Uskontoko tuo helpotusta?

Minulla on isän puolella sukuhaara, jolle ateismi on "talon tapa". (Siellä eräs "sukulaissetäni" on paikallisten mukaan niin ateisti, että kun se kuolee, sitä ei edes haudata!) Äidin suvulle taas uskonto on enemmänkin "talon tapa". Olen siksi päässyt tutkimusmatkailijaksi molempiin. Enkä ole voinut sortua ryhmäpaineeseen, koska minun on kuitenkin täytynyt tulla toimeen "molempien leirien" kanssa.

Lapsuudestani muistan sen että molemmissa paikoissa kerrottiin kummitustarinoita. Ne olivat yleensä hengeltään "omakohtaisia kokemuksia". Ne kerrottiin siis siten että tarinan kohde oli jotenkin tuotu lähelle ja konkreettiseksi. Kertoja oli kokija tai tunsi tämän hyvin.

Tämä onkin minusta tärkeä elementti tarinankerronnassa.

Isän puoli sellaisia, joissa jokin elementti pelottaa niin helvetisti. Jotain todella kummallista tapahtuu. Ei voi käsittää. Ja sopii jotenkin todella hyvin "perinteiseen kummituskonseptiin". Kerron muutaman lyhyen, jotta saatte käsityksen:

"*****:n Kirkonkylässä oli iso perhe, meidän sukua. Niiden kohdalla kävi kuitenkin onnettomuutta ja katovuosien aikana heiltä kuoli monta poikaa. Isä oli kovasti stressaantunut, koska joutui tekemään yksin enemmän kuin vanhan miehen voimat olisivat kestäneet. Siksi hän eräänä iltana käveli hautausmaan ohi, heristi nyrkkiään ja huusi "Saatana, nouskaa sieltä!" Uhkasi lyömisellä.

Kuopasta kuului kysymys "Tullaanko me yksi kerrallaan vai kaikki kerralla"

Äijä oli tietysti hermoromahduksen partaalla, kunnes paljastui että hautuumaalla oli haudankaivajia töissä. Haudankaivajat luulivat että sukulaisukko tiesi että he ovat siellä ja että hän oli haastamassa riitaa."

Toisessa tarinassa kirkon kupeella tien laidalla oleva hahmo virtsalla olevaksi papiksi. Suvun yksi usein toistetuista lauseista onkin tähän tarinaan liittyvä loppukaneetti:

"-Mitä haet, sinä rauhaton sielu?
-Paperia"

Äidin puolella taas ohikulkevia hevosia, jotka eivät jätä jälkiä. Ja kolmimetrisiä mittamiehiä, jotka tulevat kertomaan kuolinpäivää ennalta. Ja piruja jotka istuvat kiroilijan rinnan päällä, mutta poistuvat kun Jeesuksen nimi mainitaan.

Olen ateisti, siis painottunut isän puolelle sukua. Ehkä osasyynä on se, että helpotus ja nauru ovat minulle käännyttävämpiä kuin kauhu. Moni uskoo helpotuksen vuoksi. Mutta kaiken tyylinen usko ei ole helpottavaa. On mukavampaa elää maailmassa jossa ei ole piruja, vaan huumoria.

Siksi ateistin elämä ei ole hullumpaa. Jos se ei olisi Totta, se tulisi keksiä!