Sinä sen sanoit, en minä.

Esipuhe:

PeeÄr -mies kommentoi humalaiskokemusblogiviestiäni. Kommentti oli asiallinen, mutta jos ja vain jos oletti, että PeeÄr on ymmärtänyt täysin väärin koko blogini ja sen mitä täällä olen käsitellyt ja mitä olen pitkin matkaa yrittänyt sanoa. Se tiivistyy hänen omaan lauseeseensa

"Ei uskonnollisuus ole noin yksniittistä kuin tapasi on kuvata."

PeeÄr ei ole näkemyksineen yksin. Otan esimerkin historiasta:

Kirjoittelin tarinan tontuista. Mielestäni aidosti asiallinen, ja täällä kauan juttelemassa tepastellut, nimimerkki mm viittasi tähän viestiin epäsuorasti blogissaan pari päivää myöhemmin. (Valitettavasti en saanut kelaamistoimintoa tuolla hänen blogissaan toimimaan, joten hän luultavasti/ehkä/toivottavasti osaa kommentteihin laittaa osoitteen, jolla viestin pääsee lukemaan. *pliispliispliis* ) Sen sisältö oli vapaasta muististani jotakuinkin se, että kun hän kuulee siitä, että Jumalaa verrataan tonttuihin, hän ei tiedä mitä sanoa.

Minäkään en tiedä, mitä sanoa, koska viestissäni käsittelin yhtä hihhulointia, jota rinnastin toiseen hihhulointiin. Jopa top 2007 päässyt viestini taasen kertoo, että *en* rinnasta uskovaisuutta/hengellisyyttä yleensä ja hihhulismia toisiinsa. Jos joku yhdisteli jumalaa ja tonttuja, se kertoo minusta vain siitä millä lähtökohdilla hän tulkitsee viestiäni. Ei niinkään siitä, miten minä olen sen tarkoittanut.

Ja koska minäkään en oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua erittäin älykkääseen, koulutettuun ja elämänkokemusta runsaasti karruttaneeseen tahoon, joka kaikesta hienoudestaan huolimatta tuntuu misquottaavan ja väärinymmärtävän sanomaani, tehden tästä sitä kautta vielä yksinkertaisempaa, pelkistetympää, kuin mitä se on.

Normaalisti tapanani on ollut se, että jos joudun kasvattamaan lounelan asteikkoa, jätän väliin. Mutta nyt, kun asialla on kaksi eri ihmistä, joista molemmat ovat ainakin suhteellisen tervejärkisiä ja itseäni kyvykkäämpiä keskusteluun, se johtuu siitä että olen mitä luultavimmin vain ollut aivan liian epäselvä. On syytä karkeistaa.

Luku 1: Arkisuus, Ateismi ja hiilihydraatit

Yksinkertaisuus, arkisuus, ovat olleet alusta pitäen tämän blogin päänuoria. Minua totta puhuen on hieman ihmetyttänyt ja ärsyttänyt ateisteista oleva yleinen kuva. Se, jossa ateismi on jonkinlainen "rationaalinen elämäntapa". En toki kiistä, että se ei voisi jollekin sellainen olla, mutta tosiasiassa tämä vihjaa mielestäni siihen, että normaalit ihmiset eivät voisi olla ateisteja. (Sillä vaikka onkin totta että kaikki mielellään puhuvat mielellään "normaaleista ihmisistä", he tekevät kuten minäkin, tekevät jonkinlaisen karkeistuksen itsensä kautta. Minun kohdallani tulos on siis se, että "tavallinen" ihminen on "suhteellisen vähän filosofiaa ja tiedettä miettivä" ja "kouluja liiemmin käymätön vaikka mahdollisuus onkin". Siis ihminen, joka asuu maassa, jossa hän on voinut hankkia sivistystä, mutta on omaehtoisesti jättänyt sen hankkimatta. Ihminen, joka elää hienossa tietoyhteiskunnassa mutta katsoo televisiosta Salattuja Elämiä ja formula -autoilua.) Olen kuitenkin itse asiassa irtisanonut itseni tälläisestä "elitistisestä" skeptikko toiminnasta. (Osittain ihan vain sen takia että tekisin pointtini selväksi. Ateistin ei tarvitse nousta sohvalta hakemaan skeptikkolehteä. Riittää että hän avaa jääkaapin oven mainoskatkolla.) Olen yrittänyt tuoda esiin sitä, että normaali ihminen on mitä on:

Pisatuloksistaan huolimatta normaali ihminen ei ole kovin rationaalinen. Yleisin uskonnollisuus on oikeastaan uskonnottomuutta: Olen jossain kuullut termin "passiivisluterilaisuus", joka sopii tähän hyvin. Normaalisti ihmiset kuuluvat uskontoon, mikä on ulkoista. He eivät suinkaan käy mitään "syvällistä monisyistä uskonnollisuusanalyysiä", saati että miettisivät "syväsyistä ateismia". (Vaikka vastaavaa jokaiselta ateistiksi tiedetyltä ilmeisesti halutaan; Jopa PeeÄr ja mm ainakin odottivat perusoletuksena että niitä käsiteltäisiin täälläkin.) Normaalin ihmisen toimista saa jonkinlaisen kuvan yksinkertaisella haulla: Googlen Suomen top 10 haut näyttävät seuraavaa:

"treffit
suomi24
keltainen porssi
iltasanomat
spamfreeporn movies
porno
iltalehti
mallit
sukututkimus
eniro"

Jo tuosta listasta näkee, että tavallisia uskovaisia ihmisiä ei juurikaan kiinnosta hengellisyys. "uskotoivorakkaus" tai "Jeesus" tai "Raamattu" eivät näyttele mitään sijaa. Myös blogilistan suositut näyttävät että käsityöt, vitsit, ihmissuhteet, ruoka ja porno kiinnostavat enemmän kuin hengellisyys. Periaatteessa suomalaisista vain pieni osa on ateisteja, ja kun heiltä odotetaan ja vaaditaan tuon verran panostusta omaan vakaumukseen, ei ole mitään syytä sille miksi ateisteilla olisi jotenkin kovemmat vaatimukset. Se nyt vaan jotenkin rikkoo meikäläisen tasapuolisuusnäkökantaa vastaan.

Minäkään en ole kovin rationaalinen. Maailmankuvan ei minusta edes tarvitse olla rationaalinen. Olen tavallinen kaveri, joka ei elä skepsis -lehti toisessa kädessä ja argumentoinnin opas toisessa. Ja halusin näyttää sen tässä blogissa.

Luku 2: Individualismi, elämä, onnellisuus

Alkupuolella tavoitteenani oli myös hieman opettaa eksistentialismia filosofiana, mutta jätin tämän sitten vähemmälle - itse asiassa lähes kokonaan pois. Sillä vaikka hyvä elämä on minlle tärkeää, en katsonut että se olisi sellaisia asioita, joita voisi vain opettaa tai tietoa edes siirtää. Olen siis tarkoituksellisesti jättänyt käsittelemättä niitä asioita joihin olen "perehtynyt hieman enemmän". Koska se sotisi muutoin tavoitteitani vastaan. En yksinkertaisesti ole niitä ihmisiä, jotka voisivat asettaa itsensä auktoriteetiksi toisten elämässä: Että viitata siihen kuinka on asunut ulkomailla ja syönyt banaania ja eksoottisia hedelmiä puusta, tekisi jotenkin maailmaa nähneemmän ja tätä kautta avaramman ja paremman elämäntaidon osaajan. Riihimäellä asuvan köyhän elämästä ei tälläistä hienoa kertomusta saisi. En voisi edes vedota valtaviin kärsimyksiin, jotka sitten olisivat jalostaneet minusta jonkin ihmeen "yli -immeisen", turbomiehen ja kansan protektoraatin purppuradynamon, jonka sydämen paikalla on ankeriaan pyörittämä dynamo.

Siksi päätinkin ja teinkin hieman erilaisen näkökannan asiaan: Kirjoitin artikkelisarjan, jossa oli muutamia erilaisia tapoja olla ateisti. Näkökannat olivat hyvin erilaisia, suorastaan keskenään ristiriitaisia. Tavoitteenani oli samalla näyttää että ateismi ei ole mikään "yksi ja tietty" oppi.

Olen toisaalta myös hieman rikkonut tätä "hei en minä teitä kouli elämään" -periaatetta. (Olenhan ristiriitainen ja tyhmä. Sellainen joka on käynyt lukion ja hukkaa kaukosäätimen sohvatyynyn alle ja istuu sen mäsäksi katsoessaan jääkiekko -ottelua oluttuoppi kädessä.) Toki olen korostanut tässä blogissa myös omaa kannanottoani, joka on "sekularismi". Näkemykseni, jonka voi tiivistää lauseeseen "Suvaitse, mutta älä suvaitse suvaitsemattomuutta". Ajatusta siitä, että olipa suvaitsematon sitten eurooppalainen tai afrikkalainen, tai edustipa mitä kulttuuria tahansa. Vastusta niitä jotka pyrkivät monokulttuuriin, sillä aina kun on ollut sekalaisia ja erilaisia näkemyksiä seassa, ja jossain on leimahtanut halu erottautua ja "monokultturisoitua", on räjähtänyt. Ja kuten tiedämme, elämme jo monikulttuurisessa ympäristössä, joten tavoite voi toteutua vain väkivallan tietä.

Olen kuitenkin täydellinen individualisti siinä kohden, että en ymmärrä miksi minun pitäisi ottaa vastuuta muiden tekemisistä. Ja olen korostanut tätä. Samoin kuin ateismin mukavia puolia. Olen siksi tehnyt sen videosarjan "parempaa kuin julistuksen kuunteleminen". Niissä näytetään kaikkia hassuja harrastuksia joita ateistikin voi harjoittaa. Sen sijaan olennaista on huomata myös se, että olisin voinut tehdä videosarjan "Parempaa kuin hihhulien ja muiden sortajien kanssa tekemiin joutuminen jatkuvasti", jossa näytettäisiin miinakentän raivuuta, nälkään kuolleiden hautaamista ja paskassa ryömiviä kärpäsiä. Lapsia astumassa miinaan. Painonnostajia, joiden suoli räjähtää. Mutta tälläistä ei täältä löydy, koska se olisi jotain niin "ei minua". Sekin, mitä ei ole, kertoo siis tässä tapauksessa jotain.

Lisäksi olen tahtonut korostaa tavallisuutta sillä, että teen bloggauksia melko usein. Ne ovat silloin aika kevyitä kannanottoja. Ideanani onkin ollut, että niiden kokonaisuus ikään kuin sopii yhteen. Roolipelinjohtajana olen tottunut että kampanja toimii kuten Kauniit ja Rohkeat, koko ajan pitää paljastaa, mutta vain vähän. Siksi viestit voivat olla hiilihydraattia, jota on kevyt purra ja nopea sulattaa. Uusia asioita niissä on vähän. Kokonaisuutena niissä on kuitenkin jonkinlaisia ajatuksia.

Luku 3: Hihhulit, dialogi, debatti.

Tästä onkin päästy blogin tuttuun aiheeseen. Siihen, kuinka en pyri mitenkään rajoittamaan sellaisia uskonnollisuuden piirteitä, jotka ovat harmittomia. Minun itsenikin tulee suvaita niitä, jotka eivät ole suvaitsemattomia. (Muutenhan minun pitäisi mennä teroittamaan kirves ja käskeä naapuria auttamaan minua seppukun teossa. Tai ainakaan en voisi elää itseni kanssa sen jälkeen. Ai, te uskovaiset ette suhtaudu näihin asioihin yhtä vakavasti? Jos ette, niin miksi?) Siksi olen ottanut kantaa ainoastaan hihhulismiin.

Tässä kohden tärkeä kysymys on tietysti, että miksi: Uskovaiset eivät suinkaan perustele omia kannanottojaan haukkumalla juutalaisia tai arabeja. (Tai siis osa tekee sitä, mutta he ovat hihhuleita, eikä heitä saa tässäkään kohdassa sekoitella hengellisyyteen ylipäätään. He ovat suvaitsemattomia, joten tottakai olen suvaitsematon heitä kohtaan, pakotan heidät harjoittamaan "monokulttuurillisia tavoitteitaan" ja rakentamaan itseriittoisuuttaan jonnekin muualle, kuin asiallisten uskonveljiensä suojiin.) Tähän on selvä syy: Käytännön tasolla ateisti on tilivelvollinen, jopa juopoille. Samaan törmää keskustelupalstoilla. Ja vaikka palstan aiheena on koirien kasvatus, jos ylläpito ei sensuroi julmasti, seurauksena on se, että jossain vaiheessa ketjussa kuin ketjussa puhutaan anaaliseksistä, huumeista tai uskonnosta. Ja natsikortti viuhuu. Syynä ovat aina hihhulit (ja kuten muistamme hihhulit voivat olla ateisteja tai uskovaisia. Se ei ole kannanotto jumalan olemassaoloon, se on reagointitapa.)

Ja se on syvältä.

Sen sijaan uskonnollisuus ei käytännössä näy elämässä; Syykin on selvä. Olen ollut havaitsevinani, että jos ihminen on aidosti uskovainen, se näkyy siten, että hänen turpansa menee uskonasioista kiinni. Hän ei selittele muille. Tietää sen turhaksi. Olen törmännyt elämäni aikana vain hyvin muutamaan tälläiseen uskovaiseen - juuri ja juuri sen verran että voin sanoa että kyseessä ei ole pelkkä teoreettinen olento, josta kuulee silloin tällöin mutta jota kukaan ei koskaan ole missään nähnyt. He ovat toimineet, mutta eivät julistusmielessään. Eikä heidän uskonsa perusteluja koskaan näy missään. (Julistajilla sen sijaan on aina takana hihhulismi ja/tai puhdas nuoruuden into. Ensimmäisien kanssa keskustelu ei ole hedelmällistä ja jälkimmäisillä asenne ei ole vielä jalostunut. Kummassakaan tapauksessa "dialogi" ei ole miellyttävää.) Mutta koska aidosti uskovainen ei ole "debattiuskovaisuutta", ei heidän näkemystensä sisältö ole ilmennyt elämässäni muuta kuin siten, että tiedän että en edes osaisi käsitellä sitä, jos vaikka haluaisinkin. (Mikä ei minusta suinkaan ole välttämätöntä. Ateistin elämässä tälläiset uskovaiset eivät aiheuta mitään ongelmia, ellei ateisti mene itse kaivamaan verta nenästään. Jonka jälkeen ongelmat on ansaittuja.)

Kun tämä yhdistetään siihen pitkälti perustelemaani asenteeseen, jonka mukaan "hihhuleiden kanssa ei kannata väitellä", on lopputuloksena ollut jotakin, jossa puhutaan ja kritisoidaan juuri sitä ihmisryhmää, jonka kanssa yhteydenpito kiistetään. Tämä on se osuus, joka blogissani on mielestäni aidosti perseestä. Mutta sille ei voi tehdä mitään.

Koska käsittelen ateistin elämää, minun on pakko ottaa huomioon kohtaaminen hihhuleiden kanssa. (Myös siksi että ateistista itsestään voi tulla hihhuli. Ateismihihhuli.) Se on hieman sama kuin väittäisi että ihmisen elämän voisi käsitellä siten että jättää sairaspäivät ja ikävyydet kokonaan katsomatta. Mutta toisalta, kuten perustellut olen, hihhuleiden kanssa keskustelu ei vain ole mahdollista. Koostumuksen tietää ; Todistamattomissa olevat ihmetarinat paranemisista, anekdootit, viittaus siihen kuinka maailma potkii ja on mukavaa miettiä että siellä on Jumala, se kuinka vakaumus tuottaa itselle hyvän olon, yhdistettynä omahyväisyyteen siitä kuinka tietää elämästä niiin kaiken. (Koska on ollut eksoottisissa ulkomaissa tai ollut huumenarkomaanihomoseksuaalidarwinistiateistispiritistinpelaajamasentunut joka on niiiiin eheytynyt ongelmistaan Jumalalla.) Toisella tavalla ajattelevissa on vikaa niin järjessä kuin etiikassa. Eikä ne elääkään osaa oikein. Että "Uskis tietää paremmin" ja "muut ei vaan osaa".

Se ratkeaa vain sillä, että tämä paikka ei ole sellainen, jossa käydään väittelyä tai debattia.

Loppupäätelmä:

Kaiken tämän jälkeen tästä on tullut tämän näköinen paikka. Ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että tänne tulee ihmisiä, jotka eivät selvästi ymmärrä pinnallisesta sanomastani edes kuorta, eli käsitä sitä mistä asioista olen puhumassa. (Mikä on minusta ensimmäinen askel ymmärtämiseen. Jos ei tiedä mitä maito on, ei voi osallistua maitokeskusteluun, jossa mietitään pitäiskö rasvattomaan maitoon laittaa D -vitamiinia vai ei ja jossa on näkökantoja siitä kun D -vitamiini kuitenkin imeytyy tehokkaimmin rasvaan imeytyneenä, jolloin D -vitamiinista saadaan etu vain jos rasvattoman maidon kanssa nautitaan rasvaa, mikä taas tekee maidon rasvattomuuden hieman erikoiseksi..) Jos joku tämän paikan lukija todella -niin kuin näyttää pahasti- luulee että puhun uskonnollisuudesta ja hengellisyydestä blogissani, ihmettelen että miksi hän on ylipäätään käynyt täällä.

Mieleeni ei tule kuin yksi: Hän on halunnut ikään kuin leikkiä sitä leikkiä, jota teiniskeptikot leikkivät. Eli käyvät Uncommon Descentissä lukemassa DaveScotin kommentteja ja katsomassa että "tyhmä jätkä!". Valitettavasti heidän lausuntonsa eli pyyntönsä siitä että uskonnollisuutta tulisi käsitellä laajemmin muuttuu aika erikoiseksi, koska he selvästi itse niputtavat yhteen ateistien kasaan ja olettavat että jokaikisen toimintatapa on sama.

En koe tästä huomiosta onnistumisen riemua.

En voi heille kuitenkaan sanoa mitään muuta kuin, että jos näistä viesteistä loukkaantuu, kannattaa ottaa huomioon mistä täällä oikeasti puhutaan. Ja jos sen jälkeen on loukkaantunut, kannattaa miettiä vakavasti omia arvojaan. Ja jos ei tämän jälkeen kykene ymmärtämään mitä täällä puhutaan, rakennetut olkiukot kertovat enimmäkseen lausujansa halusta syventyä ja nähdä asioita. Ja jos ymmärtämisen jälkeen ärsyttää, niin sitten kannattaa mennä muualle. Ja jos tätä poistumista ei osaa yksin tehdä, olen varannut itselleni mahdollisuuden auttaa tässä. Vaikka viestien nollaamista ei ole tarvittu kuin puhtaan herjan ja mainospornon vuoksi (viime päivinä muuten on jostain syystä tullut pari sellaista viestiä, onpa hyvä että meillä on täällä moderointi.) se ei tarkoita että en olisi varautunut kaikkiin monipuolisiin tarjontoihin, joita bloggerin monipuolinen moderointipaneeli tarjoaa.

Mutta ehkä kuitenkin ymmärrän nyt, miksi mm oli kommenteissa niin turhautunut. Joitain asioita vain yksinkertaisesti tuntuu olevan turha selittää. Jos siihen ei riitä 691 viestiä, jotka ovat peräti "hiilihydraattia" - siis nopeasti ja helposti sulavaa tavaraa, on naurettavaa minun puoleltani luulla, että se kaikki jotenkin onnistuisi yhden viestin avulla.

Mutta perkele, olen kuitenkin niin optimistinen, että yritän silti.