Vastavuoroisuus

Tänään aiheena on vastavuoroisuus. Tai ajatus siitä että "ympäri käydään, yhteen tullaan". Kohtasin nimittäin Helsingin asematunnelissa juopon kerjäämässä. Annoin hänelle hetken mielihäiriössäni pikkuhiluni, jotka laskelmieni mukaan olivat hieman yli 4€.

Spurgumme otti rahat ja kysyi sen jälkeen että "Uskotko sinä Jumalaan?" Koska tapanani ei ole valehdella laitapuolen kulkijoille, sanoin että en. Veneen alusten Anteromme kertoi tähän uskovansa Jumalaan. Sanoin että hänellä on siihen täysi oikeus. Tein jo lähtöä, kun sain rintaani voimakkaasti osoittavan sormen. Jos olisin vähemmän lihava, se olisi jopa voinut sattua. Sormi toisti liikkeensä. Samanaikaisesti alkon mannekiinimme melko kovaäänisesti esitti, että "Selitä mistä lapset ja kaikki on tullut. Selitä. Jumalan lapsia ollaan".

Mieleni teki esittää kertomus siitä, kuinka "Kenties tilanne on niin, että sinä uskot jonkun muun auttavan itseäsi ja päästävän sinut itsesi siksi vaivasta. Ja minä taas uskon itseeni, omaan työhöni ja läheisiini, jotka todella auttavat, enkä voi paeta vastuuta. Ehkä se on niin, että olet alkoholisti sen vuoksi että katsot olevasi olosuhteiden uhri, etkä vastuussa teoistasi. Siksi sinä, joka uskot kaikkivaltiaan apuun joudut kerjäämään rahaa meiltä ateisteilta. Koska apua Jumalalta ei tule, käytännössä ainoastaan uskovan vastuu teoistaan katoaa." Jätin kuitenkin sitten nanosekunnin mietittyäni jättää kohteliaasti sanomatta. (Etenkin, kun puhe muistutti eräitä muita kuulemiani juoppoudenvastustusjuttuja. Lainahöyhenissä koreiluahan se vain olisi ollut.)

Kotimatkalla ihmettelin hieman sitä, kuinka normaalisti uskovaiset kertovat tarinoita, joissa juopot eheytyvät Jeesuksella ja irtoavat tämän seurauksena huumeista ja viinasta. Tuon kohtaamani juopon tarina ei heitä kiinnosta, vaikka hänellä taatusti oli vakaumusta vaikka muille jakaa. (Purra nyt kättä joka häntä ruokkii.)

Samalla heräsi henkiin muutama tärkeä kysymys koskien sitä, miten tasa-arvoisia ateismi ja uskovaisuus ovat keskenään:
1: Miksi jos ateisti julistaa uskoaan, hän toimii pahasti. Häneltä voidaan kysyä, että "mikä häntä motivoi, miksi hän ei anna muiden uskoa niin kuin haluaa". Uskovaisten kohdalla tätä samaa kysymystä ei esitetä. Uskovaisen motiivit ovat aina jalot, ateismin likaiset. Uskovaisen ei tarvitse perustella, ateistin tarvitsee.
2: Miksi se, että ateisti ääneen kertoo vakaumuksensa ja antaa toisen pitää vakaumuksensa oikeuttaa siihen että toinen julistaa oman uskonsa ja loukkaa ateistia. Jos sama tapahtuu toisin päin, saat kuulla kunniasi.
3: Miksi uskovaiset tyypillisesti vaativat "selitä, selitä" ja kyseenalaistava ateismia. Jos taas uskovaisen näkemystä tai ihmekertomusten objektiivisuutta kritisoidaan, uskovaiset suuttuvat.

Uskoisin kuitenkin että tämän päiväinen kohtaaminen teki minusta jälleen astetta voimakkaamman ateistin. Ehkä jopa hieman vihaisen. Ja ehkä jätän ensi kerralla auttamatta kun näen juopon. Negatiivisella palautteella voi olla sellainen vaikutus...