tiistai 22. toukokuuta 2007

Julistusteho ja ketjukirje.

Uskovaiset kertovat usein kääntymistarinoita. Usein saamme kuulla kuinka juuri hän on käännyttänyt jonkun Jeesuksen tai Jehovan nimeen. Etenkin "eijehovantodistaja" -tyypin käännyttäjät lisäksi hokevat sitä kuinka oikea uskovainen ei koskaan käänny; Herra voi koetella mutta vain voimien ja kestokyvyn mukaan. Pois kääntynyt ei siis koskaan edes ole ollut uskovainen.

Kuitenkin me kaikki tiedämme että tämä on mahdotonta; Tämä itse asiassa opetetaan jo koulussa, joskin eri asiayhteydessä.
Jos jokainen kääntynyt käännyttää vaikka vain yhden tai kaksi, ja aikaa tälle annettaisiin vuosi, on muutamassa vuodessa "kasvua kasvulle" käännyttänyt koko ihmiskunnan populaation. Juttu on siis aivan sama kuin ketjukirjeen tapauksessa : vain ylimmän portaan jäsenet voivat saada paljon rahaa, koska muutamallakin kirjeen kopiolla melko nopeasti läpikäytäisiin koko ihmiskunnan populaatio.

Päättelemme siis että julistusteho ei oikeasti ole mitään mainittavaa. Se ei yksinkertaisesti voi olla. Jehovan Todistajat ja muut uskontokunnat joiden jäsenet ovat kaikki julistajia eivät oikeasti toisin sanoen vakuuta juuri ketään ikinä : Tiedämme tämän yksinkertaisesti siitä että minä ja moni muu ei olla Jehovan Todistajia tai vastaavia.

Tästä taas on vain yksi seuraus; Enimmäkseen käännyttäjien toiminta on häiritsemistä ja vain minimaalisesti sielujen pelastamista.

Ei kommentteja: