Sus siunatkoon

Olen aina elänyt käsityksessä että sukuni jäsenet ovat olleet aina aika huomaamattomia olentoja, joita ei lehtien palstoille tai kuuluisuuksiksi joudu. Heihin ei löydy viittauksia historiankirjoista, vaikka aiheena olisi Suomen historia. Kun esimerkiksi luin erään paikallisen alueen historiaa käsittelevän kirjan, sukuni jäsenten nimet loistivat poissaolollaan. Vaikka kyseessä oli kansalaissota. He eivät siis ainakaan tulleet teloitetuiksi, joskaan eivät mitään sankareitakaan olleet.

Kuitenkin sitten luin yhden kirjan, jossa löytyi peräti kaksi melko varmaa mainintaa sukuni jäsenistä. Tosin kyseessä ei ole se pohjanmaan haara, vaan se itäsuomalainen, savolainen, haara.

Kirja oli dosentti Antti Lappalaisen "Suden jäljet" -kirjassa. Siinä Lappalainen kertoo susien tappamista ihmisistä. Aineistona kirkonkirjat, jota tuetaan sitten lehtien ja muiden vastaavien tietolähteitten kirjoilla. Kirjassa on paljon susien uhreja. Suurin osa hyökkäyksistä ja kuolonuhreista johtui rabieksesta, susi oli sairas. Mutta osassa oli selvät merkit siitä että susi ei ole ollut sairas. (Tosin kirjassa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita. "Susi-Iita" selvisi hengissä, vaikka hänen kimppuunsa hyökkäsi terve susi. Jos susi olisi ollut sairas Iitalle olisi käynyt huonosti.) Uhreja oli kirjan lopussa listattuna 5 sivun verran. (156-160) Kirja ei kuitenkaan lietso "susivihaa", se moittii susivastustajien harrastamaa salametsästystä. (Eräässä itäsuomalaisessa kylässä eräs mies rehvasteli, että aina jos susi tulee vastaan, hän tappaa. Ja jos on pantasusi, leikkaa pannan poikki ja heittää ensimmäisen Venäjän rekan lavalle. Tosin auki jäi se, kuinka paljon viinalla ja rehvastelulla oli osuutta lausuntoon. Teot eivät ehkä ole totta, mutta susivihasta se silti kertoo.) Mutta toisaalta moittii myös susia puolustavia aktivisteja siitä että he väittävät että terveen suden ei tiedetä Suomessa tappaneen ketään.

Ensimmäinen suvun jäsen oli vuodelta 1652. Yhteys ei ole varma, koska sukututkimustamme ei ole tehty niin pitkälle. Mutta sukunimi ja yhteys pieneen paikkakuntaan antaa minusta jännittävän pikku lisänsä. Hän oli "noitamies" Lauri Hannunpoika Kapainen, jota syytettiin - ja joka jopa tunnusti - noituneensa sudet, jotka olivat Jääsken pitäjässä riehuneet ja tappaneet 18 lasta. Kirjassa esitetään että Kapaista asetettiin syytteeseen luultavasti siksi että hänessä oli saamelaista sukujuurta. Antti Lappalaisen mukaan häntä ei kuitenkaan löydetä noituutta käsittelevistä väitöskirjoista. Hänen teloittamisensa on kuitenkin varmaa. Huhtikuun 10. 1652 pyöveli kuittasi hopeataalareita. "Kaulan katkaisu ja polttaminen 2:16:-". Varmasti ansaittu rangaistus. Tunnustukset ja kaikki! Kirjassa ei mainita ketään muuta susinoituudesta teloitettua, joten suvussani lienee Suomen mittapuussa erittäin harvinaine beastmaster, joka tietysti puuttuu noituutta käsittelevistä väitöskirjoista siksi, että kyseessä on eri classi. :)

Toinen kirjassa mainittu hahmo oli Ignoi Vornanen. Petojen metsästäjä. Hänet tiedän sukuni jäseneksi, joskaan en ole niin vanha että olisin hänet itse tavannut. Mutta kuitenkin olen kuullut hänen nimensä mainittavan sellaisen suusta joka hänet on tavannut. Hän tuli kuuluisaksi, koska Turussa oli susiongelmaa (vuonna 1880). Ignoin nimi nousi ratkaisuvaihtoehtoja etsittäessä esiin, koska hän oli "tappanut 69 karhua sekä susia ja ilveksiä sadoittain." (Ignoi oli tuolloin noin 50 -vuotias.) Tämä ei ollut kehuskelua, sillä hän oli tunnettu metsämies, mm. metsästysyhdistys palkitsi hänet ansiomerkillä. Turun seudun "susienkarkoittamiskomitean" huomio tietysti kiinnittyi "näin mahtavaan metsästäjään." Niinpä Ignoin matka Turkuun maksettiin ja takaisin luvattiin. Valtio lupasi lisäksi korvata 300mk jokaisesta sudesta ja 200mk jokaisesta ilveksestä jonka hän tappoi. Turun susikomitea antoi Vornasen pojille, Petrille ja Jyrille uudet kiväärit, kun selvisi että nämäkin olivat lähdössä mukaan.

Retki tietysti epäonnistui, ainuttakaan sutta ei kaatunut. Lisäksi Ignorin koirat söivät susiongelmasta kärsineillä paikoilla haaskoja, joihin ovelat paikalliset olivat kätkeneet myrkkyä. Ignoi ja hänen poikansa saivat vain 4 ilveksestä rahat, 23 ilvestä he kuitenkin tappoivat. 14 niistä tapettiin sillä alueella, josta palkkoita oltiin luvattu. Loput, kiistanalaiset ilvekset (10 kpl) tapettiin sellaisen kylän alueella, jonka tapporahat maksettiin vain oman pitäjän alueella. Silloiset 2000mk vastasi jotain 9360 euroa, joten ei ihme että susimies nosti äläkän. Ignoi voitti ne myöhemmin käräjöimällä, mutta ei ehtinyt iloita voitostaan, koska kuoli itse juuri hieman aikaisemmin.

Minun sukuni on siis pelehtinut petojen kanssa. Ei ihme, että minusta tuli näin susi.