Vihellellen soi blues

Saastaisessa huoneessa puhuttiin "teistisestä evoluutiosta". Siellä nimimerkki "mm" siteeraa Huovista;

"Perinteisesti on ajateltu, ettei uskoa ja Jumalan olemassaoloa voi tieteellisesti todistaa. Jumala on luonut kaiken, ja jos evoluutiota on, niin sekin on Jumalan luoma. Jumalan luomisteot ovat enemmän kuin ihmisen älykkyys voi ymmärtää."

Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan luomisteot eivät ole järjen käsitettävissä. (Eli "pyöreästi"; Jos Jumala on luonut eliökunnan evoluution kautta, voimme ymmärtää evoluutiota ja oppia siitä, mutta emme voi silti ymmärtää sitä sanaparin osaa "teistinen".) Minulla ei ole "varsinaisesti mitään" tälläisiä käsityksiä vastaan. (Tosin ajatukseni eivät "ateistina" niitä mukailekaan.) Jos joku katsoo että usko on nimenomaan "hyppy todistamattomaan", on se ihan hyvä asia. On paljon parempi tunnustaa tietämättömyyttä (~"uskon hyppy") kuin valehdella tietävänsä(~"kreationismi"+ "ääriskeptikot"). En koe, että teistisen evoluution tai "ainoastaan uskon hypyn kautta koettava Jumala" -näkemyksen edustajat olisivat ongelma. Lähinnä selitän joitain syitä sille, miksi "minä en ole vakuuttunut", eli "miksi en ole yksi heistä". (Lyhyet spoilaus; "Se että jokin on mahdollista ei tarkoita että siihen uskominen olisi rationaalista.")

Periaatteessa maailmaan mahtuu puhetta. Ja vaikka asia tiivistyy "mielipideasiaksi" se ei tarkoita että sitä ei saisi edustaa. Päivastoin, maailmassa mikään ei estä kannattamasta "eirationaalisia" näkemyksiä. (Itsellänikin on niitä useita.) Tämä juttu on siis kyettävä lukea "oikeassa kontekstissa". (Tämä oli luultavasti tarpeellinen varoitus.)

Otan avukseni lukio-opettajan ja "tohtorismiehen" kommentointia. Mika Sipuran verkkopäiväkirjassa tätä aihetta on käsitelty "paradoksaalisena". Tosin tässä ei käsitellä Huovista vaan Hämeen-Anttilaa. Mutta väitteiden sisällön samankaltaisuus on ainakin minusta silmiinpistävä.

Sipuran "paradoksin" ideana on se, että jos Jumala on liian monimutkainen, jotta sitä voisi käsitellä kielellisesti, Jumalasta kirjoittamisen ja sanoin selittämisen pitäisi olla mahdotonta. Jos sana "Jumala" muuttuu tässä hetkessä lööperiksi. Joksikin, jota voi ehkä ymmärtää "intuitiivisesti", mutta josta ei voi puhua tai keskustella järkevästi.

Tai kuten Sipura kiteyttää:

"Kielifilosofian merkittävin kikka on se ettei Jumala mahdu kieleen. Jos joku on uskosta eri mieltä, kyse lienee lähinnä vajavaisesta kielestä. Tässä kohdin H-A:nkin pitäisi lakata kirjoittamasta. Uskosta kirjoittaminen ei suhtautune uskoon millään tavalla."

Sipura on siis kovin M.A. Nummisen (Wittgensteiniltä lainatun) viheltelyn kannalla;

"Wovon man nicht sprechen kann darüber muß man schweigen"
(Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.)

Tämä onkin tavallaan ihan fiksua. Jos Jumala ja hänen toimensa ovat järjen ja kielen tavoittamattomissa, miksi uskovaiset niin helvetisti puhuvat niistä ja rakastavat aiheesta puhumista? (Tosin se selittää sen, miksi Jumalasta ja uskosta puhutaan niin paljon lööperiä. Ja selittää senkin että kaikki uskonnon "käsittämättömistä elementeistä" ovat pakosti "lööperimiehiä" ja "löysänpuhujia".) Jos tämä "ihminen ei voi ymmärtää" pitää paikkaansa, on Jumalasta puhuja, vaikka kuinka rationaalisuuteen kietoutuva, aina ja ikuisesti vain henkilö, joka sanoo

”Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai maksalaatikko?”

Lisäksi Sipura nostaa esiin aiheeseen usein liitetyn ongelman; Sen, että tälläisen näkemyksen esittäjät usein haluavat rajoittaa nimenomaan sitä "tiedepuolta". He kun mielellään rajaavat alueita, joihin tieteellä ei hänen mielestään -paitsi ole nyt tietoa- ei edes ikinä voi olla asiaa. Näiden sanomien kannattajien mukaan esimerkiksi sielu on sellainen joita ei voida mitenkään tutkia ikinä. Tämä on "yrittämisenkin estämistä".

Tämä näkökanta "Todistamattomasta mutta Todesta Jumalasta" on mielenkiintoista myös sen vuoksi, että uskonnon historiassa monia asioita pidettiin "tieteellisesti tosina". Sielu on ollut fakta. Logiikkaan ja havaintoihin sidotuilla Jumalatodistuksilla on pitkä historia. Toisin sanoen teologit ja muut ovat joskus ihan vakavasti ajatelleet että heidän väitteensä ovat "tieteellisiä faktoja". Nyt, kun "empiirisen tieteen" aka. "naturalismin" mahti on valloittanut laajoja alueita, eikä niitä todisteita olekaan sitten saatu, ollaan siirrytty tälläiselle "ei tutkittavissa" -väitteen erikoiselle alueelle.

Ennen Heisenbergin epävarmuuksia luonnon säännönmukaisuus oli osoitus siitä että luonnon takana oli "taivaallinen kelloseppä". Mm. Descartes, Hooke ja Boyle olivat sellaisia, joista universumin täydellinen lainomaisuus olisi viitannut nimenomaan Jumalaan. Laplacen demonia pidettiin mahdollisena, ja jopa periaatteessa tieteen tavoitettavissa olevana asiana. Se ei kuitenkaan ollut Jumalaan uskovien mielestä mikään ongelma. Samoin ennen Gödelin laskelmia kukaan (edes "Jumalan vastustajat") ei pitänyt silloista "matematiikan valtakuntaa" millään lailla Jumalan vastaiseksi, vaikka uskottiinkin että matematiikan voisi selvittää aksiomatisoimalla riittävästi.

Eli meidän pitäisi vain uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Minusta tämä jättää torjumatta reagointitavan "sille ei ole todisteita, siitä ei edes voida saada empiirisiä todisteita, joten minulla ei ole mitään syytä uskoa siihen." Tämä on käsittääkseni ihan viisas ja rationaalinenkin lähtökohta asioiden käsittelylle ja hyväksymiselle. (Tietämyksellämme on jopa kvanttifysiikan pakottamat rajat. Ei se silti tarkoita että se "mahdollinen toimija-agentti" piileskelee niiden ilmiöiden takana, heti verhon takana piilossa. En siis vain jaksa pitää "mahdollisuutta" syynä siihen, että olisi rationaalista hyväksyä jokin "periaatteessa varmistamattomissa oleva asia ilman todisteita".)

Tosin tästähän ei välttämättä seuraa se, että tosin ajattelevat olisivat epäloogisia. Ehkä kyse onkin siitä, mitä Sipura tarkoitti lauseessaan:

"H-A ei ole epälooginen. Hän ei piittaa logiikasta lainkaan. Ja jatkaa kirjoittamista sanattomasta uskosta."

Toisaalta minulle se tarkoittaa sitä, että mielestämme meidän kannattaisi enemmänkin keskittyä siihen, mitä voimme ymmärtää. (Emme ehkä ymmärrä nyt, mutta josta voimme oppia.) Pingviini ei voi ymmärtää kvanttifysiikkaa, ja ihminen joka miettii ihmisen "sanoihin" ja "järkeilyyn" sopimatonta Jumalaa on kuin pinviini, joka ei keskity kalastamiseen ja uimiseen - ja mitä pingviinit nyt tekevätkään - vaan yrittää keskittyä kvanttifysiikkaan. (Onhan se vähän hassua. Kenties kuitenkin kunnioitettavaa?) Pitäisi siis puhua niistä muista aiheista. Niistä, joita voimme ymmärtää. (Ymmärtää vaikka vain paremmin ja vaikka vasta pitkän työn jälkeen.) Lopetan tämän vuodatukseni erään ystäväni esittämään kommentointiin (joka oli esitettyä pidempi, ja jota en sanasta sanaan muista. Mutta idea tulee tiivistettynä kuitenkin);

"En ymmärrä mitä järkeä meidän on keskustella tästä jutusta, kun siihen ei voi esittää kuin erilaisia mielipiteitä. Se ei ole siksi mielenkiintoinen tai tärkeä. Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe on minusta sellainen, joka ehkä on vaikea, mutta johon voidaan saada vastaus. Tai jossa vastausta voidaan edes lähestyä. Mielipiteistä ei voi kuin kiistellä!"

Ystäväni ei ole minkään sortin filosofi vaan muusikko. Mutta tuo ajatus oli minusta omalla tavallaan erittäin "suuri". (Ja minä olen ihminen, joka ei "pidä kiistelystä". Jos taas tuollaisesta mielipidekiistelystä pitää, ystäväni argumentti "taitaa mennä kiville".) Ehkä se oli osin uutta, osin vanhaa, osin lainattua. Ja osin sinistä - Sehän syntyi selvään ahdistukseen, joka sikisi turhasta aiheesta kaakatuksesta. -Kaakatuksesta johon mm. minä osallistuin. Lauseessa soi siis "blues".