Kääntymiskertomuksia

Pandas Thumbissa oli jutun alla kaksi kääntynyttä evoluutikkoa. Ei, kyseessä ei ole henkilö, joka on ollut evoluutikko ja kääntynyt sitten kreationisteiksi. Tilanne on juuri toisin päin.

Stephen J. Godfrey oli kreationisti, joka rupesi paleontologiksi. Hänellä oli tavoite, mutta se lakkasi olemasta. Hän pysyi silti kristittynä. Mikä hänet sitten vakuutti? Eri kerrostumissa olleet jalanjäljet. Hän vakuuttui evoluutiosta 1980 -luvulla, kun hän opiskeli paleontologiaa ja sai luvan etsiä fossiileita sedimenttikivistä. Ne kivet ovat kerroksellisia, joten mitä syvemmälle kaivat, sitä vanhempia fossiileja löytyy. Nuoren maan kreationistina Godfrey ajatteli, että sedimenttikerrostumat ja fossiilit olivat tulvan seurausta. Godfrey ei kuitenkaan voinut ymmärtää, että miten fossiloituneita jalanjälkiä löytyi kerrostumista. Nehän olivat tulvan aikana olleet myös veden alla. Godfrey ihmetteli myös sitä, kuinka hän löysi kerrostumista merkkejä siitä että aurinko olisi kuivattanut niitä. Tulva ei ollut looginen selitys kuivamishalkeamille.

Christopher R. Smith taas oli teologi. Hän oli Godfreyn lankomies. Kun Smith kohtasi Godfreyn fossiilijuttuja, hän hylkäsi "kirjaimellisen tulkinnan" ja siirtyi uskomaan, että Genesis oli enemmänkin vertauskuvallinen, runoutta. (Kuten joku ilmestyskirjakin.) Sen tehtävänä ei ollut olla kosmologiaa, vaan esitellä meille Jumala.

Tämä ja muut kääntymiskertomukset ovat yleisiä. Kreationistille "entinen evolutionismi" on jonkinlainen "todiste" siitä että luomiskäsitys on Totta. Ja tietenkin, kuten esimerkkikin osoittaa, myös evoluutikoilla on omat "käännynnäisensä". Näissä kääntymiskertomuksissa pitäisi keskittyä syihin siitä, miksi he ovat kääntyneet. Ei siihen että ovatko kääntyneet. ("Tavara", Jalanjäljet joiden pohjalta Godfrey kääntyi merkitsevät enemmän kuin se vakuuttiko se jonkun Godfreyn vai ei. Jalanjälkien antama tuki ei muuttuisi paremmaksi jos Godfrey olisi pysynyt kreationistina tai jos hän olisi ollut aikaisemmin evolutionisti.)

Mielestäni tärkeintä on se miksi on kullakin hetkellä mitäkin mieltä. Perustelut tälle ratkaisevat. Ei se, oliko hän eilen samaa mieltä vai ei. Korostan sitä että mielipiteenvaihtoa voidaan pitää myös "haihatteluna". Silloin kun se ei ole perusteltua. (Syyt eivät ole oikeat)

Mutta kääntymiskertomukset ovat jotenkin "tärkeitä". Luulen että se johtuu siitä että olemme "pohjimmiltaan hyväntahtoisia" laumaeläimiä (Ehkä kuitenkin "Tit-for that" -strategialla kuin "Käännetään toista poskea kunnes vastustajan hansikas kuluu puhki.")

Koska olemme laumaeläimiä jokainen haluaa kuulua johonkin porukkaan;
Olen ajatellut että se johtuu siitä, että evoluutio on karsinut eiryhmään haluavat pois; Vielä niinkin myöhään kuin kivikaudella "haluan elää erakkona yksin" on ollut melkoisen paljon vaarallisempi tapa elää kuin "haluanpa elää yhdessä perheeni ja heimon kanssa." Poppoon jäsenyys antaa tukea ja turvallisuutta, niin nyt kuin ennenkin. Ehkä siksi meillä onkin "epärealistisia odotuksia" siitä, kuinka pelkän ryhmän jäsenyysn tuottaisi haluttuja ilmiöitä. "Onko elämässä vaikeaa - kokeile uskontoa" -asenne on siksi ylipäätään mahdollinen.

Joku muu voi tietysti ajatella että olemme "pohjimmiltaan kilttejä" koska Jumala on luonut meidät sellaiseksi. Se on asian kannalta merkityksetöntä. Ainoastaan "kuppikuntaisuustaipumuksemme" huomaaminen on tärkeää. (Ei edes se, olemmeko pohjimmiltamme pahoja vai hyviä.)

Johonkin ryhmään haluaminen on ihmisen yksi suurimmista haluista. Ihminen haluaa yleensä ystäviä - tai psykopaatinkin tapauksessa tyyppejä joita manipuloida. Olen miettinyt, että tärkeää näissä kääntymiskertomuksissa ihmisille on nimenomaan siinä, että he ensinnäkin kokevat ryhmähenkeä myös kääntyneen kanssa. Ja he tietävät että oman nykyisen kannan puolustus lujittaa puolustajan kuulumisen tunnetta. Vaihtoehtona taas on yksin jääminen; Oma ryhmäsi ei sinusta pidä, eikä "ne toisetkaan" vielä sinua omikseen katso. (Tosin olen melko varma että "kääntyminen" tukee kummankin osapuolen ryhmähenkeä; Se jonka puolelle on käännytty kokee saaneensa ryhmälleen voiton ja "ne toiset" kokevat lähteneen luopioksi, jota voidaan yhdessä katsoa alaspäin.)

Minusta nämä kääntymiskertomukset tekee kummalliseksi se, että vaikka kuinka laskemme kuuluvamme johonkin aatteeseen ja luokittelemme muitakin, emme käytännössä koskaan tapaa puhdasta ryhmänsä edustajaa. Yleensä tietyn ryhmän edustajalla on useita tiettyjä piirteitä eri voimakkuuksilla. Mutta harvalla on niitä kaikkia vahvoina. Kääntyminen kuulostaa sanana paljon yksinkertaisemmalta kuin mitä tapahtuma on. Kun minä olin kristitty, olin luultavasti "Tosi Uskovan" tai "Julkiuskovan" mielestä jo "lähes tai täysin menetetty". Siksi en niinkään haluaisi korostaa "muutoksen suuruutta", vaan pikemminkin kertoa, että loppupeleissä "olemme osa jatkumoa", harmaan sävyjä, emmekä mustavalkoisia.

Olemme kuin sumusää, emme kuten shakkilauta. Eikä shakkilaudan kaltainen saisi minusta olla tavoitteenakaan. Että oltaisiin joko "mustia tai valkoisia nappuloita" "maailman pelissä". Tälläistä vastakkainasettelua tulee vastustaa. Siksi minä vastustan hihhuleita, en varsinaisesti koko uskontoa ilmiönä. Ja voin tehdä tämän sillä, että vaikka harva onkin äärimmäisestä äärimmäisin, voidaan asioita luokitella. Luokittelukin on tärkeää. On vain hyvä huomata, että kyse on rajanvedosta. Eli sen sijaan että sanoisin että hihhulit olisi vitivalkoisia nappuloita, niin voin sanoa että "tosi vaaleat" nappulat olisivat hihhuleita. Samoin hyvin tummat nappulat olisivat sitten niitä toisia. Aste -erot eivät voi tarkoittaa sitä että erojen olemassaolo kiellettäisiin. Se vain poistaa kahtiajaon ja erikoista kyllä lisää erilaisia luokitelmia, joiden sisällä voidaan liikkua. Harmaan sävyistä voi etsiä tummia ja vaaleita vivahteita. Niiden käyttäminen tarkentaa puhetta ja tämä auttaa lähestymään itse asiaa. Jos käyttää moottorisahaa, ei saa yhtä siistiä ja siloiteltua kokonaiskuvaa kuin hiekkapaperilla viimeistellen voi saada.