sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Viikkogallup: Parta

Tällä viikolla äänestettiin parroista. Tähän blogihistorian vakavamielisimpään ja yhteiskunnallisiin asioihin syväluotaavalla äänestyksellä tavoittelin maailmanvallan lisäksi tietoa estetiikasta. Tulokset olivatkin erityislaatuisia.

Parranajossa vihataan eniten melko tasaisesti kaikkea, paitsi parran katoamista. Kenties tämän vuoksi partaa yhä ajetaan maailmassa enemmän kuin ferraria. Kuitenkin esteettisyyspuolella erilaiset parrallisuuden muodot saivat melko paljon ääniä. Täysparta oli suositumpi kuin siloposki. Mutta silti parran katoaminen ei harmittanut ketään parranajossa. Minusta tässä on jo pienen paradoksin ainekset, joiden syväanalyysi varmasti selittää jotain ihmisen luonteesta ja siitä miksi parturit, vaikka ovatkin miehille halvempia kuin naisille, ovat yleensä naisia.

Lisäksi Roope Ankka sai arvokata oppia hänen poskipartansa tyylikkyydestä. Samoin kuin Lost -sarjan Jack, jonka parta jäi ilmeisesti jonkinlaiseen aikasilmukkaan: Se on jäänyt pysyvästi sängen asteelle. Sen täytyy olla Saaren kirous!

Ei kommentteja: