Se, mistä ei voi jutella, siitä on vaiettava

Vanha zen -tarina kertoo mestarista ja oppipojasta. He ovat joen eri puolilla. Joki on vuolas. Oppipoika huutaa mestarille, että hän keksii jonkun keinon päästä joen toiselle puolelle. Mestari huutaa takaisin, että oppilashan on jo toisella puolella.

Tämä kuvaa tuntemuksiani uskonnosta. Suurin osa uskovaisista on hyväntahtoisia ihmisiä. He osallistuvat keskusteluun hyvässä tarkoituksessa, mutta siitä ei vain tule mitään. Syynä on yleensä se, että maailmat ovat täysin erilaiset. Niin erilaiset että mitään asiallista keskustelua tuskin edes voidaan tehdä. Keskustelu ohjataan jollain ehdoilla ja pelisäännöillä. Ja uskovaisia ja ateisteja erottaa toisistaan etupäässä se, mitä reilu keskustelu heille tarkoittaa.

Olen pitänyt monta vuotta taukoa kirjoittamisesta. En ole menettänyt mitään. Sillä uskontokeskustelussa kuvaavaa on se, että vastapuoli ei ole muuttamassa mieltään millään keskustelulla. Ja ei ole itsekään. Moni sekoittaa keskustelun vaikuttamiseen tai rationaalisuuteen. Se ei ole sitä. Voisin esimerkiksi sanoa että vuosien tauon jälkeen en ole jäänyt mistään paitsi. Hihhulit ovat hihhuloineet. Tyhmät ovat typerehtineet. Hengellistä väkivaltaa on tapahtunut. Kirkko on irtisanoutunut niistä sanomisista joita heidän tukemansa ja rahoittamansa järjestöt ja instituutiot ovat sanoneet ja jopa paperille painaneet ja ihmisille jakaneet. Ihmisiä on kuollut. Tonavassa on virrannut vettä. Silloin kun seurasin asiaa tarkemmin ja osallistuin enemmän, sanoin tämän saman. Siinä oli vain enemmän yksityiskohtia. Eikä poissaoloni ole vaikuttanut mitenkään.

Yhteisymmärryksessä sujuva uskontokeskustelu ei yksinkertaisesti ole mahdollista. ; Vahviten tämä näkyy hihhulien toiminnassa. Heille uskontokeskustelu on kysymys Jumalan olemassaolosta. Ja tässä tärkeää ei ole mielipide vaan se kuka on oikeassa. On paha sanoa pelkäävätkö he enemmän väärässäolemista vai ajaako heitä oikeassa olemisen pakko. Ja kun he puolustavat asiaansa, he vetoavat Raamattuun. Ja moniin muihin temppuihin. Näillä on yksi yhteinen tekijä : Ne ovat tärkeitä uskovaisille, mutta ateistille niillä ei ole mitään merkitystä. Jos Raamattu on satukirja, sen lainaaminen tuskin on hyvä keino ratkaista tilannetta. ; Ja aivan sama on toisinkin päin. Kun ateisti puhuu hihhulille evoluutiosta, hihhuli ei välitä. Koska heille tieteen ultimaattinen testi on yhteensopivuus Raamatun kanssa. Jos tiede on erimielinen heidän uskontonsa kanssa, he luottavat että erehtymätön Jumala on parempi kuin epätäydellinen ihminen, olipa tämä ihminen kuinka fiksu tahansa. Väärät lopputulokset antavan tieteen on oltava väärin, joten on vain syytä keksiä miten, ja kun oikea vastaus saadaan kyseessä on Oikea Tiede.

Mutta sama on syvempänä aivan asiallisten ja rauhantahtoisten uskovaisten kanssa. Niiden jotka eivät ole hihhuleita. Jos joku on koskaan lukenut uskonnäkemyksiä jotka kuvaavat vaikkapa eksistentialismia tai vastaavia teemoja, ne tuntuvat miellyttävän uskovaisia kovasti. He kokevat että teologit ovat syvällisesti ihmisyyden kannoilla. Samastuminen tuntuu olevan heille helppoa. Heidän intuitionsa ja tunteensa sanovat että nämä viisaat ovat oleellisesti oikeassa tai ainakin oikeilla jäljillä. ; Ateistille nämä näyttävät oudoilta. Ne ovat niin vierasta ja omituista, että olen tuntenut vahvempaa samastumista ja yhteisymmärryskokemusta koirien kanssa temmeltäessäni.

Moni yhdistää uskonnon yhteisyyteen ja kuolema on jonkinlainen elämän täyttymys joka tasa-arvoistaa kaikki. Että uskonto antaa merkityksen esimerkiksi avuliaisuudelle. Ateistille nämä ovat erikoisia esityksiä, sillä tosiasiassa kun kuolemme, emme sen jälkeen enää elä. Sitä edeltävä elämä on se oleellinen, ja elämän eriarvoisuus päin vastoin korostuu kuolemassa. Kuolema yksilöi meidät. Emme saa mitään ehyttä persoonallisuutta tai sulautumista kuoleman kautta. Paljaista eroista tulee elämän haudanvakavia tosiasioita. Ihmisen kuolema koskee häntä itseään ja muut ovat vain statisteja. Muiden oleminen jatkuu vielä vähän aikaa. Ja tässä kulmassa anteliaisuus on sidoksissa aikaan. ; Anteliaisuus on sitä että on jokin rajallinen resurssi josta annetaan muiden käyttöön. Ikuista elämää lupaava uskonto päin vastoin mitätöi anteliaisuuden, yhteisöllisyyden ja muiden vastaavien hyveiden hengen. Uskonto oikeuttaa itsensä hedonismilla. Yksilö pelastuu. Kristinusko on tässä mielessä äärimmäisen tuhoisa, sillä siinä uskonnon tärkein anti on yksilön oma pelastus. Ei edes se, että hän pelastaa muita. Meille oikein opetetaan että uskonratkaisu on valinta, johon ei voi pakottaa ja joka on siksi korostetusti vain yksilön oma asia. Paraskin katujulistaja on tässä vain statisti, vaikka kuina selittäisi siitä että on pelastamassa heikoille jäille kävelijöitä.

Ja tällä en tarkoita että uskovaiset olisivat väärässä. Tarkoitan sitä, että minä olen heille todennäköisesti aivan yhtä omituinen kuin he minulle. Uskovainen saa yhteisymmärtävän keskustelun ennemmin koiran kuin ateistin kanssa. Silti moni heistä kokee että uskonkysymykset olisivat niin oleellisia että Jumalateemaa pitäisi käsitellä joka ikisen ihmisen. Kuitenkin kun katsotaan ns. "suuria kysymyksiä", niiden Jumala -aiheiset kysymykset ovat minulle pieniä kysymyksiä. Tai kenties eivät kysymyksiä ollenkaan.

Ne uskovaiset jotka eivät ole hihhuleita kuitenkin yrittävät keksiä erilaisia strategioita jolla voisivat keskustella mielestään rakentavasti ateistien kanssa. Tässä he kuitenkin näyttävät unohtavan sen, että keskustelussa on kaksi osapuolta. Ja että mikään teologinen syvällisyys ei auta jos toinenkin pitää ottaa huomioon. Uskovainen hakee jostain syystä aina apuja teologiasta. Ihan kuin Jeesus auttaisi eikristittyjen mielen avaamisessa. 
* Osa eihihhuliuskovaisista ottaa uskonnollisen väkivallan keskusteluun siten, että väärinkohdeltu voisi oppia että uskonto ei ole ollenkaan tämänlaista ja että heidät siksi voitaisiin ottaa takaisin uskonyhteisöön. Heille  tämä on tietysti jotain jolla tarjotaan toiselle tervettulleeksi tulemisen kokemusta. Ateisti näkee tämän helposti siten että hänen henkilökohtaiset rankat kokemuksensa ensin revitään esille ja sitten niitä käytetään ohjailussa jossa hänellä on arvoa lähinnä sitä kautta että hän voi kääntyä takaisin pelastuneeksi uskovaiseksi.
* Uskonnonopetuksen ja uskontokeskusteluun osallistumisen korostamista pidetään tärkeänä. Ihan kuin ateiteista saataisiin uskonnollismielisiä sillä että heidän kurkkuunsa kaadetaan lisää uskontoa.

He eivät ymmärrä että oleellisin uskontoa, ateismia, uskonnonvapautta ja muita aiheita koskevasta keskustelusta oleellinen ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta. Olennainen kysymys on siinä haluaako ottaa osaa koko aiheeseen ollenkaan. Se, että uskontoa pidetään yleisinhimillisenä ja tärkeänä aiheena on jo itsessään se virhe. Näin uskovaisuutta kuvaa se, että se on käytännössä se zen -vertauksen oppilas. Yrittää päästä toiselle puolelle vaikka hän on jo siellä.

Itse olen jättäytynyt keskustelusta. Se ei ole vaikuttamista tai aktiivista toimintaa. Itse asiassa se tuntuu hieman samalta kuin ne vihanhallintaratkaisut joita Penn&Teller ovat moittineet Bullshit! -ohjelmassaan. Ne, joissa vihantunteita puretaan vihailemalla ja vaikka hakkamalla tyynyä. Ne luovat lyhytaikaisen helpotuksen tunteen, mutta tosiasiassa vahvistavat sitä että väkivallan purkaminen on hyvä ratkaisu. Näin jonkinlainen aktiviinen väkivalta jatkossa on yhä matalamman kynnyksen takana. Uskontokeskustelu ja siihen liittyvä riitelykin on "terapeuttista" kun saa purkaa kiukkua maailman epäreiluudesta. Mutta tässä kuitenkin syntyy lähinnä jatkossa entistä helpommin vihastuva tyyppi. Uskontoaiheesta blogaaminen on tavallaan "lähtökohtaisesti epätervettä", sellaisella inhimillisesti "ymmärrettävällä" ja "normaalilla" tavalla.

Keskustelun sijaan olen alkanut korostamaan vierautta. Jos joku keskustelee uskonnosta, en edes kuule mitä hän sanoo. Jos joku antaa reittiohjeistusta ja neuvoo kirkon ohi, en tiedä missä tämä on. En tiedä Jeesuksen nimeä jos joku kysyy. En ole koskaan kuullutkaan "uskonnosta". Ja jos joku uskovainen innostuu paasaamaan, kävelet pois hymyillen, näyttäen kuin tietäisit asian paremmin ja olisit lähinnä huvittunut uskovaisen innosta. Kohtelet kuin innoissaan olevaa lasta. Ja jos et saa lupaa poistua, haastat oikeuteen vapaudenriistosta ja kävelet pois vasta sitten. Hymyilen, etenkin kun raha kilahtaa tilille.

Tämä ei tarkoita sitä että annettaisiin uskovaisille yhteiskunta. Sen sijaan olen vaikuttanut äänestämisellä ja muulla toiminnalla. Tämä onkin oikeaa vaikuttamista, toisin kuin vaikkapa blogaaminen, joka lähinnä kerää samanmielisiä samanmielisiksi ja erimielisiä erimielisiksi. ; Minua viehättäisikin ajatus jossa kaikilla olisi lupa osallistua uskontokeskusteluun jos haluaa ja muut saisivat olla hiljaa. Ja aina kun joku hihhuli esittäisi sanomisiaan televisiossa, kirkosta eroaisi iso määrä ihmisiä. Ja jos nämä puolustaisivat sanomisiaan, niin eroaisi lisää. Mitään selityksiä ei annettaisi. Pelkkä eroluku näyttäisi että pitää oppia se, että jos on kuopassa niin jossain vaiheessa on hyvä olla lapioimatta syvemmälle. Ateismi näkyisi vain siinä että erilaisia ehdotuksia tulisi poliittiseen vaikuttamiseen ja nämä saisivat suosiota.

Enemmän!

Helsingin Sanomat kirjoitti tuntijakouudistuksesta. Asian ydin on siinä, että uskonnonopetusta tarjotaan vasta kun on riittävän suuria ryhmiä ; Opetusta annetaan vain niille ryhmille joissa on riittävästi väkeä. Tämän koon vaatimusta ollaan muuttamassa suuremmaksi.

Kristinuskon kannalta tällä ei ole merkitystä, koska valtaosa käy siihen liittyvän opetuksen. Ryhmäkokomuutos sen sijaan poistaisi elämänkatsomustiedon opettamisen valtaosasta suomea. Tämä tarkoittaa sitä että vain "suosittu uskonto" on tavallaan opetuksen arvoista.

Tosin olen kauan aikaa miettinyt sitä, että onko asialla niin suurta merkitystä. Jos ideologisuus ja vakaumus on poistettu opetuksesta, niin miksi ei saman tien opeteta kaikille elämänkatsomustietoa? Nythän esimerkiksi etiikasta halutaan oma oppiaine. Jo minun aikana kouluaineita oli liikaa. Olisi kenties hyvä tiivistää. Kun kaikille opetettaisiin samaa, ja opetus ei olisi omaan uskomukseen sidottua, uskonto muuttuisi aineena äidinkielen kaltaiseksi. Sielläkään ei välitetä pidätkö kauhusta vai romanttisista kirjoista. Siellä opetetaan kirjallisuudesta.

Toinen tapa vastata haasteeseen on tietysti aktivoitua ja saada maahan/käännyttää paljon ihmisiä vähemmistöuskoon. En jotenkin pidä tästä vaihtoehdosta.

Meidän asiallinen kritiikki ja niiden viharikokset.

Puolassa lausunto joka on likimain "On vaikeaa uskoa johonkin jonka ovat kirjoittaneet ihmiset jotka ovat juoneet liikaa viiniä ja polttaneet yrttejä" uhkaa tuottaa vankeutta jopa kaksi vuotta. Syy: mielipiteen lausuminen "loukkaa miljoonia". Paul Gill taas on Irlantilainen, joka kritisoi Irlannin jumalanpilkkalakeja. Hän on lähtenyt kierrokselle. Toimintaa innostaa politiikka ja se miten vakaumukset ovat eriarvoisia. Historiallisesti "kerettiläisyyden" vastustaminen on ollut laissa tärkeässä roolissa. Uskoa suojaavat lait ovat olleet keskeisiä ja rangaistukset niihin ovat olleet ankaria.

Jumalanpilkkaamista pidetään viharikoksena.

Samanaikaisesti minä ateistina kohtaan liiankin usein uskovaisia, jotka katsovat että evoluutio on uskonto JA JUURI SIKSI sitä tulee kritisoida ja pilkata. Koska se herra X:sta on väärässä oleva harhaoppi saa asiaan uskova neiti A ja neiti B joutuvat kohtaamaan kritiikkiä ja pilkkaa. He ovat vaikkapa "evopellejä". (Googlatkaa huviksenne, pilkkasana ei ole keksitty.) Tätä toimintaa puolustetaan avoimen keskustelun ja kritisointioikeuden puolesta. Ja täsmennetään että kyseessä ei ole viharikos, vaan erimielisyyden ääneen sanominen. Tälläisistä kritiikeistä ei laki määrää vankeutta. Jumalanpilkkalakia sen sijaan heilautellaan vähintään pelotteena aina silloin tällöin.

Sitten ihmiset esittää ihan vakavalla naamalla että asiat on balanssissa. Että uskovan on "vaikea nähdä" että uskonto ja ateismi olisi eriarvoisessa asemassa - paitsi silloin kun muistutetaan että Dawkinsin kirjat myy paljon, jolloin ateismi on muoti -ilmiö jolla on liikaakin näkyvyyttä.

Uskoisin että suurin osa uskovaisista on kunnollisia. Ongelmana on se, että nämä kaikki pitävät turpansa kiinni. Siksi aina kun uskonto näkyy, se on jollain tavalla ällöttävää. Ei uskonnon vaan hihhuleiden vuoksi.

Monta uskontoa.

Paholaisen Asianajaja jutteli uudesta koulutusehdotuksesta. Huipentumana oli se, miten monta Ainoaa Oikeaa Uskontoa voi hämmentää mieltä.

Moni uskovainen ajattelee juuri näin. Olen kuullut perusteluja siitä miten nuoret ja muut ovat "hukassa" kun Saatanan juonet hämmentävät eri suuntiin. Se ei ole tässäkään uniikki. Monien Oikeiden Uskontojen sisältö on se, että muut Oikeat Uskonnot ovat Oikeasti Huijaususkontoja.

Näin nuori ei osaa valita kun on liikaa vaihtoehtoja. Tässä vaihtoehtojen esittäminen on siis huono asia, ja se "omilla aivoilla ajattelu" ja päättäminen on vaarallista koska sitä voisi vaikka ajatella väärin ja päätyä toiseen uskontoon. Tai voi kauhistus. Ateistiksi. Joka on hirvityksen ja peljästyksen paikka koska sellainen onneton vaan kulkee ympäriinsä tappamassa kaikki ja tekee lopuksi itsemurhan. Ja pukeutuu huonosti.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Olen sitä mieltä että on vain kaksi vaihtoehtoa:
* Jumala on paha, hän ei ota hämmentämistä huomioon ja sitä kautta hämmennetty viaton raukka joutuu Helvettiin.
* Jumala on hyvä ja sitten muutkin uskonnot voivat johtaa pelastukseen.

Suorituksin.

Uskontojen henki on siinä että ihminen uhraa yksilöllisyytensä tai osan siitä. Tämä tapahtuu siten, että uskonnossa on asioita jotka nivotaan siihen. Jos yksilöllisyys nähdään variaationa, sinä että kaikki eivät ole samanlaisia, on uskonto nimen omaan erilaisuutta vähentävä voima. Uskonto ytimessään samankaltaistaa mielipiteitä.

Hyvyys sinällään ei ole kovin vahvasti yksi näistä: Tämä on helppo todistaa. Uskonnot usein vetoavat asioihin joita kaikki ihmiset pitävät hyvinä - tämän vuoksi uskovaisetkin asettavat ateisteille "käännytysansoja", joissa on moraalikoukku. Esimerkiksi että "Jumala kieltää eläinrääkkäyksen, raiskauksen, murhan", joten Jumala on hyvä. Ne toimivat jos ja vain jos ateisti jo valmiiksi pitää niitä hyvinä. Silloin uskontoa ei voida kiittää näistä hyvyyksistä. Tietenkin moraalikysymykset monissa kohdissa liittyvät eri tavalla eri uskontoihin. Yhdessä uskonnossa hyvyyteen sidotaan se, että ei syödä sianlihaa. Mutta tämä on sen uskonnon sisäinen mielipide, jota ei kovin hyvin voida soveltaa sen ulkopuolelle. Siksi sianlihoja ei käytetä "käännytysansoina".

"Käännytysansojen" kohdalla samanlaisuus ei tietenkään tee uskovaa pahaksi, vaan asettaa uskovaiset ja eiuskovaiset ihmiset samalle tasolle.

Tämän lisäksi uskonto nivoo mielipiteitä, sanelee että "kun uskot näihin, uskot myös näihin". Tätä kautta mukaan tulevat kosher -lait, viidet rukoukset päivässä, käännyttäminen kadulla, muu uskontoa tukeva vapaaehtoistyö, lahjoitusmaksut. Lievimmillään mielipiteitä lasten kastamisesta. Näiden noudattaminen osoittaa että uskova on mukana kuvioissa vakavasti. Nämä sitoumukset erottavat kunkin uskonnon jäsenet muista. Nämä vähentävät yksilöllisyyttä, koska ne ovat usein sellaisia joista on eri mielipiteitä. Ne ovat erilaisia kuin ne "käännytysansojen sisällöt". Ihmisillä on erimielisyyksiä siitä saako sikaa syödä vai ei. Tai pitääkö lapsi liittää uskontoon kastelurituaalilla ennen kuin tämä osaa puhua ja esittää mielipiteitään asiasta itse.

Tämä tarkoittaa sitä että uskovaiset osoittavat uskontonsa jonkinlaisin suorituksin ja uhrauksin. Samalle tasolle jääminen ei sovi heidän henkeensä. Uskonnoissa kun ei ole asetelmaa, "jossa ollaan paitsi hyviä ja muut on yhtä hyviä", vaan oma hyvyys täytyy sitoa muiden huonouteen. Tämä on "toiseuttamista", suomeksi toisten, erilaisten, mollaamista. Tietenkin suuri osa ei seuraa "uskonto ja moraali nivoutuvat yhteen" -tietä niin että se todella tarkoittaisi sitä että erilailla uskovat olisivat Saatanan hämäämiä, kuten vaikkapa "idän harhaoppien seuraajia", "pakanoita"...

Siksi uskontojen sisältö muistuttaa liian helposti ja liian usein kovasti nykyajan työyhteisöjä. Niissä kun työyhteisö on tärkeä sitova identiteetti - ihmisiltä kysytään usein mitä tekee työkseen, kuin se tekisi sen mitä he ovat. Ihmisellä työyhteisöön kuuluminen on usein ja helposti tärkeä paikan asettaja. Työilmapiiri on ainakin minun fiiliksien mukaan vuosien varrella muuttunut. Nykyisin työpaikoilla ollaan lyhytjänteisempiä, joka tarkoittaa sitä että ollaan armottomampia lyhytaikaisten virheiden edessä. Työntekijän kannalta tämä tarkoittaa sitä että työsuhteet ovat pätkätöitä, eikä uraa tehdä juuri koskaan yhdessä työpaikassa. Kultakelloa tuskin odotetaan 25 vuoden urasta samassa töissä. Ennen se oli "uskottavaa". Työpaikoissa rooli on ansaittava päivästä toiseen suorituksin, jotka vieläpä määrätään ylhäältä. Tämä on yksi asia, mikä nyky -yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vikana. Sillä tämä on raskasta. Aina on jaksettava. Työpaikoissamme on siis liikaa "uskontoa", ei Jumalavakaumuksen kautta, vaan sitä kautta miten siellä asennoidutaan ihmisiin.

Tämä ei siis ollutkaan niinkään uskonnonkritiikkiä kuin työkulttuurikritiikkiä. Hämäsin kaikkia!

Valapatoksi.

"Ehdottomasti ei isä" Mitro Repoa käsitelleessä jutussani oli ihan aiheellinen kommentti.

"Pakkohan niiden kirkon päämiesten oli reagoida, kun papinvalassa käsittääkseni pappi sitoutuu olemaan asettumatta minkään maallisen vallan puolelle tjsp, olemaan ottamatta kantaa poliittisissa kysymyksissä. Eli isä Mitro syyllistyi virkavirheeseen/rikkoi papinvalansa. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt, ortodoksinen äitini kun on närkästyneenä paasannut Mitrosta kerran jos toisenkin..."

Tämä nimittäin tuo esiin muitakin uskontoihin liittyviä asioita. Kuten tuossa jutussakin, itse huono PR kirkolle ei ole kenellekään epäselvä. Syy moitteeseen tuli kuitenkin uskonnon sisältä. Tämä ei siis poista kirkon virhettä tai tuomittavuutta, vaan itse asiassa lisää sitä.

Tämä sama liittyy kirkon naispappeuskysymyksiinkin olennaisesti. Jos uskonnossa esiintyy pappishenkilöitä jotka kieltää naispappeuden, eikö ihminen voi tästä tehdä päätelmää että kirkko on sovinistinen? Eikö se, että ideologia tukee tätä asiaa, vain osoita että kyse ei ole yksilöiden hairahtumisesta. Eli jos naispappeutta pitää pahana, se kertoo koko systeemin korruptoitumisesta. Tätä kautta naisppappeuden vastustamisen voidaan nähdä koskevan laajemmin asiaa. Se ei enää käsittele uskovaisen näkemyksiä, vaan laajempaa teemaa. Koko ideologiaa sieltä taustalta. Ja on selvää että jos ideologia painottaa rasismia tai sovinismia, se lisää sitä jonkin verran. Tekee tästä jopa "pahuuden ilmentymän"?

Asian voisi sanoa karkeasti niinkin, että jos hyvän asian tukeminen on valapattoutta, kannattaa heittää uskonnon ristiriidattomuus, kirkkoisien kannanotot, ideologia ja muu roska hiiteen. Ja jos tälläisen päätöksen teko on vaikeaa, niin sitten ollaan siinä missä nykykirkko on. Moraalikompassina itseään markkinoiva taho, jolta ei saa selviä moraalikannanottoja mihinkään.

Entä jos?

Katsotaampa mitä arvokkaita asioita Päivi Räsänen on sanonut:

"Lapset pitäisi rajata nykyistä tiukemmin uskomushoitojen ulkopuolelle. Vaarana on, että hyväuskoiset vanhemmat vievät lapsia tehottomiin uskomushoitoihin, jolloin oikealle lääkärille vienti viivästyy"

Olen juuri tässä yksityiskohdassa Räsäsen kanssa samaa mieltä.

Räsäsenä olisin kuitenkin hiljaa, koska hänellä on tässä sellainen henki, että pelkkä usko ei riitä, vaan tarvittaisiin tieteellistä näyttöä. Lapsia pitäisi suojella tältä. En ole koskaan kuullut että Päivi Räsänen vaatisi että lapsia suojeltaisiin uskovaisilta. Tämä on täysin juuri tähän asiaan sovitettava asia, koska rukousparannukseen uskotaan suomessa ja tälle ei ole tieteellistä näyttöä. Näin lapsen vieminen hoitoon voi viivästyä aivan samaan tapaan kuin muidenkin kanssa.

Tässä ei ole kiinnostavaa se, miten Räsänen hyväksyy rukousihmeet vai ei. Kiinnostavaa on se, että mitä asioita sanotaan ääneen ja mitä ei sanota.

Kysymys onkin, että entä jos tämä ihmerukoushöpinä kiellettäisiin lasten suojelun nimissä samalla periaatteella. Minä kannatan molempia, kykenen siis kohtelemaan kaikkia parannushöpötyksiä samalla tavalla. Ja voin tehdä tämän julkisesti. Räsäselle se taas olisi ainakin äänestäjävyöryn menetys. Siksi hän joko vapaaehtoisesti tai pakotetusti elää ristiriidassa.

Isä Mitro ja PR.

"Isä" Mitron, eli Mitro Revon ehdokkuus on herättänyt melko erikoista vastustusta. "Piispainkokous käsittelee perjantaina sitä, onko Isä Mitrona tunnetun Revon soveliasta olla ehdolla eurovaaleissa." Tämä on ratkaisuna ollut melko erikoinen.

Ensinnäkin, onhan sitä pappeja ollut politiikassa aina. Ja tulevaisuudessakin on. Sitä kautta on erikoista, että miksi vaaliehdokkuutta pelätään: Luulisi että vaikuttaminen näyttäisi siltä että he eivät ole passiivisia vaan aktiivisia ihmisiä.

Toisekseen tämä on ongelmallista, koska kun ortodoksikirkko on "vähemmistökirkko", kuva siitä on aika epämääräinen. Ainakin minulla on tapahtunut vahva leimaantuminen siten että kun mainitaan ortodoksinen kirkko, mieleen juolahtaa Isä Mitro. Ja Isä Mitrosta ortodoksinen kirkko. Tämänkaltainen liite on ortodoksiselle kirkolle hyvä, koska Mitro on aina esiintynyt leppoisana ja mukavana miehenä ; Valtionkirkolta ei löydy samanlaista veikeää tyyppiä, ehkä syy on siinä että pääluvulla laskien massaa on enemmän, erottautuminen on vaikeampaa; En tiedä ortodoksisesta kirkosta paljoakaan, joten Mitroon tiivistynyt kuva ei ole sisältänyt oikein mitään negatiivista.

Nyt jos Isä Mitroa syytetään ikään kuin kurittomuudesta ja epäortodoksisuudesta, syntyy väkisinkin mielikuva siitä että "kivaa miestä kiusaavat". Se ei ole hyvää PR:ää ortodoksiselle kirkolle. Toki se voi tuoda Mitrolle ääniä yllättäviltä tahoilta - kuten vaikka minun kavereilta.

Tilanne olisi varmasti rauennut jos ortodoksinen kirkko ei olisi reagoinut mitenkään. Oltaisiin vain ajateltu että vähemmistökirkkoa edustaa kivan oloinen mies euroopassa. Ortodoksinen kirkko on nyt taas tilanteessa että jos se moittii Repoa, sitä odottaa yleinen julkisuuskuvan lasku. Jos se taas jättää moittimatta, sen rivijäsenet luultavasti reagoivat negatiivisesti koska tässä on selvästi vihjattu siihen että jotain pitäisi tehdä - tekemättä jättäminen näyttää siltä kuin jotain ei sitten uskallettaisi tehdä, kun julkisuuskuva... Eli ihan itse ovat nyt ajaneet itsensä tilanteeseen, jossa ollaan puun ja kuoren välissä.

Uskontoa?

On ihmeellistä, miten moni asia on uskonnollistettu. Eli sellaisia juttuja, mielipiteitä ja asioita vain on, että niitä väitetään joko uskonnon tuomiksi eduiksi, tai sitten niiden vastustaminen on "uskonnon vastustamista".

Malliesimerkki on tietysti politiikka. Kristityt innolla kertovat kuinka meillä on niin hyvä maa, koska meillä on pitkä historia kristillisenä maana. Ja että ateistisuus ei ole tuhonnut sitä, koska lainsäädäntö ja arvot ovat yhä kristillisiä. Eli ateistitkin ovat kristittyjä koska elävät tämän hyvän lain mukaan. Tämä tarkoittaa sitä että mielipiteet politiikasta vain tehdään "kristillisiksi", vaikka niihin voidaan päästä ateistisillakin näkemyksillä. Itse väitän, että tässä on kuitenkin enemmän vaikuttanut "humanismi". Toki kristinusko on ominut humanismin arvot omiksi arvoikseen, mutta on unohtanut että heillä ei ole humanismiin monopoliasemaa. Voidaan myös vakavasti miettiä miten historian osoittama kristillinen käytännössä ilmenevä normitapa suhtautua erimielisiin on voinut tuottaa humanisteille vaikeuksia. Itsesäilytyksen vuoksi on ollut viisasta muistuttaa kuinka humanismin arvot voivat olla OK, kun Jumala on laittanut meidät maan päälle tekemään niitä asioita joita humanismissa pidetään tärkeinä. Kirkko otti arvot vastaan, mutta voidaan kysyä kuinka paljon se oli "jos vain sallisimme" -syystä. Eli siksi että jos se ei hyväksyisi niitä arvoja, vaihtoehtona olisi uskonnon loppuminen.

Toisin sanoen muistetaan että nämä arvot eivät ehkä ole kristinuskon vastaisia, mutta ne ovat itse asiassa humanistien arvoja. Maamme ei olekaan hyvä kristillisyyden vuoksi, vaan humanismin vuoksi ; Asiaankuulumatonta kunniaa yritetään kerätä mutkan kautta.

Toinen, paljon tärkeämpi ja näkyvämpi, muoto onkin sitten se, miten monet asiat on uskonnollistettu. Näiden asioiden muuttaminen nähdään hyökkäyksenä uskontoa kohtaan. Malliesimerkki tästä on tietysti olut, abortti, homoseksuaalisuus, hautaustoimi, kauppojen viikonloppuaukiolot. Ja evoluutioteoria ja geologiakin on muutettu "ateistiseksi". Näiden asioiden päälle on leimattu sellainen merkki, että "kristityn on oltava niistä tiettyä mieltä" ja jos on erimielinen, vastustaa uskonnonvapautta. Erikoista tässä on tietysti se, että ainakaan minä en ymmärrä miten nämä pakotetusti mitenkään liittyvät uskontoon. Naispappeus on "siinä rajalla", koska se käsittelee kuitenkin oikeastaan vaan uskonyhteisöä, eikä koko yhteiskuntaa, jossa on muunkinlaista menijää kuin kaikkeen sitoutunutta kristittyä. Mutta esimerkiksi abortin liittäminen on jo mutkikkaampaa. Toisin sanoen uskovaisille on kehittynyt erikoisia näkemyksiä ja perinteitä, joista ei saa olla erimielinen. Nämä koko kysymykset on uskonnollistettu niin, että et voi vakavasti ottaen lainkaan mainita aborttikeskustelua ilman että kristitty saapuu paikalle paasaamaan uskostaan.

Vaikka nämä asiat voidaan nähdä muutenkin kuin uskontojen kautta, muunlainen käsittely on tätä kautta täysin estetty. Nämä uskontoon välttämättä liittymättömät asiat on uskonnollistettu. Ja sitten ihmetellään miksi "ateistit ovat niin vihaisia". Ehkä syynä on se, että asioista keskustelusta on tehty mahdotonta. Ja esimerkiksi homoseksuaalisten oikeuksien ajaminen nähdään "ateismiksi" ja "vihaisuudeksi".

Erikoinen vaatimus

Arkkipiispa Jukka Paarma on vaatimassa isompaa siivua yhteisöverotuksesta. Yhteisöverotushan on rahaa, jota ei oteta kirkon omilta jäseniltä, vaan kaikilta. Paarma perustelee asiaa sillä, että "Hän kertoo sanomalehti Kalevassa, että taantuma ja jäsenkato syövät kirkon taloutta, mutta sen yhteiskunnallisten tehtävien määrä ei ole vähenemässä." Perustelu voi kuulostaa hyvältä, kunnes miettii mitä Paarma itse asiassa sanoo. Samanaikaisesti sekä kirkon yhteiskunnallisten tehtävien tärkeys ei vähene = sen jäsenkato on fakta. Toisin sanoen kirkon yhteiskunnallinen tehtävä ei missään nimessä mitenkään koskaan missään ikinä koskettele mitenkään sen jäsenten vakaumusasioita.

Yksinkertaisesti on niin, että kirkko vaatii yhteisöveron kasvattamista, eikä sen omien jäsenten maksujen nostamista. Jäsenkato vie kirkolta tuloja. Syy tähän taas on se, että yhä useampi demokraattisen maamme jäsen katsoo että kirkko ei olekaan ns. "hintansa väärtti". Sen ajamaa asiaa ja suhdetta itseen ja yhteiskuntaan ei koeta tärkeäksi. Ja tämän vuoksi väki vähenee. Ja kirkko haluaa saman määrän rahaa. Ja ottaa sen tietenkin juuri niiltä jotka kokevat että kirkko "ei ole hintansa väärtti".

Toisin sanoen kirkko määrittää itse yhteiskunnallisen tarpeensa, eikä systeemi noudata normaalia demokratiaa: Mikään muu yhteiskunnallinen järjestelmä ei voi alkaa vaatimaan isompaa siivua yleisestä verotuksesta sillä, että sen suosio vähenee. Jos esimerkiksi kävisi niin, että sairaaloihin ei enää menisi ihmisiä koska kaikki olisivat terveitä, ei tämä olisi mikään syy lisätä sairaaloiden verotusta. Samoin jos rikollisuus vähenisi, se ei olisi poliisille mikään syy vaatia lisää verorahoja jotta voitaisiin ylläpitää systeemiä samalla teholla.

Jos ongelmana on todella vain se, että "kirkko hoitaa muun muassa väestökirjanpitoa, kulttuurirakennusten suojelua ja hautausta", niin tehdään sitten niin kuten minusta olisi hyvä. Otetaan tämä valvonta/hallintaoikeus kirkolta pois ja liitetään se muuhun valtion toimintaan. Näin "kompensaatio" kohdistuisi juuri siihen, eikä sitä budjetoitaisi tämän korvamerkinnän ohi erinäköisiin vakaumuksenlevittämisstrategioihin. Ja jos kirkolla on rahapulaa, leikatkoon vaikka "uskotoivorakkaus" -kampanjasta tai ylimpien pappisjohtajien palkoista rahaa. Ne paljon puhutut "muutkin tahot" leikkaavat, miksi ei siis kirkko? Ei kaikkea voida pitää samalla tasolla. Leikkauksia on kuitenkin tehtävä. Kirkolla on myös "eiyhteiskunnallisia tehtäviä", jotka koskevat sitä henkilökohtaista ja sisäistä toimintaa, josta väestökato vihjaa että sitä ei pidetä relevanttina. Minun ehdotus veitsen paikalle on siis tässä.

Minusta näyttää siltä että Paarma ei mieti että ehkä jäsenkato ja muut asiat viittaavatkin siihen että kirkolla ei nähdä yhteiskunnallisesti yhtä suurta arvoa kuin ennen. Ehkä tämä tarkoittaakin sitä että kirkon tulisi luopua "tietyistä etuoikeuksistaan". Sen sijaan se luopuu demokratiasta ja päättää unohtaa kansan tahdon. Uuden diktatuurin johdossa, joka määrittää sen, mikä yhteiskunnassa on tärkeää ja ei, ei enää olekaan kansa. Vaan kirkon ylin johtaja.

Minua, ateistina, tämä ei yllätä. Sitähän kirkon johtajat ovat aina halunneet. Haluavat nyt. Ja haluavat jatkossakin.

Kristillinen oikeisto.

Fundamentalistit ovat tunnetusti oikeistolaisia. Toisin sanoen konservatiiviset arvot, joissa korostuu markkinatalous. Oikeistolaiskristitty kannattaa teollisuutta, ja ennen kaikkea veroja tulee pienentää.

Tämä on sinänsä erikoista, koska meilläpäin kristillisyyteen liitetään sellaisia ajatuksia kuin "heikompien huomioiminen". Uskon pehmeitä arvoja korostetaan. Kuinka Jeesus on köyhien puolella. Sen sijaan USA:laiset vaikutteet tuovat tännekin maistiaisia kristillisestä itsekkyydestä, jossa on kovat arvot. Kilpailua. USAssahan tätä korostetaan oikeiston puolella. Jumalan seuraaminen tuo menestystä. Myös taloudellisuutta. Verot ovat ikäviä, koska niitä maksavahan joutuu itse luopumaan jostain.

Tälläinen kristillisyys on saamista, ei antamista. Jeesuksen tuoma pelastuskin on kuin voittoa viivan alla.

En siis sano että oikeistolainen politiikka tai kaupallisuus olisi paha asia. Tosin olen melko varma siitä, että rahan kierto on hyväksi taloudelle, ja köyhille syydetty raha palaa kiertoon ja rikkaiden verovähennys taas menee tilille lojumaan. (En usko että Bill Gates tai muut todella rikkaat viettää sellaista elämää että tuhlaisivat kaiken sen mitä saavat.) Kuitenkin myös opiskelua ja yrittämistä pitää tietysti tukea, eli pelkälle jakamislinjalle ei oikein voida mennä. En siis ole mikään vasemmistolainen korpikommari joka moittii menestyneempiä kulakeiksi.

Sen sijaan ihmettelen juuri sitä, miten paljon oikeistokristillinen aatemaailma kovuudessaan eroaa siitä kristillisyydestä, jota minulle on mainostettu lapsuudessa. Siinä Jeesus oli lähes kommari, jakamassa köyhille, tukemassa köyhiä. Näissä tarinoissa Jeesus ei miettinyt että tuleeko almu takaisin ja mitä hän saa siitä viivan alle bonusta.

pohjaton itsekkyys.

Count Up -blogissa oli juttua kirkollisverosta ja sen käytöstä. Mielestäni jutussa oli ihan hyviä pointteja. Mutta osa hieman ihmetytti silti. Tarkemmin sanoen lause

"Verot ovat mielestäni yksi keino puuttua ihmiseen pohjattomaan itsekkyyteen."

Tämä onkin yleinen näkemys uskovaisten keskuudessa: Yhteiskunnan järjestelmää tarvitaan koska ihminen tekee muutoin läpeensä pahoja asioita. Kuitenkaan näin ei väistämättä ole, byrokratia voi itse asiassa jopa hidastaa ja tehdä asiasta mutkikasta. Itse asiassa en tunne ketään pohjattoman itsekästä henkilöä. Ja toisaalta esimerkiksi länsimainen kaupankäyntijärjestelmä panostaa tällä hetkellä kaupankäynnin rajoitusten poistamista. Eikä se ole sortunut kaaokseen. Päin vastoin, sitä pidetään mahtavana voimana. Se ei kaadu vaikka sitä ei valvota.

Tämä näkökanta liittyy oikeastaan myös kirkollisveroihin. Toki minäkin maksan veroa sellaisista asioista, joita en itse käytä. Mutta tämä on eri asia kuin maksaa asioista, joita vastustaa. Siksi esimerkiksi terveydenhoito, jota voidaan perustella vaikkapa "yhteisellä hyvällä" on eri asemassa, kuin esimerkiksi pornografian levittämisen tukeminen. Syynä on se, että harva vastustaa ensimmäistä ja pitää sitä turhana, mutta moni kokee jälkimmäistä kohtaan vastustusta:

Mielestäni kirkollisveron ongelmana ei ole niinkään summa. Eikä edes se, että kirkko ei tekisi myös hyviä asioita niillä rahoilla. Se tekee. Ongelmana tässä on ennen kaikkea se, että se tarjoaa monipaketin: Sinun on otettava osa kaikkeen kirkon toimintaan. Rahaa kuluu myös asioihin, joita et kannata. Asioita, joita monet pitävät pornografian kaltaisena vastustettavana asiana joita ei voi perustella yleisellä edulla. En siis puhu lähetystyöstä tai kirkon auttamistyöstä, vaan muista asioista. Tämä kannanotto on erittäin asiallinen, koska kirkollisveroa kuitenkin joudutaan maksamaan pakosta, vaikka sen tukeminen sotisi omaa maailmankatsomusta vastaan. Nyt näyttää siltä että kaikki maksavat, mutta kirkkoa kiinnostaa vain uskovien mielipiteet. Siinä tämä eroaa olennaisesti esimerkiksi sairaanhoidosta: Demokratiassa jokainen voi osallistua prosessiin ja äänestyksillään vaikuttaa oman osansa verran esimerkiksi juuri sairaalanhoitoon. Äänestyksissä otetaan kantaa tieprojekteihin ja vaikka mihin muihin asioihin. Mutta kirkon toiminnasta ei suoriteta kansanäänestystä. Kirkko on demokraattinen rahan nyhtämisessään, mutta aristokraattinen toteutuspuolessaan. Jos minun mielipiteeni eivät kiinnosta eivätkä ne vaikuta, miksi minun rahani sitten kiinnostavat? Tässä kohden sairaalatoiminta ja kirkon toiminta eivät ole verrannollisia.

Äänioikeus.

Vainoasia on tärkeää. Tasa -arvo on tärkeä asia. Aattellinen tasa-arvo on tärkeä asia. Tämä on erityisen (ÄS)kreationisteille tärkeää, koska eräs heidän pääpointtinsa on se, että heitä vainotaan. Heidän näkemyksilleen ei anneta painoarvoa. Heidän ei anneta esittää mielipiteitään, vaan heitä torjutaan (kuitenkin kaikki tietävät heidän naamansa ja esitykensä sekä kuulevat joka paikassa asiasta muuten vaan.)

He ovat siis selvästi kiinnostuneita eri aatteiden tasa -arvosta. Sillä sen nimissähän sitä toimintaa tehdään. Ja kuten esimerkiksi tuosta kommentista voi lukea, heidän kannattajansa kiistävät kovaan ääneen että olisi jotenkin yleistä että kristillisiä arvoja lobattaisiin. Kysymys on siis vain aatteellisesta tasa -arvosta.

Pandan peukku toi kuitenkin esiin asian laitaa: Amerikassa on siis kreationisteja jotka haluaisivat estää ateistejen äänioikeuden. Tämä on siis sitä tasa -arvoa, jota monet heistä ajavat takaa. Missä sen sijaan törmätään vastaavan julkisuustason saavuttaneeseen juttuun, jossa evoluutikot sanovat että kristityiltä pitäisi ottaa äänioikeus?

Tämä kertoo siitä, että jos jotain vainoa on, se ei ole kreationistien suuntaan. Tosin tämän ei pitäisi olla kenellekään mikään uutinen.

Rahankäytöstä.

Internetissä on pitkä sivu, jossa käsitellään Raamatun suhdetta rikkauteen. Siinä selviää käytännössä se, että uskovaisten johtajien yleinen kannanotto näyttää olevan rikkautta suosiva. Tätä tuetaan kaikella mahdollisella: Muun muassa leiviskävertaus on muuttunut "use it or lose it" -lausunnoksi, ja aiheena ei ole Sana puhuminen vaan raha. Kuitenkin Raamattu puhuu myös rikkaista ja kameleista ja neulansilmistä. Näistä ei puhuta.

Toisin sanoen uskovaisten johtajien konsensus näyttää olevan se, että rahan kerääminen on OK, kunhan muistaa lahjoitella seurakunnille = heille itselleen. Toinen konsensus on se, että "lue Raamattusi valikoiden".

Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että ei ole niin iso ihmetys, että vaalirahasotkun lisäksi Radio Dein "Ihmisen Tie" -ohjelmaa kustantavan Nova -konsernin mukana pyörii mm. Arto Merisalo, jonka pitkässä rikosrekisterissä on mm. tuoreehko tuomio törkeästä petoksesta. Pauli Hakalala, jolla takana törkeä veropetos ja kirjanpitorikos, Erkki Auranen, joka on aikanaan tuomittu yhdeksästä petoksesta, Erkki Pursiainen on tuomittu törkeästä väärennyksestä ja törkeästä petoksesta. Miehiä yhdistää siis petollinen luonne ja kristillinen vakaumus. Vanhanen ei tietenkään halua tietää mitään, kuten eivät tietyt kristitytkään halua myöntää, minkälaisia ihmisiä vakaumuksen tien aktiiveissa ja vaikuttajissa liikkuu..

Kristilliset arvot.

Kristilliset arvot, ei siis Jeesuksen arvot vaan kristittyjen arvot. Kristillinen puolue tavoittelee sitä, koska he ovat uskovaisia ja ovat tajunneet että evankelisia hihhuleita on paljon. Siis sellaisia, jotka ovat valmiita ja halukkaita antamaan äänensä sellaiselle, joka pakottaa muut heidän arvomaailmaansa vapauden nimissä.

Siksi heidän arvonsa eivät ole Jeesuksen arvot.

Valtio jota ohjaavat heidän haluamansa arvot. Tässä vaiheessa kenen tahansa järkevän ihmisen selkärangassa juoksevat jäätyneet tuhatjalkaiset. Sillä näille uskovaisille uskominen mihin tahansa on parempi vaihtoehto kuin ateismi. He eivät hae oikeutta tai uskonnonvapautta, koska hekin tietävät että ne tarkoittaisivat sitä että heidän itsensä olisi muututtava. Sen sijaan he hakevat laillista oikeutusta yleistää omat, oman uskonsa, rajoitukset muille. Eli täysin päinvastaista asiaa. Heille sekulaari vapaa maailma on selvästi "heidän uskoaan loukkaavaa", suorastaan jumalanpilkkaa.

Kristillinen puolue onkin siksi löytänyt yhteistä säveltä mm. islamilaisen puolueen kanssa olutpullojen poistamisesta. Kun muistetaan että islamilainen puolue on islamisteille samaa kuin äärihelluntailaisen esittäminen kristittyjen edustajina, jokainen ymmärtää mistä on kysymys. Samanhenkisyydestä. Vakka ja kansi.

Tämä on sellaista uskoa, jolla ei ole mitään tekemistä vapauden kanssa. Kuten ei millään muullakaan uskonnolla; Sillä riippumatta uskontokunnasta, uskonnossa annetaan vapaus pois, alistutaan tietyille säännöille. Ja uskoa tarvitaan nimenomaan siksi koska tähän ei ole mitään rationaalisia syitä. Silsi etenkin kristilliset(ja islamilaiset) arvot ovat harvinaisen paljon vapauden vihollisia; Sillä siinä missä Hindulainen voi rakentaa haluamansa uskonkokonaisuuden ilman että toinen hindu tulee sanomaan että olet vääränlainen hindu, kun uskot Ganeshaan enemmän kuin Hanumaniin, kristinuskossa on pakko totella juuri tiettyä jumalaa. Vaihtoehtoja ei tarjota. Vaihtoehtona on vain kuolemaa ja tuhoa. Kristinuskon Jumalaa joko totellaan tai tuhoudutaan. Kristinusko on uskonto, jonka henki on se, että "polvillesi, sinä syntinen joka et ole ikinä riittävän puhdas, mutta Jumala rakastaa sinua, sinä arvoton saastainen kasa paskaa."

Täläisen kristillisen puolueen edustaman kristinuskon ytimen kaikissa muodoissaan voikin tiivistää vain lauseeseen "praise the lord - or else". Tätä tietysti koristellaan humanistisilla arvoilla, jotka ovat kaikkien ihmisten hyväksi näkemiä asioita. Yleishumaanisuus ei kuitenkaan peitä sitä, joka on kristinuskolle ainutlaatuista. Ainutlaatuista ei ole pelastus, rakkauden kunnioitus, edes tappamisen tai muiden vastaavien välttäminen. Buddhalaisilta löytyvät ihan samat arvot. Kristinuskolle ylimmäistä ja omintakeista on se että ihminen kidutetaan ja tapetaan hengiltä ja että juuri tällä ne hyvät asiat oikeutetaan. Kristinuskon hyveet pohjaavan juuri tuohon hurmeeseen. Ei se tietenkään lopeta niiden hyvien asioiden arvoa. Mutta kyllä se veri silti jättää niihin sellaisen veren maun, että ei huvita liikoja maistella sitä hengen hedelmää.

Siksi kohtelen näitä uskovaisia vähän kuin Jehovan Todistajia, kun he koputtavat en halua olla epäkohtelias, mutta toisaalta en halua olla liian kohteliaskaan. Huomioitavaa on, että en ole heille epäkohtelias lähinnä siksi koska en halua heiltä enempää huomiota. Haluan vain että he menevät pois. Ja liian kohtelias en ole heille samasta syystä.

Parhaiten näiden kanssa tulee toimeen vain menemällä itse pois. Olemalla heille tylsä, mielenkiinnoton, turha. Toisaalta jos kaikki tekisivät samoin, julistajien elämä olisi niin tylsää, että he varmaan lopettaisivat koko toimintansa.

Pokerinaamalla

En ole kovin paljoa harrastanut politikointia. Mutta tässä tapauksessa olen valmis tekemään poikkeuksen. Viime viikkojen tuore uutinen on ollut pokeritakuu. Itse en pelaa mitään uhkapelejä, siis en myöskään pokeria. Ja lakiehdotuskin taisi romahtaa. Mielestäni tässä on kuitenkin parin sanan paikka, näin jälkikäteen.

Pokeritappiotakuulla tarkoitetaan sitä, että häviöitä voisi periä takaisin. Tämä on minun mielestäni siitä erikoinen laki, että sen henki sanoo eri asiaa, kuin mitä sen sanat sanovat. Tavoitteena on selvästi ollut ulkomaalaisen verkkopokeripelaamisen täyskielto. Mutta kun tätä ei voitaisi tehdä PR:än kannalta siististi suoraan, se haluttaisiin tehdä "mutkan kautta".

Suomen Pokeripelaajat korostaa että nettipokerin pelaaminen ei ole laitonta, ja että ei ole osoitettu että pelien tarjoaminen suomalaisille olisi laitonta. Eli että tuossa systeemissä karsitaan "mätien omenien" takia koko puu. Se on vähän sama, kuin jos lapsipornosivustojen netissäolemista laajennettaisiin koskemaan esimerkiksi koko googlen kuvahakua. (Koska filtterit ovat aina jäljessä ja niitä onnistutaan kiertämään, jolloin lapsipornoa voi tulla vastaan sitä kautta.)

Asiaa on mietittävä sitä kautta, mitä tapahtuu, kun tälläinen laki olisi tullut voimaan:
Ensimmäisessä vaiheessa Suomi tai tarkemmin suomalaiset pelaajat saisi valtavan edun. Siinä missä brittiläine (ammatti)pokerinpelaaja maksaa jos tulee takkiin ja saa rahaa jos voittaa, suomalainen olisi riskittömämmässä bisneksessä. Voitot käärittäisiin ja jos häviäisi, ne saisi ainakin osittain takaisin. Tästä seuraa tietysti se, että "pokerinpelaajien foorumit globaalimmin" raivostuvat eivätkä suostuisi ottamaan suomalaisia pokerinpelaajia pelaamaan, koska se vääristäisi pelitilannetta.

Tämä tarkoittaa sitä että jokin suomalainen taho nimeltä Veikkaus astuisi mukaan ja pistäisi monopoliaseman kautta pystyyn paikan jossa suomalaiset saisivat pelata, ja jossa ulkomaalaisetkin voisivat kenties pelata. Näin suomalaiset pokerinpelaajat pakottaisiin pelaamaan nimenomaan Veikkauksen pokeria.

Minua ei varsinaisesti harmita pokerin kieltäminen. Mutta olisivat tehneet sen siististi päin naamaa, eikä tuollaiselta filungilta haiskahtavalla yrityksellä.

Teologia ja papin liperit.

Paholaisen Asianajaja kertoi skeptikoiden suhteesta ajaa teologia tiedemaailmasta. Siinä nousi, linkkien takaa, esiin joitakin seikkoja, jotka olivat omassa esityksessäni vajavaisesti käsitelty.

Kanta näyttää nimittäin olevan se, että kukaan ei vastusta niitä kannattamiani puolia teologiasta. Jussi K. Niemelän mukaan uskontokritiikki kuuluu skepsiksen toimintaan, koska uskonnoissa kuitenkin väitetään yliluonnollisia olentoja olevaiseksi.

"Kiitos nykyteologian, johon valistus on onneksi jonkin verran päässyt tuomaan järjen valoa, monikaan tieteellisesti koulutettu henkilö – edes teologi – ei varmaankaan kirjaimellisesti usko näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Mutta jos hänet pakotetaan lausumaan tämä tunnustus ennen papiksi ryhtymistä, hänet ipso facto pakotetaan älylliseen epärehellisyyteen ja tämä on samanlaista vallankäyttöä, mitä puoskarit, homeopaatit, ennustajat ja astrologit harrastavat."

Minusta Niemelä haukkuu väärää puuta. Vaikka kirkko vaatii teologian koulutuksen papeiltaan, se ei tarkoita että teologian ja uskovaisuuden väliin on vedettävä yhtäläisyysmerkkien rimpsut. Jos Niemelä kokee pappien toiminnan valehteluna mallia homeopatia, uskontokritiikki on kohdistettava kirkkoon, joka vaatii työntekijöiltään uskontunnustuksia. Sillä jos lääketieteestä paperit hommannut valmistuttuaan tunkee homeopatialinjalle töihin, kritiikkiä ei kohdisteta lääketieteen koulutuslaitokseen, vaikka taatusti em. homeopaatti käyttääkin omaa diplomiaan "Todisteena sille että homeopatia on Tosi Hyvää Lääketiedettä joka Toimii Ihan Varmasti Tosi Tehokkaasti". Vaikka hänen koulutuksessaan ei olisi ollut ainuttakaan opintoviikkoa joka käsittelisi homeopatiaa. (Sillä juuri niin pseudotieteilijät tekevät.) Ja jos homeopatiajoukko yht'äkkiä päättää, että hei, he suostuvat ottamaan homeopaateiksi vain sellaisia joilla on lääketieteen tohtorin tutkinto, ei tälläisen kerhon olemassaolon vuoksi ryhdytä silti moittimaan lääketiedettä.

Samoin kuvaus rautakautiset sadut voi hyvin osua Raamattuun. Mutta ei se sen tutkimista itseään estä. Toki, jos epätoivoisesti yritettäisiin tehdä tiedekunta, joka todistaa Peter Pania todeksi on huvittava. Mutta laitos, joka tutkii Peter Panin kirjoittamisen historiallisia olosuhteita, sen muuntumista aikojen saatossa, ja vaikutusta kulttuuriin jne. Ei kuulosta enää yhtä pahalta.

Siksi puheet Dennettin käyttämästä "uskon uskomisesta" ovat kenties ihan osuvia. Mutta maali on väärä. ( Se on kuin armeijan ampumakoetilaisuus, jossa hyvin ampuvat kaverit ampui ensin surkeasti ampuneelle reikiä tauluun, jotta kaikki saisi ampumismerkin. Eli ei pisteitä ampujalle.) Sen sijaan kirkkoa tällä tavoin jo voikin kritisoida. Samoin kuin sitä lääketieteen tohtoreita keräävää homeopaattikerhoakin voi. Ja siihen Niemelä kyllä minusta osuukin ainakin hieman paremmin. Sääli vain, että se on se "naapurin taulu".

Erkki, Erkki, Anna merkki.

Erkki Tuomioja on yllättänyt. Hän tunnusti olevansa ateisti Helsingin yliopiston Porthaniassa Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa. Perään Tuomioja halusi, että teologinen tiedekunta poistettaisiin yliopistoista ja korkeakouluista sekä valtion ja kirkon erottamista toisistaan.

Minulla nousivat karvat pystyyn. Sillä:
1: Teologia on kansainvälisesti hyväksytty tieteeksi. (Erkki Tuomiojan mielipiteitä taas ei, ainakaan vastaavalla tasolla.)
2: Skepsiksen rooli ei minusta ole olla tiedepoliisi, joka kontrolloi tiedemaailmaa. Sen tehtävänä on minusta enemmänkin valistaa maallikoita, jotta huijarit eivät vedättäisi herkkäuskoisia niin helposti. Muutoin en näe skepsiksellä mitään arvoa, se muuttuisi pelkäksi auktoriteetiksi, joka pyrkii ohjaamaan yliopistoa ja tieteentekoa.
3: Ja käsittääkseni ainakin eräs tieteen tärkeä tunnusmerkkikin on se, että se on "autonominen", eli sen ulkopuoliset tahot, kuten skepsis, eivät jo tämänkään vuoksi saa ohjata sen toimintaa. Tosin sama koskee tietysti niitä lehtikirjoittajia ja maallikkokirjojen suoltajia ja pseudotieteilijöitä, jotka haukkuvat tiedemaailmaan "norsunluutorneissa eläviksi" vainoajiksi.
4: Teologian yliopistossa oleminen ei ole politiikaa. (Tosin yliopiston tutkimusten rahoitus voi tätä jo ollakin. Tosin haluaisin enemmänkin että yliopisto, eikä eduskunta, päättäisi siitä miten rahat suunnataan. Eduskunta antaisi vain tietyn rahasumman, joka jaettaisiin yliopiston sisällä. Toki tämä voi olla utopistinen toive, ja voin olla tämän näkemykseni kanssa erittäin yksin.)

Toki hermostumistani lievensi se, että Tuomioja ei selvästi tarkoittanut koko teologista.
"Tämä siis erotuksena uskonnon ja uskomusten tutkimukselle, jolle pitää olla paikkansa".

Uskontoja saa siis tutkia valtion rahoituksella, mutta ei tehdä Jumalatodistuksia? Toki olen sitä mieltä, että teologeille on annettu ihan riittävästi aikaa keksiä jumalatodistuksiaan, eikä mitään ole kuulunut. (Toki yliopistojen resursseja on mennyt ja tulee menemään hukkaan aiheen parissa, mutta ehkä se on sitä SETI -touhua. Rahaa poltetaan vaikka tuloksia tuskin tullaankaan saamaan. Ehkä sekin on tärkeää kaikesta huolimatta.) Mutta kyllä se silti kuulostaa hieman siltä, että Tuomioja on pikemminkin sanomassa että "Formula ja ralli ei ole urheilua". Toki ne eivät ole yleisurheilua, vaan autourheilua, ja eroavat esimerkiksi keihäänheitosta ja juoksusta tämän vuoksi. Samoin teologian tieteellisyystapaa ei saa sekoittaa esimerkiksi evoluutioteorian tieteellisyystapaan. Uskonto muistuttaa tässä kohdassa mielestäni taloustiedettä. Ei fysiikkaa, ei biologiaa, ei luonnontieteitä. Mutta niitä ei kai olla missään maailmassa rajaamassa tiedemaailman ulkopuolelle.

Toki rajaa ylitetään ja tieteellisyysmääritelmällä kikkaillaan talosteorian puolelta huomattavasti vähemmän. Mutta tämä kertoo enemmän "tietyistä uskovaisista" ja "tietyistä teologeista" kuin itse teologiasta oppina. Saamani käsityksen mukaan akateeminen teologia mainitaan piruna hihhuleiden puheissa. Ateismin pesäkkeenä. Paikkana, jonne pääasiassa mennään uskovaisena ja tullaan ulos ateistina. Näin kai käy ihan siksi koska siellä on paljon hermeneutiikkaa ja pätevää historiantutkimustakin. Teologit tuottavat myös kriittistä eksegetiikkaa, jonka piirissä tuotetaan Raamatun aukkoja ja teologian perusväitteitä kritisoivia kirjoja, joita skeptikkoateistit ja ateismin sanan levittäjätkin erittäin mielellään lukevat. Tajuvatkohan ollenkaan että lukiessaan näitä, he lukevat sitä kauheaa teologiaa?

Lisäksi minusta on tärkeää että teologinen on yhteydessä muuhun akateemiseen maailmaan. Minua kun yksinkertaisesti hirvittävät Suomen Teologisen Instituutin tapaiset laitokset, joissa sisäpiiri pieni pyörii, pyörittää ja lämpenee vain tietynlaisille ajatuksille. Ja siksi ajatus vaihtoehdosta, eli siitä että kirkko kouluttaa itse omat pappinsa, on järkyttävä. Millaisia pappeja tuottaisi koulutus, joka olisi erillinen ja sisäinen juttu. Jo nyt, kun teologinen on kiinni muussa akateemisessa maailmassa, valmistuneidenkin teologien joukosta löytyy järkyttäviä hurmahenkiä.

Tämän lisäksi Tuomioja huomautti siitä, että maailmassa kunnioitetaan kaikkein vähiten uskonnottomien vakaumusta. Tämähän on tunnettu ilmiö, joka näkyy lainsäädännön tasolla asti jumalanpilkkalaissa, jossa pyhä on rajoitettu siten, että keskustelussa lain mukaan tilanne menee helposti siihen että ateistin näkemyksiä saa kritisoida ja haukkua vapaasti, mutta jos olet uskontoa vastaan, lakitupa heilahtaa helpommin. Toki jumalanpilkkalakia ei lähdetä soveltamaan kuin silloin, kun jumalanpilkka on saanut "tarpeeksi julkisuutta". Eli se tarkoittaa sitä että ateistien näkemyksen halventaminen on sallittua aina ja kaikkialla, mutta uskovaisten vain pienessä mittakaavassa.

Tuomioja huomautti myös alaikäisten lasten pakkosyötöstä. (Johon valtionkirkon lopettaminen ei ole ratkaisu. Itse asiassa en keksi muita kuin totalitarismiin perustuvia ratkaisuja tähän: Joko uskonnonvapaus kielletään, tai uskovaisten maailmankuvan näkyminen kotona estetään tai sitten otetaan lapset pois tai kielletään lasten saanti uskovaisilta. Näitä emme kai kuitenkaan halua? Tuomioja ei kuitenkaan ole mikään "Tuomio -oja" vaan käsittääkseni muutoin ihan humaani heppu.)

Lisäksi Tuomioja tunnusti uutisessa tunteneensa huonoa omaatuntoa kun oli hyssytellyt Muhammed-pilakuvakohua. No, tässä kohden voi vain kysellä että miksi sitten hyssytteli? Ei tästä hyssyttelystä voida syyttää kuin yhtä henkilöä. (Vihje. Etunimi alkaa E -kirjaimella.)

Lopuksi Tuomioja huomautti

"Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään näköistä sananvapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita?"

Niin, se on hyvä kysymys. Joka tulee ehdottomasti esittää sellaiselle ihmiselle, joka toisaalla suree sitä että "maailmassa kunnioitetaan kaikkein vähiten uskonnottomien vakaumusta." Minusta tässä kohtaa on tärkeää ottaa huomioon hyvät tavat. Ja että päätetään sitten kohteliaisuuden tai kritiikivapauden välillä, tehtäisiin niin että kaikilla olisi samat oikeudet. Tämä näyttää ainakin pinnallisessa tarkastelussa olevan, paitsi uskovaisten hihhuleiden, myös Tuomiojan ongelma.

Ehkä olisi saavutettava jonkinlainen kompromissi. Saada ihmiset ymmärtämään, että jotain toimea ei tule tuomita tai rangaista sen takia, että se on tehty vakaumuksessa tai koska siihen liittyy uskonto tai ateismi. Vaan että rangaistus tulee korkeintaan "hyvien tapojen" rikkomisesta. Siksi jos minä olisin esimerkiksi opettaja, jonka koulun pihalla joku ottaa oman raamattunsa ja polttaisi sen, pitäisin puhuttelun tälle ihmiselle. Samanlaisen puhuttelun kuin sille, joka polttaa "Lajien Synnyn" tai "Pupu Tupunan" koulun pihalla.

Ja kaikesta huolimatta olen Tuomiojan kanssa yhtä mieltä valtion ja kirkon erottamisesta ja lasten liittämisestä kirkkoon. Valtionkirkko voi minun puolestani "kuolla pois". (You can cite me on that!)

Moraaliabsoluutti Postmodernissa yhteiskunnassa.

En pidä Päivi Räsästä maailman kammottavimpana ihmisenä. Hän on toki kristillisdemokraattien keulakuva, mutta pidän erittäin arvokkaana sitä, että Päivi on nimenomaan johtajana. Hän antaa jo asemallaan sen kuvan, että nainen ei ole mikään "heikompi astia", jonka on "vaiettava seurakunnassa" (ja päätöksenteossa). Se, että koko puolue seuraa naista on siksi minusta erittäin terve ja hyvä signaali. Räsänen edustaa "koti-perhe-isänmaa" -arvoja, jotka ovat aika perinteisiä. Hän ei ole mikään äärihihhuli, joskin hänen alkoholikäsityksensä saavat minut -joka juo alkoholia melkoisen harvoin, mutta tekee sen- usein huvittuneeksi. (Kieltäminen johtaa? Muistuuko "kieltolaki" mieleen? Sen seuraukset olivat? Räsänen ei ole myöskään kieltämässä lihottavia ruokia, vaikka ne aikaansaavat erittäin vakavia suomalaisten terveydelle. Koska hän näiden kohdalla hän tajuaa, että kaikkea vaarallista ei voi kansalaisilta kieltää. Tai sitten tajuaa sen, että Amerikan uskovaiset eivät vastusta ylipainoa, Koska seuraajat ovat läskejä.)

Päivi Räsäsen blogissa kerrotaan kuitenkin jostain, johon en ihan täysin yhdy. Maanantai 26.11.2007 -viestissä seuraavaa: (Valitettavasti en voi linkata juuri tähän viestiin, koska blogissa on "näppärästi" estetty mm. kommentointi ja tiettyyn viestiin linkkaaminen. Syynä varmasti se, että ei joutuisi vastaamaan ikävään kritiikkiin, ja että Päivin blogia seuraavat uskovaiset eivät joudu vahingossakaan kohtaamaan heille hankalaa materiaalia. Ja että juuri tämän kaltaisten blogien olisi vaikeaa viitata hänen sanomisiinsa ja todistaa sanansa tavalla, joka kestää viitettä ja "aika -avaruushäiriöitä", joissa hankaliksi osoittautuneet viestit katoavat, jonka jälkeen voidaan tietysti hankalan hetken koittaessa kertoa että "en ole ikinä kirjoittanut mitään tuon suuntaistakaan".)

"Postmodernissa yhteiskunnassa ei tunnusteta universaalia etiikkaa tai yleispäteviä arvoja. Nuori joutuu itse määrittelemään oman moraalinsa, shoppailemaan aineksia elämänkatsomukseensa sieltä täältä. Moniarvoisessa yhteiskunnassa vanhemmilla ei ole tukenaan yhtenäiskulttuurin normistoa, mikä vielä edellisellä sukupolvella oli melko vahva.

Ehjän maailmankuvan muodostaminen moniarvoistuvassa yhteiskunnassa edellyttää riittävää arvokasvatusta kouluissa. Perusopetuslain mukaan koulukasvatuksen tavoitteena on "tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen." Olisiko nyt aika tunnustaa kristillisen kasvatuksen myönteiset mahdollisuudet arvokasvatuksessa?"

Olen Räsäsen kanssa täysin erimielinen. Sillä mielestäni koulun aatekasvatuksen on ennen kaikkea kyettävä vastaamaan nyky -yhteiskunnan vaatimuksiin. (Tosin olen Päivin kanssa samaa mieltä siitä, että se ei ole tässä välttämättä kovin hyvin onnistunut. Tosin olen taas Päivin kanssa erimielinen siitä, onko arvojen syöttäminen ylipäätään yhteiskunnan tehtävä.) Ja nimenomaan sen takia, että yhteiskuntamme on "postmoderni", vanha "absoluuttinen moraali" ei enää voi toimia. Se toimi kenties silloin, kun ristiriitoja ei ollut ja kaikki olivat yksimielisiä. (Mutta, kun kyse on Päivi Räsäsestä, emme voi lainkaan olla varmoja siitä, vaikka tämä olisikin hänen syvin tavoitteensa. Että jokaikinen olisi kristitty, ja peräti sillä samalla tyylillä millä Päivi Räsänen.) Yhteiskunnassamme on monenlaisia uskonnollisia näkemyksiä - ja uskonnottomiakin näkemyksiä on useita. Yhden "ainoan oikean absoluutin" opettaminen voi johtaa vain yhteen asiaan. Siihen, joka näkyy minusta "islamilaisessa puolueessa".

Se on riitaa.

Siksi väitän että kristillisten arvojen korostaminen jonkinlaiseksi "moraaliabsoluutiksi" ja tämän kannustaminen ei suinkaan johda parannuksiin, vaan huononnuksiin. Moraaliltaan moniarvoiseen yhteiskuntaan ei saada yhteisössä toimivaan kykeneviä moraalisia toimijoita sillä, että heidät opetetaan yksiarvoisuuteen.

Sehän on vähän sama, kuin pistäisi suomalaiset takaisin tervantuotannon ja turkismetsästyksen alalle. Sillä ne tarjosivat ennen Suomelle paljon tuloja. Se, mikä toimi joskus, ei välttämättä toimi nyt, kun tilanne on täysin erilainen. Moniarvoisessa yhteiskunnassa ei selvitä korostamalla sitä, miten moraalin on oltava "ainoaa, oikeaa ja yhtä, pysyvää sekä ikuista ja muuttumatonta, joka on vieläpä Pyhää". (Ihan sen takia, että jos kaksi eri ryhmää keksii tuon saman ajatuksen...)

Pikemminkin minusta olisi korostettava kaikenpuolista avointa keskustelua siitä, miten eriuskoiset voisivat tulla toimeen keskenään. Kuinka "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" -voisi onnistua. Pitäisi hyökätä rasismia ja eriarvoistamista vastaan. Eikä ruokkia sitä "moraaliabsoluuteilla".

Minusta Päivi on siis eriarvoistamisen asialla. Vaikka tiedän, että hän itse tuskin tarkoittaa sitä tai ajattelee tilannetta lainkaan niin - enhän pidä häntä pahana ihmisenä. Mutta väitteeni on mielestäni perusteltu, koska hänen jutuissaan ei tunnu tässä kohdin olevan järkeä muuta kuin sitä kautta, että yksi maailmankuva ohjattaisiin kaikille, enkä pidä häntä tyhmänä ihmisenä. Mutta ehkä se onkin hänen ja hänen puolueensa tarkoitus. Eli ei kristittyjen aseman ja oikeuksien ja uskonnonvapauden tukeminen, vaan kaikkien muiden aseman ja näkemysten huonontaminen.

On mukavaa asua Euroopassa.

Jos ette usko, lukekaa Euroopan neuvoston päätöslauselma 1580. (Uskon että moni kreaatti kutsuu tätä "paatoslauselmaksi".)

Minusta koko lauselma on tärkeä ja se tulisi lukea alusta loppuun.

Siinä kerrotaan, että kreationismia vastustettaessa ei vastusteta uskonnonvapautta, vaan ainoastaan uskontoa joka väittää olevansa tiedettä. Lauselmassa ei pyritä luomaan tieteelle etuasemaa sortaa uskoa, vaan estää uskoa sortamasta tiedettä.

Lauselmalla pyritään myös estämään sitä että kreationistit eivät vahingoita lapsia syöttämällä heille "kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä" -asennetta, joka voi tuntua reilulta, mutta on itse asiassa vaarallista.

EU ei kuitenkaan kiellä kreationismin opettamista. Se kannattaa yksilön vapautta ja kulttuurin ja uskonnon opetusta. Kreationistien ideat voidaan siksi esittää kulttuurillisessa ja uskonnollisessa opetuksessa, mutta niille ei vain voida antaa tieteellistä uskottavutta.

EU on siis hyvä. Vaikka äänestinkin aikanani EU:seen liittymistä vastaan. Ehkä silloin sirkutti suomen yleisin lintu: Muutosvastarinta.