tiistai 13. marraskuuta 2007

Junalauta.

Minulla oli muita suunnitelmia, mutta tämä oli niin hauska tapaus, että siitä oli pakko kirjoittaa. Tälläistä ei joka päivä näe, eikä koe.

Tänään yksi juna jätti vuoronsa tulematta. Syynä tälläiseen on yleensä sään aiheuttamat ongelmat, hirvikolari tai itsemurha tai muu tekninen vaikeus. Harva tälläisestä pitää. Junaa tarvitaan esimerkiksi sellaisiin turhuuksiin, kuin "työmatkat". Työpaikoilla ei pidetä myöhästelyistä.

Eräs asiakas kuitenkin oli tavanomaista äkäisempi. Hän kritisoi VR:ää kondyktöörille. Kun tätä oli jatkunut aikansa, kondyktööri sai päälle jonkinlaisen "Dr.House" -vaihteen. Sitä oli ilo seurata vierestä.

Kondyktööri muun muassa huomautti, että se ei ole hänen vikansa, jos joku toinen juna jättää vuoronsa väliin. Kun asiakas tästä nokkaantui, ja viittasi siihen, että kondyktöörin asenne ei ole sopivaa asiakaspalvelutyöhön, ja omaan kokemukseensa asiakaspalvelusta, kondyktööri huomautti kuinka asiakkaan omassa asenteessa kenties on jotain korjattavaa. Kyseli myös kiinnostuneesti valittajan työpaikkaa, koska hän olisi kovasti "kiinnostunut tulemaan katsomaan ja kommentoimaan sitä, kuinka Teidän työpaikallanne hommat sujuu".

Olen aivan varma, että kondyktööri saa vihaista palautetta. Mutta kerrankin oli tilanne niin, että harmitti se että joutui jäämään ennen pääteasemaa pois junasta.

Ei kommentteja: