Kamppaillaan määrällä

Ihminen on taipuvainen muodostamaan lujia ryhmiä. Mutta näillä lujilla ryhmillä on huono puolensa: Ne eivät vain lujita tiimityötä, vaan lisäävät vastustusta "muita" vastaan. Ihmisen mielessä on siis pääpiirre, jonka mukaan jos jokin porukka on puolustettava, se tarkoittaa että muuta pitää vastustaa. Kuten kävi linkissä esitetyille pojille. Ei tarvittu "yhteistyötä ja kilpailua lisäävää aktiviteettia". Riitti että arvottujen ryhmien annettiin olla keskenään ja sitten heidät tehtiin tietoiseksi toisistaan. Vaikka kaikki olivat älykkäitä nuoria, pahanilkisyyttä oli paljon.

Kyseessä ei siis ehkä ole se että vain "yksi ihmistyyppi" olisi taipuvainen rakentamaan tälläistä mustavalkoista maailmaa. Että oikea ympäristö tuottaa sellaista. Ja kuten huomaatte, ei edes tarvita mitään kovin provosoivaa. Siksi uskontokunnille keskeisiä asoita ovat tapaamiset, kokoukset. Ne riittävät "mustavalkoisen ajattelutavan syntymiseen". No, lähes kaikissa.

Sama esiintyy tämän vuoksi tietysti aivan kaikessa ihmisten toiminnassa. Esimerkiksi aina niin informatiivisen hikipedian Wikiwellington -artikkelissa kuvataan aika hyvin foorumeilla ja muissa "sananvapauden paikoissa" ilmeneviä muokkaussotia. Syynä näihin ovat voimakas ryhmään kuuluminen, eli uskonnolliset tai poliittiset mielipiteet. Sen seurauksena henkilö tekee paljon ja agressiivisesti muokkauksia, pyrkien valloittamaan artikkelin, luokan ja ajatuskokonaisuuden, aina vain laajentaen aluettaan. Tätä tietenkin tuetaan sukkanukkejen, näennäiskäyttäjien, voimin. Koska tälläinen vandaali joutuu kuluttamaan aikaansa paitsi varsinaiseen työhönsä, myös jokaikisen sukkanukkensa toimintaan, hänen mahtinsa hiipuu nopeasti. Koska kun lumivyöry kasvaa tarpeeksi suureksi, se houkuttelee paikalle muita. Ja nämä ovat tilastollisesti katsoen yleensä erimielisiä. Siksi pahinkaan kavereiden ja sukkanukkejen apuun kutsuminen ei riitä. Koko ajan tarvitaan vain suurempi ja suurempi armeija pelkkään puolustautumiseen. Eikä silloin enää jää aikaa kirjoittaa itse artikkeleja. Samalla tietenkin Wikileon synnyttää myös "Wikiwellingtonin", vastavoiman joka muodostuu vastustamaan suunnilleen kaikkea Wikileonissa. Ja josta tulee tämän vuoksi yhtä provokatiivinen ja kiistelty hahmo.

Foorumeilla tämä vastaava esiintyy tietenkin paljon heikompana, koska enemmistö vandaalismielisistä viesteistä on pelkkää linkkaamista joko omille sivuille tai tiettyihin artikkeleihin. Foorumeilla ei sukkanukkearmeijalla ole hyötyä, koska siellä asioista ei äänestetä. Ja tärkein keino tälläisessä sotimisessa on aina määrä. Ei koskaan laatu. Kun kaksi vandaalia voittaa, se jolla on eniten määrällistä voimaa. Wikeissä riittää suuri sukkanukkearmeija, foorumeilla tulee olla isompi linkkikokoelma/linkkikortisto.

Sillä siellä "kamppailu" näkyy lähinnä molemminpuolisena linkkisotimisena. Linkkilistan tekeminen kun on erittäin nopeaa verrattuna yhden kunnon viestin kirjoittamiseen. Linkkisodan ainut tarkoitus onkin ajan voittaminen, ei keskustelu. Linkin läpikäynti oikeasti ja sen kritisointi vaatii sitä, mitä aatesotijoilta yleensä puuttuu; Työtä ja aikaa. Sisältö pitää lukea, ymmärtää, vieläpä esittää tiivistetysti mutta ei olkiukottamalla. Ja keksiä tai löytää sopiva kritiikki, joka tarkoittaa sitä että luket vähintään sen, ja luultavammin jopa muutaman asiaan kuulumattomankin jutun ja valitset sopivat kohdat avaamaan pointtiasi. Siksi linkkisotaa käytetään paljon. Kun vastausta ei kuulu, linkkaaja ajattelee että hän on pärjännyt hyvin. Linkkisodissa sisällön laadullakaan ei välttämättä ole merkitystä. Jo se, että "kritiikkiin on vastattu" riittää usein. Ei ole väliä, onko kritiikintorjunta osuvaa, kunhan se on tehty.

Tietenkin vielä ongelmallisemmaksi linkkisotiminen muuttuu silloin - onneksi harvoin - kun se kääntyy kirjasotimiseksi. Tämä on astetta vinoutuneempi keskusteluasetelma, koska siinä missä linkkisodassa argumentti on teoriassa kaivettavissa esiin ja tähän tarjotaan periaatteessa mahdollisuus, kirjalinkkaamisessa tilanne voi olla vaikeampi. Jos kirjaa ei saa paikallisesta kirjastosta, niin joudut ostamaan sen. Lisäksi jos kirjassa ei mainitakaan sitä asiaa, mitä siinä on väitetty olevan, et käytännössä helposti pysty osoittamaan tätä; Joutuisit vähintään rikkomaan tekijänoikeuksia ja kirjoittamaan koko kirjan siihen, osoittaaksesi että se ei ole siinä. Lisäksi "kirjalinkkaajilla" on pahana tapana tehdä hommansa asenteella "lue kirja, jotta tiedät mitä he oikeasti ovat sanoneet." Ja jos luet kirjan, he voivat silti sanoa että olet ymmärtänyt sen väärin. Kirjan kohdalla tämän hyökkäyksen vääräksi osoittaminen on paljon vaikeampaa osoittaa vääräksi kuin tekstisisällöltään lyhyempien linkkien kohdalla.

Asiaa ei tietenkään helpota se, että kirjasotijoilla, heidän harvalukuisuudestaan huolimatta, tuntuu aina olevan jonkinlaisia kontakteja juuri kyseisen kirjan syntyyn tai kääntämiseen tai myyntiin. Kirjaansa kaupitteleva UFOhihhuli esimerkiksi sanoo ihan suoraan että:
"Hei, en jaksa selittää mitä olen sanomassa, olen kuitenkin oikeassa kunnes kritisoit minun olevan väärässä. Olen tehnyt jutut kirjaani X, jonka voit ostaa helposti kauttani, sen kun vain pistät yksäriä peliin tai sähköpostia osoitteeseen fhasof@ufohuuhaa.fi!"

Foorumeilla on siksi helpompaa mellastaa vaikka vuosikausia ilman että mitään varsinaista oppimista tai edes väittelyä tapahtuisi missään päässä. Lopputuloksena on vain helvetinmoinen kasa linkkejä ja kourallinen herjauksia, ja molemmat puolet tekevät parhaansa, että kumpiakin on enemmän kuin toisella.

Ja kaikki vain sen takia, että kyse ei ole mistään persoonallisuustyypistä, vaan siitä että osallistujat ovat ihmisiä. Hihhulius tavallaan odottaa meitä jokaista koko ajan seuraavan klikkauksen takana. Hihhuliuden vaara ei siis johdu siitä, että hihhulit olisivat tyhmiä tai hulluja ihmisiä, vaan siinä että he eivät sellaisia ole. Ainakaan aluksi.