lauantai 1. joulukuuta 2007

Moraaliabsoluutti Postmodernissa yhteiskunnassa.

En pidä Päivi Räsästä maailman kammottavimpana ihmisenä. Hän on toki kristillisdemokraattien keulakuva, mutta pidän erittäin arvokkaana sitä, että Päivi on nimenomaan johtajana. Hän antaa jo asemallaan sen kuvan, että nainen ei ole mikään "heikompi astia", jonka on "vaiettava seurakunnassa" (ja päätöksenteossa). Se, että koko puolue seuraa naista on siksi minusta erittäin terve ja hyvä signaali. Räsänen edustaa "koti-perhe-isänmaa" -arvoja, jotka ovat aika perinteisiä. Hän ei ole mikään äärihihhuli, joskin hänen alkoholikäsityksensä saavat minut -joka juo alkoholia melkoisen harvoin, mutta tekee sen- usein huvittuneeksi. (Kieltäminen johtaa? Muistuuko "kieltolaki" mieleen? Sen seuraukset olivat? Räsänen ei ole myöskään kieltämässä lihottavia ruokia, vaikka ne aikaansaavat erittäin vakavia suomalaisten terveydelle. Koska hän näiden kohdalla hän tajuaa, että kaikkea vaarallista ei voi kansalaisilta kieltää. Tai sitten tajuaa sen, että Amerikan uskovaiset eivät vastusta ylipainoa, Koska seuraajat ovat läskejä.)

Päivi Räsäsen blogissa kerrotaan kuitenkin jostain, johon en ihan täysin yhdy. Maanantai 26.11.2007 -viestissä seuraavaa: (Valitettavasti en voi linkata juuri tähän viestiin, koska blogissa on "näppärästi" estetty mm. kommentointi ja tiettyyn viestiin linkkaaminen. Syynä varmasti se, että ei joutuisi vastaamaan ikävään kritiikkiin, ja että Päivin blogia seuraavat uskovaiset eivät joudu vahingossakaan kohtaamaan heille hankalaa materiaalia. Ja että juuri tämän kaltaisten blogien olisi vaikeaa viitata hänen sanomisiinsa ja todistaa sanansa tavalla, joka kestää viitettä ja "aika -avaruushäiriöitä", joissa hankaliksi osoittautuneet viestit katoavat, jonka jälkeen voidaan tietysti hankalan hetken koittaessa kertoa että "en ole ikinä kirjoittanut mitään tuon suuntaistakaan".)

"Postmodernissa yhteiskunnassa ei tunnusteta universaalia etiikkaa tai yleispäteviä arvoja. Nuori joutuu itse määrittelemään oman moraalinsa, shoppailemaan aineksia elämänkatsomukseensa sieltä täältä. Moniarvoisessa yhteiskunnassa vanhemmilla ei ole tukenaan yhtenäiskulttuurin normistoa, mikä vielä edellisellä sukupolvella oli melko vahva.

Ehjän maailmankuvan muodostaminen moniarvoistuvassa yhteiskunnassa edellyttää riittävää arvokasvatusta kouluissa. Perusopetuslain mukaan koulukasvatuksen tavoitteena on "tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen." Olisiko nyt aika tunnustaa kristillisen kasvatuksen myönteiset mahdollisuudet arvokasvatuksessa?"


Olen Räsäsen kanssa täysin erimielinen. Sillä mielestäni koulun aatekasvatuksen on ennen kaikkea kyettävä vastaamaan nyky -yhteiskunnan vaatimuksiin. (Tosin olen Päivin kanssa samaa mieltä siitä, että se ei ole tässä välttämättä kovin hyvin onnistunut. Tosin olen taas Päivin kanssa erimielinen siitä, onko arvojen syöttäminen ylipäätään yhteiskunnan tehtävä.) Ja nimenomaan sen takia, että yhteiskuntamme on "postmoderni", vanha "absoluuttinen moraali" ei enää voi toimia. Se toimi kenties silloin, kun ristiriitoja ei ollut ja kaikki olivat yksimielisiä. (Mutta, kun kyse on Päivi Räsäsestä, emme voi lainkaan olla varmoja siitä, vaikka tämä olisikin hänen syvin tavoitteensa. Että jokaikinen olisi kristitty, ja peräti sillä samalla tyylillä millä Päivi Räsänen.) Yhteiskunnassamme on monenlaisia uskonnollisia näkemyksiä - ja uskonnottomiakin näkemyksiä on useita. Yhden "ainoan oikean absoluutin" opettaminen voi johtaa vain yhteen asiaan. Siihen, joka näkyy minusta "islamilaisessa puolueessa".

Se on riitaa.

Siksi väitän että kristillisten arvojen korostaminen jonkinlaiseksi "moraaliabsoluutiksi" ja tämän kannustaminen ei suinkaan johda parannuksiin, vaan huononnuksiin. Moraaliltaan moniarvoiseen yhteiskuntaan ei saada yhteisössä toimivaan kykeneviä moraalisia toimijoita sillä, että heidät opetetaan yksiarvoisuuteen.

Sehän on vähän sama, kuin pistäisi suomalaiset takaisin tervantuotannon ja turkismetsästyksen alalle. Sillä ne tarjosivat ennen Suomelle paljon tuloja. Se, mikä toimi joskus, ei välttämättä toimi nyt, kun tilanne on täysin erilainen. Moniarvoisessa yhteiskunnassa ei selvitä korostamalla sitä, miten moraalin on oltava "ainoaa, oikeaa ja yhtä, pysyvää sekä ikuista ja muuttumatonta, joka on vieläpä Pyhää". (Ihan sen takia, että jos kaksi eri ryhmää keksii tuon saman ajatuksen...)

Pikemminkin minusta olisi korostettava kaikenpuolista avointa keskustelua siitä, miten eriuskoiset voisivat tulla toimeen keskenään. Kuinka "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" -voisi onnistua. Pitäisi hyökätä rasismia ja eriarvoistamista vastaan. Eikä ruokkia sitä "moraaliabsoluuteilla".

Minusta Päivi on siis eriarvoistamisen asialla. Vaikka tiedän, että hän itse tuskin tarkoittaa sitä tai ajattelee tilannetta lainkaan niin - enhän pidä häntä pahana ihmisenä. Mutta väitteeni on mielestäni perusteltu, koska hänen jutuissaan ei tunnu tässä kohdin olevan järkeä muuta kuin sitä kautta, että yksi maailmankuva ohjattaisiin kaikille, enkä pidä häntä tyhmänä ihmisenä. Mutta ehkä se onkin hänen ja hänen puolueensa tarkoitus. Eli ei kristittyjen aseman ja oikeuksien ja uskonnonvapauden tukeminen, vaan kaikkien muiden aseman ja näkemysten huonontaminen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka postmoderneja ollaan niin eikös jotain absoluuttisia arvoja sentään ole olemassa, kuten se että toista ei saa tappaa ja kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

paahtoleipä kirjoitti...

Ne eivät kuitenkaan taida olla "kristinuskon arvoja", vaan "kaikille kulttuureille yhteisiä arvoja".

Siksi olisi paha nähdä, mitä ihmeen etua nimenomaan kristillisestä kasvatuksesta olisi. Kun kaikki sisältävät ne samat hyvät ominaisuudet.

Ehkä kuitenkin kirjoitin "absoluuttisena" sellaista, jota jotkut kokevat kun puhuvat "yksikulttuurisesta". Siksi "kaikille yhteisien, lajityypillisten, ja pysyvien arvojen" olemassaolo ei tarkoita että yksikulttuurisuus, kuten "kristillisyys" olisi oikea tapa selvitä monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä kyllä.
Kovin muuten kirjoitit kauniisti Päivi Räsäsestä, kiitos siitä - muistelen sanojasi kun näen PR:n seuraavan kerran telkkarissa, ehkäpä vältyn kerrankin pahoinvoinnilta.

paahtoleipä kirjoitti...

Jaa. Luulen, että Päivi Räsänen on tuosta itse hieman toista mieltä.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.