Kaikkia kohdeltava samanarvoisesti?

Onneksi täällä suomessa on ollut melko rauhallista uskontorintamalla. Uskovaisille on annettu oikeus uskoa heidän uskomuksiinsa. Sama on tietysti koskenut myös ateisteja. Mitään mainittavia vainoja ei ainakaan minua kohtaan ole masinoitu. Suurin vaara maassamme on onneksi ärsytys, eikä esimerkiksi kivittäminen. Yhteiskunnassamme on siis annettu oikeus ajatella ja uskoa mitä ihmeellisimpiin ja tyhmimpiin asioihin "ilman mitään sen kummempaa syytä". Minusta tämä on hienoa. Minulla on paljon tyhmiä ajatuksia. Menen varmasti hankkimaan niitä muutaman lisää. Ihan vain sen takia, että minun on lupa.

Mutta tätä vapautta on ymmärretty myös väärin. Nimittäin on sellaisia uskovaisia eri uskontokunnista - myös ateismissa - joiden mielestä heille on annettava lisää oikeuksia. Heille ei olla "reiluja". He haluavat lisää erityisoikeuksia. Muiden kustannuksella. Ja koska muutama aggressiivisempi taho, kuten aggressiiviset islamistit, ovat näyttäneet minkälaista valtaa saadaan pelkällä metelillä ja kokoaikaisella painostuksella, hekin ovat alkaneet käyttämään sitä.

Eikö olekin erikoista, että kun puhutaan oikeuksista, niitä äänekkäimmin vaativat ne, jotka niitä haluavat eniten muilta pois? Se on vain mennyt siihen tilanteeseen että hihhuleille jo erimielisyys heidän kanssaan on vainoa. He itse sen sijaan saavat tehdä mitä vain. Wedge -dokumentti on tälläisestä oikein malliesimerkki.

Ihmiset jotka ovat kaikista vähiten miettimässä vaihtoehtoja ja jotka ovat kaikista dogmaattisimmin sitoutuneita omiin näkemyksiinsä, ovat kaikesta aggressiivisemin ja vihaisemmin vaatimassa sitä muilta. Ihmisiä jotka haluavat olla erimielisiä julkisesti, mutta toisaalta ovat ensimmäisinä syyttämässä pelkkää heidän kanssaan erimieltä olemista vainoksi. Ideologioiden kunnioitus joka ei ole kaksisuuntaista, ei ole mitään kunnioitusta. Se on pelkkää halua saada oma ääni kuuluviin ja toisinajattelijat vaiennettua; Siksi he tekevät "erimielisyydestä" "viharikoksen". (Minusta ne ovat kaksi eri asiaa. Tosin tämä tuppaa aina välistä unohtumaan. Turhankin helposti.)

Tälläinen syyte on tehokas väline, koska viharikoksia pidetään yhteiskunnassamme vakavina syytteinä; Koska sekulaari, useat uskonnot ja ateismin ja muut näkemykset suvaitseva näkemys on syrjäyttänyt perinteiset kristilliset arvot. Sillä kaikissa uskonnoissa, siksi myös kristinuskossa, on lähtökohtaisesti tietty moraalinormisto, joka käskee. Ja johon on sidottu kaikki ; Työmoraali on "luterilaista". Samoin sukupuolinen siveellisyys ja yleinen ihmisen luotettavuus. Jos olet ateisti, et välitä muista kuin itsestäsi, sinulla ei ole moraalia eikä sinusta ole puolisoksi eikä työntekijäksi. Moniarvoinen yhteiskunta on torjunut tämän pikku hiljaa. (Tämän huomaa kun katsoo historiaa. Jumalanpilkasta sai Suomessa lain mukaan kuolemantuomion. (Siinä teille sitä perinteistä kristillistä suvaitsevaisuutta. Yhteisörikoksena ateismi on ollut vaarallista, jos vaikka Jumala suuttuu ja kostaa yhteisölle.) Tämä ei ole muuttunut siksi että kristinusko olisi parantanut maailmaa, vaan siksi että muut ovat pakottaneet sen muuttumaan moraalisesti kestävämmäksi.)

Ja siksi vainosta syyttäminen on hihhulille helppoa; Hän pitää sitä tehokkaana keinona saavuttaa päämäärä. Heitä ei kiinnosta moniarvoisuus vaan julistus. Heistä on vaan kätevää että he voivat sanaleikeillä saada tilanteen pinnallisesti näyttämään siltä että heidän kanssaan erimielisyys tarkoittaisi sitä että vainoaa aatetta, ja että heidän täytyy saada arvojensa mukaisesti komentaa muita, koska erilaiset ideat tulee hyväksyä.

Ja tätä ei muuta se, edustavatko julistajat jotain vähemmistöä vai enemmistöä. Siksi ei oikeastaan ole väliä sillä, miten "oikeiden kristittyjen" lukumäärät lasketaan. Tiedämme mitä he tekevät. Ja se riittää.

En voi kunnioittaa tälläisiä ideologioita. Sillä olen aivan varma että Suomessakin on valtavasti ihmisiä, jotka toivovat ainoastaan että uskovaiset katujulistajat hommaisivat elämän. Tai vähintään laittaisivat turpansa kiinni. Olen keskustellutkin juuri sähköpostin välityksellä ihmisen kanssa, joka sanoi:

"Suhtautumiseni uskontoon on monimutkaista. Jos ei puhuta edes järisyttävistä ontologisista kysymyksistä, vaan pitäydytään instituutio ja kulttuuritasolla. Käytännön elämässä;
Kun näet uskonjulistajan, et yksinkertaisesti halua olla epäkohtelias. Mutta toisaalta et kyllä halua olla kohteliaskaan, koska et voi koskaan tietää mitä siitä seuraa. Moni heistä on pienimmästäkin yllykkeestä aina valmiina seuraamaan sinua julistuksineen kotiisi ja sähköpostiisi."