Tässä jutussa en kaivele Äiti Teresan heikkouksia. Niistä löytyy toki ihan mielenkiintoista materiaalia, jotka tuovat esiin Äiti Teresan maallisemman, raadollisemman, puolen. Muut ovat tehneet sitä tarpeeksi. (Ja sitäpaitsi ajattelen diktaattoreilta lahjoitusten vastaanottoa enemmän "raha ei haise" -näkökannasta. Ainakin minä lypsäisin esim. mafialta rahoja ilolla, koska se kuitenkin pohjimmiltaan olisi pois mafian muusta toiminnasta.) Sen sijaan käsittelen hänen vakaumustaan.
Kodin Kuvalehden numerossa 18/2007 on sivulla 29 (teologi) Heinimäen kirjoittama artikkeli, joka käsitteli Äiti Teresaa. Heinimäki kertoi, että Äiti Teresalta oli jäänyt kirjeitä, jotka hän itse oli pyytänyt tuhota kuolemansa jälkeen, mutta jotka oli säilytetty. Äiti Teresahan on julistettu autuaaksi, joka on ensimmäinen askel pyhimykseksi julistamisessa. Siksi kirjeitä kuitenkin kohdeltiin kuin potentiaalisia pyhäinjäännöksiä. Niitä ei siis tuhottu. (Heinimäestä kunnioittavaa olisi ollut, että ne tuhottaisiin silti. Ehkä näin olisikin. Mutta toisaalta turha asiaa on itkeä, kun maito on jo maassa.)
Kirjeistä saatiin selville se, että Äiti Teresalla oli heikkoutena epäilys. Hän ei ollut varma siitä oliko Jumalaa vai ei. Heinimäen mukaan tämä nosti hänen kunnioitustaan; Eihän olisi suurikaan ihme, jos uskoisi järkähtämättä Jumalaan ja tekkisi siksi hyviä tekoja. Heinimäki korosti, kuinka Äiti Teresa haki vauvat roskiksesta, koska niitä ei voinut sinnekään jättää. Että Äiti Teresan pyhyyttä kasvatti se, että hän mietti enemmän sitä mitä piti tehdä, kuin sitä oliko jossain joku Jumala, joka halusi niin tehtävän.
Heinimäen näkemys on siitä mielstäni ihan osuva, että jos yksilön toimia ohjaa rangaistuksen pelko, kyseessä ei ole moraalisuus vaan pelko. Vaikka seurauksetkin olisivat hyviä. Ja jos joku valitsee tekonsa sen perusteella että hän hakee suuria palkintoja, se ei ole moraalisuutta, se on ahneutta. Vaikka seurakset olisivat hyviä. Sen sijaan jos henkilön toimia ohjaa ajatus siitä että teot vahingoittavat tai auttavat muita. Se on moraalisuutta. Tosin tämä näkökanta antaa yllättäen etumatkaa ateismille; Ateistin tekemät hyvät teot eivät kumpua koskaan samaan tapaan pelosta ja ahneudesta, kun taas uskonnon rakenne jopa kannustaa joitakuita tekemään niin.
Toisaalta voidaan ajatella, että samapa tuo. Tekevätpä sentään hyvää. Vaikka sitten itsekkäin syin. Sekin on parempi, kuin "ei mitään", joka olisi mitä ilmeisimmin näiden itsekkyydestä toimijoiden "toinen vaihtoehto"...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti