Se, mistä ei voi jutella, siitä on vaiettava

Vanha zen -tarina kertoo mestarista ja oppipojasta. He ovat joen eri puolilla. Joki on vuolas. Oppipoika huutaa mestarille, että hän keksii jonkun keinon päästä joen toiselle puolelle. Mestari huutaa takaisin, että oppilashan on jo toisella puolella.

Tämä kuvaa tuntemuksiani uskonnosta. Suurin osa uskovaisista on hyväntahtoisia ihmisiä. He osallistuvat keskusteluun hyvässä tarkoituksessa, mutta siitä ei vain tule mitään. Syynä on yleensä se, että maailmat ovat täysin erilaiset. Niin erilaiset että mitään asiallista keskustelua tuskin edes voidaan tehdä. Keskustelu ohjataan jollain ehdoilla ja pelisäännöillä. Ja uskovaisia ja ateisteja erottaa toisistaan etupäässä se, mitä reilu keskustelu heille tarkoittaa.

Olen pitänyt monta vuotta taukoa kirjoittamisesta. En ole menettänyt mitään. Sillä uskontokeskustelussa kuvaavaa on se, että vastapuoli ei ole muuttamassa mieltään millään keskustelulla. Ja ei ole itsekään. Moni sekoittaa keskustelun vaikuttamiseen tai rationaalisuuteen. Se ei ole sitä. Voisin esimerkiksi sanoa että vuosien tauon jälkeen en ole jäänyt mistään paitsi. Hihhulit ovat hihhuloineet. Tyhmät ovat typerehtineet. Hengellistä väkivaltaa on tapahtunut. Kirkko on irtisanoutunut niistä sanomisista joita heidän tukemansa ja rahoittamansa järjestöt ja instituutiot ovat sanoneet ja jopa paperille painaneet ja ihmisille jakaneet. Ihmisiä on kuollut. Tonavassa on virrannut vettä. Silloin kun seurasin asiaa tarkemmin ja osallistuin enemmän, sanoin tämän saman. Siinä oli vain enemmän yksityiskohtia. Eikä poissaoloni ole vaikuttanut mitenkään.

Yhteisymmärryksessä sujuva uskontokeskustelu ei yksinkertaisesti ole mahdollista. ; Vahviten tämä näkyy hihhulien toiminnassa. Heille uskontokeskustelu on kysymys Jumalan olemassaolosta. Ja tässä tärkeää ei ole mielipide vaan se kuka on oikeassa. On paha sanoa pelkäävätkö he enemmän väärässäolemista vai ajaako heitä oikeassa olemisen pakko. Ja kun he puolustavat asiaansa, he vetoavat Raamattuun. Ja moniin muihin temppuihin. Näillä on yksi yhteinen tekijä : Ne ovat tärkeitä uskovaisille, mutta ateistille niillä ei ole mitään merkitystä. Jos Raamattu on satukirja, sen lainaaminen tuskin on hyvä keino ratkaista tilannetta. ; Ja aivan sama on toisinkin päin. Kun ateisti puhuu hihhulille evoluutiosta, hihhuli ei välitä. Koska heille tieteen ultimaattinen testi on yhteensopivuus Raamatun kanssa. Jos tiede on erimielinen heidän uskontonsa kanssa, he luottavat että erehtymätön Jumala on parempi kuin epätäydellinen ihminen, olipa tämä ihminen kuinka fiksu tahansa. Väärät lopputulokset antavan tieteen on oltava väärin, joten on vain syytä keksiä miten, ja kun oikea vastaus saadaan kyseessä on Oikea Tiede.

Mutta sama on syvempänä aivan asiallisten ja rauhantahtoisten uskovaisten kanssa. Niiden jotka eivät ole hihhuleita. Jos joku on koskaan lukenut uskonnäkemyksiä jotka kuvaavat vaikkapa eksistentialismia tai vastaavia teemoja, ne tuntuvat miellyttävän uskovaisia kovasti. He kokevat että teologit ovat syvällisesti ihmisyyden kannoilla. Samastuminen tuntuu olevan heille helppoa. Heidän intuitionsa ja tunteensa sanovat että nämä viisaat ovat oleellisesti oikeassa tai ainakin oikeilla jäljillä. ; Ateistille nämä näyttävät oudoilta. Ne ovat niin vierasta ja omituista, että olen tuntenut vahvempaa samastumista ja yhteisymmärryskokemusta koirien kanssa temmeltäessäni.

Moni yhdistää uskonnon yhteisyyteen ja kuolema on jonkinlainen elämän täyttymys joka tasa-arvoistaa kaikki. Että uskonto antaa merkityksen esimerkiksi avuliaisuudelle. Ateistille nämä ovat erikoisia esityksiä, sillä tosiasiassa kun kuolemme, emme sen jälkeen enää elä. Sitä edeltävä elämä on se oleellinen, ja elämän eriarvoisuus päin vastoin korostuu kuolemassa. Kuolema yksilöi meidät. Emme saa mitään ehyttä persoonallisuutta tai sulautumista kuoleman kautta. Paljaista eroista tulee elämän haudanvakavia tosiasioita. Ihmisen kuolema koskee häntä itseään ja muut ovat vain statisteja. Muiden oleminen jatkuu vielä vähän aikaa. Ja tässä kulmassa anteliaisuus on sidoksissa aikaan. ; Anteliaisuus on sitä että on jokin rajallinen resurssi josta annetaan muiden käyttöön. Ikuista elämää lupaava uskonto päin vastoin mitätöi anteliaisuuden, yhteisöllisyyden ja muiden vastaavien hyveiden hengen. Uskonto oikeuttaa itsensä hedonismilla. Yksilö pelastuu. Kristinusko on tässä mielessä äärimmäisen tuhoisa, sillä siinä uskonnon tärkein anti on yksilön oma pelastus. Ei edes se, että hän pelastaa muita. Meille oikein opetetaan että uskonratkaisu on valinta, johon ei voi pakottaa ja joka on siksi korostetusti vain yksilön oma asia. Paraskin katujulistaja on tässä vain statisti, vaikka kuina selittäisi siitä että on pelastamassa heikoille jäille kävelijöitä.

Ja tällä en tarkoita että uskovaiset olisivat väärässä. Tarkoitan sitä, että minä olen heille todennäköisesti aivan yhtä omituinen kuin he minulle. Uskovainen saa yhteisymmärtävän keskustelun ennemmin koiran kuin ateistin kanssa. Silti moni heistä kokee että uskonkysymykset olisivat niin oleellisia että Jumalateemaa pitäisi käsitellä joka ikisen ihmisen. Kuitenkin kun katsotaan ns. "suuria kysymyksiä", niiden Jumala -aiheiset kysymykset ovat minulle pieniä kysymyksiä. Tai kenties eivät kysymyksiä ollenkaan.

Ne uskovaiset jotka eivät ole hihhuleita kuitenkin yrittävät keksiä erilaisia strategioita jolla voisivat keskustella mielestään rakentavasti ateistien kanssa. Tässä he kuitenkin näyttävät unohtavan sen, että keskustelussa on kaksi osapuolta. Ja että mikään teologinen syvällisyys ei auta jos toinenkin pitää ottaa huomioon. Uskovainen hakee jostain syystä aina apuja teologiasta. Ihan kuin Jeesus auttaisi eikristittyjen mielen avaamisessa. 
* Osa eihihhuliuskovaisista ottaa uskonnollisen väkivallan keskusteluun siten, että väärinkohdeltu voisi oppia että uskonto ei ole ollenkaan tämänlaista ja että heidät siksi voitaisiin ottaa takaisin uskonyhteisöön. Heille  tämä on tietysti jotain jolla tarjotaan toiselle tervettulleeksi tulemisen kokemusta. Ateisti näkee tämän helposti siten että hänen henkilökohtaiset rankat kokemuksensa ensin revitään esille ja sitten niitä käytetään ohjailussa jossa hänellä on arvoa lähinnä sitä kautta että hän voi kääntyä takaisin pelastuneeksi uskovaiseksi.
* Uskonnonopetuksen ja uskontokeskusteluun osallistumisen korostamista pidetään tärkeänä. Ihan kuin ateiteista saataisiin uskonnollismielisiä sillä että heidän kurkkuunsa kaadetaan lisää uskontoa.

He eivät ymmärrä että oleellisin uskontoa, ateismia, uskonnonvapautta ja muita aiheita koskevasta keskustelusta oleellinen ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta. Olennainen kysymys on siinä haluaako ottaa osaa koko aiheeseen ollenkaan. Se, että uskontoa pidetään yleisinhimillisenä ja tärkeänä aiheena on jo itsessään se virhe. Näin uskovaisuutta kuvaa se, että se on käytännössä se zen -vertauksen oppilas. Yrittää päästä toiselle puolelle vaikka hän on jo siellä.

Itse olen jättäytynyt keskustelusta. Se ei ole vaikuttamista tai aktiivista toimintaa. Itse asiassa se tuntuu hieman samalta kuin ne vihanhallintaratkaisut joita Penn&Teller ovat moittineet Bullshit! -ohjelmassaan. Ne, joissa vihantunteita puretaan vihailemalla ja vaikka hakkamalla tyynyä. Ne luovat lyhytaikaisen helpotuksen tunteen, mutta tosiasiassa vahvistavat sitä että väkivallan purkaminen on hyvä ratkaisu. Näin jonkinlainen aktiviinen väkivalta jatkossa on yhä matalamman kynnyksen takana. Uskontokeskustelu ja siihen liittyvä riitelykin on "terapeuttista" kun saa purkaa kiukkua maailman epäreiluudesta. Mutta tässä kuitenkin syntyy lähinnä jatkossa entistä helpommin vihastuva tyyppi. Uskontoaiheesta blogaaminen on tavallaan "lähtökohtaisesti epätervettä", sellaisella inhimillisesti "ymmärrettävällä" ja "normaalilla" tavalla.

Keskustelun sijaan olen alkanut korostamaan vierautta. Jos joku keskustelee uskonnosta, en edes kuule mitä hän sanoo. Jos joku antaa reittiohjeistusta ja neuvoo kirkon ohi, en tiedä missä tämä on. En tiedä Jeesuksen nimeä jos joku kysyy. En ole koskaan kuullutkaan "uskonnosta". Ja jos joku uskovainen innostuu paasaamaan, kävelet pois hymyillen, näyttäen kuin tietäisit asian paremmin ja olisit lähinnä huvittunut uskovaisen innosta. Kohtelet kuin innoissaan olevaa lasta. Ja jos et saa lupaa poistua, haastat oikeuteen vapaudenriistosta ja kävelet pois vasta sitten. Hymyilen, etenkin kun raha kilahtaa tilille.

Tämä ei tarkoita sitä että annettaisiin uskovaisille yhteiskunta. Sen sijaan olen vaikuttanut äänestämisellä ja muulla toiminnalla. Tämä onkin oikeaa vaikuttamista, toisin kuin vaikkapa blogaaminen, joka lähinnä kerää samanmielisiä samanmielisiksi ja erimielisiä erimielisiksi. ; Minua viehättäisikin ajatus jossa kaikilla olisi lupa osallistua uskontokeskusteluun jos haluaa ja muut saisivat olla hiljaa. Ja aina kun joku hihhuli esittäisi sanomisiaan televisiossa, kirkosta eroaisi iso määrä ihmisiä. Ja jos nämä puolustaisivat sanomisiaan, niin eroaisi lisää. Mitään selityksiä ei annettaisi. Pelkkä eroluku näyttäisi että pitää oppia se, että jos on kuopassa niin jossain vaiheessa on hyvä olla lapioimatta syvemmälle. Ateismi näkyisi vain siinä että erilaisia ehdotuksia tulisi poliittiseen vaikuttamiseen ja nämä saisivat suosiota.

Nyt sen tiedän.

Vanha sanonta kertoo, että itse on viimeinen, joka huomaa että on vanha. Nyt tiedän olevani.

Kuvitellaan vaikka vanhaa maaseutuympäristöä. Siinä on varmasti eletty hyvää elämää. Vaikka 1800 -luvulla ei kivaa ole kaikin puolin ollutkaan. Kuitenkaan kukaan ei viitsisi nyt muuttaa niihin oloihin. Eikä pidäkään. Joka sukupolvi tekee korkeamman korkeimman tornin. Ja pelikoneillakin on grafiikkansa ja pyörityksensä ohella vain yksi suunta.

Ja näin sen pitääkin olla.

Tajusin, että olen vanhan maailman jäänne. Syynä on tietysti ateistien bussikampanja. Perinteisesti suomessa ollaan oltu hiljaa uskontoaiheista. Riitaa ei ole haastettu. Pidän siitä. Toki syynä on myös suhde tietoon.

Ennen jos joku väitti että sama näyttelijä oli joissain elokuvissa, ei alkuperäisiä välttämättä päässyt näkemään. Joten vaikka et uskonutkaan, oli kuitenkin jollain tavalla fiksua uskoa siihen että näin ehkä kuitenkin oli. Nykyisin kaksi sekuntia guugelia korjaa tilanteen. Ennen uskonnon kohdalla oltiin hiljaa, fundamentalisteille naurettiin. Paitsi jos oltiin pohjanmaalta, jolloin ei. Nykyisin kaksi sekuntia guugelia muuttaa tilanteen. Ja sitten onkin koko maa pohjanmaa.

Tätä kautta tämäkin blogi alkoi "ytimestä". Tuulimyllykirjeiden teemalla. Syitä miksi fundamentalistejen kanssa ei kannata tai edes tule keskustella. Olen yhä sitä mieltä että tässä on jotain hyvääkin.

Mitä huomasin bussikampanjassa. Tärkeimmät asiat oli se, että se oli maahantuotua. Mainos sanasta sanaan lainattua tavaraa briteistä. Tämä on toki kätevä testaustapa siihen miten eri maissa suhtaudutaan sananvapauteen. Sama sisältö kun kertoo että erot johtuvat muista asioista.

Toinen asia olivat muslimit. Pahimmat fundamentalistit ja muslimit vastustivat ateistien bussikampanjaa kiivaasti. Normiuskovat olivat hiljaa. Ja mikähän tässä oli syynä? Kenties se, että hekin elävät tavallani vielä menneessä. He ovat tottuneet hiljaisuuteen, lupaan vaan olla. Nyt kaksi sekuntia guugelia muuttaa kaiken. Pitää alkaa "keskustelemaan". Ja se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "riitely". Ateistit tuntuvat olevan innoissaan. Minä en.

Tämä kampanja oli kuitenkin eräällä tavalla hyvä. Bussikampanjassa ei ollut sitä vanhaa tylsää ateismia, jossa ateismi kuvataan vastustamisena. Toki on muistettava että vallankumouksilla on ajettu hyvääkin. Spartacus vastusti (elokuvasta jota kukaan nuori tuskin muistaa, muistan) Roomalaista orjanpitoperinnettä, seurasi orjakapina. Ainakaan tavoite ei ollut läpeensä paha. Ja demokratiakin on ajettu monissa paikoin läpi vallankumouksen kautta. Systeemiä vastustaen. Kukaan ei kuitenkaan elä vastustamisesta.

Minäkin tänne blogiin kirjoittelin pitkin matkaa erilaisia kritiikkejä erilaisiin asioihin. Koin kirjoittaessa että ne olivat keinoja näyttää että "syy keskustelemattomuuteen ei ole se, että olisin tyhmä enkä välittäisi esim. tieteestä." Tai että en osaisi. Tai että ateismi olisi epärationaalista. Se vastasi eräisiin reagointipakkoihin, jotka normaalisti seurasivat tuulimyllykirjeiden henkeä. Sillä tätä blogia on aina kirjoitettu sekä aktiivisesti että reaktiivisesti: Keksien ja toisien kommentteihin reagoiden. Onneksi älysin jättää sen taakse. Sillä mielestäni ateismia ei voida määrittää pelkän vastustamisen kautta. Ollakseen ateisti ei voi pistää "kumoa kaikki muut maailmankuvat". Eihän miltään muultakaan vaadita tätä.

Ateismin luonne ei minusta ole pakosti sama kuin kaiken muun vastustaminen. Ei edes kristinuskon tuhoaminen tai korvaaminen.

Ja toisaalta en halunnut tehdä mitään "yhtä yhdistävääkään".

Vaikka keskeinen teema ja tavoite on "yritys elää hyvä elämä", en ole laikaan käsitellyt sitä. Jotain olen sentään tehnyt juuri aivan oikein. Sillä mielestäni ateistien pitäisikin olla "kissojen paimentamista". Yksilöitä. Siinä missä vanhat kulttuurit käskevät asumaan savutorpassa, kun "ennenkin on eletty onnellisesti" (mikä on sinällään totta), en haluaisi tehdä tälläistä. En halua että tuleva sukupolvi, olipa siinä ateisteja tai uskovaisia, olisi jonkinlainen aatteiden "kloonien hyökkäys".

Viimeinen asia jonka halusin on se, että minä määräisin jonkun yleisen ateismin sisällön. Joku muukin käskyttäjä on tietysti paha. Mutta kaikista pahin olisi se, että se olisin juuri minä.

Ateistien bussikampanja on nostanut nautinnot, hedonismin. Kohta "Jumalaa ei (luultavasti) ole" on nostanut kaiken ytimeen keskustelussa. Toki se on se, joka erottaa uskonnon ja ateismin. Mutta siinä kampanjassa on myös se "Nauti elämästä." Ei ehkä huono ohje. Mutta se on kuitenkin ohje. "Hyvä elämä" ei minusta sisällä samanlaista ohjeistusta. Tässäkin kohden haluan tavallani takaisin nuotiotulien hiljaisuuteen, leikkimään sitä leikiä että jos pari sekuntua guugelia ei muuttaisi kaikkea. Sellaiseen kuvitteelliseen aikaan, jossa kahvinkeitosta puhiseminen riittää. Että Jeesusta ja "keskusteluriitelyä" ei tarvitse vetää kaikkeen.

Tästä taas päästään tietenkin siihen, että kaikki muut ovat tuntuneet pysyvän kärryillä. Vaikka busikampanjoita ei edes ollut kun tämän rustaamisen aloitin. Kaikki tuntuvat ymmärtävän että "ateismi on tuota". Ja tämä ei ole sitä. Siksi toistuvasti ja koko ajan olen joutunut joko selittämään että miksi en pilkkaa normaalia uskontoa, vaan keskityn uskonnon äärimuotoihin.

Kun en halua neuvoa miten pitää elää, enkä halua keskittyä "kaiken vastustamiseen", jää jäljelle vain äärimuodot ja niiden moittiminen. Ne toki näkyvät ja ovat tätä kautta merkittäviä ja sopivat koko blogin teemaan, kokonaisuutena. Mutta se näyttää ulos päin aika pahalta. Että usko latistetaan äärifundamentalismiin, eikä ateismin positiivista sisältöä kirjata, jolloin sitä ei varmaan ole mietittykään. Ja muita tämänkaltaisia mietteitä voi lukijalle tulla.

Silloin lukija ei voi tajuta että kyse ei ole vallankumouksesta vaan rauhasta. Ei informaatiosta vaan hiljaisuudesta. Ei "keskusteluriitelystä", vaan siitä että elää hyvän elämän miten sitten tekeekin. Ei yrityksestä kopioida oma perinteinen talo, vaan antaa muiden rakentaa korkeammat tornit. Tämän seurauksena olen jopa turhautunut. Että onko kielellinen taito niin huono että kukaan ei ymmärrä. (No kuka voisi sanoa että täysin toista ymmärtää missään. Mutta kai ny jokin tolkku ja roti o.)

Tämän vuoksi olen päätynyt provoilemaan. Ensimmäinen reagointi on vinoilu, testi että kestääkö pinna. Mitä löytyy kun pintaa raaputtaa. Tämä taas on "mukaan menemistä". Sitä että nostaa kinan ensimmäiseksi välineeksi. Tavallaan tämä on tietysti järkevää, koska ennenkin on talon rauhaa puolustettu ampumalla naapurin nulikoiden pelotukseksi ilmaan haulikolla suolapateja. Ja tämän jälkeen rohkeimmat ja pahimmat raggarit on saanut laakin suolaa persuksille. Että "Rauthaa rajalle", perkele.

Ja tässä vaiheessa sitä tietysti kuulostaa armeijalta. Että aseilla rauhaa puolustamaan. Ehkä jopa luontevaa. Meinasinhan sitä työksi. Jäi, onneksi. Tämä taas on jotain tosi vanhakantaista. Jopa minun ikäpolvelle. Tai etenkin.

Haluaisin tietenkin sen rauhan, ja ajattelin että tämä on vain tälläinen vaihe. Ja tässä vaiheessa mieleeni tunki ajatus, että "jos olenkin vain edellä aikaani". Että suvaitsevaisuus ja hiljaisuus tulevat, kun islaminusko ja muut maastoutuvat kulttuuriin. Erilaisista tulee jokapäiväistä ja normaalia jolloin rauhoittuu. Sitten kaikki voisi taas antaa olla. Kuitenkin onneksi en ollut aivan niin kalkkeutunut että en olisi tajunnut sitä lakia, joka näyttää aina ja kaikkialla pätevän. Jos pidän itseäni "tulevaisuuden (kulttuuri)paradigman äänenkannattajana", olen todennäköisesti niin vanhoillinen, että edustan niin tiukkaa vähemmistöä, että sen suosioon saaminen vaatisi vallankumouksen. Siitä tiesin että olen vanha. Muut vaihtoehdot eivät ole uskottavia tai järkeviä.

Ateistin ei pidä tehdä itsestään korvaamatonta. Lohduttaudun sillä, että kaikki ovat tehneet virheitä. Ja maailma on aina ollut ensikertalaisten käsissä. Ja aina on pärjätty paremmin kuin edelliset sukupolvet. Se tietää vaan sitä että voi sitten aikana kupsahtaa rauhassa. Mualima pärjää, jopa paremmin.

Kysymyksiä.

Pelottaako lentävä lehmä? Eikö Lentävä lehmä antaisi vastaukset moniin elämän kysymyksiin?

Uskovaisten rinnastukset ateisteihin on aivan yhtä outoja. Jos ei usko lentävään lehmään, ei sitä pelkää. Ja se, että lentävän lehmän väitetään antavan vastaukset kysymykseen ei tarkoita että vastaukset olisivat oikeita. Siksi ateisti näkee uskovaisten toiminnan häiritsevänä.

Ehkä ateistit eivät vastustakaan Jumalaa, vaan sitä miten uskovaiset vetoavat uskonnonvapauteen mutta eivät sitä sitten halua muille antaa. Kuinka he tulevat hokemaan ja ajamaan asioitaan väkisin?

Sudet pulassa.

Jos susilla olisi uskontoa, niiden piirissä olisi varmaan vanhoja susia. Sellaisia, joiden mielestä susien pitää olla hengellisiä henkiä. Moraalin vuoksi. Sillä heti jos sudenpennuille kerrottaisiin että ne ovat eläimiä ja petoja, ne lopettaisivat olemasta laumaeläimiä ja raatelisivat toisensa hengiltä. Ja siinä ei ainutkaan susi voisi elää laumassa. Koko susilauman rakenne tuhoutuisi, ja sitten tulisi loppu. Tämän vuoksi ei voisi olla mahdollista että sudet eivät olisi hengellisiä olentoja, jotan "lihaa ja hammasta enemmän".

Tämä pätee myös ihmiseen, joka metsästää muita lajeja samaan tapaan kuin susikin. Ja elää ryhmänä. Mutta jotenkin ihmiset pitävät juttua hoopona susien, mutta eivät omalla kohdallaan.

Keitä vastassa?

Ilmaislehti Metron tekstiviestipalstalla on pitkän aikaa viestejä lähetellyt pari kreationistia. Heitä on kohdannut etupäässä hiljaisuus. Jopa siinä määrin että fil.lis -nimimerkki yritti erikseen provosoida vastauksia ihmettelemällä responssin vähyyttä, ja kysymällä mm. että "muutko vain hyväksyy että uskovat".

Tänään ulkopuolinen kommentoija sitten vihjasi, että kommentoivat kreationistit ei edusta mitään selvää luomisuskoa, ja tästä päättelee että vastakkain olisivat ääri-evolutionistit ja logiikka ja tiede.

Tosiasiassahan tekstiviesti, 160 merkkiä, ei ole mikään määrä perustella oikein mitään. Siksi, pakosta, kreationistien ja harvojen evolutionistienkin kommentit ovat lyhyitä, lähinnä vittuilua ja kevyitä heittoja. Ei sitä voi enempää odottaakaan. Looginen rakenne ei voi olla pitkä ja jo yksi lähdeviite veisi suunnilleen kaiken käytettävissä olevan tilan.

Siksi onkin erikoista - ja täysin asiallista - kiinnittää huomiota siihen, missä "pärjäävää tukea tulee". Kretiinit näyttävät suosivan foorumeita ja tekstiviestipalstoja. Tiedemaailma taas on heitä vastaan, siksi he muistuttavat että "piilottelevat kannanottoja" ja esimerkiksi kirjoittavat professoriksi "mukaillen virallisia kannanottoja" ennen kuin alkavat julistamaan näkemystään, joka on siis aivan erilaista kuin se, millä he ovat asemansa saaneet. He muistuttavat umpimielisyydestä ja vastustuksesta ja siitä miten tiedemaailmassa muuten torjuttaisiin heidän näkemyksensä. Lievimmillään Galileisyndroomaa ja pahimmillaan jutut ovat salaliittoteorioita, joissa mm. sana "vaino" esiintyy.

Tästä on vain yksi seuraus. Tilannetta voisi verrata nyrkkeilyyn. Siinä on ammattilaistasoja. Lisäksi ihmiset tappelevat nakkikioskilla.

Tekstiviestipalstalla "pärjääminen" on aivan suoraan verrattavissa siihen, että joku menee nakkikioskille, odottaa että toiset ovat humalassa tai muuuten sellaisia että heistä ei olisi kovin suurta riskiä, pieksisivät heidät yllättäen ja sitten väittäisivät että tämä runsas menestys näillä nakkikioskeilla kertoisi siitä että nyrkkeilylautakunta on puolueellinen, kun se ei suostu antamaan heille raskaan sarjan mestaruudesta kertovaa mestaruusvyötä.

Siksi tuo kehuileva kommentointi sai minut repeämään.

Uskonto on satu?

Usein ateistit vertaavat uskontoja satuihin. "Raamattu on satukirja" -lause kaikuu. Tämä on kuitenkin olennaisesti väärä vertaus.

Onhan satukirjoilla toki monia samanlaisia ominaisuuksia kuin uskonnooilla. Esimerkiksi:
*Ne sisältävät kertomusmuotoista aineistoa. Uskonnot kertovat asioita tarinoiden kautta, samoin sadut.
*Opetukset. Tarina Jeesuksesta marssimassa Jerusalemiin sisältää sanoman samaan tapaan eettisiä kannanottoja kuin monet kansansadut.
*Molemmissa on yliluonnollisia elementtejä. Puhuvia eläimiä, suuria luonnonmullistuksia, taikuutta, noituutta.
*Molemmissa voidaan viitata oikeisiin paikkoihin tai henkilöihin. Itämaiden ihmeet voivat tapahtua vaikkapa muinaisessa Persiassa lentävällä matolla, tai Jerusalemissa vetten päällä kävellen.
*Molempien todenperäisyys on "tieteen ulottumattomissa", "kyseenalaista", "epäuskottavaa" tai "varmasti epätotta".

Mutta erojakin on:
*Kukaan ei ole käyttänyt satuja, kuten punahilkkaa, sotien oikeutuksena.
*Uskonnon puolesta kuollaan vapaaehtoiseksi ja tullaan tätä kautta "marttyyriksi" kun taas sadun puolesta kuollaan harvemmin, ja tällöin tätä kutsutaan "itsemurhaksi" tai "tyhmyydeksi".
*Kukaan ei häiritse toisia ihmisiä massoina kaduilla vain siksi että hän pitää erittäin paljon jostain sadusta.
*Jos fanitat jotain satua oikein kovasti, et silti yritä käännyttää muita etkä loukkaannu jos joku toinen ei pidä sadusta vaan lukee vaikka toisia satuja.
*Jos joku satu on mieleinen ja joku väittää että se ei ole totta, ei siitä yleensä hermostuta ja suututa.
*Satukerhot eivät järjestäydy samaan tapaan aikaansaaden toimijoita jotka pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan - siis myös eisadunlukijoiden elämään - laittamalla sinne esimerkiksi joitain rajoituksia vain koska ne ovat jossain sadussa.
*Yhdestä sadusta pitäminen ei estä pitämästä muista saduista.
*Satujen lukijat harvemmin kulkevat ympäri maailmaa herjaamassa kuinka ne jotka eivät lue satuja ovat pahoja ja moraalittomia.
*Vielä vähemmän he kutsuvat tekosyiden keksimisiä tuolle herjaamiseksi teologian tai etiikan kaltaisiksi tieteiksi ja pistä niitä yliopistoon.
*Ateistitkin voivat lukea satuja lapsilleen. Raamattu ilmestyy harvemmin kuvioihin.
*Satukirjoissa on suuremmat tekstit, ja kivemmat kuvat. Raamattujen paperikin on yleensä harmittavan ohutta, mikä tekee sen käsittelyn vaikeaksi eikä sen kanssa voi viettää jo lukumukavuuden vuoksi laatuaikaa lasten kanssa.
*Satukirja ei kiinnostavimmissa vaiheissa, kuten taistelukohtausten jälkeen, muutu luetteloksi siitä kuka on sukua kenellekin ja kerro siitä onko rapuja oikein syödä vai ei.

Raamatun kutsuminen satukirjaksi on Raamatun tarpeetonta kehumista. Uskontoja ei siksi ole sopivaa kutsua saduiksi. Se loukkaa satuja.

Hyväntekeväisyyttä.

Uskonnon sanotaan olevan moraalin lähde. Osalle ihmisistä se taitaa olla heidän moraalin selitys. Osa selittää moraalinsa muulla tavoin.

Tutkimusten mukaan ateistit ja uskovaiset käyttäytyvät samalla tavalla; Ainut ero on hyväntekeväisyydessä: Uskovaiset antavat hieman enemmän avustuksia kuin muut, mutta toisaalta he panostavat eri tavalla: Jos avustuksen kohteeksi katsotaan köyhät ja hädänalaiset, tutkimus näytti että uskovaiset antavat jopa vähemmän rahaa kuin eiuskovaiset. Toisin sanoen uskovaisten hyväntekeväisyytensä kohde on useammin kirkko tai siihen verrattavissa oleva taho.

Tästä päästäänkin näppärästi muutenkin hihhulihyvään. Hehän aina korostavat sitä miten he auttavat. Puheissa pyörivät alkoholistit ja vastaavat. Kuitenkin suurin osa heidän toiminnasta näyttää olevan:
1: Sisäistä ryhmätoimintaa. Tässä on niitä "ihmeparanemisia" joissa uskovaiset tarinoidensa mukaan parantavat toisia uskovaisia kuin liukuhihnalla.
2: Ulkoista lapunjakotoimintaa.

Toisin sanoen, juopot ovat vain käännytyksen kohde. Ja kun joukkoon kuulumisessa pistetään juoppo seuraamaan normeja tai sitten "ei olla porukassa", uskovaiset saavat win-win -tilanteen. Jos juoppo lopettaa alkoholinkäytön, siitä tulee heille hyvä propaganda -ase. Ja jos ei lopeta, hän ei vain ollutkaan "oikeasti uskossa". Tämän vuoksi uskonto ei välttämättä edes pelasta juoppoja. En itse asiassa ole nähnyt ainuttakaan todistetta siitä että uskovaiset saisivat juoppoja kääntymään oikeasti enemmän kuin muunlainen toiminta; On vain yksittäistapauksiin perustuvia tarinoita, joiden varaan ei ole fiksua rakentaa perusteluja;

Tilannetta voi verrata siihen, että ottaisi ison porukan ihmisiä, jotka tekisivät niin että aina kun he lähtisivät merille, he rukoilisi vuohia. Ja aina kun joku sitten pelastuu hukkumasta, hän muistaa rakentaa vuohelle paalun verran paaluaitaa. Ajan kanssa tästä muodostuisi pitkä aita. Tämä ei tarkoittaisi että vuohen rukoilu pelastaisi hukkumiselta. Ja jos vuohiuskonto pistäisi henkilöt myös aina kantamaan pelastusliivejä, itse asiassa useampi kuin muu heistä pelastuisi hukkumiselta. Mutta tämäkään ei olisi vuohen vaikutusta, vaan pelastusliivien pukemisen ansiota.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä että uskonnot ovat helposti sisäänpäinlämpiäviä. Miellyttävän poikkeuksen tekee lähes aatteeton valtionkirkkomme: Se kun ei varsinaisesti ota kantaa lähes mihinkään, esimerkiksi naispappeuteen. Sen ansioksi voi kuitenkin lukea sen, että se tekee "ulkopuolisillekin avoimia" juttuja joissa ei keskitytä käännyttämiseen. Lähetystyössäkin on muutakin kuin käännytystyötä. Toki tämä voi lisätä positiivista suhtautumista kirkkoa kohtaan ja tätä kautta heillä voi olla hieman "ketunhäntää kainalossa".

Mutta jos tälläiseen tiehen lähtee, kukaan ei voisi koskaan tehdä mitään kun esimerkiksi minun hyvä teko olisi aina tulkittavissa "ateistiPR:äksi" ja en olisikaan hyvää tarkoittava henkilö, vaan ahnas sosiopaatti jota kiinnostaa vain aatteenlevitys.

Toki puhdas julistaminen ja oman hännännosto, jota hihhulit harjoittavat, on oma lukunsa.

Unelmien maailma.

Ateisteihin yhdistetään uskonnonvastaisuus. Tosiasiassa ainakaan minä en haluaisi lainkaan vastustaa uskontoa. Se on vain vaikeaa, koska;
* Uskonnosta tehdään poliittinen työkalu, jonka pohjalta määrätään myös niiden toimintaa jotka eivät usko.
* Uskontojen nimissä yritetään kieltää asioita jotka eivät vaikuta uskovaisten elämään mitenkään, kuten esimerkiksi oluen myyntipaikat. Jos uskovainen ei juo alkoholia, lienee hänelle aivan sama mistä hän ei sitä osta.
* Uskovaiset kertovat mielellään lapsille ja lapsenmielisille "positiivisia kokemuksia", joita pitäisi kohteliaisuussyistä kuunnella. He eivät mainitse koskaan uskonnon haittapuolista, joita niitäkin on. Eivätkä ole koskaan itse valmiita kuuntelemaan ateistisen elämän vastaavaa vuodatusta. Tosin ateistit eivät vastaavalla tavalla edes tule häiritsemään. Voit lyödä vetoa siitä että jos kävelet Helsingissä, törmäät ensin siihen että käteesi tyrkätään uskontolappu, kuin että siihen tyrkättäisiin ateistilappu.
* Uskovaiset pelottelevat mielellään lapsia ja aikuisia sillä kuinka kammottavia rangaistuksia voi olla. Ja tämä tulee siitä että ei ole heidän kanssaan samanmielinen.
* Uskontoa halutaan kouluihin koska sen kerrotaan kasvattavan moraalisia ja hyviä lapsia.
* Uskontoon yritetään käännyttää kuin se olisi jokin asia jonka valitsemsiesta pitäisi jutella joka paikassa, kuin se ei olisikaan "henkilökohtainen asia johon ulkopuolinen ei saisi puuttua".
* Uskovaiset pyytävät avoimuutta ja kannanottoja ja loukkaantuvat kun ne et olekaan samaa mieltä.

Jos elettäisiin minun unelmamaassani, uskonto olisi sellaista että sitä voisi pitää jonkinlaisena henkilökohtaisena eriskummallisuutena tai harrastuksena. Jotain joka vaikuttaisi vain uskovaan, eikä yrittäisi manipuloida ympäristöä. Tällöin uskonto muistuttaisi sitä että joku vaikka keräisi jotain 1980 -luvun muovihahmoja. Tällä hetkellä uskonto kuitenkin muistuttaa enemmän eläinpornon levittämistä: Sen ihanuutta yritetään selittää ulkopuolisille, vaikka tiedetään että se ei tule onnistumaan kovin hyvin.

Monet uskovaiset ymmärtävät, että voi uskoa "muoviukonkeräystavalla". Ja luulen että he saavat enemmän sitä hyvää satoakin. Nämä äänekkäät uskovat taas ovat kuin Raamatun leiviskänhautaajia, jotka tarinasta poiketen dumppaavat leiviskän lietesäiliöön ja huutavat sen reunalta ulkopuolisille, että "Täällä minulla on hyvä leiviskä. Kun tuotte omanne ja liitytte porukkaan, saadaan iso kasa leivisköjä." Minun ohjeeni on, että veisivät sen edes pankkiin kasvamaan korkoa.

Nimittäin uskoin että Jeesus tarkoitti leiviskän esiintuomisella enemmän sitä että kristityn ei edes tarvitsisi mainostaa vakaumustaan saadakseen sille uskottavuutta, koska hänen toimintansa puhuisi hänen puolestaan. En usko että Jeesus tarkoitti sitä että uskonto muutettaisiin mainospuheiden huutamiseksi, joka karkottaa kaikki pois uskonnosta.

Valitettavasti nyt kuitenkin joudutaan elämään maailmassa, jossa:
1: Uskonto on henkilökohtainen asia silloin kun kristinuskoa kritisoidaan. Jos taas ollaan kritisoimassa ateismia tai vääriä uskontoja, on muistettava että kristityllä on ilmaisunvapaus ja mielipiteenvapaus.
2: Uskonto ei ole tieteen kysymys silloin kun tieteen tulos tallaakin uskonnon arvojen päälle. Siksi on loukkaavaa esimerkiksi opettaa evoluutiota ja tämä pitäisi ottaa huomioon. Uskonto sen sijaan esitetään nimen omaan tieteen kysymyksenä silloin kun kreationistit astuvat näyttämölle.

Uskonnon ja ateismin välillä on berliinin muuri. Valitettavasti siinä on vain toiseen suuntaan toimivat ampuma -aukot. Väärään suuntaan ampumista yrittäväkin tuomitaan "epäkunnioittavaksi" ja jopa "kulttuurin ja hyvyyden viholliseksi".

"Ulospäinsuuntautunutta kunnioitusta"

Paikallisen lehden lukijoiden osastolla oli uskovaisen naisen tekemää kommentointia. Hän puolustautui, koska hänen aikaisempaa kirjoitustaan oltiin kommentoitu. Hän oli puolustanut kristinuskoa ja julistanut sitä kirjoituksessa ja joku ruoja oli tulkinnut tämän siten että hän ei kunnioittaisi muiden vakaumusta.

Nainen vastasi siitä, että hän kunnioittaa muiden vakaumusta, mutta muistutti että ei usko että niiden kautta voi saada pelastusta. Hän muistutti myös siitä, kuinka hän tekee sen mitä kristittyjen on toivottu tekevän: Hän ei ole sisäänpäinlämpiävä ja pyöri pienissä piireissään vaan menee ihmisten keskuuteen kertomaan asiaansa.

Mielestäni nainen on tavallaan oikeassa: Se, että kunnioittaa muiden vakaumusta ei tule tarkoittaa sitä että itsellä ei saisi olla mitään vakaumusta. Se, että joku on kristitty ei siksi välttämättä saisi tarkoittaa sitä, että ei kunnioittaisi esimerkiksi muslimeja. Kuitenkin olen melko varma siitä että uskontojen kohdalla tämä tuottaa ongelmia. Tämä sen takia, että uskonnoissa on tavallisesti paitsi se, että tiettyä vakaumusta, myös se "muut eivät pelastu" -osuus, jonka yleisönosaston nainenkin toi esiin. Uskonnoissa kielletään muut uskonnot pahoina, moraalittomina ja kiellettyinä asioina. Tämä taas ei voi olla kunnioituksen lähtökohta. Ja tämän vuoksi uskonto ei edusta edes lievimmissä muodoissaan minulle mitään pelkkää positiivista vakaumusta. Se paitsi sallii oman tulkintansa ja määrittelee sen totuudeksi, hyväksi, inhimilliseksi ja myiksi pörröisiksi asioiksi, myös kieltää muut tulkinnat pahoina, moraalittomina, valheellisina; Toisinajattelija on parhaimmillaankin erehtynyt tai harhainen ja paha. Jos uskovainen määrittelee totuuden esimerkiksi Jumalan tahdon seuraamisena, se johtaa siihen että ne jotka seuraavat väärää jumalaa tai ovat ateisteja ovat automaattisesti pahoja. Suvaitsemista ja hyväksymistä ei minusta vain voi olla muodossa "Siedän syistä -lakisyistä, PR -syistä tai muista syistä- olemassaoloanne nyt tässä elämässä, mutta -jopa koska- tiedän että te kuoltuanne kärsitte ikuisen kidutusrangaistuksen jonka kaikkihyvä Jumala on teitä varten varannut siksi että olette erimielisiä juuri tässä asiassa, toisin kuin minä jolle kaikkihyvä Jumala on varannut paratiisin kosoa olen oikeassa juuri tässä asiassa." Suvaitsevaisuus joka sallii eriarvoisille tuon tason rangaistuksen oikeudenmukaisena ei ole mitään suvaitsevaisuutta.

Mitä taas sisäänpäinlämpiävyyteen tulee, se ei sellaisenaan tuskin haittaa ketään. Kristityt toki vetävät yhtä köyttä; Esimerkiksi valtionkirkkomme ei vastusta tai tue naispappeutta, sen sisällä vain harjoitetaan sitä koska siitä ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Tästä saa kuvan esimerkiksi seuraavalla lainauksella: "Vikström sanoi, ihan totta, että kirkon meiningistä naispappeuden vastustajia kohtaan on tullut inkvisitiota ja että hänen aikanaan vihittäviltä ei kyselty naispappeuskantaa.Tuon inkvisitiomielialan Kirkonrottakin on havainnut ja todennut sen epäkristilliseksi ja kirkon uskottavuutta murentavaksi. Samaan hengenvetoon rotan on todettava, että hän itse suhtautuu naispappeihin myönteisesti ja kannustaen. Rotan mielestä kaikkia Jeesukseen uskovia pappeja tarvitaan kipeästi evankeliumin työssä. Rotta pitää nykyistä inkvisitiolaitosta yhtenä syynä kirkon uskottavuuden murenemiseen suomalaisten silmissä." Tässä lausumasta huomaa että ainakin kristityille uskovaisuus antaa jonkinlaisen erityisaseman ja kristikunnan tärkein asia ei olekaan ajaa hyvyyttä vaan läimiä kaikkia sen nimissä tehtyjen edustajien selkää - näkökannoista riippumatta. Tässä tulee James Huberin historiakatsaus mieleen. Tai kuten itse olen sanonut kirkon moraalisuudesta se tekee mitä hirveyksiä vain, "jos vain sallisimme". Tämä korostaa näkemystäni jonka mukaan kirkko tai uskonto ei ole moraalin lähde, vaan ihmiset, jotka sitten mahdollisesti seuraavat jotain uskontoa. En siis väitä että uskonto olisi automaattisesti paha, vaan että se on kuten mikä tahansa järjestö joka loppujen lopuksi toimii jos ja vain jos ja vain niin kauan, kuin se kahmii valtaa ja rahaa. Tämä kaikki on sitä uskontojen sisäänpäinlämpiävyyttä josta uskovaisia on kritisoitu. Sitä että suvaitaan suvaitsemattomuutta, kunhan se vain tehdään uskon nimissä. Likimain tarkoitan sitä, että kristinusko on "sallivaa" jos "salliminen" määritellään siten että se on pystynyt hyväksymään höyrähtäneitä profeettoja, itsetehtyjä saarnaajia, keksityillä ihmeteoilla rahastavia uskon mainosmiehiä jotka eivät aina ole olleet hyväksi sen julkiselle kuvalle, mutta jotka ovat kuitenkin tuoneet sille joitain innokkaita kannattajia ; Uskonnon ei ikään kuin kuulu olla tervettä, kunhan se innostaa joitakuita sairaallakin tavalla.

Se, että tämä sisäänpäinlämpiävyys tuodaan mukaan julkisuuteen ei yksinkertaisesti edusta mitään avomielisyyttä tai kunnoitusta. Tätä voi verrata aivan täysin siihen että olen sitä mieltä että minun pieni piirini on absoluuttisen oikeassa ja muut väärässä. Tämä tietysti tarkoittaisi sitä että saisin sisäpiireineni kuoltuani uuden elämän rikkaana ja muut saisivat kurjan kohtalon. Tämä olisi minun vakaumukseni, loppuun asti. Se olisi sisäänpäinlämpiävä vaikka menisin kadulle kaikkien kuullen toistamaan tätä näkemystä ja anelisin heitä liittymään sisäpiiriin jotta he lakkaisivat olemasta sitä "moraalitonta kammottavaa roskasakkia" mitä he nykyään ovat.

En siis väitä että ateistit olisivat kunnioittavia. Tuskinpa moni on. Itse en ole, ja tämä kirjoitus on siitä oikeastaan hyvä esimerkki. Mutta väitän että uskovaiset eivät ole yhtään tätä parempia, vaikka he kuinka innolla muuta esittäisivätkin. Tosin voi olla että ateismin sisällä muiden kunnioitus voi olla helpompaa, koska siellä väärässä oloa ei välttämättä sidota moraalisuuteen; Periaatteessa voit olla väärässä mutta hyvä. Toki Dawkins ja muut vastaavat taitavat olla erimielisiä tästä, muta he eivät ole kaikki ateistit, vaikka sellaisia väittävät edustavansa. Ateistit kun eivät voi sanoa itsensä puolustukseen ja muiden alentamiseen sitä, että esimerkiksi sallii kristinuskon mutta "ei usko että niissä on pelastusta", koska he eivät ole mitään paratiisikauppiaita. Ateismikaan ei tuo varsinaista kuolemanjälkeistä pelastusta. Edes kuolemaa edeltävä vapautuminen tai pelastus ei ole välttämättä sen kauppalistalla.

Magic man did it!

Paholaisen Asianajajalla oli taas aisaa asiaa. Kommentoimaan intoutui maailmanmainetta saanut anonymous. Hän sanoi seuraavaa:

"Puolimatkan väite ei ollut, ettei evoluutioteoriaa kritisoida missään tai koskaan. Hänen väitteensä oli, että naturalismi-osaa evoluutioteoriasta ei (saa) monissa tiedepiireissä kritisoida lainkaan. Puolimatkan näkökulmasta kyse on vähän samasta kuin että kun löydetään kuollut lintu, kiistellään siitä, oliko sen päälle ajanut punainen vai sininen auto - eikä auto-väitettä anneta kyseenalaistaa. Punainen auto-hypoteesiä vastaan voidaan esittää varmaan kritiikkiä, ja nämä kaksi koulukuntaa varmaan toisiaan kritisoida osaisivatkin. Mutta, jos päälle tullut taho ei ollutkaan oikeasti auto, vaan vaikkapa hirvi, kritiikki (jota on kyllä ollut,) on ollut näennäistä keskeisen pointin suhteen, koska eräs keskeinen oletus on jätetty kyseenalaistamatta."

Kuitenkin mielestäni tämä vertaus ei ollut kovin osuva. Sillä Älykäs Suunnittelu ei ole tuon kaltainen tilanne: Jos Älykäs Suunnittelu olisi havaittavaan empiiriseen kokeiluun perustuvaa eli "naturalismia", tilanne olisi juuri tuo: Ja silloin se kertoisi minkälaisia jälkiä hirvi jättää. Voitaisiin konkreettisesti katsoa että "auton rengas jättää tuollaisia jälkiä koska auto toimii tuolla tavalla" ja "hirvi jättää tuollaisia jälkiä koska hirvi lampsii tuolla tavalla". Näin ei kuitenkaan ole.

Mielestäni Älykästä Suunnittelua kuvaisi paremmin seuraava tarina:

Tiellä on ruumis. Sen kuolinsyytä yritetään selvittää. Aluksi ehdotetaan erilaisia autoja. Eräs ehdottaa että sen päälle on ajanut rekka. (Hän edustaa evoluutiossa saltationismia) Kuitenkin rekka jättäisi valtavan leveät jäljet, ja ruumis ei ole niin littanana että rekka olisi uskottava. Siksi tutkijat päätyvät henkilöautoon. He lopulta päätyvät kinaamaan yksityiskohdista siitä onko auto punainen vai sininen. (Jotka vertautuvat Gouldin ja Dawkinsin mielipide -eroihin siitä onko evoluutio kuinka tasaisesti tapahtuvaa.) Tässä vaiheessa tutkimukseen sekaantuu henkilö, joka väittää että hänellä on erilainen tapa: Hän on rakentanut erityisen selvittimen, jossa aluksi katsotaan onko uhri eläimen tai ajoneuvon murskaama. Tämän jälkeen eliminoidaan se, onko eläin meteoriitin murskaama. Jos mikään näistä ei tunnu uskottavilta, hänestä se kertoo siitä että taikamies on tehnyt sen. Hänestä tämä näkemys on tiedettä koska hän ei edusta sitä kantaa, jossa väitetään että taikamies on "känninen ulottuvuuksien välinen laahustaja -apina". Paitsi tietysti ne jotka pitävät taikamiestä juuri tänä. Hänestä kuolinsyytutkimus ei toimi ennen kuin tämä taikamies otetaan vakavasti otettavana mukaan selvitykseen.

Hänestä se, että punainen ja sininen auto -käsitteet kiistelevät keskenään kertoo siitä että ajoneuvoselitys ei ole uskottava. "Jospa molemmat ovatkin väärässä" -hän utelee. Hän muistuttaa että pitää miettiä että kuinka mahdollista se on. Hänestä se, että kinataan auton väristä ei vie kuolemansyytutkimusta eteenpäin, kohti rikollisen selvittämistä, koska se käsittelee irrelevantteja yksityiskohtia, eikä suuria linjoja; Hän muistuttaa että taikamiestä ei ole missään vaiheessa eliminoitu. Siksi tuo autoihin keskittynyt tutkintalinja ei tuota mitään tulosta ikinä, joten luvassa voi olla vaan mahtava taikamiehen suosionnousu.

Hän ei tietenkään kykene arvioimaan käytännön sovelluksessa edes sanomaan että "mikään ajoneuvo ei voi tehdä tuota". Hän suostuu avomielisesti jopa myöntämään että "ehkä taikamies ajoi punaista pick -up truckia", mutta painottaa että kaikkien ei ole pakko ajatella näin. Hän ei missään vaiheessa tee sitä mitä autojen kanssa puuhastelevat tekevät, eli selvitä renkaan rakennetta ja auton massaa tai muuta vastaavia ilmiöitä. Hän ei kerro minkä malliset jalat tai muut asiat taikamiehellä on. Niiden vaatiminen on hänestä juuri olennainen osa sitä kammottavaa kriminologien tekemää vainoa, josta pitäisi päästä eroon.

On tietenkin mahdollista kehittää tätä hienoa ajatusta ja niin myöhemmässä vaiheessa tämä moderni käsitys päivittyy siihen muotoon että taikamiestä kutsutaan "fantasmaliksi", koska se ei oikeasti ota kantaa taikuuden olemassaoloon. Paitsi tietysti ne, jotka uskovat että kyseessä todella on taikamies, ja ne joista taikamies on nimen omaan "känninen ulottuvuuksien välinen laahustaja -apina".

Pilkka : Oletko vammainen vai hullu?

Uskovaiset katsovat oikeudekseen olla aggressiivisia ateisteja kohtaan, koska he jostain kosmisesta syytä vain tietävät asioita ja katsovat velvollisuudekseen tämän jakamisen. He vihaavat ateisteja, jotka kuulemma tuhoavat moraalin ja tappavat. Ja uskovainenhan kokee olevansa vain pelastuspuuhissa. Ateistit ovat heistä sokeita ja tyhmiä. En ymmärrä miten tämä oikeuttaa aggressiivisuuteen, koska sokeat ja tyhmät eivät voi tilanteelleen mitään. Ei vammaisia saa pilkata!

Ateistit katsovat oikeutuksekseen, että uskovaisten pilkkaaminen on sama kuin kummituksiin uskovien, UFO -fanaatikkojen ja muiden vastaavien asioiden pilkkaaminen. Minusta tämä on erikoista, koska mielestäni pelkästä hulluudesta tai typeryydestä ei saa pilkata!

Molemmille puolille on kuitenkin ihan kuin se olisi heiltä itseltään pois, jos joku ajattelisi toisin. Minusta taas ihmisille pitää antaa lupa tehdä tosi tyhmiä asioita ; Siitähän elämässä yleensä on kyse muutenkin.

Sen sijaan ymmärrän täysin, että ateistien ja uskontojen vaarallisia piirteitä ja tätä heidän aggressiivisuutta kritisoi ja pilkkaa. Koska maailmankatsomus on ihmiselle todella Tosi, et voi saada ihmistä pelkällä keskustelulla muuttamaan mieltään, keskustelu on hänelle vain yksisuuntainen oman näkemyksen pakottaminen, eikä kaksisuuntainen "korjataan me niin korjatkaa te" -asetelma. Ja kun ongelmia on, jotain on tehtävä asialle.

Tässäkin kohden olisi tosin syytä ensin katsoa että kohdentaa oikein. Minunkin olisi helppo pilkata kaikkia uskovaisia sen perusteella että heidän porukassaan on hihhuleita. (Kaikki uskovaisetkin - myös hihhulit - ovat tätä mieltä: He eivät toki myönnä itse olevansa hihhuleita, mutta näitä on muualla, muut uskonlahkot, muut tulkinnat...) Samoin ateistit kaikki leimataan helposti yksilöiden tai muiden vuoksi. Kaikki ateistit ovat potentiaalisia koulusurmaajia yhtä paljon kuin kaikki muslimit ovat potentialaisia itsemurhapommittajia tai kaikki kristityt ovat potentiaalisia lapsenraiskaajia. Jos tämä unohtuu, keskustelu on sitä että keskustelussa on "kaksi yksisuuntaista nuolta", jossa molemmat yrittävät innolla käännyttää toisiaan, ilman että on itse valmis perääntymään millin miljardisosaakaan.

Lopputulos on minust verrattavissa vanhaan sähköposteissa kiertäneeseen kuvaan, jossa on kuvattu vammainen urheilija, ja kirjoitettu kuinka Paralympialaisissa voittaminen on kuin nettiväittelyn voittaminen. Vaikka olisit kuinka paras ja voittaja, olet silti vammainen. Kohteliaampi vertaus on tietenkin se taisteluhautavertaus, jossa molemmilla on poterot joihin kauvaudutaan yhä syvemmin.

Tämän vuoksi varovaisuutta ja viisautta on myös olla hiljaa. Tämän vuoksi minäkin lopetin saastaiseen huoneeseen kommentoinnin kun eräs kommentoija vihjasi että olen luonteeltani änkyrä, joka ei kykene näkemään muita tapoja kuin ateistisen tavan. Ehkä olen niin vanha, että olen kerinnyt kaivaa itselleni kunnon syvän poteron. On mahdollista että kaikesta kaivamisesta huolimatta olen yhä pohjalla. Mutta sentään tajuan että kaivaminen alaspäin ei ole aina tarpeellista.

Postimerkkejä

Monen mielestä ateismi on aina pakosti uskonto. Voitaisiin kuitenkin sanoa, että tämä ei ole mitenkään välttämätöntä. Sillä ateismi on uskonto samaan tapaan kuin jos postimerkkejen keräily olisi uskonto. Toki ateismistakin saadaan uskonto, jos sille laitetaan pyhät sakramentit, ja muut sellaiset asiat, joihin vetoamalla saadaan kuulla että ateisteihin ei voi kuitenkaan kohdistaa jumalanpilkkaa. Eli muutkin kuin ateistit ovat selvästi sitä mieltä että ateismi ei ole uskonto. Tosin minun on sanottava että ateismi voi sisältää uskoa, siis sisäistä vakaumusta. Luulen että suurimmalla osalla ihmisistä vakaumus ei ole rationaalisesti perusteltu.

Mikä ei tietenkään tarkoita että kaikilla ateismissa olisi edes uskoa. Ja onhan niitä sellaisia kirkkoon kuuluviakin jotka eivät edes mieti uskonasioita. Heillä on uskonto, mutta ei uskoa.

Toki joku voisi sanoa että ateismi on uskontoa samaan tapaan kuin jos kirjastoon alkaisi ilmestymään kirjoja jotka käsittelisivät sellaisia aiheita kuin "miten en kerää postimerkkejä". Niissä kerrottaisiin postimerkkeilyn keräilemättömyyden "kiistattomia etuja", kuten sitä että sinun ei tarvitse pinseteillä siirrellä paperilappuja elämäsi sisällöntäytteeksi. Sitä tulisi blogeja joissa olisi symboli jossa postimerkin yli kulkee punainen rasti. Ihmiset identifioisivat itsensä postimerkkejä keräilemättömiksi, kertoisivat tästä toisille, painaisivat T -paitoja ja perustaisivat kerhoja. Innokkaimmat juoksisivat ympäriinsä kertomassa kuinka postimerkkien keräily on harhaista hommaa, jota tervejärkinen ei tee. Mikä on tietysti "päivänselvää", koska postimerkkejen keräilyssä kuitenkin lähinnä omistetaan asioita ja siirrellään niitä pinseteillä paikasta toiseen ja varotaan ettei hengityksessä oleva kosteus pilaa vanhaa Itä-Mosambikin hämähäkkipostimerkkiä, joka oli vahingossa painettu väärin päin.

Voitaisiin sanoa että postimerkkeily tässä tilanteessa olisi harrastus. Paitsi sitten, jos tilanne olisikin sillä tavalla, että jos postimerkkien keräilijät perustaisivat kerhoja joissa he vaatisivat kaikkia keräämään postimerkkejä, kulkisivat kadulla julistamassa sitä miten maan talous romahtaa kun kaikki eivät kerää postimerkkejä, ja että ne jotka eivät kerää postimerkkejä ovat moraalittomia pahoja ihmisiä, jotka ansaitsevat jonkinlaisen rangaistuksen. Samalla kun historiassa postimerkkejen keräilijät olisivat sotineet useita verisiä sotia niiden kanssa jotka keräävät hieman erilaisia postimerkkejä. Aktiiviset postimerkkien keräilijät tunnistaisi siitä, että he jouksisivat foorumilta toiselle huutamassa ja haukkumassa ihmisiä, jotka eivät kerää postimerkkejä. Kertoisivat joskus jopa että "viimeinen mahdollisuus" (tämä ei ole keksitty tapaus) aloittaa postimerkkien keräily, ennen kuin maailmantalous romahtaa. Paitsi että tietävät itsekin että ei ole. Koska he ovat kuitenkin uudestaan tulossa. Samoin postimerkkien keräilijät kieltäisivät tietynlaiset harrastukset ja puuttuisivat toisten ihmisten oikeuksiin. Toisin sanoen eivät osaisi pysyä postimerkinkeräämisessä, ja tekemällä kerholleen sääntöjä, jotka sanovat että "postimerkkikerhon jäsen noudattaa näitä tai on huono postimerkkeilijä", vaan sen sijasta vaativat että kaikkien olisi noudatettava heidän sääntöjään. Keräsivät postimerkkejä tai eivät. Postimerkkien keräilijät kertoisivat että jos et kerää postimerkkejä, sinulla ei ole moraalia, olet paha ja kyvytön punnitsemaan moraaliasoita. Aina kun joku ei-postimerkkeilijä tekisi rikoksen tai murhan, he syyttäisivät tästä kovaan ääneen sitä että hän oli eipostimerkkeilijä. Tämä heistä todistaisi sen, että kaikki eipostimerkkeilijät ovat pahoja, ilkeitä, moraalittomia, tyhmiä, ajattelemattomia, pinnallisia. Sääliöitä. Itse asiassa historiassa he olisivat tappaneet eipostimerkkeilijöitä sen takia että he eivät kerää postimerkkejä. Myöhemmin tämä olisi muutettu pelkäksi vankilaksi. Sittemmin tästä olisi luovuttu, mutta samat asenteet jotka johtivat siihen että eipostimerkkeilijöitä tapettiin aikanaan, ovat yhä mukana. Osana perinnettä, osana "filateelisia perinteisiä arvoja", jotka ovat lainsäädännössä syvällä. Jos on luvallista kulkea harrastuksen nimissä ja harrastamisen oikeudessa, harrastrusvapauden piirissä ympäriinsä sanomassa että vain jos olet postimerkkeilijä, olet hyvä ihminen.

Tässä vaiheessa se, että nousee tätä älämölöä vastaan, ei ole harrastamista. Eikä se ole uskontoa. Tässä kohden on vain muistettava, että aktiivifundamentalisteja on ollut ennen aktiiviateisteja.

Tässä sadussa oli todellakin opetus. Ja se on se, että jos uskovaiset vain uskoisivat, ilman että juoksisivat julistamassa ja häiritsemässä muita, he olisivat aivan eri tavalla kohdeltuja. Jos he eivät yrittäisi hoitaa uskontoaan biologian oppitunneilla, he eivät julistaisi olevansa parempia, moraalisempia ja yhteiskuntakelpoisempia ihmisiä vakaumuksensa vuoksi. Eivät aina yrittäisi pakottaa kaikkia aina puhumaan uskonnosta ja ottamaan siihen kantaa. (Tietyt henkilöt, heillä on vain yksi puheenaihe. Ja se on uskonnon julistaminen; Onkin kornia että julistajat huutavat että uskonto on tärkeää ja sitä pitäisi miettiä. Mutta antaa olla, jos tuleekin heidän näkemyksestään poikkeava mielipide. Jos ensin sanoo että uskalla miettiä eikä hyväksy erilaisia mielipiteitä, tässä on jotain suorastaan paradoksaalista.)Tällöin heidän kanssaan olisi ihan hyvä elää. Tuskin olisin siltikään uskova, mutta minulla ei myöskään olisi heistä antipatioita.

Mutta tämä ei toteudu.

Perimmäinen uskonnon ongelma on se, että he eivät osaa pitää sitä itsellään. He vaativat kaikilta kunnioitusta ja heidän sääntöjensä seuraamista. He antavat itselleen oikeuden "häiritä muita omilla harrastuksillaan". Jos esimerkiksi menet Jehovan Todistajien ovelle soittamaan ovikelloa ja kerrot edustavasi Mormoneja, eivät päästä sisään ja keskustele. Tämä on minusta uskonnon perimmäinen vika. Juuri tämä on se syy miksi uskonnot ovat hyviä syitä sodille. Ihmiset eivät halua sotia öljystä, mutta heidän vakaumuksiaan on helppo hyväksikäyttää tekosyynä. Koska uskontoihin tuntuu olevan sisäänrakennettuna jonkinlainen erilaisuuden hyväksymättömyys. Yksi absoluuttisen oikea moraali tarkoittaa sitä että muut ovat absoluuttisesti huonompia ja arvottomampia ihmisiä. Sillä, onko uskonto pohjimmiltaan hevonpaskaa ei sen sijaan merkitse paljoakaan.

Väitänkin, että olipa Jumala olemassa(kuten en usko) tai ei(kuten uskon), vika on todellakin uskovaisissa. Ja itse uskontojen rakenteessa.

Urheiden taidetta.

Ihmiset pitävät urheilusta ja jääkiekosta. Niissä on ideana suunnilleen se, että kasa miehiä tai naisia jahtaa muovinkappaletta ja yrittää saada sitä jonnekkin rajatulle alueelle.

Ihmiset pitävät myös taiteesta. Taiteessa joku pistää maalia kankaalle. Ja ihmiset ovat keskenään erimielisiä siitä mitkä ovat hienoja ja mitkä eivät.

Ihmiset pitävät myös hyvästä ruuasta. Vaikka heidän mielipiteensä eroavatkin paljon.

Yhteenkään näistä asioista ei vaadita empiirisiä todisteita. Taiteista ja hyvästä ruuasta toki kinataan jonkin verran, mutta melko rauhallisesti. Jos joku haluaisi kieltää urheilun, taiteen tai ruokakulttuurin, hän saisi vihat päällensä. Vaikka et voisi sietää snagarimurkinaa, nakkikioskien poistaminen tämän näkemyksen pohjalta olisi silti naurettavaa.

Mutta jostain syystä heti kun moraali ja uskonto/uskonnottomuus tulevat kysymyksee, tilanne muuttuu. Heti pitää olla älylliset perustelut. Etenkin monet uskovaiset korostavat sitä kuinka moraalilla on arvoa ja moraali on olemassa vain Jumalan kautta. Kuinka moraalia pitää tätä kautta todistaa.

Minusta tämä on ihmeellistä.

Rikas setä

Ajatuksia Olemisesta -blogissa nimimerkki Väinö Valjas/Vaino Väljas on antanut rukouksista ja rukousvastauksista vertauksen.

Siinä Jumala on kuin rikas setä, joka tarjoaa tilille miljoona euroa kerran kuukaudessa. Väinö huomauttaa että jos setä haluaa että häneen ollaan yhteyksissä, hän voi myös lopettaa rahan lähettämisen. Että Jumalalle/sedälle yhteydenotto on jotain jota hän haluaa. Ja vastaus voi viivästyä, kuten setäkään ei välttämättä heti lähetä rahoja. Rahat voi lähteä vasta 100 soiton jälkeen, ja tilinsiirrot sveitsin pankista voi kestää vaikka viikkoja siitä kun Setä viitsii käydä pankin kautta.

Mielestäni vertaus ontuu, koska nimenomaan yhteydenotto on jotain sellaista, joka Jumalaan ei onnistu. Samoin kuin rahan saaisen loppuminen voi viitata siihen että setä on kuollut (lakannut olemasta) , tälle pirauttaessa saa yleensä kommunikaatiota ja varmistuksen sedän olemassaolosta. Ja näin tapahtuu lähettipä setä ikinä rahaa tai ei. Jos aito yhteydenotto ja kommunikaatio - joka on aina kaksisuuntaista - onnistuu, ei tarvita rahalähetyksiä.

Minusta toimin Jumalan kanssa juuri kuten sukulaisten kanssakin: Jos setä on sellainen, että ei vastaa soittoihin vaan antaa aina mennä vastaajaan, eikä ikinä suostu juttelemaan - saati että lähettäisi rahoja - ei häneen yhteydenottaminen ole lainkaan järkevää tai mukavaa. Jos setä ei ole halukas kommunikaatioon, ei hänelle kannata soitella lainkaan. Kun yrityksiä on tarpeeksi, ja jos setä edelleen todella haluaa nimenomaan yhteydenottoja, nimenomaan hänen tehtävänsä on lepytellä ja ottaa yhteyttä. Muutenhan sukulaiset voivat vaikka ajatella että setä on erakkoluonne, joka nimenomaan haluaa olla yksin. (Ja vaikka rankaisee häirinnästä unohtamalla nimen testamentissaan.)

Ja tämä pätee riippumatta siitä miten suuria lahjoja tämä voi lähettää. Rahalla ei voi ostaa rakkautta. (Tosin Jumalan seuraajat yrittävät ostaa käännynnäisiä hieman vastaavalla hyödykkeellä, rukousvastauksilla. Koska ahneus toimii.)

Jumalan tunteminen.

Aina silloin tällöin uskovaisten liikainnostusta selitetään sillä, että hän ei tunne itseään eikä Jumalaa tarpeeksi hyvin. Minusta tämä on aika mielenkiintoinen tapa lähestyä asiaa, koska Jumalan tuntemisen mittareita on aika vaikea keksiä.

Ihmisen voi sentään tuntea hyvin juttelemalla hänen kanssaan. Jumalalle vastaavaa on vaikea tehdä. Jumala on kuin kirjailija, jonka kirjoja voi lukea mutta jolta ei voi pyytää nimmaria. Kyllähän mekin voimme lukea vaikka Goethea, joka on kuollut ukko. Mutta vaikka miten hyvin lukisimme kirjoja ja tuntisimme Goethen ajatukset, emme varsinaisesti tuntisi Goethea, toki tietäisimme hänestä paljon.

Tämän ero on oikeastaan todella selvä: Nykyään on niitä aktiivifanittajia jotka piirittävät julkkiksia. Heillä on valtavan laajat tiedot ja innostus tuntea nämä. He tietävät varmasti tähdistä sellaisiakin asioita jotka nämä itse ovat jo unohtaneet. Muistavat mm. jokaisen kännisen kommentin pilkulleen. Nämä fanit eivät kuitenkaan varsinaisesti tunne näitä tähtiä.

Tälläinen innostunut nyt kuitenkin varmasti kokee että hänellä on erityisen henkilökohtainen ja aktiivinen suhde Jumalaan. Ymmärrän toki että tässä korostetaan sitä että uskovainen on kuin tuollainen aktivisti - ahdistelijafani, eikä tähden ystävä. Tosin kun uskovainen sanoo tämän, hän on usein enemmänkin "elokuvaharrastaja", joka on katsonut elokuvaa ja miettinyt siihen liittyviä tunteita ja sosiaalisia rakenteita huvin. Mutta jonka ei vielä silti perustellusti voida väittää tuntevan tuota elokuvantekijää.

He voivat parhaimmillaan vain lukea tähden elämänkertoja ja tätä käsitteleviä lehtiartikkeleja, kerätä nimikirjoituksia - ja toivoa parasta, eli esimerkiksi hyväntekeväisyystempauksessa voitettua illallista em. tähden seurassa.

Tosin tässä tapauksessa nimikirjoitusten metsästäjällä on ongelmia, koska Jumala on kirjoittanut niitä paljon, mutta näyttää siltä että hänellä on paljon erilaisia käsialoja. Toisin sanoen: Liikkeellä on valtavasti väärennettyjä nimikirjoituksia, ja niitä eteenpäinmyyvät ja esittävät nimikirjoitustenmetsästäjät jotka voivat luulla väärennöstä aidoksi, kenties siksi että heitä itseään on alunperin huijattu väärennetyllä nimikirjoituksella.

Eikä kellään ole keinoa varmistaa mitkä näistä ovat aitoja. Edes surkeaa väärennöstä ei voida erottaa, koska tämä vaatisi aitoon nimikirjoitukseen vertaamista. Ja tämän vertailukohdan aitous taas saataisiin vain kontaktissa itse tähden kanssa. Ja tämän kontaktin järjestäminen vaatii tähden tuntemista.

Tulkaa ulos koloistanne, ihmiset!

Maailma on paikka, jossa ihmiset yrittävät tulla toimeen, eleillä ja oleilla. Tämä vaatii sitä, että ympäristö on "tasaista" sillä tavalla, että ihminen tietää ainakin suunnilleen mitä tapahtuu kun hän tekee joitain asioita. Mitä tarkemmin ja mitä useampia asioita täyttää tämän ehdon, sitä paremmin ihminen tulee toimeen ympäristössään. Siksi ihmiset vihaavat aukkoja, he haluavat ymmärtää. Ja koska toistaiseksi selittämättön ilmiö voi muuttua tasaiseksi, he vihaavat "aukkoja" ja "kuoppia".

Sillä tiedolla voimme selvitä kahdella tavalla:
1: Joko tiedämme, että jokin asia tapahtuu tietyillä ehdoin, mutta emme voi hallita sitä, joten voimme sopeutua siihen ja välttää tai suosia sitä, vähän tilanteen mukaan.
2: Jos tiedämme että jokin asia tapahtuu tietyin ehdoin ja voimme korjata tai manipuloida sen tai ohjata sitä vielä parempaan suuntaan.

Tieto lisää siksi kykyä välttää ongelmia ja hallita niitä.

Tämän vuoksi on ihan ymmärrettävää että ihmiset keksivät kummallsiakin selityksiä, jotta heidän maisemansa näyttäisi tasaiselta. Koska silloin ihminen kokee ymmärtävänsä asioita. Ja voivansa kenties jopa hallita niitä. Siksi tavallani täysin ymmärrän jos joku peittää tiedon aukon Jumalalla. Se antaa käsityksen hallinnasta.

Sitä minä en sen sijaan enää oikein käsitä, että ihmiset paitsi peittävät koloja aukkojen Jumalallaan he alkavat myös rakastamaan niitä koloja. Muuttavat niihin asumaan kuin parhaatkin luolamiehet ja koristelevat sen ulkopuolelta perunamaalla ja kukkaistutuksilla ja nurmella kuin Konnun hobitit. Ikäänkuin se muuttaisi sen tosiasian että he asuvat kolossa joksikin muuksi. Ja tämän kuoppaan rakastumisen seurauksena käy niin että jos joku tulee uuden tiedon kanssa peittämään kolosia, he raivostuvat.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ei johtuu siitä että he pitävät erityisen tärkeänä hallitsemista. Aito ymmärtäminen ei tuota heille riittävää tyydytystä, koska siinä missä aukon peittäminen tuo heille henkisen ilon ja tyydytyksen, jossa ympäristö saadaan hallintaan, he joutuvat aukkojumalasta luopuessaan luopumaan hallinnasta ja siirtymään sopeutumiseen, mikä ei tietenkään ole yhtä hienoa ja palkitsevaa.

Toivottavuus ei kuitenkaan tarkoita että se olisi totta. Siksi kuoppaihmiset itse asiassa saavat konkreettisesti huonomman elämänhallinnan, mutta paremman mielen. Tässä ei siis ole vastakkain edes "kauneus ja totuus", vaan "halu ymmärtää ja halu hallita".

LOTTO

Vanhan sanonnan mukaan lotto on tyhmyysverotusta ihmisille, jotka ovat huonoja matematiikassa. Tosiasiassa olen melko varma siitä että vain harva lottoaja pelaa sen takia että odottaisi voittavansa keskimääräisesti enemmän kuin pelaavansa. Harva tavoittelee suoranaista taloudellista hyvinvointia. Vaikka sitähän se lotto tarjoaa.

Se, mitä ihminen pohjimmiltaan ostaa pelatessaan lottoa, on unelman. Ihminen haluaa haaveilla "jos vaikka" -tilanteella. Ja tämä perustuu siihen että lottoaminen ei ole heistä "kauhean kallista". Heitä ei harmita häviö, koska he ovat ostaneet sillä viikoksi haavetta ja hieman jännitystä. Pelaamisen onni ei riipu pelkästään voittamisesta. Suomalainen pelitutkimus tutkii paraikaa miksi pelaaminen on hauskaa. Tutkimushankkeen lehdistötiedotteessa paljastettiin, että:

"Ravajan aikaisemmassa tutkimus-hankkeessa kävi ilmi, että toisinaan epäonnistuminen, esim. oman pelihahmon tuhoutuminen, herättää pelaajissa mielihyvää."

Itse en lottoa pelaa. Josku nuorempana olen kyllä laittanut pari riviä likoon. Mutta uhkapelit eivät ole minua varten. En osaa nauttia niistä. Samoin en ikinä ole nauttinut ainoankaan pelaajahahmon tuhoutumisesta roolipeleissä. (Olen kai outo.) Sen sijaan muistan kyllä DooMin kuolemattomuuskoodin. (IDDQD)

Uskonto tarjoaa varmasti useille uskovaisille hieman samanlaista iloa, kuin laitettu lottorivi. Tosin he vetoavat "äärettömiin voittoihin", joka tekee sen että vaikka heidän mahdollisuutensa olla oikeassa olisivat häviävän pienet, he voivat laskea "odotusarvon kannattavaksi". Siinä missä tavallisten pelien kohdalla pätee "Se ei pelaa, joka pelkää", Pascalin vaa-an mukaan juuri sellaisen kannattaisi. Sääli vain, että koko "ääretön voitto" on arvaus. Se on sama, kuin olettaisi suoraan että pelaaminen kannattaa. ; Ateisti voi ihan vastaavalla premissillä, jolla uskovainen antaa voiton suuruudeksi äärettömän antaa voitonmahdollisuuden tai voiton olemassaolon todennäköisyydeksi nollan. Tai pakottaa uskovaisen uskomaan jokaikiseen Jumalaan. Jippoja kyllä riittää niitä haluaville.

Mutta tämä on itse asiassa sivuraiteelle menemistä. Koska kyseessä ei ole matematiikka. Kyseessä uskovaisilla on haaveen ostaminen. Uskovainen panostaa "jos vaikkaan", aivan kuten lottoajakin. Ja tämä tunne pistää heidät pelaamaan. Voiton odotusarvosaivartelut ja haravasysteemien miettimiset ovat vain rationalisointeja, joilla haetaan puoliväkisin oikeutusta sille mitä halutaan. (Mallia: Kas, tässä meillä johtopäätös, mitä havaintoja voimme saada tukemaan sitä/miten saamme havainnot sopimaan siihen.) Uskovaiset eivät aidosti välitä vaikka voitto ei olisikaan ääretön. Kyseessä on haave, ei todennäköisyyslaskelmat (Voidaaan sanoa, että tämä on minun tapani sanoa Housen "The Right Stuff" -jaksossa laukoma epäkohteliaisuus "Rational arguments don't usually work on religious people. Otherwise, there would be no religious people.")

Ehkä meidän tulisikin muistaa uskontojen kanssa seuraava RAYn mainoskampanja: Pelaaminen on hauskaa, kunhan muistaa lopettaa ajoissa!

Joulupukki asuu Korvatunturilla. Vai asuuko?

Tänään on 25. joulukuuta. Tähän päivään liittyy henkilö, joka vaikutti maailmaan. Ei, en puhu Isaac Newtonista, vaikka sitä sinä taatusti olit arvaamassa. Tänään puhutaan joulupukista.

Joulupukki nimittäin on oikeastaan erittäin mielenkiintoinen asia. Tai tarkemmin kysymys "Asuuko joulupukki korvatunturilla?" on mielenkiintoinen. Joulupukin historia mm. Coca -Colaan liitettynä olisi sekin kiinnostavaa, mutta keskityn kuitenkin pelkästään tuohon kysymykseen, sillä sekin on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Ehkä siksi että tähän Suureen Kysymykseen vastaaminen ei suinkaan ole yksinkertaista. Sanwalkin kommenteista selviää, että Kysymys on määrittelykysymys:

'"Does Santa Claus live on the North Pole?"
(especially 15% of the atheists who said yes??!)'

Kysymyksessä on tavallaan sama, kuin Isaac Newton -esimerkissä, jossa tapa tulkita asioita sekoittaa. Joku ajattelee Isaac Newtonia aina kun kuvataan 25. joulukuuta syntynyttä, kolikoista puhunutta ihmistä, joka ratkaisi universumin suuria ongelmia ja joka käsitteli myös uskontoa. Mahdollinen sekaannus aivan samanlaiseen joulupukkiin on niin ilmiselvä!

Ei en ajatellut käsitellä sitä, asuuko Joulupukki Kirgisiassa - vaikka koko maa ja ruotsalaiset tuntuvatkin niin uskovan. Jätän myös pohjoisnavan ja Rovaniemen vaihtoehdot käsittelemättä. (Ehkä pukki asuu korvatunturilla ja pitää pajaansa Rovaniemellä.)

Ajattelin ratkaista tämän joulupukkiongelman kerrasta vaivaamasta ihmiskuntaa. Ja tämän tehdäkseni minun on syytä puhua sanojen mahdista. Olen blogissani kirjoittanut jo aika monta sanaa. (Osan niistä väärin) joten on syytä miettiä mitä olen mennyt tekemään. En mieti CMX:än tapaan sitä "mistä kaikki sanat tulevat hetkestä hetkeen niin kuin lähde loputon", koska vastaus on "päästä", useimmiten vieläpä "suusta". "Mitä sanat ovat" onkin jo minusta astetta mielenkiintoisempi kysymys.

Minusta sanat ovat pienoismalleja. Ilman pienoismalleja. Ei, en ole seonnut, juonut liikaa alkoholipitoista glögiä. Eikä syynä ole piparitkaan - vaikka piparitaikinaa onkin perinteisesti pidetty "odottamassa" kauan aikaa ennen kuin se leivotaan ja paistetaan.

Kuvitellaan että on tapahtunut autokolari. Joulupukin porot ovat törmänneet valtaisaan tavaratalon rekkaan. Kun oikeudessa selvitetään mitä on tehty, todistajille näytetään juttu joka on kuvattu siten että on tehty pienoismalleja, joita on liikuteltu. Siinä on palikkapukki ja palikkatavaratalon rekka. (Ruudussa voi lisäksi olla palikkakoulupukuunpukeutunutjapanilaisanimehahmo, jos pidät sellaisista onnettomuuksista.) Nämä palikat eivät ole oikea pukki tai rekka. (Tai animehahmo.) Ne vain symbolisoivat niitä. Silti ne voivat kertoa mielenkiintoisia asioita todellisesta onnettomuudesta. (Ja hameiden pituuksista.)

Siksi kysymys siitä, asuuko joulupukki korvatunturilla on erikoinen. Sillä aika harva uskoo että joulupukkia todella olisi olemassa. Joulupukin asuminen korvatunturilla on hieman samantapainen asia, kuin Peter Panin asuminen Mikä-Mikä -maassa. Peter Pan on käsite, joka on olemassa vain ja ainoastaan käsitteenä. Samoin kuin Mikä-Mikä -maa. Kirjan Peter Pan todella asuu Mikä-Mikä -maassa. Mutta ei oikeasti. Tai siis asuuhan tämäkin "oikeasti" Mikä-Mikä -maassa saman malliin kuin mitä vampyyrit eräiden nuoret larppaajanalkujen kinastelussa: He juttelivat uusista kauhuelokuvista ja olivat tuohtuneita siitä että elokuvissa vampyyrit ovat nykyään aina rumia, vaikka niinku oikeestihan ne on tosi kauniita!!

Joulupukkikin siis samanaikaisesti sekä asuu että ei asu korvatunturilla. (Joten miksipä hän ei voisi samanaikaisesti voisi asua talvisin pohjoisnavalla ja kesälomalla Kirgisiassa ja käydä normaalista kotiasunnostaan Korvatunturilta Rovaniemellä töissä?)

Lopullinen ja mielenkiintoinen kysymys onkin, onko Joulupukin asustaminen ainoastaan kielellinen pulma (puzzle), vai onko Joulupukin todellinen asuminen jollain lailla käsiteltävä konkreettinen ongelma (problem), joka liittyy myö siihen kielen ulkopuoliseen maailmaan. Sillä toisen kannalta pukki sekä on, että asuu korvatunturilla ja toisen kannalta ei kumpaakaan.

Minusta järkevä ihminen ei usko joulupukkiin juuri sen takia, että se ei kuuluu siihen kategoriaan "toisen kannalta ei kumpaakaan". En siis väitä että kielellä ei voitaisi käsitellä fiksuja asioita. Tai että kielellä ja logiikalla ei tekisi mitään. Mutta väitän, että emme voi luottaa niihin liikaa. Pelkkää kieltä ja logiikkaa käsittelevä on minusta siis hieman kuin ihminen, joka puhdistaa silmälasejaan vannoutuneesti ja ahkerasti. Sen sijaan että katsoisi niiden kautta maailmaa.

Näkemys on siis laajennus vanhaan "olkaamme avomielisiä, mutta älkäämme niin avomielisiä että aivomme valuvat korvista". Se sanoo uudistettuna lisää: "Ja olkaamme myös rationaalisia, mutta älkäämme niin rationaalisia, että aivomme lentävät ulos konkretiasta."

Mistä pääsemmekin sujuvasti siihen tärkeään henkilöön, joka myös syntyi 25. joulukuuta. Enkä tällä kertaa ole puhumassa Isaac Newtonista. Tästä voittekin päätellä mitä "reason of seasonia" minä kannatan!

Laatu ja kaupankäynti.

Kun puhutaan laadusta, on useita eri tapoja määritellä se. Etenkin japanilaiset lähestyvät asiakaslähtöisesti ja määrittelevät laadun "asiakkaan tyytyväisyydeksi". Toista ääripäätä taas edustaa Crosby, jonka mielestä tärkeintä on se että tuote vastaa sitä miksi se on määritelty. Tärkeintä tässä kohden onkin se, että tietää mitä saa. Samoin laadukkuutta voidaan määritellä käyttöön sopivuuden tai käytettävyyden kautta. Osa määrittelee laadun sen kautta miten arvokkaaksi asia koetaan. Tällöin imagolla on keskeinen sija. Osa taas korottaa lisäinvestointien määrät minimiin, jolloin tuote vaatii mahdollisimman vähän korjaamista ja takuuta vaativia toimenpiteitä. Osa taas korottaa laaduksi halvan tuotantosuhteen: Tehdään niin hyvää kuin mahdollisimman halvalla voidaan. Laatuun voidaan katsoa vaikuttavan tietysti myös sellaiset muut "PPPPikkuseikat", kuten asettelu, tuotteen hinta, sen saatavuus.

Itse kuitenkin korostan enemmänkin reilun kaupankäynnin merkitystä. Se tarkoittaa sitä, että jos menen johonkin palvelupisteeseen, siellä on henkilö, jolla todella on valtuuksia tehdä asia. Ja että lupauksilla on katetta. Korostan siis määrittelynmukaisuutta ja käytettävyyttä. Kenties siksi että olen niin köyhä, että muuhun ei ole varaa.

Siksi kun menen McDonaldsiin, se on hyvä paikka, koska kun annan heille 1.35€ tiedän tasan tarkkaan että saan juustohampurilaisen ja valkosipulidipin. Tuote on sama, kävisin sitten Helsingissä tai Rovaniemellä. Minun ei myöskään tarvitse odottaa että Ronald McDonald tulee pellenkasvoineen paikalle ennen kuin saan vastinetta. Lupauksilla on katetta, ja jos McDonaldsin henkilökunta lupaa että saan hampurilaisen parin minuutin päästä pöytään, saan sen.

Uskonnon taas luokittelen surkeaksi tuotteeksi - vaikka se varmasti onkin laadukas, jos mittarina käytetään käyttäjien omia kokemuksia. (Mutta minä en ole japanilainen.) Kun kadun lappuhihhuli tulee minulle tarjoamaan tuotettaan, en tiedä mitä tuote on. Koska henkilöllä, joka tulee minulle puhumaan ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa sen suhteen minkälainen tuote tulee, koska se tulee ja tuleeko sitä ylipäätään. Hän on kuin tilauksen ottaja, jolla ei ole tilikirjaa, ei tilauslistaa eikä tilauslinjaa Suoraan Tilauskeskukseen yhdistettynä valtaan jonka mukaan se tilaaja todella menee kirjoihin ja kansiin. Lisäksi palvelusta puuttuu asiakaspalaute. En voi soittaa ja valittaa huonosta palvelusta tai jos tuotetta ei ole olemassa.

Uskon ongelmana on myös "määrittelynmukaisuus", koska vaikka jokaikinen väittää seuraavansa oikeaa uskoa, määrittelyt muuttuvat koko ajan. Tuote on kuin stabiili maali, jonka maalitolpat siirtyvät.

Esimerkiksi useimmiten kadulla kuulee tietävään sävyyn esitettyä juttua joka kertoo elämän alkuperästä ja siitä mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Meille kerrotaan että uskonto on jotain "elämän -ja etenkin kuoleman- hallintaa". Annetaan kuva että liity = pelastu. Lisäksi meille kerrotaan, että uskonto tuottaa onnellisuutta ja vapauttaa meitä ahdistukselta. Toisaalta meille taas kerrotaan että Uskonto tekee meidät nöyräksi koska synnintunto ajaa meidät häpeämään. Samoin kuulemme kuinka uskovainen elää joskus sellaisen masennuksen ja pahan olon kanssa, että tappaisi itsensä, ellei Jumala kieltäisi itsemurhaa. Tämä mainoslause jää kuitenkin kuulematta. Uskon aiheuttama synnintunto ja lopun ajan tulemisen tiedostamisesta seuraava ahdistus ovat asioita, jotka jätetään kertomatta. Samoin kuin demonienpelko ja spiritismin pelko, saatananpalvojien pelko.

Ongelmana näissä on tietysti se, että mainoslauseissa ei puhuta edes pienellä präntillä näistä ahdistusasioista, vaikka ne toisissa asioissa nostetaankin esiin. Tuotteen määrittely on siis selvästi muuttunut.

Eikä tilanteeseen joutuneella ole edelleenkään edes asiakaspalvelunumeroa johon soittaa ja valittaa siitä että ne tuotevastaavat jotka pistävät meidät tekemään itse itsellemme oman tuotteemme ja valittavat sitten lopputuloksen laadusta, ovatkin jälleen muuttaneet tuotekuvausta seikoissa, joiden asiantilaan heillä ei ole valtaa vaikuttaa.

Lisäksi McDonald's mainostaa jäljitettävyyttään. Olennainen osa sen laatusuunnitelmaa on siis selvästi se, että hampurilaisen lihat voidaan jäljittää lehmään asti. Näin asiakas voi ainakin periaatteessa tietää mistä hänen pihvinsä on peräisin. Uskovaisilta jäljitettävyys puuttuu. Heidän tiskillään vastaa vain kiireinen lapunjakaja, joka sanoo että luota nyt vain. Vaikka lähde voi varsin olla jonkun ihmisen pää. (Se on siis sama kuin jos McDonalds vain keksisi että kaikki pihvit tulevat Sompiolaiselta pientilalta, jossa aurinko paistaa aina ja lehmillä on henkilökohtaiset hierojat.)

Eli näin pyöreästi: Kun menen mäkkäriin tiedän saavani rasvaisen jauhelihapihvisämpylän, joka tarjaa minulle paljon kaloreita ja mahdollisesti paksusuolisyövän. Uskonto taas tyytyy enimmäkseen tekemään katteettomia lupauksia. Jopa siinä määrin, että Earths Greatest Lawsuit -sivusto kerää uskontoja, kirkkoja ja televangelistoja, jotka ovat esittäneet vääriä, harhaanjohtavia ja toteutumattomia väitteitä ja esityksiä, jotka ovat vaikuttaneet ihmisten päätökseen valita tuote tai palvelu. Tälläisestä kun on tapana ollut vaatia rahat takaisin.

Peksu kertoo tarinan.

Tiedefoorumilla nimimerkki Peksu kertoi tarinan sopuleista. Tarina on minusta kertakaikkisen hieno. Siinä on vain yksi vika; Se ei ole minun tekemäni..

"Näin sopuleiden joukkovaelluksen tänä kesänä, tai elin keskellä sitä.

Sopuli on aika hassu eläin. Parveilevat "laumoissa" ja lähes jokainen on äärimmäisen agressiivinen ihmisiä ja usein myös muita kohtaan. Yrittävät uhitelle myös mönkijöille ja ylipäätänsä ihan kaikille ja kaikelle. Eivät väistä vaikka laitat maihinnousu- tai vaelluskengän sopulin päälle, lähtee karkuun vasta sitten kun alkaa painaa kenkää alaspäin. Tai no, ei lähde karkuun vaan siirtyy 10cm kengän viereen räyhäämään.

Ajatus siitä, että sopulit tekisivät itsemurhan tai "juoksisivat jyrkänteeltä" on varmaan syntynyt siitä, että noilla eläimillä vaikuttaa olevan tappava tarve mennä eteenpäin, suunnalla ei niin väliä. tästä esimerkki: Olin joella kalalla. Sellainen n.30m leveä joki. Huomasin että rannalta, jossa olin, lähti uimaan sopuleita vähän väliä kohti vastarantaa. Joka ikinen joka lähti pääsi noin puoleenväliin tai vähän yli. Sitten virta tarrasi pieniin agressiivisiin reppanoihin ja painoi virran alle.

Aikani katseltuani tuota, huomasin, että vastarannalla tapahtuu ihan samaa. Sielläkin lähti uimaan sopuleita kohti rantaa. Pääsivät lähes sinne missä kalastelin, kunnes voimat loppuivat virrassa ja hukkuivat.

En sanoisi, että tappoivat itsensä. Tarve kulkea eteenpäin tappoi tyhmän. Tuli mieleeni silloin että tuohan oli melkein kuin kristityn taivas; Pyrkiminen toiselle rannalle. Ajatellaan että siellä sopuli nimeltä vaikkapa peksu ajattelee, että menenpä tuonne, koska vastarannalla on parempaa. se sopulipeksu on elänyt elämänsä hyvin ja peksuhan lupaa tulla kertomaan jos pääsee paratiisimaiselle rannalle. Niin lähtee sopulipeksu, eikä tule koskaan takaisin.

Muut ajattelevat silloin, että sen vastarannan täytyy olla todella hyvä paikka, jopa niin hyvä, että sieltä ei malta tulla kukaan takaisin kertomaan kuinka mukavaa on. No näin yrittävät muutkin lähteä ja pääsevät paratiisiinsa. Lähtijä toisensa jälkeen menee, eikä kukaan malta tulla takaisin kertomaan, nauttii vaan paratiisimaisesta rannasta itse.

Raukat ja paskat sopulit, jotka eivät uskalla lähteä jäävät elämään kurjuudessa, eivätkä pääse ikinä paratiisiinsa, vaan joutuvat elämään kurjan elämänsä surkeassa paikassa eivätkä koskaan saa kokea paratiisimaisen rannan ihanuutta. Niin myös tuo sopuli peksu; Karjaisin sille ja se palasi takaisin noin 5m uituaan ja tuli luokseni ja alkoi räyhätä minulle.

Mietin vain mitä mahtavat nuo sopulit jutella toisilleen kun kohtaavat toisensa joen keskellä? Jokaiselle rannalle on jo liian pitka matka ja totuuden saavat kuulla tuossa suuressa limbossa keskellä jokea; paratiisia ei ole...jokainen hakekoon vertauksensa tuosta tarinasta itse."