maanantai 3. maaliskuuta 2008

Miten uskovaisten määrät lasketaan?

Uskovaisille on tärkeää luokitella ihmisiä uskovaisiksi ja eiuskovaisiksi. Ja mitä kiihkeämpi usko, sitä tärkeämpää tämä tuntuu olevan. Luokittelut ovat tietenkin ihan hyviä asioita, koska niiden avulla ihmiset käsittelevät ympäristöään. Kuitenkaan uskovaisilla tavoitteena ei tunnu olevan ymmärtäminen, vaan jokin muu. He kun tuntuvat vaihtelevan luokittelutapaa aina tilanteen mukaan.

Luokittelut riippuvat täysin laskentatavasta. He haluavat mielellään laskea joukkoonsa kaikki tapauskovaisetkin silloin kun he perustelevat uskonnon opetusta. "Suomi on kristillinen maa" -kuulemme. (Ja tätä lisäperustellaan silläkin, että kirkosta eronneista moni, ellei peräti enemmistö, tekee sen siksi että kirkko harjoittaa "väärää oppia". Eli hekin ovat uskovaisia ja laskettava mukaan.) Siksi uskontoa pitää opettaa, ja sen heistä oikeastaan pitäisi olla tunnustuksellista, koska se on ollut perinteenä. He mielellään laskevat uskovaisiksi myös juutalaiset monesti. Jos KKK vihaa juutalaisia, he eivät ole kristittyjä, koska Jeesus oli juutalainen. Samoin kuin Paavali ja Pietarikin. Samoin "naturalistista tiedettä" tehneet uskovaiset halutaan valjastaa uskovaisiksi, suorastaan kreationisteiksi, vaikka toisaalla meille kerrotaan että naturalismi, jota nämä harrastivat, on ateistista ja syntistä. Ja niin väärää.

Tällä laskutavalla kristittyjä, ja uskovaisia on valtava määrä. Ja tähän määrään vedotaan silloin kun halutaan poliittista valtaa tai osoittaa käännytettävälle että "eihän miljoona kärpästä..."

Joulukirkossa käyviä tapakristittyjä ei taas lasketa uskovaisiin hehän eivät ole "uudestisyntyneitä", vaan ainoastaan näennäisesti uskossa. Tällöin korostetaan, kuinka moraalinen vastuu ja Jumalan rakkaus on vain "pienellä eliitillä". Uskovaisia on vähän, ja Saatanan valta on suuri, siksi jokaikisen panosta tarvitaan paljon. Uskovaisten määrä on pienen pieni. Vain pieni valiojoukko lasketaan tällöin uskovaiseksi.

Selvästi Suomessa on paljon uskovaisia silloin, kun uskovaiset haluavat julistaa, levittää oppiaan ja pakottaa muita omaan muottiinsa. Sillä eihän se ole pakottamista, kun se on jo enemmistön muotti valmiiksi. Mutta muutoin korostetaan sitä kuinka monet ovat kutsutut ja vain harvat valitut.

Ei kommentteja: