torstai 22. marraskuuta 2007

Puhumme yhä sydämestä.

Vaikka tieteellä on valtava vaikutus siihen miten maailmamme näen, meidän ympäristössämme on silti paljon erilaisia harhauskoja. Ja kuoltuaankin nämä harhauskot jäävät raatoina elämään. Kielenkäyttöömme. Esimerkiksi vaikka tiede on osoittanut välittäjäaineiden ja aivojen merkityksen ajattelemisessa ja tunteissa, sanomme silti kuinka suru rikkoo sydämemme tai että joku ystävällinen tyyppi on sydämellinen ihminen. Emme sano että jonkun lähtö romahdutti serotoniinitasomme. (Paitsi jos olemme taiteilijoita.) Syynä tähän on tietysti se, että uskoimme ennen että tunteet ja luonne ovat sydämessä.

Samoin tietysti aurinko nousee joka aamu ja laskee iltaisin. Hitot aurinko mihinkään länteen silti laske, kuten maan pyörimisliikkeen tuntijat myöntävätkin. (Ainakin siihen asti kunnes joku suhteellisuuteoriamies tulee kertomaan että "riippuu siitä mistä kontekstista katsotaan.")

Vanhat myytit ja virheet jäävät puheisiimme jäänteinä. (Käsittääkseni tästä voidaan yhdistää asioita jopa siihen kiistanalaiseen naistutkimukseen, jossa katsotaan miten maskuliinista kielemme on. Ehkä se todellakin kaivavat esiin teologisesti korrektejen tasa-arvomielipiteidemme takaa joitain merkkejä vähintään siitä, minkälaisia näkemyksiä meillä on menneisyydessä ollut naiseudesta ja mieheydestä. Enkä yhtään ihmettele, jos sieltä löytyy "naisvihaa", riittää kun katsoo minkälaisen kuvan naiseudesta ja mieheydestä saa Raamatusta ja miettii, miten kauan kyseinen kirja on maamme kulttuuriin ja näkemyksiin pyrkinyt vaikuttamaan..)

Siksi on oikeastaan aika erikoista sanoa että Raamatussa olevat maininnat auringon kulusta olisivat jotenkin samanlaisia. Siksi esimerkiksi jakeen

"Teidän maanne on ulottuva eteläisestä autiomaasta Libanoniin ja Suureenmereen, johon aurinko laskee. Se käsittää myös koko heettiläisten maan suureen Eufratvirtaan saakka."
~Joosua 1:4

kirjaimellisesti tulkittua versiota uskovaiselle tarjotessa, tämä kertoo että se on vain kielikuva samaan tapaan kuin nykyäänkin puhumme auringon laskemisesta. Ja se mereen laskeminenkin voi heistä olla aivan samanlainen, sen kielikuva ei vain enää elä nykyään.

Minusta tässä tulkinnassa on kuitenkin olennainen ero : Puhumme kielessämme auringon laskusta, koska siihen on uskottu tuhansia vuosia sitten. Raamatussa se on siksi, että siihen on uskottu tuhansia vuosia sitten, eli silloin kun Raamattua on kirjoitettu. Raamatun tekstiä ei ole uutistenluvun tapaan taatusti kirjoitettu kielikuvana, vaan on esillä vakavasti otettu mahdollisuus, että se on esitetty kirjaimellisena totuutena, sinä totuutena joka tuon aikaisessa kulttuurissa oli.

Eli puhumme auringon noususta, koska siihen uskottiin Raamatun kirjoittamisen aikaan, ja Raamatussa puhutaan auringon noususta, koska siihen uskottiin Raamatun kirjoittamisen aikana.

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

Thainkielessä tunteista suurin osa sisältää sanan sydän. Liekö tuo outoakaan, nyt vasta tiede tunnustaa vanhan uskomuksen, että tunnetilat voivat laukaista sydänkohtauksia. Eihän me yleensä edes ajatella sydäntämme, mutta tietyissä tunnetiloissa se alkaa pamppailla....
Aivot saavat siis sydämen toimimaan tunnistettavasti. Liekö tuo jopa varoituskeino, jota emme ylittäisi voimiamme.
Ja tietty me ollaan ihan eri mieltä siitä, mikä oli Raamatun ajan nais- ja mieskuva ja mihin suuntaan se erosi naapureiden naiskuvista. En jatka sita pohdintaa, ainakaan nyt. Ehkä joskus.

paahtoleipä kirjoitti...

Ei meidän tarvitse katsoa historiaa kovin syvälle, koska puhuin sulussa "sovinismikielikontekstissa". Sen tulkitsemiseksi Raamatun tulkinta voi olla jopa virhe.

Sillä Raamattu on eri kuin seuraajansa. Ja tämän kannalta "maailmankuvan kartoitus" lähemmäs itseämme on minusta ihan perusteltua.

Riittää että katsoo mille muutoksille on löytynyt tiukkaa "kristillsitä vastarintaa". Sellaista, jonka määrä on "kristillisinä aikoina" ollut kannatetumpaa ja joista on jämät vieläkin jäljellä. (Heitä kutsun, arvaa miksi.)