Magic man did it!

Paholaisen Asianajajalla oli taas aisaa asiaa. Kommentoimaan intoutui maailmanmainetta saanut anonymous. Hän sanoi seuraavaa:

"Puolimatkan väite ei ollut, ettei evoluutioteoriaa kritisoida missään tai koskaan. Hänen väitteensä oli, että naturalismi-osaa evoluutioteoriasta ei (saa) monissa tiedepiireissä kritisoida lainkaan. Puolimatkan näkökulmasta kyse on vähän samasta kuin että kun löydetään kuollut lintu, kiistellään siitä, oliko sen päälle ajanut punainen vai sininen auto - eikä auto-väitettä anneta kyseenalaistaa. Punainen auto-hypoteesiä vastaan voidaan esittää varmaan kritiikkiä, ja nämä kaksi koulukuntaa varmaan toisiaan kritisoida osaisivatkin. Mutta, jos päälle tullut taho ei ollutkaan oikeasti auto, vaan vaikkapa hirvi, kritiikki (jota on kyllä ollut,) on ollut näennäistä keskeisen pointin suhteen, koska eräs keskeinen oletus on jätetty kyseenalaistamatta."

Kuitenkin mielestäni tämä vertaus ei ollut kovin osuva. Sillä Älykäs Suunnittelu ei ole tuon kaltainen tilanne: Jos Älykäs Suunnittelu olisi havaittavaan empiiriseen kokeiluun perustuvaa eli "naturalismia", tilanne olisi juuri tuo: Ja silloin se kertoisi minkälaisia jälkiä hirvi jättää. Voitaisiin konkreettisesti katsoa että "auton rengas jättää tuollaisia jälkiä koska auto toimii tuolla tavalla" ja "hirvi jättää tuollaisia jälkiä koska hirvi lampsii tuolla tavalla". Näin ei kuitenkaan ole.

Mielestäni Älykästä Suunnittelua kuvaisi paremmin seuraava tarina:

Tiellä on ruumis. Sen kuolinsyytä yritetään selvittää. Aluksi ehdotetaan erilaisia autoja. Eräs ehdottaa että sen päälle on ajanut rekka. (Hän edustaa evoluutiossa saltationismia) Kuitenkin rekka jättäisi valtavan leveät jäljet, ja ruumis ei ole niin littanana että rekka olisi uskottava. Siksi tutkijat päätyvät henkilöautoon. He lopulta päätyvät kinaamaan yksityiskohdista siitä onko auto punainen vai sininen. (Jotka vertautuvat Gouldin ja Dawkinsin mielipide -eroihin siitä onko evoluutio kuinka tasaisesti tapahtuvaa.) Tässä vaiheessa tutkimukseen sekaantuu henkilö, joka väittää että hänellä on erilainen tapa: Hän on rakentanut erityisen selvittimen, jossa aluksi katsotaan onko uhri eläimen tai ajoneuvon murskaama. Tämän jälkeen eliminoidaan se, onko eläin meteoriitin murskaama. Jos mikään näistä ei tunnu uskottavilta, hänestä se kertoo siitä että taikamies on tehnyt sen. Hänestä tämä näkemys on tiedettä koska hän ei edusta sitä kantaa, jossa väitetään että taikamies on "känninen ulottuvuuksien välinen laahustaja -apina". Paitsi tietysti ne jotka pitävät taikamiestä juuri tänä. Hänestä kuolinsyytutkimus ei toimi ennen kuin tämä taikamies otetaan vakavasti otettavana mukaan selvitykseen.

Hänestä se, että punainen ja sininen auto -käsitteet kiistelevät keskenään kertoo siitä että ajoneuvoselitys ei ole uskottava. "Jospa molemmat ovatkin väärässä" -hän utelee. Hän muistuttaa että pitää miettiä että kuinka mahdollista se on. Hänestä se, että kinataan auton väristä ei vie kuolemansyytutkimusta eteenpäin, kohti rikollisen selvittämistä, koska se käsittelee irrelevantteja yksityiskohtia, eikä suuria linjoja; Hän muistuttaa että taikamiestä ei ole missään vaiheessa eliminoitu. Siksi tuo autoihin keskittynyt tutkintalinja ei tuota mitään tulosta ikinä, joten luvassa voi olla vaan mahtava taikamiehen suosionnousu.

Hän ei tietenkään kykene arvioimaan käytännön sovelluksessa edes sanomaan että "mikään ajoneuvo ei voi tehdä tuota". Hän suostuu avomielisesti jopa myöntämään että "ehkä taikamies ajoi punaista pick -up truckia", mutta painottaa että kaikkien ei ole pakko ajatella näin. Hän ei missään vaiheessa tee sitä mitä autojen kanssa puuhastelevat tekevät, eli selvitä renkaan rakennetta ja auton massaa tai muuta vastaavia ilmiöitä. Hän ei kerro minkä malliset jalat tai muut asiat taikamiehellä on. Niiden vaatiminen on hänestä juuri olennainen osa sitä kammottavaa kriminologien tekemää vainoa, josta pitäisi päästä eroon.

On tietenkin mahdollista kehittää tätä hienoa ajatusta ja niin myöhemmässä vaiheessa tämä moderni käsitys päivittyy siihen muotoon että taikamiestä kutsutaan "fantasmaliksi", koska se ei oikeasti ota kantaa taikuuden olemassaoloon. Paitsi tietysti ne, jotka uskovat että kyseessä todella on taikamies, ja ne joista taikamies on nimen omaan "känninen ulottuvuuksien välinen laahustaja -apina".

Hovind -scale

Hovind Scale on mittari, joka on saanut nimensä Kent Hovindin mukaan.

Se on suunniteltu siten, että sillä mitataan yksilön lausuntojen vääryyttä. Sitä ei siis käytetä varsinaisesti kreationismia tai yksilöä vastaan. Hovind -scale ei siis todista kreationismia vääräksi tai kreationistia tyhmäksi. Mutta se mittaa kreationistiyksilön lauseiden vääryyttä. Skaalauksessa pikkuvirheet ovat mitättömiä, vain suuren linjan vääryydet saavat suuria tuloksia. Toki lukuarvot ovat ainakin toistaiseksi subjektiivisia, joten kannattaa kysellä lukujen arvoja myös muilta. Näin tuloksesta saadaan, jos ei oikeampi, niin ainakin demokraattisempi.

Suomennan mittarin:

Hovind Factor = (X + s + i + p) x (m + 1)

X = Vaatimus uskosta (Raamatun) Kirjoituksiin
(Tämä kohta ei käsittele yksilön uskoa, vaan sitä kuinka paljon muilta vaaditaan jotta argumentti toimii. Esimerkiksi kiihkokreationisti, joka esittää väitteen joka on puhtaasti empiirinen, tämä kohta saa silti arvon 0.):
0 = kirjoituksiin uskomista ei vaadita lainkaan.
1 = Raamattua tai Koraania tai muuta kirjoitusta on otettava metaforana käyttöön, jotta tilanne toimii.
2 = Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa, se on ajatonta, virheetöntä ja absoluuttista.

s = Tieteellinen lukutaidottomuus:
0 = Täysi ymmärrys tieteellisistä periaatteista ja hyvää tietoa.
1 = Yleisluontoinen ote periaatteista ja jotain ymmärrystä spesifeistä alueista joista keskustellaan.
2 = OK tason ymmärrys yleisistä periaatteista, mutta vain surkea ote monista yksityiskohdista.
3 = Ei ymmärrystä alueesta josta puhuu.
4 = Hylkää minkä tahansa tieteellisen faktan, lain, pääteoroan tai minkä muun tahansa todisteen jonka näkee vähänkin ristiriitaiseksi maailmankatsomuksensa kanssa.
5 = Idiootti raivopää. Osaa tiedettä vain omissa kuvitelmissaan.

i = idioottimaisuus:
0 = ei havaittavaa tyhmyyttä.
1 = Hieman hassu, mutta ymmärrettävä.
2 = Melko typerä.
3 = Laatikon tylsin veitsi.
4 = Hieman huvittava, hieman pelottavalla tavalla.
5 = Naurettava, mutta hyvin huolestuttavalla tavalla.
6 = Pelottavaa tavaraa.
7 = Erittäin pelottavaa tavaraa.
8 = Todennäköisesti häntä ei hyväksy kykaan jolla on enemmän kuin kaksi toimivaa aivosolua.
9 = Täydellinen "wingnut"
10 = Kirk Cameron tai muu vastaavan tasoinen olento.

p = paradoksaalisuus:
0 = Lausunto on looginen ja itsensä kanssa eheä.
1 = Lausunnossa on pieniä logiikkavirheitä, jotka voi käytännössä ohittaa.
2 = Lausunto vaatii taivaallista väliintuloa jotta se voisi mitenkään selvitä sisäisestä ristiriitaisuudestaan.
3 = Täysin itsensä kanssa ristiriitainen lausunto.

Ja kerrottavien toinen puoli:

m = epärehellisyys:
0 = täysin rehellinen
1 = Lausunnon antaja tietää että he ovat kertomassa epäpäteviä väitteitä, jotka esitetään vain jotta yleisöstä joku maallikko ja asioihin huomiota kiinnittämätön voisi harhautua ajattelemaan heidän asioitaan.
2 = Lausunnon tekijä tietää että hän valehtelee, ja esimerkiksi toistaa virhettä, josta häntä on jo aikaisemmin oikaistu.
3 = Whopper!, joka tarkoittaa plagiarismia, sekä kontekstista pois otettuja sitaatteja, joiden konteksti selviää helposti alkuperäistekstistä.
4 = Täydellistä "palakaa Helvetissä" -tasoista valehtelua, joka on mitä suurimmalla logiikkakikkailulla tavoitteellisesti muotoiltu hämmentämään ihmisiä, jotta omaa agendaa voitaisiin levittää.

Tällä mittarilla rehellinen tieteellinen lausunto saa arvon 0. Maksimaalinen tulos taas on täysin mieletön lause, jossa tieteellinen todistusaineisto hylätään tai sitä valikoidaan manipuloidustai ja se onnistuu silti olemaan sisäisesti ristiriitainen. Tälläinen saa arvoksi (2 + 5 + 10 + 3) * (4 + 1) = 100.

Kuinka Jumalasta tuli yliluonnollinen.

Alussa oli Jumala. Ja tämä Jumala oli konkreettinen. Se oli henki puissa. Tai Jumala joka keskuteli Aatamin kanssa ja teki konkreettisia asioita tämän silmien edessä. Täläisellä Jumalalla on mahtia. Siinä on vain yksi ongelma: "It doesn't fit". Kenelläkään ei ole konkreettisia havaintoja tälläisestä Jumalasta. Vaikka juuri tälläisen aktiivisen Mahti -Jumalan odottaisi näkyvän ja ilmaisevan olemassaoloaan selvästi.

Siispä joku tunsi läsnäolontunnetta. Hän kertoi että hänellä oli yhteys Jumalaan. Joku havaitsi että rukoilun jälkeen ihmiset paranivat. Hän tulkitsi että paraneminen johtui rukouksesta.

Sitten havainnot täydentyivät. Ja Jumala doesn't fit again:
Se saattoi olla "runners high", se saattoi olla dopamiini, se saattoi olla ohimolohkoepilepsiaa. Se saattoi olla jopa sitä, että joku valehteli saadakseen ihmiset toimimaan sen mukaan minkä hän itse näki oikeaksi. Havaittiin että jotkut taudit paranivat itsestään ja osa parani lääkkeillä, ei tarvittu rukousta. Havaittiin myös että placebo auttaa. Eikä ole väliksi onko Jumala Kristus vai Kaikkivaltiaan Naturalistisen Tieteen Pyhä Kalkkitabletti.

Tässä vaiheessa olikin sitten jo kaksi tapaa reagoida. Syntyi ihmisiä, jotka:
1: Keksivät kiistää tieteen, koska he halusivat asua koloissaan. Siksipä oli syytä kiistää faktat. Evoluutio ei ole totta. Kaiken takana on tiedemaailman salaliitto. Kiistetään faktat ottamalla lähtökohdaksi jokin ja miettimällä että jos se on totta, miten saamme havainnot sovitettua siihen, jos ei muuten niin valikoimalla. (Kreationistit ovat innolla, vaikka väkisin etsimässä aukkoja evoluutiosta, mutta eivät kykene tuottamaan tutkimuksia edes omiin lehtiinsä, saati sitten vertaisarvioituihin lehtiin.)
2: Keksivät tehdä Jumalasta jotain "niin suurta että sitä ei voi käsittää". Jumala ei mahdu sanoihin, häneen voi vain uskoa. Ja Jumala ei kenties edes anna todisteita, jotta tämä arvokas usko ei vaarantuisi. Että uskon hypylle jäisi tilaa. Sillä jos Jumala näyttäytyisi, hän pakottaisi ihmiset, rikkoisi heidän uskonnonvapauttaan. Ja muuta vastaavaa.

Ja kaikilta on jäänyt matkan varrella kiinnittämättä huomiota siihen että Jumala ei ole nykyään enää lainkaan sama, kuin mitä se oli aikaisemmin. Kun Jeesus kuoli, Raamattu kertoo että Juudas sai koskea häneen ja hänen naulanreikiinsä. Tämä Jeesus oli kaikkea muuta kuin yliluonnollinen ja paranormaali. Eikä tämä vaarantanut "Juudaksen uskonnonvapautta", tai jos vaaransi, Jeesus ei pitänyt sitä minkään arvoisena. Skeptikon vakuuttaminen on siis OK.

Tosiasiassa Jumala on alussa ollut konkreettinen. Nyt se on etäinen, ja metafyysisyys on vain tekosyy, jolla peitetään se tosiasia, että niitä todisteita, joita sillä on oletettu ja väitetty olevan, ei olekaan havaittavissa. Jos olisimme Juudaita huomaisimme ensin että naulan reikiä ei ole, ja sen jälkeen että sormi silti menee käden läpi koska Jeesusta ei voi koskea ja tämän jälkeen heräisi vuoteesta huomaten koko tilanteen uneksi. (Uskovainen tulkitsisi tämän tietysti "näyksi" ja "viestiksi", todisteeksi siitä että ylösnousemus on tosi.) Siispä on pakko joko piilottaa Jumala niin hyvin, että siitä ei voi odottaa todisteita tai sitten kiistää koko tieteellinen metodi "naturalismina" ja "rajoittuneena". Jumala on vähitellen muuttunut "puutarhurista" "näkymättömän miehen" kautta "täysin metafyysiseksi". Paratiisin puhuva Jumala oli suunnilleen yhtä yliluonnollinen kuin puput ja kissanpennut, ellei peräti vähemmän yliluonnollinen. Vanhan testamentin salamia laukova pilvistä puhuva ja luonnonvoimia muutenkin täysin kontrolloiva Jumala joka antaa taivaalta sataa ruokaa siten, että se juuri tiettynä viikonpäivinä kerättynä mätänee, ja tiettynä viikonpäivänä se ei sada mutta juuri se päivä taas estää mätänemisen. Sellainen Jumala oli myös erittäin havaittavissa oleva, konkreettinen. Sitten Jumala esiintyi vain välittäjien, profeettojen ja Jeesuksen kautta. Sitten tämäkin korjattiin paljon pienempiin ihmeparantamisiin kykenevillä apostoleilla, ja nykyään meidän onkin tyydyttävä enää pappiin ja kansankaatajiin.

Väitän että kyse ei ole siitä että Jumala olisi tullut heikommaksi. Vaan että ennen uskottiin konkreettisempaan Jumalaan, joka on vain hiljalleen vajunut jonkinlaiseksi entisen ilmestyksensä haipuvaksi haamuksi.

Siksi minusta on täysin asiallista - itse asiassa meidän täytyy - kysyä, että missä menee järkevät rajat. Jos uskontoa ei saa missään oloissa tuomita harhaksi, ollaan minusta aika dogmaattisella tiellä. Siksi olisi tiedettävä, että missä vaiheessa kyseessä on "oletusten korjailu", jossa aurinkokeskeisen mallin ympyräradat korjataan ellipsillä ja pyöreän maan rakenne korjataan hieman litistyneeksi. Ja missä vaiheessa olemme astrologeja jotka korjailevat näkemyksiään siten että ne saadaan täysin vedenpitäviksi havaintojen kanssa. Mutta siten että jäljelle jää vain se, että joko kauriit ovat ilosia tai sitten torjuntavaihe tekee heidät vihaisiksi tai sitten he eivät ole omia itsejään tai sitten mars on linjassa joten he ovatkin riitelynhaluisia, paitsi jos torjuntavaihe tekeekin heistä rauhaa rakastavia tai venus vähentää tätä efektiä...

Minusta Jumala on jälkimmäisiä paljon ja ensimmäistä tuskin yhtään. Minusta alkuperäisestä Jumalasta ei ole jäljellä mitään. Jäljellä on pelkästään jokin, johon aksioomiin on laitettu oma tai jonkun muun vakaumus ja sanotaan vielä päälle että kyseessä ei ole tieteellinen kysymys, on syytä kysyä, mihin asti uskovaiset ovat valmiit viemään tämän asian ; Ja voimmeko soveltaa heidän pakoiluaan myös esimerkiksi niihin jotka näkevät hallusinaatioita. Hehän voivat aina väittää että huumeet laajentavat aisteja, auttavat näkemään eivätkä suinkaan aiheuta hallusinaatioita. (Jonka johdosta pitää tietysti oikeuttaa uskonto, jossa annetaan huumeita, koska he ovat vain erimielisiä naturalistisen lääketieteen kanssa.) Ja että jos harhaisen päästä löytyy aivosyöpä, se onkin vain "Jumalan puhelin", jonka hän on antanut profeetalleen ja etä puhelin on syöpä (Ja juuri siksi siihen paikkaan laitetut syövät aina antavat yhteyden Jumalaan.) siksi että Jumalan lähettiläät ovat aina valmiita ja halukkaita uhrautumaan toisten edestä. Ja jos se ei ole nyt paskapuhetta, niin mikä sitten on. Ja ennen kaikkea: Miksi?

Uskovaiset kun tuntuvat korostavan nimenomaan sitä, että he ovat niin erityisen tervejärkisiä. Ei ole lainkaan tavatonta, että jos näet heidän näkemyksensä järjettömänä, että "Joo, tässä on vähän sulateltavaa näin äkkiseltään." Ja vihjaillaan hieman että kyseessä on kriittinen tutkimus, koska siinä haastetaan "maallinen näkemys";

"Jos siis kristinusko, fundamentalistisesti tulkittuna ei ole totta, niin on käytännössä mahdotonta että voisin voittaa vedon. Mutta jos se on totta, niin sitten uskon että Jyrkin on pakko viimeistään kaiken tuon tapahduttua uskoa se todeksi."

Jumala pysyy yhä yliluonnollisena. Koska sitä ei voi tarkastella kriittisesti. Jumalasta on tullut yliluonnollinen, koska uskovaiset pelkäävät sitä vaihtoehtoista näkemystä niin paljon, että eivät edes voi ajatella sitä vakavasti.

Uskovaiset eivät koskaan "laita panokseksi" omaa Jumalavakaumustaan. Mutta ateistejen vakaumuksesta he mielellään lyövät vetoa. Ja jos tähän ei suostu, ateisti on se joka ei ole "tasapuolinen" ja "avomielinen".

Miten rakennuksen korkeus ratkaistaan ilmapuntaria apuna käyttäen.

Tapa 1: Otetaan ilmapuntarista lukema maan päällä niin kuin katolla. Mahdollisimman ripeästi. Koska ilmanpaine on katon ja ilmapuntarin kannalta likimain vakiosuuruinen ilmamassan paine, ja koska muuhun vaikuttaa lähinnä putoamiskiihtyvyys (~9,8 m/s² tai jonka arvon voimme selvittää haluamallamme tarkkuudella) ja mittauskohteen yläpuolella olevan ilmapatsaan massa, voimme niiden avulla selvittää verrannolla kuinka korkea rakennus on. Ilmamassan painon metriä kohden voimme selvittää tilastoista vertaamalla niitä mittaushetken ilmanpaineeseen. Näin saamme eri säiden vallitessa saman tuloksen.

Tapa 2: Otetaan ilmapuntari ja kello. Mennään kerrostalon katolle ja pudotetaan ilmapuntari maahan. Otetaan aika kauanko putoamiseen menee. Koska tiedämme nopeuskiihtyvyyden (9,8m/s²) voimme sen avulla selvittää että putoamisaika on ½putoamiskiihtyvyys*putoamisajan neliö. Ja tämä taas kertoo meille kuinka korkea rakennus on.

Tapa 3: Otetaan vaaka. Punnitaan ilmapuntari. Laitetaan vaaka kadulle. Pudotetaan ilmapuntari vaa-alle ja katsotaan kuinka paljon vaaka ilmoittaa tällä hetkellä painoksi. Koska nopeuskiihtyvyys vaikuttaa vaa-assa massaa kasvattavasti, kun tiedämme ilmapuntarin painon saamme selvitettyä sen, kuinka nopeasti se putosi vaa-alle.

Tapa 4: Otetaan ilmapuntari ja köyttä. Mennään kerrostalon katolle ja lasketaan ilmapuntari maahan asti. Merkitään köyteen kohta, joka on katonharjan kohdalla silloin kun ilmapuntari koskettaa juuri ja juuri maata. Nostetaan ilmapuntari ylös ja mitataan köydestä kuinka korkea talo on.

Tapa 5: Otetaan ilmapuntari ja odotetaan aurinkoista päivää. Lasketaan ilmapuntari maahan ja mitataan sen varjo. Mitataan myös ilmapuntarin korkeus. Tämän jälkeen mennään mahdollisimman ripeästi mittaamaan mitattavan talon varjon pituus. Talon korkeus saadaan selville verrannolla.

Tapa 6: Otetaan ilmapuntari ja käsi. Pidetään ilmapuntaria niin kaukana kuin yletetään. Mennään niin kauas, että ilmapuntari näyttää silmissämme (päätä liikuttamatta) juuri ja juuri saman korkuiselta kuin mitattava talo. (Ilmapuntaria pidetään 90 asteen kulmassa katutasoon nähden, koska oletamme että talokin on "riittävän siististi" 90 asteen kulmassa siihen nähden.) Mitataan käden pituus (eli selvitetään ilmapuntarin etäisyys silmistä) ja mitataan ilmapuntarin korkeus. Tämän jälkeen mitataan se, kuinka kaukana olit talosta. Talon korkeus saadaan selville verrannolla.

Tapa 7: Otetaan nimenomaan käden mittainen ilmapuntari. Tai jos sellaista ei löydy, pidetään ilmapuntaria juuri ilmapuntarin mitan etäisyydellä silmästä. Kävellään edellisen esimerkin tapaan niin kauas että talon korkeus juuri ja juuri tulee täyteen. Nyt meidän ei tarvitse mitata kuin etäisyys taloon. Sillä se on täsmälleen sama kuin talon korkeus.

Tapa 8: Otetaan tikkaat ja kynä ja ilmapuntari. Kiivetään talon huipulle siten että ilmapuntari asetetaan seinälle, vedetään sen yläreunaan viiva, kiivetään hieman ylöspäin ja asetetaan ilmapuntarin pohja kiinni edelliseen viivaan, ja vedetään uusi viiva. Lasketaan kuinka monta viivaa vedämme ennen kuin pääsemme huipulle ja mittaamme kuinka korkea ilmapuntari on. Saamme talon korkeuden kertolaskulla. Tämä on työläs tapa.

Tapa 9: Otetaan ilmapuntari ja tiputetaan se. Tällä kertaa mittaamme pelkästään sen nopeuskiihtyvyyttä(ei siis nopeutta, vaan kiihtyvyyttä) huipulla ja maan pinnalla, erittäin tarkoilla mittareilla. Koska gravitaation vaikutus pienenee etäisyyden myötä, voimme tätä kautta periaatteessa selvittää kuinka korkea rakennus on.

Tapa 10: Otetaan ilmapuntari, ja mennään sen kanssa kadulle aurinkoisena päivänä. Asetetaan se maahan ja katsellaan sen pinnalta heijastusta mitattavasta talosta. Lasketaan kuinka monta kerrosta talossa on. Tämän jälkeen mitataan yhden kerroksen korkeus, kerrotaan se kerrosten määrällä ja otetaan pohjakerroksen ja ylimmän kerroksen ja katonrajan aikaansaamat poikkeamat huomioon.

Tapa 11: Otetaan kaveri ja laitetaan tämä laserpointterin kanssa mitattavan talon katolle. Mennään tämän jälkeen ilmapuntarin kanssa tunnetun etäisyyden päähän talosta. Kaverin tehtävänä on heijastaa laserpoinnterilla ilmapuntariin. Siitä heijastuu lasersäde, jonka pakokulma on juuri sama kuin se missä se saapui ilmapuntarin lasille. Asettamalla toiselle puolelle tunnetun etäisyyden päähän lappu, ja katsomalla kuinka korkealla pointterin piste kimpoaa, saadaan selville kulma. Kun oletetaan että talo seisoo likimain 90 asteen kulmassa katutasoon nähden, meillä on kaksi kulmaa ja yksi sivun pituus. Kaikki loput tiedot saadaan selville trigonometrialla.

Tapa 12: Otetaan köysi ja ilmapuntari. Lasketaan ilmapuntaria maahan juuri niin että se lähes hipaisee maata. Aletaan heiluttaa ilmapuntaria siten, että voimme mitata kuinka kauan yhteen heilahdukseen menee. Koska heilureissa Galileon oivalluksen mukaan on niin että nopeampi heiluminen johtaisi vain siihen että heilahduksen kaari kasvaa ja heilahduksen aika (jonka voimme mitata) riippuu pääosin heilurin pituudesta (jota selvitämme) ja gravitaation voimakkuudesta (jonka tiedämme) , voimme heilurin pituuteen ja nopeuteen liittyvistä kaavoista selvittää talon pituuden, kunhan mittaamme heilahdukseen kuluvan ajan. (Jos joku on sitä mieltä, että heilurivakioon vaikuttaa punnuksen paino, hän voi aikansa kuluksi punnita ilmapuntarin. Sen jälkeen hän voi mennä Wikipediaan ja hävetä.)

Tapa 13: Otetaan kaksi ilmapuntaria ja kaksi erittäin tarkkaa atomikelloa. Käytetään ilmapuntareita atomikellojen telineinä. Asetetaan toinen talon katolle ja toinen katutasoon. Elellään katutasossa vuosi, ja tämän jälkeen haetaan katolla ollut atomikello ilmapuntareineen maassa olevan seuraksi. Koska suhteellisuusteorian mukaan massa vaikuttaa aikaan, ja että lähellä oleva massa vaikuttaa aikaan enemmän, ja että talon huipulla kello pyörii hieman eri tahtiin kuin maan pinnalla, voimme ajan eroista laskea talon korkeuden.

Tapa 14: Rakennetaan tehokas linko joka linkoaa ilmapuntareita. Punnitaan ilmapuntari ja testataan kuinka nopeasti ilmapuntari lähtee lingon suusta. Palkataan tarkka-ampuja, joka linkoaa ilmapuntarin siten että hän tähtää suoraan kohti lähintä talon huippua. Koska gravitaatio tiputtaa ilmapuntaria alaspäin tunnettua nopeutta, ilmapuntari rysähtää suoraan päin seinää. Tästä korkeudesta, tai suoraan kellolla mitaten sitä aikaa jonka ilmapuntari on ilmassa, saamme selville kuinka kauan ilmapuntari lensi. Tästä saamme laskettua lentoradan pituuden ballistisesti. Ja tästä saamme etäisyyden lingosta taloon. Kun talo on 90 asteen suhteessa katutasoon, meillä on nyt kaksi kulmaa ja yksi pituus. Tästä saamme loput selvitettyä trigonometrialla.

Tapa 15: Otetaan linko, jolla lingotaan annetulla voimalla ilmapuntaria suoraan ylöspäin. Kun tiedämme ilmapuntarin massan, voimme lähestyä "enemmän vai vähemmän voimaa" -periaatteella sitä kuinka suurella voimalla puntaria on lingottava jotta se lentäisi juuri katon reunan korkeudelle. Tästä voimasta taas saamme selville talon korkeuden.

Tapa 16: Otetaan ilmapuntari ja mennään talon suunnitelleen insinöörin tai talonmiehen luo. Kerrotaan hänelle että hän saa tuon hienon ilmapuntarin jos hän kertoo, kuinka korkea em. talo on.

Kriittisyys ja suvaitsevaisuus.

mm kirjoitteli blogissaan suvaitsevaisuudesta ja kriittisyydestä. Hänen mukaansa eurooppalainen kriittisyys on harvinaista muualla. Tämä ei minusta suinkaan tarkoita että se olisi hyvä asia. Se kertoo minusta siitä että ulkomailla on asiat todella huonosti. Olen aistimassa arvottomuutta.

Ehkä takana on se, että en ole elänyt heidän systeemissään. Euroopassa kritiikittömyys johtaa helposti siihen että joku pistää sinut maksamaan ylimääräistä esimerkisi siitä että kellosi saa vyöhyketerapiaa. Tai ainakin jotain sen tapaista. Toisaata tämä sopii myös toisin päin: Ulkomaalaiset eivät ole luoneet suhtautumistapaansa meidän kulttuurisysteemiimme. Se mikä toimii heille ei toimi välttämättä kaikille.

Toki olen yhtä mieltä siinä, että vääränlainen kriittisyys johtaa täydellisyydentavoitteluun, joka taas on tuomittu epäonnistumaan. Ihminen joka näkee sen miten asiat ovat ja sen miten niiden pitäisi olla, ja etenkin sen valtavan kuilun näiden kahden välillä, joutuu taatusti pettymään. Aivan kuten liian pitkälle viety demokratia johtaa äärimmäiseen rasismiin: Jos vain enemmistön mielipide suvaitaan, ollaan erittäin pian tilanteessa jossa on yksi valtio, yksi uskonto, yksi poliittinen puolue. (Voit jatkaa listaa loputtomiin, ja huomaat että enemmistö ihmisistä on kanssasi erimielinen aikas monessa asiassa.) Tämä ei ole kriittisyyden tai demokratian ongelma, vaan siinä kuinka sitä käytetään. (Kuten hihhuliudenkaan olennaisena ongelmana ei ole itse usko, vaan se kuinka sitä käytetään.)

Mutta siirryn kuitenkin itse aiheeseen, eli kriittisyyteen ja suvaitsevaisuuteen.

mm kommentoi:

"Tiedemaailmassa kriittisyys on tarpeen. Ihminen yleensä kuitenkin osaa vastata vain niihin kysymyksiin, mitä itse osaa tehdä. Eläköön silti rajallinen tietomme, kunhan ymmärrämme, että se on rajallista. Paljon silti riittää vielä keksimistä ja löytämistä. Toivottavasti käytämme keksintömme oikein."

Kerron miksi minun vuokseni tiedemaailma tarvitsee kriittisyyttä. Koska sen sisällä tosiasiaväitteiden sisällöllä on merkitystä. Tieteessä ei ole yhdentekevää, onko jokin asiantila jotenkin vai erilailla. Tälläisissä asioissa tarvitaan kriittisyyttä. Tämä ajatus on tullut minulle sellaiselta henkilöltä kuin Theodore Kaczynski tutummin "Unabomber". Mies oli kaamea terroristi, mutta se ei tarkoita että hänellä ei olisi jotain sanottavaa. (Ei ne ajatukset vaan kuinka...) Hän esittää kirjassaan että yhteiskunta on tietyissä asioissa kriittinen ja tietyissä asioissa suvaitsevainen. Hän esitti, että valtio ei jousta niissä asioissa joilla on sen kannalta merkitystä. Valtio välittää siitä käymmekö työssä ja maksammeko verot. Sen sijaan se voi suvaita uskontoja, jos ne eivät haittaa valtion olemassaoloa ja rakennetta. Unabomber tiivisti sen toki mielestäni väärin siihen että valtio suvaitsee vain asioita joilla ei ole merkitystä. Korostan kuitenkin sitä, että se on kriittinen nimenomaan niissä asioissa joilla on merkitystä. Sillä juuri näinhän se asia on. Ihmisetkin ovat kriittisiä nimenomaan niissä asioissa joissa on merkitystä. Ne asiat jotka ovat harmittomia saavat olla.

Se, millä on merkitystä, vain vaihtelee ihmisestä toiseen. Esimerkiksi uskonnolliset fanaatikot ovat kriittisiä nimenomaan siksi että heille Jumalalla on todella merkitystä. (Kuten sillä tuntuu toden teolla olevan merkitystä vihaisille ateisteillekin.)

Moni voi ajatella että tälläinen tavuttaminen on täysin vastoin tämän blogin henkeä. Mutta se ei itse asiassa ole. Sillä minäkin korostan sitä, että kriittisyyttä tarvitaan. En vain suostu keskustelemaan hihhuleiden kanssa, koska se ei muuttaisi asioita. Hihhuli on "määritelmällisesti dogmaatikko". Hänellä on yksi lähtökohta josta hän yhdellä ajatustavalla päättää lopputuloksen. Koska pohjimmiltaan sillä on hänelle merkitystä. Se on hänelle Merkitys isolla M:ällä. Perusmerkitys, jota ilman hänelle ei ole muita merkityksiä. En suinkaan jätä keskustelematta heidän kanssaan siksi, että heidän kannattamallaan asialla ei olisi merkitystä. Ainoastaan heidän kanssaan keskustelussa ei ole mitään mieltä : Se ei voisi olla mitään muuta kuin merkityksetöntä inttämistä joka ei johtaisi mihinkään ja jota joutuisit jatkamaan vuodesta toiseen ilman että loppua näkyisi. Tämä taas veisi paljon aikaa siten suunnatulta kritiikiltä, joka voisi oikeasti muuttaa asioita, vaikuttaa niihin. (Joka veisi voimavaroja sellaiselta jolla olisi merkitystä. Täten hihhulin kanssa keskustelu ei ole "merkityksetöntä" vaan haitallista. Ainoastaan keskustelun sisältö olisi merkityksetöntä, koska se ei etenisi mihinkään keskusteluna.)

Siksi korostaisin kriittisyyttä, mutta siten että suvaitsevaisuus otettaisiin osaksi kritiikin normia. (Kuten matematiikan normit sanovat että 1+1=2, sekulaarin kriittisyyden normi voisi olla suvaitsevaisuus.) Tämä johtaisi siihen, että suvaitsemattomuutta kohtaan voitaisiin olla suvaitsemattomia. Emme vain seisoisi hymyilemässä kaikelle moniarvoisesti. Koska esimerkiksi sharialain kivityssäännöille suotu suvaitseva hymy sanoisi vain, että kivittämisellä ei ole merkitystä. Kaikille aina suotu hymy on tyhjä hymy. Se olisi kammottava hymy. Se on kammottavuudessaan verrattavissa Neil Gaimanin Sandman -sarjakuvassa esiintyneen hahmon nimeltä "Delirium" (ent. "Delight") lahjaan. Siinä "Houreelle" hymyillyt nuori tyttö saa lahjaksi sen, että hän on aina onnellinen. Vaikka mitä tapahtuisi. Ja aina. Ja aina. Lähes yhtä kaamea on aina ja kaikkialla tuotettu lause: "Jos vaikka sallisimme".

Tälläisen suvaitsevaisuuden nimissä naispappien vastustaminen muuttuu "suvaittavaksi erilaiseksi näkemykseksi", ja homoavioliittojen vastustajat jotka haluavat määrätä toisella tavalla uskovien, peräti heidän omaan uskontokuntaansa kuulumattomienkin, avioliittoasioihin sekä natsismi muuttuvat vain "erilaisiksi näkemyksiksi". Tälläinen ei ole sellaista suvaitsevaisuutta, jota voidaan sallia. (Vika ei tässäkään kohdassa ole suvaitsevaisuudessa vaan siinä kuinka sitä käytellään.)

Siksi jos joku sanoo että meidän ateistejen tulisi vain suvaita esimerkiksi islamia tai kristinuskoa, hän kertoo minulle että joko kristinusko on täysin harmiton, tai että sillä ei ole mitään merkitystä. Minusta on tärkeää erottaa aito suvaitsevaisuus pelkästä silatusta nihilismistä. Minusta on tärkeää erottaa aito suvaitsevaisuus pelkästä pelosta välttää oman lempiaiheen kriittistä lähestymistä. Sillä kun viimeksi katsoin ikkunasta ulos, aidolla suvaitsevaisuudella oli vielä merkitystä.

Ja tämä suvaitsevaisuus ei ole ristiriidassa kriittisyyden kanssa. Se päinvastoin vaatii sitä. Kriittinen suvaitsevaisuus poistaa islamista "hihhulielementit" ja sallii loput. Tällöin panoksena tai tähtäimessä ei ole itse islaminusko tai vapaus uskoa mihin haluaa. Kritiikin alla on vain sen haittojen poistaminen. Jäljelle jäävät vain ne hyvät asiat joilla on väliä. Ja tietenkin ne asiat, joilla ei ole merkitystä. (Niiden oikeutta ei suinkaan tule mitätöidä. Sitä tulisi minusta päin vastoin korostaa!)

Ongelmana tässä on tietysti se, että on vaikea tietää millä asioilla on aidosti merkitystä. Tämän punnitseminen vaatii sitä, että kaikki elementit tulee voida asettaa kritiikin alle. Jotta voisimme edes jollain lailla saavuttaa yhteisymmärrystä siitä mitkä asiat ovat hyviä ja huonoja, millä on merkitystä ja mitkä ovat vain mielenkiintoisia kuriositeetteja. Millekään ei tule voida antaa täydellistä immuniteettia tältä. Pinnallisesti tämä tarkoittaa laajempaa oikeutta kritisoida. Laajemmassa mielessä tämä tarkoittaa laajempaa oikeutta aidosti keskustella asioista. Tämä ei välttämättä ole ensi silmäyksellä paljoa pyydetty, tai että se peräti jo toteutuu täysin. Mutta tosiasiassa jo inttämisen väistäminen näissä asioissa on nykyään kuin suuri voitto. Sillä keskustelu näyttää aina siltä että hihhuli saa haukkua mutta hänen näkemyksiään tulisi kunnioittaa...

Tulkaa ulos koloistanne, ihmiset!

Maailma on paikka, jossa ihmiset yrittävät tulla toimeen, eleillä ja oleilla. Tämä vaatii sitä, että ympäristö on "tasaista" sillä tavalla, että ihminen tietää ainakin suunnilleen mitä tapahtuu kun hän tekee joitain asioita. Mitä tarkemmin ja mitä useampia asioita täyttää tämän ehdon, sitä paremmin ihminen tulee toimeen ympäristössään. Siksi ihmiset vihaavat aukkoja, he haluavat ymmärtää. Ja koska toistaiseksi selittämättön ilmiö voi muuttua tasaiseksi, he vihaavat "aukkoja" ja "kuoppia".

Sillä tiedolla voimme selvitä kahdella tavalla:
1: Joko tiedämme, että jokin asia tapahtuu tietyillä ehdoin, mutta emme voi hallita sitä, joten voimme sopeutua siihen ja välttää tai suosia sitä, vähän tilanteen mukaan.
2: Jos tiedämme että jokin asia tapahtuu tietyin ehdoin ja voimme korjata tai manipuloida sen tai ohjata sitä vielä parempaan suuntaan.

Tieto lisää siksi kykyä välttää ongelmia ja hallita niitä.

Tämän vuoksi on ihan ymmärrettävää että ihmiset keksivät kummallsiakin selityksiä, jotta heidän maisemansa näyttäisi tasaiselta. Koska silloin ihminen kokee ymmärtävänsä asioita. Ja voivansa kenties jopa hallita niitä. Siksi tavallani täysin ymmärrän jos joku peittää tiedon aukon Jumalalla. Se antaa käsityksen hallinnasta.

Sitä minä en sen sijaan enää oikein käsitä, että ihmiset paitsi peittävät koloja aukkojen Jumalallaan he alkavat myös rakastamaan niitä koloja. Muuttavat niihin asumaan kuin parhaatkin luolamiehet ja koristelevat sen ulkopuolelta perunamaalla ja kukkaistutuksilla ja nurmella kuin Konnun hobitit. Ikäänkuin se muuttaisi sen tosiasian että he asuvat kolossa joksikin muuksi. Ja tämän kuoppaan rakastumisen seurauksena käy niin että jos joku tulee uuden tiedon kanssa peittämään kolosia, he raivostuvat.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ei johtuu siitä että he pitävät erityisen tärkeänä hallitsemista. Aito ymmärtäminen ei tuota heille riittävää tyydytystä, koska siinä missä aukon peittäminen tuo heille henkisen ilon ja tyydytyksen, jossa ympäristö saadaan hallintaan, he joutuvat aukkojumalasta luopuessaan luopumaan hallinnasta ja siirtymään sopeutumiseen, mikä ei tietenkään ole yhtä hienoa ja palkitsevaa.

Toivottavuus ei kuitenkaan tarkoita että se olisi totta. Siksi kuoppaihmiset itse asiassa saavat konkreettisesti huonomman elämänhallinnan, mutta paremman mielen. Tässä ei siis ole vastakkain edes "kauneus ja totuus", vaan "halu ymmärtää ja halu hallita".

Vakaumukselle järjetönkin on todiste.

Uskonnoissa merkittävää asiaa näyttävät edustavan ihmeet. Arkijärjen mukaisuus on kenties mausteena, mutta pääasiaa tuntuvat edustavan "hyvät kertomukset", joissa ihmeparanemisia tapahtuu. Ilmeisesti ilman näitä ihmeitä tuntuu, että Jeesus muuttuisi vain arkijärjellä tajuttavia asioita puhuvaksi mieheksi. Ja sellaisen varaan ei ole koskaan rakennettu uskontoa. Ihmeet ovat merkitäviä, koska ne tuovat uskottavuutta. Mitä uskomattomampi asia väitetään tapahtuneeksi, sitä uskottavammaksi se tuntuu muuttavan asian. Se ilmeisesti kertoo mahdista, eikä läpien puhumisesta. Arkijärjellä tilanne olisi tietysti toinen, olisi viisaampaa epäillä huijaamista.

Toinen ihmeiden valtakunta on tietysti Jumalan käskyt. Jos ne ovat arkijärjellä typeriä, ne muuttuvat uskovaisen silmissä erityisen hyviksi käskyiksi. Tämä on jo ihmekertomuksia hieman erikoisempi asia, joten annan siitä konkreettisen esimerkin ja uskovaisen perustelun.

"On sataprosenttisen osuva, että enemmistö kashrut -(kosher) lait ovat jumalallisia rituaaleja ilman järkeä. On erittäin helppoa olla murhaamatta ihmisiä. Erittäin helppoa. On hieman vaikeampaa olla varastamatta, koska siihen on toisinaan kiusaus. Niinpä tämä ei ole suurenmoinen todiste sille että uskon Jumalaan ja toteutan Hänen tahtoaan. Mutta jos Hän sanoo minulle, etten voi juoda kupillista maitokahvia lounaalla jauhelihan ja herneiden kera, kyseessä on testi. Ainoa syy siihen, että menettelen näin, on että minun on käsketty menetellä näin. Se on vaikean asian tekemistä."~Rabbi, Guardian 29. heinäkuuta. 1991.[Dennett "Lumous murtuu" s. 226 mukaan]

Tässä huomaamme erittäin merkittävän seikan. Sen, minkälaiset käskyt ovat uskovaisista uskottavia. Mitkä antavat arvovaltaa Jumalalle. Vastaus on "ihan minkälaiset tahansa". Esimerkiksi meillä visitoineet Jehovan Todistajat ovat usein viitanneet siihen että Raamatussa on viisaita hygieniasääntöjä, kuten se että täytyy käydä ulostamassa leirin ulkopuolella. Ja että ne ovat terveellisiä ja järkeviä. Mikä tietenkin kertoo siitä, että ne ovat "viisaan tahon antamia käskyjä". Tietenkään tämä ei ole tae siitä että viisas taho olisi Jumala. No hyvä. Kuten tuosta jo kirjoitetusta sitaatista huomaamme, tyhmältä vaikuttavat käskyt eivät suinkaan todista uskovalle että takana olisi "tyhmyyttä".

Eli kuten "ajatuksia olemisesta" -blogissa kommentoidaan:
Määräys ei kuitenkaan perustu millään tavalla loogiseen ajatteluun, vaan sen tavoitteena on mahdollisimman kouriintuntuvasti osoittaa missä oikein uskovien piirin rajat kulkevat. Luopumalla hyvän makuisen ja ravitsevan lihan syömisestä uskovaiset tekevät aina myös konkreettisen henkilökohtaisen uhrauksen uskonsa hyväksi, mikä sitouttaa yhteisön jäseniä entistä enemmän.

Syyt ovat henkilökohtaiset. Tyhmissä käskyissä on joko salattu viisaus tai ne ovat arvokkaita siksi että ne koettelevat uskoamme. (Jumala joka tietää syvimmätkin tunteemme ja ajatuksemme joutuu siis tekemään empiirisen testin! WTF?) Sen seurauksena uskovaiselle heitetty kysymys "Hyppäisitkö kaivoon, jos niin käskettäisiin Raamatussa/Koraanissa" on selvä. Tämä on sitä uskoa.

Toisaalta en itsekään ole immuuni järjettömille todisteille. Itseeni eniten vaikuttanut käännytyskertomus oli sisällöltään suunnilleen seuraava. Muistini ei ole valitettavasti sanatarkka, ja tämän kuulin vuosia sitten.

"Kaveri pyysi seuraksi uskonnolliseen tilaisuuteen. (en muista oliko vapaaseurakunta vai mikä, mainitsi kyllä.) En tiedä miksi menin, mutta menin. Istuin takarivissä. Lopussa kysyttiin että kuka haluaa vielä että heidän puolestaan rukoillaan. En tiedä mikä sai minut nousemaan. Minut pyydettiin seisomaan sinne eteen ja sitten kaikki rukoilivat puolestani. Se tuntui aika kivalta."

Tämän teki mielestäni vakuuttavaksi nimenomaan mumbo-jumbon puute, ja se että juttu oli irrationaalisuudessaan ja perusteluyrittämättömyydessään poikkeava. Ja kertojan oma vakaumus ja tunteet puhuivat yksin puolestaan, ilman että itse asiassa väittivät yhtään mitään.

Tietenkin, ilman rationaalisia perusteluja ei kai pitäisi uskoa mitä vain. Mutta oli se vaan silti niin pirun hyvä juttu.