sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Mehiläinen lentää kukasta kukkaan.

Ainakin perinteisesti näin on ajateltu. Mutta tähän on valitettavasti mahdollisesti tulossa muutos. Nimittäin mehiläisten massatuho ihmetytti jonkin aikaa sitten. Tällöin tuhon syyksi etsittiin viruksia, sieniä, loisia ja erilaisia myrkkyjä. Lopulliseksi syyksi on saatu "biologinen syy". Todennäköisin on IAP-virus, tosin oireet eivät täsmää Amerikan mehiläistuhoihin. Tuhon syy voi olla myös varroa -punkki, jota ei kuitenkaan esiinny Australiassa. (Mutta jota kyllä esiintyy Suomessa, tiedän erään tilan jopa lopettaneen mehiläisenkasvatuksen - luultavasti juuri tuollaisen resistentin - varroapunkin vuoksi.)

Nyt uutisten mukaan kimalaisillakaan ei mene kovin kivasti. Kimalaislajeja on kuollut sukupuuttoon nopeammin, kuin niitä on ehditty laittaa edes vaarantuneiden listoille. Syy on toistaiseksi selvittämätön. (Ehkä Jumala rakastaakin kimalaisia ihmisten sijaan, ja nyt on se "ylöstempaus", josta usein kuulee puhuttavan?) Epäiltyjä kuitenkin on.

"There is no smoking gun yet, but a recent National Academy of Sciences report on the status of pollinators around the world blames a combination of habitat lost to housing developments and intensive agriculture, pesticides, pollution and diseases spilling out of greenhouses using commercial bumblebee hives."

Jos kimalaiten käy kalpaten, on maanviljelyksellä kuitenkin ongelmia. Kasveja pitäisi pölyttää yksitellen itse, käsin. Ratkaisuksi ehdotetaan käsittelemättä jätettäviä alueita, kesantoja. Ja tietenkin kukkia kimalaisille.

Ei kommentteja: