lauantai 29. maaliskuuta 2008

Kynttilää vakan alla vai helmiä sioille ~ Sinä päätät!

Onnistuin viimein suututtamaan PeeÄr -miehen, tuon tänne silloin tällöin kommentoivan agnostikon. Muistan hänet loppuelämäni siitä, että joka ikinen hänen viestinsä sai minut jollain tasolla suuttumaan, mutta jotka samalla aina saivat pukattua kommentointiani hieman parempaan suuntaan, tai ainakin tuli selkeytettyä eri näkemyksiä. Siis jonkilaista ryhtiliikkeeseen provosointia.

Tässäkin kohden hän toi esiin jotain jota en ole puhunut. Tärkein huomautus on kenties se, että en ole "skeptikko", olen enemmänkin "postmodernisti". Ne jutut joihin olen elämässäni enemmän panostanut ovat eksistentialismia ja muita vastaavia "humanistisia" asioita. Eli niitä asioita joita en tänne kirjoittele. En kirjoittele tänne koska saan toteuttaa itseäni niillä aloilla muutenkin. Olen siis varsin hyvin tietoinen näkemyksistä, joiden mukaan tieto on "subjektiivista". Olen kuitenkin päättänyt seurata omaa ajatustapaani loppuun asti, ei se huonompi voi olla kuin muutkaan yhtä huonot ja samanarvoiset vaihtoehdot.

En myöskään ole kommentoimassa ateismin sisällöstä. Kun tätä blogia käy läpi, huomaa melko helposti, että täällä ei käsitellä ateismin uskonsisältöä juuri lainkaan. En tee tätä siksi, että en miettisi syitä tälle, tai pitäisi niitä tärkeänä. Samoin täällä ei juurikaan käsitellä uskontoasioita. Eikä tätäkään siksi että en miettisi syitä tälle, tai pitäisi niitä tärkeänä.

Vaikka en muuten itämaisesta ajattelusta tykkää, lainaan ZEN -ajattelusta teeman siitä miten mestarit harvemmin mainitsevat suoraan mitään oppimisesta. Kun heiltä kysytään mitä ZEN on, eräs mestari vaikeni kuin ei olisi kuullut kysymystä. Kaikkia asioita ei voi selittää toisille. En koe olevani ZEN -mestari, jonkinlainen valaituksen saanut tyyppi jolla on syvällisempää tietoa elämästä. Mutta tiedän että joitain asioita ei voi vain opettaa. Hyvä eläminen on yksi. Esimerkin tai asenteen kautta opettamiseen taas tarvittaisiin "hyvä opettaja", jota en katso olevani. Yleensä vaikka ihmisillä onkin taipumus haluta vaikuttaa muiden elämääni, pidän tätä aika turhana asiana. Ainut johon voin vaikuttaa olen minä itse. Muu on vain dogmatisointia ja propagandaa. Joistain asioista on pakko vaieta, tai tunnustaa olevansa tyhmä.

Siksi en myöskään halua ottaa kantaa "asiallisen uskomisen" luonteeseen. Vaikenen siitä, koska joutuisin ottamaan kantaa tiettyihin asioihin. Joutuisin esittelemään sitä omaa näkemystäni vertailuksi. Sanoudun tästä irti. Eikä suurin syy ole se, että en osaa. Tosin epäilen että tässä asiassa on niin vähän tietoa, että juuri sen vuoksi siihen on niin paljon "asiantuntevia kannanottoja". Toisaalta - onhan jokainen kai jonkinlainen oman itsensä kaikkivaltias.

Tämä ei tarkoita että en voisi ottaa asiattomuuksiin huomiota. Jotkut asiat ovat melko selvästi vääriä, tai ainakin kykenen yleisesti hyväksytyillä periaatteilla näyttämään ne sellaisiksi. Ja näistä keskeisin on tietysti se, että rikkoo tuon periaatteen jota minä päällimmäisenä kunnioitan ja jonka esimerkiksi tässä viestissä toin esiin. (Aiemmissakin se on ollut mukana, matkassa rivien välissä.)

Tämä on siis kannanottoblogi. Eikä mikä tahansa kannanottoblogi, vaan juuri sellainen likasankokannanottoblogi, jota helposti tulee haettua. Siis sellaista jossa henkilö vaikertaa ja valittaa epäkohdista joille hän ei mahda mitään. Aina välistä olen kuitenkin katsonut syyksi muistuttaa myös uskomisen mukavista asioista. Sen takia, että mahdollinen seuraaja voisi tajuta että täällä ei olla kumoamassa uskontoa.

Täällä vastustetaan enemmän tiettyä asennetta kuin uskontoa. Täällä vastustetaan itse asiassa enemmän tietynlaista asennetta eri lailla ajatteleviin kuin kannatetaan tiettyä näkemystä suhteessa yliluonnollisiin ukkeleihin. Vaikka itse en yliluonnollisiin ukkeleihin usko pätkän vertaa.

Itse asiassa tarkalla ja pitkällisellä seuraamisella hän voisi tajuta jopa, että täällä nauretaan vanhakantaiselle näkemykselle, jonka mukaan ateistin pitäisi jotenkin perustella kantansa kumoamalla asiallinen uskominen. Ateisti voi pitää kahta näkemystä yhtä hyvinä, mutta valita silti mieltymyksiensä perusteella toisen ja seurata tätä tietä. Uskovainen voi tehdä aivan saman. Erilaisten maailmankatsomusten tulisi minusta voida mennä yhteiseen pöytään ilman pommeja ja käsikranaatteja muutoinkin kuin tekemään yhteisrauhaa jotta voisivat yhdessä käydä kolmannen maaimankatsomuksen kimppuun. Tai tarkemmin näiden maailmankatsomusten seuraajien.

Sillä yksinkertaisesti normaali tapa, jolla ateistit ovat ateisteja koska kumoavat kreationismia ja pitävät koko uskontoa tältä pohjalta kaadettuna on minusta hieman erikoinen. Vaikka tätä kantaa kannatetaankin jostain syystä molemmissa piireissä. Ikään kuin ateistille ei asetettaisi muita mahdollisuuksia kuin olla ateisteja nimenomaan riitasuhteessa kristinuskoon tai muihin uskontoihin. Minusta sitä että erilaista ajattelutapaa ymmärtää ja sen sallii ei tulisi tarkoittaa sitä että siihen tulisi liittyä. Erimielisyydenkään ei tarvitsisi olla

Ylipäätään minulla on kuitenkin ollut erityisen painava syy kirjoittaa juuri ne hyvää uskontoa koskevat bloggaukset joita olen kirjoittanut. Ne ovat mielestäni parhaitani ja niissä on kaikista jutuistani hienoimmat rakenteet ja päätelmät.

Mutta tämä ei tarkoita että välttämättä kirjoittaisin niitä lisää ; Itse asiassa olen onnistumisistani huolimatta välttänyt positiivista hypeä olen yrittänyt välttää, koska niihin kuitenkin aina liittyy joitain kannanottoja, joissa asetutaan jonkinlaiseksi guruksi. (Voidaan toisaalta ajatella että tavallista tiukempi seula päästää läpi on johtanut siihen että ne ovat muita juttuja parempia. Jos kirjoittaisin niitä enemmän, niiden laatu luultavasti romahtaisi. Nyt kun on tulenpalava syy, se luultavasti on myös keskivertoa parempi.) Minä en ole guru, enkä siksi ota kannanottoja asialliseen uskomiseen. Enkä rinnastele niitä keskenään koska siinä joku saa vääryyttä, joko väärästä tulee oikea kun sitä yhdistetään hyvään tai hyvä saa päälleen saastaa kun sitä liitetään hihhulismiin.

Jos siis odotat että löydät täältä asiallisen uskonnon syvällistä käsittelyä ateistinäkökulmasta tai uskonnon kumoamista, suosittelen että menet pois. Täältä et löydä etsimääsi.

Ei kommentteja: