Schlick ja Wienin laukaukset.

Moni blogini lukija on varmasti jo tuskastunut Jokelan ruotimiseeni. Olen käsitellyt sitä monessa viestissä, yli sen mitä voisi olettaa. Syy fiksaatiooni on henkilökohtainen; Jokela on minun tapauksessani lähellä. (Junalla ohikulkijoiden kannattaa mulkoilla Jokelan lähettyvillä ikkunasta. Kun mennään Riihimäen suuntaan, hieman ennen Jokelaa, ja toiseen suuntaan hieman sen jälkeen on Jokelan asemarakennuksen puoleisella puolella rataa kyltti, jossa on punainen talo ja teksti "Jokela - lähellä". Ennen ihmettelin että lähellä tarkalleen ottaen mitä..) En suoraan tuntenut ainuttakaan uhria, mutta olin tietoinen osan olemassaolosta. Se siis tapahtui kannaltani liian lähellä. Ja se on painanut minua siksi keskivertoa enemmän. Ja tilanteen läheisyys teki erilaisista moraalittomuusvihjailuista pahempia. Toki en muutenkaan ole immuuni loukkauksille.
Tietenkin tähän voidaan sanoa että "ei haukku haavaa tee". Mutta heille sanon että haukku tekee haavan - ja siksi loukkaaminen on paitsi argumentointivirhe, myös jossain oloissa rikos. En siis edes väitä kykeneväni objektiiviseen asian käsittelyyn, henkilökohtaisuudesta nousemiseen.

Teen kuitenkin rinnastuksen. Kaikesta subjektiivisuudestani huolimatta tämä on minun henkilökohtainen blogini, jota pidän pääosin itselleni.

Lueskelen juuri Edmondsin ja Edinowin historiallis -psykologista filosofiadraamaa "Wittgensteinin hiilihanko". Kirja ei ole kovin filosifinen, vaan enemmän kulttuurihistoriallinen. Se kertoo kiistasta, jonka kaikki ovat nähneet eri tavalla. Kiista kesti 10 minuuttia. Osallistujina tapauksessa olivat Ludvig Wittgenstein, Karl Popper ja Bertrand Russell, sekä hiilihanko. Ja yleisö, joka oli seuraamassa keskustelua. Kuulijoiden mukaan joko Ludvig leikki hiilihangolla pyöritellen sitä, toisten mukaan hän käytti hiilihankoa esimerkkinä, osan mielestä hän uhkaili sillä Popperia. Osan mielestä Popper ja Wittgenstein peräti taistelivat hiilihangoilla. Osan mielestä kiista loppuu siihen kun Ludvig poistuu läimien ovia sen jälkeen, kun Karl on esittänyt Ludvigin pyynnöstä moraalilauseen, joka sattui olemaan "Ei pidä uhata vierailevaa luennoitsijaa hiilihangolla." Osan mielestä Karl sanoo tämän vasta Ludvigin poistuttua. Osan mielestä Bertrand puuttuu asiankulkuun kimittämällä, osan mielestä karjumalla, käskyn lopettaa hiilihangolla osoittelu, tosin kaikki eivät muista hänen sanoneen mitään. Ja samanaikaisesti eräs ei huomannut yhtään mitään erikoista tapahtuneen, koska yleisössä oli naispuoleinen seuraaja, joka oli kuulemma tunnettu siitä että ei käyttänyt alushousuja. Ja hän istuskeli juuri jalkojaan heilutellen ikkunalaudalla. Eikä kukaan ole samanmielinen oikein mistään, mitä tapahtui.

Kirjassa kerrottiin sivulla 144-150 professori Moritz Schlickistä ja hänen kuolemastaan ja sen seurauksista. Hän oli Wieniläinen filosofi. Wienin piirin alkuunpanija, jonka ansioksi lasketaan myös se, että Wittgenstein palasi filosofian pariin. Tätä miestä kuvasi syystäkin kaksi sanaa "looginen positivismi". Se, mitä hänelle tapahtui 21. kesäkuuta 1936 ei kuitenkaan ollut kovin "loogista", eikä taatusti "positiivista". Johann Nelböck nimittäin odotti häntä ladatun aseen kanssa. Moritz sai neljä luotia. Ja messinkikilven pihalle.

Lehdistö käsitteli asiaa monella tavalla. Koska elettiin antisemitististä aikaa, aikaa hieman ennen juutalaisvainojen puhkeamista erään saksalaisen maalarin toimesta, osa kirjoittajista hyökkäsi Schlickin kimpuun leimaamalla hänet juutalaiseksi ja nosti hänen ampujansa sankariksi. Kirja kertoo sivulla 147

"Yksi kirjoituksista, jonka kirjoittaja oli salanimellä 'Academicus' esiintyvä virkatoveri, pyrki saattamaan asian mielestään asianmukaisiin mittasuhteisiin ja kertomaan lukijoille tappamisen takana piilevistä 'todellisista tosiseikoista ja motiiveista'. Yleisön piti ymmärtää, että Schlick oli edustanut uutta ja vaarallista filosofista suuntausta, joka suhtautui vihamielisesti metafysiikkaan ja jota kannattivat yhteiskunnan alhaisimmat ainekset - juutalaiset, kommunistit ja vapaamuurarit. Tämä filosofia - looginen positivismi - kielsi Jumalan ja hengen olemassaolon ja piti ihmistä pelkkänä solukimppuna. Moritz Schlickin tappaneita luoteja ei ohjannut mielipuolen logiikka vaan sielu, jolta oli riistetty elämän tarkoitus. Nyt oli aika ottaa ideologinen valta pois tälläisiltä tuhoisilta miehitysvoimilta."

"Academicus" jatkoi siitä kuinka juutalaisten tulisi pitää omat filosofinsa kulttuuri -instituutissaan, sillä Wienin yliopiston oppituolien piti olla Kristillis-saksalaisten filosofien hallussa. Academicus totesi myös siitä, että tälläinen väkivalta oli ikävää, mutta että siitä voisi seurata niinkin hyvä asia, kuin se että juutalaiset ymmärtäisivät poistua muiden joukosta. Että se olisi juutalaistenkin edun mukaista, unohtamatta tietenkään sitä valtavaa etua kristityille saksalaisille ja kansan moraalille, joka asialla olisi.

Koska elettiin sitä aikaa, mitä elettiin, Schlickistä tuli kansan silmissä konna. Moraalitonta ja vaarallista ateistista ja juutalaista -molemmat sanat esiintyivät tässä yhteydessä & yhdessä ainakin kirjassa- harhaoppia levittänyt henkilö. Seurauksena oli se, että loogista positivismia harjoittaneiden oli muutettava englantia puhuviin maihin, tai lopetettava.

Tosiasiassa Nelböck ei ollut mikään kristillisyyden ideologinen sankari, tai edes sen puolustaja. Hän sairasti paranoidia skitsofreniaa. Hän oli uhkaillut Schlickiä jo aikaisemmin, koska Nelböck oli ihastnut erääseen neitiin nimeltä Sylvia Borowicka. Neiti taasen ei ollut kiinnostunut Nelböckistä, koska oli ihastunut Schlickiin, opettajaansa. Vaikka Schlick oli naimisissa, eikä ole mitään todisteita siitä, että Schlickillä olisi ollut mitään suhdetta Borowickan kanssa, skitsofreenikon päässä heillä oli kiihkeä seksisuhde. Ja koska professorin uhkailusta seurasi psykiatriset tutkimukset ja skitsofrenia paljastui, ei Nelböck enää saanut töitä. Kaikki oli Schlickin syytä. Schlickillä oli uhkailujen jopa ollut henkivartijoita, mutta jossain vaiheessa hän oli kyllästynyt niihin ja sanonut että hän pyysi niitä sen verran usein, että pian häntä epäillään paranoidiksi.

Mielestäni tismalleen sama tapahtui Jokelan jälkeen ja Jokelassa. Yhdellä ihmisellä ei ollut asiat ihan hyvin. Se ei välttämättä ollut edes hänen oma syynsä. Todellinen syy oli hulluus. Ja kristillisestä piiristä nousi esiin omat "Academicukset", jotka auktoriteettinsa ja oppineisuutensa takaa väittävät syylliseksi ideologiaa.

Mutta tietenkin voi olla, että tapaus muistutti hiilihankokeskustelua, jossa jokainen näkee tapaukset omalla tavallaan. Minä omallani ja muut jollain aivan toisella tavalla. Ehkä kyseessä on tilanne, jota käsitellessä henkilön maailmankatsomus ja jopa satunnaiset kiinnostuksen kohteet vaikuttavat siihen, mitä hän näkee tilanteessa ylipäätään tapahtuneen. Voi aina olla, että minun on vaikeaa suhtautua asiaan "objektiivisesti", koska asia oli liian lähellä. Ehkä tässä suhteessa olen se mieskatsoja, jonka näkemystä ikkunalaudalla oleva tyttönen kovasti "häiritsee".

Mutta toisaalta, myös ideologiasta syyttäjien tulisi miettiä, häiritseekö heidän vakaumuksensa ja halunsa tuomita. Että ovatko he mahdollisesti aikamme "Academicuksia", jonka näkemyksiä seuraava sukupolvi häpeää korvat punaisena..