Teologin ongelma

Boyerin kirjassa käsiteltiin uskonnollisia osaajia. Periaatteessahan uskonnossa on mahdollista olla olematta lainkaan uskonnollista auktoriteettia, kuten pappia tai tietäjää. Yleensä tälläisiä kuitenkin on.

Boyerin mukaan joillakin heimoilla jokainen osaa jollakin tavoin toimia "henkimaailman kommunikoinnissa". Mutta osa on hieman toisia parempi. (Lahjakkuutta kuten missä tahansa asiassa.) Jo tämä johtaa minimaaliseen työnjakoon. Joka usein laajenee siten, että joku erikoistuu kyseiseen taitoon. Syntyy jonkinlainen pappisluokka, jonka mahti ja vaikutusvalta ajan kanssa kasvavat. Heistä tulee samalla "huomattavasti muita maagisempia". He ovat erityisiä ihmisiä.

Papilla on kuitenkin yksi selkeä heikkous esimerkiksi seppiin verrattuna; Sepän taito on sellainen, että se vaatii harjoittelua (ja osassa afrikkaa kukaan ei lisäksi halua olla seppä. Seppiä syntyy heillä vain toisista sepistä. Ja seppäsuvut naivat vain seppäsukujen keskuudesta.) Lisäksi hyvän sepän tekemä esine voidaan testata tarkasti. Pappi taas tarjoaa symbolista palvelua, jonka laaduntarkistus on usein vaikeaa. Joku voi tämän vuoksi helposti väittää että hän kykenee tuottamaan ihan samanlaatuista tai jopa parempaa palvelua vähemmin kustannuksin.

Tämä tarkoittaa sitä, että pappi on yhteisön tuomittavana ja kilpailun uhan alla paljon enemmän kuin seppä. (Joka afrikassakin kykenee ansaitsemaan elantonsa niilläkin alueilla, joilla seppiä pidetään saastaisina; Jokainen tarvitsee kuitenkin seppien tuotteita.) Tähän ratkaisuksi tulee (aikaisemmin mainitun oman ihmeellisyyden korostamisen lisäksi) liittoutuminen muiden pappien kanssa. Kun kilpailevat papit jakavat keskenään alueet, he saavat paljon hyötyä. (Oma huomautus; Kartelli on tehokas ratkaisu, ei niitä turhaan pyritä rajoittamaan.)

Tässä seurauksena on kuitenkin se, että jos jonkin alueen pappia pidettäisiin parempana, ihmiset kuitenkin vuotaisivat hänen alueelleen. Kilpailutilanteen tyrehdyttämiseksi ja "elinkeinon vakauttamiseksi" tulee lisäksi systematisoida oppi.

Tämä tarkoittaa sitä että papeista tulee samanlaisempia. Boyer kertoo että näin käykin: Yleensä heimouskonnoissa, joissa on "vapaita tietäjiä", heidän toimintatapansa eroavat toisistaan paljon; Heillä ei ole tavatonta ajatella että jos yksi epäonnistuu, kutsutaan toinen. Näin jokaisella shamaanilla on "oma, yksityinen henkiopas", ja yliluonnolliset olennot, joihin he viittaavat ovat myös yksityisempiä. Henkiä ja muita, missä on mahdollisuus varioida (periaatteessa "saman uskonnon sisällä", eli eri yksityisten henkien ohjaajat voivat kilpailla samoista asiakkaista ilman että joutuvat erityiseen käännytysurakkaan). Heiltä myös kysytään yksityiskohtaisempia kysymyksiä. "auttaako tämän sian uhraus, miellyttääkö se henkiä." Kun oppi systematisoituu, papit yleensä luopuvat "yksityisistä hengistä", ja siirtyvät vallaltaan suurempialaisiin ja ominaisuuksiltaan yhtenäisempiin jumaliin. Näiltä papeilta kysytään ja saadaan yleisluonteisempia vastauksia. Samalla ihmisten "vaihtoehdot vähenisivät", ja sen seurauksena papit eivät enää ole niin riippuvaisia ympäristön mielipiteistä, ne oikeuttaa "uskonnollinen yhteisö". (Oma huomautus; Näin heille syntyy mahdollisuus siihen että he voivat keskittyä "uskovaisten" mielipiteiden mukailemisen sijasta niiden muokkaamiseen, jopa manipulointiin.)

Samalla pappien "yksityiset mystiset ominaisuudet" korvautuvat Boyerin mukaan lukeineisuudella. Papeista tulee "koulutuksen käyneitä". He eivät enää ole niin "maagisia", ominaisuuksiltaan erityisiä.

Järjestäytyneillä uskonnoilla on Boyerin mukaan uusi ongelma; Se on "teologinen korrektius", tai tarkemmin, se että ihmisillä on ulkoisesti "teologinen korrektius", joka ei kuitenkaan yllä sisäiseen elämään asti. Sisäiset skeemat ja "teologinen epäkorrektius" tahtovat siksi sekoittua uskontoon, ja nousta tahattomasti esiin kuten punahilkan kävely kertomuksiin, joissa sitä ei ole mainittu. Nämä taas tekevät siitä epäyhtenäisemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten "sisäisen teologisen epäkorrektiuden" nouseminen pintaan on estettävä, jotta uskontokartelli ei särkyisi. (Oma huomautus: Ihmiset eivät siis ole niin teologisesti korrekteja, kuin systematisoidut uskonnon haluaisivat.)

Uskonnon piirissä ei voida ryhtyä suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä "ihan miten vain", koska se johtaisi opin epäyhteneväisyytee. Lisäongelmia tulisi myös sitä kautta, että jos jokin näkemys nousisi ja vahvasti väittäisi, että se olisi oikeassa ja muut väärässä, se aggressiivisuudellaan päihittäisi muita näkemyksiä. Olisi myös mahdollista että aggressiiviset keskenään kilpailevat "alauskonnot" jakaisivat uskonnon kahtia, sirpaloisivat ne. (Oma huomautus: Kartelli muuttuisi julmaksi hintakilpailuksi.) Tämän vuoksi uskontojen on systematisoitava ja tarkennettava uskontojaan runsaasti. (Boyer korostaa että tämä onnistuu vasta kun on "ulkoinen muisti", kirjoitustaito. Muutoin uskonnon opettelu ulkoa ei olisi mahdollista. Tämä korostaa kirjanoppineisuutta.)

Kun uskontoa systematisoidaan liikaa, se kuitenkin muuttuu tunnelataukseltaan köyhemmiksi. Ja sen seurauksena se on herkempi "innostuneista yksilöistä" lähteville opeille, joille tunnusmerkkinä ovat valtavat tunnelataukset, äänekkäämmät seremoniat jne. Näiden uskontojen ei tarvitse olla ollenkaan niin järjestelmällisiä ja loogisia, ne pärjäävät sillä että ne ovat poikkeuksellisia ja tunteisiin vetoavia. (Tosin jos ne leviävät laajemmalle, niidenkin on kyettävä systematisoimaan oppinsa.)

Fundamentalismi taas johtuu Boyerin mukaan siitä, kun avautunut eli globalisoitunut maailma näyttää erilaisia uskomuksia, jotka sanovat että tiettyjä normeja ei tarvitse noudattaa - ja mikä tärkeintä: Niitä voi rikkoa ilman pelkoa suurista kustannuksista. (Oma huomautus;Kyse ei ole pelkästä rahasta, myös sosiaalisen eristymisen uhka, kirouksen pelko, tuonpuoleisen elämän menetys... ovat kustannuksia.) Boyerin mukaan fundamentalismin aggressiivisuus on aivan sama ilmiö, kuin armeijan sotilaiden omat sisäiset rangaistustoimet. Jos sotilaat uskovat oikeasti joutuvansa sotaan, ja upseeristo sallii itsekkään toiminnan, pelkuruuden tai muuta sellaista, josta tosipaikassa voi olla ongelmia taistelutovereille, sotilaat itse rankaisevat. (Oma huomautus: Lepsuuntunut kuri johtaa kasvaneeseen sukkasaippuan käyttöön.) Boyer siis korostaa että fundamentalistinen uskonto on pohjimmiltaan reagointi moderniin maailmaan, eikä suinkaan täysin "vanhoillinen". (Oma huomautus: Kirjan mukaan kyseessä on "muutosvastarinta", vanhan säilyttämisen halu, joka on korostunut globaalissa maailmassa.)

Huomioitavaa kuitenkin on se, että tilanteeseen sopivat ajatukset ja reagointitavat eivät läheskään aina synny sen vuoksi, että joku tahallaan haluaisi huijata. Ne syntyvät siksi, että aivojemme normaali toiminta tuottaa niidenkaltaisia sivutuotteena. Ja lisäksi aivot tuottavat muutoinkin valtavia määriä erilaisia kuvitteellisia skenaarioita. (Boyerin mukaan vain pieni osa näistä tulee edes tietoisuuden tasolle.) Näistä olosuhteisiin sopivimmat ja toimivimmat säilyvät. Siksi vaikuttaa siltä, kuin uskonnot olisi tehty suunnitelmallisesti, tarkoituksella, ja että joku pohtisi vakavasti koko ajan sitä miten ne parhaiten saisi toimimaan yhteisössä. Tosiasiassa monesti kuullut tarinat elävät, ottavat aina silloin tälöin annoksen "eiteologista korrektiutta", tai muuta ajattelua, joka johtaa jonkun asian muuttumiseen. Tätä ei useinkaan suunnitella etukäteen, mutta lopputulos pärjää yhteisössä ja usea hyväksyy sen ennemmin kuin vanhan opin. Tämän seurauksena oppi uudistuu.

Jumalan kuvittaminen

Boyerin kirjassa "Ja ihminen loi Jumalat" haettiin syitä (selitystä) sille, miksi ihmiset uskovat juuri tietynlaisiin jumaliin. Boyer kuvailee jumalia tyypillisesti persooniksi, joilla on tiettyjä voimia, kuten kaikkitietävyys ja luonnonvoimien hallinta. Boyer korosti, että niihin liittyy aina tunnelataus. Boyer kysyy, miksi Jumalaan liitetään tunteita, mutta mörköön ei. Syynä ei ole se, että ihmiset uskovat Jumalaan eivätkä mörköön. Se on boyerin mukaan seuraus, ei syy. Ihmiset tuntevat vahvasti Jumalan puolesta koska tällä on tietynlaisia ominaisuuksia, eivätkä mörköön, koska sillä ei ole niitä. Ja tämän syyn vuoksi he uskovat Jumalaan mutta eivät mörköön.

Boyer hylkää selittämiskykyyn ja toivoon perustuvat mallit. Boyerin mukaan uskonto ei rakenna yhtenäistä selityskokonaisuutta, vaan uskonnossa tärkeää ovat se, että miten Jumala tai henget vaikuttavat käytännön elämään. Ja että monesti ihminen liittää uskomuksia nimenomaan liikkuviin pensaisiin ja lehtiin. Ja että nämä uskomukset eivät aitoudestaan huolimatta ole lohdullisempia kuin ajatus siitä että "ne ovat vain tuulen heiluttamia".

Uskonnossa tärkeää on se, että siinä ollaan yhteistyössä yliluonnollisten voimien kanssa. Uskonto ei ole käytännössä "selittävä väite" siitä että jossain on olento, joka kykenee viskomaan salamoita. Uskonnossa tärkeää on se, miten toimimalla tämä olento ei heitä sinua tai kylääsi salamalla. Se, millä tavoin toimimalla tämä sen salaman heittää, on sen sijaan paljon merkityksettömämpi asia. Ihmiset eivät mieti miten jumalat toimivat. Heitä kiinnostaa se, mitä jumalat haluavat, ja miten tähän haluun voidaan vaikuttaa niin, että minimoidaan haitta ja maksimoidaan hyöty. Ja tähän tarvitaan vuorovaikutusta henkimaailman kanssa. Ja tämän vuoksi rituaalit, rukoukset jne. uskonnollinen toiminta on kaikkialla tietynlaista ja kaikille uskonnoille tärkeää.

Ja vuorovaikutuksen oletetaan olevan tietynlaista. Ihmisillä on kulttuurista riippumatta tapa tietynlaiseen skeemaan, jota he seuraavat. Boyer viittaa Justin Barrettin erääseen kokeeseen, jossa hän oli käskenyt kristittyjä kuvittelemaan tilannetta, jossa rukoillaan ratkaisua välittömään vaaratilanteeseen. Vaikka vaihtoehtoina oli monenlaisia vaikutuksia, selkeistä kausaliteetin rikkomisista (Oma huomautus; Joita Raamatun Mooseksen punaisen meren läpi kävelyt olivat) ihmisten kykyjen vahvistamiseen (Oma huomautus; Raamatun uunissakävelyt) ja yksilöiden ajatuksiin vaikuttamisia, ihmiset valitsivat useimmiten ajatuksiin vaikuttamisen. -Vaikka kaikki vaihtoehdot olivat kaikkivaltiaan ulottuvilla. Ihmisillä oli teologisesti korrekti näkemys, joka ei vaikuttanut siihen, että Jumala koettiin ensi sijassa henkilöksi, ja "ihmisen omaksi kuvaksi". Ja että henkilön on helpompaa muovata jonkun mielipidettä, kuin vaikuttaa heidän biologiaansa tai muuttaa fysikaalisen prosessin suuntaa radikaalisti. (Oma huomautus; Ihmisellä on siis tavallaan "Laiskan Jumalan Teoria" ; Hän toki vakuuttuu eniten juuri punaisen meren ylikävelyn kaltaisista ihmeistä niistä kuullessaan ja lukiessaan, mutta rukoillessaan itse toivoo ensisijaisesti "vähemmän radikaaleja" ratkaisuja.)

Boyerin mukaan uskonnoille tyypillistä on se, että henkien ja jumalien kanssa kanssakäyminen on samankaltaista kuin ihmisten kanssa toimiminen. Juuri se tekee näistä suhteista luontevia. Jumalilla on tavoitteita ja suunnitelmia, ja ne yrittävät toteuttaa niitä. Jumalat ymmärtävät myös ihmisten kommunikaatiota. Boyerin mukaan Jumalat ja henget yleensä saavat "strategisesti tärkeää tietoa" vapaasti. (Oma huomautus; Kirjassa "strategisella tiedolla" tarkoitetaan tietoa, josta voi olla hyötyä sosiaalisesti. Esimerkiksi "minulla on jääkaapissa lihaa" ei ole strategista tietoa, ellen sitten ole varastanut sitä sinulta, sinulla satu olemaan nälkä, tai jos olen väittänyt olevani sinkkuvegaani. Boyerin kirjassa korostetaan sitä, että ihminen ei tietoisesti luokittele "strategisesti tärkeää tietoa", vaan tekee sen automaattisesti.)

Boyerin kirjassa korostetaan sitä, että ihminen ei varsinaisesti keksi Jumalia, vaan hänen tapansa käsitellä informaatiota tuottaa niitä "sivutuotteenaan".

Jumalat ja henget ovat Boyerin mukaan tyypillisesti tyypillisesti juuri ihmismäisiä. Etenkin niiden persoona on ihmismäinen, vaikka niiden ruumiissa voi olla eläimellisiä tai muunkaltaisia erityispiirteitä. Niillä on inhimillinen ymmärrys. Boyerin mukaan tämä on eräs uskontojen tunnetuimmista piirteistä. Boyer viittaa Stewart Guthrien tutkimuksiin, joissa selviää että ihminen havaitsee erittäin antropomorfistisesti. Ylitulkitsemme visuaalisia merkkejä ihmishahmoiksi. Heijastamme inhimillisen piirteen maailmaan. Guthrien tutkimuksen mukaan tämä antropomorfismi johtuu kognitiivisista toiminnoistamme. Kognitiivinen systeemimme pyrkii automaattisesti, ilman varsinaista keskittyvää ajattelua, hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa. (Kirjassa hieman aiemmin kerrottiin, että vauvakin on kiinnostunut nimenomaan ihmiskasvoista, ei esineistä, eikä kirahvejen yksilöllisistä piirteistä. Kasvojentunnistus on tärkeää koska olemme sosiaalisia eläimiä.)

