perjantai 7. maaliskuuta 2008

Tasa-arvoistetaan armeijaa!

Minut on koulittu sissiksi. Sissit eivät kyseenalaista. Sissit tottelevat. Toisaalta Suomessa armeijan toimista päättää hallitus, joka taas seuraa äänestäjien kantaa. Olen äänestäjä. Määrään siis mutkan kautta itseäni! Tottele!

Saadaksesi perspektiiviä on muistettava, minkälainen vaihtoehtotodellisuus olisi kohdallani mahdollinen.

Mielestäni naiset ja miehet pitäisi laittaa yhtä suuresti armeijaan. Minulla on tähän joitain syitä ja ratkaisujakin. Toki voitaisiin pistää kaikille vapaaehtoinen armeija, mutta monesti sanotaan että halukkaita ei olisi riittävästi, jolloin se ei tietenkään toimisi. Tällöin olisi kai pakko jollain lailla pakottaa ihmisiä sinne, kuten jonnekin ala-asteelle.

Voitaisiin kai pakottaa vaikka kaikki, mutta jos tätäkään, täysin tasa -arvoista järjestelmää, ei haluta on minulla jonkinlaista listaa, joilla perustelen miksi pelkästään miehiä ei kannattaisi laittaa armeijaan.

1: Miehet ovat keskimäärin vahvempia voisi toimia kenties perusteluna, mutta toisaalta se voisi kertoa myös siitä että armeijaan päästettäisiin/laitettaisiin kuntotestien perusteella. Tällä tavoin CS -nörtit, hintelät riukupojat ja muut jäisivät pois ja tilalle saataisiin riuskoja naisia. Jos näitä CS -näörttejä pitäisi kunnon vuoksi pistää armeijaan, jotta heidän eliniäodotuksensa kasvaisi, voitaisiin sitten laittaa huonokuntoisimmat armeijaan. (Ihan miten neiti haluaa.)
2: Naisten synnyttäminen ei ole perustelu, koska synnytys ei ole kansalaisvelvollisuus. Pitäisikö siis kaikki vaihdevuodet ylittäneet, ei lapsia synnyttäneet, laittaa johonkin lottakouluun vuodeksi 50€ kuukausipalkalla? (Siis samalla palkalla, jolla miehet laitetaan armeijaan puremaan mutaa.) Ja tietenkin senkin voisi korvata vankilalla? Sillä muutoin vapaaehtoisen ja pakotetun rinnastaminen kuulostaa lähinnä tekosyyltä.
3: Naiset hoitavat perheen ja lapset kotona ei toimi perusteluna, koska nyky -yhteiskunta yrittää nimenomaan saada tilanteen sellaiseksi, että näin ei enää olisi. Naiset sanovat että miehet eivät saisi olla tälläisiä. Perhe ja lapset eivät siksi ole samanlainen velvollisuus. Tälläinen eriarvoistaminen päinvastoin vaikeuttaisi tasa -arvon saavuttamista. Tasa -arvohan ei voi tarkoittaa sitä että naisille annetaan kaikki miesten oikeudet ja miehille naisten vastuut, mutta että miesten vastuut kuuluvat yhä vain miehille. Kuten se ei toimi toisinkaan päin. Sitä tasa -arvo tarkoittaa.
4: Perinteisyys ei tule kysymykseen, koska vastaavalla toimilla muualla saa "sovinismileiman". Viittaan tasa -arvoon, joka ei tarkoita telaketjufeminismin onnistumista, vaan sitä että mies ja nainen ovat keskenään tasa-arvoisia, heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet.
5: Selitykseksi ei käy myöskään se, että miehet olisivat jotenkin luonnostaan väkivaltaisempia. Sillä ensinnäkään armeija itse mainostaa että siellä ei väkivaltainen natsi pärjää. Siellä pitää osata pelata yhteen. Joka taas on kuulemma naisten heiniä. Lisäksi USA:n toimeliaat naissotilaat osoittavat, että nainen voi olla aivan yhtä hyvä sotilas kuin mieskin. Nainen ei kai ole mikään "heikoin lenkki" muuta kuin sovinistien puheissa. Lisäksi sukupuolen mukaan huonoksi luokitteleminen ei kuulu tasa-arvoon. Jos yritysjohtajiksi valittaisiin vain miehiä, siitä tulee sanomista. Ja valtavaa lisäporua kuulee heti, jos sanotaan että "miehet vain ovat pätevämpiä". Tälläinen perinteisiä arvoja korostava on toisaalta sovinistista miehisyysegoilua, jossa "mies on muka jotenkin kovempi kuin nainen" ja toisaalta sukupuolen mukaan tulkitseminen väkivaltaiseksi on loukkaavaa ja tuomitsevaa. Sellaista, jonka sanomista esimerkiksi islamilaisille pidettäisiin erittäin epäkunnioittavana. (Toisaalta voitaisiin sanoa että sodanhaluisa Thatcher ja naisrikolliset ja lapsensa tappaneet naiset osoittavat että nainenkin voi olla väkivaltainen.)

Ei kommentteja: