Ihmisen onnellisuutta häiritsevät erilaiset turhaumat. Turhauma voi johtua kynän putoamisesta, tieremontista, talon homevauriosta epämiellyttävän naapurin saamaan lottovoittoon.
Niillä kaikilla on stoalaisen Senecan mukaan yksi yhteinen tekijä: Toiveet törmäävät peräänantamattomaan todellisuuteen. Näkee sen miten pitäisi olla. Ja näkee sen mitä on. Ja ennen kaikkea näkee sen toisinaan ammottavan kuilun niiden välissä. Todellisuus ei ole reilu. Sen ehkä pitäisi, mutta se ei ole. Seneca korosti "fortunaa", onnen jumalatarta. Onni jakaa palkintoja ja onnettomuuksia kaikille, epäreilusti. Asiat eivät tapahdu minkään "keskimääräisen todennäköisyyden tietä"; Siksi, kun asetamme liian pitkälle vietyjä odotuksia, todellisuus kyllä työntää hiekkaa niiden rattaisiin jollain tavalla. Siksi ei ehkä ole fiksua suunnitella vastasyntyneen lapsen elämää ja sotilasuraa eteenpäin siihen asti, että tämä alkaa saada eläkettä. Voi aina olla, että hän jää auton alle ja katkaisee jalkansa parantumattomasti jo kymmenenvuotiaana.
Senecan mukaan turhaumia voidaan välttää sillä, että olemme varautuneet niihin. Suuttuminen onnettomuuden hetkellä voi aikaansaada jopa lisää murhetta ; Jos suutumme ovikelloa soittavalle Jehovan Todistajalle ja tapamme hänet, olemme keränneet itsellemme lisävaikeuksia. Siksi meidän tulee olla varautunut myös ikävästä ikävimpään kellonrimputukseen, joka luonnollisesti tulee silloin, kun olet suihkussa tai harrastamassa seksiä. (Itse asiassa sisareni soitti yhdessä vaiheessa jotenkin aina juuri silloin, kun olin harrastamassa seksiä; Ei, hän ei soittanut usein, enkä minä ollut uljas seksipeto. Olin jo aivan varma siitä, että hänellä oli jokin systeemi. Mutta huonoa mäihää se vain oli.. ) Senecan mukaan ei pidä ajatella mitä todennäköisesti tapahtuu, vaan ajatella pahimpia skenaarioita. Näin todellisuus tulee vastaan luultavasti leppeämpänä kun osaamme toimia ennaltaehkäisevästi (minäkin opin laittamaan puhelimen pois päältä) - ja vaikka ei tulisikaan, olemme sentään varautuneet. (Puhelimen pois päältä laittaminen ei estä Jehovan Todistajien ovikellonsoittoa.)
Mielestäni tämä Senecan ajatus yksinään johtaisi kyynisyyteen. Toki suuttumuksemme vähenee, kun lakkaamme olemasta toiveikkaita. Mutta eikö kuitenkin ole mukavampaa olla toiveikas ja pettyä aina välillä? Eikö tälläinen pahimman odottaminen ja hyväksyminen johda siihen, että mitään ei saavuteta?
Meidän tuleekin muistaa samanaikaisesti kaksi asiaa; On asioita, joihin voimme varautua ja asioita joihin emme voi varautua. On asioita, joihin voimme vaikuttaa ja niitä joiden edessä olemme voimattomia. Kun olemme varautuneet johonkin katastrofiin, voimme toimia sen tapahtuessa oikein. Jos varaudumme sotaan, meillä on väestönsuoja. Jos taas haluamme välttää jotain tapahtumasta, voimme tehdä asialle jotakin. Jos sadeilma tekee tiestä mutaisen tai aurinko pölyisen, voimme parantaa tilannetta pistämällä tien pintaan asfalttia. Jos Suomessa on talvisin kylmä, voimme hampaiden puremisen lisäksi varustautua talveen ja rakentaa lämpimiä taloja ja kutoa kivoja villapaitoja. Mutta varautuminen ei tarkoita sitä, että olisimme jotenkin "luodinkestäviä". Okei, jos muutamme pois Sisiliasta, emme ehkä kohtaa sitä maanjäristystä tai tulivuorenpurkausta, joita sielläpäin tapahtuu, mutta toisaalta juuri hetken kuluttua melko pieni meteoriitti saattaa iskeä juuri yläpuolellasi olevaan kattoon niin, että hammastikun kokoinen puunsäle tunkeutuu suoraan aivoihisi ja halvaannuttaa sinut -tai tappaa täysin. Yksilön oma toiminta on vain osa, joka hallitsee hänen elämäänsä. Aina voi tapahtua myös kauhein; Naapuri voikin kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti saada lottovoiton. Tällöin ei ehkä auta muu kuin kuvitella vielä kauheampi - ainakin toistaiseksi toteutumaton - tilanne ja lohduttautua sanomalla että "ton näkönen auto, eikä saa edes blondia"..
Tätä on kuvattu koiralla, joka on kytketty vankkureihin kaulapannalla ja hihnalla. Esitän tästä hieman mukailemani version:
Koiralla on tietynasteista vapautta juoksennella, mutta vankkurien liike kuitenkin rajaa koiran liikuntamahdollisuuksia. Vankkurit liikkuvat, kääntyvät vasemmalle ja oikealle ja pysähtelevät. Pysähtynyt vankkuri ei tarkoita että vankkuri ei ikinä liikkuisi. Vasemmalle kääntyminen ei takaa, että vaunu ei koskaan kulkisi oikealle. On kuitenkin mahdollista jonkin verran ennakoida näitä muutoksia. Kaikki ne eivät tule yllätyksenä. Jos koira haluaa kulkea samaan suuntaan kuin vankkuri, niin hyvä. Mutta jos vankkuri kulkeekin päinvastaiseen suuntaan, ei kannata väkisin yrittää päinvastaiseen suuntaan; Vastaanhangoittelu vain lisää koiran ikävää oloa. On mukavampi kävellä vankkurin mukana eläinlääkäriaseman luokse kuin raahautua eläinlääkäriaseman luo vankkurien perässä tien pintaa vasten raahautuen ja kaulahihnaan kuristuen.
Tämä ei tarkoita sitä, että ikävä asia muuttuisi mukavaksi. Stoalainen tyyppi voi esimerkiksi olla pieni ja ruma. Hän hyväksyy sen, mutta tämä ei tarkoita sitä että hän ei haluaisi olla kaunis. Hän voi jopa, jos raha ja tilaisuus sen sallivat, mennä kauneusleikkaukseen. Tai kuten Seneca sanoi roomalaisille, jotka naureskelivat hänen rikkaudelleen ja sille kuinka hän puhui siitä miten kaikesta pitäisi olla valmis luopumaan:
"Halveksin onnettaren koko valtakuntaa, mutta jos saan valita, otan sen paremman puolen."
Ja niin kävikin, että ensin keisari Claudius ajoi hänet maanpakoon 8 vuodeksi. Ja myöhemmin keisari Nero tuomitsi Senecan itsemurhaan ilman oikeudenkäyntiä ja luultavasti syyttömänä. Seneca ei antanut kummankaan tilanteen romahduttaa itseään, vaan kulutti maanpakovuotensa tutkimalla luontoa ja tekemällä itsemurhan tyynesti. Kyllä hän varmasti piti elämästä ja rikkaudesta, mutta osasi myös luopua niistä. Koska mitäpä se keisaritasoisia vallankäyttäjiä vastaan pyristely olisi auttanut?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti