Pyöreän pöydän kritisoijat.

Paholaisen Asianajaja yrittää blogissaan kerätä skeptikoita.
Minunkin epävaatimaton nimimerkkini mainittiin. Kieltäydyin tietenkin epäkohteliaasti. Toki koin tilanteen jollain tavalla ylentävänä. ("flattered Ya know") En kuitenkaan kykene uskomaan, että minusta olisi "hyötyä". Siksi kirjoitan tänne pidemmän epäkohteliaan kieltäytymisen, joissa kerron hyviä syitä sille, miksi en kuuluisi "pyöreän pöydän skeptikoihin".

1: "Skeptikkopiirin" jäsen, joka pääteema on se, että "debatointi hihhuleiden kanssa on turhaa" ~ Jotenkin kykenen aavistamaan, että siitä tulisi ongelmia. Sekä minulle että "skeptikkopiirille". Minusta skeptismin olennaisin osa on juuri kyky ja halu väittelyyn, "tieteellinen debatti". Minulta molemmat piirteet, etenkin halu, puuttuvat. Kyvyn voisi korjata opiskelulla, mutta "asennevammaa ei voi korjata jos ei itse halua."

2: Jos olisin tuollaisen piirin jäsen, minua käytettäisiin heti jonkinlaisena "auktoriteettina". Näin siis, vaikka kyseessä olisi vain "hyvien skeptikkoaiheisten bloggausten listaus, jossa enemmän tai vähemmän vakiotyypit kirjoittaa." Koska samalla siinä tulisi kuitenkin se, että ne viestit olisi jotenkin "luotettavia". Enkä koe olevani sen luotettavampi kuin kukaan muukaan "normaali tyyppi".

3: En pidä mainonnasta, enkä harrasta sitä. Siksi en ole blogia liittänyt googleen enkä blogilistaan. (Tosin googlen kautta taitaa silti löytyä.. Tai ainakin paljastuu se, että hiiret pitävät paahtoleivästä..) Skeptikkopiiri toimisi samalla koko paikan mainontana. Ja nykyinen meininki, missä tietty kasa "kivoja tyyppejä" käy lueskelemassa ja kommentoimassa ilman tarvetta debatille, uhkautuu. Tämä on minusta tärkeää, koska teen tätä kuitenkin ns. "vapaa-ajalla", "harrastuksena". Niistä tulisi kuulemma nauttia, tai sitten niistä tulisi luopua.

Olen pitänyt Paholaisen Asianajajaa ihan älykkäänä kaverina, mutta se että hän nimeltä mainitsee minut, eikä esimerkiksi hänen blogissaankin kirjoitellutta Esko Heimosta, sai minut ihmettelemään. Minusta ajatus "paahtoleipä skeptikkopiirin jäsenenä" herätti mieleeni huvittuneen yhtymän Jehovan Todistajiin; Heillähän on kaksi lehteä, Herätkää! ja vartiotorni. He korostavat sitä, kuinka vartiotorni -lehdessä on hengellisesti hienompaa materiaalia. Samoin kuin hihhuleilla on niitä omia lehtiään, jotka ovat heidän itsensä mukaan jotenkin "niitä toisia laadukkaampia". Minusta skeptikkopiirin tulee koostua porukasta, jonka sisäinen kritiikki ja osaaminen nostaa ne "normia ylemmäs". Haluaisin että skeptikkopiiri koostuisi siksi ihmisistä, jotka nostavat sen enemmän "tieteen vertaisarvioinnin" kuin Jehovan Todistajien vartiotornilehden tasolle. (Eli sellaiseksi, että sen juttujen laadukkuus on jotenkin olennaisesti parempaa vain oman porukan mielestä.)

Roolipelit; Epäonnistumisen ja onnistumisen ero.

Noniin, kaikki lapsukaiset. Tänään on aika kertoa tarina. Sen sankari on nuori, mutta ei niin voimakas ja vetreä. Tämä opettavainen tarina kertoo siitä, kuinka voittojen jälkeen sankarimme saavuttaa viimein kauan kaivatun tappion.

Olipa kerran kauan kauan (vuosia) sitten nuorehko paahtoleipä...

Eräät "wannatry" -roolipelaajat kysyivät, voisinko pitää heille peliä, jotta pääsisivät katsomaan millaista se on. Suostuin. Rakentelin peliä muutaman kuukauden "hiljaisella tulella keittäen". En kiirehtinyt missään vaiheessa. Kertoilin perusasioita roolipeleistä pelaajille. Kyselin minkälaisia hahmoja he haluaisivat pelata (Toki kerroin minkälaisia vaihtoehtoja pääpiirteissään oli.)

Rakentelin peliä, sain lopulta jopa etsittyä päivän, joka kävi kaikille "nyyppäreille". Sain ne jopa tulemaan paikalle. (Moni juhlia ja roolipelejä tehnyt tietää, että tämä on yllättävän vaikeaa.) Pelitila oli erään nyyppärin vanhempien talon alakertatilassa. Siellä oli takkaa ja kaikkea. Siellä oli sohvat. Pelitila oli toisin sanoen "täydellinen".

Pelikin onnistui todella hyvin;
1: Peli -idea oli kokeilevan humoristinen, mutta silti tarpeeksi yksinkertainen toimiakseen oikeasti; Pelissä joukko seikkailijoita lähti seikkailemaan, koska kuningas ei pitänyt siitä että hänen poikansa, kruununprinssi, oli "nössö". Prinssi oli "low level" -tyyppi, pelaajahahmot olivat "keskisuudella levelillä" (7-10). Pelitilanne muuttui sitten sellaiseksi, että prinssi toimi väärin, muut pelastivat tilanteen, ja prinssi keräsi kunnian. (Minulla oli mukana sellainen bardihahmo, joka jopa teki runoja prinssin kunniaksi. Minulla oli epämääräinen kasa puolikoomisia riimejä, joista inspiroin sitten tilanteeseen sopivia kokonaisuuksia "freestylenä".) Peli -idea syntyi siitä, kun eräs henkilö kerti, että metsästystä on paljon toteutettu sillä tavalla, että vuorineuvos on mennyt metsälle, ja pusikoissa on ollut valmiina paikkomiehiä, jotka ovat sitten ampuneet samanaikaisesti vuorineuvoksen kanssa, esim sorsia. Kun sorsa on pudonnut ovat kaikki sitten onnitelleet sitä vuorineuvosta. (Ja jos kokki/saaliin käsittelijä löysi saaliista kaksi luodinreikää, hän oli vain asiasta hiljaa.)
2: Pelaajahahmojen sisällä ja välillä oli dynamiikkaa: Porukan ritari oli keski -ikäinen tyyppi, joka oli koko elämänsä ajan keskittynyt maineeseensa. (Houserule -statti "fame", eli maine oli iin boostattu kuin voi.) Hän joutui käytännössä tekemään kovimmat työt, runoissa hänet mainittiin usein koomisessa hengessä. Koko henkilön seikkailussaolo oli yhtä sisäistä ristiriitaa, kun porukan hylkäämisestä olisi tullut huonoa mainetta, ja mukana pysyminen johti siihen huolimatta siitä että hän todella oli hyödyksi. (Toisaalta hänelle kateellinen maagi väsytti itsensä keskellä valtavaa luolastoa, koska ei ollut ostanut soihtuja, vaan keskittyi valaisemishommiin käyttäen pelkkää magiaa. Lopputuloksena ollaan keskellä tunnelistoa ilman valoa tajuttoman magiankäyttäjän kanssa. Ai miksi luolasto oli innovatiivinen? Siellä ei loppujen lopuksi ollut kuin "luontaisia vaaroja", eli maanalaisia jokia jne. ei petoja, ei rosvoja. Ei loottia.)
3: Pelaajahahmojen yhdistäminen pelaajiin onnistui: Esimerkiksi porukkaan kuului rosvohahmo, jonka syvin tarkoitus oli lähinnä kerätä itselleen omaisuutta (myös muiden hahmojen lomakkeissa mainittuja tavarat kuuluivat tähän.) Hän oli naamioitunut metsästäjäksi, oli jopa hommannut tätä tarkoitusta varten uskottavan kesyn suden tuomaan kuvan tästä ammatista. Hän myös yritti johtaa prinssiä panttivankiansaan, mutta ei lopulta onnistunut siihen, koska prinssin ainut mainittava ominaisuus oli "jääräpäisyys ja omatahtoisuus", joka tietenkin ylitti "oppaaksi ostetun" rosvon reitti -ehdotukset. Kun pelaaja oli tunnettu "normaalielämässä" korkeasta moraalistaan, ei pelaajatkaan osanneet yhtään epäillä tätä "myyräksi".

Lopputuloksena syntyi peli, jossa oi aika paljon liikkumavapautta, ja jossa ulkoiset tapahtumat olivat ihan mielenkiintoisia ja aktivoivia, mutta jotka kuitenkin enimmäkseen heijastivat ja ohjasivat tiimin "sisäistä kinastelua". Systeemi oli tarpeeksi yksinkertainen mutta riittävän mielenkiintoinen ja erikoinen. Mukana oli jopa muutama välivitsi (mm. maantierosvojen väijytys, joka "fameritarin" maineen edessä muodosti lgenedaarisen ryöstöonlinerin: "rahat tai -öö anteeksi, odotimme jotakuta muuta".) Peli eteni vähin vaivoin, en joutunut pingottamaan yhtään. (Se oli "näennäisen helppo". Saadakseen pelin toimimaan, sen täytyy vaikuttaa spontaanilta. Oikeanlaienn spontaanius vaatii kuitenkin penteleesti esityötä. Lähinnä sen takia, että jos teet suunnittelun kepeästi, pelaajahahmot keksivät taatusti jotain, jolla rikkovat suunnitelman. Totaalisesti.)

Tämä oli se onnistuminen.

Kun sitten menin kotiin, minulle soitettiin, että peli oli ollut niin hieno, että kaikki olisivat halunneet uuden pelin seuraavaksi päiväksi. (Nyyppäriporukka toisin sanoen oli jo keskenään sopinut keskenään seuraavaksi päiväksi että "otetaan uusiksi". Peli oli siis oikeasti harvinaisen onnistunut, koska palaute oli tuollaista.) Väänsin joitain hahmoja pintapuolisen kyselyn pohjalta. Pelaajat olivat hahmoihin ihan tyytyväisiä. Tein hieman mystisemmän pelin, se oli kliseinen, mutta ei erityisen surkea (koska se kuitenkin rakentui aika pitkälle vanhojen jo pelattujen ja jo onnistuneiden pelien pohjalle.) Pelitila oli sama, siis erinomaisen hyvä. Pelissä ei kuitenkaan ollut pitkälle kantavaa ideaa ja hahmojen dynamiikka oli lähinnä yhteistyötä. Juttu oli paljon kliseisempi. Pelissä ulkoinen maailma oli laaja ja vapaa, mutta se ei ollut yhtenäinen. Pelaajahahmojen motiivit olivat pinnallisia. Tapahtumat olivat "perusongelmanratkaisua" ja "perushackandslashia". Seikkailulla ei edes ollut nimeä. (Tosin ei sen ensimmäisenkään nimeä pelaajille ikinä tullut kerrottua. Mutta se nimi oli olemassa.) Se ei toiminut yhtään. Nyt nyyppärit olivat kokeneet minkälaista peli on parhaimmillaan ja pahimmillaan. Muutama jatkoi pelaamista tämän jälkeen, muutama lopetti. (Tämä on itse asiassa aivan normaalia.) Valitettavasti se kellaritilatyyppi kuului jälkimmäisiin. En ole sen jälkeen pelannut enkä pelauttanut yhtä hyvässä ympäristössä.

Tämä oli se epäonnistuminen.

Epäonnistuminen ei siis johtunut "ulkoisista tekijöistä". Pelaajat olivat samoja, paikka oli sama. Olin suunnilleen sama silloin, kuin edellisenäkin päivänä. En ollut saanut aivovammaa tai vastaavaa. Itse asiassa stressasin enemmän jälkimmäistä peliä, kuin ensimmäistä, koin sen siksi "työläämpänä". Tärkein elementti oli aika. Pelit tarvitsevat aikaa, nimenomaan sitä aikaa, jona sitä ei tehdä aktiivisesti. Tämän oivaltaminen on tärkeää.

Sen pituinen se...

Teologin ongelma

Boyerin kirjassa käsiteltiin uskonnollisia osaajia. Periaatteessahan uskonnossa on mahdollista olla olematta lainkaan uskonnollista auktoriteettia, kuten pappia tai tietäjää. Yleensä tälläisiä kuitenkin on.

Boyerin mukaan joillakin heimoilla jokainen osaa jollakin tavoin toimia "henkimaailman kommunikoinnissa". Mutta osa on hieman toisia parempi. (Lahjakkuutta kuten missä tahansa asiassa.) Jo tämä johtaa minimaaliseen työnjakoon. Joka usein laajenee siten, että joku erikoistuu kyseiseen taitoon. Syntyy jonkinlainen pappisluokka, jonka mahti ja vaikutusvalta ajan kanssa kasvavat. Heistä tulee samalla "huomattavasti muita maagisempia". He ovat erityisiä ihmisiä.

Papilla on kuitenkin yksi selkeä heikkous esimerkiksi seppiin verrattuna; Sepän taito on sellainen, että se vaatii harjoittelua (ja osassa afrikkaa kukaan ei lisäksi halua olla seppä. Seppiä syntyy heillä vain toisista sepistä. Ja seppäsuvut naivat vain seppäsukujen keskuudesta.) Lisäksi hyvän sepän tekemä esine voidaan testata tarkasti. Pappi taas tarjoaa symbolista palvelua, jonka laaduntarkistus on usein vaikeaa. Joku voi tämän vuoksi helposti väittää että hän kykenee tuottamaan ihan samanlaatuista tai jopa parempaa palvelua vähemmin kustannuksin.

Tämä tarkoittaa sitä, että pappi on yhteisön tuomittavana ja kilpailun uhan alla paljon enemmän kuin seppä. (Joka afrikassakin kykenee ansaitsemaan elantonsa niilläkin alueilla, joilla seppiä pidetään saastaisina; Jokainen tarvitsee kuitenkin seppien tuotteita.) Tähän ratkaisuksi tulee (aikaisemmin mainitun oman ihmeellisyyden korostamisen lisäksi) liittoutuminen muiden pappien kanssa. Kun kilpailevat papit jakavat keskenään alueet, he saavat paljon hyötyä. (Oma huomautus; Kartelli on tehokas ratkaisu, ei niitä turhaan pyritä rajoittamaan.)

Tässä seurauksena on kuitenkin se, että jos jonkin alueen pappia pidettäisiin parempana, ihmiset kuitenkin vuotaisivat hänen alueelleen. Kilpailutilanteen tyrehdyttämiseksi ja "elinkeinon vakauttamiseksi" tulee lisäksi systematisoida oppi.

Tämä tarkoittaa sitä että papeista tulee samanlaisempia. Boyer kertoo että näin käykin: Yleensä heimouskonnoissa, joissa on "vapaita tietäjiä", heidän toimintatapansa eroavat toisistaan paljon; Heillä ei ole tavatonta ajatella että jos yksi epäonnistuu, kutsutaan toinen. Näin jokaisella shamaanilla on "oma, yksityinen henkiopas", ja yliluonnolliset olennot, joihin he viittaavat ovat myös yksityisempiä. Henkiä ja muita, missä on mahdollisuus varioida (periaatteessa "saman uskonnon sisällä", eli eri yksityisten henkien ohjaajat voivat kilpailla samoista asiakkaista ilman että joutuvat erityiseen käännytysurakkaan). Heiltä myös kysytään yksityiskohtaisempia kysymyksiä. "auttaako tämän sian uhraus, miellyttääkö se henkiä." Kun oppi systematisoituu, papit yleensä luopuvat "yksityisistä hengistä", ja siirtyvät vallaltaan suurempialaisiin ja ominaisuuksiltaan yhtenäisempiin jumaliin. Näiltä papeilta kysytään ja saadaan yleisluonteisempia vastauksia. Samalla ihmisten "vaihtoehdot vähenisivät", ja sen seurauksena papit eivät enää ole niin riippuvaisia ympäristön mielipiteistä, ne oikeuttaa "uskonnollinen yhteisö". (Oma huomautus; Näin heille syntyy mahdollisuus siihen että he voivat keskittyä "uskovaisten" mielipiteiden mukailemisen sijasta niiden muokkaamiseen, jopa manipulointiin.)

Samalla pappien "yksityiset mystiset ominaisuudet" korvautuvat Boyerin mukaan lukeineisuudella. Papeista tulee "koulutuksen käyneitä". He eivät enää ole niin "maagisia", ominaisuuksiltaan erityisiä.

Järjestäytyneillä uskonnoilla on Boyerin mukaan uusi ongelma; Se on "teologinen korrektius", tai tarkemmin, se että ihmisillä on ulkoisesti "teologinen korrektius", joka ei kuitenkaan yllä sisäiseen elämään asti. Sisäiset skeemat ja "teologinen epäkorrektius" tahtovat siksi sekoittua uskontoon, ja nousta tahattomasti esiin kuten punahilkan kävely kertomuksiin, joissa sitä ei ole mainittu. Nämä taas tekevät siitä epäyhtenäisemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten "sisäisen teologisen epäkorrektiuden" nouseminen pintaan on estettävä, jotta uskontokartelli ei särkyisi. (Oma huomautus: Ihmiset eivät siis ole niin teologisesti korrekteja, kuin systematisoidut uskonnon haluaisivat.)

Uskonnon piirissä ei voida ryhtyä suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä "ihan miten vain", koska se johtaisi opin epäyhteneväisyytee. Lisäongelmia tulisi myös sitä kautta, että jos jokin näkemys nousisi ja vahvasti väittäisi, että se olisi oikeassa ja muut väärässä, se aggressiivisuudellaan päihittäisi muita näkemyksiä. Olisi myös mahdollista että aggressiiviset keskenään kilpailevat "alauskonnot" jakaisivat uskonnon kahtia, sirpaloisivat ne. (Oma huomautus: Kartelli muuttuisi julmaksi hintakilpailuksi.) Tämän vuoksi uskontojen on systematisoitava ja tarkennettava uskontojaan runsaasti. (Boyer korostaa että tämä onnistuu vasta kun on "ulkoinen muisti", kirjoitustaito. Muutoin uskonnon opettelu ulkoa ei olisi mahdollista. Tämä korostaa kirjanoppineisuutta.)

Kun uskontoa systematisoidaan liikaa, se kuitenkin muuttuu tunnelataukseltaan köyhemmiksi. Ja sen seurauksena se on herkempi "innostuneista yksilöistä" lähteville opeille, joille tunnusmerkkinä ovat valtavat tunnelataukset, äänekkäämmät seremoniat jne. Näiden uskontojen ei tarvitse olla ollenkaan niin järjestelmällisiä ja loogisia, ne pärjäävät sillä että ne ovat poikkeuksellisia ja tunteisiin vetoavia. (Tosin jos ne leviävät laajemmalle, niidenkin on kyettävä systematisoimaan oppinsa.)

Fundamentalismi taas johtuu Boyerin mukaan siitä, kun avautunut eli globalisoitunut maailma näyttää erilaisia uskomuksia, jotka sanovat että tiettyjä normeja ei tarvitse noudattaa - ja mikä tärkeintä: Niitä voi rikkoa ilman pelkoa suurista kustannuksista. (Oma huomautus;Kyse ei ole pelkästä rahasta, myös sosiaalisen eristymisen uhka, kirouksen pelko, tuonpuoleisen elämän menetys... ovat kustannuksia.) Boyerin mukaan fundamentalismin aggressiivisuus on aivan sama ilmiö, kuin armeijan sotilaiden omat sisäiset rangaistustoimet. Jos sotilaat uskovat oikeasti joutuvansa sotaan, ja upseeristo sallii itsekkään toiminnan, pelkuruuden tai muuta sellaista, josta tosipaikassa voi olla ongelmia taistelutovereille, sotilaat itse rankaisevat. (Oma huomautus: Lepsuuntunut kuri johtaa kasvaneeseen sukkasaippuan käyttöön.) Boyer siis korostaa että fundamentalistinen uskonto on pohjimmiltaan reagointi moderniin maailmaan, eikä suinkaan täysin "vanhoillinen". (Oma huomautus: Kirjan mukaan kyseessä on "muutosvastarinta", vanhan säilyttämisen halu, joka on korostunut globaalissa maailmassa.)

Huomioitavaa kuitenkin on se, että tilanteeseen sopivat ajatukset ja reagointitavat eivät läheskään aina synny sen vuoksi, että joku tahallaan haluaisi huijata. Ne syntyvät siksi, että aivojemme normaali toiminta tuottaa niidenkaltaisia sivutuotteena. Ja lisäksi aivot tuottavat muutoinkin valtavia määriä erilaisia kuvitteellisia skenaarioita. (Boyerin mukaan vain pieni osa näistä tulee edes tietoisuuden tasolle.) Näistä olosuhteisiin sopivimmat ja toimivimmat säilyvät. Siksi vaikuttaa siltä, kuin uskonnot olisi tehty suunnitelmallisesti, tarkoituksella, ja että joku pohtisi vakavasti koko ajan sitä miten ne parhaiten saisi toimimaan yhteisössä. Tosiasiassa monesti kuullut tarinat elävät, ottavat aina silloin tälöin annoksen "eiteologista korrektiutta", tai muuta ajattelua, joka johtaa jonkun asian muuttumiseen. Tätä ei useinkaan suunnitella etukäteen, mutta lopputulos pärjää yhteisössä ja usea hyväksyy sen ennemmin kuin vanhan opin. Tämän seurauksena oppi uudistuu.

Testaa koska kuolet

Kävin testaamassa koska kuolen. Tälläisen mukavan ja iloisen testin tekeminen vaan sattui riemastuttamaan. Olen katsos sellainen pohjimmiltaan positiivinen ihminen.

Elän 21% todennäköisyydellä 74 -vuotiaaksi tai vanhemmaksi. Ennuste on, että kuolen 72 -vuotiaana. Jos en muuta elintapojani. Kuolinpäivääni en paljasta, koska siitä selviäisi ikäni. Sanotaan kuitenkin, että joudutte kestämään minua vielä muutaman vuosikymmenen.

Katolilaisten kondomisalaliitto.

Katolinen kirkko on tullut tunnetuksi kondomienvastaisesta taistelustaan. Heitä voidaan siis pitää syyllisinä moniin seksuaalitautitapauksiin.

Jos euroopan katoliset kortsuhihhulit ärsyttävät, kuunnelkaa
Mosambikin katolisen kirkon arkkipiispaa, Maputo Archbishop Francisco Chimoioa. Hän on väittää tietävänsä, että kahdessa euroopan maassa kondomeja infektoidaan tavoitteellisesti AIDS:illa, jotta afrikkalaisista ihmisistä päästäisiin eroon. Jos afrikkalaiset eivät ole varovaisia, on hänen mukaansa tuloksena afrikkalaisten tuhoutuminen. (Jos eurooppalainen väittäisi vastaavaa afrikkalaisesta, hän olisi natsi ja rikollinen. Miksi sama ei siis koskisi myös toisin päin? Ainiin, sehän on musta ihminen, eikä ne voi olla kuin rasismin kohteita.) Hänen mukaansa AIDSongelmaa ei siis ratkaista kondomeilla, vaan sillä että ihmiset olisivat yksiavioisia, ja lapset pidättyisivät seksistä.

Toisin sanoen arkkipiispa ehdottaa katolilaita asennekasvatusta ja katolisia arvoja ratkaisuksi. Ei voi sanoa muuta kuin, että "Hyvin on näyttänyt toimivan tähän asti". (Minua lisäksi ihmetyttää se, että jos eurooppalaisten invaasiosta afrikkaan puhutaan, tulisi kiinnittää huomiota siihen mistä ihmeestä se katolinen kirkko on Afrikkaan tullut, ja minkä mantereen asukki sitä komentaa..)

16.2% Mosambikilaisista on HI+. Jotakuinkin 500 Mosambikilaista ihmistä sairastuu siihen joka päivä.

Jokainen voi miettiä, kuinka monta tuskallista HI+ kuolemaa syntyy "Chimoioan" ja hänen kaltaistensa lausuntojen kerrannaisvaikutuksista. Kannattaa kelata myös sitä onko tuollaisen asenteen seuraukset sen arvoisia, että ne tulisi "suvaitsevaisuuden nimissä" hyväksyä.

Ainakin minun mielestäni Mosambikin katolisen kirkon arkkipiispan ajama linja on yritys puolustaa moraalisuutta valehtelemalla ja välillisesti tappamalla ihmisiä. Minun mielestäni laitos, jonka sisältä löytyy tuollaista voi toimia vain kahdella tavalla ja olla eettinen ; Joko erottaa tälläiset elementit itsestään, tai lopettaa koko toimintansa.

Vitsi, huijaus vai uskonto?

Usein uskonnosta vitsailevia sivustoja, sellaisia kuiten Niilo Paasivirran "Oikeat Mielipiteet" on hankala erottaa uskonnollisisten ääriryhmien teksteistä.

Joskus tästä syytetään sitä, että skeptikot eivät "ymmärrä uskontoa", eli että he sekoittavat oikean uskon, tosi uskon, "olkiukkouskontoon". Ja että oiekasti uskonto ja nämä vitsit eroavat toisistaan ihan selvästi, samanlaisuus on vain valheellista ja syntyy halusta pilkata uskontoa, ja etenkin sen puhtainta muotoa "Tosi Uskontoa". On aina niitä Eskosiljasia, joista melko viatonkin uskontoihin vertaaminen on kiellettyä ja virheellistä. Edes kirjoihin ihastumista ei voida verrata uskoontulemiseen. Vielä kauheampaa on tietysti jos Jumalata ja Joulupukista tai joulupukkiin uskomisesta etsii yhteneväisyyksiä alkaa kaivelemaan. Ja jos uskoa verrataan kaupallisiin tuotteisiin, alkoholismiin, kauemmas tai vitseihin, ollaan jo liukkaalla luiskalla, joka johtaa suoraan Helvettiin.

Kuitenkin eräs sivusto osoitti, että kyse ei ole ainakaan puhtaasti tästä. Marry Our Doughter -sivusto kun perustettiin vitsimielessä. Sivustolla "myytiin Raamatullisia ja perinteisiä ostoavioliittoja". Eli palvelua, jossa nuoria naimattomia tyttäriä naitettiin rahasta järjestettyihin avioliittoihin. Sivostoa rakennettiin hirtehishuumorilla kammottavan vanhoilliseksi, ja se puolusti asiaa, jota ainakaan normaali ihminen ei edes yhdistä Raamatullisuuteen. Mutta sinne saatiin kaikesta huolimatta myös joitakin "ihan oikeita" ilmoituksia.

Eli vaikka tyttöjen myynti avioliittoon saattaa tuottaa erinäköisiä negatiivisia tuntemuksia (Pelottavaa. Vastenmielistä. Epätasa-arvoista.) - Ei niin ollutkaan muutamien kristittyjen mielestä. He kehuivat tyttäriään ja laittoivat hintoja, joilla heidät voisi ottaa puolisoksi. (Kehumisessa ei toki ole mitään pahaa. Siinä muussa on enemmän niitä ongelmia. Ja kun kehuminen liitetään kaupankäyntiin ja hinnan korottamiseen, jotain siihen liittyvistä "hyvistä jutuista" mystisesti tuntuu katoavan.) Sivustolla on toki myös vitsillä tehtyjä "feikki -ilmoituksia". Eli kuten artikkeli sanoi;

"It's impossible to know how many of the proposals are real. But sifting through the Gmail account where they've all been directed, it's hard to believe there aren't at least a couple hopeful grooms—or parents of hopeful brides."

Erikoisinta on se, että tämä palvelu oli aivan laillinen, kunhan tyttöjen ikä ei ollut "laiton", eli kunhan tyttöä ei naiteta ennen kuin tämä on laillisessa iässä, eikä harrasta laittoman nuorena seksiä, tämä vaimonhankintakeino on Amerikoissa periaatteessa mahdollinen. (Itämaisessa kulttuurissa tämä järjestelyavioliitto ei tunnu luultavasti edes pahalta. Eikä se rakkausavioliitto euroopassakaan ole "pitemmän päälle" ollut, ainakaan ylimysten keskuudessa, mikään ilmiselvyys.)

Ja kuten suurin osa ateisteista tiesikin, vitsin ja todellisuuden erottaminen on vaikeaa silloin kun puhutaan uskonnollisista ääriryhmistä. On yksinkertaisesti vaikeaa, ellei mahdotonta, keksiä niin kummallista ja yliampuvaa juttua, jota ei joku fundamentalistihihhuli jossain nielisi täytenä ja/tai esittäisi totena. Toisin sanoen; Erottelu uskovaisten ja hihhuleiden välille on pakko tehdä, Koska muutoin uskontoa ja vitsiä ei enää voitaisi erottaa toisistaan, eikä uskovaisia voisi enää itse asiassa lainkaan loukata olkiukoilla. Minusta ero on kuitenkin olemassa. Eli vaikka hihhuleita ja vitsiä onkin täysin mahdoton erottaa toisistaan, "terve usko" ja hihhulismi voidaan erottaa toisistaan.

Korostan;Se täytyy tehdä.

Vaihtoehdot hyvästä?

Psykologi Barry Schwartz:in vaihtoehtojen paradoksi on erittäin mielenkiintoinen. (Video on noin 20 minuuttia pitkä, mutta se kannattaa katsoa.)

Hänen mukaansa länsimaiden keskeinen uskomus on väärä.
Valinnanvaoaus ei johda henkilökohtaiseen onnellisuuteen. Sen sijaan erittäin runsas valintojen määrä tekee meistä onnettomia. Asetamme järjettömän korkeita vaatimuksia, ja voimme syyttää vain itseämme jos epäonnistumme. Ja kun alamme puntaroimaan ja kyseenalaistamaan jokaikistä valintaamme, meillä ei riitä aika.

Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä, että kaikenmaailman "vaihtoehtohoidot" ja muut epätieteet, jotka esittävät itsensä "vaihtoehtoina, joista tulisi kertoa lapsille" itse asiassa lisäävät onnettomuuttamme, eivät suinkaan poista sitä, kuten me luulemme ja he väittävät.

Vaihtoehto lisää vapautta. Vapaus lisää vastuuta. Vastuu lisää vaikeuksia. Siksi on hyvä, että meillä on vaihtoehtoja, jotta voisimme olla vapaita, mutta ei liikaa, jotta emme sortuisi vastuun taakan alle.

Iran on hyvä maa?

Olen rehellisesti sanoen ollu välinpitämätön Iranin tilanteeseen. Olen kokenut sen vain "Irakin uudistamisena". Tosin sillä erotuksella, että olen pitänyt Saddamia olentona, jonka vallasta saattaminen oli "miltei" sodan arvoinen juttu. (Ne väärät tiedustelut ja muut asiat, ne ovatkin sitten aivan oma lukunsa.)

Kuitenkin Iranin "ihmisoikeustilanne" nousi aika selvästi esille, kun heidän pomomiehensä ("virallisesti" presidentti),
Mahmoud Ahmadinejad viraili USA:ssa juttelemassa. Hänen juttunsa sisälsivät mielestäni erittäin pöyristyttäviä väitteitä.

1: Iranissa ei kuulemma ole homoseksuaaleja. Tämä kertoo minun mielestäni siitä, että ihmisoikeuksia poljetaan. Ainakin minun mieleen tulee se, että jos jossain paikassa ei ole yhtään kristittyä, homoa, ateistia... on sille olemassa vain kaksi syytä; a) Maa on "Informaatiosotaa" harrastava "propagandamaa" eli sananvapautta rajoittava paikka. b) Maa yksinkertaisesti tappaa toisinajattelijat. Toisin sanoen toivon ainoastaan että Iranin presidentti on tyhmä ja valehteleva. (Moni näkisi varmasti tässä yhteyksiä myös vierailemansa maan johtoon tässä kohdin.. Minä en kommentoi, jätän lukijan vastuulle.) Muutoinkin kykyni uskoa maan oikeudenmukaisuuteen ja moraaliseen ylemmyyteen heikkenee huomattavasti, jos tämän maan johtaja yksiselitteisesti ilmoittaa että homouden puute olisi jonkinlainen toivottava moraalisuuden mittari.

2: Hän kiisti holokaustin. Tämä on vahva indikaattori rasismiin. Toki se vähimmillään kertoo ainoastaan siitä, että henkilö luottaa historiantutkijoiden yleiseisti torjumaan teoriaan, eli uskoo epätieteeseen. Se on toki tyhmää, mutta ei niin vaarallista. Paitsi tietenkin, jos sitä kannattaa jokin iso pamppu, kuten Iranin presidentti. (Hetkinen. Mitä minä olinkaan sanomassa. *Kelaa tekstirivejä edestakaisin.* Hmm....)

3: Hän on aikaisemmin ehdottanut Israelin pyyhkimistä olemassaolosta. (Sama kaveri, joka kertoo että Iranilaiset naiset nauttivat "maksimaalisesta vapaudesta". Hänellä täytyy olla joko todella erikoinen terminologia, tai sitten hänellä on huono tulkki...) USA:ssakin hän verkkouutisten mukaan ilmoitti että Iran ei hyväksy Israelia, koska Israelin valtio perustuu miehittämiseen, rasismiin ja naapureiden kimppuun hyökkäämiseen. (Hell.. isn't that pretty much the definition of "a country"?; Jokaisen maan historiassa on sotia, miehityksiä, naapureiden kimppuun hyökkäämistä, ja oman maan kansalaisten asettamista vastaan sodittavan kansanryhmän yläpuolelle ~ "rasismi" in broad sense.)

Munkit murskaavat väkivallan rauhalla.

Myanmarin sotilasjunttaa vastaan ovat astuneet buddhalaiset munkit kaavuissaan. Aihe sai jo meteliä, koska munkit kieltäytyivät ottamasta almuja vastaan juntalta.

Tämä tarkoittaa buddhalaisessa kulttuurista nöyryyttämistä, koska buddhalaisille munkeille almujen antaminen on yksi tärkeistä elementeistä, joita tarvitaan buddhalaisuuden korkeimman päämäärän, nirvanan, saavuttamiseksi. Munkit siis eväävät juntalta mahdollisuutta edetä "nirvanan tiellä". Munkit ovat jatkaneet mielenosoituksia, vaikka juntta on heitä varoittanut. He aikovat jatkaa protestia, kunnes ihmisoikeusasiat ovat kunnossa.

Munkkien protesti ei ole ollut väkivaltaista, vaan he ovat vastanneet väkivaltaan rukouksilla. Kaikesta huolimatta juntta pelkää, se kun on yleensä tukahduttanut mielenosoitukset alkuunsa, mutta nyt armeija soveltaa pehmeämpää otetta estääkseen mielenosoituksia leviämästä. Lisäksi munkeilla on kansan, ulkomaiden - ja mikä tärkeintä & lopputuloksen kannalta ratkaisevinta paahtoleivän - tuki.

Outo sekoitus.

Led Zeppelinin "battle of evermore" ja sormusten herra. Yhdistelmä sopii kummallisesti yhteen.
Tosin ilman videota Led Zeppelin kuulostaa minusta vähemmän kelttiläiseltä..



Olo on hieman kuin eräällä kommentoijalla;
"i never realised it was about the battle for minas tirith though"

Jumalan kuvittaminen

Boyerin kirjassa "Ja ihminen loi Jumalat" haettiin syitä (selitystä) sille, miksi ihmiset uskovat juuri tietynlaisiin jumaliin. Boyer kuvailee jumalia tyypillisesti persooniksi, joilla on tiettyjä voimia, kuten kaikkitietävyys ja luonnonvoimien hallinta. Boyer korosti, että niihin liittyy aina tunnelataus. Boyer kysyy, miksi Jumalaan liitetään tunteita, mutta mörköön ei. Syynä ei ole se, että ihmiset uskovat Jumalaan eivätkä mörköön. Se on boyerin mukaan seuraus, ei syy. Ihmiset tuntevat vahvasti Jumalan puolesta koska tällä on tietynlaisia ominaisuuksia, eivätkä mörköön, koska sillä ei ole niitä. Ja tämän syyn vuoksi he uskovat Jumalaan mutta eivät mörköön.

Boyer hylkää selittämiskykyyn ja toivoon perustuvat mallit. Boyerin mukaan uskonto ei rakenna yhtenäistä selityskokonaisuutta, vaan uskonnossa tärkeää ovat se, että miten Jumala tai henget vaikuttavat käytännön elämään. Ja että monesti ihminen liittää uskomuksia nimenomaan liikkuviin pensaisiin ja lehtiin. Ja että nämä uskomukset eivät aitoudestaan huolimatta ole lohdullisempia kuin ajatus siitä että "ne ovat vain tuulen heiluttamia".

Uskonnossa tärkeää on se, että siinä ollaan yhteistyössä yliluonnollisten voimien kanssa. Uskonto ei ole käytännössä "selittävä väite" siitä että jossain on olento, joka kykenee viskomaan salamoita. Uskonnossa tärkeää on se, miten toimimalla tämä olento ei heitä sinua tai kylääsi salamalla. Se, millä tavoin toimimalla tämä sen salaman heittää, on sen sijaan paljon merkityksettömämpi asia. Ihmiset eivät mieti miten jumalat toimivat. Heitä kiinnostaa se, mitä jumalat haluavat, ja miten tähän haluun voidaan vaikuttaa niin, että minimoidaan haitta ja maksimoidaan hyöty. Ja tähän tarvitaan vuorovaikutusta henkimaailman kanssa. Ja tämän vuoksi rituaalit, rukoukset jne. uskonnollinen toiminta on kaikkialla tietynlaista ja kaikille uskonnoille tärkeää.

Ja vuorovaikutuksen oletetaan olevan tietynlaista. Ihmisillä on kulttuurista riippumatta tapa tietynlaiseen skeemaan, jota he seuraavat. Boyer viittaa Justin Barrettin erääseen kokeeseen, jossa hän oli käskenyt kristittyjä kuvittelemaan tilannetta, jossa rukoillaan ratkaisua välittömään vaaratilanteeseen. Vaikka vaihtoehtoina oli monenlaisia vaikutuksia, selkeistä kausaliteetin rikkomisista (Oma huomautus; Joita Raamatun Mooseksen punaisen meren läpi kävelyt olivat) ihmisten kykyjen vahvistamiseen (Oma huomautus; Raamatun uunissakävelyt) ja yksilöiden ajatuksiin vaikuttamisia, ihmiset valitsivat useimmiten ajatuksiin vaikuttamisen. -Vaikka kaikki vaihtoehdot olivat kaikkivaltiaan ulottuvilla. Ihmisillä oli teologisesti korrekti näkemys, joka ei vaikuttanut siihen, että Jumala koettiin ensi sijassa henkilöksi, ja "ihmisen omaksi kuvaksi". Ja että henkilön on helpompaa muovata jonkun mielipidettä, kuin vaikuttaa heidän biologiaansa tai muuttaa fysikaalisen prosessin suuntaa radikaalisti. (Oma huomautus; Ihmisellä on siis tavallaan "Laiskan Jumalan Teoria" ; Hän toki vakuuttuu eniten juuri punaisen meren ylikävelyn kaltaisista ihmeistä niistä kuullessaan ja lukiessaan, mutta rukoillessaan itse toivoo ensisijaisesti "vähemmän radikaaleja" ratkaisuja.)

Boyerin mukaan uskonnoille tyypillistä on se, että henkien ja jumalien kanssa kanssakäyminen on samankaltaista kuin ihmisten kanssa toimiminen. Juuri se tekee näistä suhteista luontevia. Jumalilla on tavoitteita ja suunnitelmia, ja ne yrittävät toteuttaa niitä. Jumalat ymmärtävät myös ihmisten kommunikaatiota. Boyerin mukaan Jumalat ja henget yleensä saavat "strategisesti tärkeää tietoa" vapaasti. (Oma huomautus; Kirjassa "strategisella tiedolla" tarkoitetaan tietoa, josta voi olla hyötyä sosiaalisesti. Esimerkiksi "minulla on jääkaapissa lihaa" ei ole strategista tietoa, ellen sitten ole varastanut sitä sinulta, sinulla satu olemaan nälkä, tai jos olen väittänyt olevani sinkkuvegaani. Boyerin kirjassa korostetaan sitä, että ihminen ei tietoisesti luokittele "strategisesti tärkeää tietoa", vaan tekee sen automaattisesti.)

Boyerin kirjassa korostetaan sitä, että ihminen ei varsinaisesti keksi Jumalia, vaan hänen tapansa käsitellä informaatiota tuottaa niitä "sivutuotteenaan".

Jumalat ja henget ovat Boyerin mukaan tyypillisesti tyypillisesti juuri ihmismäisiä. Etenkin niiden persoona on ihmismäinen, vaikka niiden ruumiissa voi olla eläimellisiä tai muunkaltaisia erityispiirteitä. Niillä on inhimillinen ymmärrys. Boyerin mukaan tämä on eräs uskontojen tunnetuimmista piirteistä. Boyer viittaa Stewart Guthrien tutkimuksiin, joissa selviää että ihminen havaitsee erittäin antropomorfistisesti. Ylitulkitsemme visuaalisia merkkejä ihmishahmoiksi. Heijastamme inhimillisen piirteen maailmaan. Guthrien tutkimuksen mukaan tämä antropomorfismi johtuu kognitiivisista toiminnoistamme. Kognitiivinen systeemimme pyrkii automaattisesti, ilman varsinaista keskittyvää ajattelua, hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa. (Kirjassa hieman aiemmin kerrottiin, että vauvakin on kiinnostunut nimenomaan ihmiskasvoista, ei esineistä, eikä kirahvejen yksilöllisistä piirteistä. Kasvojentunnistus on tärkeää koska olemme sosiaalisia eläimiä.)

Boyerin mukaan ihmisten taipumus, Humea lainaten, "nähdä kasvoja pilvissä", on pientä verrattuna siihen, kuinka voimakkaasti he "kuulevat askelia ruohikossa". Boyerin mukaan tämä selittyy erinomaisesti evoluution kautta. Koska ihminen on ollut sekä saalis että saalistaja, hänelle on ollut tärkeää havaita uhat ja ruoka. Evoluutio suosii "elävän kohteen aiheuttaman liikkeen" ylihavaitsemista, koska se ei ole kovin vaarallinen tapahtuessaan, kun taas alireagointi voi johtaa kuolemaan. Tämä selittää Boyerin mukaan myös Guthrien havainnon siitä, että henkiolennot eivät aina suinkaan ole miellyttäviä tai toivoa tuovia. Jumala on siis näiltä osin "pedonkaltainen". (Oma sivuhuomautus; Myöhemmin Boyer kertoo kirjassaan, kuinka läheisistä johtuvasta surusta ja kauhistuksesta osa johtuu siitä, että ylitunnistamme kuolleita onnistuneen saalistuksen kohteiksi. Toki myös biologinen sukulaisvalinta, omien lasten kohdalla jopa heihin panostettu vaiva ja "yhteistyöntekijän menetys" painavat vaa-assa.)

Boyerin mukaan pelkkä ylihavaitseminen ei kuitenkaan riitä. Mekin havaitsemme usein väärin, mutta korjaamme sen nopeasti. (Minäkin olen monesti yön natisuttamassa talossa kuullut kuinka portaissa kävellään ja armeijassa leireillä joku viikon+ väijyputki johti siihen että ihan kirjaimellisesti näki pikku -ukkoja. Tulikin sellanen systeemi että kaverilta kysytään kanssa. Kaksi harvemmin näkee samaa harhaa. Mutta en ole jatkanut näihin luuloihin uskomista.) Jumalien ja henkien kohdalla näin ei kuitenkaan tapahdu. Tarvitaan lisäksi jotain muuta. Antropomorfismi selittää miksi havaitsemme "psyykkistä toimintaa" maailmassa, mutta se ei selitä miksi jatkamme niihin uskomista Jumalien kohdalla. Antropomorfismi toki tukee antamalla "merkkejä" ja "todisteita", kunhan jokin vakauttava rakenne löytyy.

Ihmisten mieli kykenee toimimaan siten, että kaikki päättelyjärjestelmät, kuten kasvojen havaitseminen, esineeksi tunnistaminen ... voivat toimia irtikytkettyinä, eli irrallaan ulkoisista vaikutuksista ja niiden tuottamasta käyttäytymisestä. Tämän ominaisuuden vuoksi voimme kuvitella erilaisia skenaarioita. (Oma huomautus; Voimme esimerkiksi kuvitella vaaroja, joita emme oikeasti koskaan kohtaa.) Lapsilla sosiaalisiin suhteisiin liittyy usein mielikuvitusystäviä. Boyer viittaa Marjorie Taylorin tutkimuksiin, joiden mukaan mielikuvitusystäviä omaavat lapset kuitenkin tietävät, että heidän mielikuvitusystävänsä on olemassa hieman eri tavoin, kuin muut heidän tuntemansa yksilöt. Kokeissa selvisi myös, että näillä lapsilla on tavallista tarkempi käsitys toisten ihmisten käyttäytymisestä. Taylorin mukaan mielikuvitysystävät ovat näille lapsille sosiaalisia testikenttiä. Ystävä on pysyvä, ja sillä on persoonallisuus. Ja historian kautta lapsi kykenee tuottamaan yhtenäisen ja uskottavan toiminnan mielikuvitushahmolle.

Boyerin mukaan Jumalilla on kuitenkin muutamia tärkeitä eroja suhteessa mielikuvitusystäviin; Uskontojen jumalat/henget eivät ole yksilön, vaan ryhmän, muodostamia. Niihin uskovat eivät myöskään millään tavalla erota että henget ja jumalat olisivat eri tavalla tai vähemmän olevia kuin muut. Henget ja Jumalat ovat niihin uskoville yhtä todellisia kuin pöydät ja tuolit. Mielikuvitusystävien kohdalla näin ei ole.

Tärkein ero uskonnollisten kertomusten ja mielikuvitusystävien välillä on ympäröivä kulttuuri ja se, että uskonnollisilla olennoilla on pääsy strategiseen informaatioon. Boyer viittaa UFOjen kannattajiin. Heillä on ihmistä mahtavampia olentoja, mutta he eivät palvo niitä. He eivät korosta olevansa parempia ihmisiä koska uskovat UFOihin. Mutta sitten on poikkeus. UFOuskovaisia on, ja heille tyypillistä on että joku kertoo että hän kommunikoi avaruusolentojen kanssa, ja että avaruusolentojen tahtoa on tärkeä seurata. Näihin liittyy rituaaleja, ja tunnepohjainen sitoutuminen. UFOuskovainen kokee olevansa parempi ihminen juuri UFOuskonsa vuoksi. UFOuskoissa keskitytään "vierailijoiden" käsityksiin uskovista. UFOilla on tässä tapauksessa pääsy "strategiseen tietoon":

"Humanoidi tietää että valehtelit sisarellesi."

Tässä kohdin selitykseksi tulee mielemme tuottamat moraalisen käytöksen rakenteet. Boyerin mukaan ne ovat hienostuneet, jopa vauvoilla, mutta ne ovat itsestutkiskelun ulkopuolella. Niin lapsilla kuin aikuisilla. (Kykenemme siis lähestymään ja tutkimaan niitä ainoastaan kognitiotieteen mekanismein.) Evoluutio on sukulaisvalinnan, vastavuoroisuuden ja kostoon ja ryhmästä jättämiseen perustuvien systeemien kautta tehnyt meistä erittäin sosiaalisia eläimiä. Mielemme on tämän vuoksi rakentunut toimimaan hyvää toisille tehden. Boyerin mukaan Jumalan käsite rakentuu tämän pohjalle.

Jos normaali ihminen tekee jotain itsekästä, josta on haittaa ryhmälle, hän tuntee syyllisyyttä vaikka ei jäisi teostaan kiinni. (Oma huomautus; Kostoon liittyy Boyerin mukaan se, että vaikka itse ei olisi pahan teon kohde, kannattaa yhteistyötä tekevien rankaista, koska sillä estetään huijaamisen kannattavuus "yleisenä ilmiönä". Kostoon liittyvät tunteet lisäksi auttavat rankaisemaan silloinkin, kun se tulisi muutoin kalliiksi. Murhasta tuomittu heimon paras metsästäjä voidaan karkottaa ja kalliille lakimiehelle maksaa siitä että firman kassasta pienehkön summan vienyt saa rangaistuksen. Tälläisen teon tuoma maine kun ennaltaehkäisee kaikkia varkauksia aina jälkeenpäin. Siksi moraalisiin seikkoihin sitoudutaan lujan tunteellisesti.) Eli vaikka he keksisivät minkälaisia verukkeita, he kuitenkin tuntevat että ulkopuolinen tarkkailija joka näkisi tilanteen, kokisi sen pahana. Kun mielemme tuottamat moraalilauseet ovat selviä, mutta niiden syntytapa tietoisen käsittelymme ulkopuolella, intuition esittäminen muodossa "Mitä Jumala/henki ajattelee toimistani" antaa mahdollisuuden käsitellä tätä. Tosin tämä vaatii sitä että tällä jumalalla/hengellä on pääsy "strategiseen informaatioon". Ne eivät välttämättä tiedä tarkemmin kuin ihmiset, mutta ne tietävät laajemmin kuin ihmiset.

Ulkopuolinen ja kiinnostunut tarkkailija, jolla on pääsy "strategiseen tietoon" on yksinkertainen tapa kertoa miksi me koemme moraalin niin kuin koemme. Ja koska luonnostamme automaattisesti tunnemme tunteita moraaliasioihin liittyen (Oma huomautus: Syyllisyys pienentää halua huijata, Kiitollisuus johtaa sisäiseen palveluksen takaisinmaksuvelvollisuuteen...) liitämme nämä tunteet myös näihin moraalin takana oleviin ja/tai moraalista kiinnostuneihin Jumaliin.

Siksi Jumalat ovat niihin uskoville merkityksellisempiä kuin mielikuvitusystävät niille lapsille, joilla niitä on.

Parempaa kuin julistuksen kuunteleminen, osa LXXIII

Pianon pimputtelu

Vaihtoehtohoito

Skepticossa käsiteltiin lääketiedettä ja vaihtoehtohoitoja. Se otti esimerkkinä sen, kuinka Merck veti yhden AIDS -lääketutkimuksen jäihin, koska varhaiset tulokset osoittivat että se ei toiminut. Tämä oli tietysti pettymys, kun lupaava lääke osoittautui sudeksi, mutta lääkkeen tarve ja lopullisen lääketieteellisen hoidon puute ei voi olla peruste sille, etä sairaille alettaisiin antamaan lääkettä, jonka tehosta ei ole todisteita.

"Normilääketieteessä" vaihtoehtona kun ei ole se, että AIDS -potilaalle syötettäisiin toimimatonta troppia asenteella "mitä muka voisit menettää?".

Normaali lääketiede perustuu tieteeseen ja todisteisiin. Jos lääke onnistuu kaksoissokkokokeessa vaikuttamaan placeboa tehokkaammin, se on perinteistä lääketiedettä. Lääke, jonka tehoa ei ole todistettu, on "vaihtoehtoista" tai "perinteistä". Minulle ne sanovat kaikki samaa asiaa ; Ne ovat lääkkeitä, joiden tehoa ei ole testattu empiirisesti.

Vaihtoehtolääkkeillä on itse asiassa juuri niitä riskejä, joita geenimanipulointiin tavallisesti liitetään; Kun lääkkeen tehosta ja seurauksista ei ole tietoa, voi seurata ongelmia. Siksi testaamattomilla luonnonlääkkeillä voi olla haittavaikutuksia, esimerkiksi potilaan allergian, tai kasviyksilöiden tehoainepitoisuuksien suuren vaihtelun kautta. (Sama lääke voi olla mitä tahansa toimimattoman alhaisesta pitoisuudesta yliannokseen.) Ja vaikka lääkettä olisi käytetty tuhansia vuosia, se voi silti olla haitallista sitä kautta, että se yhteisvaikuttaa joidenkin modernejen lääkkeiden, kuten verenpainelääkkeen, masennuslääkkeen, diabeteslääkityksen ... kanssa.

En kiistä sitä mahdollisuutta, että ne voisivat myös toimia. Tietenkin ne voivat. Mutta ei ole akvaariokasvien syömisenkään. Miksi yksi todistamaton lääke tehoaisi luotettavammin kuin toinen? Voin siis säästää pitkän pennin ja alkaa syömään vaahteranlehtiä parannuksena kaikkeen, kupasta päänsäryn kautta yskään. (Aamuväsymykseen teenä. Kipeisiin lihaksiin kannattaa hieroa murskeena. Tupakkariippuvuudesta pääsee irti, kun polttaa vaahteranlehteä piipussa. Stressinpurkamiseksi kannattaa vääntää vaahteranlehtipiippu, jota kantaa oikeassa suupielessä. Se on oikea ilon nostattaja. Etenkin, jos nenään samalla laittaa lenninsiivistä nenänjatkeen. Ja talokin lämpiää mukavasti talvella, kun tyhjäksi nypitty vaahtera hakataan haloiksi.) Vaahteranlehdetkin ovat "vaihtoehtohoitoa" ja sitä voidaan kutsua "luontaislääkinnäksi". Vaahteranlehtihoidon erona muihin "vaihtoehtohoitoihin" on ainoastaan se, että se on paljon, paljon, halvempaa.

Luottaisin kuitenkin enemmän tutkimukseen; Jos luontaislääke toimii, ja se saadaan osoitettua, se yksinkertaisesti muuttuu "viralliseksi lääketieteeksi". Näin onkin tapahtunut aina välistä. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota erityisesti kohtaan "Haittavaikutukset ja vastasyyt". Vaihtoehtohoidoilta tälläiset maininnat riskeistä yleensä puuttuvat. Samoin en tiedä tapauksia, joissa vaihtoehtohoito olisi lopetettu vain sen vuoksi että testit osoittavat sen toimimattomaksi. Ainakin homeopatian kohdalla näyttää pikemminkin siltä, että homeopaatikot katsovat että "myöhemmin kuitenkin tulee jokin koe, joka antaa meille sopivat tulokset". He katsovat vain häviävänsä taistelun taistelun jälkeen, mutta kaikesta huolimatta kokevat voittavansa sodan. Ja juuri tuon asenteen vuoksi on minusta syytä toivoa, että homeopatia-ambulanssit pysyvät poissa..

Ei W.W.J.D. vaan W.W.G.K.!!!

Lueskelin erittäin asiatonta kristittyjen sarjakuvia parodisoivaa sarjakuvaa "The Trucker and the Mind-Fucker". siinäkin oli kuitenkin pieni oikean siemen. (Lukeaksenne kuvan, joudutte valitettavasti kelaamaan sen siitä vasemmalla olevasta listasta. Sivusto ei sisällä suoria linkkejä yksittäisiin sarjakuviin.) Sarjakuva ei mielestäni kritisoi normalia uskoa, tai jos sitä tekee, epäonnistuu siinä. Sen sijaan hihhuleiden tapaa uskoa se onnistuu pilkkaamaan aika osuvasti.

Sarjakuvassahan esitetään, että Jumala suorastaan käskee vihaamaan. Kuten sarjakuvan rekkamies sanoi kääntymyksen hetkellä:

"I never realized that being different was wrong! I didn't know that hate WAS a family value! ... Please tell me how to close my mind... I want to be a Christian...!!!"

Sarjakuvan lopussa olevassa lapussa kehotetaan

"Don't ask yourself "What would Jesus Do?"
Ask yourself "Who Would God Kill?"
(W.W.G.K.)"

Moni voi heti ajatella, että tuo on vain sarjakuvaa, vieläpä huonoa sellaista. Mutta tosiasiassa fundamentalistiset piirit toimivat juuri noin. Ei ole tavatonta kohdata uskovaa, joka kertoo että
Suvaitsevaisuus on pitkälti yhteydessä siihen että kirkko maallistuu, ja että kirkko taipuu paineen alla hyväksymään kaikkea sellaista mitä ei pitäisi. Että yhteiskuntamme ja luterilainen kirkkomme hyysää vääriä asioita vain kun se on “trendikästä” ja kuuluu aikaan.

Uskovaisille, jotka vastustavat homoseksuaalisuutta ja naispappeja, viha on todellakin perhearvo.(He tokikin turvautuvat Vihataan syntiä mutta rakastetaan syntistä -tekosyyhyn.) Parhaana esimerkkinä tälläisestä toimii varmasti "Westboron baptistikirkko", jonka homojenvastaiset plakaatit ovat ulkonäöltään tuttuja jopa täällä kaukaisessa Suomessa : Olen niitä telkkarissa nähnyt. Amerikoissa sillä taitaa olla näkyvyyttä aika paljon. Eli tälläinen vihakampanjointi ei ole mitään "pienten marginaalien riehumista", vaan melko laajamittaista.

Vihakampanjointi näkyy siinäkin, kuinka vaikka kristityt korostavatkin armoa ja elämää silloin, kun vastustavat aborttia ja eutanasiaa, he kuitenkin Amerikoissa kykenevät puolustamaan kuolemanrangaistusta. Elämä on pyhä, tahallinen kuoleman aiheuttaminen on aina murha. Paitsi silloin kun vihataan "syntiä ja rakastetaan syntistä".

Erikoista, että näiden "vihakristittyjen" kritisoiminen ja heistä avoin irrottautuminen jää suurelta osin ateistien hommaksi. Luulisi, että heistä irrottautuminen olisi myös terveellä tavalla uskovien etu. Mutta jotenkin tuntuu, että uskovaiset sallivat toisilta uskovaisilta aivan uskomattoman paljon asioita, pelkän yhteisen Jumalavakaumuksen vuoksi. Tuntuu siis siltä, että maltillisen uskovaisen kommentti WWGK:hon ei ole WWJD vaan EVVK.

Taas uusi äänestys.

New Humanist -lehti on pistänyt pystyyn äänestyksen, jonka aiheena on se, ovatko Dawkins ja Hitchens hyväksi humanismille.

Äänestyksen perusteella he ovat. Kun luin tätä;
*ääniä oli annettu 2355, joista
*79%(1883):Yes, it's time to get serious in our rejection of religion
*16%(399):Yes, they enliven the debate
*65(2%):No, their aggressive tone is unhelpful (yksi noista on muuten minun ääni)
*8(0%):No, they're a menace to humanism

Aika murskaavan hyvä tulos Dawkinsin ja Hitchensin kannalta. Mutta toisaalta lehtikin taitaa olla "aika sekulaari", joten voidaan sanoa että tulos luultavasti kertoo pelkästä lehden lukijakunnasta. Mutta selvästi kuitenkin huomataan, että heidänkaltaisilleen on yhteiskunnallista tilausta.

Teologisesti korrekti.

Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" -kirjassa kerrotaan siitä, että ihmiset käsittelevät uskomuksiaan. He opettelevat siitä ensinnäkin "teologisesti korrektin" version, ja sitten toisaalta muokkaavat sen skeemoja kohti tutumpaa muottia. Ihmiset kertovat -kulttuuritaan riippumatta - "teologisesti korrekteja" asioita, jälkimmäisten jäädessä usein heiltä itseltäänkin suurimmalta osin salatuiksi.

Boyer kuvaa tilannetta katolilaisten suhteella Neitsyt Mariaan. He uskovat että rukous junassa, bussijonossa tai yksin pimeässä huoneessa auttaa. Toisaalta heillä on myös muutamia erityisiä Neitsyt Marian patsaita, joiden luona rukoilua pidetään erityisen tehokkaina. Katolilaiset itse kiistävät että kyseessä olisi kuvainpalvonta. Patsas on vain symboli. Mutta silti, jos joku ehdottaisi että patsas pilkottaisiin polttopuuksi, ja korvattaisiin kyltillä, nämä samat ihmiset suuttuisivat. (Oma huomautus; Jos nämä Mariat uhattaisiin laittaa konservointiin ja piiloon museoiden kätköihin ja että niiden paikalle laitettaisiin kipsinen kopio, meteli ei ehkä olisi aivan yhtä suuri, mutta sitäkin olisi riittävästi. Varmasti moni katolilainen sanoisi tätä uutta kipsimariaa "väärennökseksi".) Toisin sanoen ihmiset kaikesta huolimatta kokivat noiden patsaiden olevan jotain muutakin kuin patsaita ja symboleja. He kokivat niissä olevan enemmän. Vaikka he suoraan kysyttäessä kiistävätkin muun.

Boyer todensi tätä vielä tarkemmin Justin Barrettin kokeella. Tämä koe perustui siihen, että ihmiset lisäävät yksityiskohtia tarinoihin, ja että nämä lisäykset kertovat siitä mitä käsityksiä ihmisillä on mielessään. Kirjassa käytetään esimerkkinä sitä, että jos ihmisille kerrotaan pitkiä tarinoita, he eivät yleensä voi muistaa sitä ulkoa, vaan ottavat siitä pääasiat, joita sitten koristavat yksityiskohdilla sitä uudelleen kertoessaan. Esimerkiksi kirjassa mainitaan että kun ihmisille kerrottiin tarina punahilkasta, kertomuksen kohta, jossa kerrottiin että "Punahilkka kulki metsän halki tapaamaan isoäitiään" muuttui muotoon "Punahilkka käveli metsän halki tapaamaan isoäitiään". Eli ihmiset lisäsivät siihen "arvauksen". Alkuperäisessä tarinassahan ei kerrottu kulkiko Punahilkka pyörällä vai mopolla vai kävellen. (Kävely vain oli "luonnollinen arvaus", joka itse asiassa tehtiin ilman että varsinaista ajattelua tarvitsi aktivoida sen tekemiseen.)

Kun puhuttiin kristinuskosta, huomattiin että ihmisillä on myös "teologisesti korrekteja" seikkoja, kuten se että Jumala voi tehdä montaa asiaa monessa paikassa samanaikaisesti. Mutta jos tämän ominaisuuden pohjalta tehdään pitkä tarina, jossa tärkeää on se, että Jumala auttaa samanaikaisesti auton alle jäänyttä miestä selviämään elossa ja mummoa löytämään lompakkonsa, muuttui uudelleenkerrottaessa muotoon, jossa Jumala ensin teki jotain, ja sen jälkeen käänsi huomionsa toisaalle ja teki sitten muuta.

Tällä Boyer kritisoi perinteistä tapaa tutkia uskomuksia, joka perustuu siihen että on menty kysymään ihmisiltä mitä he uskovat. Lopputuloksena on pelkkiä uskomuksien listaamisia, jotka eivät vielä ilman jäsentämistä kerro mitään uskomisen syistä, ja etenkin sitä, että perinteisellä metodilla saadaan irti vain "teologisesti korrektit" uskomukset, ja ne käsitykset jotka uskovilla pohjimmiltaan ovat, jäävät kirjaamatta.

Uskonsoturi.

Yleensä, kun ilta menee tarpeeksi pitkäksi, eikä muuta juteltavaa ole, miehet alkavat jauhamaan inttijuttuja. Ne on aina tosi typeriä ja ulkopuolisista tylsiä. Kerron kaikesta huolimatta omasta inttiajastani. Kerron eräästä sissistä, joka oli saman tuvan tyyppi, ja usein taisteluparini.

Armeija -aikanani en vielä ollut ateisti. En toki mikään aktiiviuskovakaan. Mutta puhumamme uskova oli jälkimmäistä. Kun kotonani olin tottunut kuuntelemaan kaikenlaisia uskovaisia, oli aika luonnollista että kuuntelin tätäkin. (Mikä tarkoittaa lähinnä kykyä kuunnella ja ottaa kuunneltava ihmisenä. Ei niinkään sitä että joustaisi mielipiteissään, tai edes kykyä väittelyyn.) En ehkä siksi että olisi tajuttomasti kiinnostanut, vaan pikemmin siksi että se ei haitannut, ja hän selvästi nautti ja tarvitsi sitä puhumista. Tultiin tosi hyvin toimeen. Eikä ihme, hän oli tosi rento kaveri. Ehkä vähän yksille napille tehty, mutta periaatteessa kunnon tyyppi.

Tietenkin hän innostui muutaman kerran "evankelioimaan oikein kunnolla". Hän muun muassa sai näkyjä minun elämästäni ja kertoi niistä. Sanotaan näin, että kuvauksissa ne asiat jotka olin jo suoraan suullisesti hänelle kertonut, pitivät paikkaansa, ja jos olin kertonut tuntemuksistani, niihin liittyvät tunnelmakohdat olivat aika osuvia, mutta muut yksityiskohdat osuivat harvinaisen huonosti. (Itse asiassa ne osuivat niin huonosti, että tämä alkoi epäilyttämään, että hän oikeasti tietää millaista on, jotta voisi kertoa asian väärin. Kyllähän sitä pitäisi isolla arvaamismäärällä joskus osua oikeaan.) Kuvauksissa ei onnistuttu kuvaamaan ei perhettäni, ei taloani, eikä pukeutumistyyliäni. Huoneeni kuvaus on huoneeni kuvaus vain jossain tosessa ulottuvuudessa jne. Mutta kun hän niin innoissaan kertoili, en jaksanut korjailla.

Kassulla tilanne oli ihan hyvä, mutta leireillä tätä puhumista ei oikein jaksanut. Kun leirejä oli paljon, ja ne oli raskaita, ei sen paleltamisen ja vituttamisen lisäksi olisi jaksanut yhtään mitään. Leireillä iski vielä mukaan se, että seuraa oli vähemmän kuin kasarmilla. Näin olin enemmän myös uskiksemme kanssa. Pienissä paloissa sen kanssa oli toki tosi mukavaa, mutta pidemmissä pätkissä sitä ei oikein jaksanut. Varsinkin, kun puheenaiheita, joista hän hermostui, alkoi olemaan "riittävästi". Pidemmän päälle oli vaikeaa puhua oikeastaan mistään muusta kuin uskonnosta. Eikä leireillä olisi jaksanut puhua mistään maiharinnauhaa monimutkaisemmasta.

Ja se oli tosi sinnikäs julistaja. Luultavasti vaikka vihollisen koko tuhoava voima olisi kulkenut hänen lävitseen, olisi hän vain nitonut nitojalla leukaluunsa kiinni kalloon ja sanonut "Mutta oletteko kuulleet Jeesuksesta?"...

Niinpä sitten yhtenä päivänä, kun olin kamiinaa virittelemässä (Olin koko komppanjan paras notskin sytyttäjä. Jengin pikku pyromaani, joka näyttää kivelle puukkoa ja se syttyy..) Tuli sitten uskovaisemme telttaan. Annoin hänen luulla, että luulin häntä toiseksi. Näytin notskipuukkoa tikuille.(Marttinin puukko. Se puukko on tosi hyvä. Mulla on se vieläkin. En luultavasti ikinä tule tarvitsemaan toista puukkoa. Vaikka mallikin on myöhemmin päivittynyt.) Sanoin että;
"Tiiätsä sen sissi X:n. Se on tosi mukava, paitsi ku se intoutuu julistamaan uskoa. Kyl sä tiiät. Ja kun se on jees, en kehtaa vinoilla päin naamaa. Olispa se vittumainen, vois tehä asialle jotain."

Hän lähti teltasta. Eikä sanonut sen jälkeen sanaakaan uskosta.

Hare Rama, Ram Rama

Intiassa kuhistaan. Kanaaliprojekti nimittäin uhkaa tuhota luodon, "Raman sillan". Sen on tarinoiden mukaan rakentanut Rama apinoidensa kanssa. Intian hallitus ja arkeologit ovat puolustaneet projektia väittämällä että "Ramayanasta" ja hänen toimistaan ei ole todisteita.

Uskonnolliset hindut ovat puolustautuneet ja sanoneet että tässä uhataan miljoonien uskoa. Hallitus taas ajattelee sitä, että kanaali nopeuttaa matkustusaikaa ja kehittää taloutta ja teollisuuden kehittymistä alueella.

Hyvinvointia on niin monenlaista.

Ulkopuolisesta tämän touhun seuraaminen on huvittavaa - aina siihen asti, kunnes huomaa että kun siirrytään Suomeen, hegemonia on ihan sama. Ainoastaan Ramayana apinoineen on vaihtunut Jeesukseen ja hänen opetuslapsiinsa ja riidan tekosyy on toinen.

Skeema

Olen jatkanut Pascal Boyerin kirjan tavaamista, ja tänään käsittelyn alla on skeemat ja se, millaisia rakenteita uskomuksilla Boyerin mukaan on oltava.

Boyerin mukaan meillä on mielessämme monenlaisia skeemoja. Esimerkiksi kun opettelemme uuden eläimen, meille monesti riittää pienikin vihje. Jos meille kerrotaan että jokin asia on "hyeenan vihollinen" päättelemme heti että se on eläin, ja että se lisääntyy samanlajisten kanssa, ja että sen on syötävä elääkseen ... Ja toisaalta jos sanomme vain, että se onkin korjattavana, saamme täysin erilaisen kuvan siitä. Tiedämme että se ei syö leipää eikä nuku, vaan on kone tai esine, joka on valmistettu ... Nämä ovat erittäin hyödyllisiä; Kun opettelemme asioita, emme joudu opettelemaan valtavia tietomääriä, jotta saisimme opeteltua yhden uuden eläimen. Yleensä voimme kohdistaa tiedon siihen mikä on "erikoista, uutta" sen sijaan että listaisimme sen mikä kaikissa on yhteistä.

Uskomukset toimivat hieman samalla tavalla. Boyerin mukaan ne koostuvat tyypillisesti sellaisesta rakenteesta, johon yhdistetään jotain, tai yhdistelemällä skeemoja. Tämän johdosta "pyhän uskomuksen"/"merkityksellisten mysteerien" tulee olla erikoisia ("Tämä talismaani putoaa maahan kun siitä päästää irti" ei tunnu pyhältä, se on liian "tavanomainen", se on ihan normaali "skeeman jäsen", se ei ole erityinen) Se ei kuitenkaan saa olla täysin outo. ("Tämä käsi on mannapuuroa paitsi silloin kun joku katsoo sitä" ei ole hyvä uskomus, vaikka se on erikoinen. Se ei ole yhtään normaaleiden skeemojen mukainen.) Hyvä mysteeri on siis hieman outo, kuten "tämä putki joka sisältää kiviä ropisee kuten sade, joten hyvä poppamies kykenee hallitsemaan sen avulla sadetta". Tässä "normaalin esineen skeemaan" lisätään epänormaaleja elementtejä, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Jumala voidaan ajatella persoonaksi, jolla on erikoisia kykyjä ja joka on näkymätön. Skeemaa ei ole muutettu kovin paljoa. (Siksi ihminen ja Jumala toistensa kuvia ovatkin. Riippumatta siitä kumpi maalasi kumman.)

Sama näkyy Boyerin mukaan myös muodonmuutoksiin; Erikoisuutta täytyy olla, mutta ei liikaa. Kun sadussa muutetaan prinssi rupikonnaksi, se ei ole mielenkiintoinen jos muutos on täydellinen. Jos prinssi muuttuu rupikonnaksi ja alkaa tekemään vain rupikonna -asioita ja ajattelemaan rupikonna -ajatuksia, se ei ole kovin mielenkiintoinen. Samoin jos muodonmuutos on outo, siitä ei saa kunnon otetta. Näin prinssin muuttuminen atsaleaksi on jo huomattavasti vaikeampaa. Eikä prinssi ikinä muutu atsalean säilytysruukuksi, koska esineiden ja ihmisten skeemat eroavat toisistaan vielä enemmän kuin kasvien ja ihmisten. (Ja jo kasvi rupesi olemaan "liian erilaista".) Mielenkiintoiseksi muodonmuutoksen tekee se, että kohde on osin ihminen. Taiotulla rupikonnalla täytyy olla prinssin mieli, jotta tarina olisi mielekäs.

Ja tämän vuoksi tarinoissamme esiintyy usein sekahirviöitä, kuten kentaureja(ihminen+hevonen), tai muutoin hieman erikoisia eliöitä pegasus(hevonen+siivet). Ne ovat hieman outoja, mutta kuitenkin jollain tavalla tuttuja. Mikä tahansa uskomus ei voi olla tälläinen, ja ne eivät ole hyviä, vaan ovat joko tylsiä (putoava talismaani) tai outoja (käsi joka on kaurapuuroa aika kun kukaan ei katso sitä.)

(Oma huomautus;
Uskonnot toisin sanoen noudattavat jollain tavalla "yleistä logiikkaa", mutta toisaalta hieman rikkovat sitä jossakin. Minusta näitä "yleisen logiikan yhteneviä piirteitä" ei voida käyttää osoittamaan että koko uskomissysteemi olisi looginen. - Emmehän voi sitä tehdä sadesauvankaan kanssa. - Uskomisjärjestelmä on pikemminkin sekoitus logiikkaa ja epälogiikkaa. "Merkityksellinen mysteeri" ei ole täysin kumpaakaan.)

Chris Angel ja enkelit.

Chris Angel tuli tunnetuksi olemalla hyvä taikuri. Hän saavutti erikoista kulttimainetta; Löytyi ihmisiä, joiden mielestä Chris oli noita. He epäilivät, että kyseessä ei ollut pelkkä hieno silmänkääntö, vaan oikea magia.

Ja mitäköhän tälläiseen rationalisointiin voisikaan sanoa? En osaa toistaa hänen temppujaan, enkä osaa edes keksiä niille uskottavia selityksiä. Silti vaihtoehto "Chris on maagi" ei ole minusta yhtään perusteltu, koska kekenkään ei koskaan missään ikinä ole osoitettu käyttävän magiaa. Siksi Chrisin mystisyyden kannalla olevien tulisi jotenkin osoittaa että tämä vaihtoehto kannattaa ottaa huomioon.

Muutoin sekoitettaisiin se "mikä voitaisiin kuvitella" ja "mikä on oikeasti olemassaoleva vaihtoehto". Minäkin voin kuvitella helposti että lennän kuuhun ladalla, mutta se ei vielä tarkoita että voisin oikeasti tehdä sen.

Chrisin kannattajat toisin sanoen tekevät -kun eivät ole magiaa todistaneet- rationalisioinnin, eli yksinkertaisesti sovittavat tilanteen haluamallaan tavalla ja pitävät tätä vaihtoehtonsa todisteena. Magia tulisi vaihtoehtona vähintään ottaa vakavasti sen takia että he voivat kuvitella sen olevan vaihtoehto - ja ne temput on tosi hienoja ja selittämättömiä.

Sama tietysti koskee Jumalaakin. Ihmiset keksivät rationalisointeja, "Kun ei tiedetä, niin Jumala" tai "kaikkea ei ole selitetty, joten Jumala tulisi ottaa huomioon vaihtoehtona", tai "matematiikka ei selitä kaikkea, vaan aina löytyy ristiriita ja ongelma, jonka ratkaisemiseksi joudutaan aksiomatisoimaan lisää". Minusta heihin koskee sama kuin Chrisiinkin.

Mitä tämä tarkoittaa minun mielestä?
Siihen että magiaa ja Jumalaa voi molempia pitää totena on olemassa kaksi tapaa;
1: Myöntää että magiassa ja Jumalassa on kyse puhtaasti uskomisesta, jolle ei ole perusteluja. He vain haluavat hypätä "uskon hyppynsä". He voivat esimerkiksi kertoa, että siinä hypyssä on järkeä vasta kun se "yliluonnollinen hyppää vastaan", eli vasta hyppäämisen jälkeen. "Kuilu kutistaa itsensä, ja putoamisen sijaan kanjoni kutistuu vaarattoman pieneksi, ja kenties lopulta kohoaa vuoreksi." Siis vähän kuten Zeldoissa on usein tuli(vuori)temppeleissä niitä laattoja, jotka nousevat laavasta ja kohoavat sitten korkeuksiin.
2: Todistamalla että maailmassa todella on Jumala tai magiaa, eli asettaa testi joka voi antaa vastauksen "kyllä magia/Jumala" tai "ei magia/Jumala". Tällöin kyseessä olisi tieteellinen tieto.

Sekään ei toki olisi välttämättä "lopullista tietoa", mutta se olisi aikanaan "paras arvaus lopullisesta tiedosta". (Ennen Gödeliä uskottiin vakavasti että matematiikka voitaisiin ratkaista ristiriidattomasti ja kokonaan aksiomatisoimalla riittävästi. Tätä sen aikaista uskomusta ei käytetty todisteena Jumalan olemassaoloa vastaan, eikä ylipäätään Jumalan olemassaoloa koskevana testikysymyksenä : Miksi ei?) Tiede perustuu uskon minimointiin, usko pyrkii sen maksimointiin. Kun ei sekoittele näitä kahta keskenään ja sekoita toista toiseen, saa minun puolestani uskoa mitä vain.

Vaikka sen, että Chris Angel on oikea maagikko. En sitten tiedä kumpaan on helpompi uskoa, Jumalaan vai Angelin taikuuteen. Kumpaan uskominen on vaikeampaa ~ Kumman uskon hyppyä tulisi arvostaa rohkeutensa vuoksi enemmän?

Ainakaan minusta suurta eroa esimerkiksi Chrisin ja Jeesuksen välillä ei ole. Molempien pyhyyttä/mystisyyttä/yliluonnollista luonnetta on korostettu "taikatemppukuvauksilla".

Tosin kristinuskon kuilua kasvattaa se, että
1: Jeesus teki Chrisiä suurempia taikatemppuja - hänhän paransi sairaita, nousi kuolleista siinä missä Chris tyytyy levitoimaan ja tekemään muuta pienempimuotoista. Suuriin ihmeisiin on vaikeampi uskoa kuin pieniin ihmeisiin.
2: Jeesuksen dokumentointi on puutteellisempaa. Chrisin ovat videolla. Jeesuksen teot taas on kirjattu muistiin vasta pitkälti hänen kuolemansa jälkeen, mitä ennen ne olivat suullisessa perinteessä tavalla, joiden muuttumattomuutta suhteessa tapahtuneeseen ei voida varmistaa. Chrisin tempun sisällön voi sentään aina tarkistaa videoilta. Näin Chrisin "temput on tehty", hänen temput eivät vaadi uskon hyppyä. (Sen sijaan ne voidaan toki selittää esim. kuvamanipulaatiolla, joten niiden taikainen perusta vaatii "uskon hypyn".) Sen sijaan uskon hypyn vaatii esimerkiksi sellainen väite, jonka mukaan Jeesus nosti Lasaruksen kuolleista. Meidän on vain uskottava kun Raamattu niin sanoo.

Ehkä meidän täytyy siksi pitää Chrisin temppuilua näistä kahdesta "uskottavampana", mutta meidän täytyisi silti arvostaa enemmän nimenomaan niiden kristittyjen hyppyä, jotka sen hyppynä(ilman ad hoc -"rationalisointeja") uskaltavat tehdä.

Nimettömyys.

Mika Sipuran (vauva?)blogissa puhuttiin tärkeää asiaa anonyymiteetistä. Sipuran mukaan siinä on aina mukana "ripaus epärehellisyyttä, ja tuppu napanöyhdän kaivantaa." Hän kertoo että jos anonyymi pystyy ilmaisemaan ajatuksia enemmän ja avoimemmin, niin miksi niitä tulisi kertoa lainkaan? Hän yhdistää nimen asettamisen ja sanojen takana seisomisen yhteen.

Hän on minusta aika oikeassa. Paahtoleipä on kuitenkin anonyymi. Ja pysyy. Syy on yksinkertaisesti se, että en halua jatkaa blogini juttuja "tosielämässä". Se on muuta varten. Tämä on minulle kuten pelipaikka, rooli lakkaa heti kun astun pelitilanteesta ulos. Samoin kun menen töihin, teen työni, ja kun lähden kotiin, haluan laittaa oven kiinni. En pidä eri elämäni osa -alueiden sekoittamisesta, oikein missään muodossa. En vie työkavereita pelaamaan, enkä tuo kavereita työpaikalle. Työkaverit taas eivät käy meillä kylässä, oikeastaan ainoastaan Jehovan Todistajat ja sukulaiset käyvät. Moni saattaa psykologisoida että "paahtis hakee valheellista hallinnan ja käsitettävyyden tunnetta elämäänsä erittelemällä, lokeroimalla, luokittelemalla." Ehkä näin onkin,"mutta ei sitä tarvitse tulla minulle kertomaan."

En siis koe "MrKAT:in epävarmuutta" ("teeppä "Lars Vilksit" tai "Rushdiet" ja ilman palkkaa pelkkänä harrastuksena ja tuu sitten sanomaan kun joudut häipyyn kodistas ainoana palkkana hulluin viiltopuukot kurkun alla...") . En siis jaksa uskoa että Suomen uskovat tai PETA -laiset ja muut "animalia -anomaliat" kokisivat minun murhaamistani kovin tärkeäksi asiaksi. En siis pelkää hippejen enkä hihhulien kostoa. Olenhan sentään tuntematon tavis, ja listimiseni olisi vain huonoa PR:ää - vaikka nimi olisi kuinka mainittu.

Ja ehkä nimimerkissä on sekin hyvä puoli, että kukaan ei tule ottaneeksi sellaista "liian vakavasti". Ehkä nimimerkin käyttö lisää sitä, että blogiani luetaan kriittisemmin, vähemmä, mutta ilman että kenellekään tulee tarvetta hermostua. Ainakin toivon niin. Ehkä tässä on tavoitteena se Sipuran kommenteissaan mainitsema "Iso panos, iso tulos - pieni panos, pieni tulos." Ehkä olen enemmän "puppugeneraattori" kuin syvällinen ajattelija. Ehkä haluan jopa tuoda tämän esiin ja tunnustaa.

Ja toisaalta; Monissa elokuvissa on "nimettömäksi jääviä sankareita", jotka on usein tosi cooleja. Ehkä heidän karismansa tarttuu. Minä ainakin tarvitsisin kaiken karismankohotuksen, jonka voin saada.

Terveisin; "Bloggaaja ilman nimeä - yksinäinen karsastaja".

Uskonto "selittäjänä".

Olen aloittanut tiiliskivimäisen paksun Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat:Miten uskonto selitetään" -kirjan lukemisen. Nimestään huolimatta kirja ei ota lainkaan kantaa siihen, loiko ihminen Jumalat vai toisinpäin. (Tai peräti; Loiko Jumala ihmisen, joka sitten loi useita Jumalia...)

Kirja käsittelee uskontoa aivotutkimuksen kautta. Vastailee enemmän kysymykseen miksi ihmiset uskovat. Uskovainen voi mielestäni lukea kirjaa ihan hyvin.

Kirjan alkuosassa -jota olen vasta lukenut, Boyer antaa ruoskaa useille uskonnonselityksille. Nostin keskeisenä esiin sen, että uskonto ei "selitä" ilmiöitä perinteisessä mielessä. Eikä se toimi myöskään moraalin selittäjänä.

Boyer kannattaa ajatusta, jossa uskonnot rakentuvat "merkityksellisten mysteereiden" varaan. Eli siinä missä normaali selittäminen yrittää tehdä "enemmästä vähemmän", uskonto pyrkii pikemminkin tekemään "vähemmästä enemmän". Jotta tässä olisi järkeä, tiivistän ajatusta; Perinteisesti asia koetaan selitetyksi, jos meillä on jokin sääntö tai ilmiö, jonka sisältö tiedetään. Kun kivi putoaa, se putoaa gravitaation vaikutuksesta. Samoin omena putoaa. Samasta syystä. Näin gravitaatio on se "vähemmän"(1. sääntö, jonka sisältö on esitettävissä "tiettynä, ennustettavana, sääntönä"), joka selittää "enemmän"(kivet, omenat, villasukat, venäläiset kuuraketit). "Merkityksellinen mysteeri" taas rakennetaan enemmän siten, että jokin ilmiö tai ilmiöjoukko nostetaan taustasta esiin, ja sille laitetaan mystinen ja tuntematon tai käsittämätön sisältö; jotain vielä lisää. (Ilmiön takana on henki, jolla on erikoisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat sen toiminnan ja jotka usein "selittävät mystifioimalla" eli kertomalla selityksiä sille miksi sitä ei havaita: se on esimerkiksi "näkymätön", "aineeton"..) Eli jos jotain asiaa ei ymmärretä, sen taakse laitetaan vielä lisäksi jotain, jota ei ymmärretä. Mutta ei miten tahansa. Tämän "ylimääräisen elementin" tulee olla jollain tavalla merkityksellinen.

(Oma huomautus; Joulupukin, djinnejen, taiwanilaisten henkien ja Jumalan välille on siksi lähes mahdoton tehdä eroa; Ainut ero taitaa olla se, että joissain kulttuureissa tiettyihin asioihin uskotaan paljon ja toisiin vähän - niiden kohdalla joihin uskovia on vähän sallitaan helpommin ja pienemmillä vaatimuksilla kritisointi. Kun taas niitä joihin uskotaan laajasti, ei saisi kritisoida lähes yhtään eikä missään oloissa. Siksi arabimaissa ei saisi kritisoida islamia, eikä suomessa kristinuskoa. Hindumaissa molempien em. uskontojen kritiikki taas on helppoa. Minusta ne voi silti ihan hyvin niputtaa (Ei sitä freimaamista.); Kysymys Jumalan olemassaolosta on joko ympäröivästä yhteisöstä riippumaton asia, jolloin nämä mielipidetuntemukset voidaan täysin sivuuttaa tai sitten pelkästään kulttuurillinen ilmiö, jota ei tarvitse ottaa "niin vakavasti"; Uskonto/ateismikeskustelu vertautuu tällöin siihen kysymykseen pitääkö enemmän kubismista vai surrealismista.)

Tämän seurauksena "perinteisesti" ajatellen masennus voi johtua stressin ja muiden aiheuttamista ilmiöistä, jotka vaikuttavat ihmisen ruumiiseen. Ja tätä voidaan auttaa antamalla psyykenlääkettä. "Merkityksellisessä mysteerissä" masennus voi esimerkiksi johtua siitä, että henget ovat lainanneet tai varastaneet osan sielusta, ja että tätä voidaan hakea takaisin poppamiehen avulla. Molemmissa keinoissa on sekä elementti, joka tavallisen ihmisen mielestä tekee asian "ymmärrettäväksi" että jonkinlainen kontrolli.

Boyerin mukaan uskonnolliset ideat poikkeavat totutusta, mutta joissa on omia päättelyjärjestelmiä. Hän vertaa tennispallon rikkoman ikkunan tapausta ja noitia. (kuvailen tilanteen omin sanoin, en kirjasta siteeraamalla. Esimerkit ovat kirjassa s. 32-33)Jos nainen näkee tennispallon rikkoneen ikkunan, syntyy tilanne, jossa Rouva on raivoissaan ja suuttunut ja raivo kohdistui ulkopuolisiin tahoihin, joiden rouva tiesi/oli kuullut leikkivän liian lähellä ikkunaa". Noitien tapauksissa taas voidaan ajatella että "Noidat ovat kantaneet kaunaa juuri noille ihmisille, koska katto romahti juuri silloin kuin vain nämä henkilöt ja juuri he olivat ikkunan alla."

Kummassakaan tilanteessa näitä ei tarvitse lausua ääneen, ne ovat "itsestään selviä". Boyer korostaa että nämä "itsestäänselvyydet" eivät ole luonteeltaan sellaisia että niitä voitaisiin huomata introspektiolla, eli itsehavainnoinnin, kautta. Hän korostaakin Dennettin "kartesiolaista teatteria", jossa me uskomme että kaikki aivojemme toiminta olisi rationaalista, että ajattelisimme järkevästi, vaikka pohjalla onkin paljon ilmiöitä, joita voidaan lähestyä vain kognitiotieteen menetelmin. Nämä "itsestäänselvyydet" kuitenkin ovat juuri se asia, joka tekee sekä "perinteisissä selityksissä" että "merkityksellisissä mysteereissä" sen tunteen, että asia on niiden kautta jotenkin "ymmärrettävissä".

(Oma huomautus; Ja tämän vuoksi varmasti uskovaisia on kaikissa yhteiskuntaluokissa, aina koulutetuista professoreista yhdysvaltain presidentin kautta katulapseen. Mutta näihin vetoaminen ei tietenkään puhu mitään itse uskon kohteen olemassaolon puolesta. Auktoriteettiin tai uskon yleisyyteen vetoaminen ei toimi, siihen voi vastata että "Jos muut hyppäisivät kaivoon, hyppäisitkö itse perässä".

Sitten siirrytäänkin sujuvasti moraaliin;
Boyerin mukaan uskonto ei selitä moraalia. Hän myöntää että uskonnot ovat sidoksissa moraalisääntöihin, ja että monet uskonnolliset koulukunnat nostavat sen esille. Eikä uskonnollisten järjestelmien ja poliittisten systeemien eroakaan ole hyvä korostaa, koska monet uskovaiset ja uskonnolliset järjestelmät puolustavat sitä ylpeästi. (Oma huomautus; Vanhassa Testamentissa on paljon lakeja, jotka ovat nimenomaan poliittisia kysymyksiä, ja jotka koskevat yleistä yhteiskuntajärjestystä, kuten missä oloissa tulee tuomioita, ja missä tilanteissa voidaan pitää orjia. Vanha Testamentti oli varmasti paimentolaisjuutalaisille poliittisen systeemin ydin.) Boyerin mukaan väite, jossa uskonto luo moraalin on itse asiassa suurissa vaikeuksissa, koska missään uskonnollisessa yhteisössä ei esimerkiksi ole sallittua tappaa veljiään ja sisariaan vain sen vuoksi että tästä saisi vanhemmiltaan lisää huomiota. Uskonnollisuuden yhdistäminen moraaliin on siksi Boyerin mukaan todennäöisesti vain "ad hoc" selittämistä moraalisille käskyille, jotka olisivat voimassa itse asiassa muutoinkin. Sama koskee Boyerin mukaan myös uskonnon suhdetta politiikkaan; Kaikissa maissa on yhteiskuntajärjestystä pönkittäviä elementtejä, olipa niiden maiden uskonto ja maailmankatsomus mikä hyvänsä. Uskonto ei siksi toimi uskottavana selityksenä niiden lähteeksi.

Kun menneisyys lyö sormille.

Jehovan Todistajat vierailivat kylässä, pitkästä aikaa. Tulivat taas pareittain siten, että toinen oli se vakiotyyppi, ja toinen taas hänen alati vaihtuva kaverinsa. (Ilmeisesti olen niin kauhea, että kukaan ei halua tulla kahta kertaa ja se ensimmäinen on jotenkin "määrätty"/"lukittu" tehtävään. Olen kyllä yrittänyt olla kohtelias, mutta tämä ajatus on alkanut käymään mielessä. Se nimittäin selittäisi.)

Juttelimme ihan mukavia. Aika vähän oli julistamista tai mitään, ei mitään kirjaa selailtu. Nousi siinä juttelun puolesta se uusi vieras sitten kertomaan kuinka hän oli roolipelannut. Kertoili Vampireen(the masquerade etc.) liittyvistä kristillisistä symboliikoista. Kertoi kuinka on ollut roolipelaaja. Yritti kaveerata kai. Yhteisellä harrastuspohjalla saa keskustelua.

Kunnes sitten menin mölyttämään yllättyneellä äänellä
"Ai, te saatte pelata ropeja?!"
Vastaus oli, että niitä pidetään "epäraamatullisina", että Jehovan Todistajan ei siksi olisi sopivaa pelata roolipelejä.

Tämän jälkeen tunnelma kylmeni jotenkin monta astetta ja tyypit poistuivat yllättävän nopeasti, koska koko hänen kaveerausjuttelunsa "ampui takaisin", vaikka en sitä niin tarkoittanutkaan. Häipyivät.

Tuo reissu taisi varmistaa että minusta ei ikinä tule Jehovan Todistajaa. No, "sitä toivoa" ei toisaalta ole muutenkaan ollut ikinä..

Paahtoleivän "paha ongelma"

Olen miettinyt melko kauan, pitäisikö minun lainkaan julkaista seuraavaa "Pahan Ongelmaan" liittyvää ajatusketjuani yhtään missään. Se on aika vanha, ja se on muodostunut mielessäni erittäin pitkän ajan kuluessa. Siihen on liittynyt erilaisia ilmiöitä, jotka useista tuntuvat ehkä jopa täysin irtonaisilta. Ajatus ei ole mitenkään erityisen hieno, enkä usko että se on miltään osin edes omani. Moni muu on varmasti aikaisemmin miettinyt samoja asioita.

Seuraava teksti sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla vahingollisia...
likimain kaikille. Tämän vuoksi olen maalannut tekstit täysin valkoisiksi, taustan värisiksi. Saadaksesi sen näkymään joudut siis pyyhkimään sen yli hiirellä.

Suosittelen, että et tee sitä. Etenkään, jos tunnet missään kohden sydäntäsi uskonnollisuuden rippusenkaan, tai rakkautta Jumalaa kohtaan. Kirjoitan tämän tekstin, hieman pahoilla mielin, vain ja ainoastaan sen vuoksi, että pääsisin miettimästä sen ulostuomista. Että ei tarvistisi joka aamu taas päättää että "ei tänäänkään". Teitä on varoitettu!

Kuten otsikosta varmasti arvastitkin, kyseessä on "Pahan ongelma". Olen ottanut lähtökohdikseni seuraavat asiat;
1: Jotta Jumalan Hyvyydellä olisi kannaltamme mitään merkitystä, sen pitää olla Jumalasta irrallinen; Jos Jumala määritellään hyväksi, niin saataisiin muutoin sellainen lopputulos, että Jumala voisi vaikka anaaliraiskata vauvoja, ja tämä olisi hyvyyttä. Hyvyys vain poikkeaisi ihmisten käsityksistä, ja kriitikko olisi pelkästään omien väärien moraalilähtökohtiensa kanssa. Mielestäni kaikkihyvä Jumala ei saa raiskata, tappaa, kiduttaa. Uskon ja Moraalisen Jumalan nimeen ei voida oikeuttaa kansanmurhaa. Toisin sanoen; Jotta voisimme puhua Jumalasta "hyvänä" emmekä pelkkänä "moraalin määrääjänä" voimalla, mahdilla ja arvovallalla (joka on muuten diktaattoreiden yleinen tapa), meidän tulee voida tarkastella Jumalan hyvyyttä objektiivisesti.
2: Koska moni ihmisten kokema pahuus voidaan nähdä seuraukseksi siitä, että ihminen ei ole hyvä, vaan kerää ongelmia, kun ei välitä. Kun monet pahat asiat voidaan nähdä siten että ihmiset vain itse vahingoittaa toinen toisiaaan - mahdollisesti vielä Jumalan nimeen - ja sitten syyttää tästä Jumalaa, on voitava myös hyviä asioita rajata ulos Jumalasta siten että ihminen tekee hyvää vain toinen toisilleen - mahdollisesti vielä Jumalan nimeen. On otettava käsittelyyn sellaisia asioita, jotka eivät ole suoraan ihmisten aikaansaamia. Luonnonilmiöt ovat esimerkiksi sellaisia; Emme ole havainneet että ihmiset aikaansaisivat maanjäristyksiä tai tulivuorenpurkauksia. Joka väittää muuta, etsikööt korrelaatiot ja tutkimukset tukemaan sanaansa. Luonnonilmiöt ovat siis joko luonnollisia tai Jumalan ohjaamia. Ja koska Jumala on kaikkivaltias, hän sallii ne vaikka ne olisivat luonnollisiakin. Täten Hänet voidaan pitää niidenkin taustapiruna. Tämä näkökanta on mielestäni tärkeä, koska jos Jumalalla ja Saatanalla olisi vain se valta ja vaikutus, jonka ihmiset heille antaisivat, ne olisivat vain pelkkiä tyhjiä kuoria. Ne olisivat ja vaikuttaisivat vain ihmisten mielessä.

Sitten olen ottanut moraalisen vertailun kohteeksi muutamia tapauksia, joihin sitten verrataan. Kun kohdat ovat sellaisia, jotka tuomitaan moraalittomiksi, tiedämme tasan tarkkaan että voimme niilläkin tuomita Jumalan.(Kun lähtökohta 1 otetaan huomioon);
1: Teemu Mäki perusteli kissantappovideotaan

1:1 Sillä, että kohtaus kesti vain lyhyen aikaa koko taideteoksessa;

"Puolitoistatuntisessa teoksessa on kissamateriaalia yksi minuutti, josta rääkkäyksenä pidetty kissantappokohtaus vie kuusi sekuntia."~Teemu Mäki

Täten kun huomaamme, että uskovaiset perustelevat asioita sillä, että maanpäällinen tuska on väliaikaista, ja että taivaan ikuisuuden rinnalla se ei merkitse kovin paljoa on perusteeton. Samoin väärässä ovat ne ajatukset joiden mukaan "Jumala sallii väliaikaisesti pahan maassa, mutta vangitsee ja tuhoaa Saatanan" ei ole kovin moraalinen argumentti, koska samalla pitäisi asettua puoltamaan myös Teemu Mäen kissantappovideon moraalisuutta.

1:2 Hänen oli vaikeaa tehdä masturbaatiota kissan päälle. Hän vetosi siis siihen, että hän koki emootioita kissan puolesta kuitenkin.

"Kissan tappamisen jälkeen masturboin kuolleen eläimen päälle. En kuitenkaan nauttinut kissan tappamisesta, enkä kissanraadon päälle masturboimisesta – päinvastoin, minun oli vaikeaa pystyä niihin, sekä fyysisesti että henkisesti"~Teemu Mäki

Näistä yhtäkään ei pidetty argumenttina, vaan oikeus, kuten minäkin, tuomitsi Mäen teoksen "epäsiveellisenä ja raaistavana". Siksi jos huomaamme, että uskovaiset vetävät siihen, että Jumalasta tuntuu pahalta heittää ihmisiä ikuisiksi ajoiksi kitumaan Helvettiin, ja että Jumala oikeasti haluaisi välittää meistä, meidän tulee huomata että perustelulla pitäisi hyväksyä myös Teemo Mäen kissanmasturbointiteloitus moraaliseksi. Ei mene läpi. Ainakaan minulle.

1:3 Teemu Mäki vetosi myös siihen, että oli vahingossa valinnut liian pienen kirveen ja tehnyt teloituksen taitamattomasti. Jumala ei voi kuitenkaan voida armahtaa tälläisestä, koska Hänen on valta ja voima maan päällä iänkaikkisesti aamen. Ja valta, vaikutusmahdollisuudet, valinnat, johtavat ainakin minun maailmassani myös vastuuseen. Jos et olisi voinut pelastaa jotakuta, ei kuolema ole sinun syysi, mutta jos tahallasi jätät esimerkiksi ensiavun antamatta ja henkilö kuolee sen johdosta, on syy juuri sinun. Valta ja voima kaikkialla tarkoittaa myös vastuuta kaikkialla. Jumalaa ei siski voida mitenkään verrata ihmiseen. Joka rupeaa puhumaan ihmisten pahuudesta, unohtaa itse asiassa tärkeimmän ja lipeää sivuraiteille. Huomiomme keskipisteenä on se, onko perusteltua kutsua Jumalaa hyväksi vai ei. Ei Jumala ihmiset luoneena aikakaan paremmaksi muutu, jos ihmiset ovatkin pahoja. Hänen voidaan jopa katsoa olevan jossain määrin vastuussa tekemisistämme, kuten vanhemmat lastensa teoista.

2: Sairaaloissa on aina välistä sellaisia lääkäreitä tai hoitajia, jotka tahallaan aikaansaavat potilaisiin erilaisia komplikaatioita, ja jotka ovat sitten ensimmäisinä pelastamasta potilaita urhealla ja ripeällä toiminnalla. Heitä ei pidetä mitenkään moraalisina. Jumala on kuitenkin luonut maan päälle myös viruksia, tauteja, saalistajia ja vaikka mitä muita kipua ja tuskaa tuottavia juttuja. Ja sitten jos joku sankarillisesti ihmeenomaisesti pelastaa lepraisen rukouksella ja Jumalan Sanalla, sen pitäisi kertoa jotain "moraalisesta Jumalasta ja hänen rakkaudestaan". Samoin ihmisen immuunipuolustuksen hienoutta voidaan kehua. Kuinka Jumala teki immuunipuolustuksen taistelemaan tauteja vastaan, jotka hän loi itse. Samoin kuin näiden sairaalasta potilaita pelastavien hoitsujen kohdalla pitää voida kysyä "mutta mistä tuli komplikatio" Jumalan kohdalla pitäisi voida kysyä "kuka ohjelmoi lepran", "kuka teki taudit, joita varten immuunipuolustus on"... Jos Jumala on ohjannut tai sallinut tautien synnyn, ja sitten esittää sankaria antamalla seuraajiensa parantaa vaivoja, hän on joko kuten se kunniaa hakeva lääkäri/hoitsu - tai hänen valvojansa, joka ei tee asialle mitään. Lääketieteen maailmassa molemmista narahtamisesta tulee potkut - ja luultavasti vankilaa päälle.

3: Jos puhutaan teloittamisesta ja kiduttamisesta, teloittamista pidetään yleensä asiallisempana. Maissa joissa kuolemanrangaistus on voimassa, ei välttämättä jaeta kidutustuomioita. Mutta maissa ja paikoissa joissa vankeja kidutetaan, heitä myös teloitetaan. Joissain tilanteissa voitaisiin ehkä jopa kuvitella, että eutanasia olisi luvallista. Sairaan tai kuolevan tahallista kiduttamista taas ei yleensä pidetä sopivana. Kidutuksia pidetään barbaarisina. Tältä pohjalta Helvetti on epämoralinen, barbaarinen, paikka. Ja jos uskova puolustautuu että "me kaikki ansaitsemme sen" hän itse asiassa sanoo että "olisi ihan oikein kiduttaa kaikkia, mutta jätän sen nyt resurssipulan ja YK:n nokkaansa pistämisen vuoksi tekemättä." Jokainen, jonka mielestä kauan jatkuva kidutustuomio on oikeutettua on moraaliton. Ja js puheet Helvetistä ovat totta, Jumalan voidaan tässä kohdin sanoa pistävän Guantanamon vankileiriä ja Irakilaisia paremmaksi. Vankilatuomion pituus ei yllä samalle tasolle, ja Irakilaisetkin sentään joskus teloittavat uhrinsa pois kärsimästä.

4: Pahimmat kidutukset sisältävät tunnetusti elementtejä, joissa kohteille annetaan lepotaukoja, jopa toivoa. Ihminen putoaa koviten korkealta. Ihminen kestää nopeasti kipua, mutta jaettuna ja tauotettuna kiduttaja tekee kidutuksesta ... kidutusta. Luonnossa on helppoa huomata noita ristiriitaisia elementtejä. Ihminen sairastuu, hänen immuunisysteeminsä taistelee, kunnes tulee seuraava sairaus. Molemmat ilmiöt, sekä sairaus, että immuunijärjestelmä, on selitettävissä nimenomaan kidutusmotiivilla. Rakkausmotiivin ongelmana taas olisi se sairaus, ja tuhomotiivin kohdalla se immuunijärjestelmä.

5: Yleisen näkemyksen mukaan ihmisiä tulee tuomita vain heidän omien tekojensa mukaan. Jos veljesi murhaa jonkun, sinua ei pidä siitä hyvästä tappaa. Kristinuskon perisynti kuvaa juuri tälläistä. Toisin sanoen sellaisen lain säätäjä, joka sanoo että

"Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." ~2. Moos. 34:7

esittää moraalitonta lakia, jossa kohteita eriarvoistetaan nimenomaan sellaisten asioiden kautta, joihin nämä eivät itse ole voineet vaikuttaa..

Ja mitä sanomme tämän jälkeen:

Kun tämän jälkeen katsomme maailmaa, näemme että siellä on luonnonkatastrofeja, joista Jumala on vastuussa. Näemme siellä kidutusta. Lisäksi kuulemme "ihmeistä", jotka ovat niitä "ripeästi pelastavan näennäishoitajan" -tapaisia juttuja. Näemme että Raamatussa esitetään moraalittomia tuomitsemisperusteluja.

Lopputulos; Joko Jumalaa ei ole, jolloin pahuus tulee ymmärrettäväksi. Tai sitten Jumala on olemassa, mutta hän on todella kammottava sadisti eikä ansaitse palvontaamme. Jumalan palvominen olisi siis moraaliton teko, vaikka se olisi "faktuaalisesti oikein".

Varjelus

Uskovaiset perustelevat joskus Jumalaa ja uskonsa rationaalisuutta sillä, että uskoville käy hyvin, paremmin kuin muille. Esimerkiksi Timo Teinosen väitöskirjan mukaan usko Jumalaan on vanhuksille voimavara, joiden avulla selvitään vaikeuksista. Usko Jumalaan korreloi myös vähäisemmän päihteiden käyttön kanssa. Kristinusko on siis suojannut ihmisiä päihdeongelmalta. Pharyngulassa taas juteltiin siitä, miten uskonnolliset ovat keskimäärin onnellisempia. Väitän että Teinosen löytämät asiat ja Pharyngulassa mainittu onnellisuus ovat ihan todellisia juttuja.

Minun mielestäni nämä ovat uskonnon tuomia etuja, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan olemassaolon kanssa. Ja näiden väittäminen varjelukseksi mielestäni peräti haittaa uskovaiseksi ryhtymistä, koska argumentti ei kerro varsinaisen asian puolesta. Jos uskovainen pitää tälläisiä perusteluja vakavina ja rationaalisina ja mainitsemisen arvoisina, ei uskon perusteet voi olla kovin rationaalisella pohjalla.

Selitän yksinkertaisesti miksi mielestäni on näin;

Usko on taatusti voimavara; Mutta henkinen voimavaraus voidaan liittää luottamukseen aivan mihin tahansa Jumalaan. Islamilaiset saavat henkisiä voimavaroja Allahilta. Jossain maissa tukena toimivat vainajien henget. Buddhalaiset saavat mielenmalttia uskostaan. Niihinkin uskominen antaa voimavaroja. Koska se on kaikilla sama, ja itse asiassa liittyy "placeboilmiön kautta" myös kalkkitabletteihin, ei kyseessä voi olla mikään Jumalasta johtuva asia. Uskonnon ja Jumalan tuomia etuja ei siis kannata sekoittaa. Ja olen aivan varma, että uskovaisuus ehkäisee alkoholinkäyttöä. Ja luultavasti monia muitakin riippuvuuksia. Ensimmäinen perustuu siihen, että uskonnoissa on kieltoja kuten

"Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne"~Ef.5:18

Jos minä perustaisin uskonnon, jonka perusnormeja (joiden rikkominen olisi sotaa Jumalaa vastaan) olisivat;
*Pese kätesi käytyäsi WC:ssä.
*Harjaa hampaasi aamuin illoin.
*Syö joka päivä vähintään 200g vihanneksia.
*Muista pyhittää perjantai liikunnalle ja sunnuntai elokuvien katsomiselle.(Kirkko tarjoaisi tilat elokuvien katsomiseen. Alakerrassa olisi kuntosali.)
*Älä sorru liiallisuuksiin tietokonepeleissä, viinassa, tupakassa tai karamelleissa.

olisivat uskonnon seuraajat taatusti terveempiä, eläisivät muita ihmisiä pidempään, heidän mielenterveytensä olisi luultavasti parempi kuin muilla. Mutta kertoisiko se yhtään mitään siitä, että kyseisen uskonnon takana olisi "oikea Jumala joka varjelisi"? Ei tietenkään. Kysymys on elintapojen muutoksesta, jotka ihminen voisi periaatteessa tehdä ilman Jumalaakin. Siihen että ihminen voidaan saada motivoitua tehokkaasti, voi tarvita uskontoa. Mutta uskonto voi olla olemassa ilman ihan oikeasti olevaa Jumalaa. Esimerkiksi esimerkkini ohjeet keksin minä, ja tein siitä vain uskonnon. Normit tulevat silti ihmiseltä, eikä keksityn uskonnon tuomat edut todista että em. uskonnon uskoma Jumala olisi todella olemassa.

Uskonnon tuoma suoja miltä tahansa riippuvuudelta on luultavasti vielä hieman "käytöksen suuntaamisen kautta" tapahtuvaa hyödyllisempää. Ja se on itse asiassa sama kuin missä tahansa muussakin riippuvuudessa; Se vie aikaa. Jos minulla olisi pakkomielteenomainen harrastus, se veisi aikaa. Jos olen esimerkiksi hulluna pleikkaripeleihin, enkä välttämättä haluaisi tuhlata rahaani viinaan, kun jäisi se uusin peli saamatta. Enkä ehtisi juodakaan; Kännissä pelatessa ei saisi hyviä ranking -tuloksia.

Ja mitä taas tulee "onnellisuudella oikeuttamiseen", niin siitä tulee ainakin minulle mieleen se, että jos Natsi -saksassa olisi tehty onnellisuusmittauksia, juutalaiset, romanit, Jehovan Todistajat ja homot (joita kaikkia Hitlerin hallitus vainosi) olisivat saaneet surkeat luvut, ja keskiverto saksalainen, jolla oli eri elämäntavat/käsitykset olisi saanut huomattavasti paremmat tulokset. Emme kuitenkaan olisi voineet tämän pohjalta tehdä mitään päätelmiä siitä että Jehovan Todistajilla ja Juutalaisilla olisi väärä Jumala.

Entä minkä minä sitten laskisin varjeltumiseksi? Täytyyhän sellaisia olla, koska muuten en olisi yhtään itsekriittinen.
*"Painotettu placebo", eli uskon tuoma placebo -hyöty toimisi vain yhdellä uskonnolla. Väärät uskonnot haittaisivat. "Etsikkoaikaa elävät" olisivat placeboneutraaleja tai saisivat hyötyä vain hieman.
*"Jumalan näkyminen"; Jos auton alle jäävien uskovaisten lapsien eteen ja suojaksi todella tulisi niitä enkeleitä, jotka muutkin näkisivät. Jumala voisi ilmestyä näkyvästi leikkaussaleihin niissä tapauksissa joissa potilaana on uskova ja lääkärit täysin voimattomia -ja pelastaa tilanteen. Jumala voisi myös ilmestyä televisiouutisiin ainakin kerran viikossa kertomaan miksi se ja se luonnonkatastrofi iskettiin synnin torjumiseksi sinne ja sinne.
*"Supermies -ominaisuudet", joita saisi uskomalla mutta vain sillä. Eikä tähän mitään epämääräistä mongerrusta, vaan juuri sellaista mitä Raamattukin mainostaa sanoessaan

"Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä"~Luuk.10:19

Toisin sanoen olen sitä mieltä, että uskomisesta on hyötyä ja iloa. Ja tämä jo sinänsä antaa minusta täyden oikeuden uskontojen olemassaololle. Mutta että se ei loppupeleissä kerro oikeastaan mitään Jumalan olemassaolosta. Uskominen Jumalaan voi siis olla jopa järkevää, mutta se ei tee Jumalasta uskomuksen kohteena mitenkään järkevää. Suosittelen enemmänkin villasukan tai kalkkitabletin palvontaa yhdistettynä listaamiini uskonnollisiin dogmeihin. Villasukka ja kalkkitabletti ovat sentään kaikkien mukaan olemassa. Ja edutkin Heidän Seuraamisestaan olisivat taatut. Eli uskominen olemattomaan tai irrationaaliseen entiteettiin kykenee varsin hyvin olemaan "käytännössä hyödyllisiä". Käytännön hyödyt eivät kuitenkaan todista uskon kohteen, eli Jumalan, olemassaolosta ja toimista, vaan nimenomaan uskonnon vaikutuksista. Uskominen Pyhään Villasukkaan joka käskee syömään vihanneksia ja välttämään huumeita on "järkevää", mutta kyseessä on erilainen järkevyys kuin mitä uskovaiset tavoittelevat, sillä Jumala tai Pyhä Villasukka ei muutu tässä rytäkässä yhtään rationaalisemmaksi tai todennetummaksi.

Testaa mikä Lost -hahmo olet.

Minä olen hyvännäköinen, ulospäin suuntautunut, tyttö!
(Täydellisen onnistunut testi siis.)

You scored as Kate, You are Kate! Even with your spotty past of bank robbery and trouble you are a known as a nice girl who loves adventure. You are one of the guys and will always volunteer to go exploring. Kate 56% Locke 50% Sayid 38% Sawyer 38% Michael 31% Shannon 25% Jack 19% Sun 13% Boone 13% Charlie 13% Claire 6% Which "Lost" character are you? created with QuizFarm.com