perjantai 16. marraskuuta 2007

Uusi ulkoasu

Moni onkin varmasti jo huomannut uudistuneen blogiotsakkeeni. Vanha tekstiversio muuttui grafiikallisempaan muotoon. Samalla tajusin kuitenkin, että en ole itse asiassa lainkaan kertonut miksi blogini nimi on se mikä se on.

Kaikki alkoi siitä, kun seikkailin aikani kuluksi verkossa. Luin erilaisia blogeja. Sitten tuli mieleen että voisin tehdä sellaisen. Sitten ajattelin, että ei minulla kuitenkaan riittäisi tekstiä kirjoittaa mitään. Eikä sanottavaakaan. Eikä aikaa. Eikä voimavaroja. Asia kuitenkin jäi jollain lailla kytemään. Mietiskelin, että "tuosta voisi bloggailla". Kun näitä päiviä alkoi olemaan paljon, tajusin että voisin perustaa jonkinlaisen blogin. Jos tekstiä ei sitten riitä, aina voi lopettaa. Ei päiväkirjaakaan ei kukaan pakota tekemään tiettyä tahtia.

Lisäksi törmäsin Montaignen sitaattiin, jossa hän kertoi, että hänen ystävänsä kertoivat hänelle usein hauskoja ja älykkäiti juttuja ja lainauksia, joita Montaigne oli kuulemma kirjoittanut teoksissaan. Montaigne itse tosin oli unohtanut ne. Ajattelin että jos mieli unohtaa, on sitten eläkkeellä jotain jota lukea aikansa kuluksi. Ja jota ystävät sitten lainaavat. (Rippunen ylpeyttä. Tunnustan.)

Sitten aloin miettimään blogeille nimiä. Minulla oli pari ajatusta.
Ensimmäinen oli "Athos". (Jonka otsikkoteksti voisi olla nykyisin vaikka tuollainen)
Sen nimi tulee tietysti siitä että "Athos" rimmaa sopivasti sanan "atheism" kanssa. Athos on tietysti myös muskettisoturi, joka taisteli uskonnollisia kardinaalin miehiä vastaan. Athos -idea oli kuitenkin liian säihkyvä minun malliini. En kyennyt yhdistämään itseäni kovin sankarilliseen tai säihkyvään malliin. Lisäksi en tuntenut olevani kovinkaan "sanan säilän mestari". Muskettisoturi ilman terävää miekkaa on vitsi. Siksi nimi jäi. Ei siinä oikeastaan muuta vikaa ollut.

Sitten rupesin miettimään hieman enemmän. Päädyin blogin nimeen "tuulimyllykirjeet". (Sen otsikkoteksti voisi olla vaikka seuraava)

Homma tietysti viittasi Cervantesin mainioon Don Quijoteen. Ja tietysti Urho Kekkosen myllykirjeisiin. Ja kyseessä oli samalla sanaleikki, jossa kaksi toisiinsa muuten liittymätöntä yhdyssanaa olisi liitetty yhteen. Tässä viittasin siihen, että kuten Don Quijotessakin hänen apurinsa Sancho Panza on toki Don Quijoten puolella, mutta pitää tätä silti hulluna. Tällä ajattelin korostavani suhtautumistapaani ns. "skeptikoihin". Nimi olisi rinnastanut huuhaamiehet tuulimyllyyn ja skeptikot Don Quijoteen. Näin nimi olisi antanut ymmärtää, että katson hommaa taustalta, kenties hieman huvittuneesti, kenties hieman harmaita hiuksia saaden. Hommaa tietysti korosti se, että Kekkonen kirjoitteli kuuluisat ”myllykirjeet”, kun hän halusi puuttua asioiden kulkuun - eli silloin kun "saatanan tunarit" eivät osanneet. Mikä tietysti tarkoitti sitä että olisin periaatteessa valmis myös puolustamaan kantaani, tietenkin Kekkosmaisesti kiroillen. Kekkonen on lisäksi Suomalainen ja Don Quijote ulkomaalainen, jolloin voin korostaa katsovani ulkomaan asioita suomalaisen silmin. Olen edelleen sitä mieltä, että ajatus oli aika mainio ja sopisi blogin henkeen. Ja totta puhuen tämän blogin nimi on viittä vajaasti tämä. Ehkä tämä nykyinen on kuitenkin parempi, koska tämä on kuitenkin aika "sofistikoitunut" juttu. Ehkä liian hieno ja osuva nimi blogille. Niin hyvä, että ei enää sopisi tälle blogille. (Ristiriitaista, eh?)

Mutta paahtoleipä -nimeen päädyin seuraavista syistä;
1: Paahtoleipä, johon on painettuna Jeesuksen kuva on eräänlainen "uskonnollinen symboli", uskonnollisuuden ikoni. Kun syön joka päivä sellaisen, kerron uskonnollisen "ikonisuuden" olevan minulle vain sitä varten että tuhoan sitä. En siis syö uskovaisia aamupalakseni, heidän pelleilyjään sen sijaan saatan ahmiakin. En siis vastusta uskontoa sinänsä, vaan ainoastaan näitä "ikoneja", jotka kuitenkin ovat pohjimmiltaan hihhulointia. En siis pure Jeesusta, se olisikin mahdotonta, koska tahoa joka on joko olematon tai immateriaalinen henkiolento, on paha purra. mutta mikään mahti maailmassa ei estä minua puremasta jotain sattumalta palanutta leivänkannikkaa. - Etenkään, jos siinä on päällä hilloa!
2: Paahtoleivässä on aivan hitunen mässäilyä, mutta ei paljon. Tällä asennoitumisella halusin korostaa sitä, että paahtoleipä itse asiassa on "hieman enemmän", kuin mitä kristityt pyytävät. Kun pyydän jokapäiväistä paahtoleipää, kerron vaativani hieman enemmän. Mutta en niin paljoa että menisi mässäilyn puolelle. Tämä rinnastuu siihen, että uskonto "ei aivan riitä täyttämään vaatimuksiani", jotka koskevat milloin mitäkin. Yleensä tämä on moraalia ja elämäniloa. Uskonto kun tuntuu hieman samanlaiselta, kuin terveyskampanjat. Lupaavat pidentää elämää, mutta kaikesta elämän elämisen arvoiseksi tekevistä asioista pitäisi samalla luopua. :)
3: Siinä missä Athos ja Tuulimyllykirjeet sisältävät vihjeitä väkivallasta - lähinnä miekkojen ja taistelun kautta - paahtoleipä on pohjimmiltaan aika passiivinen ja jokapäiväinen asia. Tällä halusin korostaa maanläheisyyttä.
4: Viittasin paahtoleivällä myös omaan ihovaivaani. Vitiligo polttaa epätasaisesti, joten paahtoleipä voisi olla eräänlainen haukkumanimi itselleni. Tällä näkemyksellä osoitan että olen kuitenkin aina valmis pilkkaamaan myös itseäni, hieman herkemmissäkin asioissa. Samalla kun nimimerkki on paahtoleipä, kerron tavallaan myös että asetan itseni joka päivä periaatteessa myös muiden syötäväksi.
5: Paahtoleipään sai liitettyä sanaleikin Jeesuksen mallirukoukseen. Hieman huonoa huumoria, joka kertoo siitä että olen aina valmis heittämään hieman huonoa huumoria, joka liittyy jotenkin pyhiin asioihin. Tässä korostan sitä että mikään asia ei ole niin pyhä, ettei sille voisi hieman nauraa, tai ainakin vääntää vitsiä. Ettei aina tarvitsisi itkua ja hammasta vääntää.
6: Paahtoleipä on "toast", joka tarkoittaa englannin kielellä paitsi paahtoleipää, myös alkoholipitoista maljaa. (Okei, tosi pimeä yhteys, jota ei voisi tajuta ellen sitä kertoisi)
7: Satuin löytämään kuvan, jossa paahtoleivässä on mainio ilme. Tämä oli se ratkaiseva tekijä.

Ja siksi lopullinen blogin otsikkokuva on seuraava:


4 kommenttia:

mm kirjoitti...

Hauska selitys.
Toisaalta, maailmalla on noita jokapäiväisen leivän käännöksiä ihan vakavissaankin tehtyinä aikamoinen hullunkurinen joukko.
Kielen tutkijat eivät aina olleet tarkkoja kysymyksissään, löytyy mm jokapäiväinen kilpikonnamme.
Kun joka neljäs maailmassa puhuu äidinkielenään kiinaa ja syö päivittäin riisiä, tuo leipäpuoli ei ole aina hallussa. Tuntevat ehkä paahtoleivän maailmanmatkoiltaan paremmin kuin muun leivän.
Thain kielellä paahdettava leipä on khanom pang ja kun se paahdetaan siitä tulee khanom pang ping. Että sellaista paahtoleipää.

paahtoleipä kirjoitti...

Saa sitten nähdä olenko minä PANG vai PANG PING.

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Athos on tyylikäs nimi. Taidan käyttää sitä seuraavassa fanifiktiossani.

paahtoleipä kirjoitti...

Joo. Kyllä minun nerouttani saa kehua!