maanantai 10. joulukuuta 2007

Vitun huora, KUOLE!

9. joulukuuta 2007 Ajanlaskumme jälkeen blogissani vieraili aikamme tulkki ja filosofi "anonymous". (Hän onkin aktiivisuutensa vuoksi tullut kuuluisaksi. On vaikeaa löytää blogia tai foorumia, jolle hän ei olisi kirjoittanut...)

Hän kommentoi bloggaustani "Moraaliabsoluutti postmodernissa yhteiskunnassa." tiiviillä ja voimakkaalla sanakolmikolla, jonka voit luntata otsikosta. Viesti oli lyhyt, tiivistetty, ja siihen oltiin silti onnistuttu sanomaan valtaosa henkilön sisäisestä tunnetilasta - ja todennäköisesti ajattelukyvystänsäkin - koko sen leveydessä ja syvyydessä.

Koska maailma on epäreilu ja rajoittunut eikä suvaitse suuria neroja eikä hyväksy mahtavia taiteilijoita heidän elinaikanaan, maailma ja minä osoitti jälleen kerran julmuutensa ja rajoittuneisuutensa poistamalla em. kommentin blogosfääristä.

Kirjoittaja voinee kuitenkin olla helpottunut siltä osin, että Totuus ei tässäkään tapauksessa ns. "palanut tulessakaan", eikä hänenkään ponnistuksensa tule valumaan hiekkaan. Tulevat sukupolvet, tai ainakin heidän historiantutkijansa, voivat tulevaisuudessa internetin blogosfääriä ja sen sisältöä analysoidessaan löytää hänen sanomansa tämän viestin. He voivat lukea sen tämän bloggauksen otsikosta, ja nähdä sen sisällön syvemmässä valossa. Samalla heille tarjoutuu mahdollisuus nostaa hattua "anonymousin" marttyyriasemalle, ja kunnioittaa hänen ponnistelujaan tässä vainon täyttämässä maailmassa. He voivat nähdä kuinka tämä hänen erilainen, "massojen konseptista" poikkeava lähestymistapansa ja perinteisiä kontentioita rikkova rakentensa on kokenut torjuntaa. Kaikesta tämänkin blogin pasuunan lailla mainostamasta sananvapauden korostamisesta huolimatta. Anonymous osoittaa tämän sananvapauden olevan näennäistä ja "yhteiskunnan arvojen pohjalle rakennetuksi". Ehkä juuri se kertookin heille ajastamme kaiken olennaisen. Ehkä he katsovat taaksepäin ihmetellen tätä takapajuista aikaa, jolloin Älykäs Suunnittelu, homeopatia ja virtsaterapia olivat "epätieteitä".

Anonymous, kuten kaikki todella suuret ajattelijat, kuitenkin pysäytti ja pakotti miettimään. Hänen viestinsä oli sisällöltään ärhäkkää ja suorasukaista, se ei sisältänyt sanakikkailua, ei maalitolppien siirtämisiä. Se ei sisältänyt väärin tehtyä tiedettä. Se ei tehnyt virheellisiä todellisuutta koskevia väitteitä. Se ei valehdellut että kirjoittaja jotenkin kaikesta huolimatta rakastaisi tai edes välittäisi minusta ja tunteistani ihmisenä. Hänen viestinsä oli hyvä ja ainutlaatuinen sen vuoksi, että se selvästi kumpusi suoraan - mitä luultavimmin kristillisestä - sydämestä.

"Anonymous" on viestissään todella tyhjentänyt itsensä ja tuntemuksensa muutamaan sanaan, tuloksena on, kuten kaikki huomaamme, tinkimätöntä ellei suorastaan runonomaista tekstiä, joka ei normeja kumartele vaan noudattaa täysin omia kriteerejään. Ja uskaltaa tehdä tämän loppuun asti kaikesta ympäröivän maailman pilkasta huolimatta. Anonymousin viesti ei ano eikä anna armoa. Ja luulen, että hän puhuu monen puolesta juuri ne salatut ajatukset, joita he ovat todella halunneet sanoa, mutta eivät ole uskaltaneet.

1: Tinkimätön kolmisanainen vetoomus alkaa sanalla, joka voidaan käsittää niin alkuperänä kuin omistussuhteena. Se kertoo mistä olen empiriankin mukaan peräisin. Se kertoo kuinka olen parisuhteessa elävänä miehenä yhä sen omistuksessa. Että olen mahdollisesti jotain "sellaista sälää, jota talokaupoissa vaan sattuu tulemaan kylkiäisenä."
2: Toisen sanan kohdalla hän viittaa siihen että ateismi ja sekulaari arvomaailmani olisi kuvainnollisesti "jonkinlainen bordelli, jonka tarjoaa jokaiselle jotakin." Samalla se viittaa siihen että en hallitse oppia, olen vain sitä edustava jäsen. Tällä hän selvästi haluaa minua muistamaan asemani. Samalla hän on tietenkin tasa-arvon asialla muistuttaen että myös mies voi harjoittaa "maailman vanhinta ammattia" ja tämän kautta rinnastaa tilanteeni siihen että en voi vain paeta sukupuoleni tai muiden ominaisuuksieni taakse asiassa, vaan joudun kohtaamaan sen ilman tekosyitä. Olen vain kuolevainen, en voi hallita ateismia, voin vain seurata oppijärjestelmää ja yrittää taivuttaa ulkopuolisten mieltä käsittämään sitä miksi niin teen vaikka vaihtoehtojakin on olemassa.
3: Ja lopuksi "anonyymousin" tunteikas, muutoin yhteiskunnassamme helposti unohdetut emootiot huomioon ottava näkemys viittaa siihen, kuinka ateismi ja minä olemme vain jotain väliaikaista, joka tuhoutuu kuolemassa. Viimeistään universumin lämpökuolemassa, luultavammin aikaisemmin. Anonymous taas katselee kuolevaisuutta ikuisuusperspektiivistä katsellen, immuunina vastaväitteille.

Samalla anonyymous sangen ansiokkaasti viittasi siihen kuinka minun ja muidenkin ihmisten taipumus on sortua "keskustelunormeihin". Hän muistuttaa että emme kykene tiivistämään maailmankuvaamme selväksi, siistiksi artikkeliksi, joka on esitetty kielellisessä muodossa tavalla jonka muutkin täysin ymmärtävät. Hän muistuttaa että maailmankuva, siis myös ateismi, ei ole mikään yksinkertainen ja selkeä, saati loogisesti valittu, teoria tai kannanotto. Hän muistuttaa että se on ympäristön, elämän, tapahtumien ja omien ja muiden arvojen kohtaamisessa syntynyt monimutkainen "holistinen" kudelma. Ja että tästä seuraa se, että yrittäessämme valottaa omaa maailmankuvaa, jotkin itsestä mitättömiltä tuntuvat palaset voivat olla ymmärtämiselle kriittisiä : Niiden puute ja tulkitsijoiden tulkintatapojen erot johtavat siihen että emme loppujen lopuksi voi täysin ymmärtää toista.

Anonyymous muistuttaa että olemme monimutkaisia ; Itseäänkään ei voi täysin ymmärtää. Hän muistuttaa että toiselle ihmiselle se on vielä vaikeampaa. Saati sitten sellaiselle, joka edustaa toista katsantotapaa, kulttuuria tai syntymäplaneettaa. Ja että juuri siksi kirjoittaminen asiasta ei suinkaan väistämättä johda erilailla ajattelevien keskinäiseen toisen maailmankuvien hyväksymiseen ja kunnioitukseen. Keskustelusta ei välttämättä synny loogista kohtaamista ja johtopäätöstä tai synteesiä koska molemmat käyttävät erilaisia sääntöjä siinä mikä on loogista tai moraalisesti hyväksyttävää. Ja että minun blogini kaltaiset paikat eivät siksi kykene lainkaan helpottamaan kaikkiin muihin tuskastunutta, myrskyävää ja uskonnollista mieltä, jolla on vakaumus ja joka on kanssani erimielinen. Pikemminkin päinvastoin.

Näin tämä blogi toimii korkeintaan oman pahan oloni likasankona, paikkana jonne puran pettymykseni, kun en uskalla ja voi tehdä mitään "hihhuleille" IRL. Paikkana joka sisältää lähinnä voimattomuuden ja pettymyksen tunteeni. Ja että tälle pohjalle ei hihhulin ole mahdollista rakentaa synteesiä. (Kaiken tämän tietenkin ylpeänä myönnän!)

"Anonymous" siis ansiokkaasti muistuttaa meitä kaikkia siitä että tämä johtaa siihen että maailmankuvasta kirjoittaminen voi helpottaa vain samanmielisiä ja että että toisella tavoin kieltä ja maailmaa käsittelevien kanssa asiasta ei useimmiten seuraa vuoropuhelua vaan aggressiota. Että suurin osa keskustelusta ei muutenkaan ole niinkään "järkeä" vaan "järkeiltyä tunnetta." Hän osoitti ZEN -mestarien tapaan konkreettisesti käytännön toimillaan, että tunteen perustelu loogisella pelillä on pohjimmiltaan teeskentelyä, ja että rehellinenkin tapa lähestyä asiaa on olemassa. Ja että kirjoittajan sisäisen tilan ja tarkoituksen kykenee silti ymmärtämään jopa korulauseisiin kätkettyä inhoa selkeämmin.

Ja kaikki tämä on muotoiltu käskeväksi vetoomukseksi, puhuttelevaksi ja silti lopulliseksi pyynnöksi kirjoittajalle. Se voidaan tulkita kuvainnollisesti vihaiseksi mutta hyvää tarkoittavaksi kädenojennukseksi, jonka tavoitteena on tarttua kättelevään kouraan tiukasti ja heittää käteltävä olanyliheitolla lattialle - jotta voisi pelastaa tämän siltä taitavasti naamioidulta lattiassa olevalta ansaluukulta, joka anonyymin kuuleman mukaan on juuri tuossa jalkojeni alla ja joka joskus tulevaisuudessa, mahdollisesti pian, aukeaa pudottaen sillä kohdalla seisojan syvään ja pohjattomaan kuiluun, josta ei ole takaisin tulemista. Tämä kädenojennus tehdään vaikka minun, viestin lukijan, suorastaan odotetaan torjuvan sen.

"Vitun huora, KUOLE!" pakottaakin minut ja toivottavasti sinutkin pohtimaan sitä, onko moniarvoinen sekulaari yhteiskunta mitään muuta kuin suuri kaikille jotain perversioita tarjoava bordelli, jota me pyöritämme. Se pistää miettimään vakavasti sitä, tarjoaako se meille muuta kuin kuolemaan johtavan sairauden. Anonymousin ajatusmaailma ei se kumartele sekulaarille hyssyttelymentaliteetille, jossa pitäisi ymmärtää ja hyväksyä. Anonymousin viesti on kenties uhoa, tuhoa ja kuolemaa enteilevä raivoisa esitys jossa seksi ja väkivalta kohtavat. Mutta jonkun sitäkin on kirjoitettava. Jonkun on rohkeasti edustettava toisin ajattelevaa vähemmistöä ja heidän tuntemuksiaan.

Kiitos, anonymous!

5 kommenttia:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

*lollerskeittaa*

inkvisiittori kirjoitti...

Mielestäni tuo "Vitun huora, KUOLE!" on vahva kannanotto Jumalan olemassaolon teleologisen todistuksen puolesta. On erittäin epätodennäköistä, että noin älykäs ja syvällinen kommentti olisi voinut syntyä pelkän sattuman varassa. Pikemminkin on ajateltava, että täytyy olla olemassa jokin korkeampi voima, joka on ohjannut anonymouksen sormia näppäimistöllä kun hän on kommenttinsa kirjoittanut.

paahtoleipä kirjoitti...

Olet aivan oikeassa. Tuon viisauden kohdalla emme voi kuin nousta seisomaan ja ihmettelemään, ja sen jälkeen kumartamaan pää nöyränä. Tuota ei ole apina kirjoittanut. Ei edes miljoona haisevaa apinaa voisi kirjoittaa! Ei!

Sillä kuten selvästi huomaamme, emme voi ymmärtää lainkaan tekijän motiiveita tai persoonaa. Voimme vain tulkita, että "Älykäs taho, joka mahdollisesti on Jumala"

paahtoleipä kirjoitti...

Toisaalta se selittäisi paljon; Miten "anonymous" kykenee postaamaan lähestulkoon jokaikiseen blogiin ja TV -chattiin.

Hänen täytyisi olla todella rikas ja hänellä ei olisi muuta kuin aikaa. Että "hehheh. laitoinpa tässä tyhmän viestin TVDeittiin hintaan 80snt ja lähden seuraavaksi sytyttämään sikarin 1000 dollarin setelillä."

Samoin se selittäisi anonymousin keskenään näennäisesti ristiriitaiset tekstit. Sehän on ollut Jumalan tavaramerkki jo sitten Raamatun. Siksi anonymousin ja Raamatun lainaaminen tarkoittaa sitä että valitset ensin mielipiteen ja sitten etsit sille vain tukevia kommentteja tai jakeita.

Ehkä anonymous eli Jumala kannattavatkin itse asiassa täydellistä, suorastaan anarkistista, aatemaailmaa, jossa jokaikinen saa ajatella ihan mitä tahansa - koska sen pystyy aina perustelemaan Raamatulla. Olipa kyseessä sitten homojen vastustaminen tai orjien pito. Tai suvaitseminen.

paahtoleipä kirjoitti...

Aapo Puskala kirjoittaa tuolla muuten kanssa aika hauskasti häiriköinnistä. Otsikko osuvasti:
Haistakaa, häiriköt, vittu