Kritiikittömyyden pysyvyys

Ihmisyhteisöissä esiintyy aina moraaliarvoja. Ensinnä on niitä, jotka kirjataan lakiin. Sitten on niitä, jotka ovat "yleisesti hyväksyttyjä". Niiden määrittelemää moraalia, eli käsitystä oikeasta ja väärästä toiminnasta, on pidetty kulttuurille ja yhteiskunnalle keskeisenä asiana ; Moraalia ei saa kyseenalaistaa, vaan sitä pitää seurata.

Jos menit kreikkalaiselta kyselemään miksi hän uhrasi Ateenalle lehmän, Artemiille vuohen ja Askleptiokselle kukon ; Kyselisit tältä miksi et vaihda uhrieläimiä ja miksi ylipäätään pitää uhrata, olit jo astumassa pyhäinhäväistyksen tielle. Orjien omistaminen oli kreikkalaisille tavallista eikä paheksuttavaa. Ja sotiminen antoi kreikkalaismiehelle arvoa. Samoin Ateenassa ei poikarakastajia paheksuttu, vaan ne olivat "talon tapa". Sokrates tapettiin, koska hänen sanottiin villitsevän nuorison, hylkäävän jumalat ja turmelevansa moraalin. Miksi? Siksi, että hän puhui avoimesti ihmisten kanssa ja kyseli perusteita, asetti kyseenalaiseksi.

Aina yhteiskunnissa on ollut tiiviit moraalinormit, joita tuli noudattaa. Nämä moraaliarvot on katsottu jollain lailla "pyhiksi". Kuitenkin moraalinormit ovat muuttuneet. Tavallisesti siten, että jokin toinen uskonto on tullut ja saavuttanut suosiota. Tämä uusi uskonto on tällöin vedonnut johonkin yleisesti koettuun moraaliseen heikkouteen "nykymenossa". Uskonnon on voinut kyseenalaistaa vain toinen uskonto. Ja toisen uskonnon mukanaan tuomia moraaliasioita pidetään vaihdoksen jälkeen yhtä "pysyvinä ja muuttumattomina" kuin muidenkin.

Kun kristinusko valtasi alaa, se asetti ajatteluesteitä. Samanlaisia, joita Ateena antoi Sokrateelle. Tosin sillä erolla, että ratkaisusta ei äänestetty, vaan se tulkittiin Raamatusta. Kristinusko oli jokaisessa yhteiskunnan sopukassa, eikä vaihtoehtoja uskonnolle voinut olla tarjolla ja vertailtavana. Uskonnoton tiedemies oli vaiennettu tiedemies, joten ei ihme, että pitkän aikaa kaikki tiedemiehet olivat ainakin ulkoisesti täysin uskovaisia.

Tässä on ehkä oikea hetki lausua klisee "Galileitakin vainottiin." Ei ehkä siksi, että se olisi erityisen nerokas, vaan pikemmin siksi että hän toimii aasinsiltana moraaliarvoista tieteeseen. Sillä seuraavaksi puhun tieteestä.

Tiede tutkii ympäristöä. Luonnonlait, joita se etsii ovat luultavasti täysin muuttumattomia. Maan vetovoima toimii tänään ja huomenna ja miljoonaa vuotta sitten. Miten tieteen käsitys on sitten ollut? Se on muuttunut. Tieteessä on aina mahdollisuutta "mullistuksiin". Joku tiedemies keksii ja löytää jotain parempaa vanhan tilalle. Näitä onkin ollut eri aloilla aika monta. Silti nämä uudetkin ajatukset kohtaavat kritiikkiä ja nekin voivat mullistua ja kumoutua. Tieteessä mitään ei jätetä kritiikin ulkopuolelle.

Mikä ihmeessä muka tekee moraaliasiat "teologis-hihhulistisesti" sellaiseksi, että niitä ei voi kyseenalaistaa. On tärkeää tietää kumpaa voidaan paremmin -objektiivisesti eli oman uskontokunnan ja uskomustavan ulkopuolelta- varmentaa ja tarkistaa ; Luonnonilmiöitä vai moraalia. Molempia pidetään pysyvinä, mutta onko moraali todellakin yhtä varmasti ikuinen ja pysyvä kuin gravitaatio? Ei välttämättä, ensimmäisestä meillä on mitattava varmuus; Voimme mitata joka aamu gravitaatiota useilla mittauksilla eri puolilla maapalloa, ja jos jonain päivänä ne kaikki alkavat antamaan "gravitaatiolle vääriä tuloksia" tiedämme että "se siitä ikuisesta laista". Mutta vastaavaa emme voi tehdä moraalille. Jotta voimme sanoa moraalia ikuiseksi, meidän tulee niellä joitain todistamattomia oletuksia; esimerkiksi Jumalista, joilla on kyky säätää oikea ja pysyvä moraali. Kun luonnonilmiöitä voidaan mitata ja asettaa kyseenalaiseksi, moraalia ei voida. Ainut tapa mitata moraalia ovat yksilöiden mielipiteet, tai yksilöiden mielipiteillä valitut Pyhät Kirjat ja muut vastaavat säännöstöt. Moraali on selvästi "subjektiivisempaa" kuin luonnonilmiöt.

Onkin ihmeellistä miten tiede, joka tutkii ilmeisen pysyviä ja mitattavia luonnonilmiöitä toimii vain koska se alistuu koko ajan kritiikille, mutta että moraalia ei voida asettaa kritiikin kohteeksi, vaan se on nieltävä absoluuttisena totuutena jostain pyhästä kirjasta..