sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Viikkogallup: Identiteetin selvittäminen.


Tällä viikolla kyselyn aiheena oli se, mitä olitte selvittäneet minusta. Aihe ei ollut pelkkää itsekkyyttä - vaikka kieltämättä olenkin elämäni tärkein yksittäinen ihminen. Aiheena on tietenkin yksityisyydensuoja ja identiteetti.

Yksityisyydensuojaahan pidetään toisaalta tärkeänä, ja toisaalta vaarantuneena. Minä anonyyminimimerkkinä olen vähemmän satunnainen kuin pelkkä "anonyymi", koska nimimerkkini ei muutu. Mutta olen täälläkin kuitenkin anonyymimpi kuin silloin kuin käyn esimerkiksi töissä. Kyseessä on siis kompromissi.

Jännittäväksi tämän kompromissin tekee tietysti se, että luonteeni voi olla täällä blogissa kävijöille jopa selvempi kuin monille poliiseille, joilla identiteettini taas on hyvin tiedossa. Heillä on siis aivan erilaista tietoa. Blogissa kävijöistä taas vain harva tiesi identiteetistäni mitään, vaikka vaihtoehdot olivatkin aika pinnallista identiteettitietoa. Jokaisen olisi siksi syytä tietää, mitä haluaa toisille kertoa. Kumpi on suojaamisen ja kumpi levittämisen kannalta pahempi, identiteetti vai persoona. Toisaalta esimerkiksi identiteetin varastaminen voi johtaa suuriin vaikeuksiin, mutta toisaalta persoona on jotenkin henkilökohtaisempaa ja tärkeämpää.
Identiteetti on vain kuolleita numeroita.

Ei kommentteja: