HOC EST ENIM CORPUS MEUM.

Näin "kiirestorstain" kunniaksi käsittelen hieman ruumiin käsittelyä. Päivä on juuri ajankohtainen, koska pääsiäisaikaan jos johonkin hautaamisasiat liittyvät läheisesti. (Jeesuskin haudattiin.) Kiirastorstaihin tämä liittyy tietysti myös ehtoollisen kautta. Jeesus asetti ruumiinsa ja verensä opetuslastensa eteen. Se, onko takana mitä ihmeen konssubstantiaatiota, transsubstantiaatiota, reaalipreesenssiä tai ubikviteettiä, ei ole merkitystä. Kun maalataan isoja linjoja, pienet epätarkkuudet eivät ole kovin kiinnostavia. Kun vedetään viivaa viivottimella, millimetrin tuhannesosan eroavuudet eivät ole tarkkailun alaisena.

Kiirastorstaina olisi uskovain ja miksi ei ateistainin hyvä miettiä sitä, että "Tässä on minun ruumiini". (Luuk. 22:19) Sillä se, meistä jokaisesta kuitenkin jää. Kaikesta muusta sitten ollaan aktiivisesti erimielisiä. Tämä on ainut, joka yhdistää ateistin, kristityn, buddhalaisen sekä psykopaatin ja uhrilampaan.

Sama koskee tietenkin myös vastikään kuollutta Arthur C. Clarkea. Käytän häntä aiheen käsittelyssä, toivoen että kaksi ajankohtaista asiaa tekisi yhden oikein, vaikka kaksi väärää ei niin teekään. Clarke nimittäin nosti esiin eettisen ongelman;

Hän nimittäin toivoi sekulaareja hautajaisia. Tämä ei tarkoita että hautajaisissa olisi jokin tietokone, joka tilttaisi äänekkäästi ja heittäisi hänen ruumiinsa avaruuteen. Sen sijaan se tarkoittaa seuraavaa, Clarken omilla sanoilla:

"Absolutely no religious rites of any kind, relating to any religious faith, should be associated with my funeral."

Eli että ehdottomasti minkäänlaisia uskonnollisia riittejä, jotka liittyvät mihinkään uskontoon ei saa esittää hautajaisissa.

Moni ateisti ajattelee tietenkin samoin. Provokatiivinen Myers pharyngulasta on ilmoittanut että:

"if anyone tries to preach, at word one I want my friends and family to rise up and carry the jerk bodily out the door, and throw him or her into the street."

Itselleni asialla ei ole niin väliä. Olen kuollut, ruumiini on käytetty lääketieteen kehittämiseen. Ruumiini on poltettu tuhkaksi. Hitto, vetäkööt puolestani WC:stä tai tehkööt Woodoo -nukkeja, jos heidän mielensä siitä paranee.

Mutta muiden kannalta tilanne on mutkikkaampi: Toisaalta juhlassa kunnioitetaan vainajaa, ja olisi jotenkin irvokasta kunnioittaa häntä harjoittamalla ehdoin tahdoin toimintaa, joka oli hänen näkemyksiensä vastaista. Se on kuin menisi raivoraittiin haudalle viettämään bileitä, joissa juodaan paljon viinaa ja lorautetaan jämät haudalle kunnioitukseksi. (Jokin perinne oli tämän suuntainen, muistaakseni oli irlantilainen perinne. Voi olla tietysti vaikka intiaaniperinne, mutta sopisi hyvin irlantilaisiin. Ja miksi ei suomalaisiinkin.)

Toisaalta ruumis tuskin pahastuu. Juhlat ovat tältä kannalta kuitenkin aina nimenomaan jälkeen jääneiden omaisten juhlat.

Kolmalta jälkeen jääneet omaiset voivat hyvinkin raivostua siitä että vainajan eläessään toteuttamat arvot kyseenalaistetaan, esimerkiksi harjoittamalla uskonnollisia rituaaleja. Tämä voidaan katsoa jonkinasteiseksi rienaukseksi. Kyseessä on siis hieman samaan asiaan vetoaminen, kuin sen, että kun paikallinen vihaisesta luonteesta ja juopottelusta tunnettu henkilö kuolee, hautajaisissa ollaan kohteliaasti hiljaa näistä asioista. Se nyt vain on epäkohteliasta. Vaikka vainaja ei vastustele, kun ei kerran ole olotilastaan ja tilanteesta ylipäätään tietoinen.

Neljänneksikin uskovaiset eivät korosta oikean hautaamisen merkitystä. Pelastus ei heidänkään mukaansa tule siitä, että ruumis kuopataan tietyllä tavalla. (Toisin kuin muinaisessa egyptissä.) Siksi heidän kannaltaan hautajaisten menetelmäkuvaus ei oikeastaan liity vainajaan mitenkään. Hautajaisissa on joka tapauksessa jo liian myöhäistä.

Viidenneksikin uskovaisetkin sukulaiset ovat omaisia, jotka saattavat pahastua siitä, että heidän näkemystään rienataan, peräti haudan takaa. Ja että herjaajana on luultavasti heille enemmän tai vähemmän rakas omainen.

Yritä siinä sitten olla kunniallinen. Ei auta, vaikka miten hokisi että "kaikki kääntyy hyvin ~ hokkuspokkus".

Jätteidenkäsittelystä on syytä huolehtia

Oletko koskaan miettinyt mitä sinusta tulee sitten kun sinusta tulee ruumis?

Uskovaisenkin kannattaisi miettiä tätä olennaista ja jokaisen kohdalle tulevaa kysymystä. Sillä ainakaan minun tuntemani kristittyvainajatkaan eivät ole kuoltuaan nousseet elämään ruumiineen päivineen. Olipa uskontokuntasi mikä tahansa, kannattaa miettiä sangen konkreettista "jäljelle jääneen jätteen jatkojalostusta". Eihän sitä (elintarvikkeeksi kelpaamatonta) lihaa kannata kuitenkaan jättää haaskiolle!

Kuoleman jälkeenhän ruumis joko palaa, mätänee kuopassa tai hyödyttää vielä muita ihmisiä jotenkin. Niitä varten, jotka haluavat että ruumis tekee jotain muutakin kuin palamista tai mätänemistä vielä kuoleman jälkeen on "Laki ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä", joka sisältää tietoa elinluovutuksen ja ruumiinluovutuksen. Minusta ne eivät ole kauheita, inhottavia ja kuvottavia vaihtoehtoja. Jos Teistä asia on toisin, suosittelen miettimään millaista mätää rosvopaistia perinteisesti haudatuista ruumiista tulee. Se on minusta kuvottavampaa kuin ruumiinluovutus. (Ei tule nälkä, mikä on ehkä hyvä.)

Itse olen miettinyt tätä jonkin verran. Hyvinä vaihtoehtoina on tietysti elinluovutustestamentti, jossa elimesi pitää jonkun ihmisen hengissä. Tosin riskinä on se, että maksasi joutuukin jollekin sellaiselle ihmiselle, joka tekee saamalla elämällään jotain sellaista, jota et voi elävänä ollessasi sietää. (Siinähän sitten puhdistelet poliittisesti aktiivisen homofoobikon revisionistin ja hihhulin verenkiertoa kuona -aineista. Jippii!) Koska elinluovutuksessa harvemmin saa itse päättää tarkasti kenelle elimet menevät, olen luopunut ajatuksesta. (Kun minulla kerran on oikeus päättää ruumiistani. On minusta rasismia samalla tavoin kuin se, että itse päätän keiden kanssa harrastelen seksiä tai sellonsoittoa. Ihminen saa päättää omasta ruumiistaan; Jos pitää tatuoinneista ja silikoni -implanteista ja maksaa ne itse, niin mikäs muka estäisi hommaamasta sellaisia?) Tosin vaikka haluaisin elinluovuttajaksi, en välttämättä tekisi elinluovutuskorttia, koska jos elimilleni olisi tarvetta, asiaa kysyttäisiin omaisiltani, jotka suostuisivat siihen erittäin todennäköisesti. Kortti kun takaa vain sen, että elinsiirrot tehdään vaikka omaiset olisivat miten vastaan.

Olen siksi päätynyt ruumiinluovutustestamenttiin. Siinä raatoni luovutetaan opetustarkoitukseen sen jälkeen kun olen itse lakannut käyttämästä sitä. (Sen oikeuksia säätelee Laki ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä" (101/2001), 13 §.) Kun auttaa opetuksessa, jostakusta tulee parempi lääkäri. Näin ei haittaa vaikka opituilla taidoilla apua saisi joku jota en voisi sietää. Sitäpaitsi minä arvostan enemmän tietoa ja taitoa ja niiden siirtymistä kuin sitä miten evoluutiokierrosta jo tipahtaneita elimiäni. (Nyt, kun olen elossa, ne ovat minulle kuitenkin sangen rakkaat. Eikä ihme. Minulla on ollut ne aina.) Ja kaiken lisäksi omaisilleni ei tule hautauskuluja.

Miten tämä sujuu käytännössä?
Lain mukaan yliopiston anatomian laitokselle voidaan lääketieteen opetusta varten luovuttaa ruumis, jonka opetustarkoitukseen luovuttamiseen vainaja on eläessään kirjallisesti antanut suostumuksensa. Tälläisen ruumiinluovutustestamentin muoto on vapaa. Testamentin voi tehdä esimerkiksi yliopistolle. Itse kävin HYKSissä (Meilahdessa) biotieteen laitoksella. Vaikka ruumiinluovutustestamentin voi tehdä avoimellakin tyylillä, niillä on siellä valmis formi, johon vain nimi alle. Ja se on siinä. Tosi helppo! Kuin kirkosta eroaisi!

Käyn varmaan uusimassa testamentin aina kun muutan. Ja muistan pitää lappua tästä lompakossa.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa.

Verkkouutisissa esitetyn uutisen mukaan vuoden alussa tuli voimaan laki, jonka mukaan seurakuntien tulee tarjota kirkkoon kuulumattomille erillinen hautapaikka tunnustuksettomalta alueelta. Tähän asti alueita ei ole käytetty, ja ateisteja on haudattu kristittyjen ja muiden hihhulein sekaan.

Huomasin katsovani tilannetta sekä muutenkin epäuskoisena mutta myös tälläisien erittelyiden järkevyysväitteille epäuskoisina. Ennen, keskiajalla, ateisteja, itsemurhaajia jne. ei suostuttu hautaamaan pyhitettyyn maahan. Tätä pidetään jotenkin pahana asiana, sen katsotaan osoittavan että ateisteja ei pidetty ihmisinä. Kyseisen artikkelin mukaan taas nykyään ateistit eivät pidä siitä että heidät haudataan pyhitettyyn maahan.

Ikinä ei siis olla tyytyväisiä.

Minulle, ateistina, on aivan sama mihin raatoni dumpataan ja millä menoin. Hautajaiset kun ovat juhla omaisille. Kuollut ei välitä eikä valita : Aivan sama miten "umlautit" laittaa.

Kenties kuollut saa eläessään hautajaistensa suunnittelusta iloa, tämä oikeuttaisi tähänkin.