Olisin voinut jatkaa sotilaspalveluani sopimussotilaana. Olisi siinä voinut uraakin urreta. Nyt kerron miksi se ei ehkä sittenkään olisi ollut mitenkään hyvä asia.
Jos olisin sotilaana, niin siellä sitä saapastelisin. Nenäni olisi tietenkin auringossa vuosien mittaan pahasti ahavoitunut, ja se muistuttaisi ulospäin jotakuinkin isoa punaista rupista omenaa. Minulla olisi sellainen sotilaslakki. Pitäisin sitä hieman takakenossa. En paljoa, mutta vähän. Juuri sen verran että kaikki näkevät että en ole kaljuuntumassa. (Tukkani on vielä tuuhea.)
Koska minulla on epäterve suhtautuminen leipomotuotteisiin minulla olisi mahaa, luultavasti hieman nykyistä enemmän. Painoa olisi tietysti kertynyt eniten keskivatsan alueelle siten, että näyttäisi kuin olisin muutoin normaalipainoinen, mutta kantaisin jalkapalloa paidan sisällä. Kun napittaisin takin kiinni, napit aaltoilisivat pinkeinä vatsanseudulta.
Muutoin olisin varmaan aika särmä kaveri. Olisin täsmällinen ja noudattaisin yleisiä palvelussääntöjä.
Paitsi että aina kun tulisi uusi osasto alokkaita, saapastelisin niiden edestä. Katselisin. Pysähtyisin. Katselisin lisää. Kääntyisin takaisin päin. Katsoisin taas. Sitten rykäisisin hieman. *köhköh*. En mitenkään lujasti tai räkäisesti. Sitten avaisin vihdoin sanaisen arkkuni.
'Sento. Perkele.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti