Apologetiikkawiki
Niilopedia
Näitä on ilo lukea. Niihin saa myös kuka tahansa kirjoittaa. Ehdotankin artikkelien vaihtamista copy-pastea apuna käyttäen toisesta toiseen, niin saadaan näiden wikien kehitykset hyvään vauhtiin. Kukaan ei kuitenkaan huomaisi eroa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wikipedia. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. lokakuuta 2008
torstai 6. syyskuuta 2007
Nörtin kosto
Wikipedia on avoimesti muokattava tietosanakirja jota kuka tahansa voi editoida. Tällä on hyviä ja huonoja puolia; Hyvänä puolena saadaan paljon tekstiä, jota asioista kiinnostuneet kirjoittelevat erittäin halvalla. Ilmeisesti artikkeleiden laatukin on ihan kohtuullinen. Roska -artikkeleita löytyy, mutta toisaalta siellä on erinomaisiakin artikkeleita.
Hyvyyden arvioinnissa myös puolueellisuudella on merkitystä. Tätä selvittääkseen eräs amerikkalainen opiskelija skannasi wikipedian muokkauksien tekijöitä. Yllättäviä asioita havaittiin ; Erilaiset yllättävän vaikutusvaltaiset ja tunnetut tahot poistivat itselleen epämiellyttäviä faktoja ja nimittelivät vastustajiaan. Lista on pitkä, ja tutustumisen arvoinen. Mutta nappaan esille muutamia;
*Microsoft piilotteli XBOX 360:nen epäonnistumisia.
*Apple ja Microsoft kertoivat ikäviä asioita toisistaan.
*FBI poisteli Guantanamo -leirin kuvia.
*Skientologien järjestö poisti epämiellyttäviä faktoja. Samoin Amnesty International.
*Fox News poisti itselleen negatiivisia aiheita koskevaa informaatiota.
*Joku Reutersista ilmoitti että George W. Bush on massamurhaaja.
*Guardianista tyyppi vaihtoi myyntilukuja; The Times ei enää myynytkään sitä enemmän, vaan vähemmän.
Toki artikkelista jää täysin auki se, miten faktapohjaisia nämä muutokset ovat. Voihan toki olla, että koiranjalostusyhdistyksen kohdalla ei ole asiallista puhua ihmisistä, joiden kimppuun koirat ovat käyneet. Toki yhdistyksellä voi olla tietoa itsestään, paljonkin.
Mutta kovin puolueettomilta nämä muokkaukset eivät silti vaikuta. Tosin oikea tapa ratkaista ongelma ei ole Kiinan malli, jossa Wikipediaan kirjoittamisesta voi olla luvassa 10 vuoden vankeustuomio..

tiistai 15. toukokuuta 2007
Wikipedian vastustajat.
Bill White, famenatsi, on natsiblogissaan kertonut että hänet on bannittu wikipediasta. Vain sen takia että hän
"I'm not nice and I don't care about their rules -- in my opinion, they are a bunch of geeks who take themselves very seriously when everyone understand they're a joke -- and so I get banned a lot."
White suunnittelee vandalisointistrategiaa. Hänestä wikin tuhoaminen olisi "epic". Cool. White ei ole epäreiluusajatuksineen yksin. Eräs toinen natsi kertoo blogissaan, että Wiki on täynnä juutalaisten huijauksia. Tästä natsista ongelmana on että wiki vain väittää olevansa avoin, oikeasti Juutalaismielisten agenda pyörii taustalla:
"However, once you get below the surface, you find moderators that follow an agenda, which clearly takes a Pro-Jewish point of view."
Muutkaan eivät wikipediasta tykkää. Uskonnollisista hihhuleista wiki on liberaalien evoluutikkojen ateistinen paikka, he ovatkin rakentaneet oman konservapediansa.
Minusta näyttääkin kovasti siltä, että yksi hyvä tapa tunnistaa valetieteelliset humpuukimestarit on siinä, että he eivät saa kantaansa perusteltua (edes) wikipediassa. Tietenkin, kun heidän "totuutensa" ei kestä (edes) wikipedian arviointitasoa, he kokevat tämän ikävänä ja jos ei muuten niin PR:än vuoksi joutuvat kertomaan että syy ei ole heissä (eihän se koskaan ole) vaan siinä että heidän vastustajansa heitä vainoavat (niinhän se aina on).
"HELP HELP I'M BEING REPRESSED"
Penteleen kovasti tämä vaan näyttää siltä, wikipedia, joka pyrkii välttämään "uutta tutkimusta" eli käyttämään "vakiintunutta tieteellistä tietoa" (kenties siksi että kyseessä on tietosanakirja, ei tieteenkehityskeskus) ei vainoa kuin niitä joita tiedemaailmakin vainoaa.. Joka taas tarkoittaa sitä että wikipedia vain ja ainoastaan toimii omien periaatteidensa mukaan. Eli:
"Jos sinulla on hyvä ajatus, jonka haluaisit lisättävän Wikipediaan, paras tapa on julkaista tulokset vertaisarvioidussa julkaisussa, ja sen jälkeen dokumentoida työsi asianmukaisesti NPOV-tyyliin."

Tunnisteet:
happeninki,
natsit,
tuulimyllykirjeet,
wikipedia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)