Skeema

Olen jatkanut Pascal Boyerin kirjan tavaamista, ja tänään käsittelyn alla on skeemat ja se, millaisia rakenteita uskomuksilla Boyerin mukaan on oltava.

Boyerin mukaan meillä on mielessämme monenlaisia skeemoja. Esimerkiksi kun opettelemme uuden eläimen, meille monesti riittää pienikin vihje. Jos meille kerrotaan että jokin asia on "hyeenan vihollinen" päättelemme heti että se on eläin, ja että se lisääntyy samanlajisten kanssa, ja että sen on syötävä elääkseen ... Ja toisaalta jos sanomme vain, että se onkin korjattavana, saamme täysin erilaisen kuvan siitä. Tiedämme että se ei syö leipää eikä nuku, vaan on kone tai esine, joka on valmistettu ... Nämä ovat erittäin hyödyllisiä; Kun opettelemme asioita, emme joudu opettelemaan valtavia tietomääriä, jotta saisimme opeteltua yhden uuden eläimen. Yleensä voimme kohdistaa tiedon siihen mikä on "erikoista, uutta" sen sijaan että listaisimme sen mikä kaikissa on yhteistä.

Uskomukset toimivat hieman samalla tavalla. Boyerin mukaan ne koostuvat tyypillisesti sellaisesta rakenteesta, johon yhdistetään jotain, tai yhdistelemällä skeemoja. Tämän johdosta "pyhän uskomuksen"/"merkityksellisten mysteerien" tulee olla erikoisia ("Tämä talismaani putoaa maahan kun siitä päästää irti" ei tunnu pyhältä, se on liian "tavanomainen", se on ihan normaali "skeeman jäsen", se ei ole erityinen) Se ei kuitenkaan saa olla täysin outo. ("Tämä käsi on mannapuuroa paitsi silloin kun joku katsoo sitä" ei ole hyvä uskomus, vaikka se on erikoinen. Se ei ole yhtään normaaleiden skeemojen mukainen.) Hyvä mysteeri on siis hieman outo, kuten "tämä putki joka sisältää kiviä ropisee kuten sade, joten hyvä poppamies kykenee hallitsemaan sen avulla sadetta". Tässä "normaalin esineen skeemaan" lisätään epänormaaleja elementtejä, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Jumala voidaan ajatella persoonaksi, jolla on erikoisia kykyjä ja joka on näkymätön. Skeemaa ei ole muutettu kovin paljoa. (Siksi ihminen ja Jumala toistensa kuvia ovatkin. Riippumatta siitä kumpi maalasi kumman.)

Sama näkyy Boyerin mukaan myös muodonmuutoksiin; Erikoisuutta täytyy olla, mutta ei liikaa. Kun sadussa muutetaan prinssi rupikonnaksi, se ei ole mielenkiintoinen jos muutos on täydellinen. Jos prinssi muuttuu rupikonnaksi ja alkaa tekemään vain rupikonna -asioita ja ajattelemaan rupikonna -ajatuksia, se ei ole kovin mielenkiintoinen. Samoin jos muodonmuutos on outo, siitä ei saa kunnon otetta. Näin prinssin muuttuminen atsaleaksi on jo huomattavasti vaikeampaa. Eikä prinssi ikinä muutu atsalean säilytysruukuksi, koska esineiden ja ihmisten skeemat eroavat toisistaan vielä enemmän kuin kasvien ja ihmisten. (Ja jo kasvi rupesi olemaan "liian erilaista".) Mielenkiintoiseksi muodonmuutoksen tekee se, että kohde on osin ihminen. Taiotulla rupikonnalla täytyy olla prinssin mieli, jotta tarina olisi mielekäs.

Ja tämän vuoksi tarinoissamme esiintyy usein sekahirviöitä, kuten kentaureja(ihminen+hevonen), tai muutoin hieman erikoisia eliöitä pegasus(hevonen+siivet). Ne ovat hieman outoja, mutta kuitenkin jollain tavalla tuttuja. Mikä tahansa uskomus ei voi olla tälläinen, ja ne eivät ole hyviä, vaan ovat joko tylsiä (putoava talismaani) tai outoja (käsi joka on kaurapuuroa aika kun kukaan ei katso sitä.)

(Oma huomautus;
Uskonnot toisin sanoen noudattavat jollain tavalla "yleistä logiikkaa", mutta toisaalta hieman rikkovat sitä jossakin. Minusta näitä "yleisen logiikan yhteneviä piirteitä" ei voida käyttää osoittamaan että koko uskomissysteemi olisi looginen. - Emmehän voi sitä tehdä sadesauvankaan kanssa. - Uskomisjärjestelmä on pikemminkin sekoitus logiikkaa ja epälogiikkaa. "Merkityksellinen mysteeri" ei ole täysin kumpaakaan.)