maanantai 10. maaliskuuta 2008

Me kaikki kuuntelemme

Vanhan trolliteorian mukaan:

normaali ihminen + anonyymiteetti + yleisö = todellinen ääliö.


Tosiasiassa ilmiö on tätä hieman laajempi.

Hihhuli + hihhulien yhteisö + luulo että jutut eivät leviä = todellinen ääliö.

Tässä on huomiotava se, että ulkopuolisesti, kun he puhuvat sekulaareille tai muille, uskovaiset eivät näytä helposti karvojaan. Paitsi tietysti internetissä. Siksi he ovat kohteliaampia silloin kun heillä on sekulaaria yleisöä tai he tietävät että heidän juttunsa menevät nauhalle. Pienemmissä piireissä jutut ovatkin sitten jo täysin erilaisia. Kannattaa todella kuunnella tätä seuraavaa.



ERV -blogin mukaan tuon puheen pitäjä oli sitä mieltä, että nauhoittajien tulisi hävetä, koska heillä ei ollut rohkeutta tulla kertomaan että juttuja nauhoitetaan ja vuodetaan YouTubeen.

No, nyt me tiedämme minkälaisia juttuja uskovaiset kertoilevat silloin kun luulevat että kukaan "väärä" ei saa tietää. Merkitseekö hihhuleiden esittämät moraalisuuskannanotot enää asiantuntevilta - vai ovatko he viimeisiä ihmisiä joiden mielipidettä moraaliasioihin kannattaa kysyä? Kysytkö moraaliasioihin apua ensin Hannibal Lecteriltä (fiktiivinen psykopaatti) vai heiltä (valitettavasti eifiktiivinen ääliö)? Merkitseekö heidän vaatimuksensa kohteliaisuudesta uskontoja kohtaan mitään? Miltä kuulostavat tämän jälkeen heidän puheensa siitä kuinka heitä vainotaan heidän uskonvakaumuksensa vuoksi?

Vaikeita kysymyksiä.

Think about it! - You Decide!

Ei kommentteja: