Hyvät tarinat.

Saastaisessa huoneessa kommentoi nimimerkki "risto". Hän kertoi että

"Humanismia on kaikenlainen ihmisjärkeily kuten psykologia. Kyllä ongelmien ratkaisuksi pitäisi Raamattu ja rukous riittää.

Aloitin avoimen yliopiston opiskelut ja siellä humanismin henki koittaa painottaa, että viittaukset pitää tehdä oikein.

Tosiuskova ei lähdeviitteisiin sorru, vaan mitä parempi juttu, niin sitä enemmän se Kristusta kirkastaa."

Toisin sanoen hän sanoi että Hyvä tarina edistää Jeesusta, riippumatta siitä voidaanko tarinaa lainkaan todentaa. Tai "hiiteen referenssit, juttu on niin hyvä että sen on oltava Totta". riston oikea vakaumus jäi ainakin minulle salaisuudeksi, muutenkin hänen vakaumustaan on vaikea huomata. Ehkä se johtuu siitä että hän ei itsekään tiedä. Tai sitten hän vain on fiksu. Hän voi joko olla "oikea uskovainen" tai "satiirikko". Olipa hän kumpi tahansa, yhden syyn kartoituksen vaikeuteen tiedämmekin. Mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole väliä; riston kommentti nosti kuitenkin esiin oikean ilmiön. Edustipa hän mitä tahansa.

Roolipelaajana tietenkin hyväksyn ja pidän erilaisista tarinoista. Teenhän minä harrastuksekseni jonkinlaisia tarinapohjia joissa on liikkumavaraa / osallistun muiden tekemiin vastaaviin. Joskus näillä peleillä on jopa sanoma. Ja joskus pelaajat rakentavat sanoman itse. - tai romuttavat sen tavoitellun sanoman.

Esimerkiksi eräässä pelissäni oli sanoma ahneudesta, jonka ydinsanoma kulminoitui vasta "briiffauksessa", eli loppukeskustelussa kun peli oli jo päättynyt. (Jotkut pitävät sellaisista. Minä pidän.) Tässä länkkäripelissä metsästettiin aarretta sirpaleisen tiedon pohjalta "mallia hyvät pahat ja rumat". Tavoitteet oli asetettu ristiin sillä tavalla, että jokainen olisi voinut saada osansa, paitsi tiedosta, myös saaliista. Peli olisi voinut ratketa sitenkin, että kaikki olisivat istuneet avoimin kortein pöydän ääreen. Mutta tietenkin pelaajat eivät pettäneet luottamustani. Seuraus: 7 hahmosta 5 kuoli, ja rahatkin räjähtivät. Yksi kuolleista hahmoista (joka oli peräti se harmittomin hahmo) kohtasi ennen tuhoaan viiltelyä, uhkailua, häntä ammuttiin ja hänet yritettiin salamurhata tarkkuuskiväärillä. Toinen taas olisi kuollut myrkytykseen, jos ei olisi räjähtänyt dynamiitilla. Peli oli erittäin väkivaltainen. Kun se oli ohi ja hahmot sekä näiden tavoitteet tulivat "julkisiksi" pääsin virnistelemään.

Tarinat ovat siis tärkeitä. Tottakai. Mutta on eri asia väittää että tarina on hyvä, kuin että se on totta. Pelimme opetus oli moraalinen, mutta ei se silti tarkoita että se olisi totta.

Mutta "tiettyjen uskovaisten" maailmassa tarinan totuudenmukaisuus ja sen toivottavuus tai "Julistuksellinen hyöty" ratkaisevat. Malliesimerkki tästä on tietysti Markus Hirsilän "Herra tekee ihmeitä ilman määrää". Uskovaisten avomielinen "toivomuksemme on tosiasiamme" -asenne käy sivujen 8-9 olevasta listasta, joilla he kieltäytyivät antamasta ihmeiksi väittämilleen lääketieteellisille asioille todisteet. (Jännittävää; Aina silloin kun käsittelemme heidän juttujaan, on oltava avoimia. Kun taas käsitellään siitä, mistä he eivät pidä, "kriittinen ajattelu" onkin hyve. Erikoista.) Suluissa on omia kommenttejani näihin lausuntoihin. Huomattavaa on, että ihmiset ovat itse ensin lähettäneet Hirsilälle ihmeparantumiskertomuksiaan. Niiden esilletuominen ei siis ole Jumalanpilkkaa, mutta todisteiden vaatiminen on?

1) Jumala ei halua eikä tahdo, että lääketieteellisiä dokumentteja
päätyy tutkijan silmien eteen (Miksi? Jos ihme on todellinen ja tapahtunut, on sen dokumentointi asian todistamista.)
2) lojaalius Suurta Parantajaa kohtaan estää parantunutta, (Parantunut selvästi vähintään epäilee että parantuminen ei kestä kriittistä tarkastelua.)
3) parantunut on saanut Herralta määräyksen vaieta asiasta, (Jumala itse epäilee samaa / ei halua että paranemisia käytetään Psacalin vaa-an tapaiseen "kääntymiseen hyödyn vuoksi". Tosin tämä tulkinta murentaa koko ihmeparanemisiin vetoamisen ylipäätään. Oudolta kuulostaa Jumala, joka arvostaa paranemiskertomuksien käyttöä vain silloin kun niille ei esitetä todisteita.)
4) parantuneen läheiset eivät anna hänen lähettää dokumentteja, (Hekin epäilevät että paraneminen ei täytä aidon ihmeen vaatimuksia vaan on selitettävissä "perinteisellä lääketieteellä".)
5) epäuskoiset eivät uskoisi kuitenkaan ja pelkän suun todistuksen on riitettävä. Dokumenttien tiedusteleminen on osoitus epäuskosta, (Epäuskoiset joutuisivat vähintään selittelemään miksi tuollainen dokumentoitu juttu on tapahtunut. Nyt sen sijaan koko tapahtuman aitous saa kyseenalaisen leiman, kun tapahtumaa kyllä julistetaan, mutta ei sitten suostuta "tosipaikan tullen" antamaan sille todisteita. Koska kuka tahansa voi periaatteessa väittää mitä tahansa. Esimerkiksi saadakseen henkilökohtaista arvovaltaa Seurakunnassa. Uskovaisetkaan eivät ole erehtymättömiä ja täysin synnittömiä ihmisiä. Kysely siis kertoo ehkä epäuskosta, mutta se voi olla vain tervettä "väärän profeetan" pelkoa, jossa ei epäillä Jumalaa, vaan hänen nimissään toimivaa ihmistä.)
6) epäusko estää ihmeiden tapahtumisen, (Ihmeethän olivat jo tapahtuneet. Miten on mahdollista että tulevaisuudessa tapahtuva jonkun toisen epäusko jotenkin estää menneisyydessä jo konkretisoituneen ihmeen. Vai aikaansaisiko todistusaineiston tarkkailu sen, että parantunut itsekin epäilisi että paranemiselle olisi jokin muu syy? Jos näin on, olisiko syytä vakaasti harkita että levitteleekö tälläistä "mahdollisesti niin luonnollista että parantujakin voi epäillä" -juttua eteenpäin?)
7) epäuskon tähden jo parantuneet sairastuvat, sairastuisivat tai
ovat jo sairastuneet uudelleen, (Tämä ei muuttaisi tapahtunutta ihmettä epäaidoksi. Mitä menetettävää tässä tapauksessa sitten enää voi olla? Paitsi se, että se alunperinkin levitelty parantumistarina olikin placeboa, eikä aitoa parantumista ollut itse asiassa lainkaan tapahtunut?)
8) kysyjän omat motiivit ovat arveluttavat, kuten oman kilven kiillotus, tarve kumota kaikki todisteet tai riepotella julkisuudessa parantuneita ihmisiä, (Miten tämä eroaa tilanteesta jossa "uskaliaasti väitteitään esittänyt" puoskari alkaisi haukkumaan todisteiden vaatijaa? Lisäksi ihmetyttää miten ihmeessä noista paranemisista sitten julistetaan niin julkisesti, esimerkiksi kadulla ja kokoontumisissa minullekin. Eikä tätä vastusteta, vaikka kyseessä on "julkisuudessa riepottelu"? Vai onko "julkisuudessa riepottelu" paha asia vain jos se tehdään sellaisessa mielessä, että todistusaineistoon myös tutustutaan ja ehditään syventyä?)
9) lääkäreillä ei ole tapana kirjoittaa terveen papereita kenellekään, (mutta koetulokset ovat silti tallella. Minullakin on kansiossa jopa verikokeiden tuloksia. Niistä näkee mm. että hemoglobiinini on terveellä tasolla. Ja Hirsilän kokeeseenkin jotkut lähettivät dokumentteja tautien parantumisista.)
10) parantunutta hoitanut lääkäri ei usko ihmeisiin ja kieltäytyi siksi kirjoittamasta lääkärintodistusta parantumisesta, (Lääkärikään ei enää usko paranemiseen. Vääräuskoinen lääkäri ei aatteensa vuoksi kirjoita todistusta, jota ei kohdan 9 mukaan ole tapana kirjoittaa? Ainakin minä olen saanut koetulokset pyytämällä. Miksipä sitä tarvitsee motivaatiota kysyä. Tulokset ovat sinulle itsellesi julkisia. Jos lääkäri kieltäytyy, oikea tapa on haastaa lääkäri oikeuteen, ei suinkaan sanoa "oho, en saa lääkärintodistusta".)
11) ei Jeesuksenkaan aikana lääkärintodistuksia kyselty, (Joo. Ja juuri siksi Raamattu onkin monien mielestä epäuskottava. Ehkä uskovaisten kannattaisi ottaa opikseen?)
12) ihmeparantumiskertomusten tutkiminen on Herran voidellun vastustamista, mikä taas kielii jumalanpelon puutteesta, (Minä kun olen kuullut paljon kääntymiskertomuksia Armeijakaverinikin kertoi nähneensä omin silmin muutaman. Ja oli sillä jotain lehtiäkin, jossa niistä kerrottiin. Onko tälläinen ihmekertomusten etsiminen jotenkin syntistä heti, jos niitä samalla kykenee tukemaan lääkärin dokumenteilla? Vai johtuuko "vastustaminen" siitä että dokumentit ovatkin puutteellisia, ei -ihmettäsisältäviä.)
13) Jumala ei salli itseään pilkata. (Paranemiskertomusten listaaminen muuttuu heti jumalanpilkaksi, jos siinä etsitään vain "isoja ihmeitä, jotka on dokumentoitu"? Eli vain jos julistuksen tekstiä ei voi erottaa valehtelusta ja tarinankerronnasta, se on Jumalan kunniaa korottavaa?)

Yleisvaikutelmana minulle jäi se, että "sanansaattajan" kritisointi yhdistettiin "Jumalan kritisointiin". Minusta tämä on erittäin tavallista, mutta silti väärin. Kun koko jutun lukee ajatuksella, huomaa helposti että Hirsilän järjestely oli lähtökohdiltaan uskovaismyönteinen; Jos ihmeet olivat todellisia, sai sekä Jumala kunniaa että sanansaattaja luotettavuutta. Parantuneen tarina oli tosi, eikä hän ollut puhunut palturia. Sen sijaan jos ihmeitä ei olisi tapahtunut, ei se olisi Hirsilän mukaan todiste Jumalaa vastaan (sivu 6)

"Näin ollen sellaiset vaivat, joiden tiedetään parantuvan usein tai toisinaan luonnollisesti itsestään ilman rukousta tai parantamistoimintaa, eivät ole ihmeitä siinä merkityksessä kuin mitä olemme etsimässä. Tämä ei tietenkään poista Jumalan mahdollista osuutta parantumisessa, mutta kyse ei myöskään ole todistettavissa olevasta ihmeestä. Tavoitteenamme on, että kun toteamme parantumisen ihmeeksi niin se myös varmasti olisi sellainen. Vaatimuksenamme ei siis ollut ihmeen tapahtuminen pyynnöstä silmiemme edessä, vaan jo tapahtuneen ihmeen dokumentoiminen."

Eli järjestelyssä ei testattu Jumalaa, vaan itse asiassa sitä valehdellaanko hänen nimissään. Jumalanpilkkaajien ja väärien profeettojen tunnistaminen on siis syntiä? Ja minä kun luulin että se olisi peräti tärkeää..

Mutta kuten huomaamme ; "Humanismin henki" ehkä tuhoaa hyvät tarinat. Mutta vain, jos tarinoita väittää tosiasioiksi, eivätkä ne olekaan vakaalla pohjalla. Sillä humanismin henki kutsuu tälläisiä katteettomia "TosiTarinointeja" yksinkertaisella ja tutulla nimellä "Valehtelu".