Boyerin mukaan ihmisten taipumus, Humea lainaten, "nähdä kasvoja pilvissä", on pientä verrattuna siihen, kuinka voimakkaasti he "kuulevat askelia ruohikossa". Boyerin mukaan tämä selittyy erinomaisesti evoluution kautta. Koska ihminen on ollut sekä saalis että saalistaja, hänelle on ollut tärkeää havaita uhat ja ruoka. Evoluutio suosii "elävän kohteen aiheuttaman liikkeen" ylihavaitsemista, koska se ei ole kovin vaarallinen tapahtuessaan, kun taas alireagointi voi johtaa kuolemaan. Tämä selittää Boyerin mukaan myös Guthrien havainnon siitä, että henkiolennot eivät aina suinkaan ole miellyttäviä tai toivoa tuovia. Jumala on siis näiltä osin "pedonkaltainen". (Oma sivuhuomautus; Myöhemmin Boyer kertoo kirjassaan, kuinka läheisistä johtuvasta surusta ja kauhistuksesta osa johtuu siitä, että ylitunnistamme kuolleita onnistuneen saalistuksen kohteiksi. Toki myös biologinen sukulaisvalinta, omien lasten kohdalla jopa heihin panostettu vaiva ja "yhteistyöntekijän menetys" painavat vaa-assa.)

Boyerin mukaan pelkkä ylihavaitseminen ei kuitenkaan riitä. Mekin havaitsemme usein väärin, mutta korjaamme sen nopeasti. (Minäkin olen monesti yön natisuttamassa talossa kuullut kuinka portaissa kävellään ja armeijassa leireillä joku viikon+ väijyputki johti siihen että ihan kirjaimellisesti näki pikku -ukkoja. Tulikin sellanen systeemi että kaverilta kysytään kanssa. Kaksi harvemmin näkee samaa harhaa. Mutta en ole jatkanut näihin luuloihin uskomista.) Jumalien ja henkien kohdalla näin ei kuitenkaan tapahdu. Tarvitaan lisäksi jotain muuta. Antropomorfismi selittää miksi havaitsemme "psyykkistä toimintaa" maailmassa, mutta se ei selitä miksi jatkamme niihin uskomista Jumalien kohdalla. Antropomorfismi toki tukee antamalla "merkkejä" ja "todisteita", kunhan jokin vakauttava rakenne löytyy.

Ihmisten mieli kykenee toimimaan siten, että kaikki päättelyjärjestelmät, kuten kasvojen havaitseminen, esineeksi tunnistaminen ... voivat toimia irtikytkettyinä, eli irrallaan ulkoisista vaikutuksista ja niiden tuottamasta käyttäytymisestä. Tämän ominaisuuden vuoksi voimme kuvitella erilaisia skenaarioita. (Oma huomautus; Voimme esimerkiksi kuvitella vaaroja, joita emme oikeasti koskaan kohtaa.) Lapsilla sosiaalisiin suhteisiin liittyy usein mielikuvitusystäviä. Boyer viittaa Marjorie Taylorin tutkimuksiin, joiden mukaan mielikuvitusystäviä omaavat lapset kuitenkin tietävät, että heidän mielikuvitusystävänsä on olemassa hieman eri tavoin, kuin muut heidän tuntemansa yksilöt. Kokeissa selvisi myös, että näillä lapsilla on tavallista tarkempi käsitys toisten ihmisten käyttäytymisestä. Taylorin mukaan mielikuvitysystävät ovat näille lapsille sosiaalisia testikenttiä. Ystävä on pysyvä, ja sillä on persoonallisuus. Ja historian kautta lapsi kykenee tuottamaan yhtenäisen ja uskottavan toiminnan mielikuvitushahmolle.

Boyerin mukaan Jumalilla on kuitenkin muutamia tärkeitä eroja suhteessa mielikuvitusystäviin; Uskontojen jumalat/henget eivät ole yksilön, vaan ryhmän, muodostamia. Niihin uskovat eivät myöskään millään tavalla erota että henget ja jumalat olisivat eri tavalla tai vähemmän olevia kuin muut. Henget ja Jumalat ovat niihin uskoville yhtä todellisia kuin pöydät ja tuolit. Mielikuvitusystävien kohdalla näin ei ole.

Tärkein ero uskonnollisten kertomusten ja mielikuvitusystävien välillä on ympäröivä kulttuuri ja se, että uskonnollisilla olennoilla on pääsy strategiseen informaatioon. Boyer viittaa UFOjen kannattajiin. Heillä on ihmistä mahtavampia olentoja, mutta he eivät palvo niitä. He eivät korosta olevansa parempia ihmisiä koska uskovat UFOihin. Mutta sitten on poikkeus. UFOuskovaisia on, ja heille tyypillistä on että joku kertoo että hän kommunikoi avaruusolentojen kanssa, ja että avaruusolentojen tahtoa on tärkeä seurata. Näihin liittyy rituaaleja, ja tunnepohjainen sitoutuminen. UFOuskovainen kokee olevansa parempi ihminen juuri UFOuskonsa vuoksi. UFOuskoissa keskitytään "vierailijoiden" käsityksiin uskovista. UFOilla on tässä tapauksessa pääsy "strategiseen tietoon":

"Humanoidi tietää että valehtelit sisarellesi."

Tässä kohdin selitykseksi tulee mielemme tuottamat moraalisen käytöksen rakenteet. Boyerin mukaan ne ovat hienostuneet, jopa vauvoilla, mutta ne ovat itsestutkiskelun ulkopuolella. Niin lapsilla kuin aikuisilla. (Kykenemme siis lähestymään ja tutkimaan niitä ainoastaan kognitiotieteen mekanismein.) Evoluutio on sukulaisvalinnan, vastavuoroisuuden ja kostoon ja ryhmästä jättämiseen perustuvien systeemien kautta tehnyt meistä erittäin sosiaalisia eläimiä. Mielemme on tämän vuoksi rakentunut toimimaan hyvää toisille tehden. Boyerin mukaan Jumalan käsite rakentuu tämän pohjalle.

Jos normaali ihminen tekee jotain itsekästä, josta on haittaa ryhmälle, hän tuntee syyllisyyttä vaikka ei jäisi teostaan kiinni. (Oma huomautus; Kostoon liittyy Boyerin mukaan se, että vaikka itse ei olisi pahan teon kohde, kannattaa yhteistyötä tekevien rankaista, koska sillä estetään huijaamisen kannattavuus "yleisenä ilmiönä". Kostoon liittyvät tunteet lisäksi auttavat rankaisemaan silloinkin, kun se tulisi muutoin kalliiksi. Murhasta tuomittu heimon paras metsästäjä voidaan karkottaa ja kalliille lakimiehelle maksaa siitä että firman kassasta pienehkön summan vienyt saa rangaistuksen. Tälläisen teon tuoma maine kun ennaltaehkäisee kaikkia varkauksia aina jälkeenpäin. Siksi moraalisiin seikkoihin sitoudutaan lujan tunteellisesti.) Eli vaikka he keksisivät minkälaisia verukkeita, he kuitenkin tuntevat että ulkopuolinen tarkkailija joka näkisi tilanteen, kokisi sen pahana. Kun mielemme tuottamat moraalilauseet ovat selviä, mutta niiden syntytapa tietoisen käsittelymme ulkopuolella, intuition esittäminen muodossa "Mitä Jumala/henki ajattelee toimistani" antaa mahdollisuuden käsitellä tätä. Tosin tämä vaatii sitä että tällä jumalalla/hengellä on pääsy "strategiseen informaatioon". Ne eivät välttämättä tiedä tarkemmin kuin ihmiset, mutta ne tietävät laajemmin kuin ihmiset.

Ulkopuolinen ja kiinnostunut tarkkailija, jolla on pääsy "strategiseen tietoon" on yksinkertainen tapa kertoa miksi me koemme moraalin niin kuin koemme. Ja koska luonnostamme automaattisesti tunnemme tunteita moraaliasioihin liittyen (Oma huomautus: Syyllisyys pienentää halua huijata, Kiitollisuus johtaa sisäiseen palveluksen takaisinmaksuvelvollisuuteen...) liitämme nämä tunteet myös näihin moraalin takana oleviin ja/tai moraalista kiinnostuneihin Jumaliin.

Siksi Jumalat ovat niihin uskoville merkityksellisempiä kuin mielikuvitusystävät niille lapsille, joilla niitä on.

Teologisesti korrekti.

Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" -kirjassa kerrotaan siitä, että ihmiset käsittelevät uskomuksiaan. He opettelevat siitä ensinnäkin "teologisesti korrektin" version, ja sitten toisaalta muokkaavat sen skeemoja kohti tutumpaa muottia. Ihmiset kertovat -kulttuuritaan riippumatta - "teologisesti korrekteja" asioita, jälkimmäisten jäädessä usein heiltä itseltäänkin suurimmalta osin salatuiksi.

Boyer kuvaa tilannetta katolilaisten suhteella Neitsyt Mariaan. He uskovat että rukous junassa, bussijonossa tai yksin pimeässä huoneessa auttaa. Toisaalta heillä on myös muutamia erityisiä Neitsyt Marian patsaita, joiden luona rukoilua pidetään erityisen tehokkaina. Katolilaiset itse kiistävät että kyseessä olisi kuvainpalvonta. Patsas on vain symboli. Mutta silti, jos joku ehdottaisi että patsas pilkottaisiin polttopuuksi, ja korvattaisiin kyltillä, nämä samat ihmiset suuttuisivat. (Oma huomautus; Jos nämä Mariat uhattaisiin laittaa konservointiin ja piiloon museoiden kätköihin ja että niiden paikalle laitettaisiin kipsinen kopio, meteli ei ehkä olisi aivan yhtä suuri, mutta sitäkin olisi riittävästi. Varmasti moni katolilainen sanoisi tätä uutta kipsimariaa "väärennökseksi".) Toisin sanoen ihmiset kaikesta huolimatta kokivat noiden patsaiden olevan jotain muutakin kuin patsaita ja symboleja. He kokivat niissä olevan enemmän. Vaikka he suoraan kysyttäessä kiistävätkin muun.

Boyer todensi tätä vielä tarkemmin Justin Barrettin kokeella. Tämä koe perustui siihen, että ihmiset lisäävät yksityiskohtia tarinoihin, ja että nämä lisäykset kertovat siitä mitä käsityksiä ihmisillä on mielessään. Kirjassa käytetään esimerkkinä sitä, että jos ihmisille kerrotaan pitkiä tarinoita, he eivät yleensä voi muistaa sitä ulkoa, vaan ottavat siitä pääasiat, joita sitten koristavat yksityiskohdilla sitä uudelleen kertoessaan. Esimerkiksi kirjassa mainitaan että kun ihmisille kerrottiin tarina punahilkasta, kertomuksen kohta, jossa kerrottiin että "Punahilkka kulki metsän halki tapaamaan isoäitiään" muuttui muotoon "Punahilkka käveli metsän halki tapaamaan isoäitiään". Eli ihmiset lisäsivät siihen "arvauksen". Alkuperäisessä tarinassahan ei kerrottu kulkiko Punahilkka pyörällä vai mopolla vai kävellen. (Kävely vain oli "luonnollinen arvaus", joka itse asiassa tehtiin ilman että varsinaista ajattelua tarvitsi aktivoida sen tekemiseen.)

Kun puhuttiin kristinuskosta, huomattiin että ihmisillä on myös "teologisesti korrekteja" seikkoja, kuten se että Jumala voi tehdä montaa asiaa monessa paikassa samanaikaisesti. Mutta jos tämän ominaisuuden pohjalta tehdään pitkä tarina, jossa tärkeää on se, että Jumala auttaa samanaikaisesti auton alle jäänyttä miestä selviämään elossa ja mummoa löytämään lompakkonsa, muuttui uudelleenkerrottaessa muotoon, jossa Jumala ensin teki jotain, ja sen jälkeen käänsi huomionsa toisaalle ja teki sitten muuta.

Tällä Boyer kritisoi perinteistä tapaa tutkia uskomuksia, joka perustuu siihen että on menty kysymään ihmisiltä mitä he uskovat. Lopputuloksena on pelkkiä uskomuksien listaamisia, jotka eivät vielä ilman jäsentämistä kerro mitään uskomisen syistä, ja etenkin sitä, että perinteisellä metodilla saadaan irti vain "teologisesti korrektit" uskomukset, ja ne käsitykset jotka uskovilla pohjimmiltaan ovat, jäävät kirjaamatta.

Skeema

Olen jatkanut Pascal Boyerin kirjan tavaamista, ja tänään käsittelyn alla on skeemat ja se, millaisia rakenteita uskomuksilla Boyerin mukaan on oltava.

Boyerin mukaan meillä on mielessämme monenlaisia skeemoja. Esimerkiksi kun opettelemme uuden eläimen, meille monesti riittää pienikin vihje. Jos meille kerrotaan että jokin asia on "hyeenan vihollinen" päättelemme heti että se on eläin, ja että se lisääntyy samanlajisten kanssa, ja että sen on syötävä elääkseen ... Ja toisaalta jos sanomme vain, että se onkin korjattavana, saamme täysin erilaisen kuvan siitä. Tiedämme että se ei syö leipää eikä nuku, vaan on kone tai esine, joka on valmistettu ... Nämä ovat erittäin hyödyllisiä; Kun opettelemme asioita, emme joudu opettelemaan valtavia tietomääriä, jotta saisimme opeteltua yhden uuden eläimen. Yleensä voimme kohdistaa tiedon siihen mikä on "erikoista, uutta" sen sijaan että listaisimme sen mikä kaikissa on yhteistä.

Uskomukset toimivat hieman samalla tavalla. Boyerin mukaan ne koostuvat tyypillisesti sellaisesta rakenteesta, johon yhdistetään jotain, tai yhdistelemällä skeemoja. Tämän johdosta "pyhän uskomuksen"/"merkityksellisten mysteerien" tulee olla erikoisia ("Tämä talismaani putoaa maahan kun siitä päästää irti" ei tunnu pyhältä, se on liian "tavanomainen", se on ihan normaali "skeeman jäsen", se ei ole erityinen) Se ei kuitenkaan saa olla täysin outo. ("Tämä käsi on mannapuuroa paitsi silloin kun joku katsoo sitä" ei ole hyvä uskomus, vaikka se on erikoinen. Se ei ole yhtään normaaleiden skeemojen mukainen.) Hyvä mysteeri on siis hieman outo, kuten "tämä putki joka sisältää kiviä ropisee kuten sade, joten hyvä poppamies kykenee hallitsemaan sen avulla sadetta". Tässä "normaalin esineen skeemaan" lisätään epänormaaleja elementtejä, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Jumala voidaan ajatella persoonaksi, jolla on erikoisia kykyjä ja joka on näkymätön. Skeemaa ei ole muutettu kovin paljoa. (Siksi ihminen ja Jumala toistensa kuvia ovatkin. Riippumatta siitä kumpi maalasi kumman.)

Sama näkyy Boyerin mukaan myös muodonmuutoksiin; Erikoisuutta täytyy olla, mutta ei liikaa. Kun sadussa muutetaan prinssi rupikonnaksi, se ei ole mielenkiintoinen jos muutos on täydellinen. Jos prinssi muuttuu rupikonnaksi ja alkaa tekemään vain rupikonna -asioita ja ajattelemaan rupikonna -ajatuksia, se ei ole kovin mielenkiintoinen. Samoin jos muodonmuutos on outo, siitä ei saa kunnon otetta. Näin prinssin muuttuminen atsaleaksi on jo huomattavasti vaikeampaa. Eikä prinssi ikinä muutu atsalean säilytysruukuksi, koska esineiden ja ihmisten skeemat eroavat toisistaan vielä enemmän kuin kasvien ja ihmisten. (Ja jo kasvi rupesi olemaan "liian erilaista".) Mielenkiintoiseksi muodonmuutoksen tekee se, että kohde on osin ihminen. Taiotulla rupikonnalla täytyy olla prinssin mieli, jotta tarina olisi mielekäs.

Ja tämän vuoksi tarinoissamme esiintyy usein sekahirviöitä, kuten kentaureja(ihminen+hevonen), tai muutoin hieman erikoisia eliöitä pegasus(hevonen+siivet). Ne ovat hieman outoja, mutta kuitenkin jollain tavalla tuttuja. Mikä tahansa uskomus ei voi olla tälläinen, ja ne eivät ole hyviä, vaan ovat joko tylsiä (putoava talismaani) tai outoja (käsi joka on kaurapuuroa aika kun kukaan ei katso sitä.)

(Oma huomautus;
Uskonnot toisin sanoen noudattavat jollain tavalla "yleistä logiikkaa", mutta toisaalta hieman rikkovat sitä jossakin. Minusta näitä "yleisen logiikan yhteneviä piirteitä" ei voida käyttää osoittamaan että koko uskomissysteemi olisi looginen. - Emmehän voi sitä tehdä sadesauvankaan kanssa. - Uskomisjärjestelmä on pikemminkin sekoitus logiikkaa ja epälogiikkaa. "Merkityksellinen mysteeri" ei ole täysin kumpaakaan.)

Uskonto "selittäjänä".

Olen aloittanut tiiliskivimäisen paksun Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat:Miten uskonto selitetään" -kirjan lukemisen. Nimestään huolimatta kirja ei ota lainkaan kantaa siihen, loiko ihminen Jumalat vai toisinpäin. (Tai peräti; Loiko Jumala ihmisen, joka sitten loi useita Jumalia...)

Kirja käsittelee uskontoa aivotutkimuksen kautta. Vastailee enemmän kysymykseen miksi ihmiset uskovat. Uskovainen voi mielestäni lukea kirjaa ihan hyvin.

Kirjan alkuosassa -jota olen vasta lukenut, Boyer antaa ruoskaa useille uskonnonselityksille. Nostin keskeisenä esiin sen, että uskonto ei "selitä" ilmiöitä perinteisessä mielessä. Eikä se toimi myöskään moraalin selittäjänä.

Boyer kannattaa ajatusta, jossa uskonnot rakentuvat "merkityksellisten mysteereiden" varaan. Eli siinä missä normaali selittäminen yrittää tehdä "enemmästä vähemmän", uskonto pyrkii pikemminkin tekemään "vähemmästä enemmän". Jotta tässä olisi järkeä, tiivistän ajatusta; Perinteisesti asia koetaan selitetyksi, jos meillä on jokin sääntö tai ilmiö, jonka sisältö tiedetään. Kun kivi putoaa, se putoaa gravitaation vaikutuksesta. Samoin omena putoaa. Samasta syystä. Näin gravitaatio on se "vähemmän"(1. sääntö, jonka sisältö on esitettävissä "tiettynä, ennustettavana, sääntönä"), joka selittää "enemmän"(kivet, omenat, villasukat, venäläiset kuuraketit). "Merkityksellinen mysteeri" taas rakennetaan enemmän siten, että jokin ilmiö tai ilmiöjoukko nostetaan taustasta esiin, ja sille laitetaan mystinen ja tuntematon tai käsittämätön sisältö; jotain vielä lisää. (Ilmiön takana on henki, jolla on erikoisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat sen toiminnan ja jotka usein "selittävät mystifioimalla" eli kertomalla selityksiä sille miksi sitä ei havaita: se on esimerkiksi "näkymätön", "aineeton"..) Eli jos jotain asiaa ei ymmärretä, sen taakse laitetaan vielä lisäksi jotain, jota ei ymmärretä. Mutta ei miten tahansa. Tämän "ylimääräisen elementin" tulee olla jollain tavalla merkityksellinen.

(Oma huomautus; Joulupukin, djinnejen, taiwanilaisten henkien ja Jumalan välille on siksi lähes mahdoton tehdä eroa; Ainut ero taitaa olla se, että joissain kulttuureissa tiettyihin asioihin uskotaan paljon ja toisiin vähän - niiden kohdalla joihin uskovia on vähän sallitaan helpommin ja pienemmillä vaatimuksilla kritisointi. Kun taas niitä joihin uskotaan laajasti, ei saisi kritisoida lähes yhtään eikä missään oloissa. Siksi arabimaissa ei saisi kritisoida islamia, eikä suomessa kristinuskoa. Hindumaissa molempien em. uskontojen kritiikki taas on helppoa. Minusta ne voi silti ihan hyvin niputtaa (Ei sitä freimaamista.); Kysymys Jumalan olemassaolosta on joko ympäröivästä yhteisöstä riippumaton asia, jolloin nämä mielipidetuntemukset voidaan täysin sivuuttaa tai sitten pelkästään kulttuurillinen ilmiö, jota ei tarvitse ottaa "niin vakavasti"; Uskonto/ateismikeskustelu vertautuu tällöin siihen kysymykseen pitääkö enemmän kubismista vai surrealismista.)

Tämän seurauksena "perinteisesti" ajatellen masennus voi johtua stressin ja muiden aiheuttamista ilmiöistä, jotka vaikuttavat ihmisen ruumiiseen. Ja tätä voidaan auttaa antamalla psyykenlääkettä. "Merkityksellisessä mysteerissä" masennus voi esimerkiksi johtua siitä, että henget ovat lainanneet tai varastaneet osan sielusta, ja että tätä voidaan hakea takaisin poppamiehen avulla. Molemmissa keinoissa on sekä elementti, joka tavallisen ihmisen mielestä tekee asian "ymmärrettäväksi" että jonkinlainen kontrolli.

Boyerin mukaan uskonnolliset ideat poikkeavat totutusta, mutta joissa on omia päättelyjärjestelmiä. Hän vertaa tennispallon rikkoman ikkunan tapausta ja noitia. (kuvailen tilanteen omin sanoin, en kirjasta siteeraamalla. Esimerkit ovat kirjassa s. 32-33)Jos nainen näkee tennispallon rikkoneen ikkunan, syntyy tilanne, jossa Rouva on raivoissaan ja suuttunut ja raivo kohdistui ulkopuolisiin tahoihin, joiden rouva tiesi/oli kuullut leikkivän liian lähellä ikkunaa". Noitien tapauksissa taas voidaan ajatella että "Noidat ovat kantaneet kaunaa juuri noille ihmisille, koska katto romahti juuri silloin kuin vain nämä henkilöt ja juuri he olivat ikkunan alla."

Kummassakaan tilanteessa näitä ei tarvitse lausua ääneen, ne ovat "itsestään selviä". Boyer korostaa että nämä "itsestäänselvyydet" eivät ole luonteeltaan sellaisia että niitä voitaisiin huomata introspektiolla, eli itsehavainnoinnin, kautta. Hän korostaakin Dennettin "kartesiolaista teatteria", jossa me uskomme että kaikki aivojemme toiminta olisi rationaalista, että ajattelisimme järkevästi, vaikka pohjalla onkin paljon ilmiöitä, joita voidaan lähestyä vain kognitiotieteen menetelmin. Nämä "itsestäänselvyydet" kuitenkin ovat juuri se asia, joka tekee sekä "perinteisissä selityksissä" että "merkityksellisissä mysteereissä" sen tunteen, että asia on niiden kautta jotenkin "ymmärrettävissä".

(Oma huomautus; Ja tämän vuoksi varmasti uskovaisia on kaikissa yhteiskuntaluokissa, aina koulutetuista professoreista yhdysvaltain presidentin kautta katulapseen. Mutta näihin vetoaminen ei tietenkään puhu mitään itse uskon kohteen olemassaolon puolesta. Auktoriteettiin tai uskon yleisyyteen vetoaminen ei toimi, siihen voi vastata että "Jos muut hyppäisivät kaivoon, hyppäisitkö itse perässä".

Sitten siirrytäänkin sujuvasti moraaliin;
Boyerin mukaan uskonto ei selitä moraalia. Hän myöntää että uskonnot ovat sidoksissa moraalisääntöihin, ja että monet uskonnolliset koulukunnat nostavat sen esille. Eikä uskonnollisten järjestelmien ja poliittisten systeemien eroakaan ole hyvä korostaa, koska monet uskovaiset ja uskonnolliset järjestelmät puolustavat sitä ylpeästi. (Oma huomautus; Vanhassa Testamentissa on paljon lakeja, jotka ovat nimenomaan poliittisia kysymyksiä, ja jotka koskevat yleistä yhteiskuntajärjestystä, kuten missä oloissa tulee tuomioita, ja missä tilanteissa voidaan pitää orjia. Vanha Testamentti oli varmasti paimentolaisjuutalaisille poliittisen systeemin ydin.) Boyerin mukaan väite, jossa uskonto luo moraalin on itse asiassa suurissa vaikeuksissa, koska missään uskonnollisessa yhteisössä ei esimerkiksi ole sallittua tappaa veljiään ja sisariaan vain sen vuoksi että tästä saisi vanhemmiltaan lisää huomiota. Uskonnollisuuden yhdistäminen moraaliin on siksi Boyerin mukaan todennäöisesti vain "ad hoc" selittämistä moraalisille käskyille, jotka olisivat voimassa itse asiassa muutoinkin. Sama koskee Boyerin mukaan myös uskonnon suhdetta politiikkaan; Kaikissa maissa on yhteiskuntajärjestystä pönkittäviä elementtejä, olipa niiden maiden uskonto ja maailmankatsomus mikä hyvänsä. Uskonto ei siksi toimi uskottavana selityksenä niiden lähteeksi.