Sisäiset tuntemukset

Lääpin tällä kertaa ilmiötä nimeltä "intuitiivinen näkemys". Se on uskovaisten -ihan asiallistenkin- usein käyttämä temppu. Yksinkertaisimmillaan se näkyy joidenkin fundamentalistien "Katso kedon kukkia ja ihmettele. Sellaista ihmettä ei evoluutio tee! Kukka on paitsi toimiva, myös kaunis!" Tämä tarkoittaa että ilman selitystäkin tulisi vain sydämellä kokea se Jumala.

Useammin siihen törmää kuitenkin silloin kun uskova vetoaa siihen tunteeseen, joka hänellä itsellään ja hänen uskovaistovereillaan kuulemma on. He tuntevat että Jumala on läsnä, joten he ajattelevat kai että heillä on jokin "Jumalanhavaitsemisaisti" tai vastaava. Koska tuosta tuntemuksesta pitäisi seurata jotenkin se, että Jumalan läsnäolo on muutakin kuin tunne, sen pitäisi jotenkin kertoa kuinka Hän on Todellinen.

Jotta tästä "tunteesta" tulisi jonkinlainen selvyys, listaan erilaisia tunteita. Ja katsotaan kuinka uskovaisen "sisäinen tunne" selittelee itsensä kuiville. Näihin selityksiin olen itse törmännyt, joko itselle tai läheiselle kerrottuna.

1: Koen, että joku on läsnä: Se tarkoittaa, että koet Jumalan läsnäolon, olitpa uskovainen tai ateisti.
2: Tunnen itseni ilman syytä yksinäiseksi: Se tarkoittaa että koet "Jumalaikävää". Jos olet uskovainen, sinun kannattaa keskittyä henkiseen elämääsi ja harrastaa enemmän hengellisyyttä. Jos taas olet ateisti, sinun kannattaa liittyä uskontoon ja ruveta uskovaiseksi, niin jumalaikävä täyttyy ja muuttuu kohtaamisen iloksi.
3: En tunne Jumalaista läsnäoloa (edelliset puuttuvat): Se johtuu joko siitä, että pidät ylläsi "muuria" ja kuirta. Et suostu avautumaan Jumalalle, vaan olet uppoutunut vain itseesi ja elämääsi. Et yksinkertaisesti yritä tarpeeksi, et ole "avautunut". Jos taas olet yrittänyt, se johtuu siitä, että olet yrittänyt liikaa, ja sinulla on liiallisia odotuksia. Jumala ei ole mikään "automaattinen puhelinvastaaja". Voi myös olla, että olet ohittanut liian monta "etsikkokysymystä", jolloin Jumala on yksinkertaisesti kolkuttanut ovellesi jo monesti, ja sinä vain olet ollut liian "maailmallinen" ja "sulkeutunut", jolloin Jumala on päättänyt jättää sinut rauhaan.

En sano mitään muuta, kuin sen, että uskovaisten selitys on selvästi "vesitiivis". Aina ja kaikki kertoo siitä, että Jumala on olemassa. Mikään ei voi olla tätä näkemystä vastaan. Mutta tyypillisesti "vesitiiviys" tarkoittaa jotain sellaista kuin "epäkriittinen näkemys". Ts. kyseessä on näkemys, joka pyrkii asettamaan itsensä dogmaattisesti kaiken kritisoinnin ulkopuolelle.

Vesitiiviit näkemykset ovat yleensä myös ilmatiiviitä. Tämän seurauksena käy niin, että jos joku kaataa sisälle vettä, vesi ei pääse pois ja hukut vedenpitävään säkkiisi. Tai sitten hengittelet sen sisällä kaiken hapen, kunnes vajoat rauhallisesti tajuttomuuteen ja kuolemaan. Kuvainnollisesti sanoen tälläinen on ahdistavaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että loppupeleissä tämä "sisäinen emootio" ei ole mikään "Jumala-aisti", vaam pelkkä tunteen pohjalta tehty mielipide. Tämän puolesta puhuu sekin, että jos Jumala-aisti toimisi eritasoisesti eri ihmisillä, ja jos kyseessä olisi oikea aisti, tilanne olisi kuten viininmaistamisessa tai jäljestämisessä; Joukossa olisi toki sellaisia tyyppejä, jotka kykenisivät erottelemaan makuja, joilla erottavat viinilaadut, viininkasvatusalueet, ja jopa tilan, merkin ja vuosikerran, ja jäljestämään vaikka "Lostin otherseja", eli tekemään sellaisia asioita, joita "tavallisen tasoisilla aisteilla ja harjoituksella" tehnyt ei voisi mitenkään tehdä. Mutta jotka voitaisiin kuitenkin asettaa paremmuusjärjestykseen. "Jumala-aistin" kohdalla näitä "taitajia" ei sen sijaan voida mitenkään paremmuusjärjestykseen laittaa. Näin heidän väitteitäänkään ei voida erottaa valehtelijoiden väitteistä. Jolloin heihin uskominen muuttuu "mielipidekysymykseksi" siltä osin, että heidän sanomisiinsa voi uskoa vain perustellen sen tunteella. Eikä niitä "pelkän tunteen pohjalta tehtyjä mielipiteitä" pidetä yleensä mitenkään "todistettuina asioina", vaan pikemminkin päinvastoin.