen sivuihin kannattaa tutustua.

Eli: Intieroolipelit laajentavat roolipelin käsitystä, tekevät asiasta entistä sotkuisempaa, jos se vain on "hack and slashin" "miekka+magiatasoisen" ongelmaratkaisun ja muovisten karrikatyyrien päälle rakentuneen kulttuurin jälkeen enää on mahdollista. :)

Nyt.

Larppaamisen ja nykyisten roolipelien etuna on se, että niiden esille tuomaa sosiaalisuutta ja muita "humaaneja juttuja" on todella vaikea siirtää internettiin. Ihmistä on ainakin toistaiseksi "inaisen vaikea" korvata algoritmilla. Verkkopeleissä voidaan toki saavuttaa mahtavaa interaktiivisuustasoa naamamäärissä.(Yritä pelinjohtaa esim. 1000 hahmoa samanaikaisesti samassa tilassa! Itse en edes lähde yrittämään yli 8. Tuska ylittää tällöinkin kaikki pelistä muuten mahdollisesti tulevat ilot.) Mutta ainakin toistaiseksi niistä ei ole vaaraa pöytäroolipeleille, koska ilman "pelinjohtajaa" tai muuta todella tiukkaa moderointia niiden tuoma interaktiivisuus on enimmäkseen "Lololz" -tasoista. Verkkoroolipeleissä LOL OMG on kuin kuolema, verot ja spam. "There is no way around it".

Ja hyvä niin.