Humanismi ~ Olen ihminen, eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta.

Kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri ylistivät älyn valtaa. Vielä keskiajallakin ajateltiin, että ihminen kykenee mielensä voimalla ylittämään lihan heikkoudet. Kaikkiin ongelmiin tarjottiin ratkaisuksi järkeä. Sitten paikalle saapasteli Montaigne, humanisti, skeptikko. Kutsutaan häntä "Montyksi". Se sopisi kuvioon. Hän varmaan arvostaisikin sitä.

Monty sanoi, että ihminen ei voi erottautua ruumiistaan. Eikä tarvinnutkaan. Filosofien surkeat elämät -Sokrateen tuho, Senecan takaiskut ja muut vastaavat- todistivat, että kaikesta leiskuvasta älystään huolimatta nämä nerot eivät olleet osanneet elää onnellista elämää. Eikä äly tuonut Montysta pelastusta; Platon epilepsiakohtauksessa ei saa helpotusta kaikesta osaamisestaan. Hän käski kuvittelemaan Platonia symposiumiin, ja että tällä mahtavalla filosofia olisi silti pierettänyt valtavasti. Hänkään ei ollut vapaa ruumiinsa ongelmista. Kuninkaatkin istuvat valtaistuimellaan perseensä päällä. Selvästi pelkkä älyllisyys ei ole ratkaisu.

Montyn mukaan moni eläin eli onnellista elämää ja moni maalainen osasi elää noita antiikin arvostettuja älyjä paremmin. Hän esitteli kuinka eläinkunta tekee asioita ihmisiä paremmin. Vaistomaisesti. Tässä kohden korostui se, että eläimet tekevät monet, meille monimutkaiset ja vaikeat, asiat vaistolla paremmin kuin ihminen älyllään ja sivistyksellään.

Ollakseen onnellinen ei tarvinnut olla erityisen älykäs - kunhan oli edes vähän viisas.

Montyn tavoittelema viisaus ei ollut sitä analyyttistä viisautta, jota muut harrastivat. Jos tieto ei tuottanut onnellisuutta, sillä ei ollut suurtakaan arvoa. Siksi hän ei painottanut sitä osaako kääntää tekstiä latinasta tai kreikasta, osaako lausua aristoteleen tiedon tasoja kreikaksi. Sivistyssanat ja oikeaoppiset siteeraukset eivät olleet keskeisiä. (Päinvastoin, Montyn mukaan jos tekstiä oli vaikea seurata, se saattoi johtua kahdesta asiasta; Joko siitä että lukija on tyhmä tai siitä että esittäjä oli taitamaton eikä osannut olla selkeä. Koska ihmiset sortuvat helposti ensimmäiseen, kannatti varmuuden vuoksi epäillä jälkimmäistä.) Montyn mukaan tärkeämpää oli se, että esitti asian järkevästi ja että faktat olivat oikein. (Montyn mukaan ihmisen kannatti kuitenkin joskus myös lainata; Mutta vain niitä jotka olivat häntä itseään viisaampia.) Sillä olihan arvostettu Sokrateskin oikeassa elämässä kansan parissa likaisessa viitassa kengittä kävelevä ja jokaisen kanssa kansankielellä puhuva tyyppi. Montyn huomio oli, että jos Sokrates olisi ilmaantunut heidän aikaansa, häntä ei olisi kuunneltu.

Muotoseikat eivät olleet niin tärkeitä kuin sisältö.

Monty selvensi kantaansa kertomalla muun muassa tarinaa filosofi Thaleesta, joka mietiskeli katse pilvissä ja mietti syntyjä syviä. Montyn tarinan sankari ei tietenkään ollut arvostettu filosofi, vaan tavallinen tyttö, joka tavan takaa laittoi Thaleen eteen jotain, johon tämä kompastui. Se palautti Thalesta maan pinnalle. Thales oli älykäs, mutta tyttö oli viisas.

Montyn mukaan viisautta ei ollut myöskään "siveellisyys" ja sensuuri. Hän kertoi tarinaa kotiopettajattaresta, joka kielsi opettamaansa tyttöä lukemasta edes sanoja, joilla oli jokin perverssi kaksoismerkitys. ("Turnipsi" ei ehkä ole ruma sana - ellei sitten satu istumaan sellaisella) Montyn mukaan tämä kielto itse asiassa kertoi kaksoismerkityksestä enemmän, kuin mitä suora paljastaminen olisi mitenkään voinut kertoa. Montyn mukaan esimerkiksi miehen elimen koosta kannattaisi kertoa suoraan, jotta miestä ei pistettäisi kilpailemaan mielikuvituksen kanssa. Erityisen ikäviksi Monty kuvasi maalaustaiteessa käytetyt kuvat, joissa peniksen kokoa oli suuresti liioiteltu. (Moni suorituspaineiden alla elänyt tietää mistä on kyse.)
Montyn esittämät ominaisuudet eivät olleet yhtään samanlaisia, kuin mitä sinä aikana pidettiin itsestäänselvinä. Mutta poikkeuksellisuus ei ollut mikään ongelma. Käsiäänestys ei ratkaissut asiaa. Monty kuvasi tätä kertomalla eri maiden erilaisista tavoista. Joissain maissa avotakkaa kannatetaan, ja kamiinoita pidetään epänormaaleina. Toisaalla asiat ovat eri tavoilla. Sen ajan ihmiset eivät kaikki pitäneet intiaaneja ihmisinä, koska he analogian ja induktion kautta päättelivät, että kun kaikilla heidän tietämillään ihmisillä oli tapana pitää housuja, oli kaikilla ihmisillä tapana pitää housuja. Ja kun intiaanit eivät pitäneet housuja..

Mutta kuten Monty huomasi, olemme kaikki jollain tavoilla friikkejä toisten silmissä. Ehkä meillä ei ole housuja. Ehkä ensin teemme huolellisesti hienoa kangasta, jonka ainut funktio on ottaa huolellisesti ensin turskautamme nenämme rään, ja johon tämän liman hellästi käärimme, jotta voisimme kantaa räkää taskussamme.

Monty korosti korosti suvaitsevaisuutta, ja korotti sen ystävyyden tärkeimmäksi elementiksi. Hänestä ystävyys, joka tuo onnea, on parhaimmillaan sellaista, että toisesta hyväksyttiin paljon enemmän kuin mitä ympäröivä yhteiskunta keskimäärin piti sopivana.

Ystävyys oli hänestä aina eräänlainen pienimuotoinen salaliitto.