keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Kauhea Halloween

Tänään on 31. 10. Pyhäinpäivän aatto.

Amerikoissa Halloween taitaa olla aika iso juttu. Jo lapsena muistan, kuinka niitä oli Disneyn piirretyissä. Mistään "perin epäamerikkalaisesta" asiasta ei siis ole kyse. Vaan pikemminkin vakiintuneesta tavasta. Se vaikuttaa ainakin pintapuolisesti aika samanlaiselta juhlalta, kuin suomalaisten palmusunnuntai virpomisineen. Lapsille hauskat pyhäpäivät ja näkymättömien halutessaan vaarallisten näkymättömien henkiolentojen yhdistämisestä on molemmissa pohjimmiltaan kysymys. Ja tietenkin kaupallisuudesta. (Kuten joulussakin.)

Mutta kaikki eivät jaksa sitä. En minäkään yleensä pidä pääsiäisvirpojista, tuntematon karkinahne tyyppi tulee oveni taakse ja hiutoo minua risulla, joka tuo mieleeni vitsan. Näin siis parhaassa tapauksessa. Huonoimmassa tapauksessa he perustelevat toimiaan itselleen uskonnolla. (Mitä uskovaisten itselleen antamat uskonnolliset perustelut painaa ateistin oven takana? Mitään eivät paina. Paitsi ovikelloa painavat ne "lapsukaiset".)

Sivuston valittaja kuitenkin perustelee halloweenvastaisuutta aika erikoisesti. En oikein tiedä, miten tälläisiin todistuspuheenvuoroihin pitäisi suhtautua. (Siksi suhtaudun niihin vaivautuneella hiljaisuudella.) Hän nimittäin kertoo, että hän oli vajonnut nuoruudessaan henkimailman asioihin. Oli aloittanut tietenkin "viattomasti", ja lopputuloksena oli ollut kauhea vajoaminen. Hauskaa oli tietenkin paranormaalit temput, kuten kaverin lennättely. Kirjoittajan mukaan demonien kummittelujutut ovat yhä tavallisempia, koska webbi tarjoaa ouijalautaa ja vaikka mitä muita kauheuksia. Halloween on tietysti tälläistä kauheutta.

Kirjoittaja neuvoo, että hän aikoo kohdentaa julistamista ja laittaa karkkeihin uskonnollista propagandaa. Hän kannustaa että ovikelloa ei vain ignoroitaisi, vaan että ovi avattaisiin ja pelastettaisiin noita kotien pikku kerubeja Saatanan vallan alta.

Tavallaan ehdotus on aika ihmeellinen ja järkyttävä. Mutta toisaalta aion tehdä aivan vastaavaa. Meidän ovillemme tulevat virvonvarvonvitsaksillaihmiset saavat tietenkin Dawkinsin sitaateilla koristettuja pääsiäismunia. Pelastamme heitä "God delusionilta". Tämän jälkeen ajattelin kirjoittaa tuon viestin kirjoittajalle m@ilia. Kerron mitä olen tehnyt, kerron kuinka hänen hieno ajatuksensa inspiroi; (Perustelu siitä että ovi on hänen, hän on kristitty, ja muut ovat vapaaehtoisesti tulleet hänen Sanansa piiriin.) Tehkää Tekin Samoin!

Tuolla ajatuksella sitä jo jaksaakin.

Ei kommentteja: