Kuolemansynti nro 8: Rahastus

Tässä kuolemansynnissä on kyse yksinkertaisesti siitä, että uskovaisille myydään kalliilla erilaisia palveluja. Jotta olisit oikealla tavalla ja riittävästi uskovainen, sinun olisi käytävä jossain kalliissa tilaisuuksissa, tai ostettava joitain tuotteita.

Tietenkin ymmärrän, että uskovaisilta otettaisiin kohtuullisia rahasummia, kyllähän harrastukset saavat maksaa. Mutta siinä vaiheessa kun hinta rupeaa nousemaan, pitäisi minusta nousta esiin myös kysymys siitä, myydäänkä tässä vain toimimattomia, tyhjiä, lupauksia herkkäuskoisille.

Suomessa tätä liittyy lähinnä erilaisiin uudempiin uskontoihin. Olemme siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että täällä ei ole henkilöitä, jotka elättävät itsensä myymällä ihmeitä helppouskoisille. Suomessa tämä synti liitetään eniten skientologiaan.

Kuolemansynti nro 7: Poliittisuus

Viimeinen kuolemansynti käsittelee uskontojen poliittista vaikuttamista. Tämä eroaa hieman pelastamisesta siten, että se hakee lisävoimia Ainoasta elämän tarkoituksesta ja lopputulos on jotain hieman enemmän kuin näiden osien summa.

Kun uskonnosta tehdään politiikkaa, lakkaa yksilöiden vakaumus kiinnostamasta. Siinä missä pelastaja yrittää käännyttää, politisoituneessa uskonnossa ainoastaan pyritään hallitsemaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olipa vakaumuksesi mikä tahansa, sinun olisi pelattava juuri uskovaisten haluamalla tavalla. Politisoija voi pinnallisesti väittää kannattavansa ajatuksen, uskonnon ja ties mitä vapauksia.

Mutta tosiasiassa hänen näkemyksensä avioliitosta, abortista ja eutanasiasta on oltava normeja. Ja jos heidän vakaumuksensa ei pidä kaljasta, se on saatava pois kaupoista. Toisin sanoen se siitä uskonnonvapaudesta. Politisoitunut uskonto pakottaa ihmiset noudattamaan ulkoisesti tiettyä koodia. Tämä tarkoittaa sitä, että monien vakaumus ja näkemys on vain sisäinen asia, jota ei saa seurata ulkoisesti.

Toki ymmärrän tämän jonkun murhaamisen ja muun kohdalla, koska siinä vahingoitetaan muita. Mutta se, että uskovaiset haluavat hallita esimerkiksi sitä, saako minulle tehdä eutanasian vai ei, tämä on jo eri asia. Esimerkiksi itse haluaisin itselleni eutanasian. En voi toki muiden puolesta päättää enkä haluaisi sitä pakolliseksi kenellekään. Mutta haluaisin päättää edes omasta ruumiistani, ja mielestäni perustellusti, sillä viimeisimpien tietojeni mukaan se ei ole minkään uskonnon omaisuutta. Tai onhan se, lainsäädännöllisesti minun on noudatettava eräiden vakaumuksia ja käsityksiä. Ja vieläpä mielestäni julmimmalla ja epäeettisimmällä tasolla: Lopetetaanhan eläimetkin, ja kärsimään jättämistä kutsuttaisiin eläinrääkkäykseksi. Minun kohdallani eutanasian antamatta jättäminen on siis ihmisrääkkäystä. Sitä kutsutaan monesti kidutukseksi.

Ja tämän rinnalla joku homoparisuhdekielto tuntuu naurettavalta. Jos he eivät halua kunnioittaa muiden näkemyksiä tuon vertaa, tuntuu hupsulta että he kuitenkin ensimmäisenä vaativat kunnioitusta omalle näkemykselleen muilta. Heille kunnioituksen on oltava yksisuuntaista, heitä on kunnioitettava mutta he eivät kunnioita.

Kuolemansynti nro 6: Ihmekertomukset.

Tämä uskon kuolemansynti käsittelee erilaisia ihmeparanemiskertomuksia. En tämän tarkemmin puutu niiden sisältöihin. Olen niihin jo aikaisemmin paneutunut mielestäni riittävästi. Tällä kertaa keskityn niiden sosiaaliseen puoleen.

Ihmeparanemisissa kun on takana ajatus siitä, että paranemiset johtuvat rukouksesta. Tämän ovat äärimmilleen vieneet menestysteologit, joiden mielestä kaikki sairaudet johtuvat heikosta uskosta. Tälläinen johtaa siihen että tautia ei haluta tunnustaa. Toinen on tietysti se, että moni ajattelee että rukous riittää. Että perinteinen lääkäri on vain jonkinlainen maallistunut korvike.

Tämäkään ei siis tarkoita sitä, että ihminen ei saisi rukoilla parantuakseen, tai uskoa ihmeisiin. Uhkana on vain se, että sairas ihminen luokitellaan syntiseksi tai että hoito jää hakematta. Tälläisten takia varmasti kuolee vuosittain ihmisiäkin.

Eli tässäkin olisi syytä pitää järki kädessä. Kun järki pysyy kädessä, ne kädet voi sitten olla minun puolestani vaikka ristissä.

Kuolemansynti nro 5: Uhrit

Uskonnot vaativat erilaisia uhrauksia. Nämä voivat olla eläimiä, nämä voivat olla aikaa ja rahaa. Amerikoissa tämä on tietenkin huipentunut siihen että on megakirkkoja jotka pitävät TV -lähetyksiä ja muuta vastaavaa. Kirkot vaativat rahaa ihmisiltä, ja jostain syystä kirkot vaativat rahaa enemmän sisään, kuin mitä ne sitä syytävät muiden auttamiseen. (Mitä hyväntuottamista se on? Korkeintaan muiden hyvän välittämistä eteenpäin.) Suomessa meillä sentään on hyvin tällä saralla, mutta kaikkialla ei ole samoin.

Toinen on tietenkin se, että uskovaiset sidotaan yhteisöön. Moni voisi luulla, että maksumieheksi laittaminen ei olisi sitomista, mutta uskonnoissa tämä tehdään ovelasti. Heidät pistetään tekemään asioita jotka muista näyttävät tyhmiltä, ja kun heille korostetaan kuinka ulkopuolisten näihin osallistumattomuus johtuu siitä, että nämä elävät synnissä, nämä ihmiset vieraantuvat.

Toinen on tietysti se uhratun vaivan dilemma, johon liittyy se tarina lentokoneesta, jonka piti lentää siipiään räpyttämällä. Kun insinöörit syydettyjen miljoonien jälkeen sanoivat että se ei ole mahdollista, vastaus investoijalta oli että siihen oli jo laitettu niin paljon rahaa, että sen oli pakko onnistua. Että työtä oli silti jatkettu. Samaan tapaan jos uskovainen viettää tunteja kadulla tilanteessa jossa massat katsovat häntä hassuna pitäen, kuten julistajia katsotaan, ja kun olet rukoillut tuntikausia, ja olet tukenut vaivallasi ja rahallasi kirkon toimintaa, et varmasti rupea miettimään sitä, jos kaikki tämä olisikin vain ajantuhlausta. Tunnustaminen olisi niin tuskallinen ja siihen liittyisi niin voimakas kasvojen menetys ja oman virheellisyyden tunnustaminen, että se on taatusti vaikeaa.

Lopputulos on se, että olet uskonnossa, omassa sisäpiirissäsi, ja jatkat uskonnon julistamista ja muiden uhrausten tekemistä.

Kuolemansynti nro 4: Pelastaminen.

Tämä kuolemansynti on seurausta siitä, että Uskovaiset näkevät oman näkemyksensä levitettäväksi, eikä pelkästään vaalittavaksi. Pohjimmainen syy heillä on näennäisesti hyvä. He haluavat pelastaa muut. Tosiasiassa tämä hyvä motiivi kuitenkin synnytetään sairaalla, suorastaan mielenvikaisella, tavalla: Edellä mainitulla perisyntisyydellä. Koska heistä toisinajattelijat ovat vaarassa joutua Helvettiin, he hylkäävät ajattelunvapauden, ja päättävät asettaa itsensä epätasa -arvoiseen tilanteeseen;

He päättävät julistaa toiselle. Julistaminen taas tarkoittaa sitä, että he menevät kaduille ainoana tavoitteenaan saada mahdollisimman monta ihmistä tajuamaan että heidän julistajan omasta näkemyksestä hiemankaan poikkeava maailmankuva on huono ja että se tulisi vaihtaa. Toisin sanoen: He lähtevät kritisoimaan muita. Tämä taas ei tarkoita sitä, että heidän uskoaan saisi kritisoida. Päin vastoin, mitä enemmän julistamista motivoidaan "pelastamisella", sitä suuremmaksi tulee kuilu näiden kahden välillä. Eli: Sitä enemmän julistajan ajatuksissa muita pitää käännyttää ja sitä tiukemmin pitää omasta vakaumuksesta kiinni. Eli muita ei kuunnella eikä edes yritetä ymmärtää heidän näkemyksessään olevia järkeviä asioita, mutta muut pakotetaan kuulemaan ja ymmärtämään miksi julistaja uskoo siten miten uskoo.

Toisin sanoen: Julistaja herjaa. Muut ajattelutavat ovat huonoja, vain yksi on sitäkin parempi. Ja kas kummaa, hän itse on oikeassa jengissä.

Kuolemansynti nro 3: Perisyntiset

Uskontojen kolmas kuolemansynti koskee sitä, että he olettavat että jokainen ihminen on perisynnin alainen. Tämä tarkoittaa sitä että uskonto asettaa perusasetelmakseen sen, että kaikki ovat pahoja, huonoja, surkeita. Kyvyttömiä elämään ilman Jumalaa. Että jokaikinen abortissa kuollut vauva ansaitsee ikuisen palamisen Helvetin lieskoissa ikuisesti. Samoin kuin tietysti kaikki ateistitkin. Tämä on ansaittua.

Koska peristynti saadaan poistettua vain vakaumuksen kautta, syntyy itse asiassa ad hominem -tilanne. Jotkut uskovaiset asettautuvatkin tämän vuoksi muiden yläpuolelle. Muut ovat pahoja ja saastaisia, mutta hänet on puhtaaksi pesty. Tämähän on vain yksi tapa nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Minusta on aivan yksi ja hailee, tekeekö itsensäkorostamisen itsekehulla, vai toisia haukkumalla vai molemmilla. Lopputulos on sama: Ihmiset eivät enää olekaan samanarvoisia uskonnostaan ja vakaumuksestaan riipumatta. Itse asiassa tämä itsekorostus on tavallaan myös sukulaisten korostamista, koska lapset melko usein nappaavat vanhempiensa ja ympäröivän kulttuurin vakaumuksen. Toisin sanoen: Mustat ovat yleensä vääräuskoisia, joten somaleiden oikeuksia saadaan tallata vaikka TV7:ssä.

Toisaalta vielä kauheammaksi synnin käsite muuttuu, jos sitä ei käytetä itsekorostuksessa. Sillä silloin uskova vain joutuu tunnustamaan olevansa itse vain kasa halpaa paskaa, joka ei ansaitse mitään. Eikä tämä enää ole armokulttuuria, vaan häpeäkulttuuria. Uskonto muuttuu tällöin vankilaksi, jossa pahat teot muuttuvat häpeäksi.

Toki uskon että ihminen voi uskoa syntiin viisaasti. Mutta riskinä on jompaan kumpaan ääripäähän joutuminen. Synnistä vapautuminen muuttaa ihmisen ylpeäksi, tai syntiviheliäisyys tekee hänen elämästään tuskaista itsensä halveksimista. Molemmissa tapausksisa käy niin että ihmiset eivät enää olisikaan vakaumuksestaan riippumatta tasa-arvoisia. Ja se on minusta suuri vääryys.

Kuolemansynti nro 2: Tabu.

Uskonnoilla on voimakas taipumus esittää että usko on itsessään niin arvokas asia, että sitä tulisi käsitellä tabuna. Että uskontoa ei saisi kritisoida. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka olisit erimielinen asiasta, et saisi käsitellä asiaa omasta näkökulmastasi, koska se olisi epäkunnioittavaa.

Tämä on vaarallista sen takia, että se itsessään väittää että uskonto on niin hyvä ja arvokas asia, että sitä ei saa moittia. Tästä taas seuraa se, että uskontoja kohdellaan kunnioittavasti myös silloin kuin ne eivät sitä ansaitse. Silloin se, jos uskonnolla perustelee asioita joita muuten pidetään pahoina, kuten naisten ympärileikkausta, se saa jonkun ihme suojan. Tämä taas on pohjimmiltaan täydellistä epäoikeudenmukaisuutta: Vakaumuksen nimissä saa pahoinpidellä ja viillellä. Tehdä tekoja, joista vakaumuksettoman tekemänä laitettaisiin linnaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kritisoit vaikkapa islaminuskoa, sinut tuomitaan "poliittisesti epäkorrektiksi". Tämä on myös ateistien puolella yleinen suhtautumistapa. Erityisen erikoisia ovat tietysti ihmiset, jotka ovat kristittyjä, ja vetoavat uskonnonvapauteen oikeutena ja syyttävät kritiikinesittäjiä vainosta silloin kun se koskee kristinuskoa, mutta ovat toisaalta vastustamassa islaminuskoa heti kun mahdollista. Sekä tietysti ne ihmiset, joiden mukaan vain kristinuskoa tulee kritisoida, että ulkomaalaisille tulisi antaa rauha. Itse en ymmärrä miten uskonto muuttuisi tabummaksi siksi että sen edustajat olisivat vähemmistöä tai jos sen kannattajat tulevat muualta maailmasta.

Tietenkin tässä kohden on tärkeää erottaa pilkkaaminen ja kritiikki. Ketään ei saisi pilkata pelkästään sen vuoksi että hän on kristitty tai vaikka kreationisti tai ateisti. Pilkkaa voi tulla siitä jos joku näitä käsityksiään levittelee julkisesti ja pakottaa muita nielemään oman soopansa. (Jos yrität käännyttää muita, yrität kritisoida muiden näkemyksiä. Silloin vähin mihin voit suostua on se että muut kritisoivat sinun näkemyksiäsi. Ja kun tälläinen kohtaa kritiikkiä, kyseessä ei enää ole vaino vaan vastavuoroisuus.) Sekä tietysti niistä roskapäätelmistä, joita molempien puolien "hihhuliaktivistit" heittelevät. Mutta tämä suoja pilkalta ei silti tarkoita että ihminen pitäisi jotenkin asettaa jollekin ihme alustalle ja lelliä hänen näkemyksiään, ja suojella sitä kaikelta kritiikiltä vain sen takia että se on uskonto.

Kuolemansynti nro 1: Ainut Elämän Tarkoitus.

Tämä juttu aloittaa uuden sarjani, joka käsittelee kristinuskon 7 pahetta. Ne ovat mielestäni jokainen sellaisia asioita, että niiden kannattaminen voidaan laskea jo minun mittaristossani eräänlaiseksi kuolemansynniksi. Niiden kannattaminen ansaitsee minusta paljon pilkkaa.

Kun uskonnon nimissä sanotaan että se antaa elämälle tarkoituksen, osa kokee tämän siten että ilman uskontoa elämällä ei enää ole tarkoitusta. Joten ilman uskoa Jumalaan tai jos Jumala olisi olematon, voisit itse asiassa saman tien olla kuollut. Että ilman uskontoa sorrutaan johonkin julmaan kilpailuun, jossa ollaan joko täysin onnettomia tai sitten sorrutaan mässäilyyn, huoraamiseen ja kaikkeen mikä vahingoittaa muita.

Tätä perustellaan usein sillä, että usko antaa elämälle tarkoituksen, suunnan ja juuret. Ja koska se antaa ne, mikään muu ei voi antaa niitä. Ja että ilman näitä, ihminen olisi onneton. Tosiasiassa näin on vain jos siihen itse uskoo niin. Uskon että tämä näkemys on ajanut uskonsa menettäneitä ihmisiä itsemurhaan, ja estänyt ajattelunvapautta siten että uskovaisuuteen menneeseen asetetaan esteitä että tämä ei voisi edes ajatella vaihtoehtoja.

Siksi minä sanonkin: "Elämälläni ei ole tarkoitusta, ei suuntaa tai päämäärää. Silti olen onnellinen. Mitä siis teen oikein?"