Nyt siitä on sitten psykologisen tutkinnon saaneen lausunto.

Kävin tässä viikonloppuna kirkossa. Kuuntelemassa esirukouksia. Yksi oli suunnattu minulle. Toistaiseksi se ei ainakaan ole tehonnut.

Muutoin kirkossa oli aika samanlaista kuin ennenkin - tällä kertaa tosin olin "vapaamatkustajana kyydissä"; Penniäkään en siis ole kirkollisveroa moneen vuoteen maksanut. Tosin ruokahaluni tuntien olen kuitenkin ylläpitänyt yhteisöverotuksen kautta kirkon toimia sen verran hyvin, että se minulle suotaneen.. Etenkin kun "ateisminuhrauskampanjan" piirissähän tässä olitiin, Jumalan mahdinnäyttöä etsimässä. -Ja kun Jumala kerran auttaa toisiakin kosmeettisissa ongelmissa, miksi ei minuakin?

Päälimmäisenä jäi mieleen se kuinka kirkossa laulettiin uudella liturgialla, joka häiritsi vanhaan tottunutta. Selvästi jotenkin erilainen tilaisuuden messut. Samat sanat, eri melodiat. "Kyykkyhyppyjä", eli penkiltä seisomaan nousemisia ja istumaan menemisiä oli vanhaan malliin mutta niitäkään ei oikein osannut noudattaa. Päälimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että kirkossa oli erittäin rauhallista. Väkeä oli vähän. Monille tässä ei tainnut olla yllättävyyttä.

Kirkon jälkeen vietin aikaa vanhassa lapsuuskaupungissa - jostain syystä "tuttuun kirkkoon" oli helpompi mennä matkan takaa, kuin siihen noin 30km lähempänä olevaan.. Kiertelin ja kaartelin, kunnes tapasin lukion psykologianopettajani, "eikirkollisissa yhteyksissä". Juttelimme, olin typertynyt siitä että hän muisti minut aikas hyvin vaikka monta vuotta oli aikaa ; Oppilaita hänelle on kertynyt kuitenkin lukuisia..

(Jotta jutun sisältö kunnolla ymmärrettäisiin, kerron taustakertomuksen. Kun se loppuu, menee sulut kiinni...

Lukioaikana olin töissä siivoojana, muutoin en olisi saanut lukio -opiskeluani rahoitettua. Siivosin eräässä leipomossa lauantaisin. Kun leipomo oli sunnuntaina kiinni, ja lauantain vanhoja ei sitten lain mukaan saanut enää maanantaina saanut myydä, kuului diiliin se, että sain ottaa mukaani niitä vanhoja leipomotuotteita - muuten olisivat roskiin menneet. Tosin leipomon pitäjällä oli hieman ketunhäntää kainalossa; En saanut käyttää ylimääräisiä apuvälineitä eli "sen verran mitä omin käsin jaksoi kantaa sai viedä töiden päätteeksi". Sitten se katsoi ikkunasta kuinka ronttasin joka viikko sen saaliini ja nauroi. Tätä jokaviikkoista saalistani sitten söin tietysti pitkin viikkoa ; eikä juuri ruokalassa tietenkään nähty..)

Psykologian opettajani sanoi "Helppo sinut on muistaa kun sinulla oli epäterve suhtautuminen leipomotuotteisiin". -Nykyisin voi jo sanoa että "ja sen huomaa"..