Does your weblog own you?
torstai 31. toukokuuta 2007
Valkoisen miehen taakka.
Jotkut ehkä muistavat kuinka viime kuun viimeisenä päivänä pistin pienen haasteen kehiin. Kupissa ei ole enempi eikä vähempi kuin oma ateistisuuteni. Uskovaisethan eivät koskaan löisi uskostaan vetoa -sehän olisi syntiä. (kaikki avomielinen ~ syntiä.) Toki he ovat ensimmäisinä muilta vaatimassa "valmiutta vaihtaa mielipidettään".
Nyt minun on kaikille ikäväki sanoa että tulosta ei syntynyt. Uskova toki ajattelee että Jumala on ehkä värkännyt kauniit kukat, mutta toisaalta myös korppikotkat seuraamme. Minä taas ajattelen lähinnä sitä faktaa, että esirukoukset, joita 3 seurakuntaa on minulle esittänyt, eivät ole toimineet.
Nyt siis kävi niin että Jumalaa enemmän elämääni ovatkin apua tuoneet "maalliset" aurinkorasvat sekä meikit. (Tässä tapauksessa mieskin voi meikata -ja peräti naistenlehdistä saamillaan ohjeilla!) Joka tulee minulle puhumaan siitä kuinka tilanne on "vain ulkonäköjuttu" voin toki hieman vihjata siitä että jokainen joka on kerrankin palanut kunnolla auringosta tietää että on kivuliasta se, ja ilman pigmenttiä se tapahtuu käytännössä erittäin helposti. (Jotta voisin täysin demonstroida tilannetta kohteelle joutuisin tosin hieromaan kohteen naamaa raastinraudalla ja kertomaan kuinka kosmeettista se on, mutta Suomen Laki kieltää tämän. Myös opetusmielessä.)
Sitäpaitsi Jumala auttaa muitakin "kosmeettisissa asioissa".
Ikäänkuin Jumalalla olisi jonkinlainen asiakaspalvelu, joka toimii rukouksen välityksellä - joka kuten kaikki muutkin asiakaspalvelut koostuu siitä että tyyppi odottaa kaikessa hiljaisuudessa saamatta vastausta. Niin, toki "jonottaessa ei kannata lopettaa", mutta jos asiakaspalvelussa joutuu jonottamaan kauan, ei vastauspalvelu toimi. Ja "Jumala, Paratiisi ja muu paketti" on täydellinen joten hänen vastauspalvelunsakin on sellaista oltava. (Hän itse Sanassaan Sanoo niin ; Matt. 18:19-20 ja jos tuon jakeen lupaus ei päde, niin miksi mikään muukaan jae toimisi yhtään sen varmemmin?) Ja Tästä päättelen, että vaikka Jumala olisikin, häneltä ei saa lupaamaansa palvelua.

Pannaanko teletappia halvalla?
Jokainen meistä muistaa legendan Aku Ankasta ilman housuja ja eleli naimattomina. Legendaahan se olikin.
Nykyisin vastaavan, joskin todellisen, kohtelun on saanut lastenohjelma "teletapit". Ei sen takia että sarjan katsominen sulattaa aivot ja laskee älykkyysosamäärää pysyvästi: Se kun olisi ollut oikea ja todellinen asia. Ei, tarkkailun alle täytyi laittaa käsilaukkuinen Tiivi - Taavi. Koska tämä on homo.
Jutun pisti juuri vireille Puolalainen Eva Sowinska (toivottavasti lausutaan "sovinsti" tai sinne päin, vaikka nainen onkin.) Sowinskan lähestymistavalle onkin jo ehtinyt syntyä pitkät perinteet: Äskettäin kuukahtanut Jerry Falwell kun julkaisi jo 1999 National Liberty Journal -lehdessä ensimmäisenä ajatuksen. Suomessa Sulo Aittoniemi pisti liikekannalle.
Nyt teletapit vapautettiin syytteistään.
Itseäni ihmetyttää noissa puheissa se, että entä sitten vaikka olisi homo. Homoseksuaalisuuden esittäminen neutraalissa valossa tai positiivisessa hahmossa ei voi suoraan olla paha asia -paitsi uskovaisista- Ja itse ainakaan kun en kykene yhdistämään teletappeihin minkäänlaista erotiikkaa. Jos perusteluksi tulee se että teletappien seurauksena joku voi vaikka ruveta homoksi tai olla kipinä joka avaa kaapin oven muutoin, niin so what? Ai, ei tunnu uskovaisten vinkkelissä kivalta, joten on tehtävä laittomaksi? No minun maailmankuvassani uskovaisten käännytys on suunnilleen pahuudessaan pahoinpitelystä seuraava alaspäin, joten nyt sitten julistus on kiellettävä. Muistakaa toki että Suomi on sekulaari maa, jossa julistajahihhulit ovat vähemmistössä. Jos voimme jyrätä homovähemmistön ja pyrkiä rajoittamaan tämän kokoa ja suosiota ja positiivista imagoa minimiin, niin mikä muka estäisi?
Mutta jotta tilanne etenisi tasapuolisesti, niin seuraavaksi täytyy ottaa vakavan tutkinnan alle sarjakuvat joissa esiintyy miehiä trikoissa, unohtamatta tietysti Mikin ja Hessun suhteiden piilotettuja homoseksuaalisia piirteitä; Kenties Akuunkin tulisi palata, tällä kertaa oikeasti.

keskiviikko 30. toukokuuta 2007
Tuote: Usko
Tämä blogiviesti ei olisi ikinä syntynyt ilman kahta toisistaan irrallista tapahtumaa. Ensimmäinen oli "Idols -Nikulan" haastattelu jossain viime viikon lehdessä (joka oli jompikumpi Iltahöpöistä - tai sitten hesari) jossa hän kommentoi kristillistä puoluetta ja mainitsi että jos muslimien uskon pohjalta tulisi vastaavanlaista argumentointia, niin olisi kauhea meteli aiheesta.
Toinen oli sitten Saastaisen huoneen mainio puhelinmyyntivitsi. Ja itse lisäsin soppaan sen että kun nykyään kaikki on kaupallista, aivan kaikki on tuotteistettu. Myös moni ideologia on "tuotteistettu" (hip hop jne.)
Lopputuloksena syntyi se, millainen tuote(merkki) uskonto oikeasti olisi, ja miten sitä mainostettaisiin, jos sitä kohdeltaisiin kuten mitä tahansa muutakin tuotetta/tuotemerkkiä:
Tuote (ikuinen elämä™):
Tuotteena myymme teille itsenne isommassa paketissa. Kaikki mitä teillä on -paitsi mahan- saatte entistä isompana. Kaupantekijäisinä saat jo ennakkoon nimelliseen hintaan 1282 sivuisen käyttöohjeen (á ~20€) joka on käännetty heprealaisesta alkuperäisohjeesta, ohjeessa ei ole kuvia ja sen kieli on runollista ja vartauksia täynnä. Sivut ovat paperinohutta ja fontti pientä. Hinnat ja sisältö voivat erota toisistaan tilauseristä riippuen. Nopeimmille tilaajalle (kaikille jotka tilauksen ehtivät tehdä) ikuinen elämä Herrassa. Tuote tulee ihan kotiin kannettuna sitten joskus. Meitä on jo miljoonia jonossa saamassa tuotetta, ja he kaikki saavat sen ihan pian.
Lisäetuna aktiivisille asiakkaille "talo tarjoaa kierroksen" halpaa punaviiniä (3cl), joka on aina kerran viikossa tiettyyn kellonaikaan noudettavissa mistä tahansa toimipisteestämme.
Hinta:
Tuote annetaan teloituksetta. Ostamatta jättäminen on rankaistava teko. Rankaisuna on kidutus ja se toteutetaan heti kun tuote on loppuunmyyty ja postitettu. Osta heti koska huomenna tuote voi olla loppu ; Tuotteen ajoissa saaminen kun on ollut loppumaisillaan jo muutaman tuhat vuotta. Lisäbonuksena jokaviikkoisen drinkin saaneilta tuotteen tilaajilta otetaan osuus kaikesta tuloista mitä hän tekee elämänsä aikana, mutta ei hätää : Teemme tämän vaivattomasti ja täysin erikseen veloittamatta pidättämällä rahan suoraan palkasta. Lisäksi olitpa tilannut tuotteen tai et, otamme pienen lisämaksun kaikista ostamistasi tuotteista.
Mutta ei hätää: Lupaamme että laskematta et edes huomaa että kävimme kukkarollasi!
Tilausehdot:
Tuotetta saatavissa vain rajoitetun ajan; Tuotetta on kuitenkin tarjolla rajaton lukumäärä. Tuotteen toiminnan takaamiseksi on muistettava noudattaa käyttöohjetta pilkulleen jo ennen kuin varsinainen tuote edes toimitetaan perille. Mutta ei hätää, koska käyttöohjeet sisältävät tarkat ohjeet lähes kaikesta -muun muassa siitä keiden kanssa saat harrastaa seksiä ja mitkä tavat ovat soveliaita ja mitkä eivät- sinun ei tarvitse kuin noudattaa käyttöohjeita, eikä sinun tarvitse enää ikinä miettiä mitä sinun tulisi tehdä milloinkin. Muussa tapauksessa, eli jos tätä ehtoa ei täytetä, takuu raukeaa, jolloin myyjä eikä palveluntarjoaja ole enää minkäänlaisessa vastuussa siitä että tuote -joka on ihan totta ihan pian teloituksetta teille tulossa ja joka on ihan totta tosi hieno- ei toimi. Jos käyttöohjetta ei noudateta jo ennen tilauksen saapumista, emme takaa että tuote koskaan löytää perille.
Varsinkin jälleenmyyjille.
VAROKAA HALPOJA KOPIOITA!!!!!

tiistai 29. toukokuuta 2007
Vihollisia! Ampukaa reikäiseksi!
Amerikan Armeija aikoo hieman räjäytellä tärkeällä fossiilialueella.
Nythän fossiilistoon ilmestyy uusi aukko, joka tietenkin todistaa erikseen Luomisesta! Näin tällä hetkellä vallassa olevalle Amerikan oikeistolle tämä on pieni napinpainallus pilotille, iso etuaskel luomistieteen pysyvyydelle. Nythän oikeisto voi aina sanoa että "ei sieltä mitään kuitenkaan olisi löytynyt"...
Tai jotain vastaavaa.
Moni on vihainen : Ne maailmankuvansa sumentamat ateistit.

All publicity is good publicity?
Tutut Jehovat kävivät taas kylässä. (Tai siis se toinen on AINA sama ja se sen kaveri tuntuu vain vaihtuvan joka kerralla..) Sain jopa uudet lehdet taas. Juttelimme muun muassa uunituoreessa Herätkää -lehdessä (toukokuu 2007) olikin "Tarkkailemme maailmaa" -sivulla olleesta pikkuartikkeli otsikolla:
""Keitä te olette? Jehovan todistajiako?""
Sen teksti taas sisälsi seuraavaa:
"Elban saaren uimarannoilla Italiassa kierteli viime vuonna turistien luona nuoria katolilaisia Massa Marittma-Piombinon hiippakunnan piispan kehoituksesta. Hän oli sanonut, että jos he halusivat olla kristittyjä ja pysyä sellaisina, heidän oli julistettava uskoaan. Toiminta yllätti lomailijat. Il Tempo -lehden mukaan tavallisin reaktio nuorten lähestymisyrityksiin oli kysymys "Keitä te olette? Jehovan todistajiako?""
Asiasta juttelevat jehovat käsittelivät asiaa ikään kuin olisivat tuloksesta ylpeitä. Jos minä olisin uskovainen, ja uskonkunnastani jäisi vain käännytysyritykset niin paljon jälkeen että olisi järkevää pistää jokainen käännyttäjä "suoraan" uskontoni piiriin, niin se olisi jotain jota kuvaisin hokemalla:
"Ei näin. Ei TODELLAKAAN näin!"

maanantai 28. toukokuuta 2007
Miksi kristityt vihaavat fantasiakirjallisuutta?
Uskovaiset vastustavat usein fantasiakirjallisuutta. Harry Potter ja muut vastaavat ovat heistä usein ikäviä ja haitallisia. Perusteluina kaltaiseni fantasialajityypin kuluttaja kuulee usein kaksi perustelua:
1: Fantasiakirjallisuus heikentää suhteellisuudentajua.
2: Fantasiakirjallisuus sisältää saatananpalvontaa.
Ensimmäisessä kohdassa huomiota herättää mielestäni se, että fantasialajityypin ja Raamatun hahmo ja juonentapahtumat ovat erittäin samanlaisia. Mitä muuta sauvoineen riehuva Mooses muka on kuin velho? Tai mitä muuta nasiiri Simson oli, kuin berserkki, Conan barbaarin kaltainen voimamies, joka liehuvine tukkineen repii leijonia paljain käsin kappaleiksi? Jos fantasiakirjallisuus vie suhteellisuudentajua ja saa uskomaan taikuuteen ja muuhun vastaavaan höpöön, niin miksi Raamattu olisi yhtään parempi ihmekertomuksineen?
Toisessa kohdassa huomion herättää se että kaikki loitsujen käytöt ja muut vastaavat viittaavat aina saatananpalvontaan. Raamatun vastaavat ihmeteot taas eivät jostain syystä näin tee. Lisäksi uskovaiset tietenkin liittävät Saatanaa muinaismytologiahahmoihin ja hirviöihin, joita fantasiakirjallisuus on kiistämättä pullollaan. Raamatussa vastaavat eläimet eivät kuitenkaan tee kirjasta vaarallista. Jos fantasiakirjassa on lohikäärme, joka tapetaan niin tekeekö se kirjan vaaralliseksi vain sen takia että Raamatussa lohikäärme yhdistetään Saatanaan?
En yksinkertaisesti pysty ymmärtämään miksi se että fantasiakirjassa on ihmeitä, demoneita ja lohikäärmeitä tarkoittaa että kirja on vaarallista vieraannuttavaa Saatananpalvontaa, mutta se että Raamatussa on ihan näitä samoja asioita, niin se on "Kirjojen Kirja".. Varsinkaan kun uskovaiset kutovat fantasiakirjojen yhteydet Saatanaan lukuisien ja useimmille tuntemattomien mytologiamutkien kautta ja Raamatussahan Saatanaan taas viitataan ihan suoraan..

Miksi toiset hihhulit ovat tasa -arvoisempia kuin toiset?
Jostain syystä ateistejen tulee osata Raamattu käsittämättömän hyvin ; Ateistin tulee kyetä kumoamaan Raamattu ja tuntea sen ristiriitaisuuksia. Kummallista kyllä tämä asenne on sekä uskovaisilla että ateisteilla. (Tosin voidaan kysyä että mitä järkeä on ylipäätään olla ateisti, jos joutuu joka tapauksessa kahlitsemaan itsensä pitkäksi aikaa Raamatun tavaamiseen ja Raamatusta keskusteluun? Eikö se ole yksi niistä jutuista joka uskonnoissa sitoo ja on tätä kautta huonoa?) Ateistin ei kuitenkaan täydy osata jokaikista eri uskontojen kirjaa. Miksi?
Eikö ne ole yhtä hyvin "mahdollisia vaihtoehtoja jotka on eliminoitava"? Ovathan ne, eikä totuusasioita voida minusta pyyhkiä päiväjärjestyksestä sen mukaan onko jonkun maan "enemmistö / kulttuurihistoria jotain mieltä". Syynä on luultavasti se, että uskovaiset itsekin hyppäävät näiden ohi perustelematta sitä kenellekään. Mutta tämä on tekosyy; Ateistin ei tarvitse noudattaa uskovaisten asenteita kaikkiin uskontoihin. (Kristinuskoon tai muihinkaan.)
Toinen jännä asia on Riku "Riksa" Rinne. Hän nimittäin kiertelee kouluilla. (Minusta koomista on, että Riku "Riksa" Rinne on saatananpalvonnan asiantuntija ja ollut muun muassa Hyvinkään paloittelusurmien oikeudenkäynnin asiantuntijana -ja samalla hän on kirjoittanut kirjoja joiden mukaan roolipelit ovat Saatananpalvontaa : Hitto minkä tason asiantuntijuutta!) Mutta saisiko esimerkiksi aktiivistihyttytyttö jostain järjestöstä tulla julistamaan oppiaan eläinten oikeuksista? Ei saisi, vaan syytettäisiin aivopesusta. Minusta sen vaan pitäisi olla niin että jos kielletään yksien aivopesu, tulisi myös toisien aivopesu kieltää.
Minun kantani on: Ateistin ei tarvitse osata riviäkään Raamattua ollakseen "aidosti ateisti", eikä hihhuleita saisi päästää julistamaan kouluihin. Julistakoon hihhulit kerhotiloillaan ja teetuvillaan -ja lukekoot siellä ja kotonaan Raamattua niin paljon kuin lystäävät!

sunnuntai 27. toukokuuta 2007
Kärsitkö masennuksesta?
Ei hätää, sillä Hiroyuki Nishigaki on pohtinut ja tutkinut masennusasioita ja kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo ongelmaasi ratkaisun.
Kirjan nimi on:
"How to Good-Bye Depression: If You Constrict Anus 100 Times Everyday. Malarkey? or effective Way?"
Uskon että helpotti!

lauantai 26. toukokuuta 2007
Gotta catch 'em all!
Maailmassa riittää erilaisia erittäin häröjä asioita vaikka muille jakaa. On PSI -voimaa, kummituksia, UFOja, hirviöitä, energiavärähtelyjä, enkeleitä ja demoneja, salaliittoja. Listaa voi jatkaa.
En tiedä ovatko muut ihmiset tulleet samaan tulokseen, mutta näitä ihmisiä jotka uskovat näihin monenlaisiin hörhöyksiin ei ole niin paljoa kuin voisi olettaa:
Ihminen joka on yhdessä asiassa härö on useimmiten härö myös jollain toisellakin tavoin. Ja etenkin niin, että jokin uskonto, joko New -Agetyyppinen tai sitten kristillinen, on se liima jolla nämä yksittäiset eri häröilyt liitetään yhteen, ikään kuin maailman häröilyllä olisi voimakas taipumus keräytyä mahdollisimman tiiviisti ja laaja -alaisesti yhteen ja samaan paikkaan:
Eli suorastaan yllättävän usein auraparannukseen liitetään kristinuskoa, ufoja ja kummituksiakin tulkitaan usein uskontofiltterin läpi, vaihtoehtohoidot ja energian kavanoinnit ja kaivoonkatsonnat liitetään yhteen. Ja sama yksittäinen häröily luonnollisesti kasataan sekä New Agen että uskonnon puolelle mahdollisimman hyvin mukaan.
Tuntuukin joskus että New Agerit ja kristinuskovaiset erottaa toisistaan enimmäkseen siitä että he vihaavat toisiaan : Ja että kristinuskopuoli hihhuloi ja New -Agepuoli hörhöilee. Muutoin toimet ja uskomusosaset ovat samat : Molemmat selittelevät ruumiistairtautumisia, molemmat selittelevät UFOja ja käsillä parantamista..
Olisiko syynä se, että harvassa ovat ne niin hullut jotka ovat valmiita "aktiivisempaan hihhulointihörhöilyyn", ja heidän houkuttelunsa onnistuu näiden pikkuyksityiskohtien kautta: New Age ja lahkokristilliset siis vain kalastaisivat ihmisiä "tutun uskomuksen kautta" omaan oppiinsa?
Vai se, että "avaramieliset nerot ovat harvassa"?
Sinä päätät!

♥ Ilmaisia haleja ♥
Kävin tänään ruokatauollani kävelemässä Helsingin Kampissa. Siinä kello 15 aikaan. Kampin piha -aukiolla oli muutamia nuoria nättejä tyttösiä, joilla oli suuret kyltit. Kylteissä oli "ilmaisia haleja". Siinä seisoivat. Hemmetin upeaa!
Mikä heissä oli sitten mielestäni niin hienoa, eivätkö uskovaisetkin rakkautta ja välittämistä tarjoa -peräti jotain joka on "isompaa", Jumalallista? Jotain joka kestää hetkenkin ohi?
He tarjosivat haleja kaikille vapaaehtoisille. He eivät välittäneet kannatitko Allahia tai Tampereen Ilvestä. He eivät jahdanneet väkisin pakkohaleja ihmisille. Heillä oli vain kyltti, jolla ilmoittivat että "täältä haleja saa jos haluat".
-Samanlaista hiljaista kyltitettynä seisoskelua ja odottaista voisi uskovaisillekin tarjota hyvänä vaihtoehtona käännytystyölleen.
Ja lisäksi: Kaikki tarvitsevat uskontoa ainoastaan uskovaisten mielestä, kun taas haleja tarvitsevat suunnilleen kaikki ja suunnilleen kaikista.
En käyttänyt mahdollisuutta hyväkseni, koska arastelen hieman tälläistä. Lisäksi minulla on vaimo, joka ei välttämättä pidä siitä että halailen nuoria nättejä tyttösiä.
- Ja nyt kyllä kaduttaa.
Sen sijaan käännyttäjän ohi käveleminen ei ole koskaan kaduttanut. Muutaman kerran jäämistä seurannut lauleskelu ja muu ympäristön huomion herättävä julistusaktio tosin on aikaansaanut katumuksen tunteita pysähtymisestä. -Sekä satunnaisia pakokauhuisia ajatuksia siitä onko tuollainen aktiojulistusta aikaansaava ja sekavaan käytökseen ja ajatteluun johtava usko tarttuvaa ; näinhän ainakin uskovaiset itse ajattelevat.. (Kenties minä siis "jollain sisäisellä tasolla" olen ymmärtänyt kumpi näistä kahdesta on arvokkaampaa.)
Kaiken maailman ilmaishalaajat liittykää yhteen!

perjantai 25. toukokuuta 2007
Mikroälyä, EI makroälyä!
Me kaikki varmasti olemme kuulleet miten luonnossa ei tapahdu "makroevoluutiota" vaan että on havaittu pelkkää "mikroevoluutiota". Makroevoluutio on milloin toisistaan eri lähtökohdista olevien risteytymistä, milloin epäsuorien risteymien, milloin uusien elinten ja milloin Ernst Mayrin quoteja (jolloin kyseessä lajiutuminen).
Tyypillinen strategiahan on ensin vaatia todisteita evoluutiosta. Jos todiste löytyy se on mikroevoluutiota, jota havaitaan. Ja muut sitten luokitellaan tilanteen mukaan "makroksi". Ihmisen kohdalla mikroksi luokittuminen tosin on paljon vaikeampaa kuin kasvien saaminen mikroksi..
En suinkaan ole kritisoimassa tätä näkemystä. Se olisi tavallista ja niin tylsää. Tämä oli pelkkä alustus.
Mitä jos tehtäisiinkin niin, että jaettaisiin kreationisteilta kysymättä heidän älynsä (älykkään suunnittelijan älyn ~ 'intelligency of intelligent designer') "mikroälyyn" ja "makroälyyn" ja määrittelisimme nämä miten haluaisimme ja aina tilanteen mukaan. He itse ovat tehneet vastaavan evojen termeille, joten miksi emme mekin saisi niin tehdä?
Esimerkiksi määritelmissämme mikroäly tarkoittaa ihmisten ja eläinten älyä, joka sijoittuu aina maapallolle. Makroäly taas tarkoittaa maan ulkopuolista, ei eläimen tai ihmisen aivossa tuottunutta älyä. Eikä tämä "makroäly ole vain mikroälyä isompana koska koskaan ei ole nähty kuinka mikroäly kasautuisi makroälyksi". Emmekä koskaan ole havainneet makroälyä vaan aina mikroälyä. Piste.
Jos he väittävät että "vain äly voi tuottaa jotain" niin silloin vaadimme todisteita. Nämä todisteet ovat luonnollisesti aina "mikroälyä", eivätkä ikinä koskaan mitenkään "makroälyä". Ja kun "makroevoluutiokin on paskaa kun sitä ei olla havaittu kuin filosofian, naturalismin ja evo -oletusten kautta" On luonnollista että "mikroäly ei todista makroälyä, koska makroäly yhdistetään mikroälyyn jollain filosofisilla analogioilla ja älyoletusten -ja jossain tapauksissa teologisten Jumalien ja Raamatun olettamisten- kautta."
Esimerkiksi väitettyyn ihmeeseen vedotessaan uskovaiset sanovat että "vaikuttaa älyltä koska siinä on samanlaisia piirteitä kuin ihmisten toimissa ja rakennelmissa kuten taskukelloissa" -tai sitten ihmeilmiö on tapahtunut tavalla ja suorittajalla ja prosessilla jota ei ole suoraan havaittu ja toistettu labrassa -kuten ei makroevoluutiotakaan kuulemma ole suoraan itse havaittu ja toistettu labrassa, jolloin sen "makroälyksi" väittäminen onkin pelkkää "älyolettelua".
Tottakai tämä olisi typerää ja täyttä hevonpaskaa : Mutta So what? - Ihan vastaavaahan hihhulitkin harjoittavat!

Pyyhepäivän kunniaksi arjen matematiikkaa!
Tänään on pyyhepäivä. Juhlistan kuljettamalla pyyhettä avoimesti mukanani kaikkialla. Minun pyyhkeeni on pieni ja vihreä.
Pyyhepäivän kunniaksi tein jopa pienen laskelman. Aiheena on tupakka. Tapoinani ei ole vetää raikasta ilmaa kuumennuksen ja suodattimen läpi, joten laskin kuinka paljon olen savuttomana säästellyt.
Otetaan että polttaisin 1 askin päivässä. Askin hinta on 4€.
Tupakointi maksaisi tällä tahdilla:
Minuutissa: 0.02 snt
Tunnissa: 10 snt
Päivässä: 4€
Viikossa: 28€
Kuukaudessa(30pv): 120€
Vuodessa (365pv): 1460€.
Säästän siis virtuaalirahaa (säästöjä jotka eivät ainakaan tililläni näy) 1460€ vuodessa. Mitä kaikkea sillä saisi?
Ainakin vuoden tupakat!

torstai 24. toukokuuta 2007
Kirje uskovaiselle.
Hyvät uskovaiset. Ette voi tehdä minkäänlaisia kahdenvälisiä sopimuksia kanssani; Käännyttäessäni minua lappujenne ja sloganeidenne kanssa olette ainoastaan antautuneet epätoivoiseen taisteluun jota ette voi voittaa ; Luuletteko tosiaan että teidän halunne ja aktiivinen pyrkimyksenne muokata kaikista ihmisistä samalla tavoin ajattelevia vain siksi että se teistä itsestänne olisi mukavaa olisi jotain muutakin kuin täysin sen vastaista kuin mitä allekirjoittanut pitää arvokkaana ja merkityksellisenä tässä mielettömässä maailmassa?
Ihmettelen miten kykenette motivoimaan itsenne päivä toisensa jälkeen tekemään kaikista kansoista itsenne tavoin ajattelevia opetuslapsia vaikka teidän Kunnioitettu Johtajanne delegoikin tehtävän Teille ja itse vain katosi kuvioista ikäänkuin hänellä olisi ollut jotain tärkeämpääkin tekemistä, joka ei maan päällä näy ; Kummastelenkin tämän vuoksi miten Te jaksatte pitää Kristuksen kuolemaa ja uskoonkäännytystä yleensä merkityksellisenä ja mielekkäänä vaikka Jeesuksen kuolemansa jälkeen maailman tila ei ole muuttunut yhtään paremmaksi.
Te Arvon Uskovaiset edustatte minulle lähinnä menneen ajan kristinuskon mahdin jäänteitä, sen irvokasta zombie -raatoa. Jonka heikkous ja kuolemankorina näkyy ateismin suosion kasvuna ja uskonryhmien sirpaloitumisena: Ette kykene enää pitämään itseänne yhtenäisenä vaan zombienne jäänteet vain leviävät ympäriinsä sekalaisiin kekoihin. Se vaikeuttaa huomattavasti tavoitteenne, aivojen saamisen, täyttymistä.
Siitä huolimatta että mielenkiintoni ovat kohdistuneet enemmänkin todellisten hallitsijoiden tekoihin, haluaisin kuitenkin uskovaisilta kanssaeläjiltämme (toivon mukaan) sieltä kadun ja aukean ja kentän toisesta laidasta kysyä, että mitä hallitsijatyyppiä ja valtiomuotoa heidän mielestäni "fiktiiviseen hahmot" -kategoriaan luokittuva Valtiaansa heistä edustaa; Oma Stetson-menetelmällä tuottama arvaukseni on että vaihtoehtoina on Keisari, Kuningas ja Führer: Diktaattorin asema on selvä, ja olen itse taipuvainen ajattelemaan viimeisintä koska hokeman "Ein Volk, ein Reich" alkukin niin hyvin sointuu "tuhatvuotisen valtakunnan" odotteluun -ja kunnioittamanne tasapäistämisen henkeen muutoinkin.
Tosin olen valmis uskomaan että vaikka zombienne inkarnoituisi ja nousisi Vlad Draculan tavoin vielä kerran kylvämään häiriötä ja epäjärjestystä kaiken sen päälle mitä sekulaarit ateistit niin paljon arvostavat ja pitävät tärkeänä, onnistuisimme polttamaan vampyyrin tiedon valolla hautaansa niin, että arviot "tuhatvuotisen valtakunnan" kestosta heittäisivät yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan aikaisen Saksan arviot. (Eli jotain 950+ vuotta.)

Testaa minkälainen ateisti olet.
Minun tulos oli hieman yllättävä:
You scored as Agnostic, Agnostics consider the possibility that they may be wrong about God's existence, no matter which side of the fence they stand on. Always willing to objectively evaluate the most ridiculous proof, nevertheless, these guys are skeptics of the Nth degree.
What kind of atheist are you? created with QuizFarm.com |
keskiviikko 23. toukokuuta 2007
Nyt siitä on sitten psykologisen tutkinnon saaneen lausunto.
Kävin tässä viikonloppuna kirkossa. Kuuntelemassa esirukouksia. Yksi oli suunnattu minulle. Toistaiseksi se ei ainakaan ole tehonnut.
Muutoin kirkossa oli aika samanlaista kuin ennenkin - tällä kertaa tosin olin "vapaamatkustajana kyydissä"; Penniäkään en siis ole kirkollisveroa moneen vuoteen maksanut. Tosin ruokahaluni tuntien olen kuitenkin ylläpitänyt yhteisöverotuksen kautta kirkon toimia sen verran hyvin, että se minulle suotaneen.. Etenkin kun "ateisminuhrauskampanjan" piirissähän tässä olitiin, Jumalan mahdinnäyttöä etsimässä. -Ja kun Jumala kerran auttaa toisiakin kosmeettisissa ongelmissa, miksi ei minuakin?
Päälimmäisenä jäi mieleen se kuinka kirkossa laulettiin uudella liturgialla, joka häiritsi vanhaan tottunutta. Selvästi jotenkin erilainen tilaisuuden messut. Samat sanat, eri melodiat. "Kyykkyhyppyjä", eli penkiltä seisomaan nousemisia ja istumaan menemisiä oli vanhaan malliin mutta niitäkään ei oikein osannut noudattaa. Päälimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että kirkossa oli erittäin rauhallista. Väkeä oli vähän. Monille tässä ei tainnut olla yllättävyyttä.
Kirkon jälkeen vietin aikaa vanhassa lapsuuskaupungissa - jostain syystä "tuttuun kirkkoon" oli helpompi mennä matkan takaa, kuin siihen noin 30km lähempänä olevaan.. Kiertelin ja kaartelin, kunnes tapasin lukion psykologianopettajani, "eikirkollisissa yhteyksissä". Juttelimme, olin typertynyt siitä että hän muisti minut aikas hyvin vaikka monta vuotta oli aikaa ; Oppilaita hänelle on kertynyt kuitenkin lukuisia..
(Jotta jutun sisältö kunnolla ymmärrettäisiin, kerron taustakertomuksen. Kun se loppuu, menee sulut kiinni...
Lukioaikana olin töissä siivoojana, muutoin en olisi saanut lukio -opiskeluani rahoitettua. Siivosin eräässä leipomossa lauantaisin. Kun leipomo oli sunnuntaina kiinni, ja lauantain vanhoja ei sitten lain mukaan saanut enää maanantaina saanut myydä, kuului diiliin se, että sain ottaa mukaani niitä vanhoja leipomotuotteita - muuten olisivat roskiin menneet. Tosin leipomon pitäjällä oli hieman ketunhäntää kainalossa; En saanut käyttää ylimääräisiä apuvälineitä eli "sen verran mitä omin käsin jaksoi kantaa sai viedä töiden päätteeksi". Sitten se katsoi ikkunasta kuinka ronttasin joka viikko sen saaliini ja nauroi. Tätä jokaviikkoista saalistani sitten söin tietysti pitkin viikkoa ; eikä juuri ruokalassa tietenkään nähty..)
Psykologian opettajani sanoi "Helppo sinut on muistaa kun sinulla oli epäterve suhtautuminen leipomotuotteisiin". -Nykyisin voi jo sanoa että "ja sen huomaa"..

Testaa kuinka kuolet!
Minun tulos:
You scored as Bomb. Your death will be by bombing. You will probably be an innocent bystander, not doing anything wrong and not a person who was targeted at, just in the wrong place at the wrong time.
How Will You Die?? created with QuizFarm.com |
tiistai 22. toukokuuta 2007
Vaino ja vaikeneminen
Sanan ja ylistyksen pääjehu on foorumillaan julistanut väkevää tekstiä.
Jos evoluutikko tekisi saman ja estäisi foorumiltaan kaiken "luomisoppiroskan", ja poistaisi jos pääsisi läpi ja haukkuisi moraalittomiksi valehtelijoiksi kaikkia luomisen kannattajia, niin kreationisteista hän vainoaisi, olisi paha ja sananvapauden vihollinen. Mutta kun uskovainen tekee sen, hän suorittaa vain ja ainoastaan eettisesti oikean teon, ja tätä vaientamista suositellaan oikein .
Ja tietysti tietysti tilanne on niin, että jos ateisti ei vastaa väkevään julistukseen ja ateistien vastustaviin kommentteihin, hän ei osaa vastata niihin. Tällöin ateisti ei ole "rationaalinen" ja tämä todistaa että ateisti ei ole ajatellut asiaa, vaan on pelkästään Saatanan sätkynukke. Jos ateisti taas puolustautuu, joutuu hän kohtaamaan vihaista motkotusta siitä kuinka ateisti voisi olla hiljaa vaikka itse ateismiin uskoisikin, eikä sen sijaan ajaisi lapsille ja nuorille ajatuksia jotka saavat heidät epäilemään Jumalan olemassaoloa. Puolustautuva ateisti saa myös kuulla kunniansa siitä kuinka itsensä sijasta on lisäksi vastuussa myös ainakin muutaman muun joutumisesta Helvettiin..
Mitä opimme tästä?
Mitään emme oppineet tästä!

Julistusteho ja ketjukirje.
Uskovaiset kertovat usein kääntymistarinoita. Usein saamme kuulla kuinka juuri hän on käännyttänyt jonkun Jeesuksen tai Jehovan nimeen. Etenkin "eijehovantodistaja" -tyypin käännyttäjät lisäksi hokevat sitä kuinka oikea uskovainen ei koskaan käänny; Herra voi koetella mutta vain voimien ja kestokyvyn mukaan. Pois kääntynyt ei siis koskaan edes ole ollut uskovainen.
Kuitenkin me kaikki tiedämme että tämä on mahdotonta; Tämä itse asiassa opetetaan jo koulussa, joskin eri asiayhteydessä.
Jos jokainen kääntynyt käännyttää vaikka vain yhden tai kaksi, ja aikaa tälle annettaisiin vuosi, on muutamassa vuodessa "kasvua kasvulle" käännyttänyt koko ihmiskunnan populaation. Juttu on siis aivan sama kuin ketjukirjeen tapauksessa : vain ylimmän portaan jäsenet voivat saada paljon rahaa, koska muutamallakin kirjeen kopiolla melko nopeasti läpikäytäisiin koko ihmiskunnan populaatio.
Päättelemme siis että julistusteho ei oikeasti ole mitään mainittavaa. Se ei yksinkertaisesti voi olla. Jehovan Todistajat ja muut uskontokunnat joiden jäsenet ovat kaikki julistajia eivät oikeasti toisin sanoen vakuuta juuri ketään ikinä : Tiedämme tämän yksinkertaisesti siitä että minä ja moni muu ei olla Jehovan Todistajia tai vastaavia.
Tästä taas on vain yksi seuraus; Enimmäkseen käännyttäjien toiminta on häiritsemistä ja vain minimaalisesti sielujen pelastamista.

maanantai 21. toukokuuta 2007
Syytön linnaan ; Saatana syyllinen.
Suomessa oli muutama vuosi sitten tapaus, jossa uskonnollinen mies pahoinpiteli vaimonsa ja kertoi että oikeasti Saatana oli possessoinut hänet. Nyt sama on toistunut: Saatana possessoi miehen ja pakotti tätä laittamaan vauvansa mikroaaltouuniin; onneksi sentään vauva selvisi hengissä.
Syy sille miksi Saatana suoritti juonensa oli selvä; Miehen tavoitteet ryhtyä kristilliseksi saarnaajaksi olivat Saatanalle yksinkertaisesti liian kova uhka. Onneksi miehen syyttömyyden puolesta puhuu vaimon TV -lausunto, jonka mukaan mies rakasti vauvaa niin paljon että ei voisi mitenkään vahingoittaa sitä. Mies tosin itse vetosi aluksi stressiinsä.
Mutta me kaikkihan tiedämme syyllisen. Sillä eihän usko oikeasti aikaansaa pahoja asioita, eikä uskoa käytetä selittelemään omaa syyllisyyttä pois. Eihän?
Myös Myers kirjoitti blogissaan tapauksesta.

Looginen seuraus
Jos on hyväksi että lapsille koulussa opetetaan evoluutiokritiikkiä sen takia että "teorioiden uusimisessa on tieteellisen kasvun ydin" (Mikään kreationismin muotohan ei ole "tiedemaailman hyväksymää", eli tiedettä kun yksi tieteen vaatimus on "autonomisuus", eli tiedemaailma itse päättää mikä on tiedettä ilman että ulkopuoliset uskonnolliset/poliittiset tahot määräävät sen. Näinollen ei ole mitään "vaihtoehtoista" jota opettaa. Tämän vuoksi Discovery Institute onkin lanseerannut evoluutiokriittisen opetuksen kampanjansa.) on myös seuraavien pidettävä paikkaansa:
*Lapsille on opetettava gravitaatiokritiikkiä.
*Lapsille on opetettava että HI -virus ei ehkä sittenkään aiheuta AIDSia.
*Lapsille on opetettava heliosentrisyyden kritiikkiä.
Ja niin edespäin.

sunnuntai 20. toukokuuta 2007
Ateistien salajuonet ovat laajalla!!
Brownback on tullut tunnetuksi viime aikoina muun muassa siitä että hän on kertonut että ei pidä evoluutiosta. Nyt hän on soveltanut asiantuntemustaan laajemmaltikin tieteiden piirissä ja onkin löytänyt myös muualta vaarallisia ateistisia juonia. Kyllä, kyseessä on "heliosentrisyys" eli aurinkokeskisyys.
Brownback viittaa todistuksessaan auktoriteeteistä suurimpaan eli Raamatunjakeisiin. Ja niille rajoittuneille skeptikoille joille pelkästään tämä ei riitä ja kerro Totuutta Luonnosta, hän muistaa myös tiedottaa että "suhteellisuusteorian mukaan voidaan laskea mistä vain, joten maakeskisyys on joissain tilanteissa oikea tapa laskea keskipiste". Mikä on tietysti hieman erikoinen juttu, kun samalla voidaan laskea aurinkokin -tai vaikka linnunradan ydin- aivan hyvällä syyllä "keskukseksi" : "Jostain syystä" (Raamatunjakeet) aurinkokeskiset laskut kuitenkin ovat ateistisia ja maakeskiset eivät. Ne eivät siis ole pelkkiä "frameja" (eivätkä pelkästään Raamatunvastaisia vaan yleisesti uskontojenvastaisia; Muutoinhan ne eivät olisi "ateistisia".) Brownback ei ole ajatuksineen edes yksin, saaneme siis pian aivan vastaavan maailmankuvan mullistuksen tässä asiassa kuin minkä kreationismi aikaansai biologiassa.
Onpa hyvä että näitä erilaisia "denialisteja" on joka asialle. Mitähän kannattaisi kyseenalaistaa seuraavaksi? Minulla alkaa nimittäin "kyseenalaistettujen lista" olemaan niin pitkä että jäljelle ei oikein tahdo jäädä mitään..

Näinhän se käy.
Larry Fafarman on natsi; "Revisionisti", joka on natsi samaan tapaan kuin ID -läiset ovat kreationisteja. (Eli läpeensä, mutta kiistävät sen julkisuudessa.) Hän on sivuillaan kirjoittanut artikkelin siitä, kuinka holokaustista ei ole riittävästi todisteita. Hän haluaa kovaa dataa. Hän vaatii kovaa dataa. Hänestä dataa ei ole riittävästi. Lopuksi hän muistaa kritisoida historioitsijoiden käyttämää, itselleen epämiellyttävää dataa (Jota artikkelin mukaan ei edes ole!) seuraavasti;
"I am also wondering why the Nazis recorded and saved documentation of their crimes."
Kun artikkelin pääaiheena kuitenkin oli riittämättömät todisteet, ja kun hän lopuksi myöntää että olemassaolevan vainon olemassaoleva data herättäisi hänessä vain epäilyksiä, tajuaa lapsikin miten avoin ja itsekritiikkiin valmis hän on ; Veikkohan itse asiassa vaatii todisteita joita ei hänestä edes voi mitenkään olla olemassa.
Jos minulta lipsahtaisi jotain tuonsuuntaista, sanoisin vain yhden sanan.
Hupsista.

Lyhyt maailmanhistoria
Muinaiset kreikkalaiset huomasivat kuinka ihmisen mieli voi tuottaa ja hyväksyä käsittämättömän huonoja argumentteja. He tuottivat formaalin logiikan jotta voisivat välttää virheitä keskusteluissaan.
2500 vuotta meni.
Hihhulit huomasivat kuinka helposti ihmisen mieli voi tuottaa ja hyväksyä käsittämättömän huonoja argumentteja. He käyttivät tätä tukeakseen poliittista tai uskonnollista oppiaan ja tienatakseen rahaa erinäköisillä kirjoilla.
lauantai 19. toukokuuta 2007
Todellinen yllätys.
Christianity Today -sivustolla on tämän päivän kyselynä minkälainen suhde ateismilla on kulttuurissa ja todellisuudessa. Sivusto on erittäin kristillinen, ja sitä todennäköisesti seuraa enimmäkseen kristityt -ja tietysti skeptikot, jotka "perehtyvät vihollisiinsa". (Mitä ihmettä MINÄ sitten tein siellä, saatat kysyä... SSssshhh...) Sivustolla käynee lisäksi enimmäkseen amerikkalaisia ja englantilaisia, ja ainakin minä elän luulossa että näissä maissa kristinuskolla menee hyvin verrattuna esimerkiksi Suomeen..
Äänestystulokset ovat yllättäviä. Kun kirjoitin tätä artikkelia, ääniä oli tullut 1829.
Kristinuskon vakavaksi uhaksi sen luokitteli 12%
Ja yhdeksi uskonnoksi muiden joukossa 22%
Irrlevantiksi 8%
"Muuksi" eli esim ei osaa sanoa 14%
Nämä eivät varsinaisesti ole ihmeitä, mutta kun noiden lukuja vertaa seuraavaan:
Ainoaksi rationaaliseksi katsontatavaksi ateismin luokitteli peräti 44%
Eli oli kaikista suosituin vaihtoehto. Eikä voitto ollut edes "turvanmitalla" vaan se oli peräti 2 * suositumpi vaihtoehto kuin toisiksi yleisin vaihtoehto, eli "yksi uskonto muiden joukossa"..
Ilmeisesti ateismi voi tällä hetkellä paremmin kuin mitä voisi luulla..
Seuraavana päivänä kirjoittamisestani, kun kävin vilkaisemassa uudestaan lukemat olivat jo seuraavat (ääniä 12348):
major threat to christianity 3%
only rational outlook 88%
just another religion 5%
most irrelevant today 2%
other 3%
Tästä voi päätellä ainakin sen, että ateisteja kiinnostavat kristittyjen sivut; Tuollainen murskavoitto voidaan käsittää vain sitä kautta että ateistit ovat isolla porukalla käyneet yhteisvoimin äänestämässä. Ja samalla puheet heidän "aggressiivisuudestaan ja uskonnonvastaisuudestaan" osoittautuvat hevonpaskaksi, koska heistä tuskin kukaan on kokenut ateismin olevan kristinuskolle uhka.
Seuraavana päivänä(21.5.2007) tilanne olikin jo uskonnon kannalta katastrofi;
Peräti 97% piti ateismia "ainoana oikeana". 22. toukokuuta äänestys poistettiin sivustolta kokonaan. Ilmeisesti sen takia että kristityistä on avomielistä säilyttää ainoastaan ne äänestystulokset jotka ovat itselle miellyttäviä. Onneksi screenshotit levisivät eikä tieto tästä tappiosta häviä ikinä.

Satunnaisia lainauksia, osa III
Richard Dawkins on lähes ammattilainen osuvien vinoilujen löytäjä. Tai tarkemmin sanoen, se on se mitä hän tällä hetkellä tekee työkseen..
"By all means let's be open-minded, but not so open-minded that our brains drop out."
~Science, Delusion and the Appetite for Wonder
"I have found it an amusing strategy, when asked whether I am an atheist, to point out that thequestioner is also an atheist when considering Zeus, Apollo, AmonRa, Mithras, Baal, Thor, Wotan, the Golden Calf and the FlyingSpaghetti Monster. I just go one god further."
~God Delusion
"If you have a faith, it is statistically overwhelmingly likely that it is the same faith as your parents and grandparents had. No doubt soaring cathedrals, stirring music, moving stories and parables, help a bit. But by far the most important variable determining your religion is the accident of birth. The convictions that you so passionately believe would have been a completely different, and largely contradictory, set of convictions, if only you had happened to be born in a different place. Epidemiology, not evidence."
~Viruses of the Mind
"If there is only one Creator who made the tiger and the lamb, the cheetah and the gazelle, what is He playing at? Is he a sadist who enjoys spectator blood sports? ... Is He manoeuvring to maximise David Attenborough's television ratings?"
~River out of Eden
"It's been suggested that if the super-naturalists really had the powers they claim, they'd win the lottery every week. I prefer to point out that they could also win a Nobel Prize for discovering fundamental physical forces hitherto unknown to science. Either way, why are they wasting their talents doing party turns on television?"
~The Richard Dimbleby Lecture: Science, Delusion and the Appetite for Wonder
"Religious people split into three main groups when faced with science. I shall label them the "know-nothings", the "know-alls", and the "no-contests"."
~On Debating Religion
"Faith is the great cop-out, the great excuse to evade the need to think and evaluate evidence. Faith is belief in spite of, even perhaps because of, the lack of evidence."
~On Debating Religion
"Note, accordingly, how little it means to say something like "Uranus moves into Aquarius". Aquarius is a miscellaneous set of stars all at different distances from us, which have no connection with each other except that they constitute a (meaningless) pattern when seen from a certain (not particularly special) place in the galaxy (here). A constellation is not an entity at all, not the kind of thing that Uranus, or anything else, can sensibly be said to "move into"."
~The Real Romance in the Stars
"Consider this. If a paranormalist could really give an unequivocal demonstration of telepathy (precognition, psychokinesis, reincarnation, whatever it is), he would be the discoverer of a totally new principle unknown to physical science. The discoverer of the new energy field that links mind to mind in telepathy, or of the new fundamental force that moves objects around a table top, deserves a Nobel prize and would probably get one. If you are in possession of this revolutionary secret of science, why not prove it and be hailed as the new Newton? Of course, we know the answer. You can't do it. You are a fake."
~Human Gullibility Beyond Belief
"In "Darwin's Black Box," Behe simply asserted without justification that particular biological structures (like the bacterial flagellum, the tiny propeller by which bacteria swim) needed all their parts to be in place before they would work, and therefore could not have evolved incrementally. This style of argument remains as unconvincing as when Darwin himself anticipated it. It commits the logical error of arguing by default. Two rival theories, A and B, are set up. Theory A explains loads of facts and is supported by mountains of evidence. Theory B has no supporting evidence, nor is any attempt made to find any. Now a single little fact is discovered, which A allegedly can't explain. Without even asking whether B can explain it, the default conclusion is fallaciously drawn: B must be correct. Incidentally, further research usually reveals that A can explain the phenomenon after all: thus the biologist Kenneth R. Miller (a believing Christian who testified for the other side in the Dover trial) beautifully showed how the bacterial flagellar motor could evolve via known functional intermediates."
~Inferior design

Uskonnon ja hihhuloinnin ero.
Netissä on mielestäni aika osuva sarjakuva: Keskustelun voi kuvata ja suomentaa tekstimuodossa näin;
HEPPU1 -Uskon että maa syntyi kun kaksi vihaista kilpikonnaa taisteli avaruusjumalan kanssa.
HEEBO2 -Tuohan on naurettavaa.
HEPPU1 -Minä uskon näin.
HEEBO2 -Ja minä kunnioitan sitä.
Jos HEPPU1 jää ensimmäiseen sitaattiinsa, hän on hihhuli. Kohtelu on sen mukaista.
Jos hän sen sijaan jatkaa sarjakuvan keskustelun loppuun asti, hän tunnustaa että se on hänen uskontonsa. Kohtelu on sen mukaista.

perjantai 18. toukokuuta 2007
Pikkuhöpö
Aina niin luotettavan ja asiallisen IltaLehden tämän päivän numerossa on "hullu maailma" -uutinen, jossa kerrotaan miten Hong Kongin siveellisyyttä, muun muassa televisiossa, valvova virallinen elin, TELA, on saanut ihmisiltä valituksia siitä kuinka Raamatussa on epäsopivaa käytöstä, rasismia jne. Yksi syytteistä on juttu, joka kuitenkin yllätti jopa minut.
"kannibalismista"
Muutoinhan uutinen olisi vaikuttanutkin aivan liian järkeenkäyvältä höpöuutissivulle.

FASISTEJA!
Eero Kavasto on esittänyt kannanottonsa, jossa hän syyttää (evlut)kirkkoa fasismista.
Aiheena on siis vanha kunnon naispappeuskiista, eli "tasa -arvohöpötys", kuten Kavasto asiaa asiallisesti -ja hahhah niin hauskasti- ilmaisee.
Lehtiartikkeli päättyy Kavaston pohdintaan:
"Konformistit eivät siedä non-konformisteja eli samanmieliset eivät siedä eri mieltä olevia. Kirkossa näyttää käyvän juuri näin. Fasismi verhoutuu tässä tapauksessa sinänsä kauniin naamion taakse ja siten oikeutetaan valittu tie muka ainoana oikeana. Onko tämä muuta kuin fasismia"
Tilanteen tekee hieman ongelmalliseksi se, että syyttäessään "konformisteja" "nonkonformistit" (jotka määrittelevät itsensä vain "jonkin puutteen kautta" -josta ateisteja syytetään) osuvat kuvausessaan myös itseensä; He kun eivät ole tulleet tunnetuiksi suvaitsevaisuudestaan naispappeja kohtaan, pikemminkin päinvastoin. Lisäksi meille tullut tutuksi paitsi se että natsiksi ja fasistiksi syyttely on kokenut valtavan inflaation; Lähes kaikkea syytetään fasistiseksi ja natsistiseksi (tämän takaa Godwinin laki), vaikka vain harva asioista on oikeasti vakavuusasteella samalla tasolla. (Minusta natsismille ja fasismille pärjävät tässä kyseenalaisessa kisassa ainoastaan "pääsääntöisesti kaikki" kommunistiset maat ja vastaavat, sekä kristinusko.) Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Toista on helppo haukkua kun ei yhtään katso miten kuvaus sopii itseen vaan riittää että saa toisen näkymään huonossa valossa ; Naispappien vastustajilla on kaduntallaajan -ainakin minun- silmissä jo valmiiksi "huono imago", joka tuskin enää synkkenee, joten toisen tiputtaminen lähemmäs on käytännössä toimiva ratkaisu.
Minua kuitenkin ihimetyttöö eniten se, miten tämä kuvaus muka mitenkään eroaa minkään uskonnollisen toiminnan periaatteista. Ainahan jokaikinen uskonto väittää edustavansa kaikenlaista "moraalista, hyvää...", ja tällä he sitten oikeuttavat sitä että he ovat valittu ainoa oikea tie. Ja vääräuskoisille käy kalpaten. Jos esimerkki ei ole muuta kuin fasismia, niin mitä muuta koko uskonto systeeminä on kuin fasismia?
Kun siis kadulla törmäämme ihmiseen joka herjaa sinua pahaksi, kertoo että olet orja joka tulee vapauttaa, vaikka väkisin; He haluavat vaihtaa kahleesi; Koska heihin sopii täydellisesti Kavaston oma kuvaus fasisteista, niin auttaako katujulistaja itse asiassa toteuttamaan rikosta ihmisyyttä vastaan?
Minusta ei : Minusta tuntuu vain siltä, että Kavasto luokittelee fasistiksi hieman liian keveillä perusteella.

torstai 17. toukokuuta 2007
Julkkistesti
Helsingin Sanomien Julkkiskone
Minun tulos;
Simo Frangén, jonka sijainti oli origossa; Kun eks yy koordinaatistoon, origo on se "haalea nollapiste".
"Simo Frangén eli Maisteri Frangén (s.1963) on televisioesiintyjä, juontaja ja humoristi"

Jumala ja moraali.
Uskovaiset pitävät Jumalalta tulleita moraalisääntöjä jotenkin ainoina oikeina. Heistä on naurettavaa jos ihmiskunta lajina demokraattisesti päättää lait. He ovat enemmänkin "ison auktoriteetin on käskettävä" -ihmisiä.
Mutta mitä Jumala itse asiassa voi sanoa meille moraalista;
*Jos Jumalalla ei ole mitään erityistä syytä määrätä moraalia, voidaan vain ihmetellä että miksi seuraamme niitä. Jos moraalin määräytymisellä ei ole mitään syytä, mitä syytä sen seuraamiseksi muka olisi?
*Jos Jumalalla on erityisen hyvät syyt moraalilaille, miksi emme viittaa suoraan näihin moraalilakeihin; Ne ovat hyvät ilman että Jumala niitä tulee korottamaan.
En keksi kuin kaksi syytä:
*Jumala uhkailee kiristää ja lahjoo. Tällöin seuraaminen on pelkkää pelolla seuraamista. Psykopaattinen lapsi, joka ei tee pahojaan vain jotta ei saisi selkään ja jotta viikkoraha tipahtaisi luukusta on silti ilkeä. Hän on silti pelkkä kontrollissa oleva psykopaatti keskuudessamme. Hän on silti sydämeltään paha ja moraaliton.
*Ihmiset ovat tyhmiä ja nöyristelynhaluisia, jotka haluavat jonkun diktatoorisen asetelman. Luultavasti sen takia että heidän itsensä ei lainkaan tarvitsisi miettiä mitä tekevät ja joku muu kantaisi vastuun, jolloin he voisivat aina sanoa "me vain seurattiin ohjeita, toteltiin"; Periaate jonka mukana sodat ja Hitlerin vainot onnistuvat.
Muuten tällä ei olisi mitään merkitystä, mutta uskovaiset usein osoittelevat pelkästään sitä miten ateistit eivät kykene luomaan moraalia tai perustelemaan moraaliaan kun siinä ei ole Jumalaa. Nyt on selvästi osoitettu että he eivät selviä tilanteesta yhtään paremmin Jumalan kanssa. Uskovaisten ei siksi kannata elvistellä moraalisella ylemmyydellään.
Moraali ei siksi ole syy valita uskovaisuutta tai ateismia. Kumpikaan ei ole sen moraalisempi kuin toinen ; Uskontojenkaan kohdalla ongelmana ei ole uskonto, vaan se kuinka sitä käytetään. Sama koskee tietysti myös ateismia.

Avanto.
Erittäin usein uskovaiset perustelevat oikeuttaan häiritä ja herjata ihmisiä sillä että "he varoittavat heikoista jäistä". Että jos joku huutaa varoituksia heikoista jäistä ja sitä ei katsota pahasta, joten uskovaisilla on lupa käännyttää ja häiritä.
Aika erikoinen vertaus heiltä - ja mielikuvitukseton, kun sitä käyttävät kaikki ja aina.
Mikä vertauksessa minusta mättää eniten on se, että heikot jäät ovat konkreettinen havaittu asia. Myös heikoista jäistä kuulija on melko varma heikkojen jäiden olemassaolosta. Uskovaisille ei tälläistä ylellisyyttä ole annettu. Päinvastoin, osa uskoo että heidän "heikot jäänsä" ovat täysin kuvitteellisia. Toisekseen kyseessä ei ole samanlainen välitön hengenvaara. Minä olen usean julistavan hihhulin - kaikkien mielestä aivan liian usean - ohi kävellyt, enkä ole kertaakaan avantoon joutunut. En siis selvästikään ole heikoille jäille joutumista vastaavassa välittömän kuolemanvaaran tilassa.
Oikeampi vertaus olisi se, että joku huutaisi rannalta että "askelkin vielä, niin isoveljeni jota en hallitse, ampuu pääsi tohjoksi tarkkuuskiväärillään, ja jos en huuda, niin ampuu minunkin." Jumalahan on nimenomaan tuon veljen tapainen rankaisija -tuhoaja ; jos Jumalalla ei ole valtaa päättää siitä onko Helvetti olemassa ja keitä sinne joutuu, niin mikä "kaikkivaltias" se muka voisi olla? Toki tälläistäkään psykoottisesta veljestä varoittamista ei pidetä pahana asiana, mutta uskovaisuuden tapauksessa se kyllä asettaa erittäin kyseenalaiseksi sen kannattaako tätä isoveljeä jotenkin kunnioittaa ja palvoa, palkita ja rakkauttaan vuodattaa.
Mutta ehkä on kuitenkin kohteliaampaa sanoa että "mutta kun minä pidän avantouinnista, olen itse asiassa menossa avantouinnille, mutta kiitos vain varoituksesta. Kohdallani se on turha."

keskiviikko 16. toukokuuta 2007
Uskonto ja viina
James Huber on sivustoillaan (jonka otsikossa on herran nimi väärin kirjattuna) kuvannut miten uskonto ja viini ovat samanlaisia. Hän kertoo monta hauskaakin yhtäläisyyttä. Minä kuitenkin kuvaan hieman eri tavoin: Tosin nappaan sivulta yhden helmen, josta on hyvä lähteä liikenteeseen:
"If you enjoy it, and can handle it, go for it. But I won't be joining you, and I'd rather not have to say so twice."
Usko on kuin viinaa;
*Pieni määrä tekee iloiseksi.
*Liikakäyttö johtaa holtittomaan käytökseen ja sekavuuteen.
*Aktiivikäyttäjät pelottavat ja häiritsevät lapsia ja muita kanssaihmisiä.
*Kun jäät riippuvaiseksi, se alkaa hallita elämääsi.
*Kun tavallinen ihminen näkee liikakäyttäjän, hän pikemminkin säälii kuin haluaa tulla kaltaiseksi.
*Täydellinen ilman oleminen on usein oire jonkin asteen nipottamisesta.
*Katukauppa on paha asia - Ainut hyvä tapa on tarjoilla niitä paikoissa joissa ihminen voi valita itse ja jossa tietää mitä tulee saamaan.
*Täysi laittomaksi kieltäminen aikaansaisi ongelmia; Viisaampaa on kontrolloida liikakäyttäjiä: Estää saantia ja lukita turvaan kun käytös alkaa olemaan haitallista itselle ja muille.
*On vaikeaa toppuutella kaveria, joka on lipsumassa liikakäyttäjäksi. ; On paljon helpompaa naureskella niille jotka eivät lainkaan käytä.
*Julkisilla paikoilla liikakäyttö on erittäin epäsopivaa.
*Entisille aktiivikäyttäjille ei kannata mennä kertomaan että heillä ei ole mitään ongelmaa ja mennä kertomaan kuinka leimaavaa heidän puheensa vain liikakäytöstä on.
*Rappiokäyttäjistä ei ole kohtuukäyttäjiksi.
*Monista on ikävää että lapsille tarjoillaan, aivan pisaran kokoisia maistiaisia harva kuitenkaan pitää pahana.

Satunnaisia lainauksia, osa II
Sitaatit ovat kaikki samalta suurtiedemieheltä, aikamme legendalta, William Dembskiltä. Selailin pintapuolisesti läpi mitä hän on sanonut kirjoissaan. Näin mukaan ei ole lipsahtanut mitään hänen oman henkilökohtaisen elämänsä elementtejä; Hänen kirjathan eivät opeta henkilökohtaisia mielipiteitä vaan tiedettä, ja joihinkin henkilökohtaisiin kirjeisiin pastoreille saattaa ehkä jotain henkilökohtaistakin mennä. Näin on varmistettu että sitaatit ovat maailmankuvista puhdistettuja.
"Any view of the scene that leaves Christ out the picture must be seen as a fundamentally deficient ... The conseptual soundness of a scientific theory cannot maintain apart from Christ."
~Intelligent Design: The Bridge Between Science and Theology
""Intentionality Problem - What was the intention of the designer
in producing a given designed object?" and the "Identity Problem - Who or what is the designer?" are not "legitimate questions of science" at all!"
~No Free Lunch
"Intelligent Design is not an evangelical Christian thing, or a generally theistic thing ... Intelligent design is an emerging scientific research program. Design Theorists attemp to demonstrate its merits fair and square in scientific world - without appealing to religious authority"
~Design Revolution
"Out pop purpose, intelligence, and design from a process that started with no purpose, intelligence, or design. This is magic."
~No Free Lunch
Minulle jäi sellainen kuva että lausumat ovat keskenään hieman yhteensopimattomia ; Totuus on ehkä tuolla ulkona, mutta ID:n sisällöstä ei saa selvää lukemalla ID -läisten kirjallisuutta.. Eli jos tiedettä ei ole Kristuksen ulkopuolella ja ID ei onnistu olemaan edes teistinen, onko se enää tiedettä? Ja jos se on tiedettä joka ei ikinä vetoa kristillisiin auktoriteetteihin, miksi koko maininta Jeesuskristuksesta ylipäätään on kirjassa, jonka tarkoitus ei ole julistaa vaan pelkästään siististi ja järkähtämättömän tieteellisesti käsitellä eiuskonnollista ID -teoriaa? Kommentoimalla ristiin onnistutaan ainoastaan hämärtämään sitä mitä ID oikeasti on.
Voimme miettiä minkälaisia hajaannuksia asiassa onkaan, kun alan johtava sisällöntuottaja on noin epäselvä tälläisessäkin asiassa.

tiistai 15. toukokuuta 2007
Wikipedian vastustajat.
Bill White, famenatsi, on natsiblogissaan kertonut että hänet on bannittu wikipediasta. Vain sen takia että hän
"I'm not nice and I don't care about their rules -- in my opinion, they are a bunch of geeks who take themselves very seriously when everyone understand they're a joke -- and so I get banned a lot."
White suunnittelee vandalisointistrategiaa. Hänestä wikin tuhoaminen olisi "epic". Cool. White ei ole epäreiluusajatuksineen yksin. Eräs toinen natsi kertoo blogissaan, että Wiki on täynnä juutalaisten huijauksia. Tästä natsista ongelmana on että wiki vain väittää olevansa avoin, oikeasti Juutalaismielisten agenda pyörii taustalla:
"However, once you get below the surface, you find moderators that follow an agenda, which clearly takes a Pro-Jewish point of view."
Muutkaan eivät wikipediasta tykkää. Uskonnollisista hihhuleista wiki on liberaalien evoluutikkojen ateistinen paikka, he ovatkin rakentaneet oman konservapediansa.
Minusta näyttääkin kovasti siltä, että yksi hyvä tapa tunnistaa valetieteelliset humpuukimestarit on siinä, että he eivät saa kantaansa perusteltua (edes) wikipediassa. Tietenkin, kun heidän "totuutensa" ei kestä (edes) wikipedian arviointitasoa, he kokevat tämän ikävänä ja jos ei muuten niin PR:än vuoksi joutuvat kertomaan että syy ei ole heissä (eihän se koskaan ole) vaan siinä että heidän vastustajansa heitä vainoavat (niinhän se aina on).
"HELP HELP I'M BEING REPRESSED"
Penteleen kovasti tämä vaan näyttää siltä, wikipedia, joka pyrkii välttämään "uutta tutkimusta" eli käyttämään "vakiintunutta tieteellistä tietoa" (kenties siksi että kyseessä on tietosanakirja, ei tieteenkehityskeskus) ei vainoa kuin niitä joita tiedemaailmakin vainoaa.. Joka taas tarkoittaa sitä että wikipedia vain ja ainoastaan toimii omien periaatteidensa mukaan. Eli:
"Jos sinulla on hyvä ajatus, jonka haluaisit lisättävän Wikipediaan, paras tapa on julkaista tulokset vertaisarvioidussa julkaisussa, ja sen jälkeen dokumentoida työsi asianmukaisesti NPOV-tyyliin."

Tunnisteet:
happeninki,
natsit,
tuulimyllykirjeet,
wikipedia
maanantai 14. toukokuuta 2007
Dawkins hyökkää! ... Eikun puolustaa!
Richard Dawkins puolustaa kirjaansa kritiikiltä. Dawkins ei ehkä ymmärrä että "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta", jolloin hän itse asiassa mainostaa Jumalaa -ja lisää uskovaisten aggressiivisuutta ateisteja vastaan. Mutta kuten Dawkins aina, muutama mainio sitaatti kuitenkin löytyy. Dawkins kun on mestari tekemään onelinereitä; Olenkin melko varma että jos Dawkins ei olisi ateisti, hän olisi vaarallinen katujulistaja.
"Most Christians happily disavow Baal and the Flying Spaghetti Monster without reference to monographs of Baalian exegesis or Pastafarian theology."
"blasphemy is a victimless crime".
"No, please, do not mistake passion, which can change its mind, for fundamentalism, which never will."
"Most believers echo Robertson, Falwell or Haggard, Osama bin Laden or Ayatollah Khomeini. These are not straw men. The world needs to face them, and my book does so."

Vähemmistö ; Turpa kiinni!
Amerikoissa oli kummallinen oikeusjuttu, jossa käsiteltiin sitä kuinka Nicole Smalkowski potkittiin koulun urheiluporukasta koska hän ei osallistunut tiimin joukkorukouksiin. Koulun pomot valehtelivat syyksi muuta ja poliisit ja oikeudenkäyntikään eivät olleet ihan tasapuolisia. No, onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin.
Luonnollisesti ateistit, esimerkiksi Myers on kirjoitelleet erinäköisiä blogiviestejä tästä tapauksesta.
Jos vastaavaa tehtäisiin uskovaisille, kyseessä olisi tietenkin "vaino". Mutta mitä onkaan tapahtunut nyt, kun tapahtuman kohteena ei ole uskovaiset vaan ateisti? Reiluuden ja tasapuolisuuden nimeen puhuvista uskovaisista, joiden elämässä "vainon vastustaminen" ja "vainoajien, kuten evoluutikoiden" pahuuden osoittaminen on niin hemmetin tärkeää, voisi siksi odottaa tukevan ateistia ja esittävän valitteluja ja vastaavanlaisia syyttäviä kommentteja ateistin epäreilusta kohtelusta. Niinhän sitä sanotaan että
"Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi"
~Matt 19:19 ; 3 Moos 19:18 ; Matt 22:39 ; Mark 12:31 ; Luuk 10:27 ; Room 13:9 ; Gal 5:14 ; Jaak 2:8
Mutta odotamme väärin. Ilmeisesti uskovaisten Raamatussa lause jatkuu "ja vihaa kaikkia muita". John Stossel nimittäin nosti pöydälle sitä miten ateistit ovat vähemmistö ja että Amerikka on kristitty valtio. Tämä argumentti täytyykin ottaa kääntäen esiin heti jos esimerkiksi fundamentalistivähemmistöt Suomessa alkavat valittaa sitä miten heitä kohdellaan epäreilusti.
Suomihan on sangen sekulaari maa, jossa kristilliset fundamentalistit ovat äärivähemmistö. Ja uskovaisen Ja kun uskovaisten ohjeena on:
"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
~Matt. 7:12
Ja uskovainen Stossel on meitä nyt valistanut esimerkillään miten he haluaisivat heille tehtäväksi ; Tämän mukaan siis toimimme, haluammehan kaikki ilahduttaa uskovaisia ystäviämme tekemällä heille kuten he haluavat heille tehtävän.

sunnuntai 13. toukokuuta 2007
Onelinereitä
A wise man once said that what you believe is not as important as why you believe it, and I was right.
Ajattele ennenkuin petyt, sillä Jumalan valtaistuin on tyhjä.
Ani harva ihmisistä yltää pitkävihaisuudessa ja kostonhimossa mallikappaleensa, Jumalan, tasolle.
Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Mutta ennen kaikkea antakaa kirkolle – ja paljon.
Ateisteille meitä ei herätetä viimeisenä päivänä, vaan meidän pitää herätä ennen viimeistä päivää.
Being abrasive and arrogant is an integral part of the atheistblogging ethos ; especially when you're as great as someone like me.
Being smarter than the creationist is really no trick : The average pen is smarter than the creationist - a complete lack of believing false things is in the pen's favor.
Beware of a Christian with an open mouth and a closed pocketbook.
En pelkää enkä vastusta Jumalia, vaan heitä jotka puhuvat heidän nimissään.
Fundamentalismi tarkoittaa, ettei tarvitse koskaan sanoa "olin väärässä".
Fundamentalistit eivät ole täydellisiä idiootteja - jotkin osat puuttuvat.
Huumorin ja teologian ero on hiuksenhieno ja häilyvä : Nyrkkisäääntönä on, että teologia on vitsi, joka ei naurata.
I am an atheist, but only on Christmas and Easter. The rest of the time, it doesn't really matter.
I have met several gorillas in zoos who hold anti-Darwinian views ; Because if Darwin was right, they are related to Ken Hovind and they don't like the idea.
I personally think that attacking a person’s theism is mean, but no more mean than the profession of theism itself.
If God did not destroy you, he drives you insane.
If natural selection is so great why are there still religious people?
Insane people create religions - Religions create insane people.
It may be that our role on this planet is not to worship God-but to create him.
It's just my opinion, but it's a good one. Get used to it, there's a lot more where it came from.
Ja ihminen teki Jumalat. Omaksi kuvakseen hän teki heidät.
Jeesus käski opetuslapsiaan tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen - itsellään hänellä oli muuta, tärkeämpää, tekemistä.
Jos ateismi on uskonto, niin terveys on sairaus.
Jos tiede on tanssia, on evoluutio tanssia, kenties horjuvaa mutta siinä on oikeat askeleet. Kreationismi sen sijaan on sitä kun kaatuminen yritetään naamioida breakdanceksi.
Jos fundamentalistit menevät Taivaaseen - Kuka sinne enää haluaa?
Jos Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin miksi ihminen on niin helvetinmoinen kusipää?
Jumalan kaikkivoipuuden lopullinen todiste on siinä, että hänen ei tarvitse olla olemassa pelastaakseen meidät.
Jumalakin näyttää istuvan valtaistuimellaan perseellään.
Kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiin, mutta ei omiin faktoihin.
Kreationistin rukous: Pyyntö siitä että maailmankaikkeuden lainalaisuudet mitätöidään yhden itsensä vaatimattomaksi julistaneen anojan mielenterveyden ja toiveiden vuoksi.
Korvasärkyä? Sanoisin muuten, että asialle on luultavasti olemassa luonnontieteellinen selitys, mutta koska sellaisen toteaminen on naturalismia ja ateismin tuputusta ja loukkaa toisinajattelijoita, sanonkin että kyseessä on luultavasti näkymätön kääpiö joka asuu korvassasi. Rukoile Jumalaa, niin senkin hermot pettävät ja se lähtee kotiinsa!
Kukaan ei uskalla sanoa, että "Jeesus pelastaa" -viestin esittäjät harrastavat väärää mainontaa.
Kulttuurillisesti avomielinen länsimaalainen ei piirrä Muhammadista kuvaa, koska hän ei halua loukata ketään, ennen kaikkea itseään.
Käskisin uskovaisia painumaan Helvettiin, mutta eihän sitä edes ole.
Lampaat ovat tyhmiä, niitä täytyy paimentaa. Vuohet ovat viisaita, niitä täytyy ohjailla.
Light travels faster than sound, which is why religious people appear bright until you hear them speak.
Mainstream theology almost certainly has some standards, and therefore, does not deserve to be burdened with Intelligent Design.
"Miten Jumala sai alkunsa?" on toki mielenkiintoinen kysymys - mutta vielä keskeisempi on "missä Jumalan alku sijaitsi?"
Myytti on uskonto johon kukaan ei enää usko.
Nihil curo de ista tua stulta superstitione : En ole kiinnostunut typerästä uskonnollisesta kultistasi.
No one's ever seen me and Jesus together : Coincidence?
Properly read, the Bible is the most potent force for atheism ever conceived.
Raamattu ei kiellä tutkimusta ; Ongelma on siinä että se määrää Kirjoitusten vastaiset tulokset virheellisiksi.
Rational arguments don't usually work for religious people otherwise there would be no religious people.
"Religion is Bullshit" IS NOT the same as saying "There is no God" - but saying "There is no God" IS the same as saying "Religion is Bullshit".
Religion is a delusion invented to control ignorant, fearful minds.
Religion is the excuse insanity after the fact.
Religion ends and philosophy begins, just as alchemy ends and chemistry begins and astrology ends, and astronomy begins.
Religious people are immune to logic, because you cannot reason someone out of a position they were not reasoned into.
Selfishness is not living as one wishes to live, it is asking others to live as one wishes to live.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, niin että jokainen, joka häneen uskoo, uskoo todennäköisesti ihan mihin tahansa.
Sophisticated theology is like dressing up a pig in a pretty dress and calling it a "beautiful lady."
Sotaisa kirkko ja Voittoisa kirkko on muuttunut Sosiaaliseksi kirkoksi ja Eriskummalliseksi kirkoksi.
The difference between a religion and a delusion is the number of people who share it.
The fact that a believer is happier than a skeptic is no more to the point than the fact that a drunken man is happier than a sober one.
The greatest tragedy in mankind's entire history may be the hijacking of morality by religion.
Tiede on kysymyksiä, joihin voidaan etsiä vastauksia. Filosofia on kysymyksiä, joihin ei ehkä milloinkaan vastata. Uskonto on vastauksia, joita ei milloinkaan kyseenalaisteta.
Uskonsa voi perustaa logiikkaan, kunhan ei perusta logiikkaansa uskoon.
Uskonto on järjestäytynyttä hulluutta, joka kannattajiensa monilukuisuuden vuoksi väittää itseään tervejärkiseksi.
Vihaan Jumalaa? Ketä?
What is this ... "religion" ... ? - Ridiciously popular piece of nonsense!
Whether gods are real or just an idea concocted by humans, religion itself is still man-made.
Yksi hengille puhuva on skitsofreenikko ; Laumassa puhuvaa kutsutaan taas uskovaiseksi.
You can't be a rational person six days a week…and on one day of the week, go to a building, and think you're drinking the blood of a two thousand year old space god.
Älykkään Suunnittelun kannattajien kannattaisi ottaa yhteyttä Suunnittelija -asentajaansa : Heidän ruuvinsa ovat löysällä.

Hyvää äitienpäivää!
Äitienpäivän uutiseni aiheena on äiti. Ei minun. Luckily, koska jos olisi, olisin kuollut.
NATAPin uutinen nimittäin kertoi että Christine Maggiore, HIV+ äiti joka on saanut elämässään runsaasti lohtua ja kuuluisuutta siitä että ei usko HI -viruksen aikaansaavan kuolemaan johtavaa tautia nimeltä AIDS, on jättänyt itse ottamasta lääkitystä ja joka on myös jättänyt lapsensa HI+ testaamatta. Hän on saanonut muassa lausunnollaan Air America -ohjelmassa:
"Our children have excellent records of health,"
...
"They've never had respiratory problems, flus, intractable colds, ear infections, nothing. So, our choices, however radical they may seem, are extremely well-founded."
Nyt on kuitenkin käynyt ikävästi, sillä toinen hänen lapsistaan on kuollut AIDSiin. Tämä ei tietenkään ole kääntänyt hänen mieltään. HI -virus ei tietenkään edelleenkään aikaansaa AIDSia. Sen sijaan hän on kommentoinut tilannetta seuraavasti:
"I have been brought to my emotional knees, but not in regard to the science of this topic,"
...
"I am a devastated, broken, grieving mother, but I am not second-guessing or questioning my understanding of the issue."
Erikoista on se, että aikaisemmin lasten terveys oli todiste että HI -virus ei aiheuta AIDSia, vaikka lapset olivat testaamattomia. Nyt kun lapsi on kuollut, ei se kuitenkaan toimi todisteena sille että HI aiheuttaisi AIDSin. Elossa oleva lapsi, joka on mahdollisesti ilman HI -virusta toimii siis todisteena, mutta se että kuollut lapsi jolla oli mahdollisesti HI -virus, ei..
Ja niin, minun äitini on paljon, paljon parempi. Hyvää äitienpäivää hänelle! Olet ainoani, minulla ei ole ketään toista (äitiä)!

Harry Potter voittoon!
Katselinpa eilen Euroviisut. (Mistä se "viisu" -sana tulee, "vision" kun ei tarkoita "viisua"?) Juontajaparista en voi sanoa muuta kuin että Mikko Leppilammessa oli karismaa. Aloin ymmärtämään keski -ikäisiä tätejämme. Mutta ei siitä enempää.
Serbialainen, Harry Potterin näköinen nainen voitti. Kappale ei ollut huono. Toiseksi tuli tähtihattupäämiehet, joilla oli kauhea kappale. Kappale, joka toi mieleeni takavuosien hitin, Technoheadin "I wanna be a hippy". (Jossa on Ben Zyskowiczin näköinen hippi.) Meinasin kuitenkin itsekin äänestää sitä, ja juuri siitä syystä. Se toinen vaihtoehto olisi ollut se hevikappale. No, ei se Suomikaan nyt ihan huono ollut.
Hetken ajan, tarkalleen ottaen juuri ennen kuin Irlanti antoi äänensä, oli tilanne jossa kauhea Englannin kappale oli ainut jolla ei ollut ääniä. Tässä vaiheessa sanoin puolisolleni, että "kah, täällä täytyy sittenkin olla oikeudenmukaisutta. Täällä täytyy olla Jumala." Puolisoni sanoi, että "Eikä ole. Se kappale oli vaan niin huono." Irlanti antoi juuri sillä hetkellä pisteitä em. kappaleelle, joka jäikin lopuksi toiseksi huonoimmaksi. Ja ironista kyllä, Irlannin kappale, joka oli höpö mutta ei ihan surkea, jäi viimeiseksi. Sääliksi käy Irlannin laulajatätiä, häviö juuri tuolle Englannin kappaleelle on varmasti tahra, sillä jos Helvetti olisi olemassa ja jos siellä olisi musiikkia, se olisi juuri tuo Englannin viisukappale..

lauantai 12. toukokuuta 2007
Ateismin sanoma.
Uskovaiset käännyttäjät ovat melko aktiivisia ja ovat valmiita menemään aika henkilökohtaisuuksiin. Julistajaa ei harmita jos hän sanoo että ateistin elämäntapa on väärin -ja että ateistin uskomukset ovat paitsi vääriä, myös vaarallisia ja moraalia turmelevia. Ateismi nähdään vääränä uskontona. Ateisteilta puuttuu kuitenkin uskonnolliset katujulistajat. Ehkä syynä on se että ateisteilla ei ole tarvetta myydä ateistisia kirjoja ja värvätä jäseniä jonkun ateistijohtajan alaisuuteen. Uskovaisista syy on tietysti se, että ateisteilla "ei ole sanomaa":
Ainakin minä ateistina pidän itseäni paljon vähemmän syrjivänä ihmisenä, koska en ole kieltämässä edes uskontoja. Puhumattakaan homoista, "jotka sukuaan eivät jatka".
Kaikista ateismin ei tarvitse antaa mitään, jotta siihen voisi uskoa. Heistä jutut pitää aina selittää "rationaalisesti". Samaa mieltä on toki usea uskovainenkin. Itse kuitenkin ajattelen että "kun elää kerran, kannattaa tehdä siitä iloinen reissu". Hyvää elämää ei voi tiivistää siistiin kaavaan, koska se poikkeaa yksilöiden ja jopa päivien kesken. (Tänään minun teki mieleni vanilijajäätelöä. Eilen ei. Ostin vanilijajäätelöä ja hyvää oli. Eilen kävin kävelyllä metsässä ja kivaa oli. Tänään ei kuitenkaan haluta kävellä metsässä.) Siksi ateismin on tarjottava minulle jotain, joka on paremmin kuin uskonnossa. Mikä ateismissa sitten on paremmin kuin uskonnossa? En puhu yleisestä "teistisyydestä" eli haikailusta "Jumalan perään", johon ei liity mitään toimintaa, koska siinä ei ole muuta sisältöä kuin se haikailu: Ei moraalia, ei rituaaleja, ei joukkoja. Vain yksilö ja haikailu. Itse en haikailua näe kovin mukavana toimintana, se voi toki olla muille mieluisaa. Mutta minä en tykkää.
Uskonnothan lupaavat 10 hyvää ja 8 kaunista, mutta ne palkinnot saadaan vasta "panttia vastaan". Tämä tarkoittaa sitä että uskovainen myy oman sydämensä ja moraalikäsityksensä ja pakottaa sen ulkopuolelta annettuun muottiin. Kaikissa uskonnoissa "omatunto valmennetaan" siten että jos yksilön oikeustaju ei pidä joitain uskonnon "syntinä" pitämiä asioita pahoina, se johtuu uskonnosta siitä että yksilö on väärässä. Näin jos joku näkee että homoseksuaalisuus ei ole kovin paha asia ja että sen kieltäminen johtaa suureen määrään surua ja murhetta suhteessa saatavaan hyötyyn, hän on Saatanan Salajuonen manipuloitu uhri. Uskonnot määräävät mitä pitää vihata ("koska Jumalakin niitä vihaa") ja mistä pitää.
Ateismi taas ei lupaa mitään. Ei ole luvassa 10 hyvää ja 8 kaunista, mutta toisaalta "sydänkin on ateistin oma". Sitä ei ole myyty Jeesukselle asunnoksi. En pidä ateisteja mitenkään perustavanlaatuisesti pahempina ihmisinä kuin uskovaisiakaan. Mielestäni vastakkain on se ottaako "varman vapauden" vai "epävarmat lupailut".
En pidä edes Lotosta. Toki ymmärrän että moni pitää Loton pelaamisesta, mutta minä en saa Lotosta kuin murheen siitä että hävisin 0,7€/vko miltei varmasti. Enkä minä tiedä mitä hittoja minä niillä miljoonilla tekisinkään; Kukaan ei syö sellaista määrää vanilijajäätelöäkään. Siksi minusta on mukavampaa jättää Lotto väliin, ja saada tätä kautta varmat 5 extratuuttia vuodessa.
Minusta tämä on hyvä diili. Moni voi tietysti olla toista mieltä. Mutta minun sydämeni ei ole heidän.

perjantai 11. toukokuuta 2007
Miten hihhulitekstiä luetaan.
Tiedefoorumille ilmestui aivan mainio teksti. Teksti oli nimimerkki "hanion"in kirjoittama, ja mitä luultavimmin parodiaa New -Agesta. Luin sitä ja nauroin vedet silmissä. Kirjoittaja on todennäköisesti tutustunut New -Ageen erittäin hyvin ja käyttää heidän perinteisiä kikkojaan huumorin lähteenä. Kirjoituksen läpikäyminen "vakavalla mielellä" kuitenkin näyttää karkeasti miten miten tietyt jutut huomaamalla taviskin voi ilman suuria taustatietoja ja huoletta hylätä todella "syvällisiäkin" sekoiluita:
"Kaikki on energiaa. Elämä, kaikki olevainen, palvelee ihmistä. Aurinko, kuu ja tähdet, aineellisen sekä osittain aineellisen universumin kaikki tähdet tuottavat sieluille, ihmisille ja osittain aineellisille olennoille apua ja johdattavat heitä. Ne liikuttelevat myös ruumistuneissa sieluissa eli ihmisissä olevia alkuaiheita antaen sielulle ja ruumiille impulsseja. Ikuisuuden voimat ovat Laki. Henkinen laki kuuluu: samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa, vahvistavat toisiaan vastavuoroisesti. Sielu magnetisoituu ihmisen ajattelua ja elämää vastaavalla tavalla."
Aika rankkoja väitteitä. Se, että väitteet ovat näin "syvällisen henkisiä" ei silti tarkoita että ne eivät olisi hevonpaskaa. Tyyppi voi keksiä tälläisiä, ja julistaa niitä Totuutena. Siinä ei olisi mitään uutta.
Väitteen "hienous" ja "syvällisyys" ≠ väitteen uskottavuus ja totuudenmukaisuus.
"Sekä sielu että ruumis koostuvat atomeista. Sielu muodostuu henkisistä atomeista, ruumis aineellisista atomeista. Ja kuitenkin henkinen energia säteilee aineellisuuteen eli alemmanlaatuiseksi muuntuneeseen voimaan. Tämä tapahtuu niin sanottujen kvanttien välityksellä. Kvantit ovat henkisiä osavoimia. Ne ovat aineellisen elämän rakennuspalikoita. Kvanttien, näiden henkisten osavoimien, välityksellä henkivoima virtaa fyysiseen ruumiiseen. Näitä ennen kuitenkin toimivat alikvantit, niin kuin niitä tässä nimitetään. Ne saavat aikaan henkivoiman virtaamisen kvantteihin."
Tyyppi sentään esittelee väitetyn mekanismin, jolla tämä henkisyys toimii. Luonnollisesti kvanttifysiikan ja muun terminologian käyttö on perinteinen New -Age -temppu. Mutta kenties hän todistaa jollain tavoin että kvantit tosiaan välittävät tätä henkisyyttä aineeseen? Kai hän osoittaa että kokeellisesti on saatu todisteet tälle?
Uskonnollisen termien ja tieteellisten termien sekakäyttö ~ huuhaa.
"Ihminen ei voi niitä nähdä, koska ne ovat puhtaasti henkistä substanssia aineellisessa atomissa. Aineellinen atomi on riippuvainen henkivoimasta, joka muodostuu henkisistä atomeista. Alikvantit ovat aineeseen ulottuvia henkisiä atomeita. Henkiset osavoimat, kvantit, ovat osittain puhdasta henkivoimaa, toisaalta taas alemmanlaatuiseksi muuntunutta energiaa, siis ainetta - tämä riippuu ihmisen elämänasenteesta ja elämänkulusta."
Eli tyyppi ei todista vaan selittelee pitkälti vain sitä miksi hänen väitteelleen EI OLE TODISTEITA. Kätevä kikka paeta kaikkea kriittisyyttä. Tässä vaiheessa järkevä ihminen lakkaa lukemasta ja aloittaa nauramisen ja vaikenee ihan vain sympaattisen vaivautuneesti toisen puolesta;
Väite ilmiöistä + selitys miten ilmiö on "havaintojen ulkopuolella" ~ huuhaa.
"Sama koskee myös kaikissa aineellisissa muodoissa olevia kvantteja: niin kuin ihminen ajattelee ja toimii, niin hän vaikuttaa ympäristöönsä. Henkivoima virtaa seuraavasti ihmisen elimistöön: Henkiset osavoimat, kvantit, ovat riippuvaisia absoluuttisesta henkivoimasta, luomakunnan seitsemästä perusvoimasta."
Minä kun olen luullut että ihminen vaikuttaa ympäristöönsä nimenomaan sen takia että hän on aineellinen. Mitään mainittua "absoluuttista henkeä" ei sen sijaan ole havaittu; esimerkiksi henkisyyttä ja mieltä ilman ruumista ja aivoja ei ole havaittu. Eikä kirjoittajakaan ilmeisesti ole onnistunut sitä havaitsemaan - ja kuitenkin on ilman havainnointia saanut tälle hengelle "7 perusvoimaa". Alkuluku, taikanumero (myös pyöreät numerot ovat vastaavaa taikauskoa), mukana tärkeässä osassa tottakai. Muuten tämä alkaa kuulostamaan "seitsemän perusvoimaa ovat yksi" -tyyppiseltä heitolta, joka tuo mieleen kristinuskon Pyhän Kolminaisuuden. No, huvinsa kullakin.
Numerologian käyttö + mystiset ja yliluonnolliset ilmiöt ~ huuhaa.
"Ilman henkistä voimaa ei mikään voi olla olemassa. Siis kaikki on energiaa: jokainen sana ja jokainen teko on energiaa ja energia ei häviä."
Energia on fyysinen voima. Nyt meille sanotaan että "henkinen= energia", joten periaatteessa voisimme korvata copy -pastella kaikkeen "henkisen" ja "älyn" kohdalle "energia", ja katsoa päteekö se fysiikan lakien nojalla. Jos kyseessä ei olisi mielikuvien salakuljettamisesta, kyseinen sanavaihto ei muuttaisi höpinän uskottavuutta ja sisältöä mitenkään mihinkään suuntaan. Jos taas muuttuu, kyseessä on "terminvaihtokikka", joka tarkoittaa mielikuvilla manipulointia eli huuhaata. Enegian henkisyys ei kuitenkaa ole kovin uskottavaa; Kun minä lämmitän taloa polttamalla takassa puuta, niin taloni ilma ei henkisty, vaikka siinä oleva lämpöenergia kiistatta kasvaakin.
Määritelmänvaihto + mielikuvien ohjaaminen ~ huuhaa.
"Ihminen siis itse määrää henkisten osavoimien, kvanttien intensiteetin ja lukumäärän. Siksi voi ihmiselimistön aineellisissa atomeissa olla olemassa ja toiminnassa joko vähäisempi tai suurempi lukumäärä henkisiä osavoimia."
Nyt siis näistä kivoista alkeisvoimista joita ei voitu havaita ja testata tätä kautta, yht'äkkiä tiedetään jotain ihan konkreettista. Kuulostaa erikoiselta.
"Aineellisuuteen orientoitunut elämänmeno saa aikaan, että henkisten osavoimien, kvanttien, toiminta on vain vähäistä. Toiminnassa on niukemmin henkisiä osavoimia, ja aktiivit kvantit ovat pääasiassa näkyviä eli aineellisia."
Siis jos henkisyys on energiaa ja samanlaiset vetävät samanlaisia puoleensa, niin eikö suuri henkisyys tarkoittaisi suurta energiaa, ei suurta aineellisuutta? Okei, ne ilmeisesti tarkoittavat molempia. Aineellisuus ja energiallisuus siis kasvavat molemmat. Aine ja energia voivat toki muuttua toisikseen (E=mc2), mutta aineen ja energian säilymislait estävät että molemmat kasvaisivat. Energiaa ja ainetta ei häviä muuta kuin muuttumalla tietyssä suhteissa toisikseen.
Määritelmän sisällön vaihtuvuus ~ huuhaa.
"Mitä henkistyneempi ihminen on, sitä enemmän henkisiä osavoimia on hänessä olemassa - ruumiin atomirakenteessa - ja ennen kaikkea silmälle näkymättömällä alueella toiminnassa ja sitä terveempi ja henkisesti vireäpi ihminen on. Siis henkiset osavoimat, kvantit, syntyvät viidestä henkisestä atomilajista. Ne ovat aineellisten atomien elämänkantajat. Henkiset atomit - henkinen ydinenergia, joka on sidottu sielun hiukkasiin - ovat alituisessa toiminnassa. Alkukeskusaurinko säteilee ikuisuuteen seitsemän prisma-auringon kautta, jotka hajottavat alkuvalon seitsemän kertaa seitsemään spektrin väriin. Siten alkukeskusaurinko tavoittaa prisma-aurinkojen välityksellä jokaisen elämänmuodon, myös sielun ja ihmisen. Henkiolennot, sielut ja ihmiset kukin johonkin seitsemästä prisma-auringosta. Henkiolennon ja sielun mentaliteetin mukaisesti ne asettuvat suhteeseen johonkin olemuspuoleen tai ominaisuuteen - johonkin prisma-aurinkoon. Jokaisella henkiolennolla ja myös jokaisella sielulla on itsessään tahraantumaton ydinolemus, jota sanotaan myös henkisen ruumiin henkiseksi sydämeksi. Ydinolemus on suuntautunut kohti yhtä seitsemästä prisma-auringosta ja sen välityksellä edelleen kohti alkukeskusaurinkoa. Jokainen sielu ja jokainen henkiolento on liittynyt siihen prisma-aurinkoon, johon henkiolennon tai sielun olemuspuoli tai ominaisuus kuuluu. Yksikään sielu ei voi vaihtaa sitä Jumalan olemuspuolta tai ominaisuutta, joka hänessä toimii antaen hänelle leimansa. Se on sielun henkinen synnyinsäde. Mitä enemmän henkisen ruumiin - myös sieluksi sanotun - hiukkasissa oleva henkinen ydinenergia on suuntautunut kohti ydinolemusta, sitä aktiivisempi se on. Voimistuneen aktiviteettinsa ansiosta se vetää ikuisuudesta puoleensa enemmän energiaa. Tämä vaikuttaa sitten positiivisesti sielussa ja ruumiissa. Nämä lisääntyneet henkistä energiaa olevat voimat eivät vaikuta ainoastaan sielussa. Osa näistä henkisistä energioista virtaa kvanttien välityksellä aineellisiin atomeihin, soluille, elimille, rauhasille, hormoneille ja lihaksille, ihmisen koko elimistöön. Mitä vastaanottokykyisempi sielu on elämää antaville voimille, sitä enemmän hänen elimistönsä ottaa vastaan jumalalliselta olemukselta. Mitä enemmän henkistä voimaa sieluun ja fyysiseen ruumiiseen pääsee virtaamaan, sitä terveempi ja elämänmyönteisempi ihmisestä tulee. Energioiden ansiosta fyysinen ruumis kohoaa korkeammalle värähtelytasolle ja saa aikaan vähitellen koko atomirakenteessa vahvistuneen aktiviteetin. Kaikissa aineellisissa elämänmuodoissa ovat olemassa nämä henkiset elämänkantajat, henkiset osavoimat, myös tähdissä, planeetoissa ja luonnossa. Jokaisessa aineellisessa muodossa, joka on muodostunut atomeista, vaikuttavat henkiset voimat. Ilman henkisiä voimia ei aine voisi olla olemssa. Ei olisi ainuttakaan aineellista atomia, elleivät henkiset osavoimat olisi toiminnassa. Olipa kyse atomeista tai molekyyleistä, kaikessa on Henki. Ilman Henkeä ei elämää olisi, sillä Henki on elämä.
Kaikki materia niin kuin myös ihminen on vain alemman laatuiseksi muuntunutta valoeetteriä."
Hirvittävä litanja ilmiöitä joita ei voida kokeellisesti mitata. Alkulukujen heittäminen ja "prisma" ja "spektrin" ja "värähtelytason" käyttö ei merkitse mitään jos ne eivät ole niitä mitä tieteessä käytetään. Niitä kun ei ole määritelty. Meille ei ole kerrottu mitä nämä ovat ja miten niitä havaitaan ja mitataan. (Paitsi että ainakin jotain osia näistä ei voida mitata ja havaita, joten niistä ei voida sitten puhua mitään.) Huipennuksena johtopäätöksenä on että "ihminen = alemman laatuinen valoeetteri" JA termiä "valoeetteri" ei edes mainita, saati kerrota miten on mitattu mitä se on ja miten se muuttuu, koko tekstissä aikaisemmin! Tosin sen verran tuosta saa irti, että todellisuudessa kaikessa on henkisyyttä, joten myös puut kivet ja muu on samanlaatuista "valoeetteriä". Ettei kyse olisi TAAS vain siitä että "energiaa" väitetään "henkiseksi" ja päätellään että "ilman energiaa ei ole henkisyyttä" ja että "ihmisessä on energiaa", joka taas ei ole väärin mutta ei tarkoita ihan sitä mitä tuosta tekstistä tulee mieleen...) Paljon melua ja väitteitä, numerologiaa ja määritelmäsekouluja, uskonnon esittämistä tieteellisillä termeillä -eikä yhtään todistetta siitä miten voimme konkreettisesti tutkia väitettyjä ilmiöitä. Toki pitkällä litanjalla määritelmiä ja tapahtumia saa ihmisen pään pyörälle - hän ei kykene muistamaan esimerkiksi sitä miten mitäkin termiä on jo käytetty aikaisemmin ja missä yhteydessä, jolloin hän ei kykene miettimään mitä tapahtuu, vaan joutuu turvautumaan mielikuviin. Tästä taas on apua, jos halutaan saada joku uskomaan sitä väitekasaa ja ostamaan lisätietoa kirjoista. Ihminen kun on sellainen että "en pysynyt kärryillä - onpas vaikeaa ja hienoa, täytyypä ottaa selvää enemmän!"
Valtava kasa määritelmiä ja ilmiöitä joista ei kerrota mitä ne konkreettisesti tarkoittavat ~ huuhaa.
Pitkä ja sekava flood -litanja, jonka sisällöstä ei pysy hyvällä tahdollakaan perillä ~ huuhaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)