Saatanaan tutustuttajat.

Eräs julistustapa ihmetyttää erityisesti. Ei, en puhu niistä, jotka kertovat hyviä asioita uskosta. Jotka kertovat miten uskossa on mukava elää. Niiden puheissa on sentään järki. En puhu niistä, joilla on "Totuus" ja jotka huutavat tästä asiasta, ja joille erimieliset ystävätkin ovat ainoastaan käännytyskohteita. Ne ärsyttävät, mutta niiden toiminta on tavallaan, niiden omassa maailmassa, jotenkin järkeenkäypää. (Tosin ei enää sen ulkopuolella.)

Puhun niistä, jotka kertovat meille lähinnä saatananpalvonnasta. Tarkasti. Kerrotaan rituaaleista, kerrotaan toiminnasta muutoinkin. Minusta tämä on väärän uskonnon julistamista. Todella erikoiseksi tämän julistustrategian tekee se, että samatn uskovaiset todennäköisesti pitävät fantasiakirjallisuutta pahana asiana. Se kun sisältää "okkulttista aineistoa" ja "väärien jumalien palvontaa", ja on tätä kautta joko Saatananpalvontaa, tai tälläiseen houkuttelemista.

Esimerkiksi (nykyisin jo varmaan unohtunutta) Noidan käsikirjaa pidettiin erityisen vaarallisena, kun se kertoo noidista ja kummituksista. Normaalisti lasta ei kuulemma kiinnostaisi, mutta tuollainen "vaarallinen tieto" (minusta huuhaa) suistaa lapset synnin helmaan. Uskovainen Päivikin kertoo oman julistustarinansa, jossa fantasiakirjallisuus on ikäänkuin "porttiteorian kannabis"; Kun astut liukkaalle ja viettävälle pinnalle, on alamäki alkanut.

Minä en pysty käsittämään sitä, miten julistajan kertominen eroaa noista fantasia- ja kauhukirjojen jutuista; Molemmat kertovat kuvauksia, molemmat kertovat yliluonnollisista tapahtumista mitä niihin liittyy. Molemmat kertovat niitä pelottelu ja mässäilymielessä.

Jos he olisivat johdonmukaisia, he olisivat hiljaa; Jos Harry Potter on "portti saatananpalvontaan", niin miten ihmeessä nuorisosaarnaajia kuunnelleet nuoret eivät ihan samalla tapaa kiinnostu henkimaailmoista ja ala sen seurauksena leikkiä okkultismilla ja viillellä itseään? Etenkin, kun ovat nuortenilloissa huomanneet, että okkultismista voi selvitä; Selvisihän se cool julistajasetäkin, ja hänkin on näyttävästi palannut takaisin. Tälläinen "synnistä palannut" saa extrahuomiota ja arvostusta, he ovat selvästi auktoriteettisempiä ja siistimpiä kuin normaaliuskovat. (Ateismissa taas saatananpalvonta ja spiritismi on huuhaata; Pahoihin henkiin uskominen on ateismissa aivan yhtä järjetöntä kuin Jumalaan tai Joulupukkiin uskominen..)

Jotenkin tästä mässäilystä tulee mieleen se, että takana on vain yritys mustamaalata ne jotka ovat toista mieltä. Kun uskovalle kerrotaan ensin, että joko on Jumalan puolella tai sitten häntä vastaan, ja sitten kerrotaan kauhutarinoita "niistä jotka ovat Häntä vastaan". Kyseessä on siis leimaaminen. Jos uskova välttää herjaussyytettä väittämällä että "pitää tuntea vihollinen", niin jotenkin minulla tulee mieleen se vanhan vitsin baarista tai bordellista löytynyt pastori, joka selittää kiinni jäätyään että "En minä tästä pidä, minä vain tutustun Saatanaan". Kuulijasta syy vaikuttaa keksityltä tekosyyltä; Tosiasiassa synti vain vetoaa pastoriin.

Keskittyisivät uskovaiset niihin uskon hyviin asioihin. Lakkaisivat leimaamasta ja pelottelemasta. Lakkaisivat käyttämästä itselle ja muille eri kriteereitä. Opettelisivat tuntemaan Jeesuksen paremmin kuin Saatanan. Arvostaisivat eniten niitä jotka ovat tunteneet Jeesuksen kauan tai jotka tuntevat Jeesuksen muuten hyvin, eivätkä niitä jotka tuntevat Saatanan parhaiten..