Pienet jumalan kuvat.

Lueskelin Terry Pratchettin "Pienet Jumalat" -kirjaa. Kirjassa on käytännössä kaksi ideaa. Ensimmäinen on se, että uskonto ei tule toimeen ilman uskovia. Jos Jumalalla ei ole ainuttakaan palvojaa, se on kuollut uskonto. Kirjassa sankarina onkin Om -jumala, jolla on ainoastaan yksi palvoja. Lukutaidoton Brutha. Toki Omilla on myös iso temppeli ja paljon palvelijoita, mutta nämä toimivat vain instituutiossa. Kaikkien kiinnostus keskittyy lähinnä kvisitiota koskeviin asioihin. Joko siihen että siellä on töissä, tai että sinne ei pääsisi asiakkaaksi. Eikä Jumala Omillakaan ole helppoa, sillä hän sattuu olemaan kilpikonnan ruumissa, ja hänen seuraajansa taas pitävät kilpikonnia suurena herkkuruokana.

Toinen kantava teema kirjassa on se, että todellinen pahuus ei ole sellaista pahuutta, jossa ihminen vain tekee pahaa. Siinä kohotetaan suurimmaksi pahaksi sellainen pahuus, joka saa toiset, tavalliset ihmiset, tekemään pahaa nimissään. Ja kirjassakin uskonnot valjastetaan usein tälläiselle. Milloin ovat asialla inkvisiittorit, milloin merimiehet heittävät ihmisiä laidan yli osana palvontaansa. Mutta kaikista kauhein on Vorbis, joka voi laittaa kilpikonnan selälleen ja laittaa pieniä kiviä kiilaksi kuoren alle. Ei siksi että saisi tästä sairasta nautintoa, vaan siksi että häntä kiinnostaa nähdä mitä siitä seuraa. Ja tietenkin hänen johtamassaan kvisiitiossa työskentelee kiduttajina perheenisiä, joiden työpaikan taukopisteessä kahvikupeissa lukee humoristisia ja herttaisia mietelauseita.

Ja Bruthan kotimaankin suurimmat sodat ovat vapaamielistä Efebeä vastaan. Toki Efebeläisetkin osaavat olla julmia. Heillä on muun muassa tappoansoilla täytetty labyrintti, joka tulee osata kulkea juuri oikein. Mutta he ovat kuitenkin sallivaisempia eri näkemyksille. Tilanne näkyy selvimmin vakitilanteessa. Kun Efebeläiset ottavat vankeja, he laittavat heidät tyrmiin ja antavat ruokaa. Kun taas Omnialaiset kohtelevat vääräuskoisia avoimin keittopadoin. Tosin eivät ruokintamielessä.

Tosin kirjassa viitataan myös uskomisen sallimiseen. Om -kilpikonnaa käy sääliksi, tämän rasittavuudestaan huolimatta. Lisäksi kirjassa esiintyy aavikolla asuva hullu, joka näkee aavikon henkiä. Nämä henget sitten tarjoavat hänelle hienoja aterioita ja parhaita viinejä. Tosin aina silloin tällöin aavikolla asustajan tekee mieli syödä rotta ja kaktus, ihan vaihtelun vuoksi. Tosiasiassa Brutha näkee että rotta ja kaktus ovat ainoita asioita, joita hän syö. Mutta onko herättäminen tästä lumeesta kuitenkaan sen arvoista? Tämä vertaus on hieman kuin Sinuhe Egyuptiläisessä, jossa Sinuhe parantaa erään naisen, joka luuli olevansa kuningatar. On hyvä miettiä ketä herättää harhoista ja miksi.

Huonoja uutisia

Terry Pratchett, discworldin luoja, on sairastunut. Hän sanoo sivullaan:

"I have been diagnosed with a very rare form of early
onset Alzheimer's, which lay behind this year's phantom "stroke"."

Eli huumorimestarillamme on havaittu varhain puhkeava Alzheimerin tauti. Parhaimmillaammekaan emme saa enää montaa uutta kirjaa, tosin ainahan on niin että hänet voisi syödä karhupeto tai kefalopodi ennen liian varhaista poismenoaan.

Mutta toisaalta kyllähän niitä kirjoja jo yhden miehen elämäntyöksi onkin..

Todistuspuheenvuorot

Pratchettin "Talventakoja" -kirjassa Tiffanyn isoäiti (noita), joka oli kuollut, sai jatkuvasti pieniä pyyntöjä. Hänen haudalleen vietiin tupakkaa ja toivottiin asioita. Samoin kävi "neiti Kuusiselle", joka kuoli kunnioitetussa 113 vuoden iässä (oikeasti 111 -vuotiaana). Ihmiset toivat hänenkin haudalleen pyyntölappuja.

Ja miten kävi; Jos ihminen vei "isoäiti Särkysen" haudalle tupakkaa ja se lammas löytyi, se oli todiste siitä että Särkynen auttoi. (Löytymättä jäänyt lammas taas ei tietenkään todista mitään, koska Särkynen ei eläessään koskaan antanut vapaaehtoisesti ainoankaan lampaan kuolla. Se ei siis voinut olla Särkysen tahtoa.) Samoin Tiffany kohtasi Kuusisen haudalla ihmisjoukon, josta yksi astui esiin ja kertoi "todisteena" sen, kuinka hän oli pyytänyt apua sukulaiselle, joka sitten oli selvinnyt jäävuoreen törmänneellä laivalla onnettomuudesta.

Tiffany ei kysynyt että millä tavoin nämä todistivat, eikä ryhtynyt debatoimaan aiheesta, koska hän tiesi että pohjimmiltaan ihmisille riittää todisteeksi se, että joku vaivautuu lausumaan todistamisen ääneen.

Uskovaisten todistuspuheenvuorot eivät perustu järkeilyyn, logiikkaan tai muuhun, yhtään sen enempää kuin isoäiti Särkyseltä lampailleen tupakkauhrilla apua pyytäneen paimenenkaan. Siksi näiden todistuspuheenvuorojen ruotiminen loogisilla analyyseillä osoittaa, että puhuja ei ole ymmärtänyt sitä, että logiikalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Logiikalla ei saa kuin kohteet vihaisiksi. (Toivon menetys kun on ankea juttu.)

Siksi viisainta on olla sanomatta mitään.

Käkätys

Terry Pratchettin kirjassa "Talventakoja" (Joo, on "nuortenkirja". Siis samaa sarjaa kuin "neiti etsivä". Joo, se on vasta aika vähän aikaa sitten tullut painosta. Joo, olen lukenut sen..) eräs pääteemoista on "käkättäminen". Käkättäminen on sitä, mihin (etenkin) noidat ajautuvat, jos he eivät ole varovaisia.

Syy käkätykseenkin on selvä. Noitia kammoksutaan, paitsi kun heiltä halutaan apua. Ihmiset eivät pidä esimerkiksi Esmeralda Säävirkusta, paitsi sitten, kun sattuu ongelmia. Kun kirves lipeää metsässä ja veri alkaa kastella sammalta. Kun kaikki toivo on mennyt, silloin haetaan "Neiti Säävirkkua". Koska hän on paras. (Noidilla ei ole johtajia ja Säävirkku on se johtaja, jota heillä ei ole.) Samoin tarvetta noidille on silloin, kun on jokin "juridinen ongelma". Kuten lehmän omistusoikeus tai muu kina.

Tämä tarkoittaa sitä, että noita viettää suurimman osan elämästään yksin. Kissalle puhuminen on ihan tervettä. Parin viikon yksinäisyyden jälkeen hän on valmis puhumaan vaikka seinille.(Tämäkin on "normaalia", eli se tapahtuu ihmisille yleensä yksinäisyyden seurauksena. Mutta se ei enää ole "tervettä". Siis vähän sama juttu kuin ne sissileirillä nähdyt pikkumiehet.) Lisäongelmia tuottaa se, että noidan kohdalla harvat kohtaaiset muiden ihmisten kanssa tuovat lähinnä työtä. Ongelmia. Ja tietenkin suuri osa ongelmista johtuu ihmisten omasta tyhmyydestä. (Tai vaihtoehtoisesti ne sitten johtuvat jostain heidän ulkopuolisesta tekijästä, joka taas yleensä on jokin mahtavampi voima tai luonnonilmiö. Ja ne on isoja urakoita, työläitä ja raskaita. Niistäkin seuraa "burnout".)

Kun samat tyypit tulevat kerran viikossa riitelemään samasta lehmästä, käy mielessä että ainoat ratkaisut ongelmaan olisivat joko se, että lehmä kuolee, tai se että jompi kumpi riitapukareista kuolee. Tässä tilanteessa tekisi mieli lyödä typerystä. (Kenties tekee mieli jopa ratkaista se ongelma lopullisesti.) Seurauksena on se, että noita muuttuu yhä irrallisemmaksi ja irrallisemmaksi muista. Hänelle muodostuu erikoinen uusi tapa käsitellä asioita. Logiikka, jonka mukaan seinille puhuminen on normaalia ja että on tervettä laittaa kattila päähän. Logiikka, jonka mukaan avunhakijaa on ihan hyvä lyödä.

Lyönnin suunnittelusta on vain lyhyt askel käkätykseen. (Ja "ongelman ratkaisemiseen".) Se on ensimmäinen askel kohti piparkakkutaloja. (Siksi valtaosa discworldin noitien keskinäisestä kanssakäymisestä kuluukiin siihen, että hän yrittää vaivihkaisesti selvittää onko hän itse jo alkanut käkättämisen. Tästä ei tietenkään puhuta koskaan, siitä ollaan vain paljon hiljaa. Mikä on miltei sama asia, kuin se että siitä puhuttaisiin paljon.)

Käkättävän noidan moraalikäsitys on siis vinoutunut. Hän itse kokee toimivansa viisaasti ja järkevästi, vaikka tosiasiassa tilanne on jotain aivan muuta. Tosiasiassa tilanne on kuitenkin parhaimmillaankin vain sitä, että käkättäjän totena oleva asia on toisille vitsi. (Käkätys ei Muori Säävirkun mielestä ole viisasta, koska läimäisy ei auta pitkää aikaa, saat itse ongelmia, ja pitkällä tähtäimellä maailma muuttuu hieman pahemmaksi.)

Samoin itse asiassa hihhulit käkättävät. He eivät ole "pahoja". He haluavat hyvää ja jopa kokevat toimivansa oikein. Kuitenkin tosiasia on että Brownbackin huilujutut ovat lievää käkätystä. Sitä "harmitonta ensiaskelta", eli seinille puhumista. Chimoioan kondomijutut ja vauvojen manaajat -ja miksi ei PETA:laisetkin- taas ovat sitä vaarallista mallia käkättäjiä. (läimijöitä ja "ongelmanratkaisijoita".) Heille tarkoitus pyhittää kovatkin keinot. Käkätyksen huipentumana voidaan pitää sitä, että joku tekee vastaavan päättelyn kuin millä Pat Robertsonin perustelee sitä miksi kansanmurha on oikeutettu, hän uskoo sen ja toteuttaa teon.

Jo ensimmäinen askel on minusta aika pitkällä "käkätysDOn henkisellä tiellä".

Pidetään siis jokainen huoli omista mielenterveyksistämme! Sillä pohjimmiltaan terve ihminen on sellainen, jonka kohdalla käkätys vain vaanii oven takana varomatonta!