sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Minä tiedän!

Saastainen huone -blogissa listattiin useita kysymyksiä, joihin uskosta luopunut kohtaa.

Kun blogiviestiä lukee, huomaa uskovaisten asenteen; Ensin ei ole ollut uskossa - mikä osoittautuu vääräksi sillä että asiat vaivaavat. Joka taas kertoo että niistä on jouduttu luopumaan ja tuska on aitoa. Sitten sitä sanotaan että olet pettynyt vain maallisiin järjestöihin - mikä taas ei tee seurakuntien henkistä väkivaltaa valheellieksi. Ja tästä pelastaudutaan ajatteluun että uskoa ei koskaan ole menetettykään. (Siis sitä uskoa jota ei aluksi ole ollutkaan koskaan.)

Tämän jälkeen vedotaan rohkeuteen. "Uskallatko"? Uskovainen varmasti tietää, miten reagoi jos joku kysyy "uskaltaisitko viikon ajan kokeilla uskoa kirjaimellisesti Dawkinsin jokas sanaan ja ilman että mietit Jeesusta edes kerran"? Eihän siitä mitään tule. Saman tien voisi yrittää olla väkisin ajattelematta sinisilmäistä jääkarhua!. (Yritä nyt. Ole ajattelematta sinisilmäistä jääkarhua!)

Uskovaiset tuntuvat muutenkin olevan aika erikoisia. Tietävät paremmin kuin toinen, mitä nämä ajattelevat. He tietävät paremmin kuin toinen, onko tämä ollut uskossa vai ei. He tietävät onko hän nyt uskossa vai erämaavaiheessa. He tietävät että toinen haluaa herjata eikä pelkästään yritä selviytyä traumaattisesta kokemuksesta. Ja niin edespäin.

Tuntuu siltä että hihhulit sekoittavat itsensä kaikkivaltiaaseen. Sillä heillä tuntuu olevan samanlaisia kykyjä. Sillä heidän sanojaan kuunnellessaan näyttää siltä että he punnitsevat kaikkien ihmisten sydämen ja hyvät ja pahat teot. Toisaalta he itse ovat kuitenkin usein syyttämässä ateisteja siitä että nämä asettavat itsensä Jumalaksi Jumalan paikalle.

Minusta koko juttu haiskahtaa tekopyhyydeltä.

4 kommenttia:

olematon kirjoitti...

Uskostaan ylivarmalle hihhuliuskovalle uskonsa menettänyt on ateistia vaarallisempi vastus, koska tämän uskonsa menettäneen koko olemassaolo vihjaa siihen mahdollisuuteen, että usko saattaa mennä.

Tällöin hihhuliuskovan luonnollinen reaktio on kyseenalaistaa uskonsa menettäneen menetetty usko. Se ei voinut olla aitoa, kun se meni, tai uskonsa menettänyt on tehnyt jotain väärin tahi ollut muuten vain vajaa.

Kun oma maailmankuva rakentuu jumalauskon pohjalta, uskon menettäminen on yhtä kuin koko maailman menettämistä.

Ja kuka sitä vapaaehtoisesti maailmastaan haluaisi luopua...

paahtoleipä kirjoitti...

Tuo on tavallaan aika jännittävää.

Erikoisin löytämäni uskosta eroamiseen viittaava uskovaisen perustelu oli sellainen, jossa uskovaiseen joka perusteli uskonsa olevan järkevää ja logiikkaan perustuvaa, koska uskovainen voi luopua uskostaan. Ja että uskontoihin myös liitytään.

Ihmiset vaihtavat mielipiteitään.

Tämä taas hänestä tarkoitti sitä että Jumalauskoa voidaan täysin käsitellä logiikalla. Joten uskossa olevat ovat rationaalisia.

Minusta ajatus oli aika hupsu.

olematon kirjoitti...

Älyttömintäkin asiaa voidaan tarkastella loogisesti, mutta mitä tuo mainitsemasi uskova tarkoitti järkevällä ja logiikkaan perustuvalla uskollaan niin on sanottava etten minäkään ymmärrä mitä hän tuolla tarkoittaa, vaikka olen päässyt aikanaan tarkastelemaan uskoa/uskomista/uskovaisuutta useammaltakin puolelta.

Kuulostaa enemmän kikkailulta, jolla uskosta pyritään tekemään loogisempaa kuin mitä se sitten on... tai halutaan sen kuullostavan loogisemmalta kuin mitä se on.

paahtoleipä kirjoitti...

Ilmeisesti takana oli jonkinlainen ajatus siitä että uskonto ei olisi dogma, koska sen piirissä vaihdetaan mielipiteitä. Tai en tiedä.

Suuri osa uskovaisten kohtaamisista on sellaisia että niitä ei ymmärrä lainkaan.

Tulee mieleen vanha kantribiisi jonka nimen ja laulajan olen unohtanut (rodeoratsastaja, sellainen syvä -ääninen) joka lauloi mainarikaverista, joka kaivaa itselleen syvää kaivantoa. Ja mitä enemmän hän kaivoi, sitä lähempänä hän tunsi olevansa. Vaikka hän olikin koko ajan pohjalla. Lopuksi hän antoi periksi, mutta sitten oli jo liian myöhäistä. (Olisiko köysi ollut liian lyhyt tms.)

On ihmisiä jotka kaivavat ja kaivavat. Ja kun peruskallio tulee vastaan ja moni uskoisi, että nyt viimeistään lopettaa, niin yrittää siltikin jatkaa kaivamista. Vaikka itsekin näkee että ei kuoppa siitä enää lapiolla syvene.