Pratchettin "Talventakoja" -kirjassa Tiffanyn isoäiti (noita), joka oli kuollut, sai jatkuvasti pieniä pyyntöjä. Hänen haudalleen vietiin tupakkaa ja toivottiin asioita. Samoin kävi "neiti Kuusiselle", joka kuoli kunnioitetussa 113 vuoden iässä (oikeasti 111 -vuotiaana). Ihmiset toivat hänenkin haudalleen pyyntölappuja.
Ja miten kävi; Jos ihminen vei "isoäiti Särkysen" haudalle tupakkaa ja se lammas löytyi, se oli todiste siitä että Särkynen auttoi. (Löytymättä jäänyt lammas taas ei tietenkään todista mitään, koska Särkynen ei eläessään koskaan antanut vapaaehtoisesti ainoankaan lampaan kuolla. Se ei siis voinut olla Särkysen tahtoa.) Samoin Tiffany kohtasi Kuusisen haudalla ihmisjoukon, josta yksi astui esiin ja kertoi "todisteena" sen, kuinka hän oli pyytänyt apua sukulaiselle, joka sitten oli selvinnyt jäävuoreen törmänneellä laivalla onnettomuudesta.
Tiffany ei kysynyt että millä tavoin nämä todistivat, eikä ryhtynyt debatoimaan aiheesta, koska hän tiesi että pohjimmiltaan ihmisille riittää todisteeksi se, että joku vaivautuu lausumaan todistamisen ääneen.
Uskovaisten todistuspuheenvuorot eivät perustu järkeilyyn, logiikkaan tai muuhun, yhtään sen enempää kuin isoäiti Särkyseltä lampailleen tupakkauhrilla apua pyytäneen paimenenkaan. Siksi näiden todistuspuheenvuorojen ruotiminen loogisilla analyyseillä osoittaa, että puhuja ei ole ymmärtänyt sitä, että logiikalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Logiikalla ei saa kuin kohteet vihaisiksi. (Toivon menetys kun on ankea juttu.)
Siksi viisainta on olla sanomatta mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti