tiistai 11. joulukuuta 2007

Placeboihonväri

Ystäväni kävi pienemmällä porukalla Afrikassa. Jotain hipahtavaa, ei uskonnollista, hyväntekeväisyys ja kehitysyhteistyöasiaa heillä siellä oli. Näin he pääsivät tutustumaan myös paikallisiin ihmisiin. Kävivät paikallisessa baarissa. Ottivat valokuvia.

Sitten yksi heistä näyttä reissulta otettuja kuvia minulle. Kuvasta tunnisti suuren joukon afrikkalaisia ja tietenkin niitä kavereita bongasi. Vähän ajan kuluttua kaveri huomautti eräästä minulle vähemmän tutusta tyypistä, jonka olen joskus kuitenkin nähnyt, ja siitä kuinka hän siellä kuvan taka-alalla virni.

Kun hän sanoi sen, huomasin henkilön. Aikaisemmin olin myös huomannut hänet, mutta koska hän oli taka -alalla, ja hieman varjossa, aivoni jotenkin automaattisesti luokittelivat hänet "tummahipiäiseksi" alkuperäisasukkaaksi. Vaikka luulisi että ihonväri pistäisi silmään. Kaverit toki tunnisti hämyisessä ravintolassa paremmin, koska naamat ovat kuitenkin enemmän tuttuja. "Tuntematon naama" sen sijaan sai automaattisen luokituksen.

Ihminen näkee yleensä sitä mitä odottaa näkevänsä.

Ei kommentteja: