keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Once more, boys; Evoluutiosta ja moraalista.

John Wilkins kirjoitti koululaiselle vastauksen siihen johtaako evoluutio siihen että on luvallista huijata ja raiskata ja tappaa. Syynä oli se, että hänelle kirjoitti poika nimeltä Alex, joka oli joutunut tuosta aiheesta kreationistin herjaavaan ristituleen. Alex ei ollut kyennyt vastaamaan kreationistien inttämiseen siitä, että evoluutikot ovat pahoja, tai että evoluutiolla on "moraalittomia implikaatioita". Että evoluution kannattaminen tarkoittaa sitä että on loogisesti hyväksyttävä huijaaminen, ruuan varastaminen, esiaviollinen seksi ja muut moraalittomat asiat.
Ja kuten yleensä ottaen onkin : Se, että koululainen tai lukion käynyt tavis ei osaa vastata johonkin kreationistien nikkaroimaan väitteeseen, se ei tarkoita että kreationistit olisivat oikeassa. Vaikka kreationistit toista helposti liputtavatkin.

"Hei maallikko, Kumoa kaikki vastaväitteeni jotka koskevat niinkin samanlaisia perustietoasioita, kuin geologiaa, ajoitusmenetelmien taustalla olevia fysikaalisia syvällisiä teorioita, suhteellisuusteoriaa, informaatiomatematiikkaa, fylogeniaa, genetiikkaa, mutaatioiden rakennetta, solukoneiden biokemiaa, kemiaa, syvällistä tieteenfilofiaa... koskevat väitteeni tai käänny!" on jotain sellaista, jota ei tahdo parhaalla tahdollakaan kyetä ottamaan vakavasti. Itse asiassa edes nauramatta ääneen. Se, että maallikko ei tunne vastausta ei siis tarkoita sitä että vastausta ei olisi. Muun väittämisessä tietämättömyyteen vetoaminen vietäisiin aika erikoiseen konseptiin, jossa aukkoa ei määrääkään yleinen tietotaso eikä edes utelijan tietotaso, vaan keskustelukumppanin tietotaso..

Vastaus kreationistien herjaan on; Sillä Wilkins osaa vastata seuraavaa:

Tosiasiassa evoluutiolla ei ole sen enempää moraalista sisältöä kuin maan vetovoimalla tai kemialla. Eli koska asiat tapahtuvat, se ei tarkoita että niiden itää tapahtua, tai sitäkään että niiden ei tulisi tapahtua. Kuten jos 5 -vuotias putoaa puusta ja katkaisee jalkansa, jalka katkeaa gravitaation, luiden ja maan fysikaalisten rakenteiden ja biologian kautta, se ei tarkoita että niin tulisi tapahtua tai että oli oikein että se tapahtui.

Wilkins toteaa, että evoluutikot joskus puhuvat kielellä, jossa elämällä on "tarkoitus" lisääntyä ja selvitä. Mutta että sitä ei voi ymmärtää ihan konkreettisesti; Olisi formaali virhe tehdä niin: "Is-Ought" -ongelma tarkoittaa sitä että jotta saisimme "pitäisi olla" väitteen "olemisväitteestä", tarvitaan sitä että oletetaan että jos asiat ovat niin, niiden tulee olla niin. Ja ongelmana on se, että millä tästä premissistä tehdään oikea? Kun vastaat tähän, huomaat että olet siinä, mistä lähdit. Eli kysymyksessä siitä "miten teet moraalilauseesta oikeutetun".

Omana välikommenttina huomautan siis, että sillä että tabletissa on antibioottia ei ole suora kommentti siihen, pitäisikö se antaa ihmiselle. Lisäksi tarvitaan tieto siitä, mikä on moraalinen seuraus. Monimutkaisuutta tähän lisää se, että, jos potilas on allerginen antibiootille, sen antaminen ei ole välttämättä moraalista. Tai jos potilas onkin allerginen antibiootille, ja hän sattuukin olemaan massamurhaaja, tai jos potilas on sairas ja massamurhaaja, on kysymys siitä pitääkö tabletti antaa potilaalle vai ei, monimutkaisempi. Tosiasiassa näissä kaikissa moraali ei nouse siitä onko henkilöllä antibioottiallergia ja onko hän massamurhaaja, vaan siinä, että oikeuttaakseen tapahtuman moraaliseksi, pitää päättää mitkä lopputulokset ovat moraalisia. Näiden pohjalta perustelu ehkä tehdään vedoten tosiasioihin, mutta se ei tee olemattomaksi sitä että nämä lopputulokset ainoastaan oletetaan moraalisiksi jostain "tosiasioista riippumattomasta syystä."

Wilkins jatkaa siitä että evoluutio itse asiassa myös lisää yhteistyötä ja sosiaalista aktiivisuutta. Biologinen "altruismin ongelma" onkin ollut selittää kuinka yhteistyö kehittyy evolutiivisesti jos kaikki ovat "itsensä varassa" ja jos hän tekee yhteistyötä, kuinka välttää huijarit. Vastaus ei ole helppo, mutta se on kuitenkin valtava tutkimusareena filosofiassa ja biologiassa.

Olennaista tässäkin on ymmärtää se, että jotta huijaaminen on kannattavaa, se johtuu siitä että täällä on niitä jotka ovat valmiita yhteistyöhön, tekemään jotain toisen puolesta, joka voidaan pettää. Huijaaminen kannattaa siksi vain jos sitä ei ole liikaa. Ja jos kaikki tekevät yhteistyötä, huijarin kannattaa nousta. Siksi evoluutio asettaakin huijaamiselle ja yhteistyölle tasapainotilan. (Joka selittää sen, miksi havaitsemme molempia.) Tälläisiä tasapainotiloja havaitaankin ekonomiassa, sodassa, diplomatiassa ja jalkapallossa.

Wilkins viittaa siihen etä monille ihmisille moraaliabsoluutin puuttuminen johtaa siihen että moraalinen käytös on mahdotonta. Wilkinsin mukaan nämä ovat väärässä, koska me olemme sosiaalinen laji ja se tarkoittaa että ihmiset ovat taipuvaisia tekemään myös yhteistyötä ja käyttäytymään hyvin. Wilkins tosin muistuttaa että siitä että yhteistyö ja ystävällisyys kehittyivät ei johda siihe että ne ovat oikea moraalistandardi. Hänen mukaansa moraali on enemmänkin velvollisuusasia, ja että se on oikeutus jo sinällään.

Kommenttina voin sanoa, että hän näkee asian ehkä hieman eri tavalla kuin minä; Näen että moraali on itseisarvo, ei välinearvo Ukko Ylijumalan miellyttämiseen. Siksi morali määritellään kaikkien itseisarvojen tapaan itsellään. Koska. Se. Ei. Ole. Väline.

Ja lopuksi Wilkins muistuttaa itsestäänselvyydestä: Vaikka evoluutio olisi eettisesti väärin, ja että moraalisuus olisi ratkaisematon ongelma, se ei tarkoita että kreationistit olisivat oikeassa. Ja että evoluution moraalittomuus ei tarkoita että se olisi väärässä. Sillä asian epätoivottavuus ei tee siitä olematonta. Kuten asian ikävyys ei tee 5 vuotiaan lapsen murtunutta jalkaa olemattomaksi.

Itse kommentoisin tätä sillä, että on tosiasia, että tosiasioiden puute ei ole todiste puutteesta. Siksi moraalisen selityksen puute ei tarkoita että selitystä ei olisi. Ja vaikka selitystä ei olisi, ja lopputulos olisi pakosti moraaliton, se ei tekisi asiasta väärää tai edes moralia olemattomaksi. Päin vastoin, jos moraali todella on itseisarvo, se tarkoittaa ainoastaan sitä että moraalisuutemme ei johdu evoluutiosta, vaan sen arvo syntyy ainoastaan tekojemme tuloksena. Se tekisi moraalista minusta vain entistä arvokkaampaa; Ainut tapa, jolla moraalia syntyisi olisi hyve itsessään, jolloin kaikki hyvä olisi aina itsellään ansaittu. Siksi onkin hyvä lopettaa laulun säkeeseen:

"Arvon mekin ansaitsemme."

2 kommenttia:

John S. Wilkins kirjoitti...

I don't read Finnish, so I can only hope you are agreeing with me...

paahtoleipä kirjoitti...

Oh yes. Almost totally.

I am pointing in your message, becouse here in Finland one guy shoots couple guys in Jokela. And some religious minded think that shows how eviluzión is wrong and morally bad!

(i think it is amoral, not immoral.)

But I am really flattered that you notice my small blog. You are like most famous guy who have written to me like... ever :)