Puolassa lausunto joka on likimain "On vaikeaa uskoa johonkin jonka ovat kirjoittaneet ihmiset jotka ovat juoneet liikaa viiniä ja polttaneet yrttejä" uhkaa tuottaa vankeutta jopa kaksi vuotta. Syy: mielipiteen lausuminen "loukkaa miljoonia". Paul Gill taas on Irlantilainen, joka kritisoi Irlannin jumalanpilkkalakeja. Hän on lähtenyt kierrokselle. Toimintaa innostaa politiikka ja se miten vakaumukset ovat eriarvoisia. Historiallisesti "kerettiläisyyden" vastustaminen on ollut laissa tärkeässä roolissa. Uskoa suojaavat lait ovat olleet keskeisiä ja rangaistukset niihin ovat olleet ankaria.
Jumalanpilkkaamista pidetään viharikoksena.
Samanaikaisesti minä ateistina kohtaan liiankin usein uskovaisia, jotka katsovat että evoluutio on uskonto JA JUURI SIKSI sitä tulee kritisoida ja pilkata. Koska se herra X:sta on väärässä oleva harhaoppi saa asiaan uskova neiti A ja neiti B joutuvat kohtaamaan kritiikkiä ja pilkkaa. He ovat vaikkapa "evopellejä". (Googlatkaa huviksenne, pilkkasana ei ole keksitty.) Tätä toimintaa puolustetaan avoimen keskustelun ja kritisointioikeuden puolesta. Ja täsmennetään että kyseessä ei ole viharikos, vaan erimielisyyden ääneen sanominen. Tälläisistä kritiikeistä ei laki määrää vankeutta. Jumalanpilkkalakia sen sijaan heilautellaan vähintään pelotteena aina silloin tällöin.
Sitten ihmiset esittää ihan vakavalla naamalla että asiat on balanssissa. Että uskovan on "vaikea nähdä" että uskonto ja ateismi olisi eriarvoisessa asemassa - paitsi silloin kun muistutetaan että Dawkinsin kirjat myy paljon, jolloin ateismi on muoti -ilmiö jolla on liikaakin näkyvyyttä.
Uskoisin että suurin osa uskovaisista on kunnollisia. Ongelmana on se, että nämä kaikki pitävät turpansa kiinni. Siksi aina kun uskonto näkyy, se on jollain tavalla ällöttävää. Ei uskonnon vaan hihhuleiden vuoksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumalanpilkka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. toukokuuta 2010
torstai 19. maaliskuuta 2009
Hyvää matkaa
On erikoista, miten esimerkiksi naisten ympärileikkaus ja monet vastaavat asiat voivat tuottaa ongelmia, ja osa on ikään kuin niiden tekeminen olisi jokin oikeus. Sama koskee tietysti vähemmässä määrin kotoisempiakin uskontoja.
Vaikeaksi kritisoinnin tekee osittain se, että teoriassa Jumalanpilkkaaminen on lailla kielletty erityisellä loukkaamattomuudenvapaudella. Tämä pistää miettimään sitä, mistä voi esimerkiksi kirjoitella tälläisissä blogeissa. Ehkä se on jossain asioissa hyväkin.
Maassamme on kuitenkin myös hihhuleita. He elävät maassa jossa on uskonnonvapaus ja uskonnon pyhinä pitämien asioiden kritisointi peräti lailla kiellettyä. Mutta tämä ei riitä heille. Sillä he eivät niinkään halua vaalia omaa uskoaan, kuin mitä he haluavat hallita. Ja kun tämä ei toteudu, saamme kuulla ja foorumeilta lukea ties minkälaista kiukkuista puhkuntaa, kun kaikki eivät tee juuri kuten he. Televisiostakin tulee väärää ohjelmaa, ja ihmiset peräti katsovat sitä.
Kuinka pahalla tuulella he ovatkaan, koska he ovat loukkaantuneet suunnilleen kaikesta yhteiskunnassamme. Toki heille täytyy antaa sananvapaus, ei heitä voi kieltää sanomasta asioitaan. He voivat tehdä itsestään pellejä julkisesti. Tosin minusta tämän tulee tarkoittaa myös sitä että vaikka koko yhteiskunnalla olisi oikeus ärsyyntyä heille. Mikä tästä tietysti seuraakin. Ärsyyntyneisyys synnyttää ärsyyntyneisyyttä. Kiukku kiukkua. Jos moitit ateistia vaikka "moraalittomaksi" tai vastaavaksi, älä odota kääntymistä vaan suuttumista. Jos odotat yhtään mitään muuta, kuten tämän haukutun tai sitten jonkun kolmannen osapuolen kääntymistä epäilen kykyäsi ymmärtää inhimillisten tunteiden asioita. Tämä oire liittyy joihinkin kansankin hyvin tuntemiin asioihin.
Annan heille myös ehdotuksen. Tämä ehdotus perustuu ihmisen vapauteen. Vapauteen valita asuinpaikkansa ja etsiä tätäkin keinoa käyttäen onnellisuuttaan. Idea ei synny siitä että toivoisin että he välttämättä tekisivät niin. Vaan se muistuttaa pikemmin heitä joistakin asioista.
Siksi muistutan että heillä on oikeus muuttaa jonnekin sellaiseen paikkaan, joka ei ärsytä. He voivat aina muuttaa sellaiseen paikkaan jossa hallinnassa on teokratia, jossa ollaan perinteitä kunnioittavia traditionalisteja, jossa naisen perinteistä paikkaa kunnioitetaan ja homoseksuaalisuutta ei sallita yhteiskunnassa. Paikkaan, jossa kuolemantuomio on hyvä asia, ja aborttia ei sallita. Paikkaan jossa pidetään ankaria rangastuksia kurissa pitävänä voimana. Paikkaan jossa ei suvaita kommunisteja ja vielä vähemmän ateisteja. Paikkaan jossa televisiodokumenteista ei tule evoluutioasioita. Paikkaan, jossa olutta ei myydä kaupassa. Siellä elämä voi olla mukavampaa. Siellä ei tarvitse tuskastua siitä että yhteiskunta vain sallii uskonnon eikä sen sijaan hyppyytä kaikkia sen pillin mukaan.
Tämä paikka on Saudi Arabia. Se on vain lentolipun hinnan päässä. Hyvää Matkaa! Jos matka ei maistu, niin suosittelen että elätte kuten parhaaksi näette, mutta ette suutu ja hermostu siitä, että joku tai jotkut muut eivät tee samoin.

lauantai 14. helmikuuta 2009
You Decide.
Hihhulit, kuten kreationistit, ovat aina muistuttamassa sitä miten valinnanvapautta karsivaa esimerkiksi evoluutio on. Valinnanvapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus toistuvat näissä. Lasten ja nuorten ja aikuisten tulee saada itse päättää. Sama koskee naispappeutta ja muita kysymyksiä. Jos kirkko sallii naispapit, se vainoaa niitä jotka eivät naisten kanssa halua tehdä töitä pappina. Ja tämä taas sotii aatetta vastaan, se kieltää aatteita.
Mutta sitten kun aiheeseen tulee ateismin oikeutus, kelkka kääntyy. Kyseessä ei olekaan enää mikään uskonnon, sanan tai mielipiteenvapaus. Ateisti on määritelty. Paha. Itsekäs. Itse asiassa jo se, että joku sanoo olevansa ateisti johtaa siihen, että uskovainen tämän yhden piirteen pohjalta vetää yhteenvedon lähes kaikesta mitä mieltä ateisti muka on. Kuitenkin unohtuu, että määritelty ateismi sellaisenaan puuttuu. Se on määritelmällisesti VAIN kannanotto Jumala(i)n olemassaoloon.
Ja tämä näkyy; Jumalanpilkka on kielletty, mutta ateisteja saa pilkata. Ateismi ei siis ole vakaumus? Se ei voi pitää asioita "pyhänä", koska ainut määritelmä "pyhälle" joka kristittyjen määritelmissä on sallittu liittyy vain ja ainoastaan yliluonnolliseen papparaiseen? Entä jos ateisti rajaa pyhänsä eri tavalla?
Ja siksi esimerkiksi Suomen uskonnonvapauden historia on mitä on;
*Kristinusko ~ vuosi 1000.
* Pakkokäännytys alkoi: 1. ristiretki, 1155.
* 1634 uskontopakko; Jos ei ollut luterilainen, tuli karkoittaa maasta.
* 1741 ulkomaalaiset saivat erityisoikeuden joka ei koskenut suomalaisia: He saivat luvan harjoittaa muuta uskoa kuin evankelis-luterilaista. Mutta luterilaista heidänkin piti harjoittaa. Valinnanvapauden määrän voi siis suorastaan aistia heidänkin kohdallaan.
* 1869 kirkkolaki salli kirkosta eroamisen. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista koska kirkko oli ainut joka piti väestörekisteriä, eikä esimerkiksi naimisiin päässyt kuin papin edessä. Laillinen avioliitto vaati tietyn uskon.
* 1923 sallittiin myös eiluterilaiset ja eikristilliset opit. Uskonnosta eroaminen tuli myös käytännössä mahdolliseksi. Lapset kastettiin isänsä uskontokuntaan; Vanhemmilla ei ollut tässä kohden sananvaltaa muuta kuin kirkosta eroamisen kautta. Jos olit jäsen, se riitti. Lapsesi liitettiin kirkkoon, halusit sinä vanhempana sitä vai et
* 2003 uskonnonvapauslaku muutti edellisen. Vanhemmat saavat päättää lasten kirkkoon liittämisestä. Alle 12 -vuotiaalla ei ole lain silmissä mitään sananvaltaa. Vanhemmat päättävät ja tarkemmin: Jos sopua ei saada, kirkon jäsenyys on äidin päätös. Uskonnonvapautta emme ole saavuttaneet vielä tuhannenkaan kristinuskon vuoden jälkeen Herran vuonna 2008. Lapsilta se nimittäin puuttuu yhä täysin: Vasta 18-vuotiaana saa päättää, haluaako kuulua uskontoon. 15 -vuotias tarvitsee vanhemmiltaan kirjallisen suostumuksen. Ja kaikki vanhemmat eivät tätä suostu kirjoittamaan. (Muutenhan tätä lainkohtaa ei tarvittaisi, ja jos sitä ei kukaan haluaisi, ei se kirjoihin asti olisi päässyt.) 12 vuotias saa valita että liitetäänkö hänet samaan uskontoon kuin vanhempansa, jos vanhemmat vaihtavat uskontoa. Myös erottaminen onnistuu vain omalla suostumuksella.
Yleisimmin lapsestä kirkon jäsen vauvana. Lapsen tietoa, ymmärrystä tai suostumusta ei pyydetä. Kasteessa lapsi yksilönä tekee muka liiton ja sopimuksen Jumalan kanssa. Kun tässä on mukana ihminen, joka ei ymmärrä teon seurauksia, on selitys hoopo. Kaste on minusta hyväksyttävissä vain sitä kautta, että siinä vanhemmat symbolisesti ilmoittavat olevansa luterilaisia. Kaste ei tässä kohden merkitse lapsen kannalta yhtään mitään. Se ei ole sitoumus tai side kirkkoon. Kastetoimitus on vanhempien uskontunnustus. Tai sitten se on kirkon virallinen kannanotto sille, että lasten ja imeväisten mielipiteet ja ajatukset Jumalasta ovat merkityksettömiä. Lapset saavat ilmeisesti Jumalan armon ei oman uskonsa, vaan vanhempiensa uskon kautta. Tiettyyn rajaan asti he ovat niin tyhmiä, että Jumalan armo tai tuomio välittyy heille vain vanhempien aatteen kautta.
Kuitenkin tällä minunkin näkemyksellä on ongelmia : On mahdollista nuori on työssä ja maksaa kirkollisveroa vaikka ei haluaisi olla missään tekemisissä kirkon kanssa koska ei usko. (Kyseessä ei siis ole mikään "JUGI -stylen" porvari, joka laskee paljonko hänen 100 000 vuosituloista menee pappien palkkoihin ja sanoo sitten että "Jeesuksen on oltava ilmainen. Jeesuksen on oltava ilmainen".) Jos tätä perustellaan sillä että "kaikki vanhemmat sallivat 15 -vuotiaan erota, jokainen vanhempi ilolla lapun kirjoittaa", ja että tätä kautta eettistä ongelmaa ei ole, koska kaikki kristityt vanhemmat ilman ainuttakaan poikkeusta aina ja kaikkialla kyllä kirjoittavat lapun. Niin muistutan että laissa tätä ei ole pakotettu. Jos asia on todella näin, niin arvon uskovaiset saisivat näyttää vapaaehtoisuutensa vaikuttamalla em. lakipykälään ja vaatisivat sen poistoa. "I'm not holding my breath." Koska tiedän, että tämä on vain kiemurtelua. Todellisuus on eri kuin PR.
Sen takia ainutkaan kreationisti ei tue ateistien oikeuksia. Ei salli ateistien toiminnan järjestämisen tukemista. Päin vastoin, ateismi edustaa heille vain ja ainoastaan jotain tahoa jota tulee häiritä, jotain jota ei tule sallia. Jotain jonka toimintaa pitää saada ohjailla lailla; Esimerkiksi asioita pitäisi kieltää vain sen takia että uskovaisten vakaumus kieltää sen eivätkä he tekisi asiaa vaikka se olisi laillista. Ja siksi ihmiset, jotka sitä eivät pahana pidä, eivät saisi tehdä. Siksi ateismi on vain kritisoinnin kohde. Ateistit ovat pahoja ja väärässä. Ja "darwinistit". Tämä kertoo sen, mistä näissä puheissa on oikeasti kyse. Kyse ei ole sananvapaudesta, muutenhan sitä tuettaisiin kaikkien vakaumuksen kohdalla.
Mielestäni parasta olisi se, että lasta ei liitettäisi kirkkoon. Vanhemmat toki voisivat viedä lasta kirkkoon, mutta lapsi liitettäisiin jäseneksi vasta sinä päivänä kun hän saa siihen vapaasti liittyä tai siitä erota. Lapsi voitaisiin viedä kasteelle ja vanhemmat saisivat kertoa näkemyksistään. Mutta lasta ei saisi liittää kirkkoon kukaan muu kuin henkilö itse.

Tunnisteet:
historia,
jumalanpilkka,
kirkko,
kreationismi,
vastahihhulointi
perjantai 15. helmikuuta 2008
Sarjakuvat ovat muslimejen pienin ongelma.
Viime päivinä Muhammad -pilakuvat ovat jälleen nousseet julkisuuteen. 100 -lehti ja Metro ovat mm . uutisoineet siitä, että kuuluisien pilakuvien piirtäjiä on taas uhattu kuolemalla. Myös pharyngula ilmoitti asiasta.
Tanskalaiset lehdet ovat reagoineet muslimien tappouhkaukseen mielestäni oikein. He ovat julkaisseet niitä pilakuvia. Tällä he ovat halunneet sanoa, että sananvapaus tarkoittaa sitä, että saa piirtää tyhmiäkin sarjakuvia, vaikka terrorismilla uhattaisiin.
Ymmärrän toki islaminuskoisia. Heidän dogmiaan on loukattu. Sarjakuvat eivät olleet hyviä. Niissä oli rasistista sävyä. Niissä loukattiin tarkoituksellisesti tiettyä tahoa. Ne eivät olleet edes kovin laadukkaita. Lassi ja Leevi päihittävät ne hauskuudessa ja osuvuudessakin 10-1.
Itse asiassa sarjakuvat olisi unohdettu, jos niitä olisi kohdeltu viisaasti. Viisas reagointi muslimeilta kun olisi ollut se, että joko oltaisiin ilmoitettu että kyseiset kuvat kertovat lähinnä piirtäjien asenteellisuudesta ja älykkyysosamäärästä. Tai pistäneet omat verbaalis-piirustukselliset taidot räväköihin vastasarjakuviin ja muihin vastaaviin "informaatio -iskuihin".
Nykyinen reagointitapa taas on tehnyt sen, että islamilaiset ovat kertoneet olevansa juuri sellaisia mistä heitä pilkattiin. Pommiterroristeja, jotka ovat murhanhimoisia. Ilman islamilaisia aktivisteja uhkailuineen muhamettilaisuuden imago ei olisi kärsinyt.
Nyt islamin ongelmana näyttää olevan monta vuotta vanhat huonolaatuiset pilakuvat. Luulisi heillä olevan tärkeämpiäkin murehdittavia asioita. Kuten oikea, väkivaltainen, uusnatsius joka kohdistuu muslimeihin. Kuten heidän omien maidensa ihmisoikeusrikkomukset, jotka ovat seurausta siitä että jotkut ovat ottaneet "Sharian omiin käsiinsä". Ja niin edespäin.
Osoittaakseni kantani, en islamilaisia, vaan näitä murhanhimoisia islamilaisia vastaan, linkitän mielestäni hauskimman islamkuvan (mikä ei kieltämättä ole valtavan hauska) tänne, linkin taakse.
Uteliaat voivat sitten miettiä, että onko se todella piirtäjän tappamisen tasolla arvoinen. Onko se sellainen että siihen kannattaa edes reagoida. Osoittaako se muuta kuin huonoa makua? Mielestäni se ei osoittaisi muuten yhtään mitään muuta. Mutta muslimien reagoinnit ovat antaneet aihetta epäillä, jospa pommihatussa on sittenkin jotain perääkin.
Muslimien raivoreaktiot ovat olleet riemuvoitto natseille. He eivät mielestäni ansaitsisi tälläistä propagandavoittoa;
Kysymys kun on siitä, että vaikka meillä on sananvapauden nimissä oikeus tehdä asioita, se ei tarkoita että meidän pitäisi ehdoin tahdoin kaivaa verta nenästämme. Mutta tyhmyyden ei pitäisi johtaa siihen että meidän tulisi sallia itsemme pelottelu ja rajoittaa oikeuksia siksi että joku uskonto -tai oikeastaan sen jotkut edustajat- niin haluaa.
Todennäkäisesti käyttäisin pilakuvia WC -paperina, jos islamilaiset eivät uhkailisi niiden kirjoittajia. Nyt sen sijaan tekee mieli piirtää sellaisia itsekin.

perjantai 17. elokuuta 2007
Jumalanpilkka
Jumalanpilkka on mielenkiintoinen aihe.
Jos esimerkiksi levittäisin aktiivisesti kuvaa, jossa Leonardo Da Vincin "Viimeisessä ehtoollisessa" ovatkin kasa zombeja aterialla, jotka raatelevat ja syövät Jeesusta elävältä, syyllistyisin lain mukaan jumalanpilkkaan. Hupaisaa laissa on se, että se ei itse asiassa väitä että Jumala on ; Rikoslain luvun 17 pykälän (§) 10, "Uskonrauhan rikkominen" nimittäin koskee asiaa jonka kirkko tai jokin muu uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Tämä tarkoittaa sitä, että loukatuksi katsotaan seurakunta, kansan- tai uskonryhmittymä. Loukattuna ei siis ole juridisesti lainkaan Jumala. Näin ollen Jumalan ei tule normaalin herjauskäytännön mukaisesti tulla oikeuteen. Jumalanpilkassa ei haasteta oikeaa Jumalaa, jonka olemassaolo on hyvinkin mielipidekysymys, vaan mielikuva Jumalasta, joka kyllä on olemassa.
Ateistit yleensä vihaavat jumalanpilkkalakia. Se rajoittaa heidän mielestään sananvapautta ja eriarvoistaa ihmisiä tavalla, jossa uskonnonvapaus (johon kuuluu myös oikeus olla uskomatta) ei toteudu. Lain katsotaan myös olevan liian kristinuskokeskeinen, koska laissa on kirjoitettu Jumalan nimi isolla, jonka voidaan katsoa viittaavan nimenomaan kristinuskon jumalaan. (Minusta he tässä kohdin katsovat kyllä liikaa vain kirjainta -monessakin mielessä- eikä lain henkeä.)
Jokainen uskovainen taas paheksuu jumalanpilkkaa hieman, näkee siis jumalanpilkkalaille jotain pientä tarvetta. Hihhulit, etenkin heidän äänekkäin ryhmänsä eli kreationistit, ovat niin rajoittuneita ja heidän uskonsa on niin horjuvaa, että jos heidän heille lapsuudestaan asti oppimaansa oppia vähääkään haukkuu, kyseenalaistaa, kritisoi, tai sillä vitsailee, he vetävät kunnon pultin. Pisum sativumin siemen inhaloidaan nasaalionteloon välittömästi. Hihhulit raivoavat, jos heidän Pyhänä Pitämäänsä Asiaan liittää loukkaavia tekonimikkeitä sekä mainintoja ilmaisuista, jotka yleisessa kielenkäytössä koetaan herjaaviksi. Tälläisiä ovat esimerkiksi räikeät eritteisiin tai seksuaalisiin perversioihin sekä siveettömään käytökseen viittaavat laatusanat ja absurdit yhdyssanat. Toisin sanoen hihhuleista jumalanpilkkalaki on "must -juttu".
Jumalanpilkkalaki on minusta kummallinen.
Aloitetaan haihattelulla. Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan perustamiseen tarvitaan 20 perustajaa. Näinpä periaatteessa mikä tahansa mielipide voi muuttua melko yksinkertaisella kikalla sellaiseksi, että siihen on sovellettava jumalanpilkkalakia. Esimerkiksi jos eksentrinen porukka päättää hankkia itselleen kritiikin ulkopuolisuuden Suomessa, riittää että heitä on yli 20. Sitten he kirjaavat jonkinlaisen Pyhän Kirjan, jossa sisältönä on mm. se, että kyseisen kirkon jokaikinen jäsen on Pyhä ja heidän mielipiteensä Loukkaamaton. Nyt heidän kritisoimisensa muuttuu jumalanpilkaksi. Jos tälläinen luokittelu ei ole kiva, voidaan toki myös perustaa uskonto, joka päättää että eksentrikko nro1 (esim. Matti) on Pyhä Jumala, ja täysin kritisoinnin ulkopuolella. Kun Suomessa saa kuulua nykyisin useampaan kuin yhteen uskontokuntaan , voi eksentrikkokerhomme perustaa vaikka 30 uskontokuntaa, joiden jokaisen jäseniä heistä jokainen on. Nyt heidän kritisoimisensa voidaankin jälleen yht' äkkiä katsoa jumalanpilkaksi. Ja "Uskontoryhmän" jokaisessa uskossa yksinään on selvä samankaltaisuus Kristinuskon Jumalaan, joka "ryhmäuskonnossa" puuttuu.
Juridista estettä tälle ei ole; Pöpiä, eikö? Ainut ongelma on siinä, että "eksentrikkokerho" saa tälläiset oikeudet - kunhan vain "hulluus" antaa kestävää intoa allekirjoittaa papereita - mutta ateisteille vastaavaa ei saada. Mikä muka laitetaan ateisteille Pyhäksi Kirjaksi tai vastaavaksi? Tämän seurauksena kristityt ja eksentrikkokerhomme jäsenet saa lainsuojaa jota ateistit sen sijaan eivät voi saada. Tuntuu hemmetin epäreilulta.
Mutta kun siirrytään haihattelusta tosielämään, tilanne muuttuu vielä kummallisemmaksi. Käytännön esimerkkinä on kenties tunnetuin jumalanpilkkatapaus. Ei. En puhu sikamessiaasta. Enkä Hannu Salaman "Juhannustansseista", en edes Niilo Paasivirran "keskuudestamme poistuneesta" Jumalanpilkkasivusta. Aihe on mediamyllytystä saanut Jyllands Postenin pilakuvista alkunsa saanut Muhammad -pilakuvasto, joka nousi "julkkikseksi" kuin raketti ja sai tosi naurettavia mittasuhteita. Iranin holokaust -pilakuvakisan sentään jotenkin ymmärtää, mutta ei sitä että ensin suuttuu siitä että joku herjaa pommittajaksi ja sitten tekee pommiuhkauksia ja käy pommittamassa Ranskan kulttuurikeskusta sen takia että siellä on esitetty ne pilakuvat... Se on irrationaalisen koomista. Siis koomista samaan tapaan kuin kaikki hihhulointi; Hölmöily naurattaisi niin saatanasti, ellei se toinen olisi niin tosissaan - jolloin se alkaakin itse asiassa pelottamaan.
Suomen kannalta erikoista haloossa oli etenkin se, että normaali "jumalanpilkkasuhde" tuntui menevän täysin sekaisin. Huomasin ihmeekseni, kuinka moni "sekulaari ateisti" yht' äkkiä selitti kuinka muslimien toiminta oli jotenkin järkevää, ja moni uskovainen hörhö selitti miten "sananvapauden tulisi voittaa" ja leimasi kuvia kritisoineet "terroristeiksi tai heidän sympatisoijikseen", jotka vain haluavat kumota demokratian ja sekulaarit arvot.
Tuodakseni tämän sekavuushuomion lyödyksi läpi ajattelin ensin tehdä bannerin, jossa vaihtelisivat kristusta herjaavat kuvat, Jyllands - Postenin muhammed -pilakuvat ja Lordin naama ilman maskia. -ja katsoa sitten minkälaisia kommentteja saisin. En tietenkään silloin olisi heti kirjoittanut tätä viestiä, vaan laittanut pelkästään sen kuvan. Olisi mukavaa lukea esimerkiksi hihhulin selityksiä siitä miten siitä bannerista pitäisi poistaa zombiet Jeesusaterialla ja jättää silti ne Muhammed -kuvat julistamaan sananvapaudesta. Tai "sekulaarin ateistin" kommentointia sitä miten Muhammed pitäisi hienotunteisesti jättää pois, etten olisi natsi, mutta Jeesus jättää kuitenkin kritiikin armoille. Mutta tekijänoikeuslaki ja hienotunteisuuteni tulivat esteiksi. Eikä se max puoli vuotta linnaakaan tuntunut kovin kivalta vaihtoehdolta...
Minusta emme voi vaihtaa kantaamme jumalanpilkkaan sen mukaan, että mitä jumalaa siinä pilkataan. Joko laki pätee kaikkien uskontojen kohdalla tai sitten todella hylkäämme yhteiskuntamme sekuläärit arvot. Jumalanpilkan on oltava jumalanpilkkaa riippumatta uskonnosta, tai sitten jos jumalanpilkkalaki on pöljä, sen on oltava pöljä aina, riippumatta siitä mitä jumaluutta pilkataan.
Ymmärrän toki, että Suomalaisella on paljon enemmän syitä kritisoida kristinuskoa kuin islamia. Kun minä menen kadulle, minulla on enemmän kiusaa kristityistä fundamentalisteista ja jopa harekrishnoista, kuin islamilaisista. Islamilaisuus näkyy minulle lähinnä siten, että osa ihmisistä pukeutuu hassusti. (Ja kun itse pukeudun joskus tarkoituksella hassusti, olemme tässä asiassa vähän niinkuin perhettä.) Yksikään islamilainen ei sen sijaan ole kiusannut minua mitenkään. Toki olen tietoinen myös fundamentalistijihadmiehistä. Mutta muistutan kaikkia myös siitä, että kaikkia Islamilaisia ei voida yleistää näihin pommittajasekopäihin. Sehän on selvää, koska enemmistö kristityistäkin loukkaantuu, jos heitä rinnastaa hihhuleihin. Heitä ei saa rinnastaa väärin. Blogini ei leimaa kaikkia kristittyjä hihhuleiksi, joten olisin epäreilu, jos väittäisin että kaikki Muslimit olisivat pommimiehiä ja terroristeja. Osa heistä kuitenkin on, eikä tästäkään pitäisi vaieta. Ei edes saisi. Näistä pitää puhua, mutta tavalla jossa ei siinä sivussa leimata samaan kastiin myös niitä islamilaisia, jotka ovat "kunnon kansalaisia ja hyviä veronmaksajia".
Jumalanpilkka on minusta erittäin typerä laki. Se pitäisi poistaa. Ihmiset eivät selvästi osaa suhtautua tuohon lakiin objektiivisesti, oikein kukaan. Se hämmentää ja hämää. Ehkä siksi, että koko laki on niin järkeä vailla muutenkin..

tiistai 24. heinäkuuta 2007
(Jumalan)pilkan rajat.
Tapasin uskovaisen ihmisen. Jotain "äiteen" uusia kavereita.. Keskustelimme muun muassa parisuhdelain kohdta homoliittojen rekisteröinnin hyväksymisestä, joka meni läpi vaikka korkein auktoriteetti Marja-Liisa Tykkyläinen olikin erimielinen. "Homolait" edustivat hänelle jotain joka "lähenteli jumalanpilkkaa". Sama henkilö tuomitsi siinä sivussa myös sisareni noidaksi. Ja isäni helvettiin. (Minua ei tuominnut, koska en ole avoin kertomaan maailmankuvastani.) Äitini myötäili.
Sitä se usko teettää.
Kotiin palattuani otin selvää, mitä jumalanpilkkalaki pitää sisällään:
Yllätyksekseni itse asiassa löysin jotain jonka voisi tulkita niin, että se itse asiassa "lähentelee jumalanpilkkaa". Kohta on suomen rikoslain 17 luku § 10 : 1
"julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä".
Kristinusko nimittäin pitää avioliittoa, joka on nimenomaan naisen ja miehen välinen avioliitto, Pyhänä. Tätä kautta homoliitot, avoliitot jne. voidaan erittäin laveasti ajatellen katsoa. Tosin en usko että menisi oikeudessa ikinä läpi, koska vastaavalla tulkinnalla voitaisiin ajatella että kristinusko pitää myös suhdetta Jumalaan pyhänä, ja että tätä kaikki muut uskonnot rikkoisivat. Ja uskonnonvapauslaki taas sallii monenlaiset uskonnot, jos ehdot täyttyvät, riittää 20 jäsenen saaminen (Uskonnonvapauslaki luku 2 §8). Erityistä ongelmaa tuottaisi luultavasti se, että uskonnon luvun 2 § 7:ssä sanotaan että uskonto on uskonto, jos se on avointa, se järjestää ja tukee sen tunnustamista, pohjautuu uskontunnustukseen, pyhänä pitämäänsä kirjoitukseen tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. Ja sitten tulee pommi; Toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tuollainen äitini kaverin kannattama kristinusko edustaa uskontoa, jossa pelkästään muiden ajattelutapojen olemassaolo on syntiä ja tätä kautta jumalanpilkkaa.. Joka tarkoittaa sitä, että se ei toteuta perus- ja ihmisoikeuksia (kuten maagista kohtaa "Yhdenvertaisuus" perustuslain luvun 2 §6 : Ja perustuslaki on siitä mielenkiintoinen, että jos jokin muu kohta on sen kanssa ristiriidassa, on perustuslaki oikeassa), vaan itse asiassa ei ole Suomen Lain mukaan uskontoa lainkaan..
Tuollaisia ei saisi olla Suomessa. Eikä onneksi saakkaan. Voidaan kuitenkin ihmetellä, onko tuollaisia paljonkin? Ja jos on, mitä asialle mahdollisesti voi tehdä? Miltä kuulostaisivat esimerkiksi tilanteen mukaan sovelletut Rikoslaki luku 24 §9 & 10? (Eli aina kun julistaja väittää ateisteja moraalittomiksi §9 paitsi, jos ilmoittaa asiasta lehtiartikkelissa, jolloin §10) Itse ainakin alan vihjaamaan noihin, kun seuraavan kerran tapaan vastaavia.

sunnuntai 6. toukokuuta 2007
Törkeää rienausta!
You -Tuben videopätkävarastoa selatessani löysin videopätkän. Kun katsoin sen ensimmäisen kerran, ajattelin että "olipas harvinaisen röyhkeää". Olin pahastunut uskovaisten puolesta. Videossa kun Jeesus muun muassa Raamattuun viitaten oikeuttaa sangen rankkaa toimintaa. Ajattelin että tuonkaltaiset videot aikaansaavat juuri sitä vihaa ja turhautumista, josta esimerkiksi kreationismi luultavimmin on noussut:
Uskovainen oikeisto kun on Amerikassa joutuneet päästämään mustat ja naiset ihmisten asemaan ja homojenkin kohdalla monessa osavaltiossa annettu periksi. (Eli pohjimmiltaan omaa moraalisuuttaan korostava yhteisö on saanut kerran toisensa jälkeen enemmistöltä kuulla harrastavansa epämoraalista, vanhanaikaista ja barbaarista syrjintää.) Yhtään "oikeistomaailmankuvasotaa" USA:n sisällä ei ole voitettu, korkeintaan "väliaikaisesti valloitettu jo menetettyjä alueita takaisin", kuten saatu evoluutio -opetus kielletyksi kouluista vähäksi aikaa ja vastaavia.
Ja "pitkän kaavan mukaan" ollut se että ensin vain kirkko tiesi totuuden, sitten oli pakko myöntää tieteelle lupa samaan eli sanoa että kirkko ja tiede tutkii eri asioita, ja nyt tiede ja skeptismi ovat syöneet uskontojen kannatusta.
On aivan luonnollista että pitkä häviöputki johtaa kostonhimoon. Jos ärsytämme uskovaisia ja törkimme heidän elämänsä "herkkiä pisteitä" he taatusti tekevät saman meille. -ja tätä onkin jatkettu vuosisatoja. Minusta tärkeää ei ole se kuka aloitti (eli oliko esim Galileon bännääminen vastareaktio sitä vastaan että Galileo hyökkäsi kirkkoa vastaan), vaan sillä kuka on riittävän fiksu lopettamaan. JA yhden asian tiedämme: Hihhulit eivät ole.
Mutta takaisin videoon.
Tuohtumukseni laannuttua aloin ihmettelemään että miksi loukkaannuin siitä videosta. Minulla kun on aina tullut paha mieli pitkäperjantain Jeesuksen teloitusvideoista. Ja sen pitäisi olla kristillisen maailman ilon huippukohta. En ikinä ole kyennyt iloitsemaan Jeesuksen kärsimyksestä. Minun mielestäni videon Jeesuksen "sangen aktiivinen toiminta" olisi tältä kohdin jopa oikeutettua. Jokainen on varmasti sisimmässään kokenut Jeesuksen kokeman vääryyden valtavaksi, ja verikekkerillä iloitsemisen vaikeaksi ja ihmiselle tyypillistä on myös "antaa rikoksesta tuomio". Ja kukas paremmin sopisi "elävien ja kuolleiden tuomitsemiseen" kuin Jeesus?:
"Let Him Without Sin
Cast the First Stone"
"I quess that's Me" ~Jesus
Tässä vaiheessa uudelleen katsottuna video jopa nauratti. Oikeasti.
Nyt sinua tietysti kihelmöi jännitys: Voit katsoa videon:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)