Uskovaisille tärkeitä asioita ovat kokoontumiset. Kun lappuhihhuli antaa hihhulilapun, kutsuu hän kokoukseen. Jehovan Todistajille tärkeää on kokouksissa käyminen; Aktiivinen kokouksissa käyminen on siis useimpien uskontokuntien mukaan vähintään merkki - jopa välttämätöntä - jotta olisit hyvä uskovainen. Se, että julistaminen katsotaan tärkeäksi ei ole yhtään niin ihmeellistä; Julistamisessa sentään "pelastetaan muita" : Kun uskonnon ajatustavan on sisäistänyt, se on ihan järkevää. Mutta miksi ihmeessä uskovien muka pitää kokoontua säännöllisesti yhteen julistamaan Totuuttaan toisilleen?
Kyse vahvistamisesta ryhmäpaineen alla. Kun ihminen omaksuu täysin todistamattomissa olevia väitteitä, kuten näkymättömän taivaiden taikamiehen, ja hänen väitetyn poikansa ja empiirisesti todentamattoman Taivaan ja Helvetin ja pelastuksen; Ja lupaukseen jonka kuulemma joku jonka olemassaolosta ja luotettavuudesta emme voi varmistua, on jossain antanut.
Kun tälläisien asioiden ympärille rakentaa koko elämänsä, kävisi jossain vaiheessa niin että alkaisi myös miettimään koko jutun perusteita. Epäilys taas johtaisi uskonnosta eroamiseen. Kaikkien uskomista vaativien asioiden perusongelma on tämän, oman opin kriittisen ajattelun torjuminen. (Ja tämä on yksi kreationismin tarkoitus; Sen tärkeys ei ole siinä että se olisi tiedettä. Sen tärkeys on siinä, miten tiedettä osaamaton maallikko voi luottaa että "Hei, Jumala ja Raamattu on tieteellisesti todistettu. Ei siis tartte epäillä omaa uskoa, se on pakosti totta..")
Vahvistaminen on se keino, jolla kaikki uskonjärjestelmät pidetään yllä. Ja tämän myöntävät niin kristityt kuin muhamettilaiset kuin kaikkien muidenkin uskontojen edustajat - kunhan puheen alla vain on jokin muu kuin "se heidän oma rakas uskonsa". Heille oma usko vaan on niin erityinen, että sitä vastaavat jutut ei koske. Oma usko nähdään jotenkin erilaisena, parempana.
Kun jotain asiaa vain tuetaan tarpeeksi useín näennäisellä auktoriteetilla ja ryhmäpaineella, ihminen hyväksyy luonnostaan asian helposti; Sen enempää ajattelematta.
Vaikuttavia ovat monet kokeet, jotka kertovat selvää kieltään. Zimbardon vartijat ja vangit ajautuivat selkkaukseen - vaikka tiesivät että kyseessä oli koe. Solomon Asch taas sai ihmiset näkemään haluamansa janat - myös väärän mittaiset - yhtä pitkiksi kuin mallijana. Ainut mitä tarvittiin, oli ryhmä, johon haluttiin kuulua. (Aschin efekti johtui siitä että koehenkilöt elivät ympäristössä, jossa tuettiin vahvasti yhteisöä ja yhteisön köyden vetämistä. Kappas, miksiköhän uskonnot ovatkin niitä yhteisöjä. Ateisteihin taas leimataan usein sanat "itsekkyys" ja "yksilönpalvonta". Ateismin vaara on uskovaisista siinä, että "saa tehdä mitä itse haluaa"..)
Vahvistamista auttaa auktoriteetti. Vakuuttava poliitikko tai kouluja käynyt pastori voi vakuuttaa tarinoinnillaan. Julistajapastori tuntuu ihan samalta kuin opettaja. Vaikka opettaja opettaakin uusia käsityksiä ja pappi perinteitä. Kun äitini luki aikanaan, silloin kun minä olin nuori, silloin muodikkaan Carlos Castanedan kertomuksia intiaanishamanismista, hän opiskeli asioita. Ja kun CC oli tiedemies, hän otti hänen tarinansa täysin todesta. Pelkkä tekijän auktoriteetti vaikutti.
Pelkkkiin uskomuksiin perustuvaa asiaa on kuitenkin pakko koko ajan vahvistaa. Äitinikin hylkäsi Castanedan melko pian kun ei löytänyt samanmielisiä ja sai muunkin perheen vain nauramaan. Ja niinpä hän onkin nykyään kristitty. Ilman vahvistusta ihmiset alkavat miettimään asioita ja kun jotkut asiat hyväksytään tai hylätään oman mielen ja tilanteen mukaan, ajautuisivat samasta lähtökohdastakin lähteneet ihmiset melko kauas toisistaan. He valitsisivat eri kohdat, ja toiset ainoastaan tulkitsisivat. Siksi ryhmä asettaa uskonkappaleille paljon ahtaammat rajat. Ne tuomitsevat "tiettyjen rajojen ulkopuolelle joutumisen" harhaoppina.
Lisäksi yhdessäolo tuntuu mukavalta. Jos jollakulla ihmisellä ei ole lainkaan ystäviä, häntä pidetään onnettomana ja häntä säälitään. Tämän mahtia ei voi aliarvoioida. Halu olla osa saman uskon jakavaa yhteisöä on voimaakkaampi kuin halu totuuteen. (Siksi ei ole yhtään ihmeellistä löytää ihmistä, joka saattaa ylistää jotain Fundamentalistista kreationistia sanomalla kuinka tämä "avomielisesti ja rohkeasti ottaa tiukan Raamatullisen lähtökohdan tutkimukseensa..")
Tämä toki toimii aina myös käänteisesti; Jos kaikki ympäristössäsi ovat ateisteja, he todella "tekevät Jumalan luo kävelyn vaikeammaksi" ; Hekin ovat ihmisiä, joiden mielipide ja näkemykset vaikuttavat muihin. Halusimme sitä tai emme. Ja tämän vuoksi uskonnot tietävät "inhimillisen ja maallisen järjen tuoman uhan", "maailmallisuuden hengen" jota vastaan on taisteltava leppymättömästi, jotta voisi kuulua uskovaisten porukkaan.
Uskovaisten ongelmaksi käy vain se, että ateisteilla ei ole seurakuntia. Ateisteilla ei ole yhteisötoimintaa. He ovat selvästi uskovaisia heikommin ryhmäpaineen vietävissä. Mitä tämä kertoo siitä kuuluisasta "avomielisyydestä"? Että he ovat uskovaisia dogmaattisempia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